Sori Laurent Fabius, nuijan isku ei pysäytä ilmastonmuutosta

KARLA KEMPAS

Maailman päättäjien kommenteista voisi päätellä, että yhden sopimuksen allekirjoittaminen pelastaa planeettamme ilmastonmuutokselta. Valtablogi kävi läpi Pariisin ilmastosopimuksen pääkohdat ja vertasi tehtyjä päätöksiä päättäjien lausuntoihin.

 

“Ylävitoset heitettiin.”

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen

“Ilmastosopimus tarkoittaa, että lapsenlapsemme näkevät, että teimme velvollisuutemme planeettamme tulevaisuuden turvaamiseksi.”

Ison-Britannian pääministeri David Cameron

“Maailma on nyt valmis vastaamaan ilmastohaasteeseen.”

Pääministeri Juha Sipilä Twitterissä

“Pienellä nuijalla voi tehdä suuria asioita.”

Ilmastokokouksen puheenjohtaja Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius

 

Pariisin ilmastokokouksen osanottajamaat saavuttivat sovun lauantai-iltana, päivän myöhässä aikataulusta. Pariisin ilmastosopimus on maailman ensimmäinen, kaikkia maita oikeudellisesti sitova ilmastosopimus. Neuvottelijat tiukensivat ilmaston lämpenemistä koskevia tavoitteita, päättivät ilmastorahoituksesta ja korvauksista haavoittuvaisille maille.

Kun 34-sivuinen asiakirja kelpasi kaikille, päättäjät halasivat, pitivät toisiaan käsistä ja taputtelivat toisiaan selkään. Sitten alkoi lausuntokierros, jossa osapuolet kiittelivät kilvan syntynyttä sopimusta.

 

PARIISIN sopimuksen kehutuin kohta käsittelee sitä, kuinka paljon maailman keskilämpötila saa nousta verrattuna esiteollisen ajan lämpötilaan. Lauantaina sorvatussa sopimuksessa ilmaston lämpeneminen rajoitetaan alle kahteen asteeseen. Sama yläraja on tuttu vanhoista ilmastosopimuksista, ja sitä perustellaan sillä, että sitä korkeampi lämpötilannousu olisi kohtalokas esimerkiksi useille Saharan eteläpuolisen Afrikan maille.

Uutta Pariisin sopimuksessa on se, että maiden toivotaan pyrkivän korkeintaan 1,5 asteen lämpötilannousuun.

Niin ympäristöjärjestöt kuin valtiopäämiehetkin ovat kiitelleet sopimukseen kirjattua tavoitetta kunnianhimoisuudesta. Ja kunnianhimoinen tavoite onkin. Varsinkin, kun käy ilmi, että päästörajat, joihin maailman valtiot ovat sitoutuneet, eivät riitä sopimuksen tavoitteeseen. Eivät kahteen asteeseen, eivätkä todellakaan puoleentoista asteeseen. YK:n arvioiden mukaan nykyisiä sitoumuksia noudattamalla maailman keskilämpötila nousee 2,7 asteella. Se on liikaa.

 

MYÖS KIINAN rooli oli kokouksen aikana luupin alla.

Kiina on maailman suurin kasvihuonepäästöjen alkulähde ja tunnettu siitä, että se on aiemmin jättänyt ilmastosopimukset allekirjoittamatta. Lisäksi tämä Itä-Aasian voimavaltio on maailman toiseksi suurin talous. Siitä huolimatta se nauttii yhä kehitysmaiden erivapauksista.

Kehitysmaa-status vaikuttaa siihen, kuinka kalliiksi ilmastosopimusten ratifioiminen maalle tulee. Kehitysmailla ei nimittäin ole aiemmissa sopimuksissa ollut velvollisuuksia leikata päästöjään tai maksaa köyhille maille avustuksia.

Pelkästään se, että Kiina on mukana sopimuksessa, on edistystä. Mutta kun ajattelee, että maailman toisiksi suurin talous ei edelleenkään ole velvoitettu maksamaan ilmastorahaa mereen hukkuville saarille, on vaikea olla kurtistamatta kulmiaan. Kaiken lisäksi Pariisin sopimus ei lisännyt Kiinan päästövelvotteita.

Ei siis ihme, että kiinalaiset ovat olleet tyytyväisiä sopimukseen.

 

KOKOUKSEN päätökset ovat kiistatta historialliset. Nyt on saatu ensimmäistä kertaa aikaan ilmastosopimus, joka sitoo jokaista maata Suomesta Australiaan, Yhdysvalloista Kiinaan. 195 maan mukanaolo ei silti tarkoita, että olisimme saaneet ilmastonmuutoksesta niskalenkin.

Maiden solmima sopimus on lähinnä viesti, sillä tavoitteet ja toiminta ovat aivan eri maailmoista. Sopimus ei aseta sanktioita rikkureille ja kunnianhimoisimmatkin tavoitteet on kirjattu “pyrkimyksiksi”. Lisäksi koko sopimusnivaskassa ei käytetä kertaakaan ilmaisua “fossiilinen energia”.

On oikeastaan aika hämmentävää, että sopimusta kutsutaan sitovaksi.

Yksi sopimus ei ole ihmelääke ilmastonmuutokseen, varsinkaan jos sopimukseen jätetään porsaanreikiä. Esimerkiksi kasvihuonekaasujen kasvun käännekohdan toivottiin tulevan “niin pian kuin mahdollista”. Näin avoimet aikataulut antavat valtioille mahdollisuuden viivytellä.

Näyttää siltä, että Pariisin ilmastokokousta voi pitää onnistumisena vain, koska aiemmat ilmastosopimukset ovat olleet niin kehnoja. Täysin epäonnistuneen Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen mikä tahansa sopimus näyttäytyy hyvässä valossa.

Pariisin sopimus on askel oikeaan suuntaan, mutta toistaiseksi hyvin lyhyt sellainen. Edessä on sopimuksen yksityiskohdista sopiminen ja ratifioimisrumba. Työ on vasta alussa.

Vielä ei ole ylävitosten aika. Vielä ei päättäjien pitäisi yliarvioida nuijansa voimaa.

 

Lue lisää päättäjien kommentteja sopimuksesta tästä HS:n jutusta ja tästä Ylen artikkelista.

Ylen tiivistys sopimuksen sisällöstä

Ilmastosopimus kokonaisuudessaan

Neljä näkökulmaa Pariisin ilmastokokoukseen

Kuva: Oona Lohilahti

Maailman päättäjät ovat kokoontuneet Pariisiin keskustelemaan maapallomme tulevaisuudesta. Ilmastokokouksen tärkein tavoite on saada aikaan säännöt, joiden avulla ilmastonmuutosta saadaan hidastettua.

 

Pariisissa ilmastokokouksen neuvottelupöydissä istuu lähinnä valtioiden edustajia. Osapuolina on valtioiden muodostamia ryhmiä, kuten Euroopan unioni, öljyvaltioiden muodostama ryhmä ja sademetsien lähivaltioiden liittouma. Suurimmat kysymykset ovat, miten jaetaan vastuut teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä ja tuleeko sopimuksesta ylipäätään oikeudellisesti sitova.

Valtablogi avaa neljän tahon suhdetta ilmastosopimukseen.

 

TEOLLISUUSMAAT

Rikkailla teollisuusmailla on Pariisin ilmastokokouksessa kaikista suurin vastuu. Vaikka maiden päästöjä tarkastelisi millä tahansa mittarilla, niiden vaikutusta ilmastonmuutokseen ei voi kieltää. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon muistutti tänä syksynä G20-ryhmän maita siitä, että ne vastaavat yli 75 prosentista maailman hiilidioksipäästöistä. Esimerkiksi Iso-Britannia on ehtinyt saastuttaa ilmastoa vuosisatoja kauemmin kuin vaikkapa Tansania.

Suurimpien päästelijöiden listan kärjessä keikkuvat lähes poikkeuksetta Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Saksa. Suomi kärkkyy kärkikolmikkoa maailman neljänneksi suurimmalla kuluttajakohtaisella hiilijalanjäljellä.

Teollisuusmailla on likaisen historian lisäksi myös rahaa ja osaamista. Siksi on ensisijaisesti niiden velvollisuus rahoittaa tutkimuksia, jotka tuottavat tekniikkaa ja tietoa, joiden avulla ilmastonmuutosta voi hidastaa.

Osa teollisuusmaista ymmärtää vastuunsa, mutta esimerkiksi Yhdysvallat on aiemmin jättäytynyt esimerkiksi Kioton pöytäkirjan ulkopuolelle.

KEHITTYVÄT MAAT

Kehittyvien maiden rooli neuvotteluissa on hankala, koska ryhmä on hajanainen. Siihen kuuluu monta pientä edunvalvontaryhmää. Kiinan, Intian ja öljymaiden toiveet poikkeavat suuresti pienten saarivaltioiden ja esimerkiksi Etelä-Amerikan nousevien talouksien tavoitteista. Runsaasti päästöjä tehtailevan Kiinan näkemykset päästörajoista ovat erilaiset kuin köyhien Afrikan maiden.

Arvioiden mukaan kehittyvät valtiot tarvitsevat ilmastorahoitusta vuoteen 2020 asti 100 miljardia dollaria vuodessa, jotta ne voivat selviytyä ilmastonmuutoksen seurauksista ja leikata päästöjään. Tukea maksavat pitkään saastuttaneet rikkaat maat. Ilmastorahastossa on nyt vain hieman yli 60 miljardia dollaria, vaikka rahoituksen tarve tiedetään. 

Kehittyvien maiden tilanne on huomioitu ilmastosopimuksissa. Kioton pöytäkirjassa vuonna 1997 kehitysmaille ei asetettu velvoitteita, mutta teollisuusmaita velvoitettiin vähentämään päästöjään. Pariisissa tilanne voi muuttua. Esimerkiksi Euroopan parlamentti on ehdottanut velvoitteiden lisäämistä kehittyville maille päätöslauselmassaan syksyllä 2015.

KANSAINVÄLISET YHTEISÖT

EU:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet toimimaan niin, että ilmasto lämpenisi korkeintaan kaksi astetta kuluvan vuosisadan aikana. Vuosi sitten EU päätti vähentää päästöjään 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. EU:n ilmastoasioista ja energiasta vastaavan komissaarin Miguel Arias Cañeten mukaan EU:lle on tärkeintä yhteisen pitkäjänteisen sopimuksen ja tarkkailujärjestelmän solmiminen. Hän on korostanut erityisesti kehittyvien maiden tukemista ja yritysten osallistumisen tärkeyttä.

Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD on ajanut yhtenä päätavoitteenaan päästöjen hinnan tiukkaa määrittelyä. Se haluaa hintakilpailulla edistää vähäpäästöisten tuotteiden ja ratkaisujen kilpailukykyä. Useat maat ovat jo säätäneet päästöille kiinteän hinnan tai vaikuttaneet siihen verotuksella.

IMF, eli Kansainvälinen valuuttarahasto, on seisonut OECD:n rinnalla hiilen hinnan nostamisessa. IMF on korostanut, miten myös valtiovarainministeriöillä on tärkeä rooli teollisuuden ohjailussa ympäristöystävällisille raiteille. Se on kannustanut valtioita sopimuksen aikaansaamiseen, sillä se on huolissaan etenkin kehittyvien maiden taloudesta. Myös valtakunnalliset elinkeinojärjestöt ovat puhuneet maailmanlaajuisen päästökaupan puolesta.

YRITYKSET

Konsulttiyritys PwC:n raportin mukaan yrityssektori pystyisi kansainvälisesti tekemään 65 prosenttia hiilidioksidipäästöjen leikkauksista, jotka vaaditaan ilmaston lämpenemisen pitämiseen alle kahdessa asteessa. Suomessa suuri osa yrityksistä myös suhtautuu ilmastonmuutoksen torjuntaan myönteisesti. Sitran viime vuonna suomalaisyrityksille teettämän kyselyn mukaan 83 prosenttia vastanneista piti ilmastonmuutosta merkittävänä tekijänä toiminnalleen.

Mielipiteet ovat kuitenkin merkityksettömiä, jos ne eivät johda tekoihin. Vähähiilisyyttä pidettiin tutkimusvastauksissa tärkeänä, mutta vain neljännes 500 vastanneesta yrityksestä kertoi mittaavansa hiilijalanjälkeään.

Hiilineutraalius näyttää olevan edelleen yrityksen imagoa kiillottava trendisana. Sitran tutkimuksesta paljastui, että yritysten mukaan suurimmat kannustimet hiilineutraaliuteen tulevat jätemäärän vähentymisestä, myönteisestä yrityskuvasta ja lainsäädännön pakotteista. Hiilineutraaliuden tuomia uusia liiketoimintamahdollisuuksia pidettiin vähiten tärkeinä vaikuttimina.

Yritykset eivät tosissaan yritä pienentää hiilidioksidipäästöjään, jos hiilineutraalit tuotteet tuottavat huonosti. Ilmastonmuutosta bisnemahdollisuutena on Pariisin neuvottelujen alla mainostanut muun muassa Suomen pääneuvottelija Harri Laurikka.
Pariisissa tehtävillä päätöksillä voidaan ohjailla yritysten toimintaa, mutta edistymistä tapahtuu vasta sitten, kun yritykset näkevät hiilen uhkana liiketoiminnan tuottavuudelle. Yritysten on vaadittava valtiota tukemaan uusiutuvaa energiaa ja hiilineutraaleja tuotteita, jotta hiilettömästä bisneksestä tulee taloudellisesti tuottavaa.

5 300 000 000 000 dollaria liikaa

OONA LOHILAHTI

Ilmastonmuutoksen hidastamisessa ei ole kyse rahasta. Vuonna 2014 koko maailman bruttokansantuotteesta 6,5 prosenttia käytettiin ilmaston lämmittämiseen, eli fossiilisen energian tukemiseen. Tälle summalle olisi järkeviä sijoituskohteita.

 

Yhdysvaltojen läpi kulkeva Route 66 on autolla liikkuvan turistin paratiisi. Nähtävyydet Grand Canyonista Hollywood-kukkuloihin ovat kätevästi yhden tien varrella. Road trip Yhdysvalloissa on monelle toteuttamiskelpoinen haave erityisesti halvan polttoaineen ansiosta.

Bensiini ei ole halpaa vain löyhän verotuksen takia. Yhdysvaltojen hallitus tukee joka vuosi miljardeilla dollareilla fossiilisia polttoaineita ja niiden tuottajia, jotka vastapalveluksena rahoittavat poliitikkojen kampanjoita. Kun lasketaan mukaan fossiilisten polttoaineiden käytön vaikutukset ympäristöön ja terveyteen, ja niistä aiheutuvat kustannukset, Yhdysvallat rahoittaa fossiilista energiaa, eli edistää ilmastonmuutosta 700 miljardilla dollarilla vuodessa.

Vuonna 2013 valtiot tukivat uusiutuvaa energiaa yhteensä 120 miljardilla dollarilla. Uusiutuvan energian vastustajien mielestä elinkeinon täytyy pärjätä markkinataloudessa ilman julkista tukea. Jostain syystä samat ihmiset eivät muista mainita, että fossiilista energiaa tuetaan 44-kertaisesti uusiutuvaan energiaan verrattuna. 

Tukipolitiikka vie meidät päivä päivältä kauemmaksi hiilineutraalista maapallosta, sillä tukien tarkoituksena on lisätä fossiilisten polttoaineiden tuottamista ja kulutusta. Sen lisäksi, että fossiilinen energia lämmittää ilmastoa, ympäristö- ja ilmansaasteiden takia kuolee joka vuosi ennenaikaisesti miljoonia ihmisiä.

Fossiilisen energian tuet myös kuormittavat valtioiden budjetteja, vääristävät kilpailua, saastuttavat ympäristöä ja vievät investointeja uusiutuvista energiamuodoista.

 

VALTIOT syytävät fossiiliselle energialle 10 miljoonaa dollaria joka minuutti. 

Tästä kertyvät 5,3 biljoonaa dollaria vuodessa ovat joidenkin arvioiden mukaan enemmän kuin koko maailman vuosittaiset terveydenhuoltokulutKaiken lisäksi öljyn, kaasun ja hiilen tukeminen on kiihtynyt merkittävästi, vaikka energian hinta on laskenut. 

Viime vuonna energian tuotannon tutkimukseen ja kehitykseen käytettiin IEA:n 29 jäsenvaltioissa julkista rahaa noin 17 miljardia dollaria, joista vain viidesosa kului uusiutuvaan energiaan ja toinen viidesosa energiatehokkuuteen. Luku on huolestuttava, koska IEA:n jäsenet ovat maailman rikkaimpia ja kehittyneimpiä valtioita, Pohjoismaat, Saksa ja Yhdysvallat mukaanlukien. Parinkymmenen vuoden päästä kaiken energian myös pitäisi tulla uusiutuvista energialähteistä.

Fossiilisen energian tukia mitataan monella tavalla, koska yhteistä käsitystä siitä, mikä lasketaan tueksi, ei ole. IMF laskee mukaan epäsuorat ja piilotuet sekä fossiilisen energian käytöstä johtuvien saasteiden kustannukset. Tämä voi tuntua huijaukselta, mutta se ei ole sitä.

Fossiilisen energian käyttö tulee meille kalliiksi.

 

TUKIEN kirjo on laaja. Esimerkiksi polttoaineen hintaa voidaan alentaa maksamalla tukea suoraan tuottajalle tai leikkaamalla lopullisen tuotteen hintaa. Yksi yleisimmistä tavoista tukea fossiilista energiaa on verottaa fossiilisia tuotteita, tuottajia ja päästöjä kevyesti tai olemattomasti. On ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa teollisuudella ei ole mitään pakottavaa syytä kehittää vähäpäästöisempää teknologiaa.

Köyhimmissä maissa ja Lähi-idän öljyvaltioissa valtio tukee tuottajia ja asettaa yleensä polttoaineelle hintakaton. Valtio siis päättää, minkä hintaista bensiinin tulee olla ja maksaa itse erotuksen maailmanmarkkinahintaan nähden. Kyse on isoista rahoista, sillä esimerkiksi Saudi-Arabiassa vuonna 2012 yksi litra dieseliä maksoi 0,07 dollaria.

Suomi tukee fossiilisen energian käyttöä muun muassa kilometrikorvauksilla ja turpeen alemmalla verokannalla. Vaikka tukemisen muodot ovat melko huomaamattomia, Suomi kuluttaa tähän yhteensä lähes kaksi miljardia euroa vuodessa. Se on 50 kertaa enemmän kuin maamme ilmastorahoitus. Ilmastorahoitus on vahingonkorvausta ilmastonmuutosta kiihdyttäviltä teollistuneilta mailta kehittyville maille, jotka joutuvat kantamaan suurimman taakan lämpiävästä ilmastosta.

Myös Suomen suuriksi arvioidut, reilun 100 miljoonan euron tuulivoimatuet ovat pikkulukuja fossiilisen energian tukiin verrattuna.

Fossiilisen energian tuet näkyvät absurdeina lukuina valtioiden budjeteissa. Egyptissä fossiilisten energialähteiden tuet ovat yli seitsenkertaisia verrattuna valtion terveydenhuoltobudjettiin ja kolminkertaisia koulutusvaroihin nähden. Ukrainassa tuet veivät viime vuonna 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

 

HALPA BENSIINI ei kannusta kuluttajia vähentämään autoilua tai kaupunkeja kehittämään julkista liikennettä. Tuet antavat sijoittajille viestin siitä, että fossiilinen energia on tulevaisuutta. Monet sijoittajat ovat onneksi olleet valtioita viisaampia ja ymmärtäneet, että heidän rahansa ovat paremmassa turvassa hiilivapaissa sijoituksissa. Kun valtio tukee fossiilista energiaa, se asettaa kaikki muut energiamuodot epäreiluun kilpailuasemaan.

Uusiutuvan energian on vaikea kilpailla fossiilista energiaa vastaan, jos hallitukset tukevat ilmastoa saastuttavia energiamuotoja biljoonilla joka vuosi. Myös työ- ja elinkeinoministeri Olli Rehn on myöntänyt, että Fennovoiman uusi ydinvoimala sitoo vuosikausiksi niin paljon rahaa, että uusiutuva energia saa entistä vähemmän tukia ja tutkimusrahoitusta.

Yksittäisten valtioiden lisäksi vastuuta on myös kansainvälisillä toimijoilla ja kehitysavun antajilla. Kun esimerkiksi IMF rahoittaa infrastruktuuri- ja energiaprojekteja, ne edistävät hyvin usein fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

 

FOSSIILISEN ENERGIAN tukia perustellaan sillä, että halpa polttoaine ja lämmitys auttavat köyhimpiä kansalaisia. Kauniilta kuulostava tavoite on kuitenkin vain sanoja ilman tuloksia. Kaikista köyhimmillä ei tietenkään ole varaa omistaa autoa saati lähteä road tripille Yhdysvaltoihin. Köyhyysrajan tienoilla elävillä ei välttämättä ole asunnossaan edes lämmitysjärjestelmää.

Vain seitsemän prosenttia kaikista fossiilisen energian tuista hyödyttää köyhintä viidennestä. Sen sijaan rikkain viidennes kerää 43 prosenttia tuista omaksi ilokseen. Voikin sanoa, että fossiilisten energialähteiden tuet ovat tulonsiirto hallituksilta rikkaille, eli niille, joilla on myös valtaa.

Kotimaisen tuotannon tukeminen ja energiaomavaraisuus ovat erityisesti öljymaiden syitä tukea fossiilista energiaa. Euroopan ja Yhdysvaltojen hiilikaivoksilla tukia perustellaan työllisyydellä.

Vaikka syitä tukemiselle on paljon, tuet epäonnistuvat kaikissa tavoitteissaan. Köyhyyden poistamiseen on parempia keinoja. Valtioiden pitää tukea ihmistä, ei ilmaston lämmittämistä.

 

FOSSIILISTEN tukien poisto vähentäisi maailmanlaajuisesti hiilidioksidipäästöjä yli viidesosalla, ja hallituksille jäisi valtavasti lisää rahaa käytettäväksi. Voisi kuvitella, että talousvaikeuksissa painivat hallitukset olisivat innoissaan summasta, jossa on kaksitoista nollaa.

Energian hinnan täytyy määräytyä markkinoilla. Hiilidioksidille on pantava hintalappu. Jos tukien poistamista ei kuitenkaan korvata esimerkiksi tulonsiirroilla, monissa maissa olisi edessä valtavia levottomuuksia.  

Fossiilisen energian tuottajien tukemisen sijaan valtiot voivat korvata köyhimpien kansalaisten lämmityskuluja progressiivisella tuella, jokseenkin samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa tehdään. Tällöin hyvin toimeentulevat maksaisivat energiasta enemmän, ja pienituloiset saisivat avustuksia, joilla maksaa sähkölaskua.

Kun fossiilisen energian tukia poistetaan, lämmitysenergian pitää tulla kasvavassa määrin uusiutuvista energialähteistä, jolloin kuluttajien tukemisessa on vielä enemmän järkeä.

MUUN MUASSA halvoista road tripeistä syntyvien ilmansaasteiden takia kuolee yli kolme miljoonaa ihmistä vuodessa. Tukien poistaminen puolittaisi kuolemat. Jos valtiot sen sijaan jatkavat samalla linjalla, vuonna 2050 luku voi olla jo lähes seitsemän miljoonaa.

Kolme miljoonaa ennenaikaista kuolemaa on paljon, sillä aidsiin ja malariaan yhteensä menehtyy vuosittain hieman alle kolme miljoonaa. Syöpä vie noin 8 miljoonan hengen.

Jos Yhdysvaltojen halki aiotaan tehdä rengasmatkoja vielä vuonna 2050, tutkijoiden on saatava rahoitusta puhtaan energian kehittämiseen ja hallitusten sijoitettava päästöttömään ja kattavaan julkisen liikenteen verkostoon.

Pariisin ilmastokokouksessa nähdään, onko meillä valtionpäämiesten mielestä varaa käyttää 10 miljoonaa dollaria minuutissa siihen, että planeetastamme tehdään asumiskelvoton. 

 


 

KOMMENTTI

OONA LOHILAHTI

Downing Street 10 on malliesimerkki hengenvaarallisesta ilmastoasenteesta

 

Monet kehittyneet valtiot ovat luvanneet luopua ilmastoa ja budjetteja kuormittavista fossiilisen energian tuista. Tähän mennessä sanojen vastineeksi on nähty tekoja lähinnä päinvastaiseen suuntaan.

Euroopan huonoimman ilmastoasenteen palkinto menee osoitteeseen Downing Street 10, Lontoo. Ison-Britannian konservatiivipääministerin David Cameronin hallitus muun muassa lopettaa maalle rakennettavan tuulivoiman tukemisen ensi keväänä. Jo tänä vuonna uusiutuvien tukia on karsittu niin paljon, että moni yritys on joutunut lopettamaan alalla.

Hallitus kaavailee jopa 87 prosentin leikkausta aurinkovoiman syöttötariffiin. Monien mielestä tämä tappaa koko elinkeinon.

Hallituksen näkökulmasta tuet vääristävät kilpailua, ovat kalliita veronmaksajille ja uusiutuvien pitää pärjätä ilmankin. Samoja perusteluja voi käyttää myös fossiilisen energian kohdalla: tuet vääristävät kilpailua, ovat moninkertaisesti kalliita veronmaksajilla ja vuosikymmeniä markkinoilla olleiden fossiilisten energiamuotojen pitäisi pärjätä ilman julkista tukea.

UUSIUTUVAN energian tuille Britannian hallitus on pannut vuoteen 2020 asti 11,5 miljardin dollarin vuosittaisen katon.

Cameronin hallitus ei kuitenkaan kerro, että he tukevat fossiilista energiaa 41 miljardilla dollarilla vuodessa, eli 1,37 prosentilla bruttokansantuotteestaan. Cameronin mielestä fossiilinen energia on siis luonteeltaan erilaista kuin uusiutuva: fossiilisen energian tuottajien ei tarvitse olla markkinatalouden armoilla ja pärjätä kysynnän ja tarjonnan lakien aallokossa.

Britannian energiaministeri Andrea Leadsome sanoikin lokakuussa, että ”On elintärkeää, että teollisuudenalat seisovat omilla jaloillaan ajan kuluessa. En usko, että kukaan puolustaa teollisuutta, joka selviää vain veronmaksajien maksaman tuen ansiosta.”

Samalla Leadsome myönsi, että Britannian hallitus tukee ydinvoimaa, joka ei ilmeisesti ole 60 vuodessa päässyt omille jaloilleen.