Kuolema taivaalta – Jemenin sodassa kohteena ovat siviilit

Koulut, sairaalat ja asuinalueet ovat joutuneet Jemenin sodassa ilmaiskujen kohteeksi. Myös suomalaisten asekaupat Saudi-Arabian kanssa ovat saaneet arvostelua osakseen.

VEERA TEGELBERG
AJANKOHTAISTA

Jemenin sisällissodan alusta tuli sunnuntaina kuluneeksi 600 päivää. Nälänhätä pahenee samalla, kun lännen tukemat Saudi-Arabian ilmaiskut jatkuvat.

 

Kolme miljoonaa kotinsa jättänyttä, ainakin yli 8 000 kuollutta ja satoja tuhansia nälänhädästä kärsiviä. Neljä viidestä tarvitsee humanitaarista apua selviytyäkseen. Siinä 600 päivää kestäneen Jemenin sisällissodan saldo.

Arabian niemimaan köyhimmässä valtiossa on käyty kamppailua huthikapinallisten ja Saudi-Arabiaan paenneen presidentin Abd-Rabbu Mansour Hadin välillä jo puolitoista vuotta. Konfliktiin on sotkeutunut myös Arabian niemimaan al-Qaida. Sisällissota on huipentuma pitkälle, sisäisen epävakauden ajanjaksolle.

600 päivää jatkuneen konfliktin suurimpia kärsijöitä ovat olleet siviilit. Maassa toimivat avustusjärjestöt kertovat toistuvista, Saudi-Arabian johtaman koalition tekemistä ilmaiskuista, joiden kohteena ovat asuinalueet, koulut ja sairaalat. Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja on paikoin lopettanut toimintansa turvallisuussyistä, kun Saudi-Arabia on iskenyt sen tukemiin sairaaloihin. Valtiosta ei ole enää sairaanhoidon tai muiden peruspalvelujen järjestäjäksi taloustilanteen takia.

 

JEMENIN SODASSA EI OLE KYSE pelkästä maan sisäisestä valtataistelusta, koska esimerkiksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat sotkeutuneet siihen mukaan. Presidentti Barack Obaman hallintoa on kritisoitu toistuvasti Saudi-Arabian tukemisesta, mutta Yhdysvaltain toisessa vaakakupissa painavat terrorismin vastainen sota ja pelko al-Qaidan vahvistumisesta. Sotaa on luonnehdittu jopa kansanmurhaksi, ja ilmaiskuja on pidetty sotarikoksina.

Saudi-Arabian johtama liittouma teki yhden tuhoisimmista ilmaiskuistaan lokakuun alussa, kun kolme pommikonetta iski pääkaupunki Sanaassa huthi-mielisen poliitikon isän hautajaisiin. Iskussa kuoli yli 140 siviiliä, ja yli 500 loukkaantui. Saudien omistamalla Al Arabiya -tv-kanavalla maan sotilasjohto kuitenkin kiisti, että pommitus olisi ollut saudi-hävittäjien tekemä. Yhdysvaltalaisten sotilasviranomaisten mukaan kukaan muu ei voinut olla iskun taustalla.

Vaikka Yhdysvalloilla on keskeinen rooli ilmaiskujen jatkumisessa, ei Jemen noussut keskustelun aiheeksi viime viikolla päättyneissä presidentinvaaleissa. Yhtenä syynä vaikenemiseen on pidetty asekauppaa, jolla on maiden välisissä suhteissa sekä poliittista että taloudellista merkitystä.

Syyskuussa ilmestyneen raportin mukaan Obaman valtakauden aikana Yhdysvallat on tehnyt Saudi-Arabialle asemyyntitarjouksia 115 miljardin dollarin edestä. On vaikea arvioida, kuinka ison osan tarjouksista Saudi-Arabia on hyväksynyt. Myyntikatalogiin ovat kuuluneet muun muassa lentokoneista ammuttavat ohjukset. Ison-Britannian on puolestaan arvioitu myyneen Saudi-Arabialle yli kolmen miljardin dollarin edestä aseita vuonna 2015.

 

SAMALLA, KUN KANSAINVÄLINEN YHTEISÖ on epäonnistunut poliittisen ratkaisun aikaansaamisessa, humanitaarinen tilanne Jemenissä jatkaa huononemistaan. Ruokatilanne on surkea, ja Saudi-Arabian ilmaiskujen lisäksi siviilejä uhkaavat maajoukkojen taistelut, joiden YK raportoi muuttuneen loppukesästä yhä väkivaltaisemmiksi.

