Valtion velka paha – opiskelijan velka hyvä?

OONA LOHILAHTI

 

Hallituksen leikkauslistasta päätellen opiskelijat ja tutkijat ovat Suomen hitaan talouskasvun syy. Tämän takia opintotukea suunnitellaan leikattavan tällä vaalikaudella 70 miljoonaa ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa, eli neljäsosa tuen tämänhetkisestä määrästä. Opiskelijan on vaikeaa ymmärtää, mitä hallitus häneltä haluaa.

 

Opintotuen kustannukset valtiolle ovat pysyneet noin 800 miljoonassa eurossa koko opintotuen historian ajan.

Tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet takaava tuki on menettänyt inflaation takia arvoaan vuosi vuodelta. Se ei ole kuitenkaan aiheuttanut valtiolle kasvavia menoja samalla tavalla kuin esimerkiksi asumisen tuet

Silti opintotukimenoista on yhtäkkiä tullut ongelma.

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset voitaisiin estää esimerkiksi varallisuusveron palauttamisella tai autoveron laskun perumisella. Talvivaarakin sai viime kesänä lisäbudjetissa 112 miljoonaa euroa.

Rahaa siis on. Ideologinen valinta on kuitenkin tehty.

 

SUUNNITELMA LEIKATA opintotukea rajusti on erityisen huolestuttavaa aikana, jolloin huoltosuhde huononee vuosi vuodelta ja talous ei kasva. Nyt jos koskaan Suomi tarvitsee osaavaa, hyvin koulutettua työvoimaa. 

Kasvua tuovat innovaatiotkaan tuskin syntyvät ilman kunnollista korkeakoulutusta ja perustutkimusta.

Koulutus on myös loistava tapa lisätä työvoiman tarjontaa. On työnantajien etu, että työmarkkinoilla on korkeasti koulutettuja ja päteviä työntekijöitä.

Koulutusta tarvitaan, sillä Suomessa ei ole enää kysyntää suorittavaa työtä tekevälle ja kouluttautumattomalle työntekijälle. Sen takia koulutuksen kelkasta pudonneet jäävät yleensä myös työelämän ulkopuolelle. Näitä nuoria kutsutaan syrjäytyneiksi, ja heistä ollaan huolissaan. 

Kyse on paljon muustakin. Korkeakoulutetut ovat esimerkiksi huomattavasti terveempiä kuin matalasti koulutetut ja tuottavat siten yhteiskunnalle vähemmän terveydenhoitokustannuksia.

 

SUOMESSA KOULUTUS on nähty investointina sekä yksilön että koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. 

Sipilän hallitus tuumaa toisin: opiskelu on yksilön sijoitus omaan tulevaisuuteensa. Jos tähän sijoitukseen ei ole varaa, kouluttautuminen jää. 

Ajattelutavan muutos on merkittävä, sillä tasa-arvoisen opintotuen mahdollistama lahjakkaimpien nousu yhteiskunnassa on periaatteessa istunut myös entisen sivistyspuolueen kokoomukseen oikeistolaiseen ideologiaan.

Hallitus teki uuden kantansa selväksi valitsemalla opintotukiselvityksen tekijäksi professori Roope Uusitalon, joka tunnetusti kannattaa lukukausimaksuja.

Mallia on otettu Britanniasta. Siellä yliopistot ovat muuttuneet pahimmillaan tehtaiksi, joissa opiskelija on asiakas. Jos opiskelija vaatii helpompia kokeita, hänen on maksavana asiakkaana käytännössä saatava, mitä hän pyytää. 

 

PROFESSORI UUSITALON selvitys opintotuesta julkaistiin tiistaina. Monia leikkauksia kokenut opintotuki on heikkenemässä jälleen – tällä kertaa merkittävästi.

Kun opintoraha tippuu lähes sadalla eurolla kuussa, opiskelijoille jää kaksi keinoa elämän perusedellytysten rahoittamiseksi: käydä töissä tai ottaa lainaa.

