Katalonialla on varaa itsenäisyyteen

AJANKOHTAISTA
VEERA TEGELBERG

EU on pysynyt hiljaa Katalonian itsenäisyysäänestyksestä, vaikka juuri unionilla on ratkaiseva rooli alueen itsenäisyyshankkeessa. Suomea hieman suurempi valtio voisi EU:hun päästessään olla taloudellisesti huippukuntoinen.

 

Puna-keltaraitaiset ja tähtikuvioiset liput koristavat parvekkeita ja ikkunoita Barcelonan vanhassakaupungissa. Osa asukkaista on kiinnittänyt taloihin myös isoja, erivärisiä Sí-lippuja ja kylttejä, joissa lukee: “Itsenäisyys on edistystä.”

On kulunut viikko 11. syyskuuta vietettävästä Katalonian kansallispäivästä. Päivän aikana muistetaan vuonna 1714 tapahtunutta Barcelonan valtausta, jolloin Kataloniasta tuli osa Espanjaa.

Espanjan toiseksi suurin kaupunki vaikuttaa elävän kaksi viikkoa ennen itsenäisyysäänestystä tavallista suurkaupungin arkea, vaikka kulisseissa kuohuu. Välit itsenäisyyttä tavoittelevan Katalonian ja Espanjan keskushallinnon välillä ovat tulehtuneet, koska katalaanit eivät ole suostuneet luopumaan lokakuun ensimmäiselle päivälle suunnitellusta kansanäänestyksestä, jossa mitataan jälleen alueen itsenäistymishaluja.

On Kataloniassa äänestetty toki aiemminkin. Edellinen äänestys järjestettiin kolme vuotta sitten marraskuussa 2014. Tuolloin äänestykseen osallistui yli kaksi miljoonaa katalaania, joista 80 prosenttia äänesti oman valtion puolesta. Äänestystä kritisoitiin liian pienen osallistujaprosentin ja äänestyksen laittomuuden vuoksi.

 

KATALONIA ON VUOSIEN VARRELLA tehnyt selväksi, että se ei ole valmis kuoppaamaan itsenäistymistavoitettaan. Itsenäisyyshaaveiden juuret ovat syvällä alueen historiassa ja kulttuurissa.

Haluja on, mutta onko itsenäisyys todella toteutuskelpoinen suunnitelma? Se on pitkälti kiinni taloudesta, vaikka rahasta puhutaan vähän. Itsenäisyys ei lämmitä, jos valtion velkaprosentti huitelee pilvissä sekä vientiteollisuus ja turismi tyrehtyvät EU- ja eurojäsenyyksien kadotessa. Uuden Katalonian valtion kohtalo ei välttämät olisi kuitenkaan näin synkkä.

 

KATALONIA ON YKSI parhaiten pärjäävistä Espanjan itsehallintoalueista. Se on myös EU:n mittakaavassa tärkeä talouskeskus muun muassa Barcelonan sataman ansiosta, ja myös kansainväliset yhtiöt investoivat ahkerasti alueelle.

Itsenäinen Katalonia voisi olla Suomea hieman isompi EU-maa, joka puhkeaisi kukoistukseen Espanjasta irtauduttuaan. Näin voisi käydä, jos uskomme vuonna 2014 Katalonian talouskomission ja Katalonian taloustieteilijöiden yhdistyksen teettämää raporttia. Liki 250-sivuinen tutkielma julkaistiin edellisen kansanäänestyksen aikaan.

 

EU tuskin haluaisi menettää Barcelonan äveriästä talousaluetta.”

 

TUTKIJOIDEN NÄKEMYS itsenäisyysprosessin etenemisestä on varsin toiveikas. Suurimpana ongelmana he pitävät Espanjan veto-oikeutta, jolla maa voisi estää Katalonialle elintärkeän EU- ja eurojäsenyyden.

Vaikka tutkimuksen teettäneitä tahoja voi kutsua vähintään puolueellisiksi, on artikkeleissa myös totuuden siemen: Katalonialla menee taloudellisesti melko hyvin.

Esimerkiksi vuonna 2012 alueelta vietiin muualle EU:hun tuotteita ja hyödykkeitä 58 miljardilla eurolla, mikä on enemmän kuin Suomen vastaava luku. EU, joka tähän asti on pysynyt hissukseen Espanjan sisäisestä väännöstä, tuskin haluaisi menettää Barcelonan äveriästä talousaluetta.

 

RUUSUILLA TANSSIMISTA itsenäistyminen ei silti olisi. Tutkimuksessa todetaan, että itsenäisyysprosessi itsessään veisi vuosia ja hidastaisi Katalonian talouskehitystä. Osa taloustieteilijöistä on varmoja, että Katalonian olisi käytännössä mahdotonta palata EU:n jäseneksi juuri Espanjan veto-oikeuden vuoksi. Tällöin itsenäisyys romuttaisi alueen talouden.

Espanja tuskin on siloittelemassa Katalonian itsenäistymispolkua ja tietä takaisin EU:n syleilyyn. Myös muut EU-maat, kuten Italia ja Belgia, voivat haluta torpata katalaanien liittymisen EU:hun maiden oman sisäpoliittisen tilanteen vuoksi.

Osa tutkijoista taasen pitää täysin mahdottomana, että Katalonia voitaisiin heittää ulos EU:sta tai että Espanja voisi haluta estää alueen liittymisen takaisin unioniin, koska siitä seuraisi vain taloudellista haittaa puolin ja toisin.

”Itsenäisyys on edistystä”, kertovat julisteet. Itsenäisen Katalonian velkataso voisi olla jotain 50 ja 100 prosentin väliltä. Kuvat: Veera Tegelberg

 

EU-JÄSENYYDEN POHTIMISEN lisäksi itsenäistyminen pakottaisi Katalonian miettimään myös useita muita taloudellisesti oleellisia asioita, kuten hallinnollisten instituutioiden perustamista. Sen pitäisi luoda oma keskuspankki, ja myös julkinen hallinto täytyisi rakentaa. Tällä hetkellä Espanjan hallinto on keskittynyt valtaosin Madridiin. Arvion mukaan itsenäisyys toisi Kataloniaan 50 000 – 70 000 uutta julkisen sektorin työpaikkaa.

Jos Katalonia itsenäistyisi, se olisi Suomea suurempi, yli 7 miljoonan asukkaan valtio. Tutkijoiden arvioiden mukaan itsenäisyys voisi jopa kasvattaa alueen kulutusta ja vauhdittaa yritysten investointeja, kun Madridilla ei olisi enää sanottavaa Katalonian asioihin.

Toisaalta uusi valtio voisi olla huonoimmassa tapauksessa melko velkainen heti syntyessään, vaikka tutkijoiden pahimman skenaarion mukainen, hieman yli 100 prosentin velkataso ei tosin olisi mitään verrattuna moniin muihin EU:n jäsenvaltioihin. Uuden valtion velka-aste voisi myös parhaimmassa tapauksessa jäädä vain puoleen bkt:stä, mikä olisi selvästi muuta Eurooppaa vähemmän.

 

LOKAKUINEN ÄÄNESTYS ei tarkoita itsenäisyyden saavuttamista. Katalonian mahdollinen itsenäisyys vaatii vuosien työn, mutta taloudellisesta näkökulmasta katsottuna se ei ole mahdottomuus.

Kenties Katalonian kohtalo ei vielä vuosiin ole itsenäisyys, vaan syvempi autonomia. Poliittisen paineen vuoksi Espanjan hallituksen on joka tapauksessa hyvin vaikeaa olla tekemättä mitään.

 

KATALONIA
Itsehallintoalue Espanjan koillisosassa
Pääkaupunki: Barcelona
Väestö: 7,5 miljoonaa (2016)
Bkt: 220 miljardia euroa (2016)
Itsehallintoalueen puheenjohtaja: Carles Puigdemont
Liput: Katalonian virallisessa lipussa (La Senyera) on neljä punaista ja viisi keltaista vaakaraitaa. Itsenäisyyttä kannattavien tunnus on La Estelada, eli Katalonian lippu, johon on lisätty siniselle pohjalle valkoinen tähti.

 

 

Kenia luo huippuvauhtia uusia mobiilisovelluksia ja nauraa työstressille

iHubia pyöritettiin ensimmäiset vuodet apurahojen turvin. Nyt 70 prosenttia ideahautomon rahoituksesta tulee sen tarjoamista tutkimuspalveluista. Josiah Mugambin mukaan tähtäimessä on lopulta täydellinen omavaraisuus.

TEKSTI: LINDA LAINE, VEERA TEGELBERG
KUVAT: SENNI LUTTINEN
REPORTAASI

senniluttinen_25

Cytonn Investmentsin perustajat Patricia Wanjama (vas.), Elizabeth Nkukuu ja Edwin Dande jättivät suuryrityksen ja varman palkan taakseen. Tuloksena oli oikeussotku ja lopulta menestyvä yritys.

Edwin Dande, Elizabeth Nkukuu ja Patricia Wanjama saapuvat myöhässä isoon neuvotteluhuoneeseen. Aamu on ollut kiireinen. Tornitalon keskikerroksessa sijaitsevan toimiston auki olevista ikkunoista kantautuvat sisään Nairobin ruuhkaisten katujen äänet.

Danden, Nkukuun, Wanjaman ja Shiv Aroran vuonna 2014 perustaman kiinteistöyhtiön Cytonn Investmentsin tulevaisuus näytti vielä vajaat kaksi vuotta sitten kehnolta. Nelikon entinen työnantaja, sijoitusyhtiö Britam oli nostanut syytteet yrityksestä lähteneitä työntekijöitään vastaan. Heidän epäiltiin tehneen luvattomia tilisiirtoja 3,9 miljardin Kenian shillingin edestä, mikä nykyisen kurssin mukaan tarkoittaa 34 miljoonaa euroa.

Pahimmillaan osa perustajista istui putkassa, mutta lopulta Britam veti syytteen takaisin keväällä 2015.

”Se on bisnestä”, toteaa Dande rennosti.

Hänen, Nkukuun ja Wanjaman mukaan he päättivät perustaa oman yrityksen, koska Britam ei vaalinut tarpeeksi hyvin sijoittajien etua. Oikeusjupakan tarkoitus oli vain estää uuden kilpailijan pääsy markkinoille.

Sen enempää perustajajäsenet eivät halua muistella Keniassa runsaasti julkisuutta saanutta tapausta. Parissa vuodessa Cytonn on noussut Kenian johtavaksi kiinteistösijoitusyhtiöksi. Neljän hengen ydintiimi on muuttunut 120 ihmisen työllistäjäksi, jossa työntekijöiden keski-ikä on alle 30 vuotta.

 

SOTAISAN SOMALIAN ja epävakaan Ugandan välissä sijaitseva Kenia on yksi Afrikan mantereen nopeimmin kasvavista talouksista. Maan bruttokansantuote nousee yli viiden prosentin vuositahtia.

Suuri osa kasvusta perustuu raaka-ainekauppaan ja maan oman keskiluokan vaurastumiseen. Keniasta viedään esimerkiksi teetä, kahvia ja leikkokukkia.

Vuosittain noin 100 000 ihmisen on arvioitu muuttavan Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Suurin syy muuttoon on toivo paremmasta. Cytonnin kaltaisille kasvuyrityksille Nairobi on todellinen runsaudensarvi.

Kiihtyvällä vauhdilla täyttyvässä suurkaupungissa kaikki tuntuvat olevan kiireisiä, olipa kyse pilvenpiirtäjän suojissa sopimusta hierovista liikemiehistä tai slummin pääkadun romukauppiaista. Raha vaihtaa omistajaa. Jokaiselle työlle löytyy tekijä.

Ja kun raha liikkuu, se ei siirry kolikkoina tai seteleinä, vaan M-Pesa-mobiilisovelluksen avulla bittiavaruudessa. Pitkien etäisyyksien sävyttämä maa osaa ottaa hyödyn irti älypuhelinajasta. Terveys-, opetus- ja viljelysovellukset valtaavat kännyköitä, ja myös viihteelle on kysyntää.

 

TEKNOLOGISIIN INNOVAATIOIHIN perustuva iHub-yhteisö auttaa start up -yrittäjiä kehittämään suursuosioon nousseen M-Pesan kaltaisia hittituotteita, jotka helpottavat tavallisten kenialaisten elämää. iHub tarjoaa aloitteleville yrittäjille työskentelytiloja, kontakteja ja muuta tukea.

Vuonna 2010 perustettua yhteisöä luotsaava Josiah Mugambi on hiljainen mies, joka on auttanut yli sataa yritystä kehittämään liikeideaansa. Kiireisen Ngong roadin varrella sijaitsevasta ilmastoidusta toimistosta on puolen kilometrin matka Afrikan suurimpaan slummiin Kiberaan.

”Yrittäminen on vaikeaa kaikkialla, mutta tässä osassa maailmaa se on erityisen haastavaa”, sanoo Mugambi.

Kyse on perusasioista, kuten siitä miten nuoret pystyvät maksamaan vuokransa ja kustantamaan elämisensä, kun he kehittävät tuotettaan.

”Monilla on sisaruksia, vanhempia tai muita sukulaisia, joita he joutuvat avustamaan rahallisesti. Veljen koulumaksuja tai äidin sairaanhoitoa on vaikea pistää jäihin”, sanoo Mugambi.

iHub-yhteisöön on tarjolla kolmea eri jäsenyyttä: valkoista, vihreää ja punaista. Näistä kallein eli punainen jäsenyys kustantaa 75 Yhdysvaltain dollaria kuukaudessa.

”On suhteellista, voiko hintaa pitää korkeana. Kaikki eivät sitä pysty maksamaan.”

Ilmaisia vihreitä jäsenyyksiä joutuu jonottamaan. iHubin tiloihin mahtuu kerrallaan 80 henkilöä, mutta värikkäillä sohvilla, pöydillä ja työpisteillä täytettyyn tilaan mahtuu mukavasti noin 60 ihmistä.

 

SUURIN OSA TOIMISTOLLA käyvistä jäsenistä on parikymppisiä miehiä ja naisia. He haluavat sparrata suunnitelmiaan, luoda kontakteja ja löytää sovellustensa toteuttamiseen rahoittajia.

Toistaiseksi toimitiloja on ainoastaan pääkaupunki Nairobissa. Tämän takia tarjolla on myös ilmainen etäjäsenyys. Kenian ulkopuolella olevat käyttäjät ovat lähinnä Yhdysvalloissa ja Alankomaissa, joista myös monen start up -yrityksen rahoitus tulee. Osittain taustalla on maiden kehitysyhteistyöjärjestöjen ja investointirahastojen kiinnostus Keniaa kohtaan. Yhteensä etäjäseniä on yli 16 000.

”Tällä hetkellä monilla aloilla on paljon kasvumahdollisuuksia, ja olemme olleet mukana useissa menestystarinoissa. Yksi asiakkaistamme esimerkiksi rakentaa älykkäitä kasvihuoneita maanviljelijöille. Rakennelmat raportoivat maaperän voinnista ja muista asioista, jotka auttavat parantamaan tuottavuutta”, kertoo Mugambi.

Hän uskoo, että Kenialla on maailmalle paljon annettavaa niillä aloilla, joilla maassa ollaan jo nyt hyviä.

”Etenkin mobiilimaksamisessa olemme edelläkävijöitä. Käytän M-Pesaa ajattelematta koko asiaa.”

 

KASVUN EDISTÄMISEN YMPÄRILLE on kasvanut Keniassa myös oma konsulttibisneksensä. Jos yrittäjä haluaa laajentaa toimintaansa tai kaipaa apua henkilöstön kehittämiseen, puhelu lähtee mahdollisesti Wylde Internationalin perustajajäsenelle Joram Mwinamolle.

Wylde International auttaa muita yrityksiä parantamaan rakenteitaan ja toimintatapojaan tehokkaammiksi, mikä edistää yrityksen kasvua ja suurempien voittojen saantia.

”Meillä on yksityisyrittäjille erillinen ohjelma, joka on räätälöity vastaamaan heidän tarpeitaan”, kertoo Mwinamo.

Tähän mennessä Greatness Business Club -ohjelmasta on valmistunut 185 yritystä. Osaan niistä yhtiö pitää edelleen yhteyttä ja auttaa kehittymään entistä paremmiksi.

”Osa asiakkaistamme kasvaa jopa nopeammin kuin me itse, joten meilläkin on vielä parannettavaa”, sanoo Mwinamo.

senniluttinen_27

Joram Mwinamo liikekumppaneineen näki markkinaraon ja iski kiinni siihen. Mwinamon mukaan Wylde International oli ensimmäinen yritys Nairobissa, joka tarjosi kehittämispalveluja pienille yrityksille.

Istumme Java Cafessa, yhdessä Kenian nopeimmin kasvavan kahvilaketjun myyntipisteistä. Terassilla kiertelee mies, joka myy kahvilassa asioiville kukkakimppuja.

Mwinamo haaveilee seuraavan viiden vuoden aikana laajentavansa yrityksensä naapurimaihin ja kenties myös toisille mantereille. Viime vuonna yritys avasi haaratoimiston Ugandaan. Suunnitelmia Tansanian suhteen jouduttiin lykkäämään viime vuonna maassa järjestettyjen presidentinvaalien takia.

Mwinamon mukaan kiinnostavien sijoitusmaiden turvallisuustilanteen seuraaminen on liiketoiminnan kannalta erittäin tärkeää.

”Etelä-Sudanin itsenäistyttyä kenialaiset yritykset lähtivät mukaan maan markkinoille, koska kasvunäkymät olivat suuret. Kun taistelut taas alkoivat, moni yritys joutui vaikeuksiin”, kertoo Mwinamo.

Hän itse on parhaillaan kiinnostunut Nigerian markkinoista maan kasvavan poliittisen vakauden ja suuren asukasluvun takia. Terrorismista hän ei ole erityisen huolissaan.

”Näen Nigeriassa enemmän mahdollisuuksia kuin ongelmia. Kiinnostukseni ei synny siitä, mitä näen mediassa, vaan siitä, mitä kuulen nigerialaisilta ystäviltäni.”

Mielikuvaa Afrikasta epävakaana sijoitusalueena on hänen mielestään turha lietsoa.

”Olemme nähneet suuria iskuja Pariisissa ja Brysselissä, mutta Ranskaa tai Belgiaa ei kutsuta epävakaiksi maiksi. Jos taas mietimme Yhdysvaltojen Donald Trumpia, on hän täysi katastrofi moniin Afrikan johtajiin verrattuna.”

Sotaa ja terroria enemmän Mwinamoa huolettavat huonot liikenneyhteydet. Jos Nairobista haluaa matkustaa Nigerian pääkaupunkiin Abujaan, on usein lennettävä Euroopan kautta. Kunnollista tie- tai rautatieyhteyttä ei toistaiseksi ole.

Mwinamo toivoo, että Afrikkaa ei nähtäisi yhtenä möykkynä, vaan erillisinä maina, jotka ovat itsessään monikulttuurisia ja rikkaita. Esimerkiksi Keniassa on yli 40 heimoa, joilla on omat kielensä ja tapansa.

 

KENIALLA ON HYVÄT kortit kädessään. Valtio rakentaa jatkuvasti uusia teitä ja rautateitä liikkuvuuden parantamiseksi, vanhemmat näkevät lastensa koulutuksen sijoituksena ja uusille tuotteille riittää ostajia. Halu hyötyä kasvusta on kova.

Päivittäin kenialaisyritykset joutuvat kuitenkin painiskelemaan perustavanlaatuisten kysymysten kanssa. Koulutettua väkeä on esimerkiksi liian vähän.

”Mitenköhän saisimme tänne suomalaisia harjoittelijoita?” tiedustelee Cytonn Investmentsin toimitusjohtaja Dande kiinnostuneena.

Hänen mukaansa harvalla korkeakoulusta Keniassa valmistuneella on minkäänlaista käytännön kokemusta työelämästä. Wall Streetillä aiemmin työskennelleen Danden mukaan Kenian ongelma on innostuksesta ja työhön liittyvästä intohimosta huolimatta alhainen koulutustaso. Lisäksi harvalla kenialaisella nuorella on kansainvälistä työkokemusta.

”Laadukkaan työvoiman löytäminen on vaikeaa. Meilläkin ihmiset koulutetaan työhön täällä työpaikalla.”

Kenialaisyrityksistä tullaan kuulemaan vielä, jos on uskominen yrityksiä työkseen luotsaavaa Mwinamoa. Useimmat kansainvälistyvät kenialaisfirmat laajentavat pääasiassa muihin Afrikan maihin, mutta muutamilla yrityksillä on toimintaa jo esimerkiksi Puolassa.

Mwinamon mukaan kenialaisten vahvuus on kilpailuvietti.

”Haluamme aina peitota kaverimme. Työnteko on Keniassa intohimo. Täällä ei puhuta stressistä.”

Valtablogi datasi: 12 Nato-maata kuluttaa puolustusvoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi

TOIMITUKSELTA

Lähes koko Nato-keskustelu tiivistyy yhteen kysymykseen. Kumman kaa, länsi vai itä? Valtablogi otti etäisyyttä politiikkaan ja pureutui lukuihin.

 

Sotilasliitto Nato on yhä 2010-luvun Suomessa arka poliittinen aihe.

Nobel-presidentti Martti Ahtisaari tiivisti vuonna 2007 Nato-ongelman.

”Nato-optio on illuusio, jos ajatuksena on, että palovakuutus otetaan vasta sitten, kun tuli jo kytee nurkan alla.”

Hieman selkeämmin sanottuna se tarkoittaa, että kun kaikki on hyvin, ei Natoon haluta liittyä. Kun ulkopoliittinen tilanne kiristyy, Natoon ei enää päästä.

Suomalaisten vaakakupissa painavat halu kuulua länteen ja Venäjän pelko.

Valtablogin toimitus päätti jättää tällä kertaa politiikan poliitikoille. Pureuduimme Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) tietokantaan, joka vertailee maailman maiden puolustusvoimiin käyttämiä rahoja.

 

SUOMESSA raha on oleellinen osa puolustus-keskustelua. Suomen puolustusvoimat ovat olleet koko 2010-luvun otsikoissa säästöjen vuoksi. Kasarmeja on lakkautettu ja kenttäharjoituksia vähennetty. Yksi jos toinenkin armeijan käynyt on nähnyt inttiaikojensa palveluspaikan poistuvan käytöstä.

Silti Suomen puolustusbudjetti on nyt lähes sama kuin ennen vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä. Vielä 2000-luvun alussa asevoimien määrärahat olivat vain liki puolet siitä, mitä ne olivat viime vuonna.

Puolustukseen käytettävät rahat ja “uskottava puolustus” ovat olleet keskustelun ytimessä. Ei ole ihme, että mammona saa huomiota myös Nato-keskustelussa. Sotilasliiton hintaa on vuosien ajan pohdittu keskustelupalstoilla, lehtien mielipideosastoilla ja poliitikkojen blogiteksteissä.

 

YLEISKÄSITYS on, että Nato tulee kalliiksi.

Ulkoministeriön asiantuntijat, jotka laativat aiheesta laadukkaaksi kehutun selvityksen, arvioivat, että Natoon liittyminen lisäisi Suomen puolustuksen vuosibudjettia 730 miljoonalla eurolla.

Sotilasliitto ei vaadi, mutta suosittelee, että jäsenmaiden puolustusmenojen tulisi olla kaksi prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Suomen valtion käytti asevoimiin viime vuoden bruttokansantuotteesta 1,3 prosenttia.

Silkan numerotiedon valossa näyttää siltä, että alle kahden prosentin puolustusmenot tuskin olisivat kynnyskysymys Natoon hyväksymiseen. Siprin tietokannan mukaan vain seitsemän Nato-maata täytti vuonna 2015 kahden prosentin suosituksen.

Suomen menot vastasivat täysin keskivertoa Nato-maata. Suomi sijoittui vuonna 2015 tismalleen Naton keskikastiin, Italian ja Tanskan välille.

(Avoimuuden nimissä haluamme kertoa, että myös muut tahot ovat laskeneet puolustukseen käytettyjä varoja ja päätyneet erilaisiin lopputuloksiin. Wall Street Journalin mukaan viisi maata tavoitti Nato-suosituksen. Valtablogi käyttä SIPRIn lukuja, jotka instituutin mukaan pohjautuvat Naton määritelmään.) 

MYÖS tosiasiallinen rahankäyttö, vailla suhteutuksia, kertoo, ettei Suomen tarvitse häpeillä sotavarustuksiaan Nato-porukassa. Vuonna 2015 noin joka kolmas sotilasliittoon kuuluvista maista käytti asevoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi. SIPRIn tietokannan mukaan 12 maata.

Vaikuttaa siltä, että raha ei ole Suomelle este liittyä Natoon.

Voimme siis palata keskusteluun Suomen paikasta maailmanpoliittisella areenalla.

Uruguay edustaa kartassa maailman maiden mediaania, eli keskimmäistä lukua. Yhdysvallat käytti vuonna 2015 eniten rahaa. Kiina tuli toiseksi, mutta ylsi vain noin yhteen kolmasosaan jenkkien puolustuspotista. Kuten kartan aukoista huomaa, kaikkien maiden puolustustuskulut eivät ole tiedossa.

 

Grafiikat tehty Datawrapper.de-sivustolla. Suurkiitos konsultoinnista Olli Pietiläiselle.

Valtion velka paha – opiskelijan velka hyvä?

OONA LOHILAHTI

 

Hallituksen leikkauslistasta päätellen opiskelijat ja tutkijat ovat Suomen hitaan talouskasvun syy. Tämän takia opintotukea suunnitellaan leikattavan tällä vaalikaudella 70 miljoonaa ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa, eli neljäsosa tuen tämänhetkisestä määrästä. Opiskelijan on vaikeaa ymmärtää, mitä hallitus häneltä haluaa.

 

Opintotuen kustannukset valtiolle ovat pysyneet noin 800 miljoonassa eurossa koko opintotuen historian ajan.

Tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet takaava tuki on menettänyt inflaation takia arvoaan vuosi vuodelta. Se ei ole kuitenkaan aiheuttanut valtiolle kasvavia menoja samalla tavalla kuin esimerkiksi asumisen tuet

Silti opintotukimenoista on yhtäkkiä tullut ongelma.

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset voitaisiin estää esimerkiksi varallisuusveron palauttamisella tai autoveron laskun perumisella. Talvivaarakin sai viime kesänä lisäbudjetissa 112 miljoonaa euroa.

Rahaa siis on. Ideologinen valinta on kuitenkin tehty.

 

SUUNNITELMA LEIKATA opintotukea rajusti on erityisen huolestuttavaa aikana, jolloin huoltosuhde huononee vuosi vuodelta ja talous ei kasva. Nyt jos koskaan Suomi tarvitsee osaavaa, hyvin koulutettua työvoimaa. 

Kasvua tuovat innovaatiotkaan tuskin syntyvät ilman kunnollista korkeakoulutusta ja perustutkimusta.

Koulutus on myös loistava tapa lisätä työvoiman tarjontaa. On työnantajien etu, että työmarkkinoilla on korkeasti koulutettuja ja päteviä työntekijöitä.

Koulutusta tarvitaan, sillä Suomessa ei ole enää kysyntää suorittavaa työtä tekevälle ja kouluttautumattomalle työntekijälle. Sen takia koulutuksen kelkasta pudonneet jäävät yleensä myös työelämän ulkopuolelle. Näitä nuoria kutsutaan syrjäytyneiksi, ja heistä ollaan huolissaan. 

Kyse on paljon muustakin. Korkeakoulutetut ovat esimerkiksi huomattavasti terveempiä kuin matalasti koulutetut ja tuottavat siten yhteiskunnalle vähemmän terveydenhoitokustannuksia.

 

SUOMESSA KOULUTUS on nähty investointina sekä yksilön että koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. 

Sipilän hallitus tuumaa toisin: opiskelu on yksilön sijoitus omaan tulevaisuuteensa. Jos tähän sijoitukseen ei ole varaa, kouluttautuminen jää. 

Ajattelutavan muutos on merkittävä, sillä tasa-arvoisen opintotuen mahdollistama lahjakkaimpien nousu yhteiskunnassa on periaatteessa istunut myös entisen sivistyspuolueen kokoomukseen oikeistolaiseen ideologiaan.

Hallitus teki uuden kantansa selväksi valitsemalla opintotukiselvityksen tekijäksi professori Roope Uusitalon, joka tunnetusti kannattaa lukukausimaksuja.

Mallia on otettu Britanniasta. Siellä yliopistot ovat muuttuneet pahimmillaan tehtaiksi, joissa opiskelija on asiakas. Jos opiskelija vaatii helpompia kokeita, hänen on maksavana asiakkaana käytännössä saatava, mitä hän pyytää. 

 

PROFESSORI UUSITALON selvitys opintotuesta julkaistiin tiistaina. Monia leikkauksia kokenut opintotuki on heikkenemässä jälleen – tällä kertaa merkittävästi.

Kun opintoraha tippuu lähes sadalla eurolla kuussa, opiskelijoille jää kaksi keinoa elämän perusedellytysten rahoittamiseksi: käydä töissä tai ottaa lainaa.

Kaikki eivät kuitenkaan uskalla opiskella velkarahalla. Lainan nostamisen pelkoa ei Uusitalon esityksessä edes yritetty liennyttää, sillä hän kehottaa lainan hyvityksen pienentämiseen.

Monelle opiskelijalle ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi työnteko. Tulorajojen sitominen indeksiin olisi myönteinen uudistus, mutta näin isojen leikkausten jälkeen tulorajoja pitäisi korottaa.

 

HALLITUS LISÄÄ rangaistuksia, mutta ei kannustimia. Viiden opintopisteen sijaan opiskelijan olisi suoritettava kuusi, jotta tuki kilahtaa tilille. Niille, jotka rahoittavat opintojaan työnteolla, opiskelutahdin koventuminen tarkoittaisi entistä vaikeampaa tilannetta. Kaiken lisäksi Uusitalo ehdottaa tukikuukausien määrän leikkaamista, taas.

Esityksessä on hyvää se, että helposti työllistyvien ammattien opiskelijat, joiden koulutukseen kuuluu esimerkiksi myös pakollisia harjoitteluja, voivat opiskella rauhassa lainan turvin. Lainan enimmäismäärä nousee Uusitalon selvityksessä 400 eurosta 650 euroon kuukaudessa.

Yksi suurimmista muutoksista olisi se, että opintotuen loputtua opintojaan ei voisi enää suorittaa loppuun sosiaaliturvan avulla, vaan opiskelijan olisi pakko nostaa lainaa. Tämä olisi uusi keino panna opiskelijat eriarvoiseen asemaan muihin tuen saajiin verrattuna.

Opiskelijoita syrjii jo nyt 15 prosentin korko, joka täytyy maksaa Kelalle palautettavien opintotukikuukausien kyljessä. Muilla ryhmillä ei vastaavia korkoja ole.

 

NUORTEN LÄHTÖKOHTANA toisen asteen suorittamisen jälkeen on se, että kouluttautuminen on Suomessa käytännössä pakollista. Siivoojakin tarvitsee yleensä tutkinnon.

Jos vanhemmat eivät suostu tai pysty tukemaan nuorta taloudellisesti, omaa rahoitusta aletaan kerätä vaikka välivuosien avulla. Ensin tehdään töitä ja säästetään ja vasta sitten lähdetään opiskelemaan.

Hallitus ei ole ottanut oppia aiempien vuosien kokemuksista. Vaikka valtionjohdon tavoitteena on vähentää toisen asteen jälkeisiä välivuosia, aiemmat leikkaukset ja muutokset esimekiksi alan vaihtamisen mahdollisuuksiin ovat johtaneet siihen, että yhä useampi harkitsee välivuotta.

 

SIPILÄN HALLITUKSEN linja hämmentää opiskelijoita. On vaikea käsittää, mitä opiskelijoilta vaaditaan.

Opiskelijat tekevät väärin, kun he kerryttävät työkokemusta opiskelujen ohessa, mikä auttaa heitä työllistymään valmistumisen jälkeen. Opiskelijat tekevät väärin myös silloin, jos he valmistuvat työttömiksi maistereiksi, koska eivät ole hankkineet työkokemusta opiskelujen aikana.

Kuvio on hankala, sillä työn tekemisestä on sekä opiskelijalle että valtiolle yleensä enemmän hyötyä kuin haittaa. Aivan pienestä asiasta ei ole kyse, sillä vuonna 2012 jopa 88 prosenttia opintotuen käyttäjistä ilmoitti, että hänellä on muitakin tuloja. Kaiken lisäksi valtio saa lisää verotuloja kaikilta näiltä työssäkäyviltä opiskelijoilta.

 

TYÖN TEOLLA ON kaksi tehtävää. Opintorahalla ja asumislisällä saa useimmiten maksettua vuokran, mutta opiskelijan on myös syötävä. Elämän rahoittaminen kesätöillä ei ole enää itsestään selvää, sillä työpaikat vähenevät vuosi vuodelta.

Opiskelijat haluavat myös parantaa työllistymismahdollisuuksiaan kartuttamalla työkokemusta jo opiskelujen ohessa, sillä harva työnantaja katsoo hyvällä 25-vuotiaan maisterin tyhjää ansioluetteloa. 

Koska opiskeleminen on opiskelijan työtä, kahden työn tekeminen helposti hidastaa opintoja.

 

TILANNE PAHENEE, mikäli professori Uusitalon kaavailut toteutuvat. Jos korkeakouluopiskelu hoituu lähinnä lainalla, entistä suurempi osa opiskelijoista yrittäisi tehdä kahta työtä.

Hallitus kuitenkin haluaa, että juuri lukiosta päässeet nuoret velkaantuisivat kymmenillä tuhansilla euroilla muutamassa vuodessa. Siitäkin huolimatta, että hallitus on rummuttanut jo lähes vuoden ajan mantraa, jonka mukaan velkaantuminen on vaarallista. 

Moni opiskelija ymmärtää sen, että yksityinen velka on huomattavasti suurempi riski kuin valtion velka. Hallituksen pitääkin olla tyytyväinen siihen, etteivät nuoret halua ottaa liikaa taloudellisia riskejä.

Pahimmillaan velan välttely johtaa siihen, että yhä useampi nuori jää kokonaan ilman koulutusta toisen asteen jälkeen. Monen kunnianhimoisen ja älykkään nuoren urahaaveet voivat kaatua siihen, että laina ei ole turvallinen vaihtoehto.

 

HALLITUKSEN MUKAAN tässä tilanteessa opiskelijoilta on pakko leikata neljäsosa toimeentulosta, koska Suomen talous ei kasva. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen puolestaan arvelee, että opiskelijoiden mieltä parantaa se, että näiden säästötoimien avulla Suomi saadaan nousuun. 

Opiskelijoita tuskin lohduttaa se, että hallituksen aikeet romuttaa korkeakoulutuksen tasa-arvoisuus on ristiriidassa esimerkiksi Arto Kokkisen tutkimuksen kanssa. Sen mukaan koulutuksen avulla muodostettu inhimillinen pääoma on merkittävä tekijä bruttokansantuotteen kasvussa. 

Tutkimuksen valossa Suomen taloustilanne siis ei heikkenisi, jos kaikille taattaisiin jatkossakin mahdollisuus kouluttautua varallisuudesta ja alan valinnasta riippumatta. Päinvastoin, opintotuki- ja koulutusleikkaukset romuttavat talouskasvua.

Politiikassa harva asia on pakko. Opiskelijoilta leikkaaminen on pelkästään poliittinen valinta.

 

100 000 dollarin todellisuus – elämää maksullisen koulutuksen ikeessä

LINDA LAINE

Kun korkeakoulutuksesta tulee bisnestä, yliopistoille tärkeintä eivät ole nopeat valmistumisajat vaan opiskelijoilta nyhdettävä tasainen rahavirta.

 

Tässä moraalinen pähkinä.

Englantia Tampereen yliopistossa opiskelevan Roosamari Kuttilan ja historiallisten rakennusten restaurointia Boston Architectural Collegessa opiskelevan James Brownin välinen lainakuilu kasvaa 20 000 dollarilla vuodessa. Valmistumisen jälkeen Jamesin opintolaina on yli 100 000 dollaria. Nykyisen kurssin mukaan se on noin 90 000 euroa. Roosamarilla lainaa on reilut 3 000 euroa.

Edellä mainittu esimerkki on tosi.

Kysymys: Onko tämä reilua?
Vastaus: Ei, tämä on elämää.

Koulutuksen antaminen on yksi laajimmista ja epätasa-arvoisimmista vallankäytön muodoista. Toinen maksaa opetuksesta ja koulun nimestä, toiselle valtio antaa rahaa kerran kuukaudessa.

Maksullinen korkeakoulutus kummittelee myös Suomen kynnyksellä. Noin viisi vuotta sitten opetusministeriön työryhmä pohti keinoja korkeakouluopiskelijoiden valmistumisen nopeuttamiseen. Yhtenä vaihtoehtona oli tuhannen euron lukukausimaksu kaikille korkeakouluopiskelijoille. Lopulta työryhmä luopui ajatuksesta. Toinen viime vuosina puhuttanut maksu koskee EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita.

Eduskunnassa maksujen on ajateltu tai oikeastaan toivottu nopeuttavan valmistumista, mutta samalla myös hieman helpottavan valtion taloudellista taakkaa. Maksullisuudella ei kuitenkaan saavuteta kestävää ratkaisua, sillä taloudelliset paineet eivät katoa, vaan ainoastaan siirtyvät lukukausimaksujen muodossa valtiolta opiskelijoille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lukukausimaksut sitovat opiskelijan todellisuuteen, jossa laina on vain numeroita ja elämä on elettävä nuorena.

Yhdysvaltalaisista vastavalmistuneista moni ei pysty hankkimaan autoa tai asuntoa, koska luottotiedot ovat kuralla valtavien opintolainojen takia. Tulevaisuus on sidottu lainan takaisinmaksuun.

”Ei autoa, ei asuntoa, ei elämää. En juurikaan ajattele lainaani, sillä se on niin suuri.”
James Brown, 22, Yhdysvallat

100 000 dollarin lainaan verrattuna suomalaisopiskelijoiden lainataakka on kevyt, keskimäärin 5 420 euroa.

 

TÄSSÄ TOINEN pähkinä:

Yhdysvalloissa Denverin yliopistossa Aasian tutkimusta opiskeleva John Harhai maksaa yhden vuoden opinnoistaan yli 60 000 dollaria. Lukukausi on jaettu kolmeen osaan ja jokaisen kolmanneksen aikana opintopisteitä saa kertyä enintään 18, muuten napsahtaa lisälasku. Kanadassa Manitoban yliopistossa historiaa opiskeleva Kimberly Cielos puolestaan saa 2 000 Kanadan dollarin lukukausimaksullaan suorittaa 15 opintopistettä lukukaudessa.

Uudessa-Seelannissa Victoria University of Wellingtonissa moderneja kielitieteitä opiskeleva Ronan Kelly puolestaan maksaa erikseen jokaisesta opiskelemastaan kurssista. Hinnat vaihtelevat 800–1 000 Uuden-Seelannin dollarin välillä. Nykyisellä kurssilla tämä tarkoittaa noin 455–570 euroa.

Kysymys: Onko tämä reilua?

Vastaus: Ei, tämä on liiketoimintaa.

Bisnes pyörittää myös yliopistomaailmaa. Edes yli 30 000 dollarin lukukausimaksuja maksavat opiskelijat eivät saa opiskella rajattomasti. Mitä kauemmin opiskelija viipyy yliopistossa, sitä enemmän rahaa siirtyy yliopiston pankkitilille.

Kun Suomessa ajatellaan maksullisuuden nopeuttavan valmistumista, Pohjois-Amerikassa tilanne on kääntynyt nurinpäin, eivätkä yliopistot halua opiskelijoiden valmistuvan nopeasti. Opintoja yritetään hidastaa muun muassa kursseilla, joiden reputtaminen tai joilta poisjääminen tietää automaattisesti opintojen pitkittymistä vuodella. Esimerkiksi Jamesin koulussa monet valmistuvat kandidaatiksi seitsemässä vuodessa, koska kurssijärjestelmä aiheuttaa ylimääräisiä opiskeluvuosia.

 

OPISKELUPAIKAN lisäksi maailmalla on kustannettava myös majoitus itse. Suomalaisopiskelijat puolestaan saavat valtiolta kuukausittain tukea asumiskustannuksiinsa. Asumista 40 neliön keskustakaksiossa asumislisä ei kata, mutta soluhuone laitakaupungilta summalla todennäköisesti irtoaa.

Entä miten elävät ihmiset, joiden asumista valtio ei tue?

James asuu Bostonissa tätinsä ja setänsä kämppiksenä. Vuokraa hän maksaa 500 dollaria kuukaudessa. John puolestaan asuu yliopiston asuntolassa, koska asuminen kuuluu hänen jättiläismäisen lukukausimaksunsa hintaan. Ronan ja Kimberly asuvat edelleen vanhempiensa kanssa, koska oma asunto tulisi liian kalliiksi.

”Uudessa-Seelannissa yliopiston asuntolassa asumisesta joutuu maksamaan enemmän kuin itse opiskelusta.”
Ronan Kelly, 19, Uusi-Seelanti

Opintojen rahoittamiseen on niin ikään omat konstinsa. Näitä ovat muun muassa sijoitukset, vanhempien rahat, kesätyöt, isoäidin sairasvakuutus ja lainat.

Toki ilmaista rahaa on tarjolla niille, jotka ovat tarpeeksi vähäosaisia tai akateemisesti riittävän lahjakkaita. Uudessa-Seelannista valtion apua heruu, jos opiskelijan vanhempien palkka on vain hieman yli minimipalkan, mikä on noin 14 Uuden-Seelannin dollaria tunnissa.

Ronan sai 5 000 dollarin stipendin hyvästä koulumenestyksestään lukiossa. Tämän takia hänellä ei toistaiseksi ole opintolainaa. Myös John rahoittaa osan opinnoistaan stipendin turvin. Hän saa vuosittain 10 000 dollaria opintojaan varten, koska oli lukionsa toiseksi paras oppilas. Vastineeksi hänen on kuitenkin valmistuttuaan työskenneltävä vuosi CIA:lle, NSA:lle tai armeijalle.

”Yleensä stipendejä saavat vain urheilijat ja maahanmuuttajat.”
John Harhai, 21, Yhdysvallat

Valtio muisti myös kanadalaista Kimberlyä stipendillä yliopisto-opintojen alussa. Hänen stipendinsä oli kertaluontoinen ja suuruudeltaan 800 Kanadan dollaria.

 

MAAILMA on globaali, mutta kuten näemme, käytännöt eivät. Raaka tosiasia on, että toiset meistä pärjäävät tällä talouden pyörittämällä leikkikentällä paremmin kuin toiset. Selviytymiseen eivät aina vaikuta älykkyys tai tahtotila, vaan hallitusten budjetit ja arvovalinnat.

Seuraavat vuodet ovat Suomelle taloudellisesti vaikeita ja arvovalintoja tehdään lisää sitä mukaan, kun leikkauslistat kasvavat.

Maksullinen korkeakoulutus on kuitenkin sellainen globaali trendi, jota Suomeen ei tarvita. Maksullisuus ei takaa nopeaa valmistumista ja siirtymistä työelämään, eikä myöskään laadukkaampaa opetusta. Sen sijaan maksullisuus eriarvoistaa ja ajaa nuoria taloudelliseen ahdinkoon.

Tällä hetkellä meillä on mahdollisuus valmistua ilman 90 000 euron lainaa tai vanhempien kokoamaa yliopistorahastoa. Meillä opiskelu on kiinni halusta ja tahdosta, ei rahasta.

” Tapelkaa sen puolesta, mitä teillä on. Leikkaukset ovat aina huono asia.”
Kimberly Cielos, 20, Kanada