Tosimaailman atlantikset

Salomonsaaret. Kuva: YK:n kuvapankki.

KARLA KEMPAS

KOLUMNI

Samoa. Vanuatu. Palau. Cookinsaaret. Fidzi. Ja ei, tämä ei ole ainoastaan luettelo Selviytyjät-sarjan kuvauspaikoista. Edellä mainitut maat ovat muutamia esimerkkejä niistä kymmenistä pienistä saarivaltioista, joissa eläminen on vaakalaudalla, ellei merenpinnan nousua saada pysäytettyä.

 

Pienissä saarivaltioissa asuvien kodit voivat kadota aaltoihin, koska etenkin rikkaat teollistuneet maat ovat vuosikymmenien ajan laiminlyöneet ympäristöä. Kivihiili, öljy ja maakaasu tuottavat valtaosan hiilidioksidipäästöistä, ja suurimmat saastuttajat ovat EU, Yhdysvallat, Kiina ja Intia.

Saarivaltioilla on oma lehmä meressä.

Siksi ne ovat vaikuttaneet voimakkaasti siihen, että Pariisin ilmastosopimuksesta tuli kunnianhimoisempi kuin etukäteen odotettiin. Pienten saarivaltioiden oikeuksia ajavat järjestöt lobbasivat ankarasti ja saivat äänensä kuuluviin ilmastokokouksessa. Ilman niitä Pariisin sopimukseen olisi tuskin kirjattu tavoitteeksi keskilämpötilan alle 1,5 asteen nousua.

Pariisin sopimus tuli voimaan yllättävän nopeasti, muttei hetkeäkään liian aikaisin. Ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu voi pakottaa tuhannet pienten saarivaltioiden asukkaat pakenemaan kotoaan jo kuluvan vuosisadan aikana.

Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan merenpinta voi nousta jopa metrin vuoteen 2100 mennessä, jos maailman keskilämpötila nousee neljä astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Se tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi Tuvalussa, Kiribatissa ja Marshallinsaarilla pitäisi keksiä varsin atlantismaisia ratkaisuja, jotta asuminen siellä olisi edelleen mahdollista.

Näissä maissa ajoittaiset tulvat aiheuttavat jo nyt laajoja vahinkoja viljelykasveille ja juomavedelle. Merenpinnan nousu kaventaisi elintilaa myös monissa muissa saarivaltioissa.

 

MONET ilmastonmuutokselle alttiina olevista saarivaltioista ovat köyhiä, mutta ne ovat silti julistaneet kunnianhimoisia tavoitteita uusiutuvan energian käytölle. Esimerkiksi Tuvalu ja Uuden-Seelannin territorio Niue ovat asettaneet tavoitteekseen, että maiden kaikki sähkö tuotettaan uusiutuvilla energiamuodoilla vuoteen 2020 mennessä.

Vuonna 2015 Niuen sähköstä ei tuotettu uusiutuvilla prosenttiakaan ja Tuvalun sähköstä uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettiin viisi prosenttia.

Ei tarvita loogikkoa päättelemään, että Tuvalun ja Niuen tavoitteet ovat epärealistisia, kalliita ja vaikeasti toteutettavia. Samalla on selvää, että saarivaltioiden rooli ilmastonmuutoksen aiheuttamisessa ja estämisessä on hyvin pieni. Vaikka joka ikinen saari saavuttaisi utopistisimmatkin tavoitteensa, se itsessään ei pysäytä vedenpinnan nousemista.

On silti symbolisesti arvokasta, että köyhienkin saarien asukkaat yrittävät elää, kuten opettavat.

 

MAROKON Marrakechissa keskusteltiin marraskuussa, miten maailman maat voisivat muuttaa Pariisissa sopimusteksiin raapustetut lupaukset käytännön toiminnaksi. Marraskuun ilmastokokouksessa Pariisin sopimuksen suunnitelma hyväksyttiin.

Jo silloin, kun Pariisin sopimus allekirjoitettiin, oli tiedossa, että tehdyt lupaukset päästöjen vähentämiseksi eivät riitä. (Valtablogi kirjoitti silloin, ettei vielä ole aika heittää yläfemmoja.YK julkisti vastikään ympäristöraportin, jonka mukaan Pariisin ilmastosopimuksen nykyiset tavoitteet voivat johtaa jopa 3,4 asteen nousuun.

Se tuntuu vaarallisen korkealta, kun tietää miten saarien käy, jos keskilämpötila nousee 4 astetta.

Pariisin ilmastosopimus perustuu luottamukseen. Jokainen valtio laatii omat suunnitelmansa päästöjen vähentämiseksi ja niiden sanaan on vain luotettava. Jos maa ei noudata omia suunnitelmiaan, rikkomusta ei seuraa rangaistus. Saarivaltiot sen sijaan kärsivät rangaistuksen muiden puolesta.

Saarivaltioiden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että muut maat ovat luottamuksen arvoisia. Tässä tilanteessa maailman maat ovat kuin Selviytyjien heimoneuvosto, joka päättää, kuinka moni saari saa pysyä merenpinnan yläpuolella.

 

Lähde:

Matthew Dornan  – Renewable Energy Development in Small Island Developing States of the Pacific

Viisi uutista, jotka jäävät historiaan vuodelta 2015

KARLA KEMPAS

Kädenpuristuksia, neuvottelupöydissä istuvia tärkeitä ihmisiä, savusumua ja mieleenpainuvia väkivallantekoja. Niistä oli vuosi 2015 tehty. Valtablogi kokosi yhteen viisi uutista, joista puhumme vielä tulevina vuosina ja jotka saattavat päätyä jopa historiankirjoihin asti.