Kaikki eivät kuitenkaan uskalla opiskella velkarahalla. Lainan nostamisen pelkoa ei Uusitalon esityksessä edes yritetty liennyttää, sillä hän kehottaa lainan hyvityksen pienentämiseen.

Monelle opiskelijalle ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi työnteko. Tulorajojen sitominen indeksiin olisi myönteinen uudistus, mutta näin isojen leikkausten jälkeen tulorajoja pitäisi korottaa.

 

HALLITUS LISÄÄ rangaistuksia, mutta ei kannustimia. Viiden opintopisteen sijaan opiskelijan olisi suoritettava kuusi, jotta tuki kilahtaa tilille. Niille, jotka rahoittavat opintojaan työnteolla, opiskelutahdin koventuminen tarkoittaisi entistä vaikeampaa tilannetta. Kaiken lisäksi Uusitalo ehdottaa tukikuukausien määrän leikkaamista, taas.

Esityksessä on hyvää se, että helposti työllistyvien ammattien opiskelijat, joiden koulutukseen kuuluu esimerkiksi myös pakollisia harjoitteluja, voivat opiskella rauhassa lainan turvin. Lainan enimmäismäärä nousee Uusitalon selvityksessä 400 eurosta 650 euroon kuukaudessa.

Yksi suurimmista muutoksista olisi se, että opintotuen loputtua opintojaan ei voisi enää suorittaa loppuun sosiaaliturvan avulla, vaan opiskelijan olisi pakko nostaa lainaa. Tämä olisi uusi keino panna opiskelijat eriarvoiseen asemaan muihin tuen saajiin verrattuna.

Opiskelijoita syrjii jo nyt 15 prosentin korko, joka täytyy maksaa Kelalle palautettavien opintotukikuukausien kyljessä. Muilla ryhmillä ei vastaavia korkoja ole.

 

NUORTEN LÄHTÖKOHTANA toisen asteen suorittamisen jälkeen on se, että kouluttautuminen on Suomessa käytännössä pakollista. Siivoojakin tarvitsee yleensä tutkinnon.

Jos vanhemmat eivät suostu tai pysty tukemaan nuorta taloudellisesti, omaa rahoitusta aletaan kerätä vaikka välivuosien avulla. Ensin tehdään töitä ja säästetään ja vasta sitten lähdetään opiskelemaan.

Hallitus ei ole ottanut oppia aiempien vuosien kokemuksista. Vaikka valtionjohdon tavoitteena on vähentää toisen asteen jälkeisiä välivuosia, aiemmat leikkaukset ja muutokset esimekiksi alan vaihtamisen mahdollisuuksiin ovat johtaneet siihen, että yhä useampi harkitsee välivuotta.

 

SIPILÄN HALLITUKSEN linja hämmentää opiskelijoita. On vaikea käsittää, mitä opiskelijoilta vaaditaan.

Opiskelijat tekevät väärin, kun he kerryttävät työkokemusta opiskelujen ohessa, mikä auttaa heitä työllistymään valmistumisen jälkeen. Opiskelijat tekevät väärin myös silloin, jos he valmistuvat työttömiksi maistereiksi, koska eivät ole hankkineet työkokemusta opiskelujen aikana.

Kuvio on hankala, sillä työn tekemisestä on sekä opiskelijalle että valtiolle yleensä enemmän hyötyä kuin haittaa. Aivan pienestä asiasta ei ole kyse, sillä vuonna 2012 jopa 88 prosenttia opintotuen käyttäjistä ilmoitti, että hänellä on muitakin tuloja. Kaiken lisäksi valtio saa lisää verotuloja kaikilta näiltä työssäkäyviltä opiskelijoilta.

 

TYÖN TEOLLA ON kaksi tehtävää. Opintorahalla ja asumislisällä saa useimmiten maksettua vuokran, mutta opiskelijan on myös syötävä. Elämän rahoittaminen kesätöillä ei ole enää itsestään selvää, sillä työpaikat vähenevät vuosi vuodelta.

Opiskelijat haluavat myös parantaa työllistymismahdollisuuksiaan kartuttamalla työkokemusta jo opiskelujen ohessa, sillä harva työnantaja katsoo hyvällä 25-vuotiaan maisterin tyhjää ansioluetteloa. 

Koska opiskeleminen on opiskelijan työtä, kahden työn tekeminen helposti hidastaa opintoja.

 

TILANNE PAHENEE, mikäli professori Uusitalon kaavailut toteutuvat. Jos korkeakouluopiskelu hoituu lähinnä lainalla, entistä suurempi osa opiskelijoista yrittäisi tehdä kahta työtä.

Hallitus kuitenkin haluaa, että juuri lukiosta päässeet nuoret velkaantuisivat kymmenillä tuhansilla euroilla muutamassa vuodessa. Siitäkin huolimatta, että hallitus on rummuttanut jo lähes vuoden ajan mantraa, jonka mukaan velkaantuminen on vaarallista. 

Moni opiskelija ymmärtää sen, että yksityinen velka on huomattavasti suurempi riski kuin valtion velka. Hallituksen pitääkin olla tyytyväinen siihen, etteivät nuoret halua ottaa liikaa taloudellisia riskejä.

Pahimmillaan velan välttely johtaa siihen, että yhä useampi nuori jää kokonaan ilman koulutusta toisen asteen jälkeen. Monen kunnianhimoisen ja älykkään nuoren urahaaveet voivat kaatua siihen, että laina ei ole turvallinen vaihtoehto.

 

HALLITUKSEN MUKAAN tässä tilanteessa opiskelijoilta on pakko leikata neljäsosa toimeentulosta, koska Suomen talous ei kasva. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen puolestaan arvelee, että opiskelijoiden mieltä parantaa se, että näiden säästötoimien avulla Suomi saadaan nousuun. 

Opiskelijoita tuskin lohduttaa se, että hallituksen aikeet romuttaa korkeakoulutuksen tasa-arvoisuus on ristiriidassa esimerkiksi Arto Kokkisen tutkimuksen kanssa. Sen mukaan koulutuksen avulla muodostettu inhimillinen pääoma on merkittävä tekijä bruttokansantuotteen kasvussa. 

Tutkimuksen valossa Suomen taloustilanne siis ei heikkenisi, jos kaikille taattaisiin jatkossakin mahdollisuus kouluttautua varallisuudesta ja alan valinnasta riippumatta. Päinvastoin, opintotuki- ja koulutusleikkaukset romuttavat talouskasvua.

Politiikassa harva asia on pakko. Opiskelijoilta leikkaaminen on pelkästään poliittinen valinta.

 

100 000 dollarin todellisuus – elämää maksullisen koulutuksen ikeessä

LINDA LAINE

Kun korkeakoulutuksesta tulee bisnestä, yliopistoille tärkeintä eivät ole nopeat valmistumisajat vaan opiskelijoilta nyhdettävä tasainen rahavirta.

 

Tässä moraalinen pähkinä.

Englantia Tampereen yliopistossa opiskelevan Roosamari Kuttilan ja historiallisten rakennusten restaurointia Boston Architectural Collegessa opiskelevan James Brownin välinen lainakuilu kasvaa 20 000 dollarilla vuodessa. Valmistumisen jälkeen Jamesin opintolaina on yli 100 000 dollaria. Nykyisen kurssin mukaan se on noin 90 000 euroa. Roosamarilla lainaa on reilut 3 000 euroa.

Edellä mainittu esimerkki on tosi.

Kysymys: Onko tämä reilua?
Vastaus: Ei, tämä on elämää.

