Tervemenoa Kekkonen ja Mannerheim – teatterilavoille kaivataan politiikan tämän hetken haasteita

LINDA LAINE
KULTTUURIKUUKAUSI

Mennyt vuosi oli täynnä poliittista teatteria Tampereen delfiinien salasiirrosta pääministeri Sipilän kiukunpuuskiin ja vaalivoittaja Trumpin töräytyksiin. Vuosi oli erityisen antoisa poliittisista aiheista ammentavalle näyttämötaiteelle. Valtablogi kokosi yhteen vuoden suurimmat inspiraation lähteet.

 

Viime kesänä saimme todistaa, miten europarlamentaarikko Paavo Väyrynen sovitti päähänsä kaljua ja muuntautui presidentti Urho Kekkoseksi. Keminmaan lisäksi Kekkonen marssi viime kesänä teatterin lavalla myös ainakin Imatralla, Lopella ja Paltamossa. Toinen ikoninen hahmo Mannerheim puolestaan saapasteli sisälavoilla esimerkiksi Helsingissä.

Ikävä tosiasia on, että useimmat lavoilla esitetyt poliitikot ovat kuolleita, eikä näiden sankarihahmojen elämän ja tekojen ruotiminen muuta yhteiskuntaamme mitenkään.

Elävät poliitikot ja heidän politiikkansa ovat aihealueita, joihin yllättävän harva ohjaaja tai käsikirjoittaja kajoaa. Poikkeuksia löytyy, mutta harmillisen vähän. Eniten julkisuudessa on viime vuosina pyöritelty ohjaaja Susanna Kuparisen Valtuusto- ja Eduskunta-trilogioita, joista viimeisin nousi jälleen julkisuuteen Yle-kohun jälkimainingeissa.

Suomalaista poliittista satiiria puolestaan hallitsevat tällä hetkellä Helsingin Sanomien Uutisraportti ja Ylen Noin viikon uutiset. Vastaavanlainen sisältö toimii myös lavalla. Ja jos jotain olemme oppineet ensi keväänä kahdeksannelle kaudelle ponnistavasta Putous-sarjasta, se on, että viikossa ehtii toteuttaa vaikka mitä.

Politiikalle ja poliitikoille ei ole kuitenkaan pakko nauraa. Epäusko, tuohtumus ja ihastus ovat myös sallittuja tuntemuksia.

 

LUOTTAMUSPULA. Sosiaalinen media julisti, että vuosi 2016 oli hirveä ja toi mukanaan vain kuolemaa. Tällä viitataan etenkin rakastettujen julkisuuden hahmojen, kuten David Bowien, Alan Rickmanin ja Carrie Fisherin kuolemiin. Heidän lisäkseen viime vuosi näyttää tappaneen myös tavallisen kansan luottamuksen poliitikkoihin.

Financial Times julisti viime juhannuksena kauhistuttaneen brexitin maskien takaa näytellyksi kabukiksi viitaten japanilaiseen teatterimuotoon, jossa miehet esittävät kaikki roolit ja kätkevät omat kasvonsa. Brittiläinen käsikirjoittaja James Graham on jo tarttunut brexitin tarjoamaan dramatiikkaan ja kirjoittanut The Guardianille näytelmän Strong Exit, jossa poliitikot hikoilevat lontoolaisessa bunkkerissa valmiina ottamaan käyttöön 50. artiklan ja eroamaan lopullisesti EU:sta.

Seuraavaksi Graham kirjoittaa brexitistä televisiodraaman, jossa hän ruotii kansanäänestyskampanjaa ja syitä, jotka johtivat EU-eron kannattajien voittoon.

Vallanpitäjät kärsivät viime vuonna luottamuspulasta myös Italiassa. Britannian eronnut pääministeri David Cameron sai seurakseen italialaisen kollegansa Matteo Renzin, joka niin ikään luopui tehtävästään pieleen menneen kansanäänestyksen jälkeen.

Suomalaispoliitikoillakaan ei ole syytä tuulettaa. Viime heinäkuussa julkaistujen tutkimustulosten mukaan suomalaisista vain kymmenisen prosenttia luottaa poliitikkoihin. Iltalehden teettämän tuoreen kyselyn mukaan jopa 48 prosenttia äänestäjistä toivoo, että Sipilän hallitus kaatuu. Syitä voidaan hakea esimerkiksi hallituksen leikkauspolitiikasta tai Terrafame-farssista, jossa kaivokseen on kerta toisensa jälkeen syydetty satoja miljoonia euroja. Kun tehdas vielä kantoi nimeä Talvivaara, sen vaiheista tehtiin scifi-näytelmä, joka kiersi ympäri Suomea.

 

VALHEET. Kiinteistömoguli ja Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump valehteli kampanjansa aikana niin paljon, että siihen ehti jo kyllästyä. PolitiFact-sivusto vertasi niin Trumpin kuin hänen vastaehdokkaansa Hillary Clintonin väittämiä faktoihin, ja Trump voitti valehtelutilaston reippaasti. Clinton puolestaan sortui varsin usein puolitotuuksiin.

Trump muun muassa väitti, että Yhdysvaltojen rikollisuus on kasvussa, useissa Clintonin voittamissa osavaltioissa tehtiin vaalivilppiä ja nykyinen presidentti Barack Obama perusti Clintonin tuella Isis-terroristijärjestön.

Valheiden lisäksi Trump kohautti myös törkeydellään. Hän haukkui naisia, vammaisia ja eri etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä ja sieti varsin vähän itseensä tai lähipiiriinsä kohdistunutta kritiikkiä. Trump jakoi marraskuussa tuohtumustaan Twitter-yleisölle, kun miehen tuleva varapresidentti Mike Pence sai osakseen buuauksia teatteriesityksen aikana New Yorkissa.

Suomessa poliitikot harvemmin valehtelevat päin naamaa. Sen sijaan he puhuvat ympäripyöreää poliitikkokieltä, joka on pullollaan kielikuvia ja vertauksia, jotka eivät tarkoita mitään. Viime maaliskuussa kielikuvan käytöstä sai kärsiä pääministeri Juha Sipilä, joka kommentoi kilpailukykysopimuksen etenemistä kuuluisalla lauseella: toivottavasti tulppa lähtee paatista ja päästään eteenpäin. Myöhemmin Sipilä sai selitellä, ettei suinkaan toivonut kiky-paatin uppoamista.

Ongelmia oli viime vuonna myös puolustusministeriössä. Sielläkään ei ollut kyse suoranaisesta valheesta, vaan huonosta viestinnästä. Milloin yllätyksenä tulivat Yhdysvaltain hävittäjien tulo Rissalaan tai panssarivaunujen saapuminen Niinisaloon.

 

POLIITTINEN EPÄKORREKTIUS. Toisin sanoen täysi idioottimaisuus. Filippiineillä presidentin virkaan viime kesänä noussut Rodrigo Duterte päihittää tökeröillä lausunnoillaan Trumpin mennen tullen. Presidentti Duterte on ehtinyt haukkua Obamaa huoranpenikaksi, uhannut maansa lähtevän YK:sta ja oikeuttanut tuhansien ihmisten surmaamisen ilman oikeudenkäyntiä vertaamalla tekoa holokaustiin.

Duterte pyysi Obamalta myöhemmin anteeksi ja väitti YK-lausuntonsa olleen vitsi. Huumesotaansa presidentti ei ole kansainvälisen yhteisön ja ihmisoikeusjärjestöjen lukuisista pyynnöistä huolimatta lopettanut. Lähes 6000 ihmisen kerrotaan kuolleen poliisien käsissä epäselvissä olosuhteissa.

Duterte kohautti viimeksi joulukuussa, kun hän kertoi tappaneensa rikoksista epäiltyjä toimiessaan Davaon pormestarina ennen presidentin uraansa. Hän myös ilmoitti heittävänsä korruptoituneet virkamiehet alas helikopterista pääkaupunki Manilan yllä. Näin hän pröystäili tehneensä aiemminkin.

Duterten tukijat ovat useaan otteeseen sanoneet, että presidentin puheet on otettava vakavasti, muttei kirjaimellisesti.

Epäkorrektius osataan myös Euroopassa. Äärioikeistot kautta mantereen ovat kunnostautuneet etenkin maahanmuuttoa vastustavissa lausunnoissa. Kansallinen rintama -puoluetta johtava ranskalaispolitiikko Marine Le Pen vaati joulukuussa, että oikeus ilmaiseen koulutukseen ja terveydenhoitoon poistetaan laittomasti maassa olevilta siirtolaisilta ja niiltä maahanmuuttajilta, jotka eivät maksa veroja. Le Penin uskotaan pääsevän toiselle kierrokselle Rankan ensi kevään presidentinvaaleissa.

Maahanmuuttokriittinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) on puolestaan vahvistanut asemiaan Saksassa. Maassa käydään liittopäivävaalit ensi syksynä. AfD:tä luotsaava Frauke Petry sanoi viime tammikuussa, että poliisien pitäisi saada lupa ampua maahan laittomasti pyrkiviä siirtolaisia, jos tarve vaatii.

Tätä äärioikeiston sanataidetta vastaan on käynyt muun muassa berliiniläinen Schaubühne Theatre, jonka FEAR-näytelmä sai AfD:n edustajan vaatimaan näytelmän hyllyttämistä.

Sekä Kansallista rintamaa että AfD:tä yhdistävät paitsi naisjohtaja myös vahva EU-kriittisyys.

Suomessa poliittinen epäkorrektius yhdistetään yleensä perussuomalaisten puhetapaan. Viime vuonna syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaa saivat esimerkiksi kansanedustaja Teuvo Hakkarainen  sekä kansanedustaja Lea Mäkipään avustajana toimiva Terhi Kiemunki, joka itse pyysi poliisia tutkimaan, onko hän syyllistynyt rikokseen. Kiemunki sai tuomion ja 450 euron sakot. Hakkaraisen tilanteen käsittely on kesken.

 

NYKYPOLITIIKASSA on kaikki ainekset viihdyttäviin ja ravisteleviin esityksiin. Taiteen avulla voidaan myös nostattaa kansalaisten mielenkiintoa politiikan seuraamiseen. Vallanpitäjien vetäminen mukaan teatteriin voidaan nähdä myös vastavetona sille, että poliitikoista näytti viime vuonna tulleen pikemminkin tosi-tv-tähtiä kuin vakavasti otettava valtion ohjastajia.

Jos kuitenkin katsot lavalla mieluummin Mannerheimia tai Kekkosta, ei hätää. Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi marsalkasta tehdään ainakin ooppera

Tosimaailman atlantikset

Salomonsaaret. Kuva: YK:n kuvapankki.

KARLA KEMPAS

KOLUMNI

Samoa. Vanuatu. Palau. Cookinsaaret. Fidzi. Ja ei, tämä ei ole ainoastaan luettelo Selviytyjät-sarjan kuvauspaikoista. Edellä mainitut maat ovat muutamia esimerkkejä niistä kymmenistä pienistä saarivaltioista, joissa eläminen on vaakalaudalla, ellei merenpinnan nousua saada pysäytettyä.

 

Pienissä saarivaltioissa asuvien kodit voivat kadota aaltoihin, koska etenkin rikkaat teollistuneet maat ovat vuosikymmenien ajan laiminlyöneet ympäristöä. Kivihiili, öljy ja maakaasu tuottavat valtaosan hiilidioksidipäästöistä, ja suurimmat saastuttajat ovat EU, Yhdysvallat, Kiina ja Intia.

Saarivaltioilla on oma lehmä meressä.

Siksi ne ovat vaikuttaneet voimakkaasti siihen, että Pariisin ilmastosopimuksesta tuli kunnianhimoisempi kuin etukäteen odotettiin. Pienten saarivaltioiden oikeuksia ajavat järjestöt lobbasivat ankarasti ja saivat äänensä kuuluviin ilmastokokouksessa. Ilman niitä Pariisin sopimukseen olisi tuskin kirjattu tavoitteeksi keskilämpötilan alle 1,5 asteen nousua.

Pariisin sopimus tuli voimaan yllättävän nopeasti, muttei hetkeäkään liian aikaisin. Ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu voi pakottaa tuhannet pienten saarivaltioiden asukkaat pakenemaan kotoaan jo kuluvan vuosisadan aikana.

Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan merenpinta voi nousta jopa metrin vuoteen 2100 mennessä, jos maailman keskilämpötila nousee neljä astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Se tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi Tuvalussa, Kiribatissa ja Marshallinsaarilla pitäisi keksiä varsin atlantismaisia ratkaisuja, jotta asuminen siellä olisi edelleen mahdollista.

Näissä maissa ajoittaiset tulvat aiheuttavat jo nyt laajoja vahinkoja viljelykasveille ja juomavedelle. Merenpinnan nousu kaventaisi elintilaa myös monissa muissa saarivaltioissa.