Saudi-Arabian johtama, presidentti Hadin takana seisova liittouma sanoo saaneensa maasta 80 prosenttia haltuunsaVaikka länsimaiden tukema liittouma saisikin Jemenissä sotilaallisesti vallan käsiinsä, on se jokaisella ilmaiskullaan moukaroinut mahdollisuuksiaan saada jo valmiiksi jakautuneeseen maahan aikaiseksi todellinen rauha. Rauhanneuvottelut ovat olleet jäissä elokuusta lähtien.

fakta2

 

Rauha tarvitsee naisia

ESSEE

OONA LOHILAHTI

FullSizeRender (1)

Lähde: UN Women

Suurin osa sotien uhreista on tänä päivänä siviilejä, ja uhreiksi joutuvat yhä useammin naiset ja lapset. Rauhanprosesseissa naiset jätetään kuitenkin edelleen lähes poikkeuksetta ulos.

 

Kun rauhansopimuksen neuvottelupöytään on hyväksytty vain miehiä, naiset ovat hivuttaneet omat ehdotuksensa oven alta kokoushuoneeseen. Liberiassa naiset ryhtyivät seksityöläisiä myöten seksilakkoon, ja he lukitsivat miehet barrikadeilla neuvotteluhuoneeseen, jotta sopimus varmasti allekirjoitetaan. Ugandassa naiset kokoontuivat oman pöydän ääreen kirjaamaan ylös ehdotuksensa rauhansopimuksen sisällöksi, koska he eivät päässeet mukaan neuvotteluihin.

Vaikka naiset ymmärtäisivät oman merkityksensä osana rauhanprosessia, on pitkälti miehistä kiinni, otetaanko naiset mukaan vai ei.

 

“Naisten puuttumista rauhanneuvotteluista ei selitä naisten väitetty vähäinen kokemus konfliktin ratkaisusta tai neuvotteluista, vaan kyse on selvästä yrityksen puutteesta integroida naiset rauhanprosesseihin.

UN Women

 

KYLMÄN SODAN AIKANA ei neuvoteltu aseistettujen, ei-valtiollisten joukkojen kanssa. 1990-luvulta alkaen konfliktit ovat kuitenkin olleet pääsääntöisesti valtioiden sisäisiä, eivätkä valtioiden välisiä, minkä vuoksi neuvottelupöydissä uusi normaali ovat erilaiset sissijoukot. Tutkijat toivovat, että seuraava suuri muutos on se, että aseistautumattomista naisjärjestöistä tulee itsestään selvä osa rauhanneuvottelujen kokoonpanoa.

Kun sodat ovat muuttuneet rintamasodista sissisodiksi, sodan säännöt on heitetty romukoppaan. Siviilejä tähdätään siinä missä sotilaita. Seksuaalinen väkivalta on yleisesti käytetty taktiikka sodassa, ja sen uhreja ovat yleensä naiset ja myös lapset.

Sota koskettaakin naisia eri tavalla kuin miehiä. Kun miehet kuolevat useammin suoraan tulituksessa, naiset kärsivät seksuaalisen väkivallan lisäksi sodanjälkeisistä taudeista ja talouden romahtamisesta. Naiset kokevat sodan kauhuja vielä, kun aseet on laskettu.

 

JOS RAUHANNEUVOTTELUJEN tarkoituksena on vain väkivallan lopettaminen, naisten mukaan ottamiselle ei ole niin monia perusteita, sillä naiset ovat harvoin johtavissa rooleissa osapuolten väkivaltakoneistoissa.

Mutta jos tarkoituksena on luoda pysyvä rauha, naisten osallistuminen on välttämätöntä ja lopputuloksen kannalta myös hyödyllistä. Neuvotteluissa täytyy olla mukana niiden ryhmien edustajia, jotka eivät tarttuneet aseisiin ja yrittivät kenties luoda rauhaa konfliktin ajan. Mukana täytyy olla uhreja.

Rauhansopimukset katsovat pidemmälle tulevaisuuteen ja pureutuvat syvemmälle yhteiskuntaan ja sodan syihin, kuin mitä pelkkä väkivallan lopettaminen vaatii. Neuvottelujen aikana saatetaan tehdä luonnos uudesta perustuslaista ja siitä, miten konfliktin jälkeen instituutiot toimivat.

Esimerkiksi Burundissa naiset onnistuivat saamaan sopimukseen ehtoja naisten oikeudesta valita kumppaninsa. Guatemalassa naiset tekivät rauhansopimuksen kautta seksuaalisesta häirinnästä rikoksen ja saivat perustettua vähemmistökansojen naisille oman edunvalvojan.

On siis erittäin tärkeää, että naiset voivat olla mukaan työssä, joka luo pohjan myös tulevaisuuden vallanjaolle ja naisten roolille yhteiskunnassa. Jos naiset eivät pääse mukaan tässä vaiheessa, heidän mahdollisuutensa nousta esimerkiksi parlamenttiin ovat entistä ohuemmat.

 

BOSNIA: NOLLA PROSENTTIA naisia silminnäkijöinä, neuvottelijoina ja allekirjoittajina. Darfur: alle 10 prosenttia silminnäkijöistä ja neuvottelutiimien jäsenistä oli naisia. Filippiinien rauhanprosessin naisten määrää on kiitelty historian suurimmaksi: allekirjoittajista ja neuvottelijoista kolmannes oli naisia.

Vuosina 1992–2011 vain neljä prosenttia rauhansopimusten allekirjoittajista oli naisia. Yhdeksän prosenttia neuvottelijoista ja alle neljä prosenttia kuulluista silminnäkijöistä oli naisia. Pääneuvottelijoista kaksi prosenttia oli naisia ja vain seitsemässä prosentissa vuosina 1990–2010 solmituissa rauhansopimuksissa oli maininta sukupuolten tasa-arvosta tai naisten oikeuksista.

Naisten poliittisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta tasa-arvosta on toden teolla puhuttu jo Pekingissä yli 20 vuotta sitten pidetystä maailman neljännestä naiskokouksesta asti. Kokouksen kuuluisimman lausahduksen sanoi Hillary Clinton toteamalla, että naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman vuonna 2000, mutta tämäkään keskustelu ei ole kantautunut tarpeeksi selvästi rauhantekopöytiin.

Koska rauhansopimuksilla on merkittävä vaikutus sodanjälkeiseen yhteiskuntaan, olisi syytä pitää mielessä, minkälaiset yhteiskunnat eivät ole riskissä luisua sisällissotaan. Tasa-arvoiset yhteiskunnat, joissa naiset ovat turvassa fyysiseltä väkivallalta, ovat todennäköisesti rauhallisia. Vakaa ja demokraattinen yhteiskunta ottaa huomioon eri sosiaaliset ryhmät, eri sukupuolet, vähemmistöt ja eturyhmät.

Muun muassa tämän takia naisten osallistumisen rauhanneuvotteluihin pitäisi olla itseisarvo. On hullu ajatus, että vain puolet kansasta, miehet, saa päättää maan tulevaisuudesta.

 

TUTKIMUSTEN MUKAAN naisten ottaminen mukaan neuvotteluihin kaiken lisäksi tuottaa parempia sopimuksia. Naiset neuvottelypöydässä ovat erityisen tärkeitä silloin, kun he edustavat paikallista naisjärjestöä. Se, että YK lisäisi naisten määrää neuvottelutiimissään ei paranna sopimusta, vaan naisten täytyy olla paikallisia. 

Kun naiset otetaan vahvasti mukaan rauhanprosessiin, väkivallan loppumisen todennäköisyys nousee 24 prosentilla. Kun naisjärjestöillä on merkittävä vaikutus sopimukseen, sopimus syntyy käytännössä aina. Jos naisjärjestöjä ei oteta mukaan tai niiden vaikutus on heikko, sopimusta harvoin syntyy.

Naisten mukana olo lisää yli kolmanneksella todennäköisyyttä, että rauha kestää 15 vuotta. Samanlaiset prosentit on löydetty myös sopimuksen toteuttamisessa: mitä suurempi vaikutus naisjärjestöillä sopimukseen oli, sitä todennäköisempää oli, että sopimus todella toteutettiin käytännössä.

Naisjärjestöt eivät tietenkään ole ainoa tekijä, jotka vaikuttavat sopimusten syntyyn, mutta niillä on selvästi merkittävä vaikutus. Yksi yleinen peruste naisten jättämiselle ulos neuvotteluista on kuitenkin se, että naisten mukana olo hidastaisi ja vaikeuttaisi neuvotteluja. Ainakin lopputuloksen valossa tämä ei pidä paikkaansa.

Genovalaisen Graduate Institute of International and Development Studiesin tutkimuksessa ei myöskään löytynyt yhtään tapausta, jossa naisjärjestöillä olisi ollut kielteinen vaikutus rauhanprosessin kannalta.

 

”Kun sodan osapuolille annetaan hallitseva rooli sillä kustannuksella, että enemmistöä ei konsultoida ja oteta mukaan, annetaan heille oikeus päättää muiden puolesta ja samalla heitä palkitaan aseisiin tarttumisesta.”

Graça Machel

 

 

KUN NAISJÄRJESTÖT SAAVAT vaikuttaa neuvotteluihin, ne vaativat, että sukupuolinäkökulma otetaan huomioon valtiollisissa ja kansainvälisissä asevoimissa esimerkiksi koulutuksen muodossa. Naiset haluavat, että seksuaalinen väkivalta on tulitaukoa vahingoittava hyökkäys. 75 prosenttia naisten vaatimuksista liittyykin seksuaaliseen väkivaltaan, jota ei mainita sopimuksissa tarpeeksi usein.  

He haluavat kiintiöitä, joiden avulla naiset pääsevät rauhan tultua etenemään valtion viroissa ja päättämään asioista parlamentissa. Konfliktin jälkeisissä Ugandassa ja Ruandassa tässä onkin onnistuttu ainakin numeroiden perusteella.

Kun naiset pääsevät vaikuttamaan neuvotteluihin, käsiteltävien asioiden kirjo laajenee. Naiset ottavat puheeksi turvallisuuteen ja ihmisoikeuksiin liittyvät ongelmat, jotka ovat yleensä osatekijöitä konfliktin syntyyn. Kansainvälisesti yleinen käsitys rauhasta tarkoittaa väkivallan puuttumista, mutta naiset korostavat sotaan johtaneiden tekijöiden poistamista. 

 

RAUHANTYÖSSÄ MUKANA olevat kertovat, että neuvotteluihin osallistuville naisille  asetetaan enemmän vaatimuksia kuin miehille. Sen lisäksi, että nainen tuo sukupuolensa näkökulman pöytään, hänen pitäisi olla tekninen asiantuntija ja aktivisti. Naisilta vaaditaan yksimielisyyttä vain sukupuolensa takia, vaikka jokainen pöydän ympärillä oleva mies olisi eri mieltä ehdotetuista toimenpiteistä.

Valta on yksi syy, miksi naisia ei useinkaan haluta rauhanpöytiin. Neuvottelut ovat tilaisuus jakaa valtaa uudestaan, eikä kukaan halua luopua omasta vallastaan. Mitä vähemmän eri osapuolia ja intressejä pöydän ympärillä on, sitä suurempi mahdollisuus kullakin ryhmällä on saada itselleen eniten valtaa.

Toinen harhaan osuva kritiikki on kokemattomuus. Etenkin konfliktialueilla naiset ovat miehiä aktiivisempia ruohonjuuritason rauhantyössä. 

On myös erikoinen ajatus, että aseisiin tarttuneet pääosin miehistä koostuvat ryhmät olisivat ansainneet paikkansa pöydässä ennemmin, kuin paikallista rauhantyötä tekevät naiset. Todellisuudessa aseistetun ryhmän kannatus voi olla hyvinkin pientä, ja on helppoa kyseenalaistaa nimenomaan heidän kykynsä neuvotella rauhasta. Silti he pääsevät vaikuttamaan rauhan ehtoihin.

 

ESIMERKIKSI UN WOMEN on kehitellyt ratkaisuja naisten osallistamiseksi. YK:n naisasiajärjestö sysää vastuuta etenkin YK:lle ja rahoittajille. Naisten osallistumiselle on monia erilaisia malleja, joista suora osallistuminen neuvottelupöydässä on tehokkain. Riippuu täysin neuvottelujen johtajista, otettaisiinko esimerkiksi konsultoivien naisryhmien mielipiteet huomioon ollenkaan.

Rahoittajien täytyy muistaa, että naisten osallistuminen maksaa. Kun naisten pitää järjestää lastenhoito ja usein heidän fyysinen turvallisuutensa on taattava eri tavalla kuin miesten, on tehtävä valinta. UN Women ehdottaa, että rahoittajat tarjoaisivat jokaiselle neuvotteluryhmälle yhden lisäpaikan sillä ehdolla, että jokainen ottaa neuvotteluihin mukaan yhden naisen lisää.

Joskus myös kulttuuri aiheuttaa vaikeuksia. Kokenut rauhantekijä Pekka Haavisto on kertonut siitä, kuinka esimerkiksi Somaliassa naisia ja miehiä voi olla vaikeaa saada edes saman pöydän ääreen kulttuurisista ja uskonnollisista syistä. 

 

RAUHANPROSESSI ON MAHDOLLISUUS. Parhaimmillaan sen aikana korjataan yhteiskuntaa ja saadaan eväät parempaan tulevaisuuteen. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että rauhansopimus on mahdollisimman laajalti hyväsytty. Tällöin pöydän ympärille on otettava muitakin kuin toisia tappaneet. 

Jos tietyt ryhmät, kuten naiset, jätetään kokonaan ulkopuolelle ilman vaikutusmahdollisuutta uuteen yhteiskuntaan, lopputuloksen voi jokainen arvata: yksi iso ryhmä ei taaskaan voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja yhteiskuntaan. 

Silloin rauhan aika alkaa samalla tavalla, kuin mistä konflikti todennäköisesti alkoi.

 

Lähteet:

UN Women: Women’s Participation in Peace Negotiations: Connections between Presence and Influence

International Peace Institute: Reimagining Peacemaking: Women’s Roles in Peace Processes

Tiedä ketä pelätä

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vieraili Bataclan teatterilla Pariisin pormestarin Anne Hidalgon kanssa marraskuisen terrori-iskun jälkeen. Kuva: UN Photo

LINDA LAINE

Iskuyritys Thalys-junassa, ihmisen pää seipäässä Saint-Quentin-Fallavierissa, Charlie Hebdo.

Eikä tässä kaikki. Ranskaa on tänä vuonna ravistanut kuusi terrori-iskuksi tai sen yritykseksi luokiteltua hyökkäystä, joiden yhteenlaskettu uhrimäärä lähentelee kahta sataa.

Pariisin kadut eivät perjantaina juurikaan poikenneet Afrikan kriisimaiden pääkaupunkien kujista. Ulos kannettiin ruumiita, jotka peitettiin sillä, mitä sattui olemaan käsillä. Ihmiset olivat peloissaan ja poliitikot voimattomia. Poliisi ja armeija marssivat kaduille.

Perjantaina toteutettu iskusarja on yksi Euroopan verisimmistä. Noin 130 ihmisen on kerrottu menettäneen henkensä konserttihalliin tehdyssä kalashnikov-hyökkäyksessä sekä ympäri Pariisia tapahtuneissa pommi-iskuissa ja ampumisissa. Sisäministeriö odotti lauantaiaamuna uhriluvun vielä nousevan.

Ranska julisti hätätilan ja tiukensi rajavalvontaa.

Uutisotsikoita lukiessa ei jää epäselväksi keitä iskuista epäillään. Sanat Isis, Syyria, jihadisti ja Allahu Akbar toistuvat jutusta toiseen.

Ranskaan ja sen kansalaisiin kohdistuneet iskut ovat julmia, ja niiden ajoitus keskelle Euroopan myrskyisintä pakolaiskriisiä saattaa ajaa koko mantereen kroonisen pelon ja vihan valtaan. On turha väittää, etteikö perjantain veriteoilla ole vaikutusta EU-maiden pakolaispolitiikkaan. Samalla turvattomuus ja epäluulot maahanmuuttajia kohtaan lisääntyvät entisestään, mikä ruokkii kantaväestön ja maahanmuuttajien välisiä jännitteitä kautta mantereen.

Tämä saattaa olla juuri se lopputulos, mihin iskujen tekijät pyrkivät. Terroristien tarkoitus on herättää teoillaan kauhua ja käyttää sitä hyödykseen.

Yhdistämällä väkivallan tiettyyn uskontoon, kansallisuuteen tai ihonväriin he asettavat meidät jatkuvaan pelkotilaan. Tekemällä iskuja he ehdollistavat meidät pelkäämään muslimeja, syyrialaisia ja ihmisiä, jotka ovat tummempia kuin me. He haluavat, että pelkäämme kun näemme huivipäisen naisen bussissa, pelkäämme kun kadulla vastaan kävelee ulkomaalaisen näköinen mies. He haluavat, että pelkäämme perheemme, ystäviemme ja kansakuntamme puolesta.

Iskut saavat myös maahanmuuttajat pelkäämään. He pelkäävät samoja asioita kuin me, minkä lisäksi he pelkäävät myös joutuvansa kantamaan vastuun muiden tekemistä hirmutöistä.

Me emme saa pelata terroristien pussiin ja aiheuttaa lisää väkivaltaa ja sekasortoa Eurooppassa. Meillä on oikeus pelätä, mutta meidän on osattava pelätä oikeaa kohdetta. Ei tehdä kaikista muslimeista, syyrialaisista ja meille vieraan näköisistä ihmisistä sijaiskärsijöitä.

Pariisin iskut eivät anna oikeutusta vetää ylle KKK-uniformua tai kivittää pakolaisia kuljettavia busseja. Ne eivät anna oikeutusta rasistisiin purkauksiin internetissä. Ne eivät anna oikeutusta ottaa esiin pesäpallomailaa tai nyrkkirautaa.

Jos yritämme puolustautua terroristien herättämää pelkoa vastaan kohdistamalla vihaa ja väkivaltaa maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan, terroristit saavat murskavoiton. Heidän ei tarvitse tuhota Eurooppaa, jos teemme sen itse.

Yritä ymmärtää terroristia

KARLA KEMPAS

Terroristit on helppo lokeroida sekopäiksi, jotka tappavat silmiä räpäyttämättä ja seurauksista välittämättä. Onhan terrorismi väkivaltaa, jonka tarkoitus on vaikuttaa päätöksentekoon pelon avulla. Terroritekojen taustalla on silti ihmisiä, ja ihmisten tekoihin voi vaikuttaa.

 

Sanojen ‘ymmärrys’ ja ‘terrorismi’ sovittaminen samaan lauseeseen tuntuu monella tavalla väärältä. Ihmisoikeusloukkaukset maalaavat terroristeista epäinhimillisen, paholaismaisen kuvan. Kansainvälinen rauhan ja turvallisuuden yhteistyöjärjestö Yhdistyneet kansakunnat tuomitsee terrorismin kaikissa muodoissaan. Järjestön mukaan mikään ei oikeuta terrorismia.

Tuomitseminen ei silti tarkoita, etteivätkö terrorismin vastustajat voisi ymmärtää terrorismia ilmiönä. Siitä voi olla jopa hyötyä. Aiheeseen perehtyneet psykologit ovat uskoneet jo vuosien ajan, että terroristien tavoitteiden ymmärrys voi auttaa estämään tulevia terroritekoja.

 

POMMEJA rauhanmarssilla Turkissa. Kalashnikoveja Tunisian aurinkorannalla. YouTube-videoita panttivankien murhista.

Terrorismi on vain kiihtynyt vuoden 2001 kaksoistorni-iskujen jälkeen. Yhdysvaltojen sota terrorismia vastaan ei ole lopettanut eikä edes vähentänyt terroria.

Vielä 1960-luvulla tutkijat uskoivat, että terroristiksi päätyvät ihmiset ovat mieleltään poikkeavia tai suurten vastoinkäymisten traumatisoimia. Vaikka tiedepiireissä tiedetään nykyään paremmin, sama ajatus vetoaa arkijärkeen, kun uutisissa kerrotaan mestauksista ja elävältäpolttamisista.

Kuka tervejärkinen muka pystyisi näihin tekoihin?

Ikävä kyllä, tietyissä olosuhteissa, aika moni.

Terroristien moraalia tutkinut sosiaalipsykologi Albert Bandura kertoo, että ”tavalliset ja kunnolliset” ihmiset ovat vastuussa suuresta osasta vuosisatojen aikana tehdyistä hirmuteoista.

