Rauha tarvitsee naisia

ESSEE

OONA LOHILAHTI

FullSizeRender (1)

Lähde: UN Women

Suurin osa sotien uhreista on tänä päivänä siviilejä, ja uhreiksi joutuvat yhä useammin naiset ja lapset. Rauhanprosesseissa naiset jätetään kuitenkin edelleen lähes poikkeuksetta ulos.

 

Kun rauhansopimuksen neuvottelupöytään on hyväksytty vain miehiä, naiset ovat hivuttaneet omat ehdotuksensa oven alta kokoushuoneeseen. Liberiassa naiset ryhtyivät seksityöläisiä myöten seksilakkoon, ja he lukitsivat miehet barrikadeilla neuvotteluhuoneeseen, jotta sopimus varmasti allekirjoitetaan. Ugandassa naiset kokoontuivat oman pöydän ääreen kirjaamaan ylös ehdotuksensa rauhansopimuksen sisällöksi, koska he eivät päässeet mukaan neuvotteluihin.

Vaikka naiset ymmärtäisivät oman merkityksensä osana rauhanprosessia, on pitkälti miehistä kiinni, otetaanko naiset mukaan vai ei.

 

“Naisten puuttumista rauhanneuvotteluista ei selitä naisten väitetty vähäinen kokemus konfliktin ratkaisusta tai neuvotteluista, vaan kyse on selvästä yrityksen puutteesta integroida naiset rauhanprosesseihin.

UN Women

 

KYLMÄN SODAN AIKANA ei neuvoteltu aseistettujen, ei-valtiollisten joukkojen kanssa. 1990-luvulta alkaen konfliktit ovat kuitenkin olleet pääsääntöisesti valtioiden sisäisiä, eivätkä valtioiden välisiä, minkä vuoksi neuvottelupöydissä uusi normaali ovat erilaiset sissijoukot. Tutkijat toivovat, että seuraava suuri muutos on se, että aseistautumattomista naisjärjestöistä tulee itsestään selvä osa rauhanneuvottelujen kokoonpanoa.

Kun sodat ovat muuttuneet rintamasodista sissisodiksi, sodan säännöt on heitetty romukoppaan. Siviilejä tähdätään siinä missä sotilaita. Seksuaalinen väkivalta on yleisesti käytetty taktiikka sodassa, ja sen uhreja ovat yleensä naiset ja myös lapset.

Sota koskettaakin naisia eri tavalla kuin miehiä. Kun miehet kuolevat useammin suoraan tulituksessa, naiset kärsivät seksuaalisen väkivallan lisäksi sodanjälkeisistä taudeista ja talouden romahtamisesta. Naiset kokevat sodan kauhuja vielä, kun aseet on laskettu.

 

JOS RAUHANNEUVOTTELUJEN tarkoituksena on vain väkivallan lopettaminen, naisten mukaan ottamiselle ei ole niin monia perusteita, sillä naiset ovat harvoin johtavissa rooleissa osapuolten väkivaltakoneistoissa.

Mutta jos tarkoituksena on luoda pysyvä rauha, naisten osallistuminen on välttämätöntä ja lopputuloksen kannalta myös hyödyllistä. Neuvotteluissa täytyy olla mukana niiden ryhmien edustajia, jotka eivät tarttuneet aseisiin ja yrittivät kenties luoda rauhaa konfliktin ajan. Mukana täytyy olla uhreja.

Rauhansopimukset katsovat pidemmälle tulevaisuuteen ja pureutuvat syvemmälle yhteiskuntaan ja sodan syihin, kuin mitä pelkkä väkivallan lopettaminen vaatii. Neuvottelujen aikana saatetaan tehdä luonnos uudesta perustuslaista ja siitä, miten konfliktin jälkeen instituutiot toimivat.

Esimerkiksi Burundissa naiset onnistuivat saamaan sopimukseen ehtoja naisten oikeudesta valita kumppaninsa. Guatemalassa naiset tekivät rauhansopimuksen kautta seksuaalisesta häirinnästä rikoksen ja saivat perustettua vähemmistökansojen naisille oman edunvalvojan.

On siis erittäin tärkeää, että naiset voivat olla mukaan työssä, joka luo pohjan myös tulevaisuuden vallanjaolle ja naisten roolille yhteiskunnassa. Jos naiset eivät pääse mukaan tässä vaiheessa, heidän mahdollisuutensa nousta esimerkiksi parlamenttiin ovat entistä ohuemmat.

 

BOSNIA: NOLLA PROSENTTIA naisia silminnäkijöinä, neuvottelijoina ja allekirjoittajina. Darfur: alle 10 prosenttia silminnäkijöistä ja neuvottelutiimien jäsenistä oli naisia. Filippiinien rauhanprosessin naisten määrää on kiitelty historian suurimmaksi: allekirjoittajista ja neuvottelijoista kolmannes oli naisia.

Vuosina 1992–2011 vain neljä prosenttia rauhansopimusten allekirjoittajista oli naisia. Yhdeksän prosenttia neuvottelijoista ja alle neljä prosenttia kuulluista silminnäkijöistä oli naisia. Pääneuvottelijoista kaksi prosenttia oli naisia ja vain seitsemässä prosentissa vuosina 1990–2010 solmituissa rauhansopimuksissa oli maininta sukupuolten tasa-arvosta tai naisten oikeuksista.

Naisten poliittisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta tasa-arvosta on toden teolla puhuttu jo Pekingissä yli 20 vuotta sitten pidetystä maailman neljännestä naiskokouksesta asti. Kokouksen kuuluisimman lausahduksen sanoi Hillary Clinton toteamalla, että naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman vuonna 2000, mutta tämäkään keskustelu ei ole kantautunut tarpeeksi selvästi rauhantekopöytiin.

Koska rauhansopimuksilla on merkittävä vaikutus sodanjälkeiseen yhteiskuntaan, olisi syytä pitää mielessä, minkälaiset yhteiskunnat eivät ole riskissä luisua sisällissotaan. Tasa-arvoiset yhteiskunnat, joissa naiset ovat turvassa fyysiseltä väkivallalta, ovat todennäköisesti rauhallisia. Vakaa ja demokraattinen yhteiskunta ottaa huomioon eri sosiaaliset ryhmät, eri sukupuolet, vähemmistöt ja eturyhmät.

Muun muassa tämän takia naisten osallistumisen rauhanneuvotteluihin pitäisi olla itseisarvo. On hullu ajatus, että vain puolet kansasta, miehet, saa päättää maan tulevaisuudesta.

 

TUTKIMUSTEN MUKAAN naisten ottaminen mukaan neuvotteluihin kaiken lisäksi tuottaa parempia sopimuksia. Naiset neuvottelypöydässä ovat erityisen tärkeitä silloin, kun he edustavat paikallista naisjärjestöä. Se, että YK lisäisi naisten määrää neuvottelutiimissään ei paranna sopimusta, vaan naisten täytyy olla paikallisia. 

Kun naiset otetaan vahvasti mukaan rauhanprosessiin, väkivallan loppumisen todennäköisyys nousee 24 prosentilla. Kun naisjärjestöillä on merkittävä vaikutus sopimukseen, sopimus syntyy käytännössä aina. Jos naisjärjestöjä ei oteta mukaan tai niiden vaikutus on heikko, sopimusta harvoin syntyy.

Naisten mukana olo lisää yli kolmanneksella todennäköisyyttä, että rauha kestää 15 vuotta. Samanlaiset prosentit on löydetty myös sopimuksen toteuttamisessa: mitä suurempi vaikutus naisjärjestöillä sopimukseen oli, sitä todennäköisempää oli, että sopimus todella toteutettiin käytännössä.

Naisjärjestöt eivät tietenkään ole ainoa tekijä, jotka vaikuttavat sopimusten syntyyn, mutta niillä on selvästi merkittävä vaikutus. Yksi yleinen peruste naisten jättämiselle ulos neuvotteluista on kuitenkin se, että naisten mukana olo hidastaisi ja vaikeuttaisi neuvotteluja. Ainakin lopputuloksen valossa tämä ei pidä paikkaansa.

Genovalaisen Graduate Institute of International and Development Studiesin tutkimuksessa ei myöskään löytynyt yhtään tapausta, jossa naisjärjestöillä olisi ollut kielteinen vaikutus rauhanprosessin kannalta.

 

”Kun sodan osapuolille annetaan hallitseva rooli sillä kustannuksella, että enemmistöä ei konsultoida ja oteta mukaan, annetaan heille oikeus päättää muiden puolesta ja samalla heitä palkitaan aseisiin tarttumisesta.”

Graça Machel

 

 

KUN NAISJÄRJESTÖT SAAVAT vaikuttaa neuvotteluihin, ne vaativat, että sukupuolinäkökulma otetaan huomioon valtiollisissa ja kansainvälisissä asevoimissa esimerkiksi koulutuksen muodossa. Naiset haluavat, että seksuaalinen väkivalta on tulitaukoa vahingoittava hyökkäys. 75 prosenttia naisten vaatimuksista liittyykin seksuaaliseen väkivaltaan, jota ei mainita sopimuksissa tarpeeksi usein.  

He haluavat kiintiöitä, joiden avulla naiset pääsevät rauhan tultua etenemään valtion viroissa ja päättämään asioista parlamentissa. Konfliktin jälkeisissä Ugandassa ja Ruandassa tässä onkin onnistuttu ainakin numeroiden perusteella.

Kun naiset pääsevät vaikuttamaan neuvotteluihin, käsiteltävien asioiden kirjo laajenee. Naiset ottavat puheeksi turvallisuuteen ja ihmisoikeuksiin liittyvät ongelmat, jotka ovat yleensä osatekijöitä konfliktin syntyyn. Kansainvälisesti yleinen käsitys rauhasta tarkoittaa väkivallan puuttumista, mutta naiset korostavat sotaan johtaneiden tekijöiden poistamista. 

 

RAUHANTYÖSSÄ MUKANA olevat kertovat, että neuvotteluihin osallistuville naisille  asetetaan enemmän vaatimuksia kuin miehille. Sen lisäksi, että nainen tuo sukupuolensa näkökulman pöytään, hänen pitäisi olla tekninen asiantuntija ja aktivisti. Naisilta vaaditaan yksimielisyyttä vain sukupuolensa takia, vaikka jokainen pöydän ympärillä oleva mies olisi eri mieltä ehdotetuista toimenpiteistä.

Valta on yksi syy, miksi naisia ei useinkaan haluta rauhanpöytiin. Neuvottelut ovat tilaisuus jakaa valtaa uudestaan, eikä kukaan halua luopua omasta vallastaan. Mitä vähemmän eri osapuolia ja intressejä pöydän ympärillä on, sitä suurempi mahdollisuus kullakin ryhmällä on saada itselleen eniten valtaa.

Toinen harhaan osuva kritiikki on kokemattomuus. Etenkin konfliktialueilla naiset ovat miehiä aktiivisempia ruohonjuuritason rauhantyössä. 

On myös erikoinen ajatus, että aseisiin tarttuneet pääosin miehistä koostuvat ryhmät olisivat ansainneet paikkansa pöydässä ennemmin, kuin paikallista rauhantyötä tekevät naiset. Todellisuudessa aseistetun ryhmän kannatus voi olla hyvinkin pientä, ja on helppoa kyseenalaistaa nimenomaan heidän kykynsä neuvotella rauhasta. Silti he pääsevät vaikuttamaan rauhan ehtoihin.

 

ESIMERKIKSI UN WOMEN on kehitellyt ratkaisuja naisten osallistamiseksi. YK:n naisasiajärjestö sysää vastuuta etenkin YK:lle ja rahoittajille. Naisten osallistumiselle on monia erilaisia malleja, joista suora osallistuminen neuvottelupöydässä on tehokkain. Riippuu täysin neuvottelujen johtajista, otettaisiinko esimerkiksi konsultoivien naisryhmien mielipiteet huomioon ollenkaan.

Rahoittajien täytyy muistaa, että naisten osallistuminen maksaa. Kun naisten pitää järjestää lastenhoito ja usein heidän fyysinen turvallisuutensa on taattava eri tavalla kuin miesten, on tehtävä valinta. UN Women ehdottaa, että rahoittajat tarjoaisivat jokaiselle neuvotteluryhmälle yhden lisäpaikan sillä ehdolla, että jokainen ottaa neuvotteluihin mukaan yhden naisen lisää.

Joskus myös kulttuuri aiheuttaa vaikeuksia. Kokenut rauhantekijä Pekka Haavisto on kertonut siitä, kuinka esimerkiksi Somaliassa naisia ja miehiä voi olla vaikeaa saada edes saman pöydän ääreen kulttuurisista ja uskonnollisista syistä. 

 

RAUHANPROSESSI ON MAHDOLLISUUS. Parhaimmillaan sen aikana korjataan yhteiskuntaa ja saadaan eväät parempaan tulevaisuuteen. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että rauhansopimus on mahdollisimman laajalti hyväsytty. Tällöin pöydän ympärille on otettava muitakin kuin toisia tappaneet. 

Jos tietyt ryhmät, kuten naiset, jätetään kokonaan ulkopuolelle ilman vaikutusmahdollisuutta uuteen yhteiskuntaan, lopputuloksen voi jokainen arvata: yksi iso ryhmä ei taaskaan voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja yhteiskuntaan. 

Silloin rauhan aika alkaa samalla tavalla, kuin mistä konflikti todennäköisesti alkoi.

 

Lähteet:

UN Women: Women’s Participation in Peace Negotiations: Connections between Presence and Influence

International Peace Institute: Reimagining Peacemaking: Women’s Roles in Peace Processes

Syytön ellei elinkauppiaaksi todisteta

Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI


Kun Naton pommikoneet lakkasivat tulittamasta Jugoslaviaa kesäkuussa 1999, tuhoutuneen Kosovon johtoon nousivat rikolliset, jotka ovat vieläkin tuomitsematta. Vakavimpien epäilyjen mukaan Kosovon seuraavaksi presidentiksi äänestetty Hashim Thaci on pyörittänyt elinkauppaa ja mafiaa.

Helmikuussa Kosovon parlamentin enemmistö kirjoitti äänestyslappuun nimen Hashim Thaçi. Opposition kansanedustajat tekivät heti selväksi, että Thaçin valinta seuraavaksi presidentiksi ei käy. He keskeyttivät äänestyksen kyynelkaasuiskulla ja veivät äänestystuloksen perustuslakituomioistuimen arvioitavaksi. Oppositiota kannattaneet mielenosoittajat leiriytyivät parlamentin eteen, heittivät polttopulloja valtion virastojen ikkunoista sisälle ja jatkoivat puoli vuotta kestäneitä vaatimuksiaan hallituksen eroamisesta.

Opposition mukaan Thaçin valinta oli perustuslainvastainen. Lakia rikottiin, koska kaikki kansanedustajat eivät olleet paikalla äänestyksessä, ja vastaehdokas oli kisassa mukana vain näön vuoksi, eikä edes äänestänyt itseään.

Ennen perustuslakituomioistuimen päätöstä Thaçia ei voi virallisesti pitää valittuna. Mitä tahansa tuomioistuin päättää, Kosovon poliittinen tilanne horjuu. Oppositio ei voi hyväksyä Thaçia presidentiksi, ja tapansa mukaan se näyttäisi tämän väkivaltaisesti. Jos Thaçin valinta katsotaan perustuslainvastaiseksi, kukaan ei tiedä, millaisen poliittisen kaaoksen se aiheuttaisi. Hallitus ei välttämättä suostuisi kunnioittamaan päätöstä.

Kun Kosovo valitsi edellisen presidentin viisi vuotta sitten, Yhdysvaltojen Kosovon-suurlähettiläs Christopher Dell sekaantui äänestykseen. Tapauksesta syntyi skandaali, sillä Dell painosti näkyvästi parlamenttia valitsemaan aiemmin poliittisesti tuntemattoman naisen Atifete Jahjagan. Lopulta Jahjagasta tuli historian nuorin presidentti maahan, jossa naisten asemassa on paljon parantamisen varaa. 

Vaikka Dellin sekaantuminen pilkkasi Kosovon itsenäisyyttä, Jahjaga oli ulkopuolinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton ehdokas, jonka toivottiin tuovan yhtenäisyyttä etnisesti ja poliittisesti jakautuneeseen maahan. Hän piti esillä naisten ja tyttöjen oikeuksia sekä sodan aikaisia seksuaalirikoksia. Jahjaga pystyi toimimaan kohtalaisen puolueettomana.

 

“Mutta ainakin nyt ulkomaalaiset Kosovossa voivat tavata maan johtajan ilman huolta siitä, että heitä syytettäisiin tuen antamisesta miehelle, jota syytetään mafian johtamisesta.” 

The Economist Jahjagan valinnasta

 

 

NYT PRESIDENTIKSI äänestetty Hashim Thaçi on kaikkea muuta kuin puolueeton ja tuntematon.   

Länsimaisten järjestöjen tekemissä raporteissa Thaçia on jo vuosia kuvailtu Kosovon rikollismaailman suurimmaksi peluriksi. Thaçi johti ennen Kosovon sotaa perustettua Kosovon vapautusarmeijaa (Kosovo Liberation Army, KLA) ja sen toimintaa ohjaavaa Drenica-ryhmää. 

Seuraavaksi tämä entinen pääministeri ja nykyinen ulkoministeri olisi nousemassa hauraan valtion korkeimmalle korokkeelle.

Thaçin laajasti tiedossa olevasta rikollistaustasta huolimatta Yhdysvallat ei yrittänyt estää Thaçin valintaa. Yhdysvalloille Thaçi ei ole ongelma, sillä hän on tehnyt maan kanssa tiivistä, jopa korruptioon asti yltänyttä yhteistyötä sotavuosista asti. 

 


ENNEN SODAN alkua vuonna 1998 Slobodan Miloševićin johtama Jugoslavia oli sortanut Kosovon albaaneja vuosia. Yliopistossa ei voinut enää opiskella albanian kielellä, albaniankielinen media oli hiljennetty ja valtion virkamiehet oli korvattu serbeillä.

Ibrahim Rugovan LDK-puolueen johdolla kosovolaiset kävivät hiljaiseen, väkivallattomaan vastarintaan. Kosovoon syntyi vuosien ajaksi varjoyhteiskunta. Kosovolaiset maksoivat Rugovan hallitukselle veroja, joilla rahoitettiin muun muassa albaniankielinen koulutus.

Länsimaat kiittelivät Rugovan väkivallatonta linjaa, mutta eivät tehneet mitään, jotta Miloševićin toimet olisi saatu lopetettua. Ulkomailla, diasporassa eläneet Kosovon albaanit totesivat, että nyt saa riittää.

Viimeinen pisara oli monille se, ettei Kosovoa otettu edes puheeksi Bosnian sodan päättäneen Daytonin rauhansopimuksen neuvotteluissa vuonna 1995. Bosnian sodassa Serbian tukemat Bosnian serbit toteuttivat muun muassa Srebrenican kansanmurhan.

Diasporassa asuvat kosovolaiset perustivat Kosovon vapautusarmeijan jo vuonna 1991. KLA:n toiminta muuttui aggressiiviseksi vuonna 1995, koska jäsenet eivät enää uskoneet Rugovan gandhimaiseen otteeseen. Kun serbit jatkoivat albaanien alistamista, myös kansalaiset kääntyivät tukemaan KLA:ta ja sen väkivaltaista vastarintaa. Rahoituksen KLA sai muun muassa Kotimaa kutsuu -nimisen rahaston kautta, johon kansalaiset lahjoittivat rahaa.




KLA:N aloitettua serbien vastaiset toimet ja sissisodankäynnin, myös Kosovon sodassa oli kaksi aggressiivista osapuolta.

Sodan aikana ja sen jälkeen KLA vangitsi sekä serbejä, romaneja ja muita vähemmistöihin kuuluneita että albaaneja, joiden epäiltiin tekevän yhteistyötä serbien kanssa. Monien mielestä mittakaava vastasi etnistä puhdistusta. 

KLA käytti hyväkseen naapurimaa  Albanian sekasortoa ja perusti Pohjois-Albaniaan useita pidätyskeskuksia. Toisen valtion käyttäminen tällaiseen tarkoitukseen ei ollut vaikeaa, sillä Albania toipui talousromahduksesta ja kansannoususta. Maan pohjoisosia ei valvonut kukaan, ja toisaalta naapurimaan johto halusi tukea Kosovon kansallismielistä liikettä.  

Pidätyskeskuksia oli ainakin kuusi. Joissain niistä säilytettiin aseita, joissain koulutettiin ja hoidettiin haavoittuneita taistelijoita. Pahamaineisessa Keltaisessa talossa harjoitettiin prostituutiota.

Ennen kaikkea keskukset toimivat vankiloina. Arvioiden mukaan KLA vangitsi ainakin 400 serbiä ja albaania, joista osa pääsi sodan jälkeen vapaiksi, mutta monen kohtalo on jäänyt ratkaisematta. Vankeja kidutettiin, pahoinpideltiin ja tapettiin. Selvitysten mukaan presidentiksi äänestetty Hashim Thaçi oli vastuussa kaikesta tästä

 


KUN NATON pommikoneet hiljenivät, Fushë-Krujën pidätyskeskuksessa alkoi uusi vaihe. Lääketieteellisten testien perusteella valitut, hyvin syötetyt ja hoidetut serbit tapettiin yllättäen nopealla laukauksella päähän.

Ruumiit vietiin alkeelliseen leikkaussaliin, jossa uhrien munuaiset poistettiin ja vietiin yksityiskoneella Turkkiin.

KLA:ta on tuskin pidetty mehukestejä järjestävänä hyväntekeväisyysjärjestönä, mutta silti tieto elinkaupasta tuli kaikille järkytyksenä. Tietoa alkoi tihkua vasta vuonna 2009, kun entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimen (ICTY) johtava syyttäjä Carla Del Ponte julkaisi muistelmansa.

Del Ponte kirjoitti, että häntä oli estetty tutkimasta KLA-johtajien tekoja, joista hän oli saanut vihiä amerikkalaisen radiotoimittajan Michael Montgomeryn tehtyä omia tutkimuksia aiheesta. Muistelmissaan Del Ponte teki selväksi, että KLA-johtajat ovat hänen tietojensa mukaan osallistuneet jopa elinkauppaan.

Syytteet olivat kovia. Euroopan neuvosto pani sveitsiläisen Dick Martyn selvittämään väitteiden todenperäisyyttä. Tuloksena oli vuonna 2010 julkaistu suorasanainen ja pettynyt, suorastaan trillerimäinen raportti. Martyn haastattelu- ja todistusaineisto oli vakuuttavaa, ja raportissa kerrotaan myös KLA:n harjoittamasta elinkaupasta. Suurimman kohun hän aiheutti julkaisemalla useiden KLA:n johtohahmojen, nykyisten johtavien poliitikkojen nimiä ja linkittämällä ne erilaisiin vakaviin rikoksiin ja sotarikoksiin. 

Martyn selvitysten mukaan nimenomaan Hashim Thaçi oli KLA:ta ohjanneen Drenica-ryhmän johtaja. Presidentinpestiään himoitseva Thaçi oli siis vastuussa myös vankien kohtalosta ja hyvin tuottoisasta elinkaupasta. Arvioiden mukaan KLA tienasi yhdestä ruumiista 45 000 dollaria



KOSOVOSSA VALLANJAKO aloitettiin jo ennen sodan päättymistä. Konfliktin aikana KLA jakautui osastoiksi, joista jokainen otti haltuunsa oman alueen Kosovosta. Osastojen johtajat olivat KLA:n arvovaltaisimpia hahmoja.

Drenica-ryhmään kuuluivat Thaçin lisäksi muun muassa Kosovon parlamentin nykyinen puhemies Kadri Veteli sekä entinen liikenneministeri Fatmir Limaj ja entinen pääministeri ja puolustusministeri Agim Ceku. Myös oppositiopuolue AAK:n johtaja ja entinen pääministeri Ramush Haradinaj sekä entinen puhemies ja virkaatekevä presidentti Jakup Krasniqi ovat olleet KLA:n johdossa. Thaçin terveyspoliittisena neuvonantajana toiminut Shaip Muja oli merkittävä henkilö KLA:ssa ja hän oli myöhemmin antamassa lupaa elinkaupasta syytetyn Medicus-klinikan perustamiselle. 

Thaçin oma puolue PDK on perustettu KLA:n raunioille, ja KLA:n pohjalta myös rakennettiin sodan jälkeen Kosovon suojelujoukot (Kosovo Protection Corps).

Kaikesta KLA:n toiminnasta päättänyt Drenica-ryhmä jatkoi sodan loputtua, jolloin vapautusarmeijan vaikutusvaltaisin henkilö Thaçi nimitti itsensä pääministeriksi. Moni muukin Drenica-ryhmän jäsenistä nousi maan poliittiseen johtoon samaan aikaan, kun he pyörittivät mafiatyylistä järjestäytynyttä rikollisuutta: heroiinikauppaa, tupakan salakuljetusta ja prostituutiota.