 

MONET ilmastonmuutokselle alttiina olevista saarivaltioista ovat köyhiä, mutta ne ovat silti julistaneet kunnianhimoisia tavoitteita uusiutuvan energian käytölle. Esimerkiksi Tuvalu ja Uuden-Seelannin territorio Niue ovat asettaneet tavoitteekseen, että maiden kaikki sähkö tuotettaan uusiutuvilla energiamuodoilla vuoteen 2020 mennessä.

Vuonna 2015 Niuen sähköstä ei tuotettu uusiutuvilla prosenttiakaan ja Tuvalun sähköstä uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettiin viisi prosenttia.

Ei tarvita loogikkoa päättelemään, että Tuvalun ja Niuen tavoitteet ovat epärealistisia, kalliita ja vaikeasti toteutettavia. Samalla on selvää, että saarivaltioiden rooli ilmastonmuutoksen aiheuttamisessa ja estämisessä on hyvin pieni. Vaikka joka ikinen saari saavuttaisi utopistisimmatkin tavoitteensa, se itsessään ei pysäytä vedenpinnan nousemista.

On silti symbolisesti arvokasta, että köyhienkin saarien asukkaat yrittävät elää, kuten opettavat.

 

MAROKON Marrakechissa keskusteltiin marraskuussa, miten maailman maat voisivat muuttaa Pariisissa sopimusteksiin raapustetut lupaukset käytännön toiminnaksi. Marraskuun ilmastokokouksessa Pariisin sopimuksen suunnitelma hyväksyttiin.

Jo silloin, kun Pariisin sopimus allekirjoitettiin, oli tiedossa, että tehdyt lupaukset päästöjen vähentämiseksi eivät riitä. (Valtablogi kirjoitti silloin, ettei vielä ole aika heittää yläfemmoja.YK julkisti vastikään ympäristöraportin, jonka mukaan Pariisin ilmastosopimuksen nykyiset tavoitteet voivat johtaa jopa 3,4 asteen nousuun.

Se tuntuu vaarallisen korkealta, kun tietää miten saarien käy, jos keskilämpötila nousee 4 astetta.

Pariisin ilmastosopimus perustuu luottamukseen. Jokainen valtio laatii omat suunnitelmansa päästöjen vähentämiseksi ja niiden sanaan on vain luotettava. Jos maa ei noudata omia suunnitelmiaan, rikkomusta ei seuraa rangaistus. Saarivaltiot sen sijaan kärsivät rangaistuksen muiden puolesta.

Saarivaltioiden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että muut maat ovat luottamuksen arvoisia. Tässä tilanteessa maailman maat ovat kuin Selviytyjien heimoneuvosto, joka päättää, kuinka moni saari saa pysyä merenpinnan yläpuolella.

 

Lähde:

Matthew Dornan  – Renewable Energy Development in Small Island Developing States of the Pacific

Propagandasta tuli propagandan uhri

KARLA KEMPAS

Vielä 1950-luvulla puhuttiin huoleti bisnespropagandasta, kun aiheena oli markkinointi tai mainonta. Milloin propagandasta tuli ruma sana?

 

Natsi-Saksa, Maon Kiina ja dystopiakirjallisuus. Äärijärjestö Isis, Putinin trolliarmeijat, infosota ja Pohjois-Korean suljettu yhteiskunta.

Propaganda tuntuu usein kaukaiselta, pölyttyneisiin historiankirjoihin kuuluvalta asialta tai ilmiöltä, joka ei koske vauraassa ja turvallisessa maassa asuvia.

Täällä se on viihdykettä. Ehkä juonikoukku elokuvassa tai jännittävä ajatusleikki, josta on mukava herätä todellisuuteen napsauttamalla televisio tai kirja kiinni.

 

ME LÄNSIMAALAISET ajattelemme näin pitkälti, koska propaganda itse joutui propagandan uhriksi 1900-luvun puolivälissä.

Professori Heikki Luostarisen artikkelissa Mistä propaganda tuli ja mihin se meni kerrotaan, että vielä ennen kylmää sotaa propaganda oli varsin neutraali sana.

Sanaa propaganda saatettiin käyttää kuvaamaan mainontaa, markkinointia, public relations -toimintaa ja muuta vaikuttavaa viestintää.

Ei ole tavatonta ajatella, että vielä 1950-luvun alussa joku olisi kertonut työskentelevänsä bisnespropagandan parissa.

Kylmän sodan aikana Yhdysvallat alkoi käyttää sanaa propaganda Neuvostoliiton vaikuttamisviestinnästä, kun taas omaa propagandaansa se alkoi nimittää kansalaisten informoimiseksi. Propaganda liittyi jo valmiiksi kansalaisten ajatuksissa mielikuvaan sodasta ja aivopesusta, joten se jouti pois varjostamasta Yhdysvaltojen julkisuuskuvaa.

Kikka tehosi. Propaganda sulautui neuvostokommunismin imagoon kuin kurkkusalaatti metsämättäälle. Siitä tuli paha sana.

Mutta propaganda ei kadonnut minnekään lännestä, vaikka nimitykset vaihtuivatkin.

 

TODELLISUUDESSA tuskin mikään maailmankolkka välttyy propagandalta nykypäivänä.

Vaikuttavaa viestintää on kaikkialla, eikä se ole aina haitallista. Sitä näkyy sosiaalisessa mediassa, viihteessä, vaali- ja mainoskampanjoissa sekä joskus jopa journalismissa. Moraalittomaksi se silti muuttuu perustuessaan valheisiin ja tiettyjen ihmisryhmien herjaamiseen.

Aikakauslehti Vanity Fairin politiikasta kirjoittava Michael Kinsley toi esille kolumnissaan, että suoranainen valehtelu on palannut politiikkaanEnsi kuussa ratkeava Yhdysvaltojen presidentinvaali on kuvaava esimerkki tästä.

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump valehteli viime vuonna nähneensä tuhansien arabitaustaisten hurraavan, kun World Trade Center sortui Yhdysvaltojen tuhoisimmassa terrori-iskussa vuonna 2001. Tänä vuonna hän väitti, että nykyinen Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama perusti äärijärjestö Isisin.

Trump onkin saanut kyseenalaisen kunnian esiintyä faktantarkistussivusto PolitiFactin emävale-listauksessa harvinaisen usein.

 

TRUMPIN LISÄKSI Britannian EU-eroa kannattaneet poliitikot ovat syöttäneet äänestäjille pajunköyttä.

Kampanjabussin kyljessä liioiteltiin sitä summaa, minkä Britannia EU-jäsenyydessään viikossa maksaa ja luvattiin laittaa raha kansalliseen terveydenhuoltoon. Vaikka väite on todistettu monissa viestimissä palturiksi, koristaa slogan edelleen Leave-kampanjan Twitter-tiliä.

Lisäksi EU-eroa kannattava leiri laati julisteen, jossa on kuva turvapaikanhakijoista, jotka kulkevat sankoin joukoin jonossa. Kuvassa oli teksti “Viimeinen pisara”. Twitterissä kuva rinnastettiin natsipropagandaan, jossa lähes identtistä kuvastoa yhdistettiin juutalaisiin.

Brexitin kannalla olleet voittivat, joten kampanja näköjään tehosi.

Myös valtiovetoista propagandaa esiintyy lännessä.

Historian onnistuneimmat propagandakampanjat ovat olleet henkilökultin luomisia. Esimerkiksi Hitler saavutti aikanaan niin voimakkaan kansansuosion, että sen vaikutuksia voi nähdä vielä nykypäivänäkin.

Persianlahden sodassa Valkoinen talo teki päinvastaisen ratkaisun. 1990-luvulla pr-yritys Hill & Knowlton teki mielipidetutkimuksen, josta selvisi, ettei amerikkalaisia juuri kiinnostanut vapautuuko Kuwait vai ei. Samassa tutkimuksessa selvisi, että Saddam Husseinin imago oli hyvin huono. Saddamin kurjan julkisuuskuvan varaan oli hyvä rakentaa kampanja, jossa häntä demonisoitiin entisestään.

Yhdysvaltojen entisen presidentin George W. Bushin viestintähenkilöstöön kuulunut Scott McClellan kertoi vuonna 2008, että Valkoinen talo järjesti propaganda-kampanjan, jotta kansalaiset suhtautuisivat myönteisesti Irakin sotaan.

 

KIRJAILIJA George Orwellin klassikkoteoksessa Vuonna 1984 päähenkilö Winston Smith työskentelee totuusministeriössä, missä hän väärentää työkseen historiaa hallinnolle mieluisammaksi. Kuvitteellisessa Oseaniassa väärin ajatteleminen on rikos ja Isoveli valvoo.

Myös vuonna 2016 monessa maailmankolkassa eletään todellisuudessa, jossa propaganda hallitsee viestimiä ja sananvapaus on pelkkä päiväuni.

Propaganda on voimakas sana. Siksi maissa, joissa päättäjiä voi kritisoida ja uutisiin pääasiassa luottaa, tuntuu rajulta syyttää valheellista kampanjointia tai valtionviestintää propagandaksi.

Tärkeää on silti tiedostaa propagandan jatkuva läsnäolo ja osoittaa, etteivät valheet vakuuta meitä.

 

Lähteenä: Professori Heikki Luostarinen, Mistä propaganda tuli ja mihin se meni

Lue lisää: Valtablogi, Sosiaalinen media toi kissanpennut terroristien propagandaan

Viikossa valtion johtajaksi

TOIMITUKSELTA

Kun kuninkaat ja kuningattaret hallitsivat Eurooppaa, valtaan saattoi päästä nopeasti avioliiton kautta. Kersti Kaljulaid, 46, osoitti, että valtakunnan voi saada muutamassa päivässä ilman naimakauppoja. Riittää, että tekee työnsä pirun hyvin.

 

KALJULAIDIN nimi oli vielä pari viikkoa sitten monelle virolaiselle täysin vieras, mutta tänään maanantaina hän vannoo virkavalansa ja saa kantaakseen Viron presidentin arvonimen.

Biologista ja bisnesnaisesta tulee ensimmäinen naispuolinen presidentti Viron historiassa. Itsenäisyyden aikana häntä on edeltänyt neljä miestä, joista viimeisimmän, kaksi viisivuotiskautta hallinneen Toomas Hendrik Ilveksen kausi loppuu tänään maanantaina.

 

VIROLAISET OVAT pääosin hyväksyneet uuden presidenttinsä, mutta eivät valintatapaa. Kyseessä ei ole suora kansanvaali, kuten Suomessa, vaan presidentin valitsee Viron parlamentti riigikogu. Esimerkiksi suurta kansansuosiota nauttinut Marina Kaljurand ei saanut parlamentissa tarpeeksi ääniä, mikä tuskastutti virolaisia.

Valintatavalla halutaan taata, että presidentti toimii yhteistyössä parlamentin kanssa, eikä yritä laajentaa valtaoikeuksiaan. Vaalien jälkeen oppositio ehdotti siirtymistä kansanvaaliin, mutta hallitus ei ole ajatukselle juuri lämmennyt.

Viron presidentin asemaa kuvaillaan usein symboliseksi, vaikka kyse ei ole vallattomasta nukkehallitsijasta. Presidentti toimii muun muassa armeijan ylipäällikkönä, edustaa maata ulkomailla ja hänellä on veto-oikeus tietyissä virkanimityksissä. Presidentillä on myös valta palauttaa lakeja parlamenttiin, jos ne ovat perustuslain vastaisia.

 

81 ÄÄNELLÄ PRESIDENTIKSI valittu Kaljulaid oli lopulta vaalien ainoa ehdokas. Parlamentin puolueet valitsivat  hänet kompromissiehdokkaaksi poliittisen eliitin ulkopuolelta saadakseen maalle vihdoin presidentin viikkojen tuskailun jälkeen.

Muutama viikko sitten Kaljulaid istui yksin vaalitentissä, jossa oli aiemmin ollut viisi ehdokasta taistelemassa ruutuajasta.

Viime maanantaina Kaljulaid odotti äänestystulosta varsin rauhallisena. Ennen kyseistä vaalia parlamentti oli yrittänyt valita presidenttiä moneen kertaa.

 

ENSIN PARLAMENTISSA käytiin loppukesästä useita epäonnisia äänestyskierroksia. Ehdokkaat tulivat ja menivät kuin pyöröovista, sillä uusia ehdokkaita voi ilmoittautua mukaan lähes jokaisen kierroksen jälkeen.

Kaikkiaan äänestyskierroksia oli kolme, mutta kukaan kulloinkin ehdolla olleista ei saanut tarvittavaa kahta kolmasosaa äänistä.

Seuraavaksi äänestämään pääsivät valitsijamiehet, joiden joukossa oli parlamentin jäsenten lisäksi myös kuntien edustajia. Tuloksena oli kuitenkin katastrofi, kun kukaan ehdokkaista ei taaskaan saanut tarvittavaa äänimäärää ja presidentin valinta palautettiin parlamentille ensimmäistä kertaa maan historiassa.

Sitten tuli Kaljulaid ja korjasi koko potin. Vajaassa parissa viikossa virka Euroopan tilintarkastustoimistossa vaihtuu presidenttiyteen.

Satumaisesta alusta huolimatta Kaljulaid ei voi odottaa kaudestaan ihanaa ja auvoista. Siitä pitävät huolen Itämeren Nato-keskustelu, EU:n kriiseily ja naapurimaa Venäjä.

Espanjan vaalit voivat olla poikkeus eurooppalaiseen sääntöön

Podemoksen johtaja Pablo Iglesias leikkasi palkkaansa päästyään Euroopan parlamenttiin. Kuva: Wikimedia Commons

OONA LOHILAHTI
AJANKOHTAISTA

Sunnuntaina Espanja äänestää demokraattisen historiansa ensimmäisissä uusintavaaleissa. Vaalit ovat erityisen tärkeät uudelle vasemmistopuolueelle Podemokselle, jonka nousu on poikkeuksellinen. Espanja on Kreikan lisäksi ainoa EU-maa, jossa talouskriisin jälkeen vastausta on haettu vasemmistolaisuudesta, eikä oikeistolaisuudesta.

 

Pablo Iglesias elää kuten opettaa: politiikka on jotain, mitä voit joko tehdä itse tai antaa muiden tehdä puolestasi. 

Valtio-oppia yliopistossa opettava Iglesias on tämän hetken seuratuin, palvotuin ja myös vihatuin henkilö Espanjassa. Hänen vuonna 2014 perustamansa vasemmistopuolue Podemos on uusien parlamenttivaalien gallupeissa toisella sijalla.

Podemoksen nopea nousu perustuu pitkälti Iglesiaksen persoonalle ja oikeiston mukaan populistisille puheille. Populismia voivat olla lyhyet iskulauseet, korruptoituneen eliitin vastaisuus ja Ikea-katalogin muodossa julkaistu vaaliohjelma, mutta televisiokeskusteluissa kansalaistottelemattomuudesta ja globalisaation vastaisista protesteista väitellyt Iglesias ei jää toiseksi.

Hän ei ole yhden asian ajaja, vaan hänen tavoitteenaan on perusteellinen suunnanmuutos. Podemos haluaa korkeamman minimipalkan, veroparatiisit kuriin ja julkisilla varoilla pelastettujen pankkien kansallistamisen.

Velka- ja talouskriisin seurauksena monelta espanjalaiselta puuttuvat perusasiat. 21 prosenttia kaikista ja 45 prosenttia nuorista espanjalaisista on työttömänä, sadat tuhannet on häädetty kodeistaan ja minimipalkka on alle 800 euroa.

Podemos on herättänyt aiemmin politiikasta vieraantuneet, leikkauspolitiikasta kärsineet espanjalaiset ajattelemaan, että muutos on mahdollinen.

Vain kaksi ja puoli vuotta vanha puolue uhkaa nyt murtaa 1970-luvun puolivälistä jatkuneen kahden puolueen vallan.

 

TOUKOKUUSSA 2011 Espanjassa alkoi rauhanomainen kansalaisliike, josta myöhemmin samana vuonna Occupy Wall Street -protestit ottivat mallia sekä New Yorkissa että ympäri maailmaa.

Indignados, suuttuneet, koostui talouskuripolitiikan kolhimista nuorista, joilla ei ollut poliittista kotia. Kumpikaan suurista puolueista ei edustanut heitä. Gallupien mukaan yli 70 prosenttia espanjalaisista antoi tukensa liikkeelle, vaikkei sillä ollut heti alussa esittää selkeitä toimenpiteitä esimerkiksi työttömyyden vähentämiseksi. Vuonna 2011 yleinen työttömyys oli 20 prosenttia, ja nuorista lähes joka toinen oli ilman työtä.

Aukioiden valloitus loppui lyhyeen, ja protestien jälkeisissä kunnallis- ja parlamenttivaaleissa valtaan nousi jälleen kerran konservatiivipuolue. Luultiin, että indignadosin henki oli kuollut.

Kunnes tammikuussa 2014 perustettiin Podemos, Me pystymme. Aluksi puolueeseen ei suhtauduttu vakavasti. Heillä ei ollut rahaa, ei selkeää puoluerakennetta, eikä realistisia poliittisia ehdotuksia.

Toukokuussa Euroopan unionin parlamenttivaaleissa muutaman kuukauden vanha puolue kuitenkin yllätti kaikki ja nousi viidellä paikalla kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi isoimmissa kaupungeissa. Iglesias itse on nyt europarlamentaarikko.

Iglesiaksen tv-esiintymiset ja puheet mielenosoittajille saivat ihmiset uskomaan puolueeseen. Media onkin Iglesiaksen tärkein väline. Hän oli nähnyt, kuinka oikeistopopulistipuolueet hyödynsivät mediaa ja totesi, että vasemmiston pitää tehdä samoin.

Podemoksen suosion kasvuun vaikutti se, että vuonna 2011 hallituksen perustanut oikeistopuolue PP ei saanut Espanjan taloutta nousemaan liberaalilla talouspolitiikalla ja leikkauksilla.

Kansa oli kyllästynyt myös toiseen suureen puolueeseen, sosiaalidemokraattiseen PSOE:seen. Molempien puolueiden jäsenet ovat rypeneet suurissa korruptioskandaaleissa ja menettäneet käsityksensä poliittisesta vastuusta.

Podemoksen oli helppo käydä eliittiä ja korruptiota vastaan.

 

JOULUKUUN 2015 parlamenttivaaleissa toiveikkaat espanjalaisnuoret antoivat äänensä eurooppalaisittain poikkeuksellisesti vasemmistopuolueelle. Vain Espanjassa ja Kreikassa talouskriisi on nostanut vastaukseksi vasemmiston, eikä konservatiiveja ja äärioikeistoa.

Joulukuun 20. päivän vaalien jälkeen Espanja siirtyi uuteen poliittiseen aikaan. 1970-luvun lopusta viime joulukuuhun asti Espanjan parlamenttivaaleissa toinen suurista puolueista on aina saanut enemmistön ja on siten pystynyt perustamaan hallituksen yksin. 

Neljä vuotta huonoin tuloksin hallinnut PP sai 28,7, PSOE 22 ja Podemos 20,7 prosenttia äänistä. Uusi keskusta-vasemmistolainen liberaalipuolue Ciudadanoskin ylsi 13,9 prosenttiin.

Koska PP:n paikat eivät riittäneet enemmistöön, puolueet yrittivät saavuttaa koalition, eli monipuoluehallituksen. Maassa, jossa valtakunnan politiikassa ei ole tarvinnut neuvotella koalitiohallitukseen kuuluvista kompromisseista, lähtökohta neuvotteluille oli huono.

Maaliskuussa puolueet luovuttivat.

Kun sopua ei syntynyt, moni äänestäjä pettyi. Hehän olivat nimenomaan halunneet lopun kahden puolueen vallalle ja toivoneet monipuoluehallitusta

barcelona-blogi

Podemos kannattaa Katalonian itsenäisyysäänestystä. Barcelona on Katalonian pääkaupunki. Kuva: Oona Lohilahti

 

UUDET VAALIT tuntuivat aluksi riskiltä nimenomaan Podemokselle. Nuorelle, pitkittyneeseen kriisiin vastaavalle puolueelle ei anneta montaa mahdollisuutta toteuttaa äänestäjien toiveita.

Vasemmisto onkin tehnyt jo lukuisia virheitä. Joulukuun vaalien jälkeen sillä olisi ollut mahdollisuus muodostaa hallitus, mutta ei Podemos eikä PSOE ollut valmis sen vaatimiin kompromisseihin.

Vasemmisto on myös kilpaillut toisiaan vastaan, vaikka liittoutuminen joulukuussa olisi tuonut Podemokselle laskujen mukaan 14 lisäpaikkaa.

Virheistä on sentään opittu, sillä Podemos, vasemmistopuolueiden liitto IU ja vihreä Equon muodostivat toukokuussa vaaliliiton, Unidos Podemoksen, Yhdessä me pystymme. Tällä hetkellä liitto näyttää saavan neljänneksen äänistä ja PP alle 30 prosenttia.

 

SUNNUNTAIN JÄLKEEN kompromissi on kuitenkin välttämätön.

Jos PP voittaa, eikä saa muodostettua koalitiota, on vasemmiston pakko yhdistää voimansa ja tehdä myönnytyksiä. Sosiaalidemokraattinen PSOE on jo ilmoittanut vaalitentissä, ettei yhteistyö konservatiivien kanssa tule kuuloonkaan, mutta yhteistyön mahdollisuudesta Podemoksen kanssa se ei ole suostunut kertomaan.

Espanja kieltämättä kaipaa muutosta. Kohta 40 vuotta vuorotellen vallassa olleet PP ja PSOE ovat kietoutuneet tiukkaan korruption vyyhtiin. On selvää, että PP:n talouskuripolitiikka ja esimerkiksi veron paneminen aurinkopaneeleilla tuotetulle sähkölle eivät ole purreet talouden alamäkeen.

Monien nuorten tulevaisuus on karannut niin kauaksi, että syntyvyys on kääntynyt laskuun, kun perhettä ei uskalleta perustaa.  Espanja tarvitsee uusia ideoita.

 

VAIKKA Unidos Podemoksen vaaliliitto voittaisi vaalit tai PP luovuttaisi hallituksen muodostamisessa, se ei tarkoita sitä, että vasemmisto olisi onnistunut. Voitto olisi historiallinen, mutta sen jälkeen olisi edessä neuvottelut. Vaaliliitto tarvitsisi tuekseen myös sosiaalidemokraatit, joista osa pitää Podemosta liian radikaalina.

Podemos on alusta asti korostanut kansan oikeutta tehdä itse politiikkaa. Puolue yrittää toimia mahdollisimman pitkälle suoran demokratian periaatteen pohjalta. Jos puolue saisi hallitusvastuun, osallistava puoluerakenne saattaisi kärsiä. Joillekin kannattajille se olisi liikaa.

Kansa myös kaipaa muutosta ja vaatii tuloksia. Pitkään jatkuneelle lamalle halutaan loppu, eikä ole varmaa, kuinka kauan kansa antaisi Podemokselle aikaa toteuttaa lupauksiaan ennen kritiikin yltymistä.

 

UUSINTAVAALIEN huonoin lopputulos olisi se, että politiikan umpikuja jatkuisi. Jos puolueet eivät suostu luopumaan ehdottomista periaatteistaan ja tekemään kompromissia, kukaan ei tiedä, mitä siitä seuraisi.

Podemos on kuitenkin tehnyt sen, mitä Bernie Sanders teki pyrkiessään presidenttiehdokkaaksi: se on tuonut uuden näkökulman politiikkaan ja avannut keskustelua vaihtoehdoista.

Vaikka PP nousisi jälleen valtaan, Espanjan politiikka on muuttunut pysyvästi.

Selkeä esimerkki muutoksesta tuli kesäkuun puolivälissä televisioidussa vaalikeskustelussa. Se oli ensimmäinen vaalikeskustelu, jossa olivat mukana muidenkin puolueiden kuin PP:n ja PSOE:n johtajat.

Saamelaiset, suomalaiset ja poliittinen katastrofi

LINDA LAINE

 ILO-sopimuksen ratifiointi on jämähtänyt niinkin yksinkertaisen kysymyksen äärelle kuin kuka on saamelainen. 

 

Suomi hyväksyi vuonna 1989 Genevessä monen muun maan tavoin surullisen kuuluisan, alkuperäiskansojen oikeuksia puolustavan ILO 169 -sopimuksen, jonka ratifiointia valtiomme on lykännyt lähes 30 vuotta.

Suomessa on kovia rauhanneuvottelijoita, jotka ovat mukana ratkaisemassa kansainvälisiä konflikteja. Olisiko kuitenkin jo aika suunnata katse pohjoiseen, ja hoitaa oman maan asiat kuntoon. Pohjoisessa on riitoja, jotka eivät nykyisellään ratkea. Myös luottamus pohjoisen ja pääkaupungin välillä rakoilee.

Parempia neuvottelijoita tarvitaan. Suomelta ei ole mikään häpeä pyytää saamelaismääritelmän uudistamiseen ja ILO-sopimuksen ratifiointiin ulkopuolista apua.

Osa Suomessa asuvista saamelaisista on odottanut koko ikänsä sopimuksen ratifiointia – turhaan. Viime vuonna silloinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson veti ILO-sopimuksen ratifioinnin pois esityslistalta, kun lakialoite saamelaismääritelmän uudistamisesta kaadettiin eduskunnassa äänin 162-28 . Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen yritys sopimuksen ratifioimiselle.

Viimeinen se ei myöskään ole. Oikeusministeriö ilmoitti toukokuun alussa, että saamelaiskäräjälakia tarkistetaan tänä vuonna. Kyseinen laki sisältää saamelaismääritelmän, josta ei viime hallituskaudella päästy sopuun. Ministeriöstä ei ole toistaiseksi kerrottu, mitä laissa tarkalleen uudistetaan.

Saamelaismääritelmä on oleellinen osa ILO-sopimuksen ratifioinnin ympärillä pyörivää poliittista katastrofia.

 

SUOMESSA ON suuria vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen siitä, ketkä ovat saamelaisia. Tärkeimmiksi määritteleviksitekijöiksi on nimetty kieli, sukulaisuus ja historialliset asiakirjat. Eniten vaivaa aiheuttaa nykyinen lain muotoilu, jonka mukaan henkilö on saamelainen, jos hänen suvustaan löytyy henkilö, joka on merkitty saamelaiseksi historiallisissa asiakirjoissa. Tämä tarkoittaa, että henkilö, joka onnistuu jäljittämään vuosisatojen takaa suvustaan yhdenkin saamelaisen, voi vaatia itselleen saamelaisen statusta ja pääsyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Esimerkiksi vuonna 2011 korkein hallinto-oikeus hyväksyi saamelaisiksi neljä henkilöä pelkän oman identifioitumisen ja vuoden 1825 maakirjaan merkityn lappalaisen esi-isän perusteella. Lähes 200 vuoden takaa löytynyt sukulainen siis riitti.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei ole saamelaisrekisteri, vaan lista niistä henkilöistä, joilla on äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa. Vaaliluetteloon pääsemistä pidetään tosin myös jonkinlaisena saamelaisuuden virallistamisena, koska luetteloon hyväksytään ainoastaan saamelaisia. Luetteloon pääsemiseen tarvitaan saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hyväksyntä. Jos sitä ei heru, asiasta voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jolla on asiassa ylin päätösvalta.

 

SAAMELAISTEN KESKUUDESSA on aiheellinen huoli siitä, että heidän vaikutusmahdollisuutensa omiin asioihinsa heikkenevät. Vaikutukset voisivat olla katastrofaaliset, jos saaamelaisstatus annettaisiin kaikille ihmisille, joilla on vuosisatojen takainen saamelainen esi-isä, mutta jotka eivät itse elä saamelaisessa kulttuurissa.

Saamelaiskäräjien entisen lakiasiainsihteerin Heikki Hyvärisen arvion mukaan Suomesta löytyisi yllättäen 30 000 uutta saamelaista, jos kaikki vuoden 1825 maakirjaan lappalaisiksi merkittyjen jälkeläiset hyväksyttäisiin saamelaisiksi. Tällä hetkellä saamelaisia on Suomessa noin 10 000. Heidän määränsä siis kolminkertaistuisi, ja saamelaisasioista päättämään tulisi ihmisiä, joilla ei ole siteitä kulttuuriin tai kieleen. Tätä voitaisiin pitää alkuperäiskansan pakkosulauttamisena valtaväestöön, mikä on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista.

Esimerkiksi YK:n rotusyrjintäkomitea moitti Suomen saamelaispolitiikkaa vuonna 2012. Komitean mukaan saamelaismääritelmä on liian laaja, minkä takia vaaliluetteloon päätyy ei-saamelaisia.

ILO-sopimuksen ratifiointipuheet ovat saaneet täysin umpisuomalaisilta vaikuttavat henkilöt kiinnostumaan mahdollisista saamelaisista esi-isistään. Osittain kyse on puhtaasta kiinnostuksesta oman suvun historiaan, mutta taustalla on myös ILO-sopimuksessa mainitut alkuperäiskansojen oikeudet heidän perinteisiin maa-alueisiinsa. Saamelaisten mukaan osa valtaväestöstä haluaakin varmistaa omia etujaan hankkiutumalla saamelaiseksi. Toisaalta saamelaisiksi ilmoittautuvien suomalaisten pelätään myös yrittävän estää ILO-sopimuksen ratifioiminen saamelaisyhteisön sisältä käsin.

Saamelaiseksi yritetään myös kieliperustein. Saamenkielen opetteleminen ei kuitenkaan tee ihmisestä saamelaista, vaan saamen on oltava hakijan tai toisen hänen vanhempansa tai isovanhempansa ensimmäinen kieli.

Saamelaisyhteisö itse korostaa ryhmäidentifikaatiota, eli sitä että saamelaiset tunnistavat toinen toisensa. Tällä hetkellä ryhmäidentifikaatiota ei ole kirjattu lakiin saamelaisuuden edelletykseksi.

Suomen Saamelaisnuoret havainnollistaa asiaa kysymällä, olisiko oikein, jos saksalaiset voisivat määritellä, kuka on suomalainen.

 

SAAMELAISMÄÄRITELMÄN yhteydessä nostetaan kerta toisensa jälkeen esille niin kutsutut statuksettomat saamelaiset ja metsäsaamelaiset. He ovat niitä henkilöitä, jotka kokevat itsensä saamelaisiksi, mutta joita ei ole hyväksytty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tähän joukkoon kuuluu myös ahkeria sukututkimuksen harrastajia.

He syyttävät saamelaisia siitä, että nämä sortavat omaa vähemmistöään. Metsäsaamelaisiksi ilmoittautuvat ovat Kemin Lapissa asuneiden saamelaisten jälkeläisiä, joiden kieli ja kulttuuri on kuollut. Nykyään elävillä ihmisillä ei ole yhteyttä aikoja sitten kadonneeseen kulttuuriin, eikä heillä ole saamelaista elämäntapaa. Kuolleen kulttuurin elvyttäminen ei ole mahdollista. Esimerkiksi keminsaamesta on tiedossa vain yksittäisiä tekstipätkiä, kuten joikuja ja katekismuksen käännös. Itse kieli katosi 1700-luvun lopussa.

Saamelaisten suomalaistuneet jälkeläiset eivät ole saamelaisia. Nykyään elossa oleva ihminen ei voi olla muinaisen yhteisön jäsen. Metsäsaamelaiset ovat kuitenkin vedonneet siihen, että he tuntevat itsensä saamelaisiksi. Lisäksi esiin on tuotu se, että yhteyden katkeaminen vanhaan kulttuuriin ei ole heidän vikansa. Syy on Suomen muinoin harjoittamassa sulauttamispolitiikassa, joka on riistänyt heiltä kielen ja kulttuurin.

 

METSÄSAAMELAISTEN ympärillä pyörivä uhriutuva, nykyisiä saamelaisia ja muinoin eläneitä suomalaisia syyllistävä puhetapa on yksi syy, minkä takia viime hallitus halusi pitää vanhan saamelaismääritelmän voimassa. Saamelaiskäräjien ja ministeri Henrikssonin ehdottamat muutokset olisivat tiukentaneet saamelaiseksi pääsemisen kriteereitä.

Esimerkiksi saamelaisen esi-isän vaikutusta vaaliluetteloon pääsemiseksi olisi rajoitettu siten, että hakijalla pitäisi esi-isän lisäksi olla katkeamaton yhteys saamelaiseen kulttuuriin.

Se, että eduskunnassa ollaan niin huolestuneita kuolleiden saamenkulttuurien jälkeläisistä aiheuttaa sen, että elävien kulttuurien ja kielten eteen tehtävä työ kärsii.

Esimerkiksi kuolleen keminsaamen elvytystyön aloittamisesta ilmoitettiin viime kesänä. Päätöksen kritisoijat muistuttavat, että kolme yhä käytössä olevaa saamen kieltä ovat kaikki vaarassa kadota, ja julkiset varat tulisi suunnata elävien kielten elvyttämiseen.

On suuri menetys, että osa saamen kulttuureista on kadonnut. Kulttuureihin pätee kuitenkin sama sääntö kuin ihmisiin: kuollutta ei saa eläväksi.

 

JOS SAAMELAISKÄRÄJÄT ja Suomen eduskunta joskus pääsevät yhteisymmärrykseen saamelaismääritelmästä, edessä on vielä itse ILO. Sopimuksen ympärillä liikkuu paljon huhuja ja vääriä väittämiä, kuten se, että ILO-sopimuksen avulla yksityismaita siirrettäisiin saamelaisille. Sopimuksessa on kohta, jonka mukaan alkuperäiskansalla on oikeus perinteisiin maa-alueisiinsa ja niiden luonnonvaroihin. Käytännössä maa-asioista olisi kuitenkin neuvoteltava eduskunnan kanssa.

Esimerkiksi ILO-sopimuksen ratifioineessa Norjassa paikallisilla kunnilla, lääneillä ja saamelaiskäräjillä on tasa-arvoinen hallinto maihin saamelaisalueella. Tästä huolimatta Suomen ILO-keskustelussa on käytetty kovia äänenpainoja. Esimerkiksi vuonna 2013 Enontekiön kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi, että sopimuksen ratifiointi aiheuttaisi Lappiin sotatilan.

Viime hallituskauden ILO-ponnisteluissa saatiin aikaan saamelaiskäräjien hyväksymä, sopimuksen maaoikeuksia koskeva selitysosa. Sen mukaan saamelaisalueen maanomistusoloihin ei ILO-sopimuksen takia olisi tehty muutoksia, eikä valtion ja yksityisten maiden omistusoikeuksiin olisi koskettu. Myös jokamiehenoikeus olisi säilynyt ennallaan.

ILO-sopimuksen ratifioinnin perimmäisenä tarkoituksena on ennen kaikkea saamelaisten kielen, elämäntavan ja identiteetin turvaaminen sekä aiemman sulauttamispolitiikan aiheuttamien vahinkojen korjaaminen. Se myös takaisi saamelaisille oikeuden osallistua entistä enemmän heitä koskevaan päätöksentekoon.

Vuosikymmenistä toiseen käytävät ILO-väännöt ovat kiusallisia, minkä lisäksi ne syövät verorahoja. Viime hallituskaudella saamelaiskäräjälakia valmisteltiin kolmen vuoden ajan, ja työ valui hukkaan. Tänä vuonna saamelaiskäräjälaki avataan jälleen. Materiaali on kuitenkin samaa vanhaa, eli saamelaiskäräjälakityöryhmän mietintö vuodelta 2013 ja viime hallituskaudella kumoon äänestetty saamelaiskäräjälakiesitys.

Saamelaiset ovat EU-alueen ainoa alkuperäiskansa. Elossa olevan kulttuurin turvaaminen ei ole kuolleilta pois. Ja jos joku kuolleista saamelaisista kulttuureista yllättäen kokee toisen tulemisen, niin sen ei pitäisi olla ongelma. Saamelaiskäräjälain voi varmasti avata uudestaa. Niin on tehty monta kertaa ennenkin.

 

 

EU:n ainoa alkuperäiskansa

 

Saamelaiset ovat yksi kansa, joka asuu neljän valtion alueella: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.

Suomessa puhutaan kolmea eri saamen kieltä: pohjoissaamea, koltansaamea ja inarinsaamea.

Saamelaisten alkuperäiskansa-asema on vahvistettu Suomen perustuslaissa.

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa keskeisesti säätelevä saamelaiskäräjälaki asetettiin vuonna 1995.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo on tarkin tieto Suomen saamelaisten määrästä.

Vaaliluettelosta ei voi myöntää tietoja kuin saamelaiskäräjien hallituksen luvalla tilastointi- ja tutkimustarkoitukseen.

Suomessa saamelaisia asuu noin 10 000.

Heistä 60 prosenttia asuu perinteisen saamelaisalueen ulkopuolella.

Valtaosa saamelaisista asuu Norjassa.

Kaikkiaan saamelaisia yhteensä 75 000-100 000.

Lähde: Saamelaiskäräjät

 

Yle on listannut ILO 169 -sopimukseen liittyviä virheellisiä uskomuksia täällä.

Vähemmistövaltuutetun 99 kysymystä ja vastausta ILO 169 -sopimuksesta löytyvät täältä.

Saamelaiskäräjälaki löytyy täältä.

Kirjallisuutta: Lehtola, 2015, Saamelaiskiista – sortaako Suomi omaa alkuperäiskansaansa, Into, Helsinki

 

EU ei ole maineensa veroinen ihmisoikeuksien puolustaja

Pakolaisten leiri puistossa Belgradissa, Serbiassa. Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Pakolaiskriisi, Puolan ja Unkarin oikeusvaltioiden rapistuminen sekä talouskuripolitiikan aiheuttama inhimillinen kärsimys ovat esimerkkejä siitä, kuinka EU on kädetön ja jäsenmaiden armoilla unionin sisäisessä ihmisoikeuspolitiikassa.

 

Vuonna 2016 Euroopan unionin jäsenmaat saavat rakentaa muureja, takavarikoida pakolaisten omaisuutta ja valita yleisradioyhtiön toimittajat oletetun puoluekannan perusteella. Rajat ovat ihmisoikeuksia tärkeämpiä, ja eristäytyminen demokratiaa arvostetumpaa.

Kun EU:ta edeltänyt Euroopan yhteisö perustettiin 1950-luvulla, sille hahmoteltiin ihmisoikeusstrategia, joka oli kunnianhimoisuudessaan vertaansa vailla. Ihmisoikeuksia piti suojella ja edistää sekä jäsenmaissa että yhteisön ulkosuhteissa. Suunnitelman mukaan yhteisöllä olisi ollut kyky puuttua jäsenmaissa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Elettiin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Kaikki pelkäsivät totalitaristisia poliittisia ideologioita, paljon tuhoa aiheuttaneita fasismia ja kommunismia. Poliitikot tiesivät, että valtio voi kääntyä omia kansalaisiaan vastaan.

