Propagandasta tuli propagandan uhri

KARLA KEMPAS

Vielä 1950-luvulla puhuttiin huoleti bisnespropagandasta, kun aiheena oli markkinointi tai mainonta. Milloin propagandasta tuli ruma sana?

 

Natsi-Saksa, Maon Kiina ja dystopiakirjallisuus. Äärijärjestö Isis, Putinin trolliarmeijat, infosota ja Pohjois-Korean suljettu yhteiskunta.

Propaganda tuntuu usein kaukaiselta, pölyttyneisiin historiankirjoihin kuuluvalta asialta tai ilmiöltä, joka ei koske vauraassa ja turvallisessa maassa asuvia.

Täällä se on viihdykettä. Ehkä juonikoukku elokuvassa tai jännittävä ajatusleikki, josta on mukava herätä todellisuuteen napsauttamalla televisio tai kirja kiinni.

 

ME LÄNSIMAALAISET ajattelemme näin pitkälti, koska propaganda itse joutui propagandan uhriksi 1900-luvun puolivälissä.

Professori Heikki Luostarisen artikkelissa Mistä propaganda tuli ja mihin se meni kerrotaan, että vielä ennen kylmää sotaa propaganda oli varsin neutraali sana.

Sanaa propaganda saatettiin käyttää kuvaamaan mainontaa, markkinointia, public relations -toimintaa ja muuta vaikuttavaa viestintää.

Ei ole tavatonta ajatella, että vielä 1950-luvun alussa joku olisi kertonut työskentelevänsä bisnespropagandan parissa.

Kylmän sodan aikana Yhdysvallat alkoi käyttää sanaa propaganda Neuvostoliiton vaikuttamisviestinnästä, kun taas omaa propagandaansa se alkoi nimittää kansalaisten informoimiseksi. Propaganda liittyi jo valmiiksi kansalaisten ajatuksissa mielikuvaan sodasta ja aivopesusta, joten se jouti pois varjostamasta Yhdysvaltojen julkisuuskuvaa.

Kikka tehosi. Propaganda sulautui neuvostokommunismin imagoon kuin kurkkusalaatti metsämättäälle. Siitä tuli paha sana.

Mutta propaganda ei kadonnut minnekään lännestä, vaikka nimitykset vaihtuivatkin.

 

TODELLISUUDESSA tuskin mikään maailmankolkka välttyy propagandalta nykypäivänä.

Vaikuttavaa viestintää on kaikkialla, eikä se ole aina haitallista. Sitä näkyy sosiaalisessa mediassa, viihteessä, vaali- ja mainoskampanjoissa sekä joskus jopa journalismissa. Moraalittomaksi se silti muuttuu perustuessaan valheisiin ja tiettyjen ihmisryhmien herjaamiseen.

Aikakauslehti Vanity Fairin politiikasta kirjoittava Michael Kinsley toi esille kolumnissaan, että suoranainen valehtelu on palannut politiikkaanEnsi kuussa ratkeava Yhdysvaltojen presidentinvaali on kuvaava esimerkki tästä.

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump valehteli viime vuonna nähneensä tuhansien arabitaustaisten hurraavan, kun World Trade Center sortui Yhdysvaltojen tuhoisimmassa terrori-iskussa vuonna 2001. Tänä vuonna hän väitti, että nykyinen Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama perusti äärijärjestö Isisin.

Trump onkin saanut kyseenalaisen kunnian esiintyä faktantarkistussivusto PolitiFactin emävale-listauksessa harvinaisen usein.

 

TRUMPIN LISÄKSI Britannian EU-eroa kannattaneet poliitikot ovat syöttäneet äänestäjille pajunköyttä.

Kampanjabussin kyljessä liioiteltiin sitä summaa, minkä Britannia EU-jäsenyydessään viikossa maksaa ja luvattiin laittaa raha kansalliseen terveydenhuoltoon. Vaikka väite on todistettu monissa viestimissä palturiksi, koristaa slogan edelleen Leave-kampanjan Twitter-tiliä.

Lisäksi EU-eroa kannattava leiri laati julisteen, jossa on kuva turvapaikanhakijoista, jotka kulkevat sankoin joukoin jonossa. Kuvassa oli teksti “Viimeinen pisara”. Twitterissä kuva rinnastettiin natsipropagandaan, jossa lähes identtistä kuvastoa yhdistettiin juutalaisiin.

Brexitin kannalla olleet voittivat, joten kampanja näköjään tehosi.

Myös valtiovetoista propagandaa esiintyy lännessä.

Historian onnistuneimmat propagandakampanjat ovat olleet henkilökultin luomisia. Esimerkiksi Hitler saavutti aikanaan niin voimakkaan kansansuosion, että sen vaikutuksia voi nähdä vielä nykypäivänäkin.

Persianlahden sodassa Valkoinen talo teki päinvastaisen ratkaisun. 1990-luvulla pr-yritys Hill & Knowlton teki mielipidetutkimuksen, josta selvisi, ettei amerikkalaisia juuri kiinnostanut vapautuuko Kuwait vai ei. Samassa tutkimuksessa selvisi, että Saddam Husseinin imago oli hyvin huono. Saddamin kurjan julkisuuskuvan varaan oli hyvä rakentaa kampanja, jossa häntä demonisoitiin entisestään.

Yhdysvaltojen entisen presidentin George W. Bushin viestintähenkilöstöön kuulunut Scott McClellan kertoi vuonna 2008, että Valkoinen talo järjesti propaganda-kampanjan, jotta kansalaiset suhtautuisivat myönteisesti Irakin sotaan.

 

KIRJAILIJA George Orwellin klassikkoteoksessa Vuonna 1984 päähenkilö Winston Smith työskentelee totuusministeriössä, missä hän väärentää työkseen historiaa hallinnolle mieluisammaksi. Kuvitteellisessa Oseaniassa väärin ajatteleminen on rikos ja Isoveli valvoo.

Myös vuonna 2016 monessa maailmankolkassa eletään todellisuudessa, jossa propaganda hallitsee viestimiä ja sananvapaus on pelkkä päiväuni.

Propaganda on voimakas sana. Siksi maissa, joissa päättäjiä voi kritisoida ja uutisiin pääasiassa luottaa, tuntuu rajulta syyttää valheellista kampanjointia tai valtionviestintää propagandaksi.

Tärkeää on silti tiedostaa propagandan jatkuva läsnäolo ja osoittaa, etteivät valheet vakuuta meitä.

 

Lähteenä: Professori Heikki Luostarinen, Mistä propaganda tuli ja mihin se meni

Lue lisää: Valtablogi, Sosiaalinen media toi kissanpennut terroristien propagandaan

Älä leimaa itseäsi rasistiksi

LINDA LAINE

Suomeen on muodostunut ihmisryhmä, joka kutsuu itseään ylpeydellä rasisteiksi. Kaikki heistä eivät kuitenkaan sellaisia ole.

 

Asiakaspalvelutilanteet, kahvipöytäkeskustelut ja sivusta kuullut kommentit joukkoliikennevälineissä. Lause ‘minä olen rasisti’ on kantautunut korviini useasti. Julkisuudessa asian tunnustavat vain harvat, kuten Etelä-Suomen Sanomien haastattelema lahtelaisnainen.

Kaikki rasisteiksi itseään nimittävät eivät sellaisia ole.

Osa suomalaisista tuntuu unohtaneen, mitä rasismi tarkoittaa. Esimerkiksi rasismia ei ole se, ettet halua Suomeen sotarikollisia tai raiskaajia. Kuka haluaisi? Rasismia puolestaan on se, että pidät ihmistä raiskaajana hänen etnisyytensä tai uskontonsa takia tai se, että pidät laukustasi tiukemmin kiinni, kun erivärinen ihminen ohittaa sinut kadulla.

 

Rasismi on ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista. Rasismiin usein kuuluu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä.

Suomen Punainen Risti 

 

Syy itsensä virheellisesti rasistiksi julistamiseen löytyy niin median tarjoamista rooleista kuin omasta tietämättömyydestä. Etenkin suomalaisissa iltapäivälehdissä ja sosiaalisessa mediassa ovat toistuneet sanat suvakki ja rasisti, jotka esitetään toistensa ääripäinä.

Ihmisillä on tarve muodostaa oma mielipiteensä yhteiskunnallisista asioista ja lokeroida itsensä joukkoon, joka ajattelee samoin. Pakolaiskeskustelussa olet kärjistetysti joko suvakkihuora, joka paapoo raiskaajia tai rasisti, joka haluaa haluaa kieltää avun sitä tarvitsevilta ihmisiltä. Pakolaistilanteesta huolestunut henkilö saattaa ajatella olevansa rasisti, jos hänellä on turvapaikanhakijoista kriittisiä mielipiteitä, jotka eivät sovi stereotypisen suvakin suuhun. Mustavalkoinen ajattelu on helppoa, mutta haitallista. Suomessa on rasisteja liikaa ilman, että heiksi ilmoittautuvat myös henkilöt, jotka eivät rasisteja ole.

 

ON MYÖS SUOMALAISIA, jotka eivät uskalla sanoa mitään kielteistä turvapaikanhakijoista rasistin leiman pelossa. Tämä on vaarallista. Hiljenemällä annatte areenan niille, joiden ajatukset ja teot eivät edusta omia näkemyksiänne.

Suomeen tarvitaan rohkeaa keskustelua niin rasismista kuin turvapaikanhakijoista. Tarvitsemme oikeita mielipiteitä, emme poliittisia korulauseita, joiden merkitystä on vaikea ymmärtää. Ennakkoluuloja on vaikea murtaa, jos emme uskalla sanoa niitä ääneen.

Kaikkien on myös hyvä muistaa, että usein jankutettu klisee on tosi: me olemme kaikki ihmisiä. Turvapaikanhakija voi olla mulkku aivan samalla tavalla kuin suomalainenkin. Samaten turvapaikanhakija voi olla inspiroiva ihminen aivan kuin suomalainenkin.

Ketään ei pidä paapoa, mutta kenenkään ihmisoikeuksia ei saa polkea oman sananvapauden harjoittamisen nimissä.

 

SUOMALAINEN, joka ei tunne ainuttakaan ulkomaalaista voi helposti muodostaa käsityksensä pakolaisista, maahanmuuttajista ja eri uskontokuntien edustajista uutisten, kuulopuheiden ja sosiaalisen median perusteella.

Uutisten katveeseen jää kuitenkin miljardien ihmisten elämä, eivätkä sosiaalinen media ja huhut aina kerro todellisista tapahtumista. Jos jokainen suomalainen oppisi tuntemaan edes yhden ulkomaalaisen, rasismia olisi vähemmän ja maailmassa ymmärrystä enemmän.

Miltä kuulostaa syyrialainen mies imitoimassa napatanssia yhden huoneen baarissa, bruneilainen hunnutettu muslimi esittämässä Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong Unia japaninkielisessä sketsissä tai myanmarilainen nainen kertomassa rakastavansa muumeja.

Herättävätkö he sinussa vihaa? Pidätkö heitä huonoina tai vaarallisina ihmisinä? Jos et, sinä et ole rasisti.