Raiskaus on joukkotuhoase

OONA LOHILAHTI

Seuraavanlainen kohtaus toistui lukemattomia kertoja Ruandassa vuonna 1994.

 

Tutsiheimoon kuuluva nainen on kotonaan, kun hutusotilaat koputtavat ovelle. He kysyvät naisen miestä, joka ei ole kotona. Miehet eivät jatka matkaansa, vaan tulevat sisälle ja raiskaavat naisen. He potkivat, lyövät ja raiskaavat aseen piipulla. Lopuksi he silpovat naisen sukupuolielimet ja jättävät hänet verta vuotavana yksin kotiinsa. Jos nainen selviytyy hengissä, hänen loppuelämänsä on muuttunut täysin.

RAISKAUS ON yksi julmimmista sotarikoksista, mutta vain pieni osa syyllisistä tuomitaan.

Raiskausta on käytetty joukkotuhoaseena, johdonmukaisena sodan välineenä jo kauan, mutta ongelma tunnistettiin ensimmäisen kerran vasta Bosnian sodassa 1990-luvun alussa. Bosniassa raiskattiin 25 000–50 000 naista ja tyttöä neljän vuoden aikana. Ruandassa vuonna 1994 sadan päivän aikana luku oli peräti 250 000–500 000. Kongon sisällissodassa pelkästään vuonna 2011 on arvioitu raiskatun 400 000 ihmistä.

Raiskausta käytetään aseena valtavan usein, mutta tuomioita tulee vähän.

Jugoslavian hajoamissotia tutkiva kansainvälinen tuomioistuin on antanut vain 24 miehelle syytteet seksuaalisesta väkivallasta. 

Ruandan kansanmurhan kansainvälinen tuomioistuin on tuominnut 52 ihmistä seksuaalirikoksista sotarikoksen osana. Se on surullisen vähän verrattuna raiskausten määrään.

Kaikki raiskaajat eivät ole tehneet rikoksiaan siinä laajudessa, että heitä voitaisiin syyttää sotarikoksista. Seksuaalista väkivaltaa onkin käsitelty esimerkiksi ruandalaisissa paikallistuomioistuimissa, mutta ongelmana on ollut muun muassa uhrien yksityisyyden suojeleminen. 

 

RAISKAUSTA käytetään aseena erityisesti silloin, kun ihminen tahdotaan tuhota fyysisesti ja henkisesti silmittömän väkivallan ja nöyryytyksen avulla. Kun nainen on raiskattu alussa kuvatulla tavalla, hän ei voi synnyttää lapsia ja kärsii loppuelämänsä valtavista kivuista, erityisesti kuukautisten aikana. Konflikteissa raiskataan myös miehiä, mutta raiskaus on silti erittäin sukupuolittunut ja naisia vastaan käytetty ase. 

Naisia joukkoraiskataan tai raiskataan lastensa ja miestensä edessä. Pojat pakotetaan raiskaamaan äitinsä kuoleman uhalla. Naiset tapetaan usein raiskauksen jälkeen tai he kuolevat saamiinsa vammoihin.

Raiskaus on myös yksi tehokkaimmista keinoista toteuttaa etninen puhdistus. Sekä Bosniassa että Ruandassa oli kyse etnisestä konfliktista, jossa toinen etninen ryhmä haluttiin tuhota. Bosnian sodassa kohteena olivat erityisesti bosniakit ja raiskaajina serbit. Ruandassa hutut halusivat tuhota tutsit.

Vahingoittamalla naisen kehoa ja silpomalla sukupuolielimet naiset käytännössä steriloidaan. Raiskausta on käytetty myös keinona levittää aidsia. Lähes kaikki uhrit kärsivät traumaperäisestä stressihäiriöstä, masennuksesta ja jatkuvista painajaisista.

Jos nainen tulee raskaaksi ja synnyttää lapsen, hän vahvistaa toista etnistä ryhmää. Ruandan kansanmurhan seurauksena on arvioitu syntyneen jopa 20 000 lasta. Äidin suhde väkivallasta syntyneeseen lapseen on vaikea etenkin, koska raiskaaja on usein myös tappanut naisen perheenjäseniä.

 

RAISKAUS on ase. Johdonmukainen raiskaaminen pitää rinnastaa muihin sodankäynnin välineisiin, kuten kemiallisiin aseisiin. Molemmat jättävät arvet, voivat vammauttaa ja viedä hengen. Molempien käyttö täytyy tuomita ja rangaista tarpeeksi ankarasti. 

Vaikka raiskaus nähdään kansainvälisen oikeuden puitteissa rikoksena ihmisyyttä vastaan, kansanmurhan osatekijänä, kidutuksena ja sotarikoksena, tuomiot eivät vahvista tätä kuvaa. Syyrian sodassakin kemialliset aseet ovat herättäneet moninkertaista kauhua raiskauslukuihin verrattuna.

Koska raiskauksen kohteina ovat pääosin naiset ja tytöt, tuomioiden vähyys vain lisää naisten kokemaa epätasa-arvoa ja syrjäyttää heidät yhteiskunnallisesta elämästä.

Raiskaus on luettu sotarikokseksi vuodesta 1919, ja vuonna 1998 todettiin, että raiskaus voi täyttää kidutuksen tunnusmerkit. YK:n turvallisuusneuvosto totesi kuitenkin vasta vuonna 2008, että raiskausta on käytetty järjestelmällisesti sodan välineenä.

 

PIENEN ruandalaisen kylän pormestari Jean-Paul Akayesu oli ensimmäinen ihminen, joka on tuomittu kansanmurhasta. Hänen tuomionsa vuonna 1998 oli merkittävä erityisesti siksi, että silloin raiskaus todettiin osatekijäksi ihmisten systemaattiseen tappamiseen, kansanmurhaan. Akayesun oikeudenkäyntipapereissa mainitaan sana raiskaus 247 kertaa. Valitettavasti tuomion seksuaalirikososa olisi jäänyt tuomitsematta ilman naisasiajärjestöjen ja naistuomarien painostusta.

Raiskattujen naisten oikeuksia puolustavat järjestöt joutuvat kerta toisensa jälkeen pettymään seksuaalirikosten aliarvioimiseen tuomioistuimissa. Todisteita on, mutta tuomiota ei tule.

Valtaosa sodissa raiskanneista kulkee vapaana ja elää tavallista arkea. Tämä rajoittaa uhrin elämää, ja kahlitsee hänet pelolla. Paluu normaaliin elämään on vaikeaa, jos riskinä on törmätä raiskaajaan.

Kun raiskaaja on vapaana, hänen uhrinsa ovat vankeja.

Lue lisää:

Human Rights Watchin raportti seksuaalisesta väkivallasta Ruandan kansanmurhan aikana