Katalonialla on varaa itsenäisyyteen

AJANKOHTAISTA
VEERA TEGELBERG

EU on pysynyt hiljaa Katalonian itsenäisyysäänestyksestä, vaikka juuri unionilla on ratkaiseva rooli alueen itsenäisyyshankkeessa. Suomea hieman suurempi valtio voisi EU:hun päästessään olla taloudellisesti huippukuntoinen.

 

Puna-keltaraitaiset ja tähtikuvioiset liput koristavat parvekkeita ja ikkunoita Barcelonan vanhassakaupungissa. Osa asukkaista on kiinnittänyt taloihin myös isoja, erivärisiä Sí-lippuja ja kylttejä, joissa lukee: “Itsenäisyys on edistystä.”

On kulunut viikko 11. syyskuuta vietettävästä Katalonian kansallispäivästä. Päivän aikana muistetaan vuonna 1714 tapahtunutta Barcelonan valtausta, jolloin Kataloniasta tuli osa Espanjaa.

Espanjan toiseksi suurin kaupunki vaikuttaa elävän kaksi viikkoa ennen itsenäisyysäänestystä tavallista suurkaupungin arkea, vaikka kulisseissa kuohuu. Välit itsenäisyyttä tavoittelevan Katalonian ja Espanjan keskushallinnon välillä ovat tulehtuneet, koska katalaanit eivät ole suostuneet luopumaan lokakuun ensimmäiselle päivälle suunnitellusta kansanäänestyksestä, jossa mitataan jälleen alueen itsenäistymishaluja.

On Kataloniassa äänestetty toki aiemminkin. Edellinen äänestys järjestettiin kolme vuotta sitten marraskuussa 2014. Tuolloin äänestykseen osallistui yli kaksi miljoonaa katalaania, joista 80 prosenttia äänesti oman valtion puolesta. Äänestystä kritisoitiin liian pienen osallistujaprosentin ja äänestyksen laittomuuden vuoksi.

 

KATALONIA ON VUOSIEN VARRELLA tehnyt selväksi, että se ei ole valmis kuoppaamaan itsenäistymistavoitettaan. Itsenäisyyshaaveiden juuret ovat syvällä alueen historiassa ja kulttuurissa.

Haluja on, mutta onko itsenäisyys todella toteutuskelpoinen suunnitelma? Se on pitkälti kiinni taloudesta, vaikka rahasta puhutaan vähän. Itsenäisyys ei lämmitä, jos valtion velkaprosentti huitelee pilvissä sekä vientiteollisuus ja turismi tyrehtyvät EU- ja eurojäsenyyksien kadotessa. Uuden Katalonian valtion kohtalo ei välttämät olisi kuitenkaan näin synkkä.

 

KATALONIA ON YKSI parhaiten pärjäävistä Espanjan itsehallintoalueista. Se on myös EU:n mittakaavassa tärkeä talouskeskus muun muassa Barcelonan sataman ansiosta, ja myös kansainväliset yhtiöt investoivat ahkerasti alueelle.

Itsenäinen Katalonia voisi olla Suomea hieman isompi EU-maa, joka puhkeaisi kukoistukseen Espanjasta irtauduttuaan. Näin voisi käydä, jos uskomme vuonna 2014 Katalonian talouskomission ja Katalonian taloustieteilijöiden yhdistyksen teettämää raporttia. Liki 250-sivuinen tutkielma julkaistiin edellisen kansanäänestyksen aikaan.

 

EU tuskin haluaisi menettää Barcelonan äveriästä talousaluetta.”

 

TUTKIJOIDEN NÄKEMYS itsenäisyysprosessin etenemisestä on varsin toiveikas. Suurimpana ongelmana he pitävät Espanjan veto-oikeutta, jolla maa voisi estää Katalonialle elintärkeän EU- ja eurojäsenyyden.

Vaikka tutkimuksen teettäneitä tahoja voi kutsua vähintään puolueellisiksi, on artikkeleissa myös totuuden siemen: Katalonialla menee taloudellisesti melko hyvin.

Esimerkiksi vuonna 2012 alueelta vietiin muualle EU:hun tuotteita ja hyödykkeitä 58 miljardilla eurolla, mikä on enemmän kuin Suomen vastaava luku. EU, joka tähän asti on pysynyt hissukseen Espanjan sisäisestä väännöstä, tuskin haluaisi menettää Barcelonan äveriästä talousaluetta.

 

RUUSUILLA TANSSIMISTA itsenäistyminen ei silti olisi. Tutkimuksessa todetaan, että itsenäisyysprosessi itsessään veisi vuosia ja hidastaisi Katalonian talouskehitystä. Osa taloustieteilijöistä on varmoja, että Katalonian olisi käytännössä mahdotonta palata EU:n jäseneksi juuri Espanjan veto-oikeuden vuoksi. Tällöin itsenäisyys romuttaisi alueen talouden.

Espanja tuskin on siloittelemassa Katalonian itsenäistymispolkua ja tietä takaisin EU:n syleilyyn. Myös muut EU-maat, kuten Italia ja Belgia, voivat haluta torpata katalaanien liittymisen EU:hun maiden oman sisäpoliittisen tilanteen vuoksi.

Osa tutkijoista taasen pitää täysin mahdottomana, että Katalonia voitaisiin heittää ulos EU:sta tai että Espanja voisi haluta estää alueen liittymisen takaisin unioniin, koska siitä seuraisi vain taloudellista haittaa puolin ja toisin.

”Itsenäisyys on edistystä”, kertovat julisteet. Itsenäisen Katalonian velkataso voisi olla jotain 50 ja 100 prosentin väliltä. Kuvat: Veera Tegelberg

 

EU-JÄSENYYDEN POHTIMISEN lisäksi itsenäistyminen pakottaisi Katalonian miettimään myös useita muita taloudellisesti oleellisia asioita, kuten hallinnollisten instituutioiden perustamista. Sen pitäisi luoda oma keskuspankki, ja myös julkinen hallinto täytyisi rakentaa. Tällä hetkellä Espanjan hallinto on keskittynyt valtaosin Madridiin. Arvion mukaan itsenäisyys toisi Kataloniaan 50 000 – 70 000 uutta julkisen sektorin työpaikkaa.

Jos Katalonia itsenäistyisi, se olisi Suomea suurempi, yli 7 miljoonan asukkaan valtio. Tutkijoiden arvioiden mukaan itsenäisyys voisi jopa kasvattaa alueen kulutusta ja vauhdittaa yritysten investointeja, kun Madridilla ei olisi enää sanottavaa Katalonian asioihin.

Toisaalta uusi valtio voisi olla huonoimmassa tapauksessa melko velkainen heti syntyessään, vaikka tutkijoiden pahimman skenaarion mukainen, hieman yli 100 prosentin velkataso ei tosin olisi mitään verrattuna moniin muihin EU:n jäsenvaltioihin. Uuden valtion velka-aste voisi myös parhaimmassa tapauksessa jäädä vain puoleen bkt:stä, mikä olisi selvästi muuta Eurooppaa vähemmän.

 

LOKAKUINEN ÄÄNESTYS ei tarkoita itsenäisyyden saavuttamista. Katalonian mahdollinen itsenäisyys vaatii vuosien työn, mutta taloudellisesta näkökulmasta katsottuna se ei ole mahdottomuus.

Kenties Katalonian kohtalo ei vielä vuosiin ole itsenäisyys, vaan syvempi autonomia. Poliittisen paineen vuoksi Espanjan hallituksen on joka tapauksessa hyvin vaikeaa olla tekemättä mitään.

 

KATALONIA
Itsehallintoalue Espanjan koillisosassa
Pääkaupunki: Barcelona
Väestö: 7,5 miljoonaa (2016)
Bkt: 220 miljardia euroa (2016)
Itsehallintoalueen puheenjohtaja: Carles Puigdemont
Liput: Katalonian virallisessa lipussa (La Senyera) on neljä punaista ja viisi keltaista vaakaraitaa. Itsenäisyyttä kannattavien tunnus on La Estelada, eli Katalonian lippu, johon on lisätty siniselle pohjalle valkoinen tähti.

 

 

Italia uhkaa seurata Britanniaa

Finanssikriisi on vahvistanut italialaisten elintasoeroja. Taloudellinen keskus Milano (vas.) on yksi maan vauraimmista alueista, kun taas Sisilia (kesk. ja oik.) kuuluu köyhimpiin alueisiin. Kuvat: Veera Tegelberg

VEERA TEGELBERG

ANALYYSI

Italialaiset äänestävät perustuslain uudistamisesta joulukuussa. Äänestyksessä oli alun perin tarkoitus vain keventää lakien säätämistä, mutta se voi olla alku Italian hivuttautumiselle ulos eurosta.

 

Iän karttuessa kuuroudumme heinäsirkan siritykselle. Korvan simpukkamme karvasolualue rapistuu, jolloin korkean sirinän kuuleminen muuttuu mahdottomaksi. Samanlainen kuurous on vaivannut eurokriisin alun jälkeen myös Italian poliittista johtoa.

Iäkkäät valtionjohtajat ovat sulkeneet korvansa talousongelmiin kyllästyneiden italialaisten vaativalta kuorolta. Etenkin alle 45-vuotiaat italialaiset ovat siirtyneet koomikkona tunnetuksi tulleen Beppe Grillon riveihin. Grillon vuonna 2009 perustama Viisi tähteä -liike on kasvanut finanssikriisin jälkeen yhdeksi Italian suurimmista puolueista. Se on 630-paikkaisen alahuoneen suurin oppositiopuolue.

Viisi tähteä -liikettä pidettiin alussa pelkkänä suunsoittajana, jonka äänekäs ja boheemin näköinen keulakuva ei sopinut poliittisen eliitin joukkoon. Puolue on hiljalleen hivuttautunut kohti maan poliittista ydintä. Sillä on jo vankka tuki maakuntatasolla, ja kesällä puolue sai haltuunsa yhden Italian merkittävimmistä poliittista paikoista, kun puolueen Virginia Raggista tuli Rooman ensimmäinen naispormestari.

Nyt Italian keskusta-vasemmistolainen pääministeri Matteo Renzi on ajanut maansa tilanteeseen, jossa Viisi tähteä -liike voi nousta Italian johtoon. Nelikymppisen Renzin kuulossa ei pitäisi olla vielä mitään vikaa, mutta Italian historian nuorimman pääministerin ura uhkaa päättyä taktisen harha-askeleen takia joulukuussa davidcameroneihin.

 

KAIKKI LÄHTI LIIKKEELLE vuonna 2014 valtaan nousseen Renzin melko harmittomasta taka-ajatuksesta. Firenzen pormestarina toiminut nuori uraohjus halusi uudistaa Italian raskasta poliittista järjestelmää sujuvammaksi. Sen hän aikoi tehdä muuttamalla perustuslakia niin, että parlamentin ylähuoneen, eli senaatin, valtaa vähennettäisiin.

Perustuslakiuudistus on edennyt hyvin, mutta se vaatii vielä kansan hyväksynnän. Sinettinä toimiva kansanäänestys on päätetty järjestää sunnuntaina 4. joulukuuta.

Lähestyvässä äänestyksessä ei kuitenkaan ole italialaisille kyse enää pelkästä lakimuutoksesta. Renzi on antanut ymmärtää, että äänestys on hänelle myös arvovaltakysymys. Pääministeri on ilmoittanut eroavansa, jos kansa äänestää uudistusta vastaan.

Grillolle Renzin ilmoitus oli kuin tarjottimella nenän eteen tuotu herkkupala. Viisi tähteä onkin nyt markkinoinut äänestyksen italialaisille tapana osoittaa tyytymättömyyttään nykyiselle hallitukselle, joka on vaikeuksista huolimatta yrittänyt noudattaa EU:n tiukkaa budjettikuria.

Talousasiantuntijat pitävätkin Italian kansanäänestyksen ja Renzin mahdollisen eron seurauksia jopa huolestuttavampina kuin brexitin jälkilöylyjä. Jos italialaiset päättävät sanoa uudistukselle ja Renzille ei, edessä ovat ennenaikaiset vaalit, joissa valtaan voi nousta ensimmäistä kertaa eurokriittinen puolue. Sen on ennustettu tietävän pahimmillaan jopa Italian eroa yhteisvaluutasta.

 

Vielä 1990-luvun lopussa italialainen tienasi keskimäärin enemmän kuin suomalainen.”

 

ITALIALAISTEN EUROKRIITTISYYDEN KASVUUN on olemassa useita syitä. Viisi tähteä -liikkeen kannatusta on pönkittänyt etenkin surkeaan suuntaan kehittynyt taloustilanne. Myös pakolaisten määrän kasvu ja luonnonkatastrofit ovat vaikeuttaneet osaltaan EU-myönteisen hallituksen tilannetta.

Italialaiset ovat yksi Euroopan tyytymättömimmistä kansoista heti kreikkalaisten ja portugalilaisten jälkeen. Vain hieman yli puolella työikäisistä italialaisista on töitä, ja kolmannes maan 20–24-vuotiaista on vailla opinto- tai työpaikkaa.

Lisäksi italialaisten tulotaso on pienentynyt ja tuloerot ovat kasvaneet. Vielä 1990-luvun lopussa italialainen tienasi keskimäärin enemmän kuin suomalainen. Siinä missä suomalaisen ansiot ovat sen jälkeen nousseet liki 10 000 dollarilla, italialaisten tienestit ovat vähentyneet 500 dollarilla.

Maalla oli taloudellisia vaikeuksia jo ennen eurokriisiä, mutta vuoden 2007 jälkeen italialaisten kotitalouksien käytössä olevan rahan määrä on vähentynyt merkittävästi verrattuna muihin OECD-maihin. Toisaalta varakkain viidennes tienaa kuusi kertaa sen, mitä toisessa päässä oleva köyhin viidennes.

2-81-127

Italian puoluekenttä on ollut 20 vuotta jatkuvassa liikkeessä. Myös alueellisia asioita ajavia puolueita on paljon. Catanialaisen torin kulmalle liimatussa UGS-puolueen julisteessa käsketään lopettamaan Sisilian ryöstäminen.

 

MYÖS LUOTTAMUS PERINTEISIIN PUOLUEISIIN on ollut koetukselle. Hallitukseen ja poliittisiin instituutioihin luotti ennen finanssikriisiä vain 30 prosenttia kansasta. Nyt luku on enää 15 prosenttia.

Epäluottamuksella on pitkät juuret. Italialaisten uskoa poliitikkojensa ammattitaitoon ja lainkuuliaisuuteen on koeteltu jo yli 20 vuotta. Maan poliittisella huipulla onkin ollut tuulista, kun hallitukset ovat vaihtuneet muutaman vuoden välein.

Äänestäjien luottamus poliitikkoihin sai kenties pahimman iskun 1990-luvun alussa, kun suuri osa maan kansanedustajista joutui syytteeseen korruptiosta. Puhtaiksi käsiksi, eli Mani puliteksi, ristityn operaation aikana syytetyn penkillä istui muun muassa yli puolet maan parlamentista. Osa poliitikoista päätyi paineiden alla itsemurhaan.

Mani pulite pyyhki Italian poliittiselta kartalta pois useita puolueita, esimerkiksi neljä hallituspuoluetta. Tapahtumat olivat niin dramaattisia, että Italian historiassa vuosi 1992 tunnetaan ensimmäisen tasavallan kauden loppuna.

Mani puliten piti olla uusi alku, mutta joidenkin asiantuntijoiden mukaan Italian korruptio on vain pahentunut.

 

VIISI TÄHTEÄ -LIIKKEEN riveissä seisoo nyt uusi sukupolvi, joka vaatii jälleen eräänlaista puhdistusta Italian poliittiselle kentälle. Euroero ja Grillon valtaannousu eivät välttämättä tuo onnea italialaisille. Vaikka Grillon puolueella on varmasti tarkoitus ajaa italialaisten parasta, voi edessä olla poliittinen kriisi, jossa maan talous sukeltaa syvään kuiluun.

Viiden tähden suosiossa on jotain tuttua. Kun Mani pulite pyyhki perinteiset sosialistiset ja kristilliset puolueet pois maan poliittiselta kartalta, valtaan nousi uusi, parempaa huomista italialaisille luvannut Forza Italia. Sitä johti kuusikymppinen bisnesmies Silvio Berlusconi.

Puheenjohtajakeskeisestä Forza Italiasta tuli 2000-luvun alussa Italian tasavallan pitkäaikaisin pääministeripuolue. Suosio oli suurta, mutta kaikki ei mennyt lopulta nappiin. Berlusconin johtama koalitio kasvatti maan velkataakkaa, ja vuonna 2011 oikeistokoalition suosio romahti, kun maan talouden tola paljastui.

Jos Renzin ajama uudistus äänestetään nurin joulukuussa ja Grillo voittaa ennenaikaiset parlamenttivaalit, Italian sotkuisesta politiikasta tulee yhä vahvemmin koko Euroopan ongelma. Harva tuntuu unionin alueella silti kuulevan sirkkojen sirinää.

Länsi-Saharaa tuetaan ainoastaan epäonnistuneilla neuvotteluilla

LINDA LAINE

Afrikassa on 54 valtiota. Afrikan unionin jäsenmaita on niin ikään 54, mutta Marokko ei ole jäsen. Sen sijaan unionissa vaikuttaa Länsi-Sahara, Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi kutsuttu miinoitettu hiekkahelvetti, jota Marokko on miehittänyt yli 40 vuotta.

 

Vuonna 1984 Marokko lähti Afrikan unionin edeltäjästä, Afrikan yhtenäisyysjärjestöstä ovet paukkuen. Syynä oli jäsenmaiden enemmistön antama tuki Länsi-Saharalle, jonka Marokko oli miehittänyt yhdeksän vuotta aiemmin. Afrikan unionissa Länsi-Sahara tunnetaan nimellä Saharan demokraattinen arabitasavalta. Sen hallitus on maanpaossa Algeriassa.

Länsi-Saharassa haaveiltiin itsenäisyydestä, kun espanjalaiset siirtomaaisännät vetäytyivät alueelta vuonna 1975. Itsenäisyyttä ei koskaan tullut, vaan Marokko ja Mauritania katsoivat harvaan asutun, noin Ison-Britannian kokoisen maapalan kuuluvan itselleen ja miehittivät sen. Vahvistaakseen alueen kuulumista Marokkoon, kuningas Hassan II marssitti 350 000 marokkolaista siviiliä Länsi-Saharaan. Mauritania solmi myöhemmin rauhansopimuksen Länsi-Saharan itsenäisyyttä vaativan Polisario-liikkeen kanssa ja poistui alueelta vuonna 1979. Tämän jälkeen Marokko valtasi vapautuneet maat hallintaansa.

Vuosikymmeniä umpikujassa olleen konfliktin aikana Marokko ei ole luopunut aluevaatimuksistaan, mutta on silloin tällöin vilautellut mahdollisuutta alueen osittaiseen itsehallintoon. Tämä ei  Länsi-Saharan asukkaille, sahraweille, riitä. Pitkän kärsimyksen jälkeen he haluavat itse päättää maansa tulevaisuudesta.

Länsi-Saharan miehityksen takia Marokkoa ei otettu mukaan Afrikan yhtenäisyysjärjestön tilalle perustettuun Afrikan Unioniin. Tai toisilta kysyttäessä Marokko jättäytyi oma-aloitteisesti unionin ulkopuolelle. Niin tai näin, maasta tuli Afrikan poliittinen kummajainen. Ainoa maa, joka ei kuulu unioniin.

 

MAROKKO EI HALUA pysytellä unionien ulkopuolella, mutta se haluaa pelata omilla säännöillään. Maa on ilmoittanut, että se on valmis harkitsemaan Afrikan unionin jäsenyyttä, jos Länsi-Sahara erotetaan tai sen jäsenyys jäädytetään. Lisäksi Marokko on hakenut EU-jäsenyyttä. Vastakaikua ei ole toistaiseksi löytynyt AU:sta eikä EU:sta.

Marokko ei ole saanut kansainvälistä hyväksyntää toimilleen Länsi-Saharassa, mikä on yksi syy nihkeille reaktioille eri unionipuheisiin. Haagin kansainvälinen tuomioistuin antoi jo vuonna 1975 selvityksen, jonka mukaan ei ole olemassa historiallisia todisteita Marokon oikeudesta Länsi-Saharaan. Marokon hallinto väittää toisin ja toimii edelleen oman mielensä mukaan, lähinnä Ranskan ja Yhdysvaltojen tukemana.

Konfliktiin on haettu ratkaisua lukuisissa neuvotteluissa, joista ovat kaikki kariutuneet. YK:n rauhanturvaoperaatio Minurso on ollut käynnissä Länsi-Saharassa vuodesta 1991. Sen tehtävänä on valvoa tulitaukoa Länsi-Saharan itsenäistymistä ajavan Polisario-liikkeen ja Marokon hallituksen välillä.

YK:n jalona tarkoituksena oli järjestää kansanäänestys alueen itsenäisyydestä jo 90-luvulla, mutta toistaiseksi äänestys on jäänyt pitämättä. Suurin kiista Marokon ja Polisarion välillä on siitä, ketkä saavat äänestää. Marokko ei myöskään kelpuuta alueen täyttä itsenäisyyttä yhdeksi äänestysvaihtoehdoista.

Paperien pyöriessä pöydillä Marokkoa on syytetty sahraweihin kohdistuneista toistuvista ihmisoikeusloukkauksista. Samanlaisia syytteitä on on esitetty myös Polisarion joukoista. Esimerkiksi sotavankeja on kidutettu puolin ja toisin. YK:n rauhanturvajoukkojen mandaattiin on toistaiseksi turhaan yritetty lisätä ihmisoikeustilanteen tarkkailun mahdollistavaa kohtaa. YK:n turvallisuusneuvostossa vaikuttava Ranska on torpannut yritykset entisen siirtomaansa Marokon etua ajaen.

 

MONEN MUUN maailmankolkan tapaan myös Länsi-Saharan maisemaa rikkoo muuri. Marokon 80-luvulla rakentama lähes 3 000 kilometriä pitkä hiekkavalli jakaa Länsi-Saharan kahtia. Tämän maailman toiseksi pisimmän muurin rakentaminen kesti seitsemän vuotta ja maa sen ympärillä on miinoitettu. Toiselle puolelle on eristetty Polisario-liike.

Miinat vaarantavat niin nomadista elämäntapaa harjoittavien siviilien kuin YK:n tarkkailijoiden hengen. Alueella on käynnissä YK:n miinanraivausoperaatio, mutta tuulen liikuttama hiekka vaikeuttaa miinojen löytämistä ja vaarattomaksi tekemistä. Hiekkameri vuoroin kätkee, vuoroin paljastaa miinoja. Tähän mennessä maasta on kaivettu yli 7 500 miinaa ja työ jatkuu edelleen.

 

LUKUISAT SAHRAWIT pakenivat 70-luvulla väkivaltaisuuksia pakolaisleireille Algeriaan. He ovat siellä edelleen. Elämä väliaikaiseksi tarkoitetuissa leireissä ei ole helppoa. Kaikki toimii kansainvälisen avun varassa ja heittelehtivät avustussummat vaikeuttavat leirien arkea. Viime lokakuussa aluetta vaivanneet tulvat ajoivat yli 25 000 pakolaista ahdinkoon veden tuhotessa koteja ja ruokavarastoja. Algerian hallituksen mukaan maassa on kaikkiaan noin 165 000  sahrawia, joista suurin osa asuu leireillä Tindoufin kaupungin lähistöllä. Tindoufissa majailee myös Saharan demokraattisen arabitasavallan maanpaossa oleva hallitus. Marokko on toistuvasti vaatinut Algeriaa lopettamaan Polisarion tukemisen, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Helppoa ei ole myöskään Länsi-Saharaan jääneillä. Alueen kouluissa poliisit vahtivat, etteivät oppilaat syyllisty Marokon vastaisiin toimiin. Lisäksi asukkaiden kokoontumis- ja sananvapautta on rajoitettu ja väkivalta on yleistä. Osa ei ole nähnyt leireille paenneita sukulaisiaan vuosikymmeniin.

Länsi-Sahara on Marokolle arka aihe. Maa esimerkiksi esti vuonna 2009 Yhdysvalloissa ihmisoikeuspalkintoa vastaanottamassa olleen länsisaharalaisen aktivistin Aminatou Haidarin palaamisen maahan, käännytti Haidarin Kanariansaarille ja takavarikoi hänen passinsa. Marokko myöntyi Haidarin paluuvaatimuksen vasta kansainvälisen yhteisön ärähdettyä. Haidar itse protestoi olemalla nälkälakossa 32 päivää.

 

KANSAINVÄLINEN YHTEISÖ on kerta toisensa jälkeen epäonnistunut Länsi-Saharan konfliktin ratkaisussa. YK:lla on kauniita aikeita, muttei muskeleita tuottaa tuloksia. Useat tahot yliopisto-oppineista pan-afrikkalaiseen kongressiin ovat vaatineet taloudellisia pakotteita Marokolle. Niitä ei ole tullut. Sen sijaan esimerkiksi EU solmi vuonna 2012 Marokon kanssa kalastussopimuksen, joka väärinkäytti Länsi-Saharan kalavesiä.

Viime lokakuussa Euroopan unionin tuomioistuin katsoi Marokon ja EU:n välisen kala- ja maataloustuotteita koskevan kauppasopimuksen laittomaksi. Afrikan unioni ilmaisi tyytyväisyytensä päätökseen. Muuta unioni ei ole lähiaikoina saanut aikaiseksi, sillä jokainen jäsenmaa hoitaa kahdenkeskiset suhteensa Marokkoon, miten parhaaksi katsoo. Viime kesänä unionin lakivaliokunta sai aikaiseksi lausunnon, joka tuomitsee Länsi-Saharan luonnonvarojen riiston Marokon ja kolmansien osapuolten välisillä sopimuksilla. Lisäksi unionin rauha- ja turvallisuusneuvosto on ehdottanut boikottia tuotteille, jotka riistävät Länsi-Saharan luonnonvaroja. Boikotteja ei ole tiettävästi pistetty käytäntöön.

Marokon jääräpäinen halu pitää Atlantin rannikolla sijaitseva autiomaa osana hallintoaluettaan vaikuttaa oudolta. Maanviljely alueella on lähes mahdotonta, juomavedestä on jatkuvasti pulaa ja aluetta kurittavat korkeat lämpötilat ja hiekkamyrskyt. Länsi-Saharan kalavedet ovat kuitenkin runsaat, minkä lisäksi maasta löytyy muun muassa fosfaattia ja uraania. Alueella oletetaan olevan myös runsaasti öljyä. Kyse on puhtaasti vallasta ja taloudellisesta hyödystä.

Ei auta, että Länsi-Saharan itsenäisyyden on tunnustanut yli 80 YK:n jäsenmaata. Näistä suurin osa sijaitsee Aasiassa ja Afrikassa. EU-maista Länsi-Saharaa ei ole tunnustanut ainutkaan. Ruotsissa nähtiin viime vuonna epäonnistunut yritys.