Espanjan vaalit voivat olla poikkeus eurooppalaiseen sääntöön

Podemoksen johtaja Pablo Iglesias leikkasi palkkaansa päästyään Euroopan parlamenttiin. Kuva: Wikimedia Commons

OONA LOHILAHTI
AJANKOHTAISTA

Sunnuntaina Espanja äänestää demokraattisen historiansa ensimmäisissä uusintavaaleissa. Vaalit ovat erityisen tärkeät uudelle vasemmistopuolueelle Podemokselle, jonka nousu on poikkeuksellinen. Espanja on Kreikan lisäksi ainoa EU-maa, jossa talouskriisin jälkeen vastausta on haettu vasemmistolaisuudesta, eikä oikeistolaisuudesta.

 

Pablo Iglesias elää kuten opettaa: politiikka on jotain, mitä voit joko tehdä itse tai antaa muiden tehdä puolestasi. 

Valtio-oppia yliopistossa opettava Iglesias on tämän hetken seuratuin, palvotuin ja myös vihatuin henkilö Espanjassa. Hänen vuonna 2014 perustamansa vasemmistopuolue Podemos on uusien parlamenttivaalien gallupeissa toisella sijalla.

Podemoksen nopea nousu perustuu pitkälti Iglesiaksen persoonalle ja oikeiston mukaan populistisille puheille. Populismia voivat olla lyhyet iskulauseet, korruptoituneen eliitin vastaisuus ja Ikea-katalogin muodossa julkaistu vaaliohjelma, mutta televisiokeskusteluissa kansalaistottelemattomuudesta ja globalisaation vastaisista protesteista väitellyt Iglesias ei jää toiseksi.

Hän ei ole yhden asian ajaja, vaan hänen tavoitteenaan on perusteellinen suunnanmuutos. Podemos haluaa korkeamman minimipalkan, veroparatiisit kuriin ja julkisilla varoilla pelastettujen pankkien kansallistamisen.

Velka- ja talouskriisin seurauksena monelta espanjalaiselta puuttuvat perusasiat. 21 prosenttia kaikista ja 45 prosenttia nuorista espanjalaisista on työttömänä, sadat tuhannet on häädetty kodeistaan ja minimipalkka on alle 800 euroa.

Podemos on herättänyt aiemmin politiikasta vieraantuneet, leikkauspolitiikasta kärsineet espanjalaiset ajattelemaan, että muutos on mahdollinen.

Vain kaksi ja puoli vuotta vanha puolue uhkaa nyt murtaa 1970-luvun puolivälistä jatkuneen kahden puolueen vallan.

 

TOUKOKUUSSA 2011 Espanjassa alkoi rauhanomainen kansalaisliike, josta myöhemmin samana vuonna Occupy Wall Street -protestit ottivat mallia sekä New Yorkissa että ympäri maailmaa.

Indignados, suuttuneet, koostui talouskuripolitiikan kolhimista nuorista, joilla ei ollut poliittista kotia. Kumpikaan suurista puolueista ei edustanut heitä. Gallupien mukaan yli 70 prosenttia espanjalaisista antoi tukensa liikkeelle, vaikkei sillä ollut heti alussa esittää selkeitä toimenpiteitä esimerkiksi työttömyyden vähentämiseksi. Vuonna 2011 yleinen työttömyys oli 20 prosenttia, ja nuorista lähes joka toinen oli ilman työtä.

Aukioiden valloitus loppui lyhyeen, ja protestien jälkeisissä kunnallis- ja parlamenttivaaleissa valtaan nousi jälleen kerran konservatiivipuolue. Luultiin, että indignadosin henki oli kuollut.

Kunnes tammikuussa 2014 perustettiin Podemos, Me pystymme. Aluksi puolueeseen ei suhtauduttu vakavasti. Heillä ei ollut rahaa, ei selkeää puoluerakennetta, eikä realistisia poliittisia ehdotuksia.