Tarkoitus on pyhittänyt keinot, kun ihmiset ovat saaneet aikaan holokaustin ja kansanmurhia. Terroristit eivät ole poikkeus. Tarkoitukseksi on kelvannut ideologia, uskonto tai aate. Ihmiset ovat oikeuttaneet tekonsa joko siirtämällä vastuun johtajille tai ajattelemalla vastapuolen olevan äärimmäinen vihollinen, jolla ei ole edes ihmisarvoa.

Samalla tavalla työmies muuttuu kylmäpäiseksi sotilaaksi sodissa, joista olemme lukeneet historian tunneilla.

”Mie en tiiä. Mie en oo ampunt ko vihollissii”, vastaa alikersantti Rokka Tuntemattomassa sotilaassa, kun sotamies Hauhia kysyy, miltä tuntuu ampua ihmistä.

 

TIEDEYHTEISÖSSÄ on ajateltu jo yli 30 vuoden ajan, että terrorismia syntyy historiallisten, taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden pettäessä. Rikkinäinen yhteiskunta, jonka kansalaiset eivät koe voivansa vaikuttaa päätöksentekoon, on altis radikaalien ryhmien muodostumiselle.

Köyhyys ja epäoikeudenmukainen hallinto ovat historiallisesti olleet polttoainetta terrorin liekeissä.

Italialainen Punainen prikaati syntyi pitkälti, koska opiskelijat turhautuivat hallinnon korruptioon. Irlannissa taas Väliaikainen Irlannin tasavaltalaisarmeija yritti väkivalloin irrottaa Pohjois-Irlannin Isosta-Britanniasta.

Syyrian tunnetuin terroristiryhmä ISIS muistetaan erityisesti sen värväämistä länsimaalaisista taistelijoista, jotka ovat innoittuneet järjestön ankarasta islamin tulkinnasta. Kun puhumme lännestä värvätyistä, unohdamme usein syyrialaiset. Äärijärjestön ideologia ei ole ainoa syy liittyä ISIS-joukkoihin. Syyrialaisista järjestöön liittyneistä osa on ajautunut terroristijärjestöjen palkkalistoille elättääkseen perheensä sisällissodan runtelemassa maassa, osa taas voidakseen taistella maan nykyistä hallitsijaa Bashar al-Assadia vastaan.

Syitä on myös muita. Esimerkiksi seikkailunhalu ja yhteisön kaipuu voivat houkutella järjestöjen riveihin. Yhteisön voima voi saada terroristin jäämään vielä silloin, kun ideologia ei enää vaikuta.

Psykologi John Horgan haastatteli noin 60 entistä terroristia tutkimustaan varten ja totesi, että terroristin omat teot ja sanomiset liimaavat hänet järjestöön. Kun omatunnolla on hengen tai vapauden riisto, raja on ylitetty. Tuntuu siltä, ettei paluuta normaaliin yhteisöön enää ole. Vain aseveljet ymmärtävät rikosten taakan. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että radikalisoitumiseen puututaan ennen kuin teot ovat anteeksiantamattomia.

 

MAAILMASSA on lukuisia nuoria, jotka ovat vaarassa päätyä terrorin välineiksi. Ymmärrys radikalisoitumisen syistä auttaa kansainvälistä yhteisöä keksimään, miten estämme niitä nuoria ikinä joutumasta järjestöjen kynsiin.

Psykologit ovat havainneet, että orastavia terroristeja ajaa kohti radikalisoitumista pelko oman kulttuurin tuhoutumisesta, me ja ne -vastakkainasettelu ja harhakuvat siitä, että terroristin elämä olisi kuin toimintaelokuvasta.

Näille käsityksille voi tehdä jotain esimerkiksi kaikkien tasavertaista ihmisarvoa korostamalla ja ristiriitaisia käsityksiä terroristin elämästä korjaaamalla. Saudi-Arabiassa on etsitty radikalisoitumisvaarassa olevia nuoria esimerkiksi sosiaalisen median avulla. Tutkimusryhmä oikaisi nuorten vääristyneitä ajatuksia islamista, ennen kuin nuoret olivat ylittäneet rajan, jonka jälkeen paluu on vaikeaa.

Saudeissa on saatu hyviä tuloksia myös muista radikalisoitumisen purkamisen ohjelmista.

Ymmärtäminen on oikeastaan aika voimakas ase.

 

Lähteinä:

American Psycological Association: Understanding Terrorism

The Terrorism Reader, toimittanut David J. Whittaker