Korkeista poliittisista asemistaan käsin he onnistuivat monopolisoimaan polttoainekaupan ja rakennussektorin.



KOSOVON SODAN aikaisia, serbien tekemiä sotarikoksia on tutkittu ja tuomittu ICTY:ssä. Tuomioistuimen uskottavuutta sekä Kosovon ja Serbian suhteita on murentanut se, ettei ICTY ole onnistunut tuomitsemaan KLA-taistelijoita sodan aikaisista rikoksista. Sodan jäljiltä on edelleen kateissa noin 1 700 ihmisiä, joista lähes kolmasosa on serbejä. ICTY:n heikkous on kuitenkin ollut se, ettei sillä ole valtuuksia tutkia aseellisen konfliktin jälkeisiä rikoksia. KLA:n rikokset kuitenkin jatkuivat, kun Nato vetäytyi ja sota loppui. Elinkauppa ja kylien etniset puhdistukset tapahtuivat erityisesti keskäkuun 1999 jälkeen.

Nyt myös KLA:n jäsenet halutaan vihdoin saada vastuuseen teoistaan. Moni KLA-johtaja, kuten Haradinaj ja Limaj, ovat olleet Haagissa syytettynä, mutta fyysisen todistusaineiston puuttuessa ja todistajaohjelman heikkouksien takia molemmat on vapautettu.

EU ja Yhdysvallat ovatkin jo kauan vaatineet Kosovoa hyväksymään KLA:n toimia tutkivan erityistuomioistuimen perustamisen. Thaçin ja muiden todennäköisten syytettyjen oli käytännössä pakko hyväksyä tämä, sillä uhkana oli, että YK perustaisi omalla vallallaan tuomioistuimen. Se olisi ollut Kosovon kansainväliselle maineelle pitkä miinus. 

Laki tuomioistuimen perustamisesta ei mennyt parlamentissa läpi ongelmitta. Viime kesänä oppositio protestoi ja mellakoi, ja monet diplomaatit arvelevat Thaçin painostaneen puoluetovereitaan kulissien takana, jotta päätöstä saataisiin viivytettyä. Mediassa Thaçi on antanut tukensa tuomioistuimelle silmää räpäyttämättä. 

Thaçin presidenttiäänestyksen jälkeen Kosovon media kiirehti heti selvittämään, mitä tapahtuu, jos Thaçi saa syytteet erityistuomiostuimessa. Vastaus oli yksinkertainen: edes presidenttiys ei suojelisi Thaçia syytteiltä. 

Koska Martyn raportin avulla ei voitu nostaa syytteitä, asiaa pantiin selvittämään vielä syyttäjä Clint Williamson. Hänelle annettiin täysi mandaatti nostaa syytteitä. Williamsonin ryhmän tulokset kävivät yhteen aiempien raporttien kanssa, ja he löysivät elinkaupasta samoja tuloksia kuin Marty. Vuonna 2014 fyysinen todistusaineisto ei kuitenkaan ollut vielä niin vahva, että sen avulla olisi voitu syyttää sotarikoksista.

Williamsonin mukaan sodan päättymisen jälkeiset rikokset olivat niin järjestelmällisiä ja rankkoja, että johtajia vastaan voidaan nostaa syytteet sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan että sotarikoksista. Syytteet nostetaan Williamsonin selvitysten tulosten perusteella heti, kun erityistuomioistuin aloittaa toimintansa.



TUOMIOISTUIN on vaikean tehtävän edessä, koska KLA:n johtohahmot ovat vallanneet kokonaisen maan instituutiot.  Heitä on pitkään pidetty Kosovossa sotasankareina, minkä vuoksi tuomioistuimen tulevat päätökset johtavat levottomuuksiin.

Vuonna 2015 useita entisiä KLA-taistelijoita saatiin kuitenkin tuomittua Kosovon omassa tuomioistuimessa. Kaksi vuotta kestänyt oikeudenkäynti oli alusta loppuun vaikea. Mielenosoittajat kutsuivat taistelijoita sankareiksi, toimittaja paljasti silminnäkijöiden identiteetit ja silminnäkijät muuttivat tarinoitaan kerta kerran jälkeen.

Tuomioistuimen toinen ongelma on se, että tapahtumista on kulunut yli 15 vuotta, eikä fyysistä todistusaineistoa ole juuri saatavissa. Silminnäkijät ovat puhuneet toimittajille ja Dick Martylle, mutta heille olisi paljon suurempi riski olla sotarikoksia tutkivan tuomioistuimen todistajina omilla kasvoillaan.  

 

”Niin kauan kuin muutamat korkeassa asemassa olevat henkilöt jatkavat omien rikostensa tutkimusten sotkemista, Kosovon kansa maksaa siitä, ja tumma pilvi jää roikkumaan maan ylle.”

Clint Williamson 

 

Edes ICTY ei ole onnistunut suojelemaan silminnäkijöitä ja todistajia. Moni on murhattu hämärissä olosuhteissa ennen tai jälkeen todistuksen. Eräs todistajaksi lupautunut vankileirin vartija löytyi ennen oikeudenkäyntiä hirttäytyneenä puistosta Saksasta. Esimerkiksi Haradinajn syytteet rikoksista ihmisyyttä vastaan on hylätty kahdesti, koska todistajia on painostettu, ja koska osa todistalausunnoista vaikutti epäilyttäviltä.

Vaikka erityistuomioistuin tulee toimimaan Kosovon lakien alla, se sijoitetaan turvallisuussyistä Haagiin. Kosovo on edelleen klaaniyhteiskunta, jossa verikosto on voimissaan. Edes tuomioita saaneet KLA:n jäsenet eivät halua ilmiantaa niitä miehiä, jotka antoivat heille käskyn toimia. He pelkäävät perheidensä puolesta.


KOSOVO OLI käännekohta kansainväliselle yhteisölle. Nato aloitti pommitukset ja humanitaarisen intervention poikkeuksellisesti ilman YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää. Tarkoituksena oli ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa lopettaa valtion sisäiset ihmisoikeusloukkaukset ulkopuolisella pommituksella.

Sekaantuminen maan sisäiseen konfliktiin jätettiin kuitenkin puolitiehen. Kosovoon haluttiin vain rauhaa.

Siksi kansainvälinen yhteisö ei uskaltanut puuttua sodan jälkeiseen vallanjakoon, vaikka kaikki näkivät, että maan johtoon nousivat rikolliset. Naton tehdessä pommituksia ilmassa, KLA oli järjestön yhteistyökumppani maalla. Thaçin ja muiden KLA:n jäsenten välit Yhdysvaltojen kanssa ovat olleet tästä lähtien lämpimät. Rambouillet’n rauhanneuvotteluissa puolestaan sissijärjestön päällikkö Thaçi sai johtavan roolin, vaikka Ibrahim Rugova oli edelleen Kosovon presidentti.

Erityisesti syyttäjä Del Ponten mielestä Yhdysvaltojen tiivis yhteistyö KLA:n kanssa ja valtion haluttomuus edes ajatella järjestön tekemiä rikoksia, oli tekopyhää. 

 

JOS erityistuomioistuin löytää tarpeeksi tukea Martyn ja Williamsonin tuloksille ja onnistuu tuomitsemaan KLA:n johtohenkilöitä, Kosovon poliittinen eliitti kutistuu ja uusiutuu. Korruptoituneiden poliitikkojen joutuminen telkien taakse ei olisi huono asia Kosovon tulevaisuuden kannalta, mutta se tarkoittaa lisää mellakoita, kyynelkaasua ja Molotovin cocktaileja.

On selvää, ettei Kosovo voinut toipua etnisestä konfliktista, kun valtion johtoon nousivat henkilöt, jotka ovat toimittaneet etnisiä puhdistuksia maan vähemmistöjen joukossa.

Aseiden laskeminen ei riitä. KLA-johtajien tuomitseminen on ainoa keino Kosovolle edes yrittää päästä yli sodan traumoista ja etnisestä vihasta.

Rauha ei ole täydellinen ennen kuin suurimmat rikolliset on saatu vastuuseen.

 

“Ei voi eikä saa olla yhtä oikeutta voittajille ja toista oikeutta häviäjille.”

Dick Marty

 

Lähteet:

Tim Judah: Kosovo – What Everyone Needs to Know
Dick Marty: Inhuman Treatment of People and Illicit Trafficking in Human Organs in Kosovo 
Internatonal Independent Commission on Kosovo: The Kosovo Report