Tervemenoa Kekkonen ja Mannerheim – teatterilavoille kaivataan politiikan tämän hetken haasteita

LINDA LAINE
KULTTUURIKUUKAUSI

Mennyt vuosi oli täynnä poliittista teatteria Tampereen delfiinien salasiirrosta pääministeri Sipilän kiukunpuuskiin ja vaalivoittaja Trumpin töräytyksiin. Vuosi oli erityisen antoisa poliittisista aiheista ammentavalle näyttämötaiteelle. Valtablogi kokosi yhteen vuoden suurimmat inspiraation lähteet.

 

Viime kesänä saimme todistaa, miten europarlamentaarikko Paavo Väyrynen sovitti päähänsä kaljua ja muuntautui presidentti Urho Kekkoseksi. Keminmaan lisäksi Kekkonen marssi viime kesänä teatterin lavalla myös ainakin Imatralla, Lopella ja Paltamossa. Toinen ikoninen hahmo Mannerheim puolestaan saapasteli sisälavoilla esimerkiksi Helsingissä.

Ikävä tosiasia on, että useimmat lavoilla esitetyt poliitikot ovat kuolleita, eikä näiden sankarihahmojen elämän ja tekojen ruotiminen muuta yhteiskuntaamme mitenkään.

Elävät poliitikot ja heidän politiikkansa ovat aihealueita, joihin yllättävän harva ohjaaja tai käsikirjoittaja kajoaa. Poikkeuksia löytyy, mutta harmillisen vähän. Eniten julkisuudessa on viime vuosina pyöritelty ohjaaja Susanna Kuparisen Valtuusto- ja Eduskunta-trilogioita, joista viimeisin nousi jälleen julkisuuteen Yle-kohun jälkimainingeissa.

Suomalaista poliittista satiiria puolestaan hallitsevat tällä hetkellä Helsingin Sanomien Uutisraportti ja Ylen Noin viikon uutiset. Vastaavanlainen sisältö toimii myös lavalla. Ja jos jotain olemme oppineet ensi keväänä kahdeksannelle kaudelle ponnistavasta Putous-sarjasta, se on, että viikossa ehtii toteuttaa vaikka mitä.

Politiikalle ja poliitikoille ei ole kuitenkaan pakko nauraa. Epäusko, tuohtumus ja ihastus ovat myös sallittuja tuntemuksia.

 

LUOTTAMUSPULA. Sosiaalinen media julisti, että vuosi 2016 oli hirveä ja toi mukanaan vain kuolemaa. Tällä viitataan etenkin rakastettujen julkisuuden hahmojen, kuten David Bowien, Alan Rickmanin ja Carrie Fisherin kuolemiin. Heidän lisäkseen viime vuosi näyttää tappaneen myös tavallisen kansan luottamuksen poliitikkoihin.

Financial Times julisti viime juhannuksena kauhistuttaneen brexitin maskien takaa näytellyksi kabukiksi viitaten japanilaiseen teatterimuotoon, jossa miehet esittävät kaikki roolit ja kätkevät omat kasvonsa. Brittiläinen käsikirjoittaja James Graham on jo tarttunut brexitin tarjoamaan dramatiikkaan ja kirjoittanut The Guardianille näytelmän Strong Exit, jossa poliitikot hikoilevat lontoolaisessa bunkkerissa valmiina ottamaan käyttöön 50. artiklan ja eroamaan lopullisesti EU:sta.

Seuraavaksi Graham kirjoittaa brexitistä televisiodraaman, jossa hän ruotii kansanäänestyskampanjaa ja syitä, jotka johtivat EU-eron kannattajien voittoon.

Vallanpitäjät kärsivät viime vuonna luottamuspulasta myös Italiassa. Britannian eronnut pääministeri David Cameron sai seurakseen italialaisen kollegansa Matteo Renzin, joka niin ikään luopui tehtävästään pieleen menneen kansanäänestyksen jälkeen.

Suomalaispoliitikoillakaan ei ole syytä tuulettaa. Viime heinäkuussa julkaistujen tutkimustulosten mukaan suomalaisista vain kymmenisen prosenttia luottaa poliitikkoihin. Iltalehden teettämän tuoreen kyselyn mukaan jopa 48 prosenttia äänestäjistä toivoo, että Sipilän hallitus kaatuu. Syitä voidaan hakea esimerkiksi hallituksen leikkauspolitiikasta tai Terrafame-farssista, jossa kaivokseen on kerta toisensa jälkeen syydetty satoja miljoonia euroja. Kun tehdas vielä kantoi nimeä Talvivaara, sen vaiheista tehtiin scifi-näytelmä, joka kiersi ympäri Suomea.

 

VALHEET. Kiinteistömoguli ja Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump valehteli kampanjansa aikana niin paljon, että siihen ehti jo kyllästyä. PolitiFact-sivusto vertasi niin Trumpin kuin hänen vastaehdokkaansa Hillary Clintonin väittämiä faktoihin, ja Trump voitti valehtelutilaston reippaasti. Clinton puolestaan sortui varsin usein puolitotuuksiin.

Trump muun muassa väitti, että Yhdysvaltojen rikollisuus on kasvussa, useissa Clintonin voittamissa osavaltioissa tehtiin vaalivilppiä ja nykyinen presidentti Barack Obama perusti Clintonin tuella Isis-terroristijärjestön.

Valheiden lisäksi Trump kohautti myös törkeydellään. Hän haukkui naisia, vammaisia ja eri etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä ja sieti varsin vähän itseensä tai lähipiiriinsä kohdistunutta kritiikkiä. Trump jakoi marraskuussa tuohtumustaan Twitter-yleisölle, kun miehen tuleva varapresidentti Mike Pence sai osakseen buuauksia teatteriesityksen aikana New Yorkissa.

Suomessa poliitikot harvemmin valehtelevat päin naamaa. Sen sijaan he puhuvat ympäripyöreää poliitikkokieltä, joka on pullollaan kielikuvia ja vertauksia, jotka eivät tarkoita mitään. Viime maaliskuussa kielikuvan käytöstä sai kärsiä pääministeri Juha Sipilä, joka kommentoi kilpailukykysopimuksen etenemistä kuuluisalla lauseella: toivottavasti tulppa lähtee paatista ja päästään eteenpäin. Myöhemmin Sipilä sai selitellä, ettei suinkaan toivonut kiky-paatin uppoamista.

Ongelmia oli viime vuonna myös puolustusministeriössä. Sielläkään ei ollut kyse suoranaisesta valheesta, vaan huonosta viestinnästä. Milloin yllätyksenä tulivat Yhdysvaltain hävittäjien tulo Rissalaan tai panssarivaunujen saapuminen Niinisaloon.

 

POLIITTINEN EPÄKORREKTIUS. Toisin sanoen täysi idioottimaisuus. Filippiineillä presidentin virkaan viime kesänä noussut Rodrigo Duterte päihittää tökeröillä lausunnoillaan Trumpin mennen tullen. Presidentti Duterte on ehtinyt haukkua Obamaa huoranpenikaksi, uhannut maansa lähtevän YK:sta ja oikeuttanut tuhansien ihmisten surmaamisen ilman oikeudenkäyntiä vertaamalla tekoa holokaustiin.

Duterte pyysi Obamalta myöhemmin anteeksi ja väitti YK-lausuntonsa olleen vitsi. Huumesotaansa presidentti ei ole kansainvälisen yhteisön ja ihmisoikeusjärjestöjen lukuisista pyynnöistä huolimatta lopettanut. Lähes 6000 ihmisen kerrotaan kuolleen poliisien käsissä epäselvissä olosuhteissa.

Duterte kohautti viimeksi joulukuussa, kun hän kertoi tappaneensa rikoksista epäiltyjä toimiessaan Davaon pormestarina ennen presidentin uraansa. Hän myös ilmoitti heittävänsä korruptoituneet virkamiehet alas helikopterista pääkaupunki Manilan yllä. Näin hän pröystäili tehneensä aiemminkin.

Duterten tukijat ovat useaan otteeseen sanoneet, että presidentin puheet on otettava vakavasti, muttei kirjaimellisesti.

Epäkorrektius osataan myös Euroopassa. Äärioikeistot kautta mantereen ovat kunnostautuneet etenkin maahanmuuttoa vastustavissa lausunnoissa. Kansallinen rintama -puoluetta johtava ranskalaispolitiikko Marine Le Pen vaati joulukuussa, että oikeus ilmaiseen koulutukseen ja terveydenhoitoon poistetaan laittomasti maassa olevilta siirtolaisilta ja niiltä maahanmuuttajilta, jotka eivät maksa veroja. Le Penin uskotaan pääsevän toiselle kierrokselle Rankan ensi kevään presidentinvaaleissa.

Maahanmuuttokriittinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) on puolestaan vahvistanut asemiaan Saksassa. Maassa käydään liittopäivävaalit ensi syksynä. AfD:tä luotsaava Frauke Petry sanoi viime tammikuussa, että poliisien pitäisi saada lupa ampua maahan laittomasti pyrkiviä siirtolaisia, jos tarve vaatii.

Tätä äärioikeiston sanataidetta vastaan on käynyt muun muassa berliiniläinen Schaubühne Theatre, jonka FEAR-näytelmä sai AfD:n edustajan vaatimaan näytelmän hyllyttämistä.

Sekä Kansallista rintamaa että AfD:tä yhdistävät paitsi naisjohtaja myös vahva EU-kriittisyys.

Suomessa poliittinen epäkorrektius yhdistetään yleensä perussuomalaisten puhetapaan. Viime vuonna syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaa saivat esimerkiksi kansanedustaja Teuvo Hakkarainen  sekä kansanedustaja Lea Mäkipään avustajana toimiva Terhi Kiemunki, joka itse pyysi poliisia tutkimaan, onko hän syyllistynyt rikokseen. Kiemunki sai tuomion ja 450 euron sakot. Hakkaraisen tilanteen käsittely on kesken.

 

NYKYPOLITIIKASSA on kaikki ainekset viihdyttäviin ja ravisteleviin esityksiin. Taiteen avulla voidaan myös nostattaa kansalaisten mielenkiintoa politiikan seuraamiseen. Vallanpitäjien vetäminen mukaan teatteriin voidaan nähdä myös vastavetona sille, että poliitikoista näytti viime vuonna tulleen pikemminkin tosi-tv-tähtiä kuin vakavasti otettava valtion ohjastajia.

Jos kuitenkin katsot lavalla mieluummin Mannerheimia tai Kekkosta, ei hätää. Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi marsalkasta tehdään ainakin ooppera

Propagandasta tuli propagandan uhri

KARLA KEMPAS

Vielä 1950-luvulla puhuttiin huoleti bisnespropagandasta, kun aiheena oli markkinointi tai mainonta. Milloin propagandasta tuli ruma sana?

 

Natsi-Saksa, Maon Kiina ja dystopiakirjallisuus. Äärijärjestö Isis, Putinin trolliarmeijat, infosota ja Pohjois-Korean suljettu yhteiskunta.

Propaganda tuntuu usein kaukaiselta, pölyttyneisiin historiankirjoihin kuuluvalta asialta tai ilmiöltä, joka ei koske vauraassa ja turvallisessa maassa asuvia.

Täällä se on viihdykettä. Ehkä juonikoukku elokuvassa tai jännittävä ajatusleikki, josta on mukava herätä todellisuuteen napsauttamalla televisio tai kirja kiinni.

 

ME LÄNSIMAALAISET ajattelemme näin pitkälti, koska propaganda itse joutui propagandan uhriksi 1900-luvun puolivälissä.

Professori Heikki Luostarisen artikkelissa Mistä propaganda tuli ja mihin se meni kerrotaan, että vielä ennen kylmää sotaa propaganda oli varsin neutraali sana.

Sanaa propaganda saatettiin käyttää kuvaamaan mainontaa, markkinointia, public relations -toimintaa ja muuta vaikuttavaa viestintää.

Ei ole tavatonta ajatella, että vielä 1950-luvun alussa joku olisi kertonut työskentelevänsä bisnespropagandan parissa.

Kylmän sodan aikana Yhdysvallat alkoi käyttää sanaa propaganda Neuvostoliiton vaikuttamisviestinnästä, kun taas omaa propagandaansa se alkoi nimittää kansalaisten informoimiseksi. Propaganda liittyi jo valmiiksi kansalaisten ajatuksissa mielikuvaan sodasta ja aivopesusta, joten se jouti pois varjostamasta Yhdysvaltojen julkisuuskuvaa.

Kikka tehosi. Propaganda sulautui neuvostokommunismin imagoon kuin kurkkusalaatti metsämättäälle. Siitä tuli paha sana.

Mutta propaganda ei kadonnut minnekään lännestä, vaikka nimitykset vaihtuivatkin.

 

TODELLISUUDESSA tuskin mikään maailmankolkka välttyy propagandalta nykypäivänä.

Vaikuttavaa viestintää on kaikkialla, eikä se ole aina haitallista. Sitä näkyy sosiaalisessa mediassa, viihteessä, vaali- ja mainoskampanjoissa sekä joskus jopa journalismissa. Moraalittomaksi se silti muuttuu perustuessaan valheisiin ja tiettyjen ihmisryhmien herjaamiseen.

Aikakauslehti Vanity Fairin politiikasta kirjoittava Michael Kinsley toi esille kolumnissaan, että suoranainen valehtelu on palannut politiikkaanEnsi kuussa ratkeava Yhdysvaltojen presidentinvaali on kuvaava esimerkki tästä.

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump valehteli viime vuonna nähneensä tuhansien arabitaustaisten hurraavan, kun World Trade Center sortui Yhdysvaltojen tuhoisimmassa terrori-iskussa vuonna 2001. Tänä vuonna hän väitti, että nykyinen Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama perusti äärijärjestö Isisin.

Trump onkin saanut kyseenalaisen kunnian esiintyä faktantarkistussivusto PolitiFactin emävale-listauksessa harvinaisen usein.

 

TRUMPIN LISÄKSI Britannian EU-eroa kannattaneet poliitikot ovat syöttäneet äänestäjille pajunköyttä.

Kampanjabussin kyljessä liioiteltiin sitä summaa, minkä Britannia EU-jäsenyydessään viikossa maksaa ja luvattiin laittaa raha kansalliseen terveydenhuoltoon. Vaikka väite on todistettu monissa viestimissä palturiksi, koristaa slogan edelleen Leave-kampanjan Twitter-tiliä.

Lisäksi EU-eroa kannattava leiri laati julisteen, jossa on kuva turvapaikanhakijoista, jotka kulkevat sankoin joukoin jonossa. Kuvassa oli teksti “Viimeinen pisara”. Twitterissä kuva rinnastettiin natsipropagandaan, jossa lähes identtistä kuvastoa yhdistettiin juutalaisiin.

Brexitin kannalla olleet voittivat, joten kampanja näköjään tehosi.

Myös valtiovetoista propagandaa esiintyy lännessä.

Historian onnistuneimmat propagandakampanjat ovat olleet henkilökultin luomisia. Esimerkiksi Hitler saavutti aikanaan niin voimakkaan kansansuosion, että sen vaikutuksia voi nähdä vielä nykypäivänäkin.

Persianlahden sodassa Valkoinen talo teki päinvastaisen ratkaisun. 1990-luvulla pr-yritys Hill & Knowlton teki mielipidetutkimuksen, josta selvisi, ettei amerikkalaisia juuri kiinnostanut vapautuuko Kuwait vai ei. Samassa tutkimuksessa selvisi, että Saddam Husseinin imago oli hyvin huono. Saddamin kurjan julkisuuskuvan varaan oli hyvä rakentaa kampanja, jossa häntä demonisoitiin entisestään.

Yhdysvaltojen entisen presidentin George W. Bushin viestintähenkilöstöön kuulunut Scott McClellan kertoi vuonna 2008, että Valkoinen talo järjesti propaganda-kampanjan, jotta kansalaiset suhtautuisivat myönteisesti Irakin sotaan.

 

KIRJAILIJA George Orwellin klassikkoteoksessa Vuonna 1984 päähenkilö Winston Smith työskentelee totuusministeriössä, missä hän väärentää työkseen historiaa hallinnolle mieluisammaksi. Kuvitteellisessa Oseaniassa väärin ajatteleminen on rikos ja Isoveli valvoo.

Myös vuonna 2016 monessa maailmankolkassa eletään todellisuudessa, jossa propaganda hallitsee viestimiä ja sananvapaus on pelkkä päiväuni.

Propaganda on voimakas sana. Siksi maissa, joissa päättäjiä voi kritisoida ja uutisiin pääasiassa luottaa, tuntuu rajulta syyttää valheellista kampanjointia tai valtionviestintää propagandaksi.

Tärkeää on silti tiedostaa propagandan jatkuva läsnäolo ja osoittaa, etteivät valheet vakuuta meitä.

 

Lähteenä: Professori Heikki Luostarinen, Mistä propaganda tuli ja mihin se meni

Lue lisää: Valtablogi, Sosiaalinen media toi kissanpennut terroristien propagandaan

Helppoheikki, leikkausmaanikko ja kelvoton sotaan – Suomen ministerit kansan syynissä

Kansan Syvät Rivit

Sipilän hallituksen ensimmäisessä vuodessa on ollut käänteitä kuin saippuaoopperassa. Siksi Kansan Syvät Rivit heräsi talviuniltaan kertomaan, mitä kansa tästä kaikesta kiemurtelusta oikein tuumaa.

 

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.)

Voihan Veteli ja Kempele tuon Sipilän Juhan kanssa, ajattelin, kun palasin kevään ensimmäiseltä risusavotalta.

Savottaa on nimittäin ollut Juhallakin.

Äijä on noussut Suomen politiikan eliittiin nopeammin kuin mökkinaapuri kaupunkisuunnittelulautakuntaan liiterin kaavamuutoksen uhatessa. Silti mies itse vatuloi minkä kerkeää, vaikka pitäisi muka olla prosessikaaviot, kärkihankkeet ja yritysmaailman johtamismanööverit hallussa niin maan perusteellisen hyvin.

Itse en edes tiedä, miksi sillä puulaakitaustalla kehtaa niin paljon kehuskella. Maailma on pullollaan kaiken maailman helppoheikkejä, jotka kutsuvat itseään yrittäjiksi. Ei se ole mikään tae valtiomieskyvyistä.

 

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.)

En ole henkilökohtaisesti oikein koskaan ymmärtänyt Alexander Stubbin päälle, mutta viime aikoina hänestä on tullut helpommin lähestyttävä. Taannoisen numeroidenkeksimisjupakan jälkeen ministeri on pysynyt tiukasti asialinjalla, tihrannut lausuntoja papereista ja muutenkin pitänyt sellaisen epäsuomalaisen positiivisuuden minimeissään.

Kasvuyritys-puheenparret sen sijaan ovat pysyneet Alexin naamarissa. Pointit eivät vain lopu. Mutta kyllä se tuntuu kadunmiehestä kummalliselta, että miekkonen puhuu kokoomuksen puheenjohtajuudesta “projektina”. En tiedä, mitä siellä Hesassa puhutaan, mutta kehäkolmosen ulkopuollella projekti tarkoittaa, että pohjoiskarjalaisilta kielletään voi ja makkara.

Rankan projektin vuoksi Alexia tukevat kokoomusvaikuttajat pyysivät maaliskuun lopussa Stubbille työrauhaa istuvaa puheenjohtajaa tukevassa kannanotossaan.

Työrauha se on kyllä hyvä asia, jos se suodaan ministerille. Ehkä prosenttilaskutkin alkavat pikkuhiljaa sujua.

 

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.)

Dynaamisuutta, yritysmaailman arvoja ja suuria uudistuksia! Niitä Anne Berner on totisesti tuonut Suomen hallitukseen. Liikenne- ja viestintäministeri toteutti ensin kokoom… siis keskustalaista aluepolitiikkaa kurjistamalla maakuntien junayhteyksiä.

Kiitoksia vain Anne. Nyt pitää meidänkin huushollissa harkita auton ostoa, että pääsemme käymään Varkauden tehtaanhajussa isotätiä tervehtimässä.

Seuraavaksi raiteet avataan kilpailulle, ja veronkierr… siis verosuunnittelusta tunnettu ministerimme on todennäköisesti ministeripestinsä jälkeen haluttu henkilö junayhtiöiden hallituksissa.

Berner on sanonut olevansa politiikassa mukana vain tämän kauden. Bernerin motoksi sopisikin “Suomi minun bisnesteni kannalta parhaaseen kuntoon neljässä vuodessa”.

 

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.)

Brysselin komissiohommista ministerin tointa hoitamaan saapunut Olli Rehn on ottanut omakseen Ikean lanseeraaman lauseen “on ok muuttaa mieltään”.

Elinkeinoministeri Olli Rehn muutti näkemystään ydinvoimasta varsin selvästi vain puolessa vuodessa. Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta on kehittymässä uusi ja vakava energia- ja teollisuuspoliittinen pohjakosketus” vaihtui muotoon “Energiassa pidän ensimmäisenä vaihtoehtona vahvistaa uusiutuvan kotimaisen energian osuutta ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Sen rinnalla ydinvoima on siirtymäkauden välttämätön pahe.”

Totta kai ydinvoimala työllistää. Ainakin rakennusmiehiä, koska Olkiluoto ei ota valmistuakseen. Mutta näin Tsernobylin ydinvoimaonnettomuuden vuosipäivän lähestyessä, tavan kansalaiselle tulee mieleen, että voisi niitä olla turvallisempiakin tapoja työllistää kuin venäläinen ydinvoimala.

 

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.)

Minä pohdin vielä sellaista, että jos tämän hallituksen mediasuhde pitäisi tiivistää yhteen tapaukseen, se olisi puolustusministeri Jussi Niinistö A-studiossa.

Siinä välteltiin kysymyksiä, uhriuduttiin ja kaikki huipentui lapselliseen kiukutteluun. Väkisin hiipii mieleen, että Jussista ei olisi hyötyä sodan etulinjassa. Ei pakenemalla sotasankariksi tulla.

Tiedotuksessakin on ollut sotaministerillä puutteita. Presidentti Sauli Niinistö sai tiedon yhdysvaltalaisten hävittäjien ja panssarivaunujen saapumisesta Suomeen yhteisiin sotaharjoituksiin median kautta, koska ministeri Niinistön mielestä tällaisella treenailulla ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Sisäpolitiikkaako se Niinistön silmissä oli? No ainakin tiedämme sen, ettei Jussia kannata sijoittaa sodan aikana myöskään viestintätehtäviin, jos se mitenkään voidaan välttää.

 

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.)

En ole lääkäri, mutta diagnoosini opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle on akuutti leikkausmania. Sen verran paljon on juustohöylä heilunut Sannin sektorilla.

Sannia kiinnostaa myös lakikimaran saksiminen, eli niin sanottu normien purku. Byrokratian vihaaminenhan on kovin muodikasta. Käyrät kurkut ja tähtisädetikut, kerpele! Turhat säännöt poistettava, niillä se vienti lähtee vetämään!

#Suominousuun

#Suomikuntoon

#Kokoomusrokkaa

Sanni taisi unohtaa, että byrokratia pitää yllä myös hyödyllisiä asioita. Kun kuntien tehtäviä vähennetään, eli normeja puretaan, esimerkiksi vanhusten ja vammaisten eduista leikataan.

 

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.)

Lenita Toivakka on pysynyt ministerikautensa aikana jämäkästi omalla tontillaan. Yksi Lenitan tärkeimmistä arvoista onkin “yrittäjyys” ja jopa lempiväri, sininen, vaikuttaa olevan valittu yhteisymmärryksessä kokoomuksen viestintäosaston kanssa. Ihailtavaa omistautumista!

Kehitysministerinä Lenita näyttää keskittyneen lähinnä kehitysavun alasajoon. Samaan aikaan, kun hallituspuolueista kuuluu vaatimuksia, että ihmisiä pitää auttaa paikan päällä.

Mikkeliläistynyt hesalainen haluaa kehitysministerinä yritykset aiempaa vahvemmin mukaan kehitysyhteistyöhön. Se on hänen mielestään “win–win-mahdollisuus”. Ehkä emme ymmärrä toisiamme, koska Lenita on mikkeliläistynyt liikaa, mutta meillä päin 300 miljoonan kehitysyhteistyöleikkauksista on vaikea löytää yhtään ketään voittajaa.

 

Maatalous-, ympäristö- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.)

Kun vanhat korvani kuulivat ensimmäisen kerran Tiilikaisen Kimmosta, ajattelin, että tämä ukko se sopii tehtäväänsä. Että maatalous- ja ympäristöasioista vastaa luomuviljelijä. Sehän sopii kuin traktori Senaatintorille!

Tiilikainen onkin päässyt osallistumaan historiallisen Pariisin ilmasto-sopimuksen tekoon ihan ulkomailla asti. Kun sopimus saatiin kasaan, heitettiin ylävitoset, kuten hallituksen tyyliin kuuluu.

Maatalouspuolelta on sen sijaan näkynyt vähän erilaisia käsimerkkejä. Luomu-Kimmon kaudella maatalouspolitiikka ei ole nimittäin sujunut aivan Säkkijärven polkan tahtiin. Erityisesti metsähallituslaki ja maanviljelijöiden tukihäslinki ovat saaneet Kansan Syvät Rivit harkitsemaan sydämentahdistinta.

 

Ulkoministeri Timo Soini (ps.)

Kun ulkoministerimme Timo Soini esiintyy julkisuudessa, hänellä  on joka kerta takki eri päin. Takin vuoret vilkkuivat varsinkin silloin, kun Soini johti puolueensa vahvistamaan Kreikan kolmannen tukipaketin. Kyllä nauratti.

Perussuomalaisten kannattajia ei tainnut naurattaa, tai sitten he olivat siirtyneet nauramaan jonkun toisen puolueen reserviin taikka nukkuviin.

Timppa ei oikein tunnu tykkäävän muiden mokien selittelystä, ja kuka tykkäisikään. Edes populisti ei jaksa roikkua julkisuudessa, jos joutuu selittelemään puoluetovereidensa uusnatsiyhteyksiä.

Timppa onkin kertonut suosivansa äkkilähtöjä. Onhan se kätevää – pakoon pääsee lyhyelläkin varoitusajalla. Ministerin lempikohde on Lanzarote, eli nyt tiedämme mistä etsiä, kun Timppa on seuraavan kerran poliittisella pakomatkalla.

 

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.)

ja Hanna Mäntylä sosiaali- ja terveysministeri (ps.)

Nyt täytyy Kansan Syvien Rivien tunnustaa, että googleen piti mennä. Paljon sekään tiennyt.

Kävi ilmi, että Anu Vehviläisen yksi suurimmista saavutuksista on ollut maakuntavaalien ajankohdan siirtely. Vaalien on nimittäin ilmoitettu tulevan 2021, 2017 ja 2018. Olen pahoillani Anu, mutta tämä herättää melkein yhtä paljon luottamusta kuin Stubbin prosenttilaskut.

Hanna Mäntylästä sentään löytyy vuonna 2011 kirjoitettu Yle Lapin artikkeli, joka kuvasi Hanna Mäntylää “Vielä tuntemattomaksi lappilaiseksi politiitikoksi”. Jos tästä pitää jotain myönteistä veistellä, niin ainakin Ylen uutinen on pysynyt ajankohtaisena.

 

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.)

Sen verran elitisti minäkin olen, että oikeusministerinä haluaisin nähdä lainoppineen kansalaisen. Oikeusministerin ei kyllä paranisi kehottaa näitä Odineja tervetulleeksi kaduille, vaan käyttää se aika vaikka perustuslain kertaamiseen. Työministerinä olo sen sijaan on enemmän Lindströmin pihvi.

Tässä kohtaa seuraa kipeä tunnustus. Haluan kovasti uskoa, että Lindströmin Jari on hyvä äijä. Mies ei suolla turhan poliittista kielimattoa, eikä aiheuta äkillistä eliittiärsytystä ulosannillaan eikä ulkomuodollaan. “Perus-Jarppa” on niitä harvoja ministereitä, jonka kanssa voisi käydä lähibupissa kaatamassa pari karhua taikka kutsua terassille paistamaan kabanossia.

Yksi asia on kuitenkin maksanut Jarpalta kutsun makkarajuhliin. Helsingin Sanomien mukaan Jarppa nimittäin teki lopullisen päätöksen persuihin liittymisestä edesmenneen kansanedustajan Tony Halmeen puheiden perusteella. Oikeasti Jari?



Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.)

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on pannut tuulemaan, jotta suomalaiset saisivat helpommin alkoholia! Sipilän veneentulppavertauksen veroinen arvoitus silti on, että miten tämä liittyy Rehulan ministerisalkkuun. Vai onko kolmen ässän hallitus linjannut, että Alko kuuluu suomalaisten peruspalveluihin?

Perheiden tasa-arvosta perheministeri ei sitten olekaan niin välittänyt, sillä subjektiivinen päivähoito-oikeus katosi kuin Soini natsikohun uhatessa. Lisäksi samalla päivähoitomaksut nousivat niin, että suomalainen perusperhe joutuu miettimään palaamista 1960-luvulle, jolloin äidit olivat kotona.



Sisäministeri Petteri Orpo (kok.)

Sisäministeri Petteri Orpo on lehdistön ihannepoika, joka on säilyttänyt malttinsa pakolaiskriisin ja katupartioiden pyörityksessä.

Yhteen asiaan Orpo on kuitenkin kompastunut. Se on hänen oma nimensä.

Kansan Syville Riveille vuodettujen tietojen mukaan arvostettu sisäministerimme tulee puhelinlankoja pitkin mediataloihin, jos näkee nimensä taivutettuna kielioppisääntöjen mukaan “Orvon”. Orpo vaatii nimen taivutusta väärään muotoon “Orpon”.

Petteri hyvä, sukunimet taipuvat normaalien kielioppisääntöjen mukaan. Seuraavan kerran, kun Orpo näkee mediassa nimensä taivutettuna oikein, eli Orvon, herra sisäministeri voi soittaa toimituksen sijaan Kotimaisten kielten keskuksen nimistön neuvontapuhelimeen: 0295 333 203 (torstaisin ja perjantaisin klo 10–12).

Kansan Syvät Rivit

 

Valtion velka paha – opiskelijan velka hyvä?

OONA LOHILAHTI

 

Hallituksen leikkauslistasta päätellen opiskelijat ja tutkijat ovat Suomen hitaan talouskasvun syy. Tämän takia opintotukea suunnitellaan leikattavan tällä vaalikaudella 70 miljoonaa ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa, eli neljäsosa tuen tämänhetkisestä määrästä. Opiskelijan on vaikeaa ymmärtää, mitä hallitus häneltä haluaa.

 

Opintotuen kustannukset valtiolle ovat pysyneet noin 800 miljoonassa eurossa koko opintotuen historian ajan.

Tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet takaava tuki on menettänyt inflaation takia arvoaan vuosi vuodelta. Se ei ole kuitenkaan aiheuttanut valtiolle kasvavia menoja samalla tavalla kuin esimerkiksi asumisen tuet

Silti opintotukimenoista on yhtäkkiä tullut ongelma.

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset voitaisiin estää esimerkiksi varallisuusveron palauttamisella tai autoveron laskun perumisella. Talvivaarakin sai viime kesänä lisäbudjetissa 112 miljoonaa euroa.

Rahaa siis on. Ideologinen valinta on kuitenkin tehty.

 

SUUNNITELMA LEIKATA opintotukea rajusti on erityisen huolestuttavaa aikana, jolloin huoltosuhde huononee vuosi vuodelta ja talous ei kasva. Nyt jos koskaan Suomi tarvitsee osaavaa, hyvin koulutettua työvoimaa. 

Kasvua tuovat innovaatiotkaan tuskin syntyvät ilman kunnollista korkeakoulutusta ja perustutkimusta.

Koulutus on myös loistava tapa lisätä työvoiman tarjontaa. On työnantajien etu, että työmarkkinoilla on korkeasti koulutettuja ja päteviä työntekijöitä.

Koulutusta tarvitaan, sillä Suomessa ei ole enää kysyntää suorittavaa työtä tekevälle ja kouluttautumattomalle työntekijälle. Sen takia koulutuksen kelkasta pudonneet jäävät yleensä myös työelämän ulkopuolelle. Näitä nuoria kutsutaan syrjäytyneiksi, ja heistä ollaan huolissaan. 

Kyse on paljon muustakin. Korkeakoulutetut ovat esimerkiksi huomattavasti terveempiä kuin matalasti koulutetut ja tuottavat siten yhteiskunnalle vähemmän terveydenhoitokustannuksia.

 

SUOMESSA KOULUTUS on nähty investointina sekä yksilön että koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. 

Sipilän hallitus tuumaa toisin: opiskelu on yksilön sijoitus omaan tulevaisuuteensa. Jos tähän sijoitukseen ei ole varaa, kouluttautuminen jää. 

Ajattelutavan muutos on merkittävä, sillä tasa-arvoisen opintotuen mahdollistama lahjakkaimpien nousu yhteiskunnassa on periaatteessa istunut myös entisen sivistyspuolueen kokoomukseen oikeistolaiseen ideologiaan.

Hallitus teki uuden kantansa selväksi valitsemalla opintotukiselvityksen tekijäksi professori Roope Uusitalon, joka tunnetusti kannattaa lukukausimaksuja.

Mallia on otettu Britanniasta. Siellä yliopistot ovat muuttuneet pahimmillaan tehtaiksi, joissa opiskelija on asiakas. Jos opiskelija vaatii helpompia kokeita, hänen on maksavana asiakkaana käytännössä saatava, mitä hän pyytää. 

 

PROFESSORI UUSITALON selvitys opintotuesta julkaistiin tiistaina. Monia leikkauksia kokenut opintotuki on heikkenemässä jälleen – tällä kertaa merkittävästi.

Kun opintoraha tippuu lähes sadalla eurolla kuussa, opiskelijoille jää kaksi keinoa elämän perusedellytysten rahoittamiseksi: käydä töissä tai ottaa lainaa.

Kaikki eivät kuitenkaan uskalla opiskella velkarahalla. Lainan nostamisen pelkoa ei Uusitalon esityksessä edes yritetty liennyttää, sillä hän kehottaa lainan hyvityksen pienentämiseen.

Monelle opiskelijalle ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi työnteko. Tulorajojen sitominen indeksiin olisi myönteinen uudistus, mutta näin isojen leikkausten jälkeen tulorajoja pitäisi korottaa.

 

HALLITUS LISÄÄ rangaistuksia, mutta ei kannustimia. Viiden opintopisteen sijaan opiskelijan olisi suoritettava kuusi, jotta tuki kilahtaa tilille. Niille, jotka rahoittavat opintojaan työnteolla, opiskelutahdin koventuminen tarkoittaisi entistä vaikeampaa tilannetta. Kaiken lisäksi Uusitalo ehdottaa tukikuukausien määrän leikkaamista, taas.

Esityksessä on hyvää se, että helposti työllistyvien ammattien opiskelijat, joiden koulutukseen kuuluu esimerkiksi myös pakollisia harjoitteluja, voivat opiskella rauhassa lainan turvin. Lainan enimmäismäärä nousee Uusitalon selvityksessä 400 eurosta 650 euroon kuukaudessa.

Yksi suurimmista muutoksista olisi se, että opintotuen loputtua opintojaan ei voisi enää suorittaa loppuun sosiaaliturvan avulla, vaan opiskelijan olisi pakko nostaa lainaa. Tämä olisi uusi keino panna opiskelijat eriarvoiseen asemaan muihin tuen saajiin verrattuna.

Opiskelijoita syrjii jo nyt 15 prosentin korko, joka täytyy maksaa Kelalle palautettavien opintotukikuukausien kyljessä. Muilla ryhmillä ei vastaavia korkoja ole.

 

NUORTEN LÄHTÖKOHTANA toisen asteen suorittamisen jälkeen on se, että kouluttautuminen on Suomessa käytännössä pakollista. Siivoojakin tarvitsee yleensä tutkinnon.

Jos vanhemmat eivät suostu tai pysty tukemaan nuorta taloudellisesti, omaa rahoitusta aletaan kerätä vaikka välivuosien avulla. Ensin tehdään töitä ja säästetään ja vasta sitten lähdetään opiskelemaan.

Hallitus ei ole ottanut oppia aiempien vuosien kokemuksista. Vaikka valtionjohdon tavoitteena on vähentää toisen asteen jälkeisiä välivuosia, aiemmat leikkaukset ja muutokset esimekiksi alan vaihtamisen mahdollisuuksiin ovat johtaneet siihen, että yhä useampi harkitsee välivuotta.

 

SIPILÄN HALLITUKSEN linja hämmentää opiskelijoita. On vaikea käsittää, mitä opiskelijoilta vaaditaan.

Opiskelijat tekevät väärin, kun he kerryttävät työkokemusta opiskelujen ohessa, mikä auttaa heitä työllistymään valmistumisen jälkeen. Opiskelijat tekevät väärin myös silloin, jos he valmistuvat työttömiksi maistereiksi, koska eivät ole hankkineet työkokemusta opiskelujen aikana.

Kuvio on hankala, sillä työn tekemisestä on sekä opiskelijalle että valtiolle yleensä enemmän hyötyä kuin haittaa. Aivan pienestä asiasta ei ole kyse, sillä vuonna 2012 jopa 88 prosenttia opintotuen käyttäjistä ilmoitti, että hänellä on muitakin tuloja. Kaiken lisäksi valtio saa lisää verotuloja kaikilta näiltä työssäkäyviltä opiskelijoilta.

 

TYÖN TEOLLA ON kaksi tehtävää. Opintorahalla ja asumislisällä saa useimmiten maksettua vuokran, mutta opiskelijan on myös syötävä. Elämän rahoittaminen kesätöillä ei ole enää itsestään selvää, sillä työpaikat vähenevät vuosi vuodelta.

Opiskelijat haluavat myös parantaa työllistymismahdollisuuksiaan kartuttamalla työkokemusta jo opiskelujen ohessa, sillä harva työnantaja katsoo hyvällä 25-vuotiaan maisterin tyhjää ansioluetteloa. 

Koska opiskeleminen on opiskelijan työtä, kahden työn tekeminen helposti hidastaa opintoja.

 

TILANNE PAHENEE, mikäli professori Uusitalon kaavailut toteutuvat. Jos korkeakouluopiskelu hoituu lähinnä lainalla, entistä suurempi osa opiskelijoista yrittäisi tehdä kahta työtä.

Hallitus kuitenkin haluaa, että juuri lukiosta päässeet nuoret velkaantuisivat kymmenillä tuhansilla euroilla muutamassa vuodessa. Siitäkin huolimatta, että hallitus on rummuttanut jo lähes vuoden ajan mantraa, jonka mukaan velkaantuminen on vaarallista. 

Moni opiskelija ymmärtää sen, että yksityinen velka on huomattavasti suurempi riski kuin valtion velka. Hallituksen pitääkin olla tyytyväinen siihen, etteivät nuoret halua ottaa liikaa taloudellisia riskejä.

Pahimmillaan velan välttely johtaa siihen, että yhä useampi nuori jää kokonaan ilman koulutusta toisen asteen jälkeen. Monen kunnianhimoisen ja älykkään nuoren urahaaveet voivat kaatua siihen, että laina ei ole turvallinen vaihtoehto.

 

HALLITUKSEN MUKAAN tässä tilanteessa opiskelijoilta on pakko leikata neljäsosa toimeentulosta, koska Suomen talous ei kasva. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen puolestaan arvelee, että opiskelijoiden mieltä parantaa se, että näiden säästötoimien avulla Suomi saadaan nousuun. 

Opiskelijoita tuskin lohduttaa se, että hallituksen aikeet romuttaa korkeakoulutuksen tasa-arvoisuus on ristiriidassa esimerkiksi Arto Kokkisen tutkimuksen kanssa. Sen mukaan koulutuksen avulla muodostettu inhimillinen pääoma on merkittävä tekijä bruttokansantuotteen kasvussa. 

Tutkimuksen valossa Suomen taloustilanne siis ei heikkenisi, jos kaikille taattaisiin jatkossakin mahdollisuus kouluttautua varallisuudesta ja alan valinnasta riippumatta. Päinvastoin, opintotuki- ja koulutusleikkaukset romuttavat talouskasvua.

Politiikassa harva asia on pakko. Opiskelijoilta leikkaaminen on pelkästään poliittinen valinta.

 

Hallitus joutaa jälki-istuntoon kertaamaan perustuslakia

Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Keväällä kautensa aloittanut hallitus halusi uudistaa poliittisen päätöksenteon, ja on onnistunut siinä. Suomen uudessa poliittisessa kulttuurissa hallitus kävelee tietoisesti perustuslain yli.

 

Sipilän hallitukselle perustuslaki on politiikan teon este. Lain olemassaolosta on jouduttu muistuttamaan niin pakkolakien, turvapaikanhakijoiden kuin sote-uudistuksenkin kohdalla.

Muistuttajistakaan hallitus ei ole pitänyt. Pakkolakien perustuslaillisuuden kyseenalaistanut ammattiyhdistysliike on ajettu nurkkaan, ja professoreille ja dosenteille on kerrottu, että he ovat aina kieltämässä kaiken.

 

USEAT hallituksen esitykset on tuotu julkisuuteen, vaikka ne ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Räikein esimerkki on suunnitelma kahden kerroksen sosiaaliturvasta oleskeluluvan saaville turvapaikanhakijoille. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

On selvää, että Sipilän hallitus haluaa heikentää perustuslaissa määritettyjä perusoikeuksia. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen asettaa lapset eriarvoiseen asemaan, koulutusleikkaukset heikentävät tasa-arvoa, ja kaiken seurauksena tuloerot kasvavat.

Perusoikeuksia voidaan kyllä heikentää, jos se palvelee koko yhteiskunnan etua. Esimerkiksi sananvapautta rajataan siten, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rangaistavaa, eikä elinkeinovapaus ole niin täydellinen, että ihmiskauppa olisi laillista.

 

VALITETTAVASTI hallituksen asenne lainsäätämistä kohtaan on huolestuttavan välinpitämätön. Lait pitäisi valmistella alusta asti perustuslain mukaisiksi ja vaikutukset arvioida huolellisesti.

Hallitus tietää tämän, ja siksi valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi hallituksen kuulleen perustuslakiasiantuntijoita työelämäpaketin valmistelussa, vaikka sitä ei ollut tehty.

Välinpitämättömyydestä kieli myös Stubbin tietoinen valehtelu eduskunnan edessä.

Kansalaisten kannalta pelottavimman kommentin sanoi kuitenkin pääministeri Juha Sipilä kesäkuussa. “Uudistetaan ensin, arvioidaan sitten”, oli pääministerin vastaus, kun professorit kysyivät hallitusohjelman tasa-arvovaikutuksista.

Monet hallituksen esityksistä ovat kaatuneet perustuslakiin, kansalaisten vastustukseen tai opposition teettämiin laskelmiin. Kun esitys on todistettu hataraksi ja vaikutukset huonoiksi, hallitus mieluummin peruu esityksensä kuin tekee siitä kelvollisen. Esityksen korjaaminen esimerkiksi perustuslain mukaiseksi ei siis kiinnosta hallitusta.

 

PERUSTUSLAIN väheksymisellä voi olla vakavia seurauksia, sillä perustuslaki on ensimmäinen edellytys oikeusvaltiolle. Lain tarkoituksena on luoda tasa-arvoinen ja hyvä elämä kaikille, ja suojella yksilöä poliitikkojen ja toisten kansalaisten hulluimmilta ideoilta.

Perustuslain olemassaolo ei kuitenkaan takaa sitä, että sitä noudatetaan. Esimerkiksi Unkari, Turkki ja Tsekki olivat aikanaan matkalla kohti oikeusvaltiota, mutta kaikkien suunta on kääntynyt itsevaltaisten ja korruptoituneiden poliitikkojen takia.

Tällaisissa valtioissa instituutiot toimivat ja kansalaisten arki sujuu, mutta julkisivun takana kaikki keinot ovat sallittuja. Poliitikot saattavat käyttää perustuslakia politikointiin tai toimia, kuin perustuslakia ei olisi olemassa. Myös kansalaiset voivat ylittää omat oikeutensa ja laistaa velvollisuuksistaan.

 

SUOMESSA sekä poliitikot että kansalaiset ovat hyväksyneet ajatuksen kaikille kuuluvista, perustuslaissa määritetyistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Tämä ajattelutapa on syntynyt pitkän ajan kuluessa, ja Suomen maine edistyksellisenä demokratiana perustuu pitkälti tähän.

Suomi onkin perinteisesti ollut opettaja. Suomi on kertonut kehittyville valtioille, kuinka yhteiskunnasta poistetaan korruptio ja kuinka kansanvalta toteutuu.

Sipilän hallituksen asenne lainsäätämiseen on kääntänyt tilanteen päälaelleen. Nyt joutaisimme itse jälki-istuntoon kertaamaan, miksi perustuslailla on väliä. Rangaistuksena ministerimme voisivat kopioida perustuslain pykälät kymmenen kertaa.

Vaikka Suomi on vielä kaukana esimerkiksi Turkin itsevaltaisesta hallinnosta, sekä kansalaisten että poliitikkojen on hyvä muistaa, että demokratia ei ole pysyvä tila edes Suomessa.

Lue lisää:

Suomen perustuslaki