Kunnianhimoinen suunnitelma hylättiin, sillä hiili- ja teräsliitoksi perustetun yhteisön täytyi jäsenmaiden mielestä keskittyä pelkästään taloudelliseen yhteistyöhön. Poikkiteloin asettui etenkin Ranska, joka vastusti vallan luovuttamista yhteisölle ja kavahti poliittista integraatiota.  

 

IHMISOIKEUDET palasivat politiikkaan 1970-luvulla. Euroopan yhteisö valmistautui ensimmäiseen laajentumiseen, loi yhteisen ulkopoliittisen ohjelinjan ja etsi rooliaan kansainvälisenä toimijana. Tärkeä kysymys oli, millaisena muut maat näkevät yhteisön.  

Länsi-Saksa yritti alusta asti tehdä yhteisöstä vahvempaa ihmisoikeuksien puolustajaa. 1970-luvulla Länsi-Saksa toikin Euroopan unionin tuomioistuimeen tapauksia, joiden tuomioiden jälkeen yhteisön oli pakko myöntää, että ihmisoikeudet ovat olennainen osa yhteisön identiteettiä.

Ensimmäinen merkittävä ihmisoikeusdokumentti oli vuoden 1978 Kööpenhaminan julistus, joka määrittelee edelleen uusien jäsenvaltioiden poliittiset vaatimukset. Jäseniksi haluavien maiden täytyy noudattaa oikeusvaltioperiaatetta ja olla toimivia demokratioita, joissa kunnioitetaan ja edistetään ihmisoikeuksia. Tämä oli historiallista: EU liitti ihmisoikeuksien kunnioittamisen osaksi laajentumispolitiikkaansa.

Mutta kun valtio liittyy jäseneksi, demokratian tilan ja ihmisoikeuksien loukkaamattomuuden seuraaminen käytännössä loppuu.

 

EU:STA TULI edistyksellinen ihmisoikeustoimija kuitenkin vasta 1990-luvun alussa. Vuonna 1993 solmittu Maastrichtin sopimus teki Euroopan yhteisöstä unionin ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta osan korkeinta EU-lakia, eli sopimuksia. Myöhemmin 1990-luvulla jäsenyyden vaatimukset määrittelevät Kööpenhaminan kriteerit otettiin osaksi sopimuksia.

Samana vuonna EU hyväksyi keinon, jonka avulla ihmisoikeuksia ja demokratiaa säännöllisesti loukkaavalta jäsenvaltiolta voidaan ottaa määräajaksi äänestysoikeus pois. Näitä diplomaattisia sanktioita on käytetty vain kerran: vuonna 2000, kun Itävalta hyväksyi hallitukseensa äärioikeistopuolueen.

 

TÄLLÄ HETKELLÄ unionin jäsenvaltiot pelkäävät vahvaa EU:ta. Nationalismi jyllää, rajat suljetaan ja oma maa on mansikka. Valtiot eivät halua antaa EU:lle valtaa jäsenmaiden ihmisoikeustilanteen tarkistamiseksi.

EU on juuri niin vahva kuin jäsenmaat haluavat sen olevan, myös ihmisoikeuksien puolustajana. Juuri nyt jäsenmaat tahtovat EU:n olevan heikko. 

Jäsenvaltiot eivät ole halunneet kohdella ihmisoikeuksia asiana, joka koskee laajasti kaikkea EU:n sisäpolitiikkaa. Sen sijaan jäsenmaat haluavat kohdella ihmisoikeuksia vain ulkopolitiikkaan liittyvänä asiana, EU:n vientituotteena.

Lissabonin sopimuksessa unionin sisäisiä ihmisoikeuksia kuvaillaankin ympäripyöreästi parilla lauseella, kun taas ulkosuhteisiin liittyvät ihmisoikeusasiat saavat moninkertaisesti palstatilaa. 

Vaikka EU:n saavutuksia ihmisoikeusrintamalla ei voi kiistää, ei EU tällä hetkellä silti ole maineensa veroinen ihmisoikeuksien puolustaja.

 

EUROOPAN UNIONIN perusoikeuskirja liitettiin vuonna 2009 Lissabonin sopimukseen, ja siitä tuli siten jäsenmaita laillisesti sitova. EU:n sisäisissä asioissa ihmisoikeusnäkökulmaa katsotaan lähinnä vain silloin, kun päätetään syrjinnän vastaisista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevista toimista.

EU:n kaksinaismoraali näkyy esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksien puolustamisessa. Vaikka unionin perustajajäsenillä Ranskalla ja Belgialla on ongelmia vähemmistöjen kanssa, ne eivät ole ratifioineet kansallisia vähemmistöjä suojelevaa konventiota.

Vähemmistöjen oikeuksia ajetaan kyllä raivoisasti EU:n ulkopuolella, mutta romanien asema on kaikkialla Euroopassa edelleen kurja. Erityisesti viime vuosina myös muslimivähemmistö on joutunut elämään pelossa monissa unionin maissa.

Koska ihmisoikeuksien suojeleminen on vientituote, EU-hakijavaltioiden on pakko allekirjoittaa sopimus, vaikka kaikki nykyiset jäsenmaat eivät ole sitä tehneet. 

 

TÄLLÄ HETKELLÄ EU käyttää energiaansa ihmisoikeuksien viemiseen kolmansiin maihin, mutta ei saa estettyä omien rajojen sisäpuolella tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia.

Unkarissa oikeusvaltion alasajo on jatkunut jo vuosia. Puolan uusi hallitus on ollut vallassa vasta reilun puoli vuotta, mutta se on muun muassa ehtinyt ottaa tiukan otteen mediasta sekä oikeuslaitoksesta ja ajaa nyt aborttikieltoa.

Puolan ja Unkarin tilanne on niin huono, etteivät maat enää kelpaisi Euroopan unionin jäseniksi, jos ne hakisivat jäsenyyttä nyt. EU on uhannut molempia maita äänestysoikeuden jäädyttämisellä, mutta sanktioiden langettaminen on poliittisesti melkein mahdotonta.

 

MYÖS TALOUSKURIPOLITIIKKA on aiheuttanut unionin sisälle valtavan ihmisoikeusongelman. 2010-luvun EU:ssa talous on mennyt ihmisoikeuksien ohi.

Kreikassa velan pienentäminen ei ole onnistunut, mutta kreikkalaisten elintason leikkaus sen sijaan onnistui paremmin kuin hyvin. Riittävä elintaso sekä pelosta ja puutteesta vapaana eläminen on määritelty ihmisoikeuksiksi, mutta iso osa kreikkalaisista joutuu nyt elämään ilman niitä.

Kansalaiset ovat kärsineet suuresti myös Espanjassa ja Portugalissa. Kasvaneen työttömyyden takia Euroopassa puhutaan jo menetetystä sukupolvesta. Euroopan komissio tuijottaa talouskasvua ja velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta ei niitä lukuja, jotka kertovat ihmisten kärsimyksestä ja elämän perusedellytysten puuttumisesta.

Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa EU ei ole seisonut hiljaa vieressä ja kädet välillä sidottuina, kuten Puolan ja Unkarin kohdalla on tapahtunut. Päinvastoin, EU on määrätietoisesti ajanut politiikkaa, jonka seurauksena esimerkiksi kreikkalaisten terveydenhuolto on romahtanut.

 

KUN EU katsoo vierestä, miten demokratia ja ihmisoikeuksien kunnioitus murenevat jäsenmaissa, se näyttää huonoa esimerkkiä jäsenyydestä haaveileville valtioille.

Vaikka Länsi-Balkanin valtioiden liittyminen unioniin on vielä kaukana, ei Puolan ja Unkarin toiminta ja EU:n hiljaisuus rohkaise näitä valtioita tekemään uudistuksia nopeasti ja perusteellisesti. 

Ennen kaikkea se luo hakijoille tunteen siitä, että EU:lla on eri vaatimuksia eri valtioille, eikä kaikkia kohdella tasavertaisesti.

kukaaneilaiton

”Kukaan ei ole laiton”-teksti Brysselissä. Kuva: Karla Kempas

 

RÄIKEIN ESIMERKKI EU:n sisäisen ihmisoikeuspolitiikan epäonnistumisesta on kuitenkin turvapaikanhakijat. Rajojen turvallisuus ja maahanmuuton hallinta ovat EU:lle ja sen jäsenvaltioille listan kärjessä.

Se, mitä EU on saanut aikaan, on vain huonontanut ihmisoikeuksien toteutumista. Balkanin reitin sulkeminen on lisännyt ihmissalakuljetusta. EU:n ja Turkin pakolaissopimus rikkoo humanitaarista oikeutta, mutta yksikään päättäjä ei tunnu välittävän tästä pienestä epäkohdasta.

Ihmisoikeudet huuhtoutuivat Välimereen tuhansien turvaa etsivien mukana.

Sen sijaan, että asialle tehtäisiin jotain, vihapuhe kiihtyy, rasismi kasvaa ja ihmisoikeuksien puolustajille on keksitty Suomessa oma haukkumanimi, jonka käyttämiseen myös ministerit sortuvat.

Oikeistopopulismin nousu on saanut ihmiset unohtamaan sen, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille: valkoisille, mustille, muslimeille, kristityille, vammaisille, naisille, lapsille, juutalaisille, rikollisille, poliitikoille ja  myös oikeistopopulisteille itselleen.

Nyt, kun Eurooppa katsoo 1930-luvun tapahtumia, se häpeää oman hiljaisuutensa seurauksia. On hyvin mahdollista, että 50 vuoden kuluttua näitä vuosia muistellaan yhtä lailla häveten.

Lähteet:

Paul Craig ja Gráinne de Búrca: The evolution of EU law

Gráinne de Búrca: The Road Not Taken: The EU as a Global Human Rights Actor

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 

Helppoheikki, leikkausmaanikko ja kelvoton sotaan – Suomen ministerit kansan syynissä

Kansan Syvät Rivit

Sipilän hallituksen ensimmäisessä vuodessa on ollut käänteitä kuin saippuaoopperassa. Siksi Kansan Syvät Rivit heräsi talviuniltaan kertomaan, mitä kansa tästä kaikesta kiemurtelusta oikein tuumaa.

 

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.)

Voihan Veteli ja Kempele tuon Sipilän Juhan kanssa, ajattelin, kun palasin kevään ensimmäiseltä risusavotalta.

Savottaa on nimittäin ollut Juhallakin.

Äijä on noussut Suomen politiikan eliittiin nopeammin kuin mökkinaapuri kaupunkisuunnittelulautakuntaan liiterin kaavamuutoksen uhatessa. Silti mies itse vatuloi minkä kerkeää, vaikka pitäisi muka olla prosessikaaviot, kärkihankkeet ja yritysmaailman johtamismanööverit hallussa niin maan perusteellisen hyvin.

Itse en edes tiedä, miksi sillä puulaakitaustalla kehtaa niin paljon kehuskella. Maailma on pullollaan kaiken maailman helppoheikkejä, jotka kutsuvat itseään yrittäjiksi. Ei se ole mikään tae valtiomieskyvyistä.

 

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.)

En ole henkilökohtaisesti oikein koskaan ymmärtänyt Alexander Stubbin päälle, mutta viime aikoina hänestä on tullut helpommin lähestyttävä. Taannoisen numeroidenkeksimisjupakan jälkeen ministeri on pysynyt tiukasti asialinjalla, tihrannut lausuntoja papereista ja muutenkin pitänyt sellaisen epäsuomalaisen positiivisuuden minimeissään.

Kasvuyritys-puheenparret sen sijaan ovat pysyneet Alexin naamarissa. Pointit eivät vain lopu. Mutta kyllä se tuntuu kadunmiehestä kummalliselta, että miekkonen puhuu kokoomuksen puheenjohtajuudesta “projektina”. En tiedä, mitä siellä Hesassa puhutaan, mutta kehäkolmosen ulkopuollella projekti tarkoittaa, että pohjoiskarjalaisilta kielletään voi ja makkara.

Rankan projektin vuoksi Alexia tukevat kokoomusvaikuttajat pyysivät maaliskuun lopussa Stubbille työrauhaa istuvaa puheenjohtajaa tukevassa kannanotossaan.

Työrauha se on kyllä hyvä asia, jos se suodaan ministerille. Ehkä prosenttilaskutkin alkavat pikkuhiljaa sujua.

 

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.)

Dynaamisuutta, yritysmaailman arvoja ja suuria uudistuksia! Niitä Anne Berner on totisesti tuonut Suomen hallitukseen. Liikenne- ja viestintäministeri toteutti ensin kokoom… siis keskustalaista aluepolitiikkaa kurjistamalla maakuntien junayhteyksiä.

Kiitoksia vain Anne. Nyt pitää meidänkin huushollissa harkita auton ostoa, että pääsemme käymään Varkauden tehtaanhajussa isotätiä tervehtimässä.

Seuraavaksi raiteet avataan kilpailulle, ja veronkierr… siis verosuunnittelusta tunnettu ministerimme on todennäköisesti ministeripestinsä jälkeen haluttu henkilö junayhtiöiden hallituksissa.

Berner on sanonut olevansa politiikassa mukana vain tämän kauden. Bernerin motoksi sopisikin “Suomi minun bisnesteni kannalta parhaaseen kuntoon neljässä vuodessa”.

 

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.)

Brysselin komissiohommista ministerin tointa hoitamaan saapunut Olli Rehn on ottanut omakseen Ikean lanseeraaman lauseen “on ok muuttaa mieltään”.

Elinkeinoministeri Olli Rehn muutti näkemystään ydinvoimasta varsin selvästi vain puolessa vuodessa. Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta on kehittymässä uusi ja vakava energia- ja teollisuuspoliittinen pohjakosketus” vaihtui muotoon “Energiassa pidän ensimmäisenä vaihtoehtona vahvistaa uusiutuvan kotimaisen energian osuutta ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Sen rinnalla ydinvoima on siirtymäkauden välttämätön pahe.”

Totta kai ydinvoimala työllistää. Ainakin rakennusmiehiä, koska Olkiluoto ei ota valmistuakseen. Mutta näin Tsernobylin ydinvoimaonnettomuuden vuosipäivän lähestyessä, tavan kansalaiselle tulee mieleen, että voisi niitä olla turvallisempiakin tapoja työllistää kuin venäläinen ydinvoimala.

 

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.)

Minä pohdin vielä sellaista, että jos tämän hallituksen mediasuhde pitäisi tiivistää yhteen tapaukseen, se olisi puolustusministeri Jussi Niinistö A-studiossa.

Siinä välteltiin kysymyksiä, uhriuduttiin ja kaikki huipentui lapselliseen kiukutteluun. Väkisin hiipii mieleen, että Jussista ei olisi hyötyä sodan etulinjassa. Ei pakenemalla sotasankariksi tulla.

Tiedotuksessakin on ollut sotaministerillä puutteita. Presidentti Sauli Niinistö sai tiedon yhdysvaltalaisten hävittäjien ja panssarivaunujen saapumisesta Suomeen yhteisiin sotaharjoituksiin median kautta, koska ministeri Niinistön mielestä tällaisella treenailulla ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Sisäpolitiikkaako se Niinistön silmissä oli? No ainakin tiedämme sen, ettei Jussia kannata sijoittaa sodan aikana myöskään viestintätehtäviin, jos se mitenkään voidaan välttää.

 

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.)

En ole lääkäri, mutta diagnoosini opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle on akuutti leikkausmania. Sen verran paljon on juustohöylä heilunut Sannin sektorilla.

Sannia kiinnostaa myös lakikimaran saksiminen, eli niin sanottu normien purku. Byrokratian vihaaminenhan on kovin muodikasta. Käyrät kurkut ja tähtisädetikut, kerpele! Turhat säännöt poistettava, niillä se vienti lähtee vetämään!

#Suominousuun

#Suomikuntoon

#Kokoomusrokkaa

Sanni taisi unohtaa, että byrokratia pitää yllä myös hyödyllisiä asioita. Kun kuntien tehtäviä vähennetään, eli normeja puretaan, esimerkiksi vanhusten ja vammaisten eduista leikataan.

 

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.)

Lenita Toivakka on pysynyt ministerikautensa aikana jämäkästi omalla tontillaan. Yksi Lenitan tärkeimmistä arvoista onkin “yrittäjyys” ja jopa lempiväri, sininen, vaikuttaa olevan valittu yhteisymmärryksessä kokoomuksen viestintäosaston kanssa. Ihailtavaa omistautumista!

Kehitysministerinä Lenita näyttää keskittyneen lähinnä kehitysavun alasajoon. Samaan aikaan, kun hallituspuolueista kuuluu vaatimuksia, että ihmisiä pitää auttaa paikan päällä.

Mikkeliläistynyt hesalainen haluaa kehitysministerinä yritykset aiempaa vahvemmin mukaan kehitysyhteistyöhön. Se on hänen mielestään “win–win-mahdollisuus”. Ehkä emme ymmärrä toisiamme, koska Lenita on mikkeliläistynyt liikaa, mutta meillä päin 300 miljoonan kehitysyhteistyöleikkauksista on vaikea löytää yhtään ketään voittajaa.

 

Maatalous-, ympäristö- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.)

Kun vanhat korvani kuulivat ensimmäisen kerran Tiilikaisen Kimmosta, ajattelin, että tämä ukko se sopii tehtäväänsä. Että maatalous- ja ympäristöasioista vastaa luomuviljelijä. Sehän sopii kuin traktori Senaatintorille!

Tiilikainen onkin päässyt osallistumaan historiallisen Pariisin ilmasto-sopimuksen tekoon ihan ulkomailla asti. Kun sopimus saatiin kasaan, heitettiin ylävitoset, kuten hallituksen tyyliin kuuluu.

Maatalouspuolelta on sen sijaan näkynyt vähän erilaisia käsimerkkejä. Luomu-Kimmon kaudella maatalouspolitiikka ei ole nimittäin sujunut aivan Säkkijärven polkan tahtiin. Erityisesti metsähallituslaki ja maanviljelijöiden tukihäslinki ovat saaneet Kansan Syvät Rivit harkitsemaan sydämentahdistinta.

 

Ulkoministeri Timo Soini (ps.)

Kun ulkoministerimme Timo Soini esiintyy julkisuudessa, hänellä  on joka kerta takki eri päin. Takin vuoret vilkkuivat varsinkin silloin, kun Soini johti puolueensa vahvistamaan Kreikan kolmannen tukipaketin. Kyllä nauratti.

Perussuomalaisten kannattajia ei tainnut naurattaa, tai sitten he olivat siirtyneet nauramaan jonkun toisen puolueen reserviin taikka nukkuviin.

Timppa ei oikein tunnu tykkäävän muiden mokien selittelystä, ja kuka tykkäisikään. Edes populisti ei jaksa roikkua julkisuudessa, jos joutuu selittelemään puoluetovereidensa uusnatsiyhteyksiä.

Timppa onkin kertonut suosivansa äkkilähtöjä. Onhan se kätevää – pakoon pääsee lyhyelläkin varoitusajalla. Ministerin lempikohde on Lanzarote, eli nyt tiedämme mistä etsiä, kun Timppa on seuraavan kerran poliittisella pakomatkalla.

 

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.)

ja Hanna Mäntylä sosiaali- ja terveysministeri (ps.)

Nyt täytyy Kansan Syvien Rivien tunnustaa, että googleen piti mennä. Paljon sekään tiennyt.

Kävi ilmi, että Anu Vehviläisen yksi suurimmista saavutuksista on ollut maakuntavaalien ajankohdan siirtely. Vaalien on nimittäin ilmoitettu tulevan 2021, 2017 ja 2018. Olen pahoillani Anu, mutta tämä herättää melkein yhtä paljon luottamusta kuin Stubbin prosenttilaskut.

Hanna Mäntylästä sentään löytyy vuonna 2011 kirjoitettu Yle Lapin artikkeli, joka kuvasi Hanna Mäntylää “Vielä tuntemattomaksi lappilaiseksi politiitikoksi”. Jos tästä pitää jotain myönteistä veistellä, niin ainakin Ylen uutinen on pysynyt ajankohtaisena.

 

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.)

Sen verran elitisti minäkin olen, että oikeusministerinä haluaisin nähdä lainoppineen kansalaisen. Oikeusministerin ei kyllä paranisi kehottaa näitä Odineja tervetulleeksi kaduille, vaan käyttää se aika vaikka perustuslain kertaamiseen. Työministerinä olo sen sijaan on enemmän Lindströmin pihvi.

Tässä kohtaa seuraa kipeä tunnustus. Haluan kovasti uskoa, että Lindströmin Jari on hyvä äijä. Mies ei suolla turhan poliittista kielimattoa, eikä aiheuta äkillistä eliittiärsytystä ulosannillaan eikä ulkomuodollaan. “Perus-Jarppa” on niitä harvoja ministereitä, jonka kanssa voisi käydä lähibupissa kaatamassa pari karhua taikka kutsua terassille paistamaan kabanossia.

Yksi asia on kuitenkin maksanut Jarpalta kutsun makkarajuhliin. Helsingin Sanomien mukaan Jarppa nimittäin teki lopullisen päätöksen persuihin liittymisestä edesmenneen kansanedustajan Tony Halmeen puheiden perusteella. Oikeasti Jari?



Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.)

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on pannut tuulemaan, jotta suomalaiset saisivat helpommin alkoholia! Sipilän veneentulppavertauksen veroinen arvoitus silti on, että miten tämä liittyy Rehulan ministerisalkkuun. Vai onko kolmen ässän hallitus linjannut, että Alko kuuluu suomalaisten peruspalveluihin?

Perheiden tasa-arvosta perheministeri ei sitten olekaan niin välittänyt, sillä subjektiivinen päivähoito-oikeus katosi kuin Soini natsikohun uhatessa. Lisäksi samalla päivähoitomaksut nousivat niin, että suomalainen perusperhe joutuu miettimään palaamista 1960-luvulle, jolloin äidit olivat kotona.



Sisäministeri Petteri Orpo (kok.)

Sisäministeri Petteri Orpo on lehdistön ihannepoika, joka on säilyttänyt malttinsa pakolaiskriisin ja katupartioiden pyörityksessä.

Yhteen asiaan Orpo on kuitenkin kompastunut. Se on hänen oma nimensä.

Kansan Syville Riveille vuodettujen tietojen mukaan arvostettu sisäministerimme tulee puhelinlankoja pitkin mediataloihin, jos näkee nimensä taivutettuna kielioppisääntöjen mukaan “Orvon”. Orpo vaatii nimen taivutusta väärään muotoon “Orpon”.

Petteri hyvä, sukunimet taipuvat normaalien kielioppisääntöjen mukaan. Seuraavan kerran, kun Orpo näkee mediassa nimensä taivutettuna oikein, eli Orvon, herra sisäministeri voi soittaa toimituksen sijaan Kotimaisten kielten keskuksen nimistön neuvontapuhelimeen: 0295 333 203 (torstaisin ja perjantaisin klo 10–12).

Kansan Syvät Rivit

 

Syytön ellei elinkauppiaaksi todisteta

Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI


Kun Naton pommikoneet lakkasivat tulittamasta Jugoslaviaa kesäkuussa 1999, tuhoutuneen Kosovon johtoon nousivat rikolliset, jotka ovat vieläkin tuomitsematta. Vakavimpien epäilyjen mukaan Kosovon seuraavaksi presidentiksi äänestetty Hashim Thaci on pyörittänyt elinkauppaa ja mafiaa.

Helmikuussa Kosovon parlamentin enemmistö kirjoitti äänestyslappuun nimen Hashim Thaçi. Opposition kansanedustajat tekivät heti selväksi, että Thaçin valinta seuraavaksi presidentiksi ei käy. He keskeyttivät äänestyksen kyynelkaasuiskulla ja veivät äänestystuloksen perustuslakituomioistuimen arvioitavaksi. Oppositiota kannattaneet mielenosoittajat leiriytyivät parlamentin eteen, heittivät polttopulloja valtion virastojen ikkunoista sisälle ja jatkoivat puoli vuotta kestäneitä vaatimuksiaan hallituksen eroamisesta.

Opposition mukaan Thaçin valinta oli perustuslainvastainen. Lakia rikottiin, koska kaikki kansanedustajat eivät olleet paikalla äänestyksessä, ja vastaehdokas oli kisassa mukana vain näön vuoksi, eikä edes äänestänyt itseään.

Ennen perustuslakituomioistuimen päätöstä Thaçia ei voi virallisesti pitää valittuna. Mitä tahansa tuomioistuin päättää, Kosovon poliittinen tilanne horjuu. Oppositio ei voi hyväksyä Thaçia presidentiksi, ja tapansa mukaan se näyttäisi tämän väkivaltaisesti. Jos Thaçin valinta katsotaan perustuslainvastaiseksi, kukaan ei tiedä, millaisen poliittisen kaaoksen se aiheuttaisi. Hallitus ei välttämättä suostuisi kunnioittamaan päätöstä.

Kun Kosovo valitsi edellisen presidentin viisi vuotta sitten, Yhdysvaltojen Kosovon-suurlähettiläs Christopher Dell sekaantui äänestykseen. Tapauksesta syntyi skandaali, sillä Dell painosti näkyvästi parlamenttia valitsemaan aiemmin poliittisesti tuntemattoman naisen Atifete Jahjagan. Lopulta Jahjagasta tuli historian nuorin presidentti maahan, jossa naisten asemassa on paljon parantamisen varaa. 

Vaikka Dellin sekaantuminen pilkkasi Kosovon itsenäisyyttä, Jahjaga oli ulkopuolinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton ehdokas, jonka toivottiin tuovan yhtenäisyyttä etnisesti ja poliittisesti jakautuneeseen maahan. Hän piti esillä naisten ja tyttöjen oikeuksia sekä sodan aikaisia seksuaalirikoksia. Jahjaga pystyi toimimaan kohtalaisen puolueettomana.

 

“Mutta ainakin nyt ulkomaalaiset Kosovossa voivat tavata maan johtajan ilman huolta siitä, että heitä syytettäisiin tuen antamisesta miehelle, jota syytetään mafian johtamisesta.” 

The Economist Jahjagan valinnasta

 

 

NYT PRESIDENTIKSI äänestetty Hashim Thaçi on kaikkea muuta kuin puolueeton ja tuntematon.   

Länsimaisten järjestöjen tekemissä raporteissa Thaçia on jo vuosia kuvailtu Kosovon rikollismaailman suurimmaksi peluriksi. Thaçi johti ennen Kosovon sotaa perustettua Kosovon vapautusarmeijaa (Kosovo Liberation Army, KLA) ja sen toimintaa ohjaavaa Drenica-ryhmää. 

Seuraavaksi tämä entinen pääministeri ja nykyinen ulkoministeri olisi nousemassa hauraan valtion korkeimmalle korokkeelle.

Thaçin laajasti tiedossa olevasta rikollistaustasta huolimatta Yhdysvallat ei yrittänyt estää Thaçin valintaa. Yhdysvalloille Thaçi ei ole ongelma, sillä hän on tehnyt maan kanssa tiivistä, jopa korruptioon asti yltänyttä yhteistyötä sotavuosista asti. 

 


ENNEN SODAN alkua vuonna 1998 Slobodan Miloševićin johtama Jugoslavia oli sortanut Kosovon albaaneja vuosia. Yliopistossa ei voinut enää opiskella albanian kielellä, albaniankielinen media oli hiljennetty ja valtion virkamiehet oli korvattu serbeillä.

Ibrahim Rugovan LDK-puolueen johdolla kosovolaiset kävivät hiljaiseen, väkivallattomaan vastarintaan. Kosovoon syntyi vuosien ajaksi varjoyhteiskunta. Kosovolaiset maksoivat Rugovan hallitukselle veroja, joilla rahoitettiin muun muassa albaniankielinen koulutus.

Länsimaat kiittelivät Rugovan väkivallatonta linjaa, mutta eivät tehneet mitään, jotta Miloševićin toimet olisi saatu lopetettua. Ulkomailla, diasporassa eläneet Kosovon albaanit totesivat, että nyt saa riittää.

Viimeinen pisara oli monille se, ettei Kosovoa otettu edes puheeksi Bosnian sodan päättäneen Daytonin rauhansopimuksen neuvotteluissa vuonna 1995. Bosnian sodassa Serbian tukemat Bosnian serbit toteuttivat muun muassa Srebrenican kansanmurhan.

Diasporassa asuvat kosovolaiset perustivat Kosovon vapautusarmeijan jo vuonna 1991. KLA:n toiminta muuttui aggressiiviseksi vuonna 1995, koska jäsenet eivät enää uskoneet Rugovan gandhimaiseen otteeseen. Kun serbit jatkoivat albaanien alistamista, myös kansalaiset kääntyivät tukemaan KLA:ta ja sen väkivaltaista vastarintaa. Rahoituksen KLA sai muun muassa Kotimaa kutsuu -nimisen rahaston kautta, johon kansalaiset lahjoittivat rahaa.




KLA:N aloitettua serbien vastaiset toimet ja sissisodankäynnin, myös Kosovon sodassa oli kaksi aggressiivista osapuolta.

Sodan aikana ja sen jälkeen KLA vangitsi sekä serbejä, romaneja ja muita vähemmistöihin kuuluneita että albaaneja, joiden epäiltiin tekevän yhteistyötä serbien kanssa. Monien mielestä mittakaava vastasi etnistä puhdistusta. 

KLA käytti hyväkseen naapurimaa  Albanian sekasortoa ja perusti Pohjois-Albaniaan useita pidätyskeskuksia. Toisen valtion käyttäminen tällaiseen tarkoitukseen ei ollut vaikeaa, sillä Albania toipui talousromahduksesta ja kansannoususta. Maan pohjoisosia ei valvonut kukaan, ja toisaalta naapurimaan johto halusi tukea Kosovon kansallismielistä liikettä.  

Pidätyskeskuksia oli ainakin kuusi. Joissain niistä säilytettiin aseita, joissain koulutettiin ja hoidettiin haavoittuneita taistelijoita. Pahamaineisessa Keltaisessa talossa harjoitettiin prostituutiota.

Ennen kaikkea keskukset toimivat vankiloina. Arvioiden mukaan KLA vangitsi ainakin 400 serbiä ja albaania, joista osa pääsi sodan jälkeen vapaiksi, mutta monen kohtalo on jäänyt ratkaisematta. Vankeja kidutettiin, pahoinpideltiin ja tapettiin. Selvitysten mukaan presidentiksi äänestetty Hashim Thaçi oli vastuussa kaikesta tästä

 


KUN NATON pommikoneet hiljenivät, Fushë-Krujën pidätyskeskuksessa alkoi uusi vaihe. Lääketieteellisten testien perusteella valitut, hyvin syötetyt ja hoidetut serbit tapettiin yllättäen nopealla laukauksella päähän.

Ruumiit vietiin alkeelliseen leikkaussaliin, jossa uhrien munuaiset poistettiin ja vietiin yksityiskoneella Turkkiin.

KLA:ta on tuskin pidetty mehukestejä järjestävänä hyväntekeväisyysjärjestönä, mutta silti tieto elinkaupasta tuli kaikille järkytyksenä. Tietoa alkoi tihkua vasta vuonna 2009, kun entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimen (ICTY) johtava syyttäjä Carla Del Ponte julkaisi muistelmansa.

Del Ponte kirjoitti, että häntä oli estetty tutkimasta KLA-johtajien tekoja, joista hän oli saanut vihiä amerikkalaisen radiotoimittajan Michael Montgomeryn tehtyä omia tutkimuksia aiheesta. Muistelmissaan Del Ponte teki selväksi, että KLA-johtajat ovat hänen tietojensa mukaan osallistuneet jopa elinkauppaan.

Syytteet olivat kovia. Euroopan neuvosto pani sveitsiläisen Dick Martyn selvittämään väitteiden todenperäisyyttä. Tuloksena oli vuonna 2010 julkaistu suorasanainen ja pettynyt, suorastaan trillerimäinen raportti. Martyn haastattelu- ja todistusaineisto oli vakuuttavaa, ja raportissa kerrotaan myös KLA:n harjoittamasta elinkaupasta. Suurimman kohun hän aiheutti julkaisemalla useiden KLA:n johtohahmojen, nykyisten johtavien poliitikkojen nimiä ja linkittämällä ne erilaisiin vakaviin rikoksiin ja sotarikoksiin. 

Martyn selvitysten mukaan nimenomaan Hashim Thaçi oli KLA:ta ohjanneen Drenica-ryhmän johtaja. Presidentinpestiään himoitseva Thaçi oli siis vastuussa myös vankien kohtalosta ja hyvin tuottoisasta elinkaupasta. Arvioiden mukaan KLA tienasi yhdestä ruumiista 45 000 dollaria



KOSOVOSSA VALLANJAKO aloitettiin jo ennen sodan päättymistä. Konfliktin aikana KLA jakautui osastoiksi, joista jokainen otti haltuunsa oman alueen Kosovosta. Osastojen johtajat olivat KLA:n arvovaltaisimpia hahmoja.

Drenica-ryhmään kuuluivat Thaçin lisäksi muun muassa Kosovon parlamentin nykyinen puhemies Kadri Veteli sekä entinen liikenneministeri Fatmir Limaj ja entinen pääministeri ja puolustusministeri Agim Ceku. Myös oppositiopuolue AAK:n johtaja ja entinen pääministeri Ramush Haradinaj sekä entinen puhemies ja virkaatekevä presidentti Jakup Krasniqi ovat olleet KLA:n johdossa. Thaçin terveyspoliittisena neuvonantajana toiminut Shaip Muja oli merkittävä henkilö KLA:ssa ja hän oli myöhemmin antamassa lupaa elinkaupasta syytetyn Medicus-klinikan perustamiselle. 

Thaçin oma puolue PDK on perustettu KLA:n raunioille, ja KLA:n pohjalta myös rakennettiin sodan jälkeen Kosovon suojelujoukot (Kosovo Protection Corps).

Kaikesta KLA:n toiminnasta päättänyt Drenica-ryhmä jatkoi sodan loputtua, jolloin vapautusarmeijan vaikutusvaltaisin henkilö Thaçi nimitti itsensä pääministeriksi. Moni muukin Drenica-ryhmän jäsenistä nousi maan poliittiseen johtoon samaan aikaan, kun he pyörittivät mafiatyylistä järjestäytynyttä rikollisuutta: heroiinikauppaa, tupakan salakuljetusta ja prostituutiota.

Korkeista poliittisista asemistaan käsin he onnistuivat monopolisoimaan polttoainekaupan ja rakennussektorin.



KOSOVON SODAN aikaisia, serbien tekemiä sotarikoksia on tutkittu ja tuomittu ICTY:ssä. Tuomioistuimen uskottavuutta sekä Kosovon ja Serbian suhteita on murentanut se, ettei ICTY ole onnistunut tuomitsemaan KLA-taistelijoita sodan aikaisista rikoksista. Sodan jäljiltä on edelleen kateissa noin 1 700 ihmisiä, joista lähes kolmasosa on serbejä. ICTY:n heikkous on kuitenkin ollut se, ettei sillä ole valtuuksia tutkia aseellisen konfliktin jälkeisiä rikoksia. KLA:n rikokset kuitenkin jatkuivat, kun Nato vetäytyi ja sota loppui. Elinkauppa ja kylien etniset puhdistukset tapahtuivat erityisesti keskäkuun 1999 jälkeen.

Nyt myös KLA:n jäsenet halutaan vihdoin saada vastuuseen teoistaan. Moni KLA-johtaja, kuten Haradinaj ja Limaj, ovat olleet Haagissa syytettynä, mutta fyysisen todistusaineiston puuttuessa ja todistajaohjelman heikkouksien takia molemmat on vapautettu.

EU ja Yhdysvallat ovatkin jo kauan vaatineet Kosovoa hyväksymään KLA:n toimia tutkivan erityistuomioistuimen perustamisen. Thaçin ja muiden todennäköisten syytettyjen oli käytännössä pakko hyväksyä tämä, sillä uhkana oli, että YK perustaisi omalla vallallaan tuomioistuimen. Se olisi ollut Kosovon kansainväliselle maineelle pitkä miinus. 

Laki tuomioistuimen perustamisesta ei mennyt parlamentissa läpi ongelmitta. Viime kesänä oppositio protestoi ja mellakoi, ja monet diplomaatit arvelevat Thaçin painostaneen puoluetovereitaan kulissien takana, jotta päätöstä saataisiin viivytettyä. Mediassa Thaçi on antanut tukensa tuomioistuimelle silmää räpäyttämättä. 

Thaçin presidenttiäänestyksen jälkeen Kosovon media kiirehti heti selvittämään, mitä tapahtuu, jos Thaçi saa syytteet erityistuomiostuimessa. Vastaus oli yksinkertainen: edes presidenttiys ei suojelisi Thaçia syytteiltä. 

Koska Martyn raportin avulla ei voitu nostaa syytteitä, asiaa pantiin selvittämään vielä syyttäjä Clint Williamson. Hänelle annettiin täysi mandaatti nostaa syytteitä. Williamsonin ryhmän tulokset kävivät yhteen aiempien raporttien kanssa, ja he löysivät elinkaupasta samoja tuloksia kuin Marty. Vuonna 2014 fyysinen todistusaineisto ei kuitenkaan ollut vielä niin vahva, että sen avulla olisi voitu syyttää sotarikoksista.

Williamsonin mukaan sodan päättymisen jälkeiset rikokset olivat niin järjestelmällisiä ja rankkoja, että johtajia vastaan voidaan nostaa syytteet sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan että sotarikoksista. Syytteet nostetaan Williamsonin selvitysten tulosten perusteella heti, kun erityistuomioistuin aloittaa toimintansa.



TUOMIOISTUIN on vaikean tehtävän edessä, koska KLA:n johtohahmot ovat vallanneet kokonaisen maan instituutiot.  Heitä on pitkään pidetty Kosovossa sotasankareina, minkä vuoksi tuomioistuimen tulevat päätökset johtavat levottomuuksiin.

Vuonna 2015 useita entisiä KLA-taistelijoita saatiin kuitenkin tuomittua Kosovon omassa tuomioistuimessa. Kaksi vuotta kestänyt oikeudenkäynti oli alusta loppuun vaikea. Mielenosoittajat kutsuivat taistelijoita sankareiksi, toimittaja paljasti silminnäkijöiden identiteetit ja silminnäkijät muuttivat tarinoitaan kerta kerran jälkeen.

Tuomioistuimen toinen ongelma on se, että tapahtumista on kulunut yli 15 vuotta, eikä fyysistä todistusaineistoa ole juuri saatavissa. Silminnäkijät ovat puhuneet toimittajille ja Dick Martylle, mutta heille olisi paljon suurempi riski olla sotarikoksia tutkivan tuomioistuimen todistajina omilla kasvoillaan.  

 

”Niin kauan kuin muutamat korkeassa asemassa olevat henkilöt jatkavat omien rikostensa tutkimusten sotkemista, Kosovon kansa maksaa siitä, ja tumma pilvi jää roikkumaan maan ylle.”

Clint Williamson 

 

Edes ICTY ei ole onnistunut suojelemaan silminnäkijöitä ja todistajia. Moni on murhattu hämärissä olosuhteissa ennen tai jälkeen todistuksen. Eräs todistajaksi lupautunut vankileirin vartija löytyi ennen oikeudenkäyntiä hirttäytyneenä puistosta Saksasta. Esimerkiksi Haradinajn syytteet rikoksista ihmisyyttä vastaan on hylätty kahdesti, koska todistajia on painostettu, ja koska osa todistalausunnoista vaikutti epäilyttäviltä.

Vaikka erityistuomioistuin tulee toimimaan Kosovon lakien alla, se sijoitetaan turvallisuussyistä Haagiin. Kosovo on edelleen klaaniyhteiskunta, jossa verikosto on voimissaan. Edes tuomioita saaneet KLA:n jäsenet eivät halua ilmiantaa niitä miehiä, jotka antoivat heille käskyn toimia. He pelkäävät perheidensä puolesta.


KOSOVO OLI käännekohta kansainväliselle yhteisölle. Nato aloitti pommitukset ja humanitaarisen intervention poikkeuksellisesti ilman YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää. Tarkoituksena oli ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa lopettaa valtion sisäiset ihmisoikeusloukkaukset ulkopuolisella pommituksella.

Sekaantuminen maan sisäiseen konfliktiin jätettiin kuitenkin puolitiehen. Kosovoon haluttiin vain rauhaa.

Siksi kansainvälinen yhteisö ei uskaltanut puuttua sodan jälkeiseen vallanjakoon, vaikka kaikki näkivät, että maan johtoon nousivat rikolliset. Naton tehdessä pommituksia ilmassa, KLA oli järjestön yhteistyökumppani maalla. Thaçin ja muiden KLA:n jäsenten välit Yhdysvaltojen kanssa ovat olleet tästä lähtien lämpimät. Rambouillet’n rauhanneuvotteluissa puolestaan sissijärjestön päällikkö Thaçi sai johtavan roolin, vaikka Ibrahim Rugova oli edelleen Kosovon presidentti.

Erityisesti syyttäjä Del Ponten mielestä Yhdysvaltojen tiivis yhteistyö KLA:n kanssa ja valtion haluttomuus edes ajatella järjestön tekemiä rikoksia, oli tekopyhää. 

 

JOS erityistuomioistuin löytää tarpeeksi tukea Martyn ja Williamsonin tuloksille ja onnistuu tuomitsemaan KLA:n johtohenkilöitä, Kosovon poliittinen eliitti kutistuu ja uusiutuu. Korruptoituneiden poliitikkojen joutuminen telkien taakse ei olisi huono asia Kosovon tulevaisuuden kannalta, mutta se tarkoittaa lisää mellakoita, kyynelkaasua ja Molotovin cocktaileja.

On selvää, ettei Kosovo voinut toipua etnisestä konfliktista, kun valtion johtoon nousivat henkilöt, jotka ovat toimittaneet etnisiä puhdistuksia maan vähemmistöjen joukossa.

Aseiden laskeminen ei riitä. KLA-johtajien tuomitseminen on ainoa keino Kosovolle edes yrittää päästä yli sodan traumoista ja etnisestä vihasta.

Rauha ei ole täydellinen ennen kuin suurimmat rikolliset on saatu vastuuseen.

 

“Ei voi eikä saa olla yhtä oikeutta voittajille ja toista oikeutta häviäjille.”

Dick Marty

 

Lähteet:

Tim Judah: Kosovo – What Everyone Needs to Know
Dick Marty: Inhuman Treatment of People and Illicit Trafficking in Human Organs in Kosovo 
Internatonal Independent Commission on Kosovo: The Kosovo Report

Iranin uudistusmieliset ovat mahdottoman tehtävän edessä

OONA LOHILAHTI

Iranilaiset odottavat vapautta ja vaurautta, kun talouspakotteet puretaan. Poliittisten uudistusten tekeminen maassa on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Perjantain parlamenttivaaleissa uudistusmielisten tavoitteena on lähinnä vähentää äärikonservatiivien valtaa. Vuosi 2016 näyttää, alkaako Iran kulkea kohti demokratiaa vai jämähtääkö se äärikonservatiivien tulkinnaksi hyvästä yhteiskunnasta.

 

Iranin uudistusmielisille 2000-luku on ollut turhauttava.

Vaikka sekä parlamentti että presidentin virka olivat 2000-luvun alussa uudistajien hallussa, konservatiivit saivat estettyä kaikki parlamentin ajamat merkittävimmät muutokset.

Kun uudistajat ymmärsivät hävinneensä, ryhmä turhautui, hajaantui ja lamaantui. Vallassaolon vuodet kutistivat joukkoa, sillä konservatiivit panivat useita uudistajien vaikuttajia ja toimittajia telkien taakse. Vuodesta 2004 Iranin parlamentissa on ollut konservatiivien enemmistö.

Toivo lisääntyi vuoden 2013 presidentinvaaleissa. Hassan Rouhani vaikutti maltilliselta, taloudellisesti liberaalilta, naisten oikeuksien puolustajalta ja yhteistyöhaluiselta presidenttiehdokkaalta.

Rouhanin ylivoimaista valintaa juhlivat iranilaisten lisäksi myös länsimaiden johtajat, jotka hurrasivat äärikonservatiivisen ja länteen vihamielisesti suhtautuvan Mahmoud Ahmadinejadin kauden loppumiselle.

 

IRANIN POLITIIKASSA harva asia on sitä, miltä se ensin näyttää. Halu tehdä yhteistyötä lännen kanssa ja kyky istua neuvottelupöydässä loppuun asti eivät tarkoita sitä, että Rouhani olisi pystynyt muuttamaan Irania demokraattisemmaksi.

Rouhanin hallituksen kyseenalaisiin henkilövalintoihin kuuluu esimerkiksi oikeusministeri Mostafa Puormohammadi, joka tuomitsi tuhansia poliittisia aktivisteja kuolemaan 1980-luvun poliittisissa vainoissa.

Pidätykset ja tuomiot johtuivat esimerkiksi vasemmistolaisten lentolehtisten jakamisesta. Pourmohammadin valinta oikeusministeriksi tuntuu irvokkaalta erityisesti silloin, kun hän edustaa Irania kansainvälisissä ihmisoikeustapahtumissa ja osallistuu Iranin ihmisoikeusrikosten tutkintaan.

Vaikka Rouhania kuvaillaan Iranin mittakaavassa vapaamieliseksi ja edistykselliseksi, hänen kaudellaan Iranin tekemät ihmisoikeusrikokset ovat lisääntyneet.

Rouhanin oltua vallassa kaksi ja puoli vuotta Iran on noussut väkilukuun suhteutettuna maailman ahkerimmaksi teloittajaksi. Yli 2 000 poliittista vankia ja huumerikollista on saanut hirttoköyden kaulansa ympärille. Iranin ydinsopimusta onkin arvosteltu erityisesti siksi, että se ei ottanut näihin rikoksiin tarpeeksi tiukasti kantaa.

Presidentti on kommentoinut ihmisoikeusloukkauksia ja poliittisten vankien määrää niukasti. Osittain tämä johtuu siitä, että Iranissa presidentillä ja myös parlamentilla on rajallisesti valtaa.

Grafiikka: Oona Lohilahti. Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

PERJANTAINA IRANILAISET valitsevat sekä uudet kansanedustajat että asiantuntijaneuvoston jäsenet. Kuten Rouhanin presidenttiys on näyttänyt, Irania ei muuteta vain vaaleilla.

Iranin poliittinen järjestelmä on sekoitus edustuksellisen demokratian instituutioita ja autokratiaa. Osa päättäjistä valitaan suoralla kansanvaalilla, mutta järjestelmä on rakennettu siten, että uskonnollisella johtajalla on valta mitätöidä käytännössä kaikkien muiden instituutioiden päätökset. 

Vuodesta 1989 hallinnut äärikonservatiivinen Ali Khamenei voi erottaa myös presidentin. Uudistukset eivät olekaan kiinni presidentin ja parlamentin, vaan uskonnollisen johtajan arvoista. Rouhani joutuu tasapainoilemaan äärikonservatiivien ja omien tavoitteidensa välillä.

Tämän takia perjantaina valittavan asiantuntijaneuvoston rooli on merkittävä. Neuvosto pääsee todennäköisesti päättämään terveysongelmista kärsivän Khamenein seuraajasta tai seuraajista. Moni haluaisi rajoittaa uskonnollisen johtajan valtaa, ja yksi keino olisi valita maan johtopaikalle esimerkiksi nelihenkinen ryhmä.

 

VAIKKA ROUHANIN tukemat uudistusmieliset lisäisivät paikkojaan parlamentissa, merkittäviä muutoksia iranilaisten arkeen ei välttämättä ole tulossa. Parlamentti ei ole itsenäinen, vaan sen toimintaa valvoo vartijoiden neuvosto, jolla on valta hylätä kaikki parlamentin säätämät lait. Tätä valtaa neuvosto käytti esimerkiksi 2000-luvun alussa, kun uudistusmieliset olivat parlamentin enemmistö.

Juristeista ja teologeista koostuvan neuvoston nimittävät uskonnollinen johtaja ja hänen valitsemansa oikeuslaitoksen johtaja. Käytännössä vartijoiden neuvosto edustaa samaa ideologiaa kuin Khamenei. He näkevät demokratian uhkana omalle vallalleen.

Ennen perjantain vaalien kampanjointia vartijoiden neuvosto hylkäsi yli 7 000 uudistusmielisten kansanedustajaehdokasta. Tämän seurauksena yhteensä 6 000 ehdokkaasta vain reilu 100 on uudistusmielisiä. Heidän tavoitteenaan on vähentää äärikonservatiivien valtaa sekä parlamentissa että asiantuntijaneuvostossa, mutta enemmistön saaminen 290-paikkaiseen parlamenttiin on mahdotonta.  

Parlamentin valtasuhteiden muuttuminen ei takaisi suuria muutoksia, sillä konservatiivinen näkemys islamilaisesta yhteiskunnasta on tunkeutunut iranilaisten arkeen. Moraalipoliisi Basij on osa Vallankumousarmeijaa, joka valvoo Iranin islamilaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamista. Basij muun muassa vahtii naisten huivin käyttöä. Liian vapaamielinen tapa käyttää hijabia voi johtaa sakkoihin tai vankeuteen.

 

IRANISSA ELETÄÄN historiallista aikaa muustakin syystä kuin vaalien takia. Kesällä solmittuun ydinsopimukseen kuuluva pakotteiden purkaminen on jo aloitettu. Sillä, mitä kauppasaarron purkamisen jälkeen tapahtuu, on Iranin kannalta vähintään yhtä suuri merkitys kuin vaalien tuloksella.

Ydinsopimus ja siitä seuraava talouden avautuminen ovat Rouhanin ja uudistusmielisten suurin ase konservatiiveja vastaan. Parhaassa tapauksessa ulkomaisen rahan virtaaminen maahan ja Iranin mahdollisuus viedä esimerkiksi öljyä nostavat tavallisen iranilaisen elintasoa. Viime vuonna pahimmillaan 17 prosenttiin kohonnut inflaatio on myös saatava kuriin.

Iranin demokratia- ja ihmisoikeusongelmat sekä maan tuki Syyrian hallitsijalle Bashar al-Assadille kiiluvat kiusallisena kysymyksenä Euroopan johtajien mielissä, kun Iranin kanssa neuvotellaan kaupallisten suhteiden luomisesta.

Koska ydinsopimus ei ottanut Iranin ongelmiin kantaa, tulevia kauppasuhteita pitäisi käyttää Iranin painostamiseen etenkin ihmisoikeusloukkausten lopettamiseksi.

Länsimaiden ensimmäiset reaktiot kuitenkin osoittavat, että painostamisen sijaan Irania halutaan miellyttää. Kun Rouhani vieraili alkuvuodesta Italiassa, Roomassa peitettiin alastonpatsaita. Mikään ei saanut häiritä miljardien dollarien arvoisten kauppasopimusten allekirjoitusta.

Hirttoköyden ahkera käyttö on siis unohdettu, ja maiden johtajat potevat kultakuumetta dollarinkuvat silmissä kiiluen. 

Kuten länsimainen Teheranin-suurlähettiläs totesi: Iran on “maailman viimeinen kultakaivos”.

Lähde:

Liisa Liimatainen: Huntu ja haaste – Yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa