Viikossa valtion johtajaksi

TOIMITUKSELTA

Kun kuninkaat ja kuningattaret hallitsivat Eurooppaa, valtaan saattoi päästä nopeasti avioliiton kautta. Kersti Kaljulaid, 46, osoitti, että valtakunnan voi saada muutamassa päivässä ilman naimakauppoja. Riittää, että tekee työnsä pirun hyvin.

 

KALJULAIDIN nimi oli vielä pari viikkoa sitten monelle virolaiselle täysin vieras, mutta tänään maanantaina hän vannoo virkavalansa ja saa kantaakseen Viron presidentin arvonimen.

Biologista ja bisnesnaisesta tulee ensimmäinen naispuolinen presidentti Viron historiassa. Itsenäisyyden aikana häntä on edeltänyt neljä miestä, joista viimeisimmän, kaksi viisivuotiskautta hallinneen Toomas Hendrik Ilveksen kausi loppuu tänään maanantaina.

 

VIROLAISET OVAT pääosin hyväksyneet uuden presidenttinsä, mutta eivät valintatapaa. Kyseessä ei ole suora kansanvaali, kuten Suomessa, vaan presidentin valitsee Viron parlamentti riigikogu. Esimerkiksi suurta kansansuosiota nauttinut Marina Kaljurand ei saanut parlamentissa tarpeeksi ääniä, mikä tuskastutti virolaisia.

Valintatavalla halutaan taata, että presidentti toimii yhteistyössä parlamentin kanssa, eikä yritä laajentaa valtaoikeuksiaan. Vaalien jälkeen oppositio ehdotti siirtymistä kansanvaaliin, mutta hallitus ei ole ajatukselle juuri lämmennyt.

Viron presidentin asemaa kuvaillaan usein symboliseksi, vaikka kyse ei ole vallattomasta nukkehallitsijasta. Presidentti toimii muun muassa armeijan ylipäällikkönä, edustaa maata ulkomailla ja hänellä on veto-oikeus tietyissä virkanimityksissä. Presidentillä on myös valta palauttaa lakeja parlamenttiin, jos ne ovat perustuslain vastaisia.

 

81 ÄÄNELLÄ PRESIDENTIKSI valittu Kaljulaid oli lopulta vaalien ainoa ehdokas. Parlamentin puolueet valitsivat  hänet kompromissiehdokkaaksi poliittisen eliitin ulkopuolelta saadakseen maalle vihdoin presidentin viikkojen tuskailun jälkeen.

Muutama viikko sitten Kaljulaid istui yksin vaalitentissä, jossa oli aiemmin ollut viisi ehdokasta taistelemassa ruutuajasta.

Viime maanantaina Kaljulaid odotti äänestystulosta varsin rauhallisena. Ennen kyseistä vaalia parlamentti oli yrittänyt valita presidenttiä moneen kertaa.

 

ENSIN PARLAMENTISSA käytiin loppukesästä useita epäonnisia äänestyskierroksia. Ehdokkaat tulivat ja menivät kuin pyöröovista, sillä uusia ehdokkaita voi ilmoittautua mukaan lähes jokaisen kierroksen jälkeen.

Kaikkiaan äänestyskierroksia oli kolme, mutta kukaan kulloinkin ehdolla olleista ei saanut tarvittavaa kahta kolmasosaa äänistä.

Seuraavaksi äänestämään pääsivät valitsijamiehet, joiden joukossa oli parlamentin jäsenten lisäksi myös kuntien edustajia. Tuloksena oli kuitenkin katastrofi, kun kukaan ehdokkaista ei taaskaan saanut tarvittavaa äänimäärää ja presidentin valinta palautettiin parlamentille ensimmäistä kertaa maan historiassa.

Sitten tuli Kaljulaid ja korjasi koko potin. Vajaassa parissa viikossa virka Euroopan tilintarkastustoimistossa vaihtuu presidenttiyteen.

Satumaisesta alusta huolimatta Kaljulaid ei voi odottaa kaudestaan ihanaa ja auvoista. Siitä pitävät huolen Itämeren Nato-keskustelu, EU:n kriiseily ja naapurimaa Venäjä.

Valtablogi datasi: 12 Nato-maata kuluttaa puolustusvoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi

TOIMITUKSELTA

Lähes koko Nato-keskustelu tiivistyy yhteen kysymykseen. Kumman kaa, länsi vai itä? Valtablogi otti etäisyyttä politiikkaan ja pureutui lukuihin.

 

Sotilasliitto Nato on yhä 2010-luvun Suomessa arka poliittinen aihe.

Nobel-presidentti Martti Ahtisaari tiivisti vuonna 2007 Nato-ongelman.

”Nato-optio on illuusio, jos ajatuksena on, että palovakuutus otetaan vasta sitten, kun tuli jo kytee nurkan alla.”

Hieman selkeämmin sanottuna se tarkoittaa, että kun kaikki on hyvin, ei Natoon haluta liittyä. Kun ulkopoliittinen tilanne kiristyy, Natoon ei enää päästä.

Suomalaisten vaakakupissa painavat halu kuulua länteen ja Venäjän pelko.

Valtablogin toimitus päätti jättää tällä kertaa politiikan poliitikoille. Pureuduimme Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) tietokantaan, joka vertailee maailman maiden puolustusvoimiin käyttämiä rahoja.

 

SUOMESSA raha on oleellinen osa puolustus-keskustelua. Suomen puolustusvoimat ovat olleet koko 2010-luvun otsikoissa säästöjen vuoksi. Kasarmeja on lakkautettu ja kenttäharjoituksia vähennetty. Yksi jos toinenkin armeijan käynyt on nähnyt inttiaikojensa palveluspaikan poistuvan käytöstä.

Silti Suomen puolustusbudjetti on nyt lähes sama kuin ennen vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä. Vielä 2000-luvun alussa asevoimien määrärahat olivat vain liki puolet siitä, mitä ne olivat viime vuonna.

Puolustukseen käytettävät rahat ja “uskottava puolustus” ovat olleet keskustelun ytimessä. Ei ole ihme, että mammona saa huomiota myös Nato-keskustelussa. Sotilasliiton hintaa on vuosien ajan pohdittu keskustelupalstoilla, lehtien mielipideosastoilla ja poliitikkojen blogiteksteissä.

 

YLEISKÄSITYS on, että Nato tulee kalliiksi.

Ulkoministeriön asiantuntijat, jotka laativat aiheesta laadukkaaksi kehutun selvityksen, arvioivat, että Natoon liittyminen lisäisi Suomen puolustuksen vuosibudjettia 730 miljoonalla eurolla.

Sotilasliitto ei vaadi, mutta suosittelee, että jäsenmaiden puolustusmenojen tulisi olla kaksi prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Suomen valtion käytti asevoimiin viime vuoden bruttokansantuotteesta 1,3 prosenttia.

Silkan numerotiedon valossa näyttää siltä, että alle kahden prosentin puolustusmenot tuskin olisivat kynnyskysymys Natoon hyväksymiseen. Siprin tietokannan mukaan vain seitsemän Nato-maata täytti vuonna 2015 kahden prosentin suosituksen.

Suomen menot vastasivat täysin keskivertoa Nato-maata. Suomi sijoittui vuonna 2015 tismalleen Naton keskikastiin, Italian ja Tanskan välille.

(Avoimuuden nimissä haluamme kertoa, että myös muut tahot ovat laskeneet puolustukseen käytettyjä varoja ja päätyneet erilaisiin lopputuloksiin. Wall Street Journalin mukaan viisi maata tavoitti Nato-suosituksen. Valtablogi käyttä SIPRIn lukuja, jotka instituutin mukaan pohjautuvat Naton määritelmään.) 

MYÖS tosiasiallinen rahankäyttö, vailla suhteutuksia, kertoo, ettei Suomen tarvitse häpeillä sotavarustuksiaan Nato-porukassa. Vuonna 2015 noin joka kolmas sotilasliittoon kuuluvista maista käytti asevoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi. SIPRIn tietokannan mukaan 12 maata.

Vaikuttaa siltä, että raha ei ole Suomelle este liittyä Natoon.

Voimme siis palata keskusteluun Suomen paikasta maailmanpoliittisella areenalla.

Uruguay edustaa kartassa maailman maiden mediaania, eli keskimmäistä lukua. Yhdysvallat käytti vuonna 2015 eniten rahaa. Kiina tuli toiseksi, mutta ylsi vain noin yhteen kolmasosaan jenkkien puolustuspotista. Kuten kartan aukoista huomaa, kaikkien maiden puolustustuskulut eivät ole tiedossa.

 

Grafiikat tehty Datawrapper.de-sivustolla. Suurkiitos konsultoinnista Olli Pietiläiselle.