Katalonialla on varaa itsenäisyyteen

AJANKOHTAISTA
VEERA TEGELBERG

EU on pysynyt hiljaa Katalonian itsenäisyysäänestyksestä, vaikka juuri unionilla on ratkaiseva rooli alueen itsenäisyyshankkeessa. Suomea hieman suurempi valtio voisi EU:hun päästessään olla taloudellisesti huippukuntoinen.

 

Puna-keltaraitaiset ja tähtikuvioiset liput koristavat parvekkeita ja ikkunoita Barcelonan vanhassakaupungissa. Osa asukkaista on kiinnittänyt taloihin myös isoja, erivärisiä Sí-lippuja ja kylttejä, joissa lukee: “Itsenäisyys on edistystä.”

On kulunut viikko 11. syyskuuta vietettävästä Katalonian kansallispäivästä. Päivän aikana muistetaan vuonna 1714 tapahtunutta Barcelonan valtausta, jolloin Kataloniasta tuli osa Espanjaa.

Espanjan toiseksi suurin kaupunki vaikuttaa elävän kaksi viikkoa ennen itsenäisyysäänestystä tavallista suurkaupungin arkea, vaikka kulisseissa kuohuu. Välit itsenäisyyttä tavoittelevan Katalonian ja Espanjan keskushallinnon välillä ovat tulehtuneet, koska katalaanit eivät ole suostuneet luopumaan lokakuun ensimmäiselle päivälle suunnitellusta kansanäänestyksestä, jossa mitataan jälleen alueen itsenäistymishaluja.

On Kataloniassa äänestetty toki aiemminkin. Edellinen äänestys järjestettiin kolme vuotta sitten marraskuussa 2014. Tuolloin äänestykseen osallistui yli kaksi miljoonaa katalaania, joista 80 prosenttia äänesti oman valtion puolesta. Äänestystä kritisoitiin liian pienen osallistujaprosentin ja äänestyksen laittomuuden vuoksi.

 

KATALONIA ON VUOSIEN VARRELLA tehnyt selväksi, että se ei ole valmis kuoppaamaan itsenäistymistavoitettaan. Itsenäisyyshaaveiden juuret ovat syvällä alueen historiassa ja kulttuurissa.

Haluja on, mutta onko itsenäisyys todella toteutuskelpoinen suunnitelma? Se on pitkälti kiinni taloudesta, vaikka rahasta puhutaan vähän. Itsenäisyys ei lämmitä, jos valtion velkaprosentti huitelee pilvissä sekä vientiteollisuus ja turismi tyrehtyvät EU- ja eurojäsenyyksien kadotessa. Uuden Katalonian valtion kohtalo ei välttämät olisi kuitenkaan näin synkkä.

 

KATALONIA ON YKSI parhaiten pärjäävistä Espanjan itsehallintoalueista. Se on myös EU:n mittakaavassa tärkeä talouskeskus muun muassa Barcelonan sataman ansiosta, ja myös kansainväliset yhtiöt investoivat ahkerasti alueelle.

Itsenäinen Katalonia voisi olla Suomea hieman isompi EU-maa, joka puhkeaisi kukoistukseen Espanjasta irtauduttuaan. Näin voisi käydä, jos uskomme vuonna 2014 Katalonian talouskomission ja Katalonian taloustieteilijöiden yhdistyksen teettämää raporttia. Liki 250-sivuinen tutkielma julkaistiin edellisen kansanäänestyksen aikaan.

 

EU tuskin haluaisi menettää Barcelonan äveriästä talousaluetta.”

 

TUTKIJOIDEN NÄKEMYS itsenäisyysprosessin etenemisestä on varsin toiveikas. Suurimpana ongelmana he pitävät Espanjan veto-oikeutta, jolla maa voisi estää Katalonialle elintärkeän EU- ja eurojäsenyyden.

Vaikka tutkimuksen teettäneitä tahoja voi kutsua vähintään puolueellisiksi, on artikkeleissa myös totuuden siemen: Katalonialla menee taloudellisesti melko hyvin.

Esimerkiksi vuonna 2012 alueelta vietiin muualle EU:hun tuotteita ja hyödykkeitä 58 miljardilla eurolla, mikä on enemmän kuin Suomen vastaava luku. EU, joka tähän asti on pysynyt hissukseen Espanjan sisäisestä väännöstä, tuskin haluaisi menettää Barcelonan äveriästä talousaluetta.

 

RUUSUILLA TANSSIMISTA itsenäistyminen ei silti olisi. Tutkimuksessa todetaan, että itsenäisyysprosessi itsessään veisi vuosia ja hidastaisi Katalonian talouskehitystä. Osa taloustieteilijöistä on varmoja, että Katalonian olisi käytännössä mahdotonta palata EU:n jäseneksi juuri Espanjan veto-oikeuden vuoksi. Tällöin itsenäisyys romuttaisi alueen talouden.

Espanja tuskin on siloittelemassa Katalonian itsenäistymispolkua ja tietä takaisin EU:n syleilyyn. Myös muut EU-maat, kuten Italia ja Belgia, voivat haluta torpata katalaanien liittymisen EU:hun maiden oman sisäpoliittisen tilanteen vuoksi.

Osa tutkijoista taasen pitää täysin mahdottomana, että Katalonia voitaisiin heittää ulos EU:sta tai että Espanja voisi haluta estää alueen liittymisen takaisin unioniin, koska siitä seuraisi vain taloudellista haittaa puolin ja toisin.

”Itsenäisyys on edistystä”, kertovat julisteet. Itsenäisen Katalonian velkataso voisi olla jotain 50 ja 100 prosentin väliltä. Kuvat: Veera Tegelberg

 

EU-JÄSENYYDEN POHTIMISEN lisäksi itsenäistyminen pakottaisi Katalonian miettimään myös useita muita taloudellisesti oleellisia asioita, kuten hallinnollisten instituutioiden perustamista. Sen pitäisi luoda oma keskuspankki, ja myös julkinen hallinto täytyisi rakentaa. Tällä hetkellä Espanjan hallinto on keskittynyt valtaosin Madridiin. Arvion mukaan itsenäisyys toisi Kataloniaan 50 000 – 70 000 uutta julkisen sektorin työpaikkaa.

Jos Katalonia itsenäistyisi, se olisi Suomea suurempi, yli 7 miljoonan asukkaan valtio. Tutkijoiden arvioiden mukaan itsenäisyys voisi jopa kasvattaa alueen kulutusta ja vauhdittaa yritysten investointeja, kun Madridilla ei olisi enää sanottavaa Katalonian asioihin.

Toisaalta uusi valtio voisi olla huonoimmassa tapauksessa melko velkainen heti syntyessään, vaikka tutkijoiden pahimman skenaarion mukainen, hieman yli 100 prosentin velkataso ei tosin olisi mitään verrattuna moniin muihin EU:n jäsenvaltioihin. Uuden valtion velka-aste voisi myös parhaimmassa tapauksessa jäädä vain puoleen bkt:stä, mikä olisi selvästi muuta Eurooppaa vähemmän.

 

LOKAKUINEN ÄÄNESTYS ei tarkoita itsenäisyyden saavuttamista. Katalonian mahdollinen itsenäisyys vaatii vuosien työn, mutta taloudellisesta näkökulmasta katsottuna se ei ole mahdottomuus.

Kenties Katalonian kohtalo ei vielä vuosiin ole itsenäisyys, vaan syvempi autonomia. Poliittisen paineen vuoksi Espanjan hallituksen on joka tapauksessa hyvin vaikeaa olla tekemättä mitään.

 

KATALONIA
Itsehallintoalue Espanjan koillisosassa
Pääkaupunki: Barcelona
Väestö: 7,5 miljoonaa (2016)
Bkt: 220 miljardia euroa (2016)
Itsehallintoalueen puheenjohtaja: Carles Puigdemont
Liput: Katalonian virallisessa lipussa (La Senyera) on neljä punaista ja viisi keltaista vaakaraitaa. Itsenäisyyttä kannattavien tunnus on La Estelada, eli Katalonian lippu, johon on lisätty siniselle pohjalle valkoinen tähti.

 

 

Mieluummin eri tahtia eteenpäin kuin samaa tahtia eri suuntiin

Euroopan unioni kokoaa rivejään tiiviimpää yhdentymistä varten samalla, kun Ison-Britannian eroneuvottelut alkavat. Kuvitus: Oona Lohilahti

KOLUMNI
VEERA TEGELBERG

EU-maiden johtajat sitoutuivat lauantaina Roomassa edistämään “vieläkin suurempaa yhtenäisyyttä”. Isoin kysymys on, pystyvätkö kaikki jäsenmaat kulkemaan samaa tahtia eteenpäin.

 

Jos viime vuosi oli mullistava Euroopan tulevaisuuden kannalta, näyttää sitä olevan myös vuosi 2017. Maaliskuussa kansalaisille on esitelty viisi visiota siitä, millainen EU voisi tulevaisuudessa olla. Lauantaina jäsenmaiden johtajat allekirjoittivat Rooman julistuksen, jossa vannotaan yhtenäisyyden nimeen. Valmiina tai ei, täältä tulee uusi EU!

Viisi visiota esitellyt valkoinen kirja ja lauantainen Rooman julistus ovat merkkejä unionin torhistumisesta. Samalla ne ovat olleet kaivattu tilaisuus jäsenmaiden päämiehille takoa rintaansa. Kyse on sisäisestä viestinnästä, joka on suunnattu kovimmille kriitikoille, Isolle-Britannialle mutta ennen kaikkea presidentinvaaleihin valmistautuvalle Ranskalle ja Marine Le Penille.

Valkoiset kirjat ovat asiakirjoja, joissa komissio esittelee ehdotuksiaan johonkin aihepiiriin liittyen.

 

ROOMAN JULISTUS on symbolinen ele. Vuodesta 2010 alkaen EU on ollut kierteessä, jossa sen energia on kulunut yksi toisensa jälkeen puhjenneiden kriisien selvittämiseen. Tilaa tulevaisuuden pohdinnalle on ollut niukasti, eikä ilmapiiri ole ollut sille sopiva.

Velkakriisit, maailmanlaajuiset talousvaikeudet, ainakin toistaiseksi haudattu vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa, pakolaistilanteen hoito ja päätään nostanut terrorismi ovat saaneet EU:n näyttämään heikolta, toimintakyvyttömältä ja eripuraiselta. Monet uudistukset on jouduttu tekemään pakon edessä ja nopealla aikataululla.

Vaikka Rooman julistuksen allekirjoittaminen on eleenä lähitulevaisuuden kannalta tärkeä, se tarjoaa vasta ohuita suuntaviivoja siitä, mihin poliitikot haluavat unionia viedä. 

Seuraavaksi Euroopassa on kyettävä vastaamaan valtaviin kysymyksiin, kuten siihen, mitä yhdentyminen oikeasti tarkoittaisi, etenevätkö kaikki samaa tahtia ja miten kansalaiset saadaan vakuutettua integraation järkevyydestä. Jos jäsenmaat haluavat näyttää yhtenäisiltä myös vielä ensi vuonna, vastaukset on muodostettava mahdollisimman pian. Samaan aikaan Iso-Britannia pitäisi saada sulavasti ulos EU-perheestä.

 

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on puhunut sen sijaan keskitiestä, jossa koko unioni etenisi samaa tahtia, ja jossa ei olisi “uusia hyppyjä integraatioon”.

 

KESKEISIMMÄKSI KYSYMYKSEKSI näyttää nousevan se, edetäänkö unionissa yhtä matkaa vai eri ryhmissä. EU:ssa on totuttu siihen, että kaikki jäsenmaat tavoittelevat lähtökohtaisesti samaa päämäärää. Eritahtinen integraatio ei sinänsä ole uutta, sillä jo nyt vain osa EU-jäsenistä kuuluu esimerkiksi talous- ja rahaliittoon (Emu). Tällä kertaa mentäisiin kuitenkin syvemmälle ja kenties nopeammin.

Aihe on jakanut mielipiteitä myös Suomessa. Presidentti Sauli Niinistö antoi maaliskuun alussa ymmärtää, että eritahtinen eteneminen olisi EU:ssa hyväksyttävää. Asiasta kysyttiin, kun Viron presidentti Kersti Kaljulaid vieraili Suomessa. Myös Kaljulaid kertoi kannattavansa eritahtista Eurooppaa yhtenä vaihtoehtona, ja hän kutsui erojen tunnustamista “terveeksi järjeksi”. Myös Ruotsin pitkäaikainen pääministeri Göran Persson on puhunut eritahtisuuden puolesta. Persson myös mielellään näkisi Ruotsin EU:n ydinjoukossa.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) kirjoitti maaliskuun puolivälissä, että Suomen on lyöttäydyttävä integraation kovaan ykkösryhmään, jos jäsenmaat päättävät jatkaa matkaa eri tahtiin. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on puhunut sen sijaan keskitiestä, jossa koko unioni etenisi samaa tahtia, ja jossa ei olisi “uusia hyppyjä integraatioon”. Lauantaina Suomi kuitenkin sitoutui Sipilän allekirjoituksella myös vaihtoehtoon eritahtisesta Euroopasta. Pääministerin mukaan tämä vastaa Suomen tavoitteita.

 

KESKUSTELU Suomen jäämisestä “kakkoskehälle” tai EU:n jakautumisesta a- ja b-luokan maihin sisältää oleellisia huolia. Uhkakuvat sisäisestä jakautumisesta on otettava vakavasti, mutta myös liian jäykkä yhtä matkaa meno voi koitua eurooppalaiselle yhteistyölle kohtaloksi. Se on tullut viime vuosina selväksi euroalueella.

Eroja euromaiden välillä ei ole saatu tasoitettua yhteisvaluutan aikana, eikä yhteisistä alijäämää- ja velkatasotavoitteista ole pidetty kiinni. Vuonna 2010 puhjennut velkakriisi on vain kasvattanut eroja. Vahva Saksa huitelee omassa sarjassaan samalla, kun iso joukko joutuu sopeuttamaan julkista talouttaan – Suomi mukaan lukien.

Kova säästöpolitiikka on heikentänyt kotimaista kysyntää ja lisännyt työttömyyttä ympäri Eurooppaa. Samalla kansalaisten tyytymättömyys on kasvanut. Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen väläyttikin viime viikolla, että eriytymistä tapahtuisi tulevaisuudessa mahdollisesti juuri Emussa

 

Eritahtinen integraatio huolehtisi siitä, että kaikki maat kulkisivat samaan suuntaan, mutta itselleen sopivassa rytmissä.

 

EURO ON OSOITUS siitä, että pelkkien tavoitteiden luominen ei takaa yhtenäisyyttä. Jäsenmailla on oltava todelliset edellytykset yhteistyön syventämiselle. Mitä syvemmälle unionin integraatiossa mennään, sitä epätodennäköisempää on, että kaikki maat pystyvät täyttämään samat kriteerit ja sitoutumaan samoihin tavoitteisiin ainakaan samassa ajassa.

Yhdentymisen kannalta keskeisin ongelma on juuri eriarvoisuus, jota myös velkakriisin hoito on aiheuttanut. Kun Euroopan talousyhteisön perustamisesta päätettiin Roomassa 60 vuotta sitten, paperin allekirjoitti kuusi maata. Lauantaina Rooman julistukseen laittoivat nimensä 27:n eri jäsenvaltion johtajat. Eritahtinen integraatio huolehtisi siitä, että kaikki maat kulkisivat samaan suuntaan, mutta itselleen sopivassa rytmissä.

 

ERITAHTISUUS ei voi tarkoittaa, että jokainen maa noukkii rusinat pullasta: ryhmää on seurattava, kun sen valitsee. Jos Suomi haluaa olla mukana EU:n ytimessä, olisi sen juuri nyt neuvoteltava siitä, millaista unionia rakennetaan. Hallitusta ovat huomauttaneet aktiivisemman roolin tarpeellisuudesta sekä suomalaiset mepit että Katainen.

Vaikka Rooman julistus on pohjimmiltaan symbolinen paperi, sisältää se lupauksia, jotka EU-johtajien toivoisi täyttävän. Allekirjoittajat lupaavat julistuksessa esimerkiksi kuunnella kansalaisiaan ja kansallisia parlamentteja yhä herkemmin.

Kritiikin ottaminen vastaan on ensisijaisen tärkeää, muutettiinpa EU:ta mihin suuntaan tahansa. Unionin on pakko vastata talouskriisin aikana vahvistuneisiin epäoikeudenmukaisuuden ja epätasa-arvon tunteisiin. Jos äänestäjien tuki EU:lle hiipuu, katoaa pian myös Rooman sopimuksen hohto ja valkoista kirjaa voi käyttää piirustuspaperina.

 

Kuolema taivaalta – Jemenin sodassa kohteena ovat siviilit

Koulut, sairaalat ja asuinalueet ovat joutuneet Jemenin sodassa ilmaiskujen kohteeksi. Myös suomalaisten asekaupat Saudi-Arabian kanssa ovat saaneet arvostelua osakseen.

VEERA TEGELBERG
AJANKOHTAISTA

Jemenin sisällissodan alusta tuli sunnuntaina kuluneeksi 600 päivää. Nälänhätä pahenee samalla, kun lännen tukemat Saudi-Arabian ilmaiskut jatkuvat.

 

Kolme miljoonaa kotinsa jättänyttä, ainakin yli 8 000 kuollutta ja satoja tuhansia nälänhädästä kärsiviä. Neljä viidestä tarvitsee humanitaarista apua selviytyäkseen. Siinä 600 päivää kestäneen Jemenin sisällissodan saldo.

Arabian niemimaan köyhimmässä valtiossa on käyty kamppailua huthikapinallisten ja Saudi-Arabiaan paenneen presidentin Abd-Rabbu Mansour Hadin välillä jo puolitoista vuotta. Konfliktiin on sotkeutunut myös Arabian niemimaan al-Qaida. Sisällissota on huipentuma pitkälle, sisäisen epävakauden ajanjaksolle.

600 päivää jatkuneen konfliktin suurimpia kärsijöitä ovat olleet siviilit. Maassa toimivat avustusjärjestöt kertovat toistuvista, Saudi-Arabian johtaman koalition tekemistä ilmaiskuista, joiden kohteena ovat asuinalueet, koulut ja sairaalat. Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja on paikoin lopettanut toimintansa turvallisuussyistä, kun Saudi-Arabia on iskenyt sen tukemiin sairaaloihin. Valtiosta ei ole enää sairaanhoidon tai muiden peruspalvelujen järjestäjäksi taloustilanteen takia.

 

JEMENIN SODASSA EI OLE KYSE pelkästä maan sisäisestä valtataistelusta, koska esimerkiksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat sotkeutuneet siihen mukaan. Presidentti Barack Obaman hallintoa on kritisoitu toistuvasti Saudi-Arabian tukemisesta, mutta Yhdysvaltain toisessa vaakakupissa painavat terrorismin vastainen sota ja pelko al-Qaidan vahvistumisesta. Sotaa on luonnehdittu jopa kansanmurhaksi, ja ilmaiskuja on pidetty sotarikoksina.

Saudi-Arabian johtama liittouma teki yhden tuhoisimmista ilmaiskuistaan lokakuun alussa, kun kolme pommikonetta iski pääkaupunki Sanaassa huthi-mielisen poliitikon isän hautajaisiin. Iskussa kuoli yli 140 siviiliä, ja yli 500 loukkaantui. Saudien omistamalla Al Arabiya -tv-kanavalla maan sotilasjohto kuitenkin kiisti, että pommitus olisi ollut saudi-hävittäjien tekemä. Yhdysvaltalaisten sotilasviranomaisten mukaan kukaan muu ei voinut olla iskun taustalla.

Vaikka Yhdysvalloilla on keskeinen rooli ilmaiskujen jatkumisessa, ei Jemen noussut keskustelun aiheeksi viime viikolla päättyneissä presidentinvaaleissa. Yhtenä syynä vaikenemiseen on pidetty asekauppaa, jolla on maiden välisissä suhteissa sekä poliittista että taloudellista merkitystä.

Syyskuussa ilmestyneen raportin mukaan Obaman valtakauden aikana Yhdysvallat on tehnyt Saudi-Arabialle asemyyntitarjouksia 115 miljardin dollarin edestä. On vaikea arvioida, kuinka ison osan tarjouksista Saudi-Arabia on hyväksynyt. Myyntikatalogiin ovat kuuluneet muun muassa lentokoneista ammuttavat ohjukset. Ison-Britannian on puolestaan arvioitu myyneen Saudi-Arabialle yli kolmen miljardin dollarin edestä aseita vuonna 2015.

 

SAMALLA, KUN KANSAINVÄLINEN YHTEISÖ on epäonnistunut poliittisen ratkaisun aikaansaamisessa, humanitaarinen tilanne Jemenissä jatkaa huononemistaan. Ruokatilanne on surkea, ja Saudi-Arabian ilmaiskujen lisäksi siviilejä uhkaavat maajoukkojen taistelut, joiden YK raportoi muuttuneen loppukesästä yhä väkivaltaisemmiksi.

Saudi-Arabian johtama, presidentti Hadin takana seisova liittouma sanoo saaneensa maasta 80 prosenttia haltuunsaVaikka länsimaiden tukema liittouma saisikin Jemenissä sotilaallisesti vallan käsiinsä, on se jokaisella ilmaiskullaan moukaroinut mahdollisuuksiaan saada jo valmiiksi jakautuneeseen maahan aikaiseksi todellinen rauha. Rauhanneuvottelut ovat olleet jäissä elokuusta lähtien.

fakta2

 

Italia uhkaa seurata Britanniaa

Finanssikriisi on vahvistanut italialaisten elintasoeroja. Taloudellinen keskus Milano (vas.) on yksi maan vauraimmista alueista, kun taas Sisilia (kesk. ja oik.) kuuluu köyhimpiin alueisiin. Kuvat: Veera Tegelberg

VEERA TEGELBERG

ANALYYSI

Italialaiset äänestävät perustuslain uudistamisesta joulukuussa. Äänestyksessä oli alun perin tarkoitus vain keventää lakien säätämistä, mutta se voi olla alku Italian hivuttautumiselle ulos eurosta.

 

Iän karttuessa kuuroudumme heinäsirkan siritykselle. Korvan simpukkamme karvasolualue rapistuu, jolloin korkean sirinän kuuleminen muuttuu mahdottomaksi. Samanlainen kuurous on vaivannut eurokriisin alun jälkeen myös Italian poliittista johtoa.

Iäkkäät valtionjohtajat ovat sulkeneet korvansa talousongelmiin kyllästyneiden italialaisten vaativalta kuorolta. Etenkin alle 45-vuotiaat italialaiset ovat siirtyneet koomikkona tunnetuksi tulleen Beppe Grillon riveihin. Grillon vuonna 2009 perustama Viisi tähteä -liike on kasvanut finanssikriisin jälkeen yhdeksi Italian suurimmista puolueista. Se on 630-paikkaisen alahuoneen suurin oppositiopuolue.

Viisi tähteä -liikettä pidettiin alussa pelkkänä suunsoittajana, jonka äänekäs ja boheemin näköinen keulakuva ei sopinut poliittisen eliitin joukkoon. Puolue on hiljalleen hivuttautunut kohti maan poliittista ydintä. Sillä on jo vankka tuki maakuntatasolla, ja kesällä puolue sai haltuunsa yhden Italian merkittävimmistä poliittista paikoista, kun puolueen Virginia Raggista tuli Rooman ensimmäinen naispormestari.

Nyt Italian keskusta-vasemmistolainen pääministeri Matteo Renzi on ajanut maansa tilanteeseen, jossa Viisi tähteä -liike voi nousta Italian johtoon. Nelikymppisen Renzin kuulossa ei pitäisi olla vielä mitään vikaa, mutta Italian historian nuorimman pääministerin ura uhkaa päättyä taktisen harha-askeleen takia joulukuussa davidcameroneihin.

 

KAIKKI LÄHTI LIIKKEELLE vuonna 2014 valtaan nousseen Renzin melko harmittomasta taka-ajatuksesta. Firenzen pormestarina toiminut nuori uraohjus halusi uudistaa Italian raskasta poliittista järjestelmää sujuvammaksi. Sen hän aikoi tehdä muuttamalla perustuslakia niin, että parlamentin ylähuoneen, eli senaatin, valtaa vähennettäisiin.

Perustuslakiuudistus on edennyt hyvin, mutta se vaatii vielä kansan hyväksynnän. Sinettinä toimiva kansanäänestys on päätetty järjestää sunnuntaina 4. joulukuuta.

Lähestyvässä äänestyksessä ei kuitenkaan ole italialaisille kyse enää pelkästä lakimuutoksesta. Renzi on antanut ymmärtää, että äänestys on hänelle myös arvovaltakysymys. Pääministeri on ilmoittanut eroavansa, jos kansa äänestää uudistusta vastaan.

Grillolle Renzin ilmoitus oli kuin tarjottimella nenän eteen tuotu herkkupala. Viisi tähteä onkin nyt markkinoinut äänestyksen italialaisille tapana osoittaa tyytymättömyyttään nykyiselle hallitukselle, joka on vaikeuksista huolimatta yrittänyt noudattaa EU:n tiukkaa budjettikuria.

Talousasiantuntijat pitävätkin Italian kansanäänestyksen ja Renzin mahdollisen eron seurauksia jopa huolestuttavampina kuin brexitin jälkilöylyjä. Jos italialaiset päättävät sanoa uudistukselle ja Renzille ei, edessä ovat ennenaikaiset vaalit, joissa valtaan voi nousta ensimmäistä kertaa eurokriittinen puolue. Sen on ennustettu tietävän pahimmillaan jopa Italian eroa yhteisvaluutasta.

 

Vielä 1990-luvun lopussa italialainen tienasi keskimäärin enemmän kuin suomalainen.”

 

ITALIALAISTEN EUROKRIITTISYYDEN KASVUUN on olemassa useita syitä. Viisi tähteä -liikkeen kannatusta on pönkittänyt etenkin surkeaan suuntaan kehittynyt taloustilanne. Myös pakolaisten määrän kasvu ja luonnonkatastrofit ovat vaikeuttaneet osaltaan EU-myönteisen hallituksen tilannetta.

Italialaiset ovat yksi Euroopan tyytymättömimmistä kansoista heti kreikkalaisten ja portugalilaisten jälkeen. Vain hieman yli puolella työikäisistä italialaisista on töitä, ja kolmannes maan 20–24-vuotiaista on vailla opinto- tai työpaikkaa.

Lisäksi italialaisten tulotaso on pienentynyt ja tuloerot ovat kasvaneet. Vielä 1990-luvun lopussa italialainen tienasi keskimäärin enemmän kuin suomalainen. Siinä missä suomalaisen ansiot ovat sen jälkeen nousseet liki 10 000 dollarilla, italialaisten tienestit ovat vähentyneet 500 dollarilla.

Maalla oli taloudellisia vaikeuksia jo ennen eurokriisiä, mutta vuoden 2007 jälkeen italialaisten kotitalouksien käytössä olevan rahan määrä on vähentynyt merkittävästi verrattuna muihin OECD-maihin. Toisaalta varakkain viidennes tienaa kuusi kertaa sen, mitä toisessa päässä oleva köyhin viidennes.

2-81-127

Italian puoluekenttä on ollut 20 vuotta jatkuvassa liikkeessä. Myös alueellisia asioita ajavia puolueita on paljon. Catanialaisen torin kulmalle liimatussa UGS-puolueen julisteessa käsketään lopettamaan Sisilian ryöstäminen.

 

MYÖS LUOTTAMUS PERINTEISIIN PUOLUEISIIN on ollut koetukselle. Hallitukseen ja poliittisiin instituutioihin luotti ennen finanssikriisiä vain 30 prosenttia kansasta. Nyt luku on enää 15 prosenttia.

Epäluottamuksella on pitkät juuret. Italialaisten uskoa poliitikkojensa ammattitaitoon ja lainkuuliaisuuteen on koeteltu jo yli 20 vuotta. Maan poliittisella huipulla onkin ollut tuulista, kun hallitukset ovat vaihtuneet muutaman vuoden välein.

Äänestäjien luottamus poliitikkoihin sai kenties pahimman iskun 1990-luvun alussa, kun suuri osa maan kansanedustajista joutui syytteeseen korruptiosta. Puhtaiksi käsiksi, eli Mani puliteksi, ristityn operaation aikana syytetyn penkillä istui muun muassa yli puolet maan parlamentista. Osa poliitikoista päätyi paineiden alla itsemurhaan.

Mani pulite pyyhki Italian poliittiselta kartalta pois useita puolueita, esimerkiksi neljä hallituspuoluetta. Tapahtumat olivat niin dramaattisia, että Italian historiassa vuosi 1992 tunnetaan ensimmäisen tasavallan kauden loppuna.

Mani puliten piti olla uusi alku, mutta joidenkin asiantuntijoiden mukaan Italian korruptio on vain pahentunut.

 

VIISI TÄHTEÄ -LIIKKEEN riveissä seisoo nyt uusi sukupolvi, joka vaatii jälleen eräänlaista puhdistusta Italian poliittiselle kentälle. Euroero ja Grillon valtaannousu eivät välttämättä tuo onnea italialaisille. Vaikka Grillon puolueella on varmasti tarkoitus ajaa italialaisten parasta, voi edessä olla poliittinen kriisi, jossa maan talous sukeltaa syvään kuiluun.

Viiden tähden suosiossa on jotain tuttua. Kun Mani pulite pyyhki perinteiset sosialistiset ja kristilliset puolueet pois maan poliittiselta kartalta, valtaan nousi uusi, parempaa huomista italialaisille luvannut Forza Italia. Sitä johti kuusikymppinen bisnesmies Silvio Berlusconi.

Puheenjohtajakeskeisestä Forza Italiasta tuli 2000-luvun alussa Italian tasavallan pitkäaikaisin pääministeripuolue. Suosio oli suurta, mutta kaikki ei mennyt lopulta nappiin. Berlusconin johtama koalitio kasvatti maan velkataakkaa, ja vuonna 2011 oikeistokoalition suosio romahti, kun maan talouden tola paljastui.

Jos Renzin ajama uudistus äänestetään nurin joulukuussa ja Grillo voittaa ennenaikaiset parlamenttivaalit, Italian sotkuisesta politiikasta tulee yhä vahvemmin koko Euroopan ongelma. Harva tuntuu unionin alueella silti kuulevan sirkkojen sirinää.

Kenia luo huippuvauhtia uusia mobiilisovelluksia ja nauraa työstressille

iHubia pyöritettiin ensimmäiset vuodet apurahojen turvin. Nyt 70 prosenttia ideahautomon rahoituksesta tulee sen tarjoamista tutkimuspalveluista. Josiah Mugambin mukaan tähtäimessä on lopulta täydellinen omavaraisuus.

TEKSTI: LINDA LAINE, VEERA TEGELBERG
KUVAT: SENNI LUTTINEN
REPORTAASI

senniluttinen_25

Cytonn Investmentsin perustajat Patricia Wanjama (vas.), Elizabeth Nkukuu ja Edwin Dande jättivät suuryrityksen ja varman palkan taakseen. Tuloksena oli oikeussotku ja lopulta menestyvä yritys.

Edwin Dande, Elizabeth Nkukuu ja Patricia Wanjama saapuvat myöhässä isoon neuvotteluhuoneeseen. Aamu on ollut kiireinen. Tornitalon keskikerroksessa sijaitsevan toimiston auki olevista ikkunoista kantautuvat sisään Nairobin ruuhkaisten katujen äänet.

Danden, Nkukuun, Wanjaman ja Shiv Aroran vuonna 2014 perustaman kiinteistöyhtiön Cytonn Investmentsin tulevaisuus näytti vielä vajaat kaksi vuotta sitten kehnolta. Nelikon entinen työnantaja, sijoitusyhtiö Britam oli nostanut syytteet yrityksestä lähteneitä työntekijöitään vastaan. Heidän epäiltiin tehneen luvattomia tilisiirtoja 3,9 miljardin Kenian shillingin edestä, mikä nykyisen kurssin mukaan tarkoittaa 34 miljoonaa euroa.

Pahimmillaan osa perustajista istui putkassa, mutta lopulta Britam veti syytteen takaisin keväällä 2015.

”Se on bisnestä”, toteaa Dande rennosti.

Hänen, Nkukuun ja Wanjaman mukaan he päättivät perustaa oman yrityksen, koska Britam ei vaalinut tarpeeksi hyvin sijoittajien etua. Oikeusjupakan tarkoitus oli vain estää uuden kilpailijan pääsy markkinoille.

Sen enempää perustajajäsenet eivät halua muistella Keniassa runsaasti julkisuutta saanutta tapausta. Parissa vuodessa Cytonn on noussut Kenian johtavaksi kiinteistösijoitusyhtiöksi. Neljän hengen ydintiimi on muuttunut 120 ihmisen työllistäjäksi, jossa työntekijöiden keski-ikä on alle 30 vuotta.

 

SOTAISAN SOMALIAN ja epävakaan Ugandan välissä sijaitseva Kenia on yksi Afrikan mantereen nopeimmin kasvavista talouksista. Maan bruttokansantuote nousee yli viiden prosentin vuositahtia.

Suuri osa kasvusta perustuu raaka-ainekauppaan ja maan oman keskiluokan vaurastumiseen. Keniasta viedään esimerkiksi teetä, kahvia ja leikkokukkia.

Vuosittain noin 100 000 ihmisen on arvioitu muuttavan Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Suurin syy muuttoon on toivo paremmasta. Cytonnin kaltaisille kasvuyrityksille Nairobi on todellinen runsaudensarvi.

Kiihtyvällä vauhdilla täyttyvässä suurkaupungissa kaikki tuntuvat olevan kiireisiä, olipa kyse pilvenpiirtäjän suojissa sopimusta hierovista liikemiehistä tai slummin pääkadun romukauppiaista. Raha vaihtaa omistajaa. Jokaiselle työlle löytyy tekijä.

Ja kun raha liikkuu, se ei siirry kolikkoina tai seteleinä, vaan M-Pesa-mobiilisovelluksen avulla bittiavaruudessa. Pitkien etäisyyksien sävyttämä maa osaa ottaa hyödyn irti älypuhelinajasta. Terveys-, opetus- ja viljelysovellukset valtaavat kännyköitä, ja myös viihteelle on kysyntää.

 

TEKNOLOGISIIN INNOVAATIOIHIN perustuva iHub-yhteisö auttaa start up -yrittäjiä kehittämään suursuosioon nousseen M-Pesan kaltaisia hittituotteita, jotka helpottavat tavallisten kenialaisten elämää. iHub tarjoaa aloitteleville yrittäjille työskentelytiloja, kontakteja ja muuta tukea.

Vuonna 2010 perustettua yhteisöä luotsaava Josiah Mugambi on hiljainen mies, joka on auttanut yli sataa yritystä kehittämään liikeideaansa. Kiireisen Ngong roadin varrella sijaitsevasta ilmastoidusta toimistosta on puolen kilometrin matka Afrikan suurimpaan slummiin Kiberaan.

”Yrittäminen on vaikeaa kaikkialla, mutta tässä osassa maailmaa se on erityisen haastavaa”, sanoo Mugambi.

Kyse on perusasioista, kuten siitä miten nuoret pystyvät maksamaan vuokransa ja kustantamaan elämisensä, kun he kehittävät tuotettaan.

”Monilla on sisaruksia, vanhempia tai muita sukulaisia, joita he joutuvat avustamaan rahallisesti. Veljen koulumaksuja tai äidin sairaanhoitoa on vaikea pistää jäihin”, sanoo Mugambi.

iHub-yhteisöön on tarjolla kolmea eri jäsenyyttä: valkoista, vihreää ja punaista. Näistä kallein eli punainen jäsenyys kustantaa 75 Yhdysvaltain dollaria kuukaudessa.

”On suhteellista, voiko hintaa pitää korkeana. Kaikki eivät sitä pysty maksamaan.”

Ilmaisia vihreitä jäsenyyksiä joutuu jonottamaan. iHubin tiloihin mahtuu kerrallaan 80 henkilöä, mutta värikkäillä sohvilla, pöydillä ja työpisteillä täytettyyn tilaan mahtuu mukavasti noin 60 ihmistä.

 

SUURIN OSA TOIMISTOLLA käyvistä jäsenistä on parikymppisiä miehiä ja naisia. He haluavat sparrata suunnitelmiaan, luoda kontakteja ja löytää sovellustensa toteuttamiseen rahoittajia.

Toistaiseksi toimitiloja on ainoastaan pääkaupunki Nairobissa. Tämän takia tarjolla on myös ilmainen etäjäsenyys. Kenian ulkopuolella olevat käyttäjät ovat lähinnä Yhdysvalloissa ja Alankomaissa, joista myös monen start up -yrityksen rahoitus tulee. Osittain taustalla on maiden kehitysyhteistyöjärjestöjen ja investointirahastojen kiinnostus Keniaa kohtaan. Yhteensä etäjäseniä on yli 16 000.

”Tällä hetkellä monilla aloilla on paljon kasvumahdollisuuksia, ja olemme olleet mukana useissa menestystarinoissa. Yksi asiakkaistamme esimerkiksi rakentaa älykkäitä kasvihuoneita maanviljelijöille. Rakennelmat raportoivat maaperän voinnista ja muista asioista, jotka auttavat parantamaan tuottavuutta”, kertoo Mugambi.

Hän uskoo, että Kenialla on maailmalle paljon annettavaa niillä aloilla, joilla maassa ollaan jo nyt hyviä.

”Etenkin mobiilimaksamisessa olemme edelläkävijöitä. Käytän M-Pesaa ajattelematta koko asiaa.”

 

KASVUN EDISTÄMISEN YMPÄRILLE on kasvanut Keniassa myös oma konsulttibisneksensä. Jos yrittäjä haluaa laajentaa toimintaansa tai kaipaa apua henkilöstön kehittämiseen, puhelu lähtee mahdollisesti Wylde Internationalin perustajajäsenelle Joram Mwinamolle.

Wylde International auttaa muita yrityksiä parantamaan rakenteitaan ja toimintatapojaan tehokkaammiksi, mikä edistää yrityksen kasvua ja suurempien voittojen saantia.

”Meillä on yksityisyrittäjille erillinen ohjelma, joka on räätälöity vastaamaan heidän tarpeitaan”, kertoo Mwinamo.

Tähän mennessä Greatness Business Club -ohjelmasta on valmistunut 185 yritystä. Osaan niistä yhtiö pitää edelleen yhteyttä ja auttaa kehittymään entistä paremmiksi.

”Osa asiakkaistamme kasvaa jopa nopeammin kuin me itse, joten meilläkin on vielä parannettavaa”, sanoo Mwinamo.

senniluttinen_27

Joram Mwinamo liikekumppaneineen näki markkinaraon ja iski kiinni siihen. Mwinamon mukaan Wylde International oli ensimmäinen yritys Nairobissa, joka tarjosi kehittämispalveluja pienille yrityksille.

Istumme Java Cafessa, yhdessä Kenian nopeimmin kasvavan kahvilaketjun myyntipisteistä. Terassilla kiertelee mies, joka myy kahvilassa asioiville kukkakimppuja.

Mwinamo haaveilee seuraavan viiden vuoden aikana laajentavansa yrityksensä naapurimaihin ja kenties myös toisille mantereille. Viime vuonna yritys avasi haaratoimiston Ugandaan. Suunnitelmia Tansanian suhteen jouduttiin lykkäämään viime vuonna maassa järjestettyjen presidentinvaalien takia.

Mwinamon mukaan kiinnostavien sijoitusmaiden turvallisuustilanteen seuraaminen on liiketoiminnan kannalta erittäin tärkeää.

”Etelä-Sudanin itsenäistyttyä kenialaiset yritykset lähtivät mukaan maan markkinoille, koska kasvunäkymät olivat suuret. Kun taistelut taas alkoivat, moni yritys joutui vaikeuksiin”, kertoo Mwinamo.

Hän itse on parhaillaan kiinnostunut Nigerian markkinoista maan kasvavan poliittisen vakauden ja suuren asukasluvun takia. Terrorismista hän ei ole erityisen huolissaan.

”Näen Nigeriassa enemmän mahdollisuuksia kuin ongelmia. Kiinnostukseni ei synny siitä, mitä näen mediassa, vaan siitä, mitä kuulen nigerialaisilta ystäviltäni.”

Mielikuvaa Afrikasta epävakaana sijoitusalueena on hänen mielestään turha lietsoa.

”Olemme nähneet suuria iskuja Pariisissa ja Brysselissä, mutta Ranskaa tai Belgiaa ei kutsuta epävakaiksi maiksi. Jos taas mietimme Yhdysvaltojen Donald Trumpia, on hän täysi katastrofi moniin Afrikan johtajiin verrattuna.”

Sotaa ja terroria enemmän Mwinamoa huolettavat huonot liikenneyhteydet. Jos Nairobista haluaa matkustaa Nigerian pääkaupunkiin Abujaan, on usein lennettävä Euroopan kautta. Kunnollista tie- tai rautatieyhteyttä ei toistaiseksi ole.

Mwinamo toivoo, että Afrikkaa ei nähtäisi yhtenä möykkynä, vaan erillisinä maina, jotka ovat itsessään monikulttuurisia ja rikkaita. Esimerkiksi Keniassa on yli 40 heimoa, joilla on omat kielensä ja tapansa.

 

KENIALLA ON HYVÄT kortit kädessään. Valtio rakentaa jatkuvasti uusia teitä ja rautateitä liikkuvuuden parantamiseksi, vanhemmat näkevät lastensa koulutuksen sijoituksena ja uusille tuotteille riittää ostajia. Halu hyötyä kasvusta on kova.

Päivittäin kenialaisyritykset joutuvat kuitenkin painiskelemaan perustavanlaatuisten kysymysten kanssa. Koulutettua väkeä on esimerkiksi liian vähän.

”Mitenköhän saisimme tänne suomalaisia harjoittelijoita?” tiedustelee Cytonn Investmentsin toimitusjohtaja Dande kiinnostuneena.

Hänen mukaansa harvalla korkeakoulusta Keniassa valmistuneella on minkäänlaista käytännön kokemusta työelämästä. Wall Streetillä aiemmin työskennelleen Danden mukaan Kenian ongelma on innostuksesta ja työhön liittyvästä intohimosta huolimatta alhainen koulutustaso. Lisäksi harvalla kenialaisella nuorella on kansainvälistä työkokemusta.

”Laadukkaan työvoiman löytäminen on vaikeaa. Meilläkin ihmiset koulutetaan työhön täällä työpaikalla.”

Kenialaisyrityksistä tullaan kuulemaan vielä, jos on uskominen yrityksiä työkseen luotsaavaa Mwinamoa. Useimmat kansainvälistyvät kenialaisfirmat laajentavat pääasiassa muihin Afrikan maihin, mutta muutamilla yrityksillä on toimintaa jo esimerkiksi Puolassa.

Mwinamon mukaan kenialaisten vahvuus on kilpailuvietti.

”Haluamme aina peitota kaverimme. Työnteko on Keniassa intohimo. Täällä ei puhuta stressistä.”

Valtablogi datasi: 12 Nato-maata kuluttaa puolustusvoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi

TOIMITUKSELTA

Lähes koko Nato-keskustelu tiivistyy yhteen kysymykseen. Kumman kaa, länsi vai itä? Valtablogi otti etäisyyttä politiikkaan ja pureutui lukuihin.

 

Sotilasliitto Nato on yhä 2010-luvun Suomessa arka poliittinen aihe.

Nobel-presidentti Martti Ahtisaari tiivisti vuonna 2007 Nato-ongelman.

”Nato-optio on illuusio, jos ajatuksena on, että palovakuutus otetaan vasta sitten, kun tuli jo kytee nurkan alla.”

Hieman selkeämmin sanottuna se tarkoittaa, että kun kaikki on hyvin, ei Natoon haluta liittyä. Kun ulkopoliittinen tilanne kiristyy, Natoon ei enää päästä.

Suomalaisten vaakakupissa painavat halu kuulua länteen ja Venäjän pelko.

Valtablogin toimitus päätti jättää tällä kertaa politiikan poliitikoille. Pureuduimme Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) tietokantaan, joka vertailee maailman maiden puolustusvoimiin käyttämiä rahoja.

 

SUOMESSA raha on oleellinen osa puolustus-keskustelua. Suomen puolustusvoimat ovat olleet koko 2010-luvun otsikoissa säästöjen vuoksi. Kasarmeja on lakkautettu ja kenttäharjoituksia vähennetty. Yksi jos toinenkin armeijan käynyt on nähnyt inttiaikojensa palveluspaikan poistuvan käytöstä.

Silti Suomen puolustusbudjetti on nyt lähes sama kuin ennen vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä. Vielä 2000-luvun alussa asevoimien määrärahat olivat vain liki puolet siitä, mitä ne olivat viime vuonna.

Puolustukseen käytettävät rahat ja “uskottava puolustus” ovat olleet keskustelun ytimessä. Ei ole ihme, että mammona saa huomiota myös Nato-keskustelussa. Sotilasliiton hintaa on vuosien ajan pohdittu keskustelupalstoilla, lehtien mielipideosastoilla ja poliitikkojen blogiteksteissä.

 

YLEISKÄSITYS on, että Nato tulee kalliiksi.

Ulkoministeriön asiantuntijat, jotka laativat aiheesta laadukkaaksi kehutun selvityksen, arvioivat, että Natoon liittyminen lisäisi Suomen puolustuksen vuosibudjettia 730 miljoonalla eurolla.

Sotilasliitto ei vaadi, mutta suosittelee, että jäsenmaiden puolustusmenojen tulisi olla kaksi prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Suomen valtion käytti asevoimiin viime vuoden bruttokansantuotteesta 1,3 prosenttia.

Silkan numerotiedon valossa näyttää siltä, että alle kahden prosentin puolustusmenot tuskin olisivat kynnyskysymys Natoon hyväksymiseen. Siprin tietokannan mukaan vain seitsemän Nato-maata täytti vuonna 2015 kahden prosentin suosituksen.

Suomen menot vastasivat täysin keskivertoa Nato-maata. Suomi sijoittui vuonna 2015 tismalleen Naton keskikastiin, Italian ja Tanskan välille.

(Avoimuuden nimissä haluamme kertoa, että myös muut tahot ovat laskeneet puolustukseen käytettyjä varoja ja päätyneet erilaisiin lopputuloksiin. Wall Street Journalin mukaan viisi maata tavoitti Nato-suosituksen. Valtablogi käyttä SIPRIn lukuja, jotka instituutin mukaan pohjautuvat Naton määritelmään.) 

MYÖS tosiasiallinen rahankäyttö, vailla suhteutuksia, kertoo, ettei Suomen tarvitse häpeillä sotavarustuksiaan Nato-porukassa. Vuonna 2015 noin joka kolmas sotilasliittoon kuuluvista maista käytti asevoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi. SIPRIn tietokannan mukaan 12 maata.

Vaikuttaa siltä, että raha ei ole Suomelle este liittyä Natoon.

Voimme siis palata keskusteluun Suomen paikasta maailmanpoliittisella areenalla.

Uruguay edustaa kartassa maailman maiden mediaania, eli keskimmäistä lukua. Yhdysvallat käytti vuonna 2015 eniten rahaa. Kiina tuli toiseksi, mutta ylsi vain noin yhteen kolmasosaan jenkkien puolustuspotista. Kuten kartan aukoista huomaa, kaikkien maiden puolustustuskulut eivät ole tiedossa.

 

Grafiikat tehty Datawrapper.de-sivustolla. Suurkiitos konsultoinnista Olli Pietiläiselle.

Suomea vaivaavat Trumpin levyiset ulkomaansivut

Republikaanien Donald Trump (kesk.) on vienyt huomion ulkomaansivuilla. Suomalaisten voisi olla hyödyllistä tietää enemmän Virosta, missä Toomas Hendrik Ilveksen (vas.) kenkiin voi syksyllä astua uusi presidentti, tai Intiasta, missä Sumitra Mahajanista (oik.) on veikattu maan toista naispresidenttiä. Kuvat: Getty Images

VEERA TEGELBERG

Suomalaiset uutistalot ovat seuranneet herkeämättä jokaista Yhdysvaltojen presidentinvaalien liikettä. Uutisointi on ollut niin ahkeraa, että tietämättömämpi voisi kuvitella Yhdysvaltain presidentin olevan myös Suomen poliittinen johtohahmo.

Kiihkeä vaaliuutisointi alkoi jo viime kesänä, puolitoista vuotta ennen varsinaista vaalipäivää. Jos suomalaismedia olisi yhtä fiiliksissä esimerkiksi Suomen kunnallisvaaleista, olisi ensi vuonna järjestettävien vaalien uutisointi jo kovassa vauhdissa.

Yhdysvaltain vaalit herättävät intohimoja ainakin toimituksissa. Tiedonjano on kyltymätön. Jokainen uutistippa on elintärkeä. Vaaleja otetaan analysoimaan muitakin kuin varsinaisia asiantuntijoita. Esimerkiksi muusikko Paula Vesala laitettiin kommentoimaan uuden kotimaansa vaaleja ja tunnelmia, kun hän vieraili EVS-ohjelmassa pääsiäisen aikaan.

 

YHDYSVALTAIN presidentinvaalien ahkeralle uutisoinnille on omat perusteensa. Kyseessä on suurvalta, jolla on edelleen maailmanlaajuista mahtia niin poliittisesti, sotilaallisesti, taloudellisesti kuin myös kulttuurisesti. Mutta miksi keskivertosuomalaisen uutiskuluttajan on tiedettävä esivaalien jokaisesta käänteestä tai Donald Trumpin käsien kokoon liittyvästä keskustelusta?

Maailma on pullollaan muitakin aiheita ja vaaleja, joista sietäisi rustata muutama rivi tai kattava reportaasi. Tiesitkö esimerkiksi, että etelänaapurissamme Virossa järjestetään syyskuussa presidentinvaalit?

Entäpä Yhdysvaltoihin verrattavat suurvallat? Esimerkiksi Intian ja Kiinan politiikkaa seurataan varsin vähäisellä mielenkiinnolla. Intiassa valitaan uusi presidentti ensi vuonna. Presidentti johtaa 1,2 miljardin hengen suuruista kansaa, eli lähes neljä kertaa suurempaa joukkoa kuin Yhdysvaltain virkaveljensä.

Intian poliittinen järjestelmä ei ole yhtä presidenttivetoinen kuin Yhdysvaltojen, mutta silti presidentti voi esimerkiksi erottaa parlamentin alemman huoneen ja hylätä parlamentin valmistelemat lait. Kaiken järjen mukaan näiden vaalien pitäisi edes vähän kiinnostaa suomalaisia.

 

HYVÄ ON, Viron presidentti joutuu tyytymään vähempään valtaan kuin Yhdysvaltain presidentti, eikä Suomi kenties tunne samanlaista yhteyttä Intiaan kuin Yhdysvaltoihin. Tästä huolimatta Viro on naapurivaltiomme, ja maan merkitys on myös kansainvälisesti kasvanut.

Intian on puolestaan arvioitu seuraavien 30 vuoden aikana kasvavan maailman toiseksi vaikutusvaltaisimmaksi valtioksi. Ja ei, vaikutusvaltaisin ei ole tuolloin enää Yhdysvallat, vaan Kiina.

Yhdysvaltain presidentinvaalit on loputon taikalaatikko, josta on helppo ammentaa aiheita ulkomaansivuille. Huomion keskittäminen liian innokkaasti aiheeseen kuin aiheeseen voi viedä turhan paljon tilaa muilta merkittäviltä tapahtumilta. Ja jos Yhdysvaltain vaalit halutaan pitää pinnalla, on niihin varmasti myös muita näkökulmia kuin Donald Trump.

 

Lähde:

Pursiainen, Forsberg, Ulkopolitiikkaa norsunluutornista, 2015.

Patobuumi ja paskahommat kiihdyttävät Etiopian kasvua

Etiopian patoinnostuksen kruununjalokivi on Sudanin rajalle rakennettava Afrikan suurin pato. Valmistuessaan patoallas on 5 kertaa Lokan tekojärven kokoinen. Kuva: Google Maps

VEERA TEGELBERG

Hallitus haluaa vihreästä energiasta vientivaltin, ulkomaiset yritykset pystyttävät kilpaa tuulivoimapuistoja ja kotitaloudet tuottavat oman energiansa biokaasulla. 30 vuotta sitten nälänhädästä kärsinyt Etiopia on yksi maailman rohkeimmista vihreän energian tuottajista.

The Grand Ethiopian Renaissance Dam, eli Suuri Etiopian uudelleensyntymisen pato. Jo nimi kertoo, että tässä hankkeessa ei ole kyse pelkästä sähköntuotannon turvaamisesta. Mikäli aikataulu pitää, kohoaa Afrikan sarvessa sijaitsevan Etiopian länsirajalla ensi vuonna 170 metriä korkea ja liki 2 kilometriä pitkä pato. Se on valmistuessaan Afrikan suurin.

Kehittyvät valtiot saivat Pariisin ilmastosopimuksessa osansa ilmastotavoitteiden kantamisesta. Monella kehittyvällä valtiolla on erinomaiset mahdollisuudet muuttua uusiutuvan energian suurkuluttajaksi. Etiopia on yksi nopeimmin vihreään energiaan sijoittavista maista, ja sen tavoite on tulla yhdeksi Afrikan suurimmista sähkön viejistä.

 

VIELÄ 1980- JA 1990-LUVULLA Etiopia tunnettiin nälänhädän riivaamana kuivana ja köyhänä valtiona. Edeltävien vuosikymmenten aikana maassa oli koettu sisällissotia, vallankaappauksia ja sotatoimiksi äityneitä konflikteja naapurimaiden kanssa. Tänä päivänä Etiopian kasvot näyttävät toiselta. Maan pääkaupunki Addis Abeba on saanut lisänimen Afrikan Bryssel.

Etiopian talous kasvaa 10 prosenttia ja väestön määrä 2,5 prosenttia vuodessa. Jatkuvan kasvun vuoksi maa on joutunut kohtaamaan uudenlaisia pulmia. Sen on täytynyt miettiä, miten se kykenee tuottamaan esimerkiksi sähköä kaikille sitä tarvitseville yrityksille ja kotitalouksille.

Järkisyistä Etiopia on kääntänyt katseensa uusiutuvaan energiaan hiilen ja öljyn sijaan: maalla ei ole omia maakaasu- tai öljyvaroja, joihin se voisi turvautua. Öljyn rahtaaminen ulkomailta käy pidemmän päälle kalliiksi, joten vihreällä energialla on Etiopiassa vahva poliittinen tuki.

Etiopia ei ole aikeidensa kanssa yksin, sillä monissa kehittyvissä valtioissa uusiutuvat luonnonvarat ovat halvin tapa tuottaa energiaa. Sähköä tuotetaan aurinko-, tuuli- ja vesivoimalla, maalämmöllä sekä esimerkiksi lehmänlannalla. Varsinkin maaseudulla, missä sähköä ei muuten ole saatavilla, itsetehtyä biokaasua käytetään esimerkiksi ruoanvalmistuksessa.

 

LUONNON VALJASTAMINEN virtalähteeksi ei ole kuitenkaan ollut ongelmatonta rauhattoman Afrikan sarven alueella. Etiopia on käyttänyt rahaa etenkin vesivoiman rakentamiseen, ja maassa on puhuttu jo suoranaisesta patobuumista.

Innokas vesivoiman rakentaminen on kiristänyt Etiopian välejä Egyptin ja Sudanin kanssa, sillä ne kilvoittelevat samasta vesilähteestä. Etelästä virtaava Niili on Egyptin ja Sudanin elinehto. Ne ovat olleet huolissaan siitä, että Afrikan suurin pato heikentää joen virtausta. Tällä olisi vaikutusta niiden omiin mahdollisuuksiin käyttää Niilin vettä muun muassa ruoantuotannossa – ja omissa vesivoimaloissaan.

Vesivoiman rakentamiseen liittyy toki myös muita pulmia kuin kansainvälisten suhteiden kiristyminen. Etiopian jokien patoamista on kritisoitu sademäärien vähenemisen vuoksi. Maatalous voi kärsiä, jos vähävetiset joet otetaan sähköntuotantoon.

Vedelle olisi Etiopiassa muutakin käyttöä, koska maan koillis- ja itäosia uhkaa jälleen nälänhätäPatojen rakentaminen vaikuttaa lisäksi voimakkaasti niiden lähistöllä asuviin ihmisiin. Arviolta noin 20 000 etiopialaisen on muutettava pois uudelleensyntymistä juhlistavan jättipadon tieltä. Patoallas peittää alleen alueen, joka on kooltaan kaksi kertaa Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisen kokoinen.

 

ON IHAILTAVAA, että Etiopian kaltaiset kehittyvät valtiot pyrkivät kohti puhdasta energiantuotantoa. Muutaman vuoden kuluttua teollisuusmaiden ympäristö- ja elinkeinoministerit voivat toivottavasti matkustaa Etiopiaan, Etelä-Afrikkaan, Brasiliaan tai Keniaan ihmettelemään uusia kekseliäitä energiantuotanto- tai viljelymenetelmiä.

Talouskasvun nimissä tapahtuva energiarakentaminen ei kuitenkaan saa muuttua uhkaksi maan omille kansalaisille. Vähäisten vesivarojen käytöstä on myös pystyttävä sopimaan naapurimaiden kesken niin, että vedestä ei tule itsekkään valtapolitiikan välinettä. Siihen ei ole ainakaan rauhattoman Afrikan sarven alueella varaa.

Hallitus on maalannut itsensä pakkolaeilla nurkkaan

VEERA TEGELBERG

Suomen hallituksen asearsenaalin ydinkärki, pakkolait, on vaarassa kääntyä tänä vuonna itseään vastaan. Alkaneesta vuodesta tulee ärhäkkä lakkovuosi, jos työntekijät alkavat vaatia korvauksia pakkolakien takia menettämiensä etujen tilalle.

 

Viime syksy ei mennyt ihan nappiin. Hallituksen oli tarkoitus luoda työmarkkinoille raamit, jotka helpottaisivat tänä syksynä alkavaa sopimusurakkaa. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt onnistuivat kuitenkin ajamaan kaikkia osapuolia sitovan tulopoliittisen ratkaisun loppuvuodesta päin seinää.

Onnistuessaan niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta olisi ollut hyötyä kaikille osapuolille. Hallitus olisi saanut varmistettua, että työn kustannukset eivät nouse, ja työnantajat ja työntekijät olisivat saaneet hallituksen kädenpuristuksen varmistukseksi siitä, että esimerkiksi veronkorotuksilta vältytään.

 

NYT TILANNE on toinen. Yhteistä ohjenuoraa ei ole. Hallitus, työnantajat ja työntekijät osoittelevat toinen toisiaan syyttävällä sormella sopimuksen kariutumisesta.

Työntekijöiden on sanottu änkyröinnillään tehneen sopimisesta vaikeaa. Auto- ja kuljetusalaa edustavan AKT:n lähtö neuvotteluista marraskuussa oli viimeinen tikki työnantajia edustavalle Elinkeinoelämän keskusliitolle (EK). Neuvottelukabinetista poistuessaan EK huikkasi vielä olkansa yli, että se ei enää huhtikuun jälkeen aio suostua vastaavanlaiseen neuvottelurumbaan. Yhteiskuntasopimuksen kaltaisten tulopoliittisten sopimusten, eli tupojen, aika on siis ohi.

Työntekijöiden mukaan EK:n vetäytyminen oli paljon haitallisempaa kuin AKT:n lähtö, sillä yhteiskuntasopimus olisi ollut autoilijoiden puuttumisesta huolimatta varsin sitova ratkaisu.

Hallitus on puolestaan saanut kuulla kunniansa siitä, että se ylipäätään alkoi ajaa kattavaa työmarkkinaratkaisua pakon voimalla.

 

JUHA SIPILÄN (kesk.) hallitus ilmoitti jo kesällä, että se ottaa voimaan niin sanotut pakkolait, jos valtio ja työmarkkinaosapuolet eivät pääse syksyllä yhteisymmärrykseen siitä, millaisia työehtosopimuksia Suomessa seuraavina vuosina solmitaan.

Pakkolakien, eli hallituksen omalla kielellä sanottuna kustannuskilpailukykyä vahvistavien toimien, runnominen läpi on kuitenkin vielä epävarmaa. On vaikeaa uskoa, että Sipilän hallitus itsekään haluaa toteuttaa aikeitaan. Vuodesta 2016 tulee koko Suomen taloutta ravisutteleva lakkovuosi, jos päätökset viedään läpi.

Niin sanotut pakkolait ovat valttikortti, jonka hallitus tomerasti vetäisi povitaskustaan kesällä. Paljon vaalien alla luvanneen keskustan ja kokoomuksen täytyi heti urakkansa alkutaipaleella osoittaa, että ne ovat valmiita vaikuttamaan poliittisin keinoin Suomen kilpailukykyyn.

Pakkolait olivat uusien hallituspuolueiden tapa osoittaa, että ne kykenevät ravistelemaan perinteistä suomalaista työmarkkinajärjestelmää, jossa neuvottelu on ollut avainsana jo vuosikymmenien ajan.

 

PAKKOLAKIEN TAUSTALLA oleva ajatus Suomen kilpailukyvyn nostamisesta ja työpaikkojen lisäämisestä on sinänsä hyvä ja kaunis. Niillä laskettaisiin työn hintaa 5 prosentilla vähentämällä esimerkiksi lomapäiviä.

Lakien voimaantulo on punainen vaate työntekijäjärjestöille. Niille kyse on etujen karsimisen lisäksi myös hallituksen tunkeutumisesta sopimuskentälle.

Työntekijäjärjestöt näkevät pakkolait haittana myös sen vuoksi, että lait ovat vähentäneet työnantajien neuvotteluhalua. EK:n ei tarvitse enää istua työntekijöiden kanssa samaan pöytään päästäkseen tavoitteisiinsa, sillä hallitus ajaa EK:ta miellyttävää politiikkaa.

Pakkolakien läpivieminen olisi pelaamista suoraan työnantajan pussiin.

 

PAKKOLAIT EIVÄT VARJOSTA pelkästään työmarkkinakentän toimintaa. Niistä nähdään tänä vuonna vääntöä myös eduskunnassa, sillä oppositio aikoo tarttua pakkolakeihin heti kevätkauden alussa.

Hallitus on umpikujassa. Sen uskottavuus kärsii, jos se luopuu pakkolaeista, mutta niistä kiinnipitäminen nostattaa myrskyn niin poliittisella kuin työmarkkinakentälläkin. Syksyllä alkavista työehtosopimusneuvotteluista tulee vaikeita, kun työntekijät alkavat hakea hyvitystä esimerkiksi menetettyjen lomapäiviensä tilalle.

 

Tekopyhyys estää näkemästä kaikki harmaan sävyt

 

VEERA TEGELBERG

Suomessa veronkierto-keskustelu jumahtaa pizzan hintaan, vaikka oleellisempaa olisi pohtia uusia keinoja veromoraalin vahvistamiseksi.

 

SOSIAALISESSA MEDIASSA partioivat moraalinvartijat olivat tukehtua tropicanaansa, kun poliisi aloitti yhteistyökumppaniensa kanssa harmaan talouden vastaisen kampanjan lokakuussa. Länsi-Uudenmaan poliisin talousrikostutkijat Anne ja Jutta joutuivat kohtaamaan kansan armottoman vihan, kun he totesivat, että alle 6 eurolla pizzoja tekevillä ravintoloilla ei voi olla puhtaat jauhot pussissaan.

Poliisin talousrikostutkinnan uskottavuus kyseenalaistettiin, poliisia syytettiin rasismista, ja ”blondien” käskettiin mennä kalastelemaan isommille vesille oikeita talousrikosvonkaleita. Myös media tarttui tomerasti aiheeseen. Otsikoihin eivät kuitenkaan nousseet koko kohun taustalla olevat teemat, eli veronkierto ja talousrikollisuus, vaan some-kohu itsessään.

 

#PIZZAGATE kertoo hyvin siitä, miten harmaa talous on helppoa nähdä pelkästään suuren luokan huijauksina, ei koko yhteiskuntaa läpileikkaavana tartuntatautina. Kyse on muustakin kuin veroparatiisiepäilyjen selvittämisestä, Caymansaarista ja rikollisen toiminnan paljastamisesta. Tavallisten kansalaisten valinnat vaikuttavat oleellisesti harmaan talouden suuruuteen.

Pohjoismaissa harmaan talouden on arveltu olevan arvoltaan 9ㄧ14 prosenttia bruttokansantuotteesta. Etelä-Euroopassa vastaava luku on 30ㄧ40 prosenttia. Mikäli arvio pitää paikkansa, puhutaan Suomen tapauksessa 18ㄧ28 miljardista eurosta. Kyse on valtiontaloudellisesti merkittävistä summista. Harmaan talouden todellista suuruutta on kuitenkin vaikeaa selvittää: jos ihmisiltä itseltään kysyy, ei kukaan myönnä tekevänsä työtä pimeästi.

Vaikka poliisin kampanja-avaus voikin tuntua pienyrittäjien ja tavallisten kuluttajien turhalta leimaamiselta, ei se sulje pois sitä tosiasiaa, että myös tavallisten kansalaisten päätöksillä on vaikutusta harmaan talouden kokoon. Harmaassa taloudessa on yhtä paljon sävyjä, kuin on verottajan järjestelmän ja lain ulkopuolella olevia tapauksiakin.

Yksittäisten työkeikkojen tekeminen tai palvelun ostaminen pimeänä halvemman hinnan toivossa ovat valintoja, joita tekevät ihan tavalliset suomalaiset. Yksittäisessä tapauksessa voidaan puhua vain kymmenistä euroista, mutta jos kyseessä on maan tapa, ei syytä harmaan talouden haitoista voi vierittää vain todellisille talousrikollisille.

 

POLITIIKALLA, jos millä, on ratkaiseva rooli harmaan talouden torjunnassa. Suomessa hallitukset ovat 1990-luvun puolivälistä lähtien vetäneet selkeää harmaan talouden vastaista linjaa ㄧ aina tähän vuoteen asti. Sipilän hallitus on ajanut kolmea hanketta, jotka toteutuessaan haittaisivat harmaan talouden torjuntaa. Viime viikolla hallitus kuitenkin luopui kahdesta tavoitteestaan: harmaan talouden torjunnan lisärahoituksen lopettamisesta ja niin sanotusta aktiivisen katumisen mallista. Kolmas tavoite, eli ajatus hallintarekisterin perustamisesta, on edelleen hallituksen työlistalla. Muun muassa valtakunnansyyttäjä pelkää, että rekisteri vaikeuttaa talousrikosten selvittämistä.

Lisärahoituksen jatkaminen ja aktiivisen katumisen mallista luopuminen ovat tärkeitä päätöksiä harmaan talouden torjunnan kannalta. Esimerkiksi lisärahoituksen katkaisu olisi tarkoittanut töiden loppumista 90 talousrikostutkijaltaSipilän hallitus olisi tehnyt valtiontaloudelle karhunpalveluksen, jos se ei olisi luopunut hankkeistaan. Päätökset olisivat heikentäneet valtion uskottavuutta ja luotettavuutta tavallisen veronmaksajan silmissä.

Veronmaksussa on ennen kaikkea kyse moraalista. Jos poliittinen päätöksenteko tukee esimerkiksi suuryritysten tai varakkaiden henkilöiden verosuunnittelua, ei työttömien tai pienyrittäjien voida odottaa toimivan vain yhteinen hyvä mielessään.

 

VEROMORAALILLA on tutkimusten mukaan jopa enemmän vaikutusta harmaan talouden suuruuteen kuin uhkailulla ja pakolla. Jos kansalaiset ajattelevat, että heidän tuloistaan ja omistuksistaan maksamansa verot menevät hyvään tarkoitukseen, he maksavat veronsa auliisti. Jos he taasen kokevat olevansa pikemminkin lypsylehmiä, harmaa talous kasvaa.

Myös sosiaalinen ilmapiiri vaikuttaa siihen, kuinka paljon yksityishenkilöt tai yritykset kehtaavat tehdä verosuunnittelua tai suoranaista veronkiertoa. Tämä pätee kaikkiin yhteiskuntaluokkiin: niin pääomansa verottajalta kätkevään vonkaleesen kuin tukien turvin kitkuttavaan duunariinkin.

Kuvitus: Karla Kempas