 

1. Iranin ydinsopimus muuttaa Lähi-idän ryhmädynamiikkaa

 

Heinäkuussa Iran ja Yhdysvallat, Kiina, Ranska, Saksa, Iso-Britannia ja Venäjä saavuttivat sovun, jonka vuoksi oli paiskittu töitä 12 vuotta.

Iranin ydinsopuna tunnetun sopimuksen tarkoituksena on estää Irania rakentamasta ydinasetta. Maa joutuu luopumaan lähes kaikesta rikastetusta uraanistaan ja kahdesta kolmasosasta rikastamiseen tarvittavista sentrifugeista. Lisäksi Iran suostuu siihen, että kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA valvoo, että Iran noudattaa sopimusta. Vastineeksi Iranin vastaisista talouspakotteista luovutaan. Tämä tarkoittaa, että Iran saa ulkomailla säilössä olleita varojaan jälleen käyttöön ja valtion asukkaat pystyvät ostamaan ulkomailla tuotettuja syöpälääkkeitä.

Sopimuksen diplomaattisia ansioita on kehuttu laajalti, mutta kaikkien mielestä neuvottelujen tulos ei riitä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen republikaanit ovat kritisoineet sopimusta äänekkäästi, koska sopimuksen ehdot eivät takaa sitä, että Iran luopuu täysin ydinaseen kehittelemisestä.

Optimistisimmat ovat silti povanneet ydinsopimuksen rauhoittavan Lähi-itää, koska se vähentää alueen kilpavarustelua. Toiset ovat ennakoineet päinvastaista tulosta. Varsinkin Saudi-Arabian liittolaisen Yhdysvaltojen ja  saudien vihamiehen Iranin lähentymisen on uskottu lyövän entistä syvemmän railon saudien ja iranilaisten välille. Välien kiristymisestä on jo nyt viitteitä.

Kävi miten kävi, Iranin ydinsopimuksella on kauaskantoiset vaikutukset Lähi-idän suhteisiin.

Lue lisää:

Mikä hiertää Saudi-Arabian ja Iranin välillä? 

Ydinsovun seuraukset: öljyn hintaan muutoksia ja lääkkeitä iranilaisille.

 

2. Euroopan pakolaiskriisi alkoi

 

Vuosi 2015 tullaan maanosassamme muistamaan vuotena, jona alkoi Euroopan pakolaiskriisi.

Uutiset Välimeren ylittäneistä pakolaisista ovat tulleet vähän väliä esiin suomalaisessa mediassa, mutta eivät missään vaiheessa nousseet pohjoisen kansan kahvipöytäkeskustelujen keskeisimmäksi aiheeksi.

Sitten pakolaisten reittien painopiste muuttui. Kesällä 2015 Balkanin halki kulki Eurooppaan enemmän pakolaisia kuin Välimeren tyrskyjen kautta. Euroopan lähialueilta paenneiden ihmisten kohtalo jäänee historiaan, sillä yhtä paljon paettiin viimeksi toisen maailmansodan aikana. Monissa maissa turvapaikanhakijoiden määrä on moninkertaistunut.

Kun vastaanottokeskuksia alettiin pykäämään pohjolan perukoille asti, suomalaiset heräsivät ja iski ymmärrys. Sieltä ne pakolaiset oikeasti tulevat. Kaukomaiden huolet vaikuttavat myös meihin. Alkoi keskustelu, joka tuskin loppuu lähivuosina.

Lisää tietoa:

Pakolaisneuvonnan kokoama faktapaketti pakolaisuudesta.

Valtablogin Saksan sisäpolitiikka antaa Euroopalle mahdollisuuden sulkea ovensa -teksti Saksan pakolaispolitiikasta.

 

3. Ihminen aiheutti Indonesian jättiläismäiset metsäpalot

 

Mikä näkyy avaruuteen saakka, on aiheuttaa hengitystiesairauksia sadoilletuhansille ihmisille ja on tituleerattu vuosisadan pahimmaksi ilmastokatastrofiksi?

Indonesian suurmetsäpalo, tietenkin. Ai et ole kuullut siitä? Älä syytä itseäsi. Kyseinen uutistapahtuma meni monelta muultakin ohi.

Elokuussa 2015 alkoi Indonesiassa jo vuosittaiseksi muodostunut metsäpalokausi, joka on pitkälti seurausta syttymisalttiista maaperästä ja niin kansainvälisten kuin paikallistenkin yritysten harjoittamasta metsän raivaamisesta polttamalla.

Viime vuonna tuli ei kuitenkaan talttunut aiempien vuosien tapaan. Etenkin Sumatran ja Borneon alueet kärsivät tulesta ja savusta. Savusumu näkyi satelliittikuvissa ja myrkytti hengitysilmaa. Lokakuuhun mennessä puoli miljoonaa ihmistä alueella kärsi hengitystiesairauksista, joiden pelätään aiheuttavan jopa satojentuhansien ennenaikaisia kuolemia tulevien vuosien aikana.

Indonesialaiset ja naapurimaiden asukkaat eivät ole ainoita, jotka kärsivät roihuavista metsistä. Indonesian metsäpalot ovat haitaksi koko ihmiskunnalle, koska tuhansien palojen yhteinen päästövaikutus on päätähuimaava. World Recources Institute -tutkimuslaitoksen mukaan metsäpalojen päiväkohtaiset päästöt ovat suuremmat kuin koko Yhdysvaltojen talouden aiheuttamat päästöt.

Valtablogin toimitus toivoo, että Indonesian poliittinen johto ja alueella toimivat yritykset heräävät ja lopettavat maan raivaamisen polttamalla. Siten vastaavanlaiset luonnonkatastrofit voidaan tulevaisuudessa välttää.

Lue lisää:

Marraskuussa Indonesiassa oli palanut metsää Kainuun kokoisen alueen verran.

The Guardianissa julkaistu mielipidekirjoitus, jossa pohditaan, miksei media tarttunut Indonesian metsäpaloihin niin hanakasti kuin olisi ollut tarpeen.

 

4. Isisistä tuli myös eurooppalaisten ongelma

 

Viime vuonna opimme, miten sanotaan “Olen Charlie” ranskaksi. Kielten oppiminen ei ole ikinä ollut niin masentavaa.

Terrorismi nousi vuosi sitten tammikuussa pääuutiseksi ympäri maailman ja Euroopassa huolestuttiin toden teolla terroristijärjestö Isisistä, kun kalashnikovien piipuilla tähdättiin satiirilehden toimitusta. 12 kuoli ja sananvapaudesta puhuttiin sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla päiväkaupalla. Samassa kuussa Boko Haram otti haltuunsa Bakan kaupungin Nigeriassa ja poltti sen lähes maan tasalle. Satoja ellei tuhansia kuoli.

Verenvuodatus ei loppunut tammikuuhun. Terroristit iskivät Tunisiassa ensin museoon ja myöhemmin turistirannalle. Myös Kenia, Irak, Turkki, Jemen, Egypti ja Libanon joutuivat terrorihyökkäysten kohteiksi vuonna 2015.

Marraskuussa somekansa ja lukuisat valtiorakennukset Sydneystä Helsinkiin verhoutuivat Ranskan väreihin. Trikolori koristi Facebook-profiilikuvia ja sanomalehtien etusivuja. Pariisin iskuina tunnettu tapahtumasarja järisytti Eurooppaa. Asein ja itsemurhapommein tehdyt iskut tappoivat 130 ihmistä. Heidän lisäkseen sadat haavoittuivat. Isku oli Ranskan verisin sitten toisen maailmansodan.

Vaikka terroristijärjestöt Isis ja Boko Haram aloittivat iskunsa suurella intensiteetillä jo vuonna 2014, vuosi 2015 tullaan todennäköisesti muistamaan terrorin vuotena. Silloin ilmiö tuli lähelle eurooppalaisia.

Lue lisää:

Valtablogissa julkaistu Tiedä ketä pelätä -kolumni, joka kirjoitettiin heti Pariisin iskujen jälkeen.

Foreign Policyn listaus vuoden verisimmistä terrori-iskuista.

 

5. Ilmastosopimus antoi toivoa puhtaammasta tulevaisuudesta

 

Pariisissa tehtiin onneksi muutakin kuin terrorismihistoriaa. Yksi vuoden hypetetyimmistä uutisista on ehdottomasti Pariisin ilmastosopimus, eli 34-sivuinen paperinivaska, jonka tarkoituksena on saada kuriin koko planeettaamme uhkaava ilmaston lämpeneminen. Ei paineita.

Erityisen merkittävää sopimuksessa on se, että kaikki maat, eli niin öljyporhot kuin atlantismaisesti veden alle vajoavat saarivaltiotkin, ovat hyväksyneet laaditun sopimuksen. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Kiina, eli kaksi maailman suurimpiin päästelijöihin kuuluvaa maata, ovat aiemmin jättäytyneet ilmastosopimusten ulkopuolelle. Sopimus on historiallinen myös kunnianhimoisten tavoitteidensa vuoksi.

Päättäjien saavuttama sopu on ennen kaikkea viesti maailman valtioilta: Suhtaudumme ilmaston lämpenemiseen vakavasti ja aiomme osallistua sen pysäyttämiseen.

Jos ihmiskunta saa niskalenkin ilmastonmuutoksesta, Pariisin ilmastosopimus tullaan näkemään varmasti käännekohtana historiassa. Paperinivaskana, joka todella muutti maailmaa.

Lue lisää:

Valtablogin Sori Laurent Fabius, nuijan isku ei pysäytä ilmastonmuutosta -teksti, jossa analysoidaan Pariisin ilmastosopimuksen sisältöä.

Miten sopimusprosessi etenee?

 

Sori Laurent Fabius, nuijan isku ei pysäytä ilmastonmuutosta

KARLA KEMPAS

Maailman päättäjien kommenteista voisi päätellä, että yhden sopimuksen allekirjoittaminen pelastaa planeettamme ilmastonmuutokselta. Valtablogi kävi läpi Pariisin ilmastosopimuksen pääkohdat ja vertasi tehtyjä päätöksiä päättäjien lausuntoihin.

 

“Ylävitoset heitettiin.”

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen

“Ilmastosopimus tarkoittaa, että lapsenlapsemme näkevät, että teimme velvollisuutemme planeettamme tulevaisuuden turvaamiseksi.”

Ison-Britannian pääministeri David Cameron

“Maailma on nyt valmis vastaamaan ilmastohaasteeseen.”

Pääministeri Juha Sipilä Twitterissä

“Pienellä nuijalla voi tehdä suuria asioita.”

Ilmastokokouksen puheenjohtaja Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius

 

Pariisin ilmastokokouksen osanottajamaat saavuttivat sovun lauantai-iltana, päivän myöhässä aikataulusta. Pariisin ilmastosopimus on maailman ensimmäinen, kaikkia maita oikeudellisesti sitova ilmastosopimus. Neuvottelijat tiukensivat ilmaston lämpenemistä koskevia tavoitteita, päättivät ilmastorahoituksesta ja korvauksista haavoittuvaisille maille.

Kun 34-sivuinen asiakirja kelpasi kaikille, päättäjät halasivat, pitivät toisiaan käsistä ja taputtelivat toisiaan selkään. Sitten alkoi lausuntokierros, jossa osapuolet kiittelivät kilvan syntynyttä sopimusta.

 

PARIISIN sopimuksen kehutuin kohta käsittelee sitä, kuinka paljon maailman keskilämpötila saa nousta verrattuna esiteollisen ajan lämpötilaan. Lauantaina sorvatussa sopimuksessa ilmaston lämpeneminen rajoitetaan alle kahteen asteeseen. Sama yläraja on tuttu vanhoista ilmastosopimuksista, ja sitä perustellaan sillä, että sitä korkeampi lämpötilannousu olisi kohtalokas esimerkiksi useille Saharan eteläpuolisen Afrikan maille.

Uutta Pariisin sopimuksessa on se, että maiden toivotaan pyrkivän korkeintaan 1,5 asteen lämpötilannousuun.

Niin ympäristöjärjestöt kuin valtiopäämiehetkin ovat kiitelleet sopimukseen kirjattua tavoitetta kunnianhimoisuudesta. Ja kunnianhimoinen tavoite onkin. Varsinkin, kun käy ilmi, että päästörajat, joihin maailman valtiot ovat sitoutuneet, eivät riitä sopimuksen tavoitteeseen. Eivät kahteen asteeseen, eivätkä todellakaan puoleentoista asteeseen. YK:n arvioiden mukaan nykyisiä sitoumuksia noudattamalla maailman keskilämpötila nousee 2,7 asteella. Se on liikaa.

 

MYÖS KIINAN rooli oli kokouksen aikana luupin alla.

Kiina on maailman suurin kasvihuonepäästöjen alkulähde ja tunnettu siitä, että se on aiemmin jättänyt ilmastosopimukset allekirjoittamatta. Lisäksi tämä Itä-Aasian voimavaltio on maailman toiseksi suurin talous. Siitä huolimatta se nauttii yhä kehitysmaiden erivapauksista.

Kehitysmaa-status vaikuttaa siihen, kuinka kalliiksi ilmastosopimusten ratifioiminen maalle tulee. Kehitysmailla ei nimittäin ole aiemmissa sopimuksissa ollut velvollisuuksia leikata päästöjään tai maksaa köyhille maille avustuksia.

Pelkästään se, että Kiina on mukana sopimuksessa, on edistystä. Mutta kun ajattelee, että maailman toisiksi suurin talous ei edelleenkään ole velvoitettu maksamaan ilmastorahaa mereen hukkuville saarille, on vaikea olla kurtistamatta kulmiaan. Kaiken lisäksi Pariisin sopimus ei lisännyt Kiinan päästövelvotteita.

Ei siis ihme, että kiinalaiset ovat olleet tyytyväisiä sopimukseen.

 

KOKOUKSEN päätökset ovat kiistatta historialliset. Nyt on saatu ensimmäistä kertaa aikaan ilmastosopimus, joka sitoo jokaista maata Suomesta Australiaan, Yhdysvalloista Kiinaan. 195 maan mukanaolo ei silti tarkoita, että olisimme saaneet ilmastonmuutoksesta niskalenkin.

Maiden solmima sopimus on lähinnä viesti, sillä tavoitteet ja toiminta ovat aivan eri maailmoista. Sopimus ei aseta sanktioita rikkureille ja kunnianhimoisimmatkin tavoitteet on kirjattu “pyrkimyksiksi”. Lisäksi koko sopimusnivaskassa ei käytetä kertaakaan ilmaisua “fossiilinen energia”.

On oikeastaan aika hämmentävää, että sopimusta kutsutaan sitovaksi.

Yksi sopimus ei ole ihmelääke ilmastonmuutokseen, varsinkaan jos sopimukseen jätetään porsaanreikiä. Esimerkiksi kasvihuonekaasujen kasvun käännekohdan toivottiin tulevan “niin pian kuin mahdollista”. Näin avoimet aikataulut antavat valtioille mahdollisuuden viivytellä.

Näyttää siltä, että Pariisin ilmastokokousta voi pitää onnistumisena vain, koska aiemmat ilmastosopimukset ovat olleet niin kehnoja. Täysin epäonnistuneen Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen mikä tahansa sopimus näyttäytyy hyvässä valossa.

Pariisin sopimus on askel oikeaan suuntaan, mutta toistaiseksi hyvin lyhyt sellainen. Edessä on sopimuksen yksityiskohdista sopiminen ja ratifioimisrumba. Työ on vasta alussa.

Vielä ei ole ylävitosten aika. Vielä ei päättäjien pitäisi yliarvioida nuijansa voimaa.

 

Lue lisää päättäjien kommentteja sopimuksesta tästä HS:n jutusta ja tästä Ylen artikkelista.

Ylen tiivistys sopimuksen sisällöstä

Ilmastosopimus kokonaisuudessaan

Lämpimästä ilmastosta hyötyy koko Suomen kansa

Kansan Syvät Rivit, Valtablogin pakinoitsija

Mietin tässä vaan, kun maailman päättäjät nyt kokoontuvat Pariisiin, että miten sitä meidän pieni Suomi siellä suuressa kokouksessa pystyy puoliaan pitämään. Joutessani lueskelin vähän esityslistoja, ja kyllä meni päivä pilalle, kun tajusin, miten meitä taas viedään kuin naapurin isäntää Ikeassa.

SUNNUNTAINA 98 vuotta täyttänyt isänmaamme on ilmastonmuutoksen pääuhri. Kuten presidentti Niinistö kokouksen avauspuheessaan asiallisesti muistutti, on Suomi kärsinyt ilmastonmuutoksesta enemmän kuin muut maat, sillä meillä ilmasto lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin maailmassa keskimäärin.

Suomen sijaan huomio Pariisissakin on keskittynyt Tyynenmeren pikkuruisiin saarivaltioihin, joissa ihmisten pelätään kastelevan varpaansa merenpinnan noustessa. Jos ihmiset jaksaisivat itse ottaa asioista selvää, huomaisivat he, että ei se Tuvalu minnekään huku. Itse asiassa suurin osa Tyynenmeren saarista on kasvanut 1960-luvulta lähtien.

Me sen sijaan olemme menettäneet hohtavat hiihtohankemme, ja punkkeja on jo Keski-Suomessa saakka. Jopa Suomen mahdollisuudet mäkihypyn maailmancupin järjestäjänä ovat vaarassa. Kyllä nyt pitäisi ottaa järki käteen! Suomen täytyy lopettaa huonon omantunnon poteminen siitä, että meillä Hanasaaren nokassa kököttää muutama hiilikasa. Meidän on rohkeasti tartuttava hyötyihin, joita ilmastonmuutos meille tuo.

JOS LÄMPENEMINEN JATKUU yhtä tehokkaasti kuin tähän saakka, pitenee satokautemme jopa kaksi kuukautta vuoteen 2100 mennessä. Satokauden ja peltopinta-alan kasvu voi edistää Suomen elintarvikevientiä, koska muut maat ovat tuhonneet omaa viljelymaataan. Lisäksi viljelykasviemme kirjo ja eläinlajistostamme muuttuvat monipuolisemmiksi. Tylsien perunan ja sokerijuurikkaan sijaan peltojamme valtaavat auringonkukka, hamppu ja maissi. Lintuharrastajilla riittää pian yhä enemmän bongattavaa.

Ja ajatelkaa nyt, miten hyvää aluepolitiikkaa ilmastonmuutos on! Etelään valuneet ihmiset voivat pian palata takaisin Lappiin viljelemään maata. Pakolaiset voidaan siirtää Etelä-Savoon kekoamaan norpille talvipesiä sinne, missä jäätä vielä on.

Mutta täytyy sanoa, että kyllä minä yhdestä asiasta olin tyytyväinen niitä esityslistoja selatessani: lihan tuotannosta siellä ei puhuttu mitään. On siellä joku tolkku sentään ollut papereita laatimassa.

Pietikäinen: Ilmastonmuutosta pitää torjua erityisesti silloin, kun talous laahaa

Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Sirpa Pietikäisen mielestä ilmastonmuutoksen torjuntaa saa ja pitää ajatella bisneksenä. Tämä on myös ainoa asia, joka voi nostaa Suomen kilpailukykyä.

 

Kun Lehman Brothers kaatui vuonna 2008, kukaan ei kyseenalaistanut sitä, että nyt pitää toimia. Poliitikot muokkasivat finanssijärjestelmää, jotta vastaavaa ei tapahtuisi uudestaan.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) ihmettelee, miksi ilmastonmuutoksen torjunnassa ei ole tällaista asennetta.

”Meiltä puuttuu kriisitietoisuus. Ilmastopolitiikassa poliitikoilla ei ole samanlaista vastuuta kuin talouspolitiikassa. Kaikki tiesivät vuonna 2008, että on tehtävä jotain tai koko järjestelmä kaatuu.”

Pietikäinen korostaa, että ilmastonmuutoksen torjunnassa on käsillä vastaava hetki – järjestelmä uhkaa kaatua. Jos ihmiskunta jatkaa kulutusta samalla tahdilla, vuonna 2050 käytämme yhdessä vuodessa neljän maapallon edestä luonnonvaroja. On selvää, että niin ei voi käydä, Pietikäinen sanoo.

 

PARIISIN ilmastokokouksessa on mahdollisuudet muutokseen. Pietikäisen mielestä myönteistä on se, että ongelma tiedetään ja osataan määritellä. On olemassa tarvittava teknologia, ja muutoksista voi tehdä hyvää bisnestä.

”Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kyse talousjärjestelmän periaatteiden ja energiajärjestelmän uudistamisesta. Meidän ei silti tarvitse siirtyä oravannahkojen vaihtoon, vaan muutokset voidaan tehdä markkinataloudessa. Tällä hetkellä ongelma kuitenkin on poliittinen ja poliitikkojen pään sisällä.”

Osa ongelmaa on oman maan edun paneminen yhteisen edun edelle. Jokaisella valtiolla on syynsä sille, miksi muiden täytyy tehdä itseä enemmän ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Esimerkiksi Puola on riippuvainen hiilestä. Suomi sen sijaan sijaitsee kylmässä pohjoisessa, ja välimatkat maan sisällä ovat suuret.

 

LÄHES KAIKKIA valtioita yhdistävä perustelu ilmastotoimien puuttumiseen on heikko taloustilanne. Kun talous laahaa, ratkaisuja pitää siirtää.

Pietikäinen tyrmää väitteen.

”Perusteelliset muutokset on tehtävä nimenomaan silloin, kun taloudessa menee huonosti. Uusi järjestelmä täytyy joka tapauksessa rakentaa, ja nyt on uhkana, että tehdään virheinvestointeja.”

Selkeä virheinvestointi on Pietikäisen mielestä uusi ydinvoimala. Kun Fennovoiman ja Rosatomin voimala nousee Pyhäjoelle, eletään jo vuotta 2030. Koska energiajärjestelmän on oltava täysin uusiutuvan energian varassa viimeistään vuonna 2050, ydinvoimala on väärää tekniikkaa väärään aikaan.

 

VIIME KEVÄÄN eduskuntavaalien jälkeen Suomen hallitus on ottanut tavoitteekseen Suomen kilpailukyvyn nostamisen. Keinoina on esitetty palkkojen leikkaamista ja työajan pidentämistä.

Pietikäisen mielestä ilmastonmuutos ja sen torjunta ovat ainoat asiat, jotka voivat parantaa Suomen kilpailukykyä. Ilmastonmuutoksen torjuntaa saa ja pitää ajatella myös bisneksen kannalta.

”On järkevää elintarviketeollisuutta, joka tuottaa luomua, läheltä ja laatua. Sitten on elintarviketeollisuutta, joka tuo broileria Brasiliasta. Tässä on kyse jokaisen toimialan sisällä käytävästä kilpailusta. Osa yrityksistä kykenee katsomaan eteenpäin, osa ei. Ei pitäisi olla vaikeaa päättää, tuetaanko fiksuja vai tyhmiä yrityksiä.”

Pietikäinen haluaa uskoa, että Pariisissa saadaan aikaiseksi kunnianhimoinen ilmastosopimus. Sellaiseen myös EU tähtää, vaikka unionin ilmastopolitiikan tavoitteet ovatkin laskeneet viime vuosina.

”On vain pakko uskoa. Jos kukaan ei olisi uskonut, että esimerkiksi orjuus saadaan poistettua maailmasta, se ei olisi ollut mahdollista.”

5 300 000 000 000 dollaria liikaa

OONA LOHILAHTI

Ilmastonmuutoksen hidastamisessa ei ole kyse rahasta. Vuonna 2014 koko maailman bruttokansantuotteesta 6,5 prosenttia käytettiin ilmaston lämmittämiseen, eli fossiilisen energian tukemiseen. Tälle summalle olisi järkeviä sijoituskohteita.

 

Yhdysvaltojen läpi kulkeva Route 66 on autolla liikkuvan turistin paratiisi. Nähtävyydet Grand Canyonista Hollywood-kukkuloihin ovat kätevästi yhden tien varrella. Road trip Yhdysvalloissa on monelle toteuttamiskelpoinen haave erityisesti halvan polttoaineen ansiosta.

Bensiini ei ole halpaa vain löyhän verotuksen takia. Yhdysvaltojen hallitus tukee joka vuosi miljardeilla dollareilla fossiilisia polttoaineita ja niiden tuottajia, jotka vastapalveluksena rahoittavat poliitikkojen kampanjoita. Kun lasketaan mukaan fossiilisten polttoaineiden käytön vaikutukset ympäristöön ja terveyteen, ja niistä aiheutuvat kustannukset, Yhdysvallat rahoittaa fossiilista energiaa, eli edistää ilmastonmuutosta 700 miljardilla dollarilla vuodessa.

Vuonna 2013 valtiot tukivat uusiutuvaa energiaa yhteensä 120 miljardilla dollarilla. Uusiutuvan energian vastustajien mielestä elinkeinon täytyy pärjätä markkinataloudessa ilman julkista tukea. Jostain syystä samat ihmiset eivät muista mainita, että fossiilista energiaa tuetaan 44-kertaisesti uusiutuvaan energiaan verrattuna. 

Tukipolitiikka vie meidät päivä päivältä kauemmaksi hiilineutraalista maapallosta, sillä tukien tarkoituksena on lisätä fossiilisten polttoaineiden tuottamista ja kulutusta. Sen lisäksi, että fossiilinen energia lämmittää ilmastoa, ympäristö- ja ilmansaasteiden takia kuolee joka vuosi ennenaikaisesti miljoonia ihmisiä.

Fossiilisen energian tuet myös kuormittavat valtioiden budjetteja, vääristävät kilpailua, saastuttavat ympäristöä ja vievät investointeja uusiutuvista energiamuodoista.

 

VALTIOT syytävät fossiiliselle energialle 10 miljoonaa dollaria joka minuutti. 

Tästä kertyvät 5,3 biljoonaa dollaria vuodessa ovat joidenkin arvioiden mukaan enemmän kuin koko maailman vuosittaiset terveydenhuoltokulutKaiken lisäksi öljyn, kaasun ja hiilen tukeminen on kiihtynyt merkittävästi, vaikka energian hinta on laskenut. 

Viime vuonna energian tuotannon tutkimukseen ja kehitykseen käytettiin IEA:n 29 jäsenvaltioissa julkista rahaa noin 17 miljardia dollaria, joista vain viidesosa kului uusiutuvaan energiaan ja toinen viidesosa energiatehokkuuteen. Luku on huolestuttava, koska IEA:n jäsenet ovat maailman rikkaimpia ja kehittyneimpiä valtioita, Pohjoismaat, Saksa ja Yhdysvallat mukaanlukien. Parinkymmenen vuoden päästä kaiken energian myös pitäisi tulla uusiutuvista energialähteistä.

Fossiilisen energian tukia mitataan monella tavalla, koska yhteistä käsitystä siitä, mikä lasketaan tueksi, ei ole. IMF laskee mukaan epäsuorat ja piilotuet sekä fossiilisen energian käytöstä johtuvien saasteiden kustannukset. Tämä voi tuntua huijaukselta, mutta se ei ole sitä.

Fossiilisen energian käyttö tulee meille kalliiksi.

 

TUKIEN kirjo on laaja. Esimerkiksi polttoaineen hintaa voidaan alentaa maksamalla tukea suoraan tuottajalle tai leikkaamalla lopullisen tuotteen hintaa. Yksi yleisimmistä tavoista tukea fossiilista energiaa on verottaa fossiilisia tuotteita, tuottajia ja päästöjä kevyesti tai olemattomasti. On ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa teollisuudella ei ole mitään pakottavaa syytä kehittää vähäpäästöisempää teknologiaa.

Köyhimmissä maissa ja Lähi-idän öljyvaltioissa valtio tukee tuottajia ja asettaa yleensä polttoaineelle hintakaton. Valtio siis päättää, minkä hintaista bensiinin tulee olla ja maksaa itse erotuksen maailmanmarkkinahintaan nähden. Kyse on isoista rahoista, sillä esimerkiksi Saudi-Arabiassa vuonna 2012 yksi litra dieseliä maksoi 0,07 dollaria.

Suomi tukee fossiilisen energian käyttöä muun muassa kilometrikorvauksilla ja turpeen alemmalla verokannalla. Vaikka tukemisen muodot ovat melko huomaamattomia, Suomi kuluttaa tähän yhteensä lähes kaksi miljardia euroa vuodessa. Se on 50 kertaa enemmän kuin maamme ilmastorahoitus. Ilmastorahoitus on vahingonkorvausta ilmastonmuutosta kiihdyttäviltä teollistuneilta mailta kehittyville maille, jotka joutuvat kantamaan suurimman taakan lämpiävästä ilmastosta.

Myös Suomen suuriksi arvioidut, reilun 100 miljoonan euron tuulivoimatuet ovat pikkulukuja fossiilisen energian tukiin verrattuna.

Fossiilisen energian tuet näkyvät absurdeina lukuina valtioiden budjeteissa. Egyptissä fossiilisten energialähteiden tuet ovat yli seitsenkertaisia verrattuna valtion terveydenhuoltobudjettiin ja kolminkertaisia koulutusvaroihin nähden. Ukrainassa tuet veivät viime vuonna 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

 

HALPA BENSIINI ei kannusta kuluttajia vähentämään autoilua tai kaupunkeja kehittämään julkista liikennettä. Tuet antavat sijoittajille viestin siitä, että fossiilinen energia on tulevaisuutta. Monet sijoittajat ovat onneksi olleet valtioita viisaampia ja ymmärtäneet, että heidän rahansa ovat paremmassa turvassa hiilivapaissa sijoituksissa. Kun valtio tukee fossiilista energiaa, se asettaa kaikki muut energiamuodot epäreiluun kilpailuasemaan.

Uusiutuvan energian on vaikea kilpailla fossiilista energiaa vastaan, jos hallitukset tukevat ilmastoa saastuttavia energiamuotoja biljoonilla joka vuosi. Myös työ- ja elinkeinoministeri Olli Rehn on myöntänyt, että Fennovoiman uusi ydinvoimala sitoo vuosikausiksi niin paljon rahaa, että uusiutuva energia saa entistä vähemmän tukia ja tutkimusrahoitusta.

Yksittäisten valtioiden lisäksi vastuuta on myös kansainvälisillä toimijoilla ja kehitysavun antajilla. Kun esimerkiksi IMF rahoittaa infrastruktuuri- ja energiaprojekteja, ne edistävät hyvin usein fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

 

FOSSIILISEN ENERGIAN tukia perustellaan sillä, että halpa polttoaine ja lämmitys auttavat köyhimpiä kansalaisia. Kauniilta kuulostava tavoite on kuitenkin vain sanoja ilman tuloksia. Kaikista köyhimmillä ei tietenkään ole varaa omistaa autoa saati lähteä road tripille Yhdysvaltoihin. Köyhyysrajan tienoilla elävillä ei välttämättä ole asunnossaan edes lämmitysjärjestelmää.

Vain seitsemän prosenttia kaikista fossiilisen energian tuista hyödyttää köyhintä viidennestä. Sen sijaan rikkain viidennes kerää 43 prosenttia tuista omaksi ilokseen. Voikin sanoa, että fossiilisten energialähteiden tuet ovat tulonsiirto hallituksilta rikkaille, eli niille, joilla on myös valtaa.

Kotimaisen tuotannon tukeminen ja energiaomavaraisuus ovat erityisesti öljymaiden syitä tukea fossiilista energiaa. Euroopan ja Yhdysvaltojen hiilikaivoksilla tukia perustellaan työllisyydellä.

Vaikka syitä tukemiselle on paljon, tuet epäonnistuvat kaikissa tavoitteissaan. Köyhyyden poistamiseen on parempia keinoja. Valtioiden pitää tukea ihmistä, ei ilmaston lämmittämistä.

 

FOSSIILISTEN tukien poisto vähentäisi maailmanlaajuisesti hiilidioksidipäästöjä yli viidesosalla, ja hallituksille jäisi valtavasti lisää rahaa käytettäväksi. Voisi kuvitella, että talousvaikeuksissa painivat hallitukset olisivat innoissaan summasta, jossa on kaksitoista nollaa.

Energian hinnan täytyy määräytyä markkinoilla. Hiilidioksidille on pantava hintalappu. Jos tukien poistamista ei kuitenkaan korvata esimerkiksi tulonsiirroilla, monissa maissa olisi edessä valtavia levottomuuksia.  

Fossiilisen energian tuottajien tukemisen sijaan valtiot voivat korvata köyhimpien kansalaisten lämmityskuluja progressiivisella tuella, jokseenkin samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa tehdään. Tällöin hyvin toimeentulevat maksaisivat energiasta enemmän, ja pienituloiset saisivat avustuksia, joilla maksaa sähkölaskua.

Kun fossiilisen energian tukia poistetaan, lämmitysenergian pitää tulla kasvavassa määrin uusiutuvista energialähteistä, jolloin kuluttajien tukemisessa on vielä enemmän järkeä.

MUUN MUASSA halvoista road tripeistä syntyvien ilmansaasteiden takia kuolee yli kolme miljoonaa ihmistä vuodessa. Tukien poistaminen puolittaisi kuolemat. Jos valtiot sen sijaan jatkavat samalla linjalla, vuonna 2050 luku voi olla jo lähes seitsemän miljoonaa.

Kolme miljoonaa ennenaikaista kuolemaa on paljon, sillä aidsiin ja malariaan yhteensä menehtyy vuosittain hieman alle kolme miljoonaa. Syöpä vie noin 8 miljoonan hengen.

Jos Yhdysvaltojen halki aiotaan tehdä rengasmatkoja vielä vuonna 2050, tutkijoiden on saatava rahoitusta puhtaan energian kehittämiseen ja hallitusten sijoitettava päästöttömään ja kattavaan julkisen liikenteen verkostoon.

Pariisin ilmastokokouksessa nähdään, onko meillä valtionpäämiesten mielestä varaa käyttää 10 miljoonaa dollaria minuutissa siihen, että planeetastamme tehdään asumiskelvoton. 

 


 

KOMMENTTI

OONA LOHILAHTI

Downing Street 10 on malliesimerkki hengenvaarallisesta ilmastoasenteesta

 

Monet kehittyneet valtiot ovat luvanneet luopua ilmastoa ja budjetteja kuormittavista fossiilisen energian tuista. Tähän mennessä sanojen vastineeksi on nähty tekoja lähinnä päinvastaiseen suuntaan.

Euroopan huonoimman ilmastoasenteen palkinto menee osoitteeseen Downing Street 10, Lontoo. Ison-Britannian konservatiivipääministerin David Cameronin hallitus muun muassa lopettaa maalle rakennettavan tuulivoiman tukemisen ensi keväänä. Jo tänä vuonna uusiutuvien tukia on karsittu niin paljon, että moni yritys on joutunut lopettamaan alalla.

Hallitus kaavailee jopa 87 prosentin leikkausta aurinkovoiman syöttötariffiin. Monien mielestä tämä tappaa koko elinkeinon.

Hallituksen näkökulmasta tuet vääristävät kilpailua, ovat kalliita veronmaksajille ja uusiutuvien pitää pärjätä ilmankin. Samoja perusteluja voi käyttää myös fossiilisen energian kohdalla: tuet vääristävät kilpailua, ovat moninkertaisesti kalliita veronmaksajilla ja vuosikymmeniä markkinoilla olleiden fossiilisten energiamuotojen pitäisi pärjätä ilman julkista tukea.

UUSIUTUVAN energian tuille Britannian hallitus on pannut vuoteen 2020 asti 11,5 miljardin dollarin vuosittaisen katon.

Cameronin hallitus ei kuitenkaan kerro, että he tukevat fossiilista energiaa 41 miljardilla dollarilla vuodessa, eli 1,37 prosentilla bruttokansantuotteestaan. Cameronin mielestä fossiilinen energia on siis luonteeltaan erilaista kuin uusiutuva: fossiilisen energian tuottajien ei tarvitse olla markkinatalouden armoilla ja pärjätä kysynnän ja tarjonnan lakien aallokossa.

Britannian energiaministeri Andrea Leadsome sanoikin lokakuussa, että ”On elintärkeää, että teollisuudenalat seisovat omilla jaloillaan ajan kuluessa. En usko, että kukaan puolustaa teollisuutta, joka selviää vain veronmaksajien maksaman tuen ansiosta.”

Samalla Leadsome myönsi, että Britannian hallitus tukee ydinvoimaa, joka ei ilmeisesti ole 60 vuodessa päässyt omille jaloilleen. 

Unohdettu sotaveteraani, ympäristö

KARLA KEMPAS

Kuwaitin aavikkomaisema oli Persianlahden sodan aikana kuin ilmastonmuutoksen mainosjuliste. Valokuviin tallentui satoja palavia öljylähteitä, joiden yllä lensivät hävittäjälentokoneet. Savu oli mustaa ja lahdessa kellui öljyä.

Musta kulta, joka oli yksi sodan syttymisen syy, imeytyi Kuwaitin maaperään ja siