Valtablogi datasi: 12 Nato-maata kuluttaa puolustusvoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi

TOIMITUKSELTA

Lähes koko Nato-keskustelu tiivistyy yhteen kysymykseen. Kumman kaa, länsi vai itä? Valtablogi otti etäisyyttä politiikkaan ja pureutui lukuihin.

 

Sotilasliitto Nato on yhä 2010-luvun Suomessa arka poliittinen aihe.

Nobel-presidentti Martti Ahtisaari tiivisti vuonna 2007 Nato-ongelman.

”Nato-optio on illuusio, jos ajatuksena on, että palovakuutus otetaan vasta sitten, kun tuli jo kytee nurkan alla.”

Hieman selkeämmin sanottuna se tarkoittaa, että kun kaikki on hyvin, ei Natoon haluta liittyä. Kun ulkopoliittinen tilanne kiristyy, Natoon ei enää päästä.

Suomalaisten vaakakupissa painavat halu kuulua länteen ja Venäjän pelko.

Valtablogin toimitus päätti jättää tällä kertaa politiikan poliitikoille. Pureuduimme Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) tietokantaan, joka vertailee maailman maiden puolustusvoimiin käyttämiä rahoja.

 

SUOMESSA raha on oleellinen osa puolustus-keskustelua. Suomen puolustusvoimat ovat olleet koko 2010-luvun otsikoissa säästöjen vuoksi. Kasarmeja on lakkautettu ja kenttäharjoituksia vähennetty. Yksi jos toinenkin armeijan käynyt on nähnyt inttiaikojensa palveluspaikan poistuvan käytöstä.

Silti Suomen puolustusbudjetti on nyt lähes sama kuin ennen vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä. Vielä 2000-luvun alussa asevoimien määrärahat olivat vain liki puolet siitä, mitä ne olivat viime vuonna.

Puolustukseen käytettävät rahat ja “uskottava puolustus” ovat olleet keskustelun ytimessä. Ei ole ihme, että mammona saa huomiota myös Nato-keskustelussa. Sotilasliiton hintaa on vuosien ajan pohdittu keskustelupalstoilla, lehtien mielipideosastoilla ja poliitikkojen blogiteksteissä.

 

YLEISKÄSITYS on, että Nato tulee kalliiksi.

Ulkoministeriön asiantuntijat, jotka laativat aiheesta laadukkaaksi kehutun selvityksen, arvioivat, että Natoon liittyminen lisäisi Suomen puolustuksen vuosibudjettia 730 miljoonalla eurolla.

Sotilasliitto ei vaadi, mutta suosittelee, että jäsenmaiden puolustusmenojen tulisi olla kaksi prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Suomen valtion käytti asevoimiin viime vuoden bruttokansantuotteesta 1,3 prosenttia.

Silkan numerotiedon valossa näyttää siltä, että alle kahden prosentin puolustusmenot tuskin olisivat kynnyskysymys Natoon hyväksymiseen. Siprin tietokannan mukaan vain seitsemän Nato-maata täytti vuonna 2015 kahden prosentin suosituksen.

Suomen menot vastasivat täysin keskivertoa Nato-maata. Suomi sijoittui vuonna 2015 tismalleen Naton keskikastiin, Italian ja Tanskan välille.

(Avoimuuden nimissä haluamme kertoa, että myös muut tahot ovat laskeneet puolustukseen käytettyjä varoja ja päätyneet erilaisiin lopputuloksiin. Wall Street Journalin mukaan viisi maata tavoitti Nato-suosituksen. Valtablogi käyttä SIPRIn lukuja, jotka instituutin mukaan pohjautuvat Naton määritelmään.) 

MYÖS tosiasiallinen rahankäyttö, vailla suhteutuksia, kertoo, ettei Suomen tarvitse häpeillä sotavarustuksiaan Nato-porukassa. Vuonna 2015 noin joka kolmas sotilasliittoon kuuluvista maista käytti asevoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi. SIPRIn tietokannan mukaan 12 maata.

Vaikuttaa siltä, että raha ei ole Suomelle este liittyä Natoon.

Voimme siis palata keskusteluun Suomen paikasta maailmanpoliittisella areenalla.

Uruguay edustaa kartassa maailman maiden mediaania, eli keskimmäistä lukua. Yhdysvallat käytti vuonna 2015 eniten rahaa. Kiina tuli toiseksi, mutta ylsi vain noin yhteen kolmasosaan jenkkien puolustuspotista. Kuten kartan aukoista huomaa, kaikkien maiden puolustustuskulut eivät ole tiedossa.

 

Grafiikat tehty Datawrapper.de-sivustolla. Suurkiitos konsultoinnista Olli Pietiläiselle.

Saamelaiset, suomalaiset ja poliittinen katastrofi

LINDA LAINE

 ILO-sopimuksen ratifiointi on jämähtänyt niinkin yksinkertaisen kysymyksen äärelle kuin kuka on saamelainen. 

 

Suomi hyväksyi vuonna 1989 Genevessä monen muun maan tavoin surullisen kuuluisan, alkuperäiskansojen oikeuksia puolustavan ILO 169 -sopimuksen, jonka ratifiointia valtiomme on lykännyt lähes 30 vuotta.

Suomessa on kovia rauhanneuvottelijoita, jotka ovat mukana ratkaisemassa kansainvälisiä konflikteja. Olisiko kuitenkin jo aika suunnata katse pohjoiseen, ja hoitaa oman maan asiat kuntoon. Pohjoisessa on riitoja, jotka eivät nykyisellään ratkea. Myös luottamus pohjoisen ja pääkaupungin välillä rakoilee.

Parempia neuvottelijoita tarvitaan. Suomelta ei ole mikään häpeä pyytää saamelaismääritelmän uudistamiseen ja ILO-sopimuksen ratifiointiin ulkopuolista apua.

Osa Suomessa asuvista saamelaisista on odottanut koko ikänsä sopimuksen ratifiointia – turhaan. Viime vuonna silloinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson veti ILO-sopimuksen ratifioinnin pois esityslistalta, kun lakialoite saamelaismääritelmän uudistamisesta kaadettiin eduskunnassa äänin 162-28 . Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen yritys sopimuksen ratifioimiselle.

Viimeinen se ei myöskään ole. Oikeusministeriö ilmoitti toukokuun alussa, että saamelaiskäräjälakia tarkistetaan tänä vuonna. Kyseinen laki sisältää saamelaismääritelmän, josta ei viime hallituskaudella päästy sopuun. Ministeriöstä ei ole toistaiseksi kerrottu, mitä laissa tarkalleen uudistetaan.

Saamelaismääritelmä on oleellinen osa ILO-sopimuksen ratifioinnin ympärillä pyörivää poliittista katastrofia.

 

SUOMESSA ON suuria vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen siitä, ketkä ovat saamelaisia. Tärkeimmiksi määritteleviksitekijöiksi on nimetty kieli, sukulaisuus ja historialliset asiakirjat. Eniten vaivaa aiheuttaa nykyinen lain muotoilu, jonka mukaan henkilö on saamelainen, jos hänen suvustaan löytyy henkilö, joka on merkitty saamelaiseksi historiallisissa asiakirjoissa. Tämä tarkoittaa, että henkilö, joka onnistuu jäljittämään vuosisatojen takaa suvustaan yhdenkin saamelaisen, voi vaatia itselleen saamelaisen statusta ja pääsyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Esimerkiksi vuonna 2011 korkein hallinto-oikeus hyväksyi saamelaisiksi neljä henkilöä pelkän oman identifioitumisen ja vuoden 1825 maakirjaan merkityn lappalaisen esi-isän perusteella. Lähes 200 vuoden takaa löytynyt sukulainen siis riitti.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei ole saamelaisrekisteri, vaan lista niistä henkilöistä, joilla on äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa. Vaaliluetteloon pääsemistä pidetään tosin myös jonkinlaisena saamelaisuuden virallistamisena, koska luetteloon hyväksytään ainoastaan saamelaisia. Luetteloon pääsemiseen tarvitaan saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hyväksyntä. Jos sitä ei heru, asiasta voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jolla on asiassa ylin päätösvalta.

 

SAAMELAISTEN KESKUUDESSA on aiheellinen huoli siitä, että heidän vaikutusmahdollisuutensa omiin asioihinsa heikkenevät. Vaikutukset voisivat olla katastrofaaliset, jos saaamelaisstatus annettaisiin kaikille ihmisille, joilla on vuosisatojen takainen saamelainen esi-isä, mutta jotka eivät itse elä saamelaisessa kulttuurissa.

Saamelaiskäräjien entisen lakiasiainsihteerin Heikki Hyvärisen arvion mukaan Suomesta löytyisi yllättäen 30 000 uutta saamelaista, jos kaikki vuoden 1825 maakirjaan lappalaisiksi merkittyjen jälkeläiset hyväksyttäisiin saamelaisiksi. Tällä hetkellä saamelaisia on Suomessa noin 10 000. Heidän määränsä siis kolminkertaistuisi, ja saamelaisasioista päättämään tulisi ihmisiä, joilla ei ole siteitä kulttuuriin tai kieleen. Tätä voitaisiin pitää alkuperäiskansan pakkosulauttamisena valtaväestöön, mikä on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista.

Esimerkiksi YK:n rotusyrjintäkomitea moitti Suomen saamelaispolitiikkaa vuonna 2012. Komitean mukaan saamelaismääritelmä on liian laaja, minkä takia vaaliluetteloon päätyy ei-saamelaisia.

ILO-sopimuksen ratifiointipuheet ovat saaneet täysin umpisuomalaisilta vaikuttavat henkilöt kiinnostumaan mahdollisista saamelaisista esi-isistään. Osittain kyse on puhtaasta kiinnostuksesta oman suvun historiaan, mutta taustalla on myös ILO-sopimuksessa mainitut alkuperäiskansojen oikeudet heidän perinteisiin maa-alueisiinsa. Saamelaisten mukaan osa valtaväestöstä haluaakin varmistaa omia etujaan hankkiutumalla saamelaiseksi. Toisaalta saamelaisiksi ilmoittautuvien suomalaisten pelätään myös yrittävän estää ILO-sopimuksen ratifioiminen saamelaisyhteisön sisältä käsin.

Saamelaiseksi yritetään myös kieliperustein. Saamenkielen opetteleminen ei kuitenkaan tee ihmisestä saamelaista, vaan saamen on oltava hakijan tai toisen hänen vanhempansa tai isovanhempansa ensimmäinen kieli.

Saamelaisyhteisö itse korostaa ryhmäidentifikaatiota, eli sitä että saamelaiset tunnistavat toinen toisensa. Tällä hetkellä ryhmäidentifikaatiota ei ole kirjattu lakiin saamelaisuuden edelletykseksi.

Suomen Saamelaisnuoret havainnollistaa asiaa kysymällä, olisiko oikein, jos saksalaiset voisivat määritellä, kuka on suomalainen.

 

SAAMELAISMÄÄRITELMÄN yhteydessä nostetaan kerta toisensa jälkeen esille niin kutsutut statuksettomat saamelaiset ja metsäsaamelaiset. He ovat niitä henkilöitä, jotka kokevat itsensä saamelaisiksi, mutta joita ei ole hyväksytty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tähän joukkoon kuuluu myös ahkeria sukututkimuksen harrastajia.

He syyttävät saamelaisia siitä, että nämä sortavat omaa vähemmistöään. Metsäsaamelaisiksi ilmoittautuvat ovat Kemin Lapissa asuneiden saamelaisten jälkeläisiä, joiden kieli ja kulttuuri on kuollut. Nykyään elävillä ihmisillä ei ole yhteyttä aikoja sitten kadonneeseen kulttuuriin, eikä heillä ole saamelaista elämäntapaa. Kuolleen kulttuurin elvyttäminen ei ole mahdollista. Esimerkiksi keminsaamesta on tiedossa vain yksittäisiä tekstipätkiä, kuten joikuja ja katekismuksen käännös. Itse kieli katosi 1700-luvun lopussa.

Saamelaisten suomalaistuneet jälkeläiset eivät ole saamelaisia. Nykyään elossa oleva ihminen ei voi olla muinaisen yhteisön jäsen. Metsäsaamelaiset ovat kuitenkin vedonneet siihen, että he tuntevat itsensä saamelaisiksi. Lisäksi esiin on tuotu se, että yhteyden katkeaminen vanhaan kulttuuriin ei ole heidän vikansa. Syy on Suomen muinoin harjoittamassa sulauttamispolitiikassa, joka on riistänyt heiltä kielen ja kulttuurin.

 

METSÄSAAMELAISTEN ympärillä pyörivä uhriutuva, nykyisiä saamelaisia ja muinoin eläneitä suomalaisia syyllistävä puhetapa on yksi syy, minkä takia viime hallitus halusi pitää vanhan saamelaismääritelmän voimassa. Saamelaiskäräjien ja ministeri Henrikssonin ehdottamat muutokset olisivat tiukentaneet saamelaiseksi pääsemisen kriteereitä.

Esimerkiksi saamelaisen esi-isän vaikutusta vaaliluetteloon pääsemiseksi olisi rajoitettu siten, että hakijalla pitäisi esi-isän lisäksi olla katkeamaton yhteys saamelaiseen kulttuuriin.

Se, että eduskunnassa ollaan niin huolestuneita kuolleiden saamenkulttuurien jälkeläisistä aiheuttaa sen, että elävien kulttuurien ja kielten eteen tehtävä työ kärsii.

Esimerkiksi kuolleen keminsaamen elvytystyön aloittamisesta ilmoitettiin viime kesänä. Päätöksen kritisoijat muistuttavat, että kolme yhä käytössä olevaa saamen kieltä ovat kaikki vaarassa kadota, ja julkiset varat tulisi suunnata elävien kielten elvyttämiseen.

On suuri menetys, että osa saamen kulttuureista on kadonnut. Kulttuureihin pätee kuitenkin sama sääntö kuin ihmisiin: kuollutta ei saa eläväksi.

 

JOS SAAMELAISKÄRÄJÄT ja Suomen eduskunta joskus pääsevät yhteisymmärrykseen saamelaismääritelmästä, edessä on vielä itse ILO. Sopimuksen ympärillä liikkuu paljon huhuja ja vääriä väittämiä, kuten se, että ILO-sopimuksen avulla yksityismaita siirrettäisiin saamelaisille. Sopimuksessa on kohta, jonka mukaan alkuperäiskansalla on oikeus perinteisiin maa-alueisiinsa ja niiden luonnonvaroihin. Käytännössä maa-asioista olisi kuitenkin neuvoteltava eduskunnan kanssa.

Esimerkiksi ILO-sopimuksen ratifioineessa Norjassa paikallisilla kunnilla, lääneillä ja saamelaiskäräjillä on tasa-arvoinen hallinto maihin saamelaisalueella. Tästä huolimatta Suomen ILO-keskustelussa on käytetty kovia äänenpainoja. Esimerkiksi vuonna 2013 Enontekiön kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi, että sopimuksen ratifiointi aiheuttaisi Lappiin sotatilan.

Viime hallituskauden ILO-ponnisteluissa saatiin aikaan saamelaiskäräjien hyväksymä, sopimuksen maaoikeuksia koskeva selitysosa. Sen mukaan saamelaisalueen maanomistusoloihin ei ILO-sopimuksen takia olisi tehty muutoksia, eikä valtion ja yksityisten maiden omistusoikeuksiin olisi koskettu. Myös jokamiehenoikeus olisi säilynyt ennallaan.

ILO-sopimuksen ratifioinnin perimmäisenä tarkoituksena on ennen kaikkea saamelaisten kielen, elämäntavan ja identiteetin turvaaminen sekä aiemman sulauttamispolitiikan aiheuttamien vahinkojen korjaaminen. Se myös takaisi saamelaisille oikeuden osallistua entistä enemmän heitä koskevaan päätöksentekoon.

Vuosikymmenistä toiseen käytävät ILO-väännöt ovat kiusallisia, minkä lisäksi ne syövät verorahoja. Viime hallituskaudella saamelaiskäräjälakia valmisteltiin kolmen vuoden ajan, ja työ valui hukkaan. Tänä vuonna saamelaiskäräjälaki avataan jälleen. Materiaali on kuitenkin samaa vanhaa, eli saamelaiskäräjälakityöryhmän mietintö vuodelta 2013 ja viime hallituskaudella kumoon äänestetty saamelaiskäräjälakiesitys.

Saamelaiset ovat EU-alueen ainoa alkuperäiskansa. Elossa olevan kulttuurin turvaaminen ei ole kuolleilta pois. Ja jos joku kuolleista saamelaisista kulttuureista yllättäen kokee toisen tulemisen, niin sen ei pitäisi olla ongelma. Saamelaiskäräjälain voi varmasti avata uudestaa. Niin on tehty monta kertaa ennenkin.

 

 

EU:n ainoa alkuperäiskansa

 

Saamelaiset ovat yksi kansa, joka asuu neljän valtion alueella: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.

Suomessa puhutaan kolmea eri saamen kieltä: pohjoissaamea, koltansaamea ja inarinsaamea.

Saamelaisten alkuperäiskansa-asema on vahvistettu Suomen perustuslaissa.

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa keskeisesti säätelevä saamelaiskäräjälaki asetettiin vuonna 1995.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo on tarkin tieto Suomen saamelaisten määrästä.

Vaaliluettelosta ei voi myöntää tietoja kuin saamelaiskäräjien hallituksen luvalla tilastointi- ja tutkimustarkoitukseen.

Suomessa saamelaisia asuu noin 10 000.

Heistä 60 prosenttia asuu perinteisen saamelaisalueen ulkopuolella.

Valtaosa saamelaisista asuu Norjassa.

Kaikkiaan saamelaisia yhteensä 75 000-100 000.

Lähde: Saamelaiskäräjät

 

Yle on listannut ILO 169 -sopimukseen liittyviä virheellisiä uskomuksia täällä.

Vähemmistövaltuutetun 99 kysymystä ja vastausta ILO 169 -sopimuksesta löytyvät täältä.

Saamelaiskäräjälaki löytyy täältä.

Kirjallisuutta: Lehtola, 2015, Saamelaiskiista – sortaako Suomi omaa alkuperäiskansaansa, Into, Helsinki

 

Hallitus joutaa jälki-istuntoon kertaamaan perustuslakia

Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Keväällä kautensa aloittanut hallitus halusi uudistaa poliittisen päätöksenteon, ja on onnistunut siinä. Suomen uudessa poliittisessa kulttuurissa hallitus kävelee tietoisesti perustuslain yli.

 

Sipilän hallitukselle perustuslaki on politiikan teon este. Lain olemassaolosta on jouduttu muistuttamaan niin pakkolakien, turvapaikanhakijoiden kuin sote-uudistuksenkin kohdalla.

Muistuttajistakaan hallitus ei ole pitänyt. Pakkolakien perustuslaillisuuden kyseenalaistanut ammattiyhdistysliike on ajettu nurkkaan, ja professoreille ja dosenteille on kerrottu, että he ovat aina kieltämässä kaiken.

 

USEAT hallituksen esitykset on tuotu julkisuuteen, vaikka ne ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Räikein esimerkki on suunnitelma kahden kerroksen sosiaaliturvasta oleskeluluvan saaville turvapaikanhakijoille. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

On selvää, että Sipilän hallitus haluaa heikentää perustuslaissa määritettyjä perusoikeuksia. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen asettaa lapset eriarvoiseen asemaan, koulutusleikkaukset heikentävät tasa-arvoa, ja kaiken seurauksena tuloerot kasvavat.

Perusoikeuksia voidaan kyllä heikentää, jos se palvelee koko yhteiskunnan etua. Esimerkiksi sananvapautta rajataan siten, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rangaistavaa, eikä elinkeinovapaus ole niin täydellinen, että ihmiskauppa olisi laillista.

 

VALITETTAVASTI hallituksen asenne lainsäätämistä kohtaan on huolestuttavan välinpitämätön. Lait pitäisi valmistella alusta asti perustuslain mukaisiksi ja vaikutukset arvioida huolellisesti.

Hallitus tietää tämän, ja siksi valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi hallituksen kuulleen perustuslakiasiantuntijoita työelämäpaketin valmistelussa, vaikka sitä ei ollut tehty.

Välinpitämättömyydestä kieli myös Stubbin tietoinen valehtelu eduskunnan edessä.

Kansalaisten kannalta pelottavimman kommentin sanoi kuitenkin pääministeri Juha Sipilä kesäkuussa. “Uudistetaan ensin, arvioidaan sitten”, oli pääministerin vastaus, kun professorit kysyivät hallitusohjelman tasa-arvovaikutuksista.

Monet hallituksen esityksistä ovat kaatuneet perustuslakiin, kansalaisten vastustukseen tai opposition teettämiin laskelmiin. Kun esitys on todistettu hataraksi ja vaikutukset huonoiksi, hallitus mieluummin peruu esityksensä kuin tekee siitä kelvollisen. Esityksen korjaaminen esimerkiksi perustuslain mukaiseksi ei siis kiinnosta hallitusta.

 

PERUSTUSLAIN väheksymisellä voi olla vakavia seurauksia, sillä perustuslaki on ensimmäinen edellytys oikeusvaltiolle. Lain tarkoituksena on luoda tasa-arvoinen ja hyvä elämä kaikille, ja suojella yksilöä poliitikkojen ja toisten kansalaisten hulluimmilta ideoilta.

Perustuslain olemassaolo ei kuitenkaan takaa sitä, että sitä noudatetaan. Esimerkiksi Unkari, Turkki ja Tsekki olivat aikanaan matkalla kohti oikeusvaltiota, mutta kaikkien suunta on kääntynyt itsevaltaisten ja korruptoituneiden poliitikkojen takia.

Tällaisissa valtioissa instituutiot toimivat ja kansalaisten arki sujuu, mutta julkisivun takana kaikki keinot ovat sallittuja. Poliitikot saattavat käyttää perustuslakia politikointiin tai toimia, kuin perustuslakia ei olisi olemassa. Myös kansalaiset voivat ylittää omat oikeutensa ja laistaa velvollisuuksistaan.

 

SUOMESSA sekä poliitikot että kansalaiset ovat hyväksyneet ajatuksen kaikille kuuluvista, perustuslaissa määritetyistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Tämä ajattelutapa on syntynyt pitkän ajan kuluessa, ja Suomen maine edistyksellisenä demokratiana perustuu pitkälti tähän.

Suomi onkin perinteisesti ollut opettaja. Suomi on kertonut kehittyville valtioille, kuinka yhteiskunnasta poistetaan korruptio ja kuinka kansanvalta toteutuu.

Sipilän hallituksen asenne lainsäätämiseen on kääntänyt tilanteen päälaelleen. Nyt joutaisimme itse jälki-istuntoon kertaamaan, miksi perustuslailla on väliä. Rangaistuksena ministerimme voisivat kopioida perustuslain pykälät kymmenen kertaa.

Vaikka Suomi on vielä kaukana esimerkiksi Turkin itsevaltaisesta hallinnosta, sekä kansalaisten että poliitikkojen on hyvä muistaa, että demokratia ei ole pysyvä tila edes Suomessa.

Lue lisää:

Suomen perustuslaki

Lämpimästä ilmastosta hyötyy koko Suomen kansa

Kansan Syvät Rivit, Valtablogin pakinoitsija

Mietin tässä vaan, kun maailman päättäjät nyt kokoontuvat Pariisiin, että miten sitä meidän pieni Suomi siellä suuressa kokouksessa pystyy puoliaan pitämään. Joutessani lueskelin vähän esityslistoja, ja kyllä meni päivä pilalle, kun tajusin, miten meitä taas viedään kuin naapurin isäntää Ikeassa.

SUNNUNTAINA 98 vuotta täyttänyt isänmaamme on ilmastonmuutoksen pääuhri. Kuten presidentti Niinistö kokouksen avauspuheessaan asiallisesti muistutti, on Suomi kärsinyt ilmastonmuutoksesta enemmän kuin muut maat, sillä meillä ilmasto lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin maailmassa keskimäärin.

Suomen sijaan huomio Pariisissakin on keskittynyt Tyynenmeren pikkuruisiin saarivaltioihin, joissa ihmisten pelätään kastelevan varpaansa merenpinnan noustessa. Jos ihmiset jaksaisivat itse ottaa asioista selvää, huomaisivat he, että ei se Tuvalu minnekään huku. Itse asiassa suurin osa Tyynenmeren saarista on kasvanut 1960-luvulta lähtien.

Me sen sijaan olemme menettäneet hohtavat hiihtohankemme, ja punkkeja on jo Keski-Suomessa saakka. Jopa Suomen mahdollisuudet mäkihypyn maailmancupin järjestäjänä ovat vaarassa. Kyllä nyt pitäisi ottaa järki käteen! Suomen täytyy lopettaa huonon omantunnon poteminen siitä, että meillä Hanasaaren nokassa kököttää muutama hiilikasa. Meidän on rohkeasti tartuttava hyötyihin, joita ilmastonmuutos meille tuo.

JOS LÄMPENEMINEN JATKUU yhtä tehokkaasti kuin tähän saakka, pitenee satokautemme jopa kaksi kuukautta vuoteen 2100 mennessä. Satokauden ja peltopinta-alan kasvu voi edistää Suomen elintarvikevientiä, koska muut maat ovat tuhonneet omaa viljelymaataan. Lisäksi viljelykasviemme kirjo ja eläinlajistostamme muuttuvat monipuolisemmiksi. Tylsien perunan ja sokerijuurikkaan sijaan peltojamme valtaavat auringonkukka, hamppu ja maissi. Lintuharrastajilla riittää pian yhä enemmän bongattavaa.

Ja ajatelkaa nyt, miten hyvää aluepolitiikkaa ilmastonmuutos on! Etelään valuneet ihmiset voivat pian palata takaisin Lappiin viljelemään maata. Pakolaiset voidaan siirtää Etelä-Savoon kekoamaan norpille talvipesiä sinne, missä jäätä vielä on.

Mutta täytyy sanoa, että kyllä minä yhdestä asiasta olin tyytyväinen niitä esityslistoja selatessani: lihan tuotannosta siellä ei puhuttu mitään. On siellä joku tolkku sentään ollut papereita laatimassa.