Koulutuksen antaminen on yksi laajimmista ja epätasa-arvoisimmista vallankäytön muodoista. Toinen maksaa opetuksesta ja koulun nimestä, toiselle valtio antaa rahaa kerran kuukaudessa.

Maksullinen korkeakoulutus kummittelee myös Suomen kynnyksellä. Noin viisi vuotta sitten opetusministeriön työryhmä pohti keinoja korkeakouluopiskelijoiden valmistumisen nopeuttamiseen. Yhtenä vaihtoehtona oli tuhannen euron lukukausimaksu kaikille korkeakouluopiskelijoille. Lopulta työryhmä luopui ajatuksesta. Toinen viime vuosina puhuttanut maksu koskee EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita.

Eduskunnassa maksujen on ajateltu tai oikeastaan toivottu nopeuttavan valmistumista, mutta samalla myös hieman helpottavan valtion taloudellista taakkaa. Maksullisuudella ei kuitenkaan saavuteta kestävää ratkaisua, sillä taloudelliset paineet eivät katoa, vaan ainoastaan siirtyvät lukukausimaksujen muodossa valtiolta opiskelijoille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lukukausimaksut sitovat opiskelijan todellisuuteen, jossa laina on vain numeroita ja elämä on elettävä nuorena.

Yhdysvaltalaisista vastavalmistuneista moni ei pysty hankkimaan autoa tai asuntoa, koska luottotiedot ovat kuralla valtavien opintolainojen takia. Tulevaisuus on sidottu lainan takaisinmaksuun.

”Ei autoa, ei asuntoa, ei elämää. En juurikaan ajattele lainaani, sillä se on niin suuri.”
James Brown, 22, Yhdysvallat

100 000 dollarin lainaan verrattuna suomalaisopiskelijoiden lainataakka on kevyt, keskimäärin 5 420 euroa.

 

TÄSSÄ TOINEN pähkinä:

Yhdysvalloissa Denverin yliopistossa Aasian tutkimusta opiskeleva John Harhai maksaa yhden vuoden opinnoistaan yli 60 000 dollaria. Lukukausi on jaettu kolmeen osaan ja jokaisen kolmanneksen aikana opintopisteitä saa kertyä enintään 18, muuten napsahtaa lisälasku. Kanadassa Manitoban yliopistossa historiaa opiskeleva Kimberly Cielos puolestaan saa 2 000 Kanadan dollarin lukukausimaksullaan suorittaa 15 opintopistettä lukukaudessa.

Uudessa-Seelannissa Victoria University of Wellingtonissa moderneja kielitieteitä opiskeleva Ronan Kelly puolestaan maksaa erikseen jokaisesta opiskelemastaan kurssista. Hinnat vaihtelevat 800–1 000 Uuden-Seelannin dollarin välillä. Nykyisellä kurssilla tämä tarkoittaa noin 455–570 euroa.

Kysymys: Onko tämä reilua?

Vastaus: Ei, tämä on liiketoimintaa.

Bisnes pyörittää myös yliopistomaailmaa. Edes yli 30 000 dollarin lukukausimaksuja maksavat opiskelijat eivät saa opiskella rajattomasti. Mitä kauemmin opiskelija viipyy yliopistossa, sitä enemmän rahaa siirtyy yliopiston pankkitilille.

Kun Suomessa ajatellaan maksullisuuden nopeuttavan valmistumista, Pohjois-Amerikassa tilanne on kääntynyt nurinpäin, eivätkä yliopistot halua opiskelijoiden valmistuvan nopeasti. Opintoja yritetään hidastaa muun muassa kursseilla, joiden reputtaminen tai joilta poisjääminen tietää automaattisesti opintojen pitkittymistä vuodella. Esimerkiksi Jamesin koulussa monet valmistuvat kandidaatiksi seitsemässä vuodessa, koska kurssijärjestelmä aiheuttaa ylimääräisiä opiskeluvuosia.

 

OPISKELUPAIKAN lisäksi maailmalla on kustannettava myös majoitus itse. Suomalaisopiskelijat puolestaan saavat valtiolta kuukausittain tukea asumiskustannuksiinsa. Asumista 40 neliön keskustakaksiossa asumislisä ei kata, mutta soluhuone laitakaupungilta summalla todennäköisesti irtoaa.

Entä miten elävät ihmiset, joiden asumista valtio ei tue?

James asuu Bostonissa tätinsä ja setänsä kämppiksenä. Vuokraa hän maksaa 500 dollaria kuukaudessa. John puolestaan asuu yliopiston asuntolassa, koska asuminen kuuluu hänen jättiläismäisen lukukausimaksunsa hintaan. Ronan ja Kimberly asuvat edelleen vanhempiensa kanssa, koska oma asunto tulisi liian kalliiksi.

”Uudessa-Seelannissa yliopiston asuntolassa asumisesta joutuu maksamaan enemmän kuin itse opiskelusta.”
Ronan Kelly, 19, Uusi-Seelanti

Opintojen rahoittamiseen on niin ikään omat konstinsa. Näitä ovat muun muassa sijoitukset, vanhempien rahat, kesätyöt, isoäidin sairasvakuutus ja lainat.

Toki ilmaista rahaa on tarjolla niille, jotka ovat tarpeeksi vähäosaisia tai akateemisesti riittävän lahjakkaita. Uudessa-Seelannista valtion apua heruu, jos opiskelijan vanhempien palkka on vain hieman yli minimipalkan, mikä on noin 14 Uuden-Seelannin dollaria tunnissa.

Ronan sai 5 000 dollarin stipendin hyvästä koulumenestyksestään lukiossa. Tämän takia hänellä ei toistaiseksi ole opintolainaa. Myös John rahoittaa osan opinnoistaan stipendin turvin. Hän saa vuosittain 10 000 dollaria opintojaan varten, koska oli lukionsa toiseksi paras oppilas. Vastineeksi hänen on kuitenkin valmistuttuaan työskenneltävä vuosi CIA:lle, NSA:lle tai armeijalle.

”Yleensä stipendejä saavat vain urheilijat ja maahanmuuttajat.”
John Harhai, 21, Yhdysvallat

Valtio muisti myös kanadalaista Kimberlyä stipendillä yliopisto-opintojen alussa. Hänen stipendinsä oli kertaluontoinen ja suuruudeltaan 800 Kanadan dollaria.

 

MAAILMA on globaali, mutta kuten näemme, käytännöt eivät. Raaka tosiasia on, että toiset meistä pärjäävät tällä talouden pyörittämällä leikkikentällä paremmin kuin toiset. Selviytymiseen eivät aina vaikuta älykkyys tai tahtotila, vaan hallitusten budjetit ja arvovalinnat.

Seuraavat vuodet ovat Suomelle taloudellisesti vaikeita ja arvovalintoja tehdään lisää sitä mukaan, kun leikkauslistat kasvavat.

Maksullinen korkeakoulutus on kuitenkin sellainen globaali trendi, jota Suomeen ei tarvita. Maksullisuus ei takaa nopeaa valmistumista ja siirtymistä työelämään, eikä myöskään laadukkaampaa opetusta. Sen sijaan maksullisuus eriarvoistaa ja ajaa nuoria taloudelliseen ahdinkoon.

Tällä hetkellä meillä on mahdollisuus valmistua ilman 90 000 euron lainaa tai vanhempien kokoamaa yliopistorahastoa. Meillä opiskelu on kiinni halusta ja tahdosta, ei rahasta.

” Tapelkaa sen puolesta, mitä teillä on. Leikkaukset ovat aina huono asia.”
Kimberly Cielos, 20, Kanada

Minä-minä-asenne halkoo Eurooppaa 28 osaan

VEERA TEGELBERG

Euroopan yhtenäisyys on heikentynyt pitkän taantuman takia. Euroalue on jakautunut menestyjiin ja ongelmaoppilaisiin. Valtioiden taloudellinen luottoluokitus on laskenut, mutta myös jäsenmaiden luottamus toisiinsa on kortilla. Sunnuntaina testataan, miten paljon kreikkalaiset luottavat päättäjiinsä, kun kansa kokoontuu jälleen vaaliuurnien ääreen.

 

40 prosenttia. Niin pieni osa eurooppalaisista luottaa EU:hun. Jäsenmaiden kansalaisten usko unioniin on laskenut 1990-luvulta, mutta talouskriisi on vähentänyt entisestään luottamusta järjestelmää kohtaan. Luottamuksen laskuakin huolestuttavampaa on, että puolet unionin jäsenmaiden kansalaisista ajattelee, että heidän mielipiteellään ei ole EU:n päätöksenteossa merkitystä.

Vaikea taloustilanne on vaikuttanut myös valtioiden suhteisiin. Maanosa on henkisesti jakautumassa rikkaaseen ja köyhään Eurooppaan. Yhtenäisyyden vaalimisen sijaan Euroopassa on keskitytty barrikadien rakentamiseen: tiukkaa talouspolitiikkaa vetäneet saksalaiset leimataan etelässä natseiksi ja tavalliset kreikkalaiset pohjoisessa laiskureiksi. Esimerkiksi saksalainen media on pitänyt yllä mielikuvaa siitä, että velkakriisin kärsijöitä eivät suinkaan ole katalat kreikkalaiset, vaan vähään tyytyvät saksalaiset veronmaksajat. Samaa ajatusta on viljelty myös Suomessa.

JÄSENMAAT jakautuvat taloudellisen toimintakykynsä perusteella priimuksiin, keskinkertaisiin pärjääjiin ja ongelmaoppilaisiin. Opettajan lellikkejä ovat ainakin toistaiseksi vakaat valtiot, kuten Saksa ja Suomi. Keskiluokkaan kuuluvat esimerkiksi Irlanti ja Espanja, jotka tasapainoilevat taloutensa kanssa, ja pahnan pohjimmaisena nököttää nykyisen politiikan kyseenalaistanut Kreikka, jonka matalakiito on jatkunut jo yli puoli vuosikymmentä.

Parin viime vuoden ajan kasvanut pakolaisten määrä on kiristänyt jäsenmaiden välejä entisestään, koska jo valmiiksi talousvaikeuksissa oleva etelä on ottanut vastaan kovimmat iskut. Eri osapuolet ovat keskittyneet oman uhri-statuksensa rakentamiseen ja oman etunsa tuijottamiseen pitääkseen äänestäjät tyytyväisinä. Eurooppalaisen ajattelun ytimessä on tällä hetkellä minä eikä me.

OLIPA talouskriisin syistä, seurauksista tai ratkaisuista mitä mieltä tahansa, jokaisen eurooppalaisen pitäisi olla huolissaan maanosan yhtenäisyydestä. Unionin perusarvoihin kuuluvaa solidaarisuutta on jaossa aiempaa niukemmin, kuten myös rahaa. Kreikan tapauksessa kumpaakaan ei haluta antaa enää tippaakaan. Maan katsotaan itse keittäneen soppansa, niin kuin se osin on tehnytkin. Eurooppaa johtavien talousmaiden tekopyhyydelle ei silti ole sijaa, sillä lainoittajien ehdot ovat kaventaneet Kreikan kasvumahdollisuuksia.

Euroalue on ristiriitaisessa tilanteessa: talousvaikeuksissa olevaa Kreikkaa ei haluta potkia ulos yhteisvaluutasta imagokriisin ja joukkopaon pelossa, mutta leikkauksia teettämällä maata potkitaan kuitenkin jatkuvasti päähän. Tämä on ristiriidassa EU:n perusarvojen kanssa.

Kreikkalaiset ovat tänä vuonna jo kahteen otteeseen osoittaneet olevansa kyllästyneitä ja pettyneitä Euroopan talouspolitiikkaan. Ensin maa äänesti tammikuussa selvään vaalivoittoon vasemmistolaisen Syrizan, ja kesäkuun lopussa pidetyssä kansanäänestyksessä kreikkalaiset sanoivat ”ei” troikan, eli Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston, lainaehdoille.

JÄÄRÄPÄISINKÄÄN talouskurin kannattaja ei voi sivuuttaa sitä seikkaa, että kreikkalaisten ääni on jäänyt omista velkasaatavistaan huolehtivien jäsenmaiden äänen alle.

Kuluvalla viikolla Kreikassa tehdään taas demokratiaa, kun kansa äänestää itselleen jälleen kerran uuden hallituksen. Kyseessä ovat kuudennet ennenaikaiset parlamenttivaalit kuuden vuoden aikana. Viimeistään tänä vuonna on käynyt selväksi, ettei jäsenmaan kansalaisten äänellä ole väliä, jos sen suunta on europäättäjien mielestä väärä. Valitsivatpa kreikkalaiset sunnuntaina maansa johtoon Syrizan tai Uuden demokratian, vaalivoittaja jatkaa Kreikan talouspolitiikan hoitoa troikan oppien mukaisesti.

KANSAN luottamus oman valtionsa toimintakykyyn heikentyy, jos parlamentti valitaan kerran vuodessa. Kreikan sisäinen epävakaus on myös euroalueen ja EU:n ongelma. Pahimmillaan voimattomuuden tunne ja luottamuksen katoaminen demokratiaan passivoivat kansaa ja antavat tilaa radikaaleille liikkeille.

Tapasin huhtikuun lopussa ateenalaisen Alexandra Pavloun, joka työttömäksi jäätyään on keskittynyt köyhien kreikkalaisten auttamiseen. Pavloun mukaan monet kreikkalaiset ovat olleet eniten pettyneitä kansallisen itsemääräämisoikeutensa menettämiseen ja siihen, että EU on osoittautunut järjestelmäksi, jossa vain taloudellisesti vahvimpien sana painaa. Euroopan yhtenäisyyden kannalta erityisen huolestuttavaa oli Pavloun toteamus siitä, että kreikkalaiset ovat kadottamassa identiteettinsä: ”Kun herään aamulla, en enää tunne itseäni maani kansalaiseksi”, Pavlou totesi.

EUROOPPA on syvän humaanin luottoluokituskriisin partaalla: Kreikkalaiset eivät luota lainoittajiinsa, pankkeihinsa tai tulevaisuuteensa. Varakkaat eurovaltiot eivät luota Kreikan kykyyn maksaa velkojaan takaisin tai uudistaa valtionsa rakenteita. Myös pankkimaailman usko eurovaltioihin on koetuksella.

Talousongelmien ratkaisu ja markkinoiden luottamuksen palauttaminen ovat elintärkeitä tavoitteita euroalueen ja koko Euroopan tulevaisuuden kannalta. Taloudellisen uskon kohentaminen on kuitenkin pikkujuttu verrattuna siihen urakkaan, joka Eurooppaa odottaa, jos eri jäsenvaltioiden uskoa toisiinsa ja yhteistyöhön ei saada palautettua.

Euroopan yhteisö täyttää 60 vuotta puolentoista vuoden päästä. Jos se haluaa juhlia tasavuosiaan kaikkien nykyisten 28 jäsenensä kesken, unionissa on alettava puhua jälleen meistä.

Lisää aiheesta muualla:

http://europa.eu/rapid/press-release_IP-15-5451_fi.htm

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/eu/10586961/Trust-in-EU-at-an-all-time-low-latest-figures-show.html

http://www.welt.de/politik/ausland/article145987882/Ploetzlich-wird-Tsipras-von-der-Konkurrenz-ueberfluegelt.html