Toukokuussa Euroopan unionin parlamenttivaaleissa muutaman kuukauden vanha puolue kuitenkin yllätti kaikki ja nousi viidellä paikalla kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi isoimmissa kaupungeissa. Iglesias itse on nyt europarlamentaarikko.

Iglesiaksen tv-esiintymiset ja puheet mielenosoittajille saivat ihmiset uskomaan puolueeseen. Media onkin Iglesiaksen tärkein väline. Hän oli nähnyt, kuinka oikeistopopulistipuolueet hyödynsivät mediaa ja totesi, että vasemmiston pitää tehdä samoin.

Podemoksen suosion kasvuun vaikutti se, että vuonna 2011 hallituksen perustanut oikeistopuolue PP ei saanut Espanjan taloutta nousemaan liberaalilla talouspolitiikalla ja leikkauksilla.

Kansa oli kyllästynyt myös toiseen suureen puolueeseen, sosiaalidemokraattiseen PSOE:seen. Molempien puolueiden jäsenet ovat rypeneet suurissa korruptioskandaaleissa ja menettäneet käsityksensä poliittisesta vastuusta.

Podemoksen oli helppo käydä eliittiä ja korruptiota vastaan.

 

JOULUKUUN 2015 parlamenttivaaleissa toiveikkaat espanjalaisnuoret antoivat äänensä eurooppalaisittain poikkeuksellisesti vasemmistopuolueelle. Vain Espanjassa ja Kreikassa talouskriisi on nostanut vastaukseksi vasemmiston, eikä konservatiiveja ja äärioikeistoa.

Joulukuun 20. päivän vaalien jälkeen Espanja siirtyi uuteen poliittiseen aikaan. 1970-luvun lopusta viime joulukuuhun asti Espanjan parlamenttivaaleissa toinen suurista puolueista on aina saanut enemmistön ja on siten pystynyt perustamaan hallituksen yksin. 

Neljä vuotta huonoin tuloksin hallinnut PP sai 28,7, PSOE 22 ja Podemos 20,7 prosenttia äänistä. Uusi keskusta-vasemmistolainen liberaalipuolue Ciudadanoskin ylsi 13,9 prosenttiin.

Koska PP:n paikat eivät riittäneet enemmistöön, puolueet yrittivät saavuttaa koalition, eli monipuoluehallituksen. Maassa, jossa valtakunnan politiikassa ei ole tarvinnut neuvotella koalitiohallitukseen kuuluvista kompromisseista, lähtökohta neuvotteluille oli huono.

Maaliskuussa puolueet luovuttivat.

Kun sopua ei syntynyt, moni äänestäjä pettyi. Hehän olivat nimenomaan halunneet lopun kahden puolueen vallalle ja toivoneet monipuoluehallitusta

barcelona-blogi

Podemos kannattaa Katalonian itsenäisyysäänestystä. Barcelona on Katalonian pääkaupunki. Kuva: Oona Lohilahti

 

UUDET VAALIT tuntuivat aluksi riskiltä nimenomaan Podemokselle. Nuorelle, pitkittyneeseen kriisiin vastaavalle puolueelle ei anneta montaa mahdollisuutta toteuttaa äänestäjien toiveita.

Vasemmisto onkin tehnyt jo lukuisia virheitä. Joulukuun vaalien jälkeen sillä olisi ollut mahdollisuus muodostaa hallitus, mutta ei Podemos eikä PSOE ollut valmis sen vaatimiin kompromisseihin.

Vasemmisto on myös kilpaillut toisiaan vastaan, vaikka liittoutuminen joulukuussa olisi tuonut Podemokselle laskujen mukaan 14 lisäpaikkaa.

Virheistä on sentään opittu, sillä Podemos, vasemmistopuolueiden liitto IU ja vihreä Equon muodostivat toukokuussa vaaliliiton, Unidos Podemoksen, Yhdessä me pystymme. Tällä hetkellä liitto näyttää saavan neljänneksen äänistä ja PP alle 30 prosenttia.

 

SUNNUNTAIN JÄLKEEN kompromissi on kuitenkin välttämätön.

Jos PP voittaa, eikä saa muodostettua koalitiota, on vasemmiston pakko yhdistää voimansa ja tehdä myönnytyksiä. Sosiaalidemokraattinen PSOE on jo ilmoittanut vaalitentissä, ettei yhteistyö konservatiivien kanssa tule kuuloonkaan, mutta yhteistyön mahdollisuudesta Podemoksen kanssa se ei ole suostunut kertomaan.

Espanja kieltämättä kaipaa muutosta. Kohta 40 vuotta vuorotellen vallassa olleet PP ja PSOE ovat kietoutuneet tiukkaan korruption vyyhtiin. On selvää, että PP:n talouskuripolitiikka ja esimerkiksi veron paneminen aurinkopaneeleilla tuotetulle sähkölle eivät ole purreet talouden alamäkeen.

Monien nuorten tulevaisuus on karannut niin kauaksi, että syntyvyys on kääntynyt laskuun, kun perhettä ei uskalleta perustaa.  Espanja tarvitsee uusia ideoita.

 

VAIKKA Unidos Podemoksen vaaliliitto voittaisi vaalit tai PP luovuttaisi hallituksen muodostamisessa, se ei tarkoita sitä, että vasemmisto olisi onnistunut. Voitto olisi historiallinen, mutta sen jälkeen olisi edessä neuvottelut. Vaaliliitto tarvitsisi tuekseen myös sosiaalidemokraatit, joista osa pitää Podemosta liian radikaalina.

Podemos on alusta asti korostanut kansan oikeutta tehdä itse politiikkaa. Puolue yrittää toimia mahdollisimman pitkälle suoran demokratian periaatteen pohjalta. Jos puolue saisi hallitusvastuun, osallistava puoluerakenne saattaisi kärsiä. Joillekin kannattajille se olisi liikaa.

Kansa myös kaipaa muutosta ja vaatii tuloksia. Pitkään jatkuneelle lamalle halutaan loppu, eikä ole varmaa, kuinka kauan kansa antaisi Podemokselle aikaa toteuttaa lupauksiaan ennen kritiikin yltymistä.

 

UUSINTAVAALIEN huonoin lopputulos olisi se, että politiikan umpikuja jatkuisi. Jos puolueet eivät suostu luopumaan ehdottomista periaatteistaan ja tekemään kompromissia, kukaan ei tiedä, mitä siitä seuraisi.

Podemos on kuitenkin tehnyt sen, mitä Bernie Sanders teki pyrkiessään presidenttiehdokkaaksi: se on tuonut uuden näkökulman politiikkaan ja avannut keskustelua vaihtoehdoista.

Vaikka PP nousisi jälleen valtaan, Espanjan politiikka on muuttunut pysyvästi.

Selkeä esimerkki muutoksesta tuli kesäkuun puolivälissä televisioidussa vaalikeskustelussa. Se oli ensimmäinen vaalikeskustelu, jossa olivat mukana muidenkin puolueiden kuin PP:n ja PSOE:n johtajat.

Iranin uudistusmieliset ovat mahdottoman tehtävän edessä

OONA LOHILAHTI

Iranilaiset odottavat vapautta ja vaurautta, kun talouspakotteet puretaan. Poliittisten uudistusten tekeminen maassa on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Perjantain parlamenttivaaleissa uudistusmielisten tavoitteena on lähinnä vähentää äärikonservatiivien valtaa. Vuosi 2016 näyttää, alkaako Iran kulkea kohti demokratiaa vai jämähtääkö se äärikonservatiivien tulkinnaksi hyvästä yhteiskunnasta.

 

Iranin uudistusmielisille 2000-luku on ollut turhauttava.

Vaikka sekä parlamentti että presidentin virka olivat 2000-luvun alussa uudistajien hallussa, konservatiivit saivat estettyä kaikki parlamentin ajamat merkittävimmät muutokset.

Kun uudistajat ymmärsivät hävinneensä, ryhmä turhautui, hajaantui ja lamaantui. Vallassaolon vuodet kutistivat joukkoa, sillä konservatiivit panivat useita uudistajien vaikuttajia ja toimittajia telkien taakse. Vuodesta 2004 Iranin parlamentissa on ollut konservatiivien enemmistö.

Toivo lisääntyi vuoden 2013 presidentinvaaleissa. Hassan Rouhani vaikutti maltilliselta, taloudellisesti liberaalilta, naisten oikeuksien puolustajalta ja yhteistyöhaluiselta presidenttiehdokkaalta.

Rouhanin ylivoimaista valintaa juhlivat iranilaisten lisäksi myös länsimaiden johtajat, jotka hurrasivat äärikonservatiivisen ja länteen vihamielisesti suhtautuvan Mahmoud Ahmadinejadin kauden loppumiselle.

 

IRANIN POLITIIKASSA harva asia on sitä, miltä se ensin näyttää. Halu tehdä yhteistyötä lännen kanssa ja kyky istua neuvottelupöydässä loppuun asti eivät tarkoita sitä, että Rouhani olisi pystynyt muuttamaan Irania demokraattisemmaksi.

Rouhanin hallituksen kyseenalaisiin henkilövalintoihin kuuluu esimerkiksi oikeusministeri Mostafa Puormohammadi, joka tuomitsi tuhansia poliittisia aktivisteja kuolemaan 1980-luvun poliittisissa vainoissa.

Pidätykset ja tuomiot johtuivat esimerkiksi vasemmistolaisten lentolehtisten jakamisesta. Pourmohammadin valinta oikeusministeriksi tuntuu irvokkaalta erityisesti silloin, kun hän edustaa Irania kansainvälisissä ihmisoikeustapahtumissa ja osallistuu Iranin ihmisoikeusrikosten tutkintaan.

Vaikka Rouhania kuvaillaan Iranin mittakaavassa vapaamieliseksi ja edistykselliseksi, hänen kaudellaan Iranin tekemät ihmisoikeusrikokset ovat lisääntyneet.

Rouhanin oltua vallassa kaksi ja puoli vuotta Iran on noussut väkilukuun suhteutettuna maailman ahkerimmaksi teloittajaksi. Yli 2 000 poliittista vankia ja huumerikollista on saanut hirttoköyden kaulansa ympärille. Iranin ydinsopimusta onkin arvosteltu erityisesti siksi, että se ei ottanut näihin rikoksiin tarpeeksi tiukasti kantaa.

Presidentti on kommentoinut ihmisoikeusloukkauksia ja poliittisten vankien määrää niukasti. Osittain tämä johtuu siitä, että Iranissa presidentillä ja myös parlamentilla on rajallisesti valtaa.

Grafiikka: Oona Lohilahti. Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

PERJANTAINA IRANILAISET valitsevat sekä uudet kansanedustajat että asiantuntijaneuvoston jäsenet. Kuten Rouhanin presidenttiys on näyttänyt, Irania ei muuteta vain vaaleilla.

Iranin poliittinen järjestelmä on sekoitus edustuksellisen demokratian instituutioita ja autokratiaa. Osa päättäjistä valitaan suoralla kansanvaalilla, mutta järjestelmä on rakennettu siten, että uskonnollisella johtajalla on valta mitätöidä käytännössä kaikkien muiden instituutioiden päätökset. 

Vuodesta 1989 hallinnut äärikonservatiivinen Ali Khamenei voi erottaa myös presidentin. Uudistukset eivät olekaan kiinni presidentin ja parlamentin, vaan uskonnollisen johtajan arvoista. Rouhani joutuu tasapainoilemaan äärikonservatiivien ja omien tavoitteidensa välillä.

Tämän takia perjantaina valittavan asiantuntijaneuvoston rooli on merkittävä. Neuvosto pääsee todennäköisesti päättämään terveysongelmista kärsivän Khamenein seuraajasta tai seuraajista. Moni haluaisi rajoittaa uskonnollisen johtajan valtaa, ja yksi keino olisi valita maan johtopaikalle esimerkiksi nelihenkinen ryhmä.

 

VAIKKA ROUHANIN tukemat uudistusmieliset lisäisivät paikkojaan parlamentissa, merkittäviä muutoksia iranilaisten arkeen ei välttämättä ole tulossa. Parlamentti ei ole itsenäinen, vaan sen toimintaa valvoo vartijoiden neuvosto, jolla on valta hylätä kaikki parlamentin säätämät lait. Tätä valtaa neuvosto käytti esimerkiksi 2000-luvun alussa, kun uudistusmieliset olivat parlamentin enemmistö.

Juristeista ja teologeista koostuvan neuvoston nimittävät uskonnollinen johtaja ja hänen valitsemansa oikeuslaitoksen johtaja. Käytännössä vartijoiden neuvosto edustaa samaa ideologiaa kuin Khamenei. He näkevät demokratian uhkana omalle vallalleen.

Ennen perjantain vaalien kampanjointia vartijoiden neuvosto hylkäsi yli 7 000 uudistusmielisten kansanedustajaehdokasta. Tämän seurauksena yhteensä 6 000 ehdokkaasta vain reilu 100 on uudistusmielisiä. Heidän tavoitteenaan on vähentää äärikonservatiivien valtaa sekä parlamentissa että asiantuntijaneuvostossa, mutta enemmistön saaminen 290-paikkaiseen parlamenttiin on mahdotonta.  

Parlamentin valtasuhteiden muuttuminen ei takaisi suuria muutoksia, sillä konservatiivinen näkemys islamilaisesta yhteiskunnasta on tunkeutunut iranilaisten arkeen. Moraalipoliisi Basij on osa Vallankumousarmeijaa, joka valvoo Iranin islamilaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamista. Basij muun muassa vahtii naisten huivin käyttöä. Liian vapaamielinen tapa käyttää hijabia voi johtaa sakkoihin tai vankeuteen.

 

IRANISSA ELETÄÄN historiallista aikaa muustakin syystä kuin vaalien takia. Kesällä solmittuun ydinsopimukseen kuuluva pakotteiden purkaminen on jo aloitettu. Sillä, mitä kauppasaarron purkamisen jälkeen tapahtuu, on Iranin kannalta vähintään yhtä suuri merkitys kuin vaalien tuloksella.

Ydinsopimus ja siitä seuraava talouden avautuminen ovat Rouhanin ja uudistusmielisten suurin ase konservatiiveja vastaan. Parhaassa tapauksessa ulkomaisen rahan virtaaminen maahan ja Iranin mahdollisuus viedä esimerkiksi öljyä nostavat tavallisen iranilaisen elintasoa. Viime vuonna pahimmillaan 17 prosenttiin kohonnut inflaatio on myös saatava kuriin.

Iranin demokratia- ja ihmisoikeusongelmat sekä maan tuki Syyrian hallitsijalle Bashar al-Assadille kiiluvat kiusallisena kysymyksenä Euroopan johtajien mielissä, kun Iranin kanssa neuvotellaan kaupallisten suhteiden luomisesta.

Koska ydinsopimus ei ottanut Iranin ongelmiin kantaa, tulevia kauppasuhteita pitäisi käyttää Iranin painostamiseen etenkin ihmisoikeusloukkausten lopettamiseksi.

Länsimaiden ensimmäiset reaktiot kuitenkin osoittavat, että painostamisen sijaan Irania halutaan miellyttää. Kun Rouhani vieraili alkuvuodesta Italiassa, Roomassa peitettiin alastonpatsaita. Mikään ei saanut häiritä miljardien dollarien arvoisten kauppasopimusten allekirjoitusta.

Hirttoköyden ahkera käyttö on siis unohdettu, ja maiden johtajat potevat kultakuumetta dollarinkuvat silmissä kiiluen. 

Kuten länsimainen Teheranin-suurlähettiläs totesi: Iran on “maailman viimeinen kultakaivos”.

Lähde:

Liisa Liimatainen: Huntu ja haaste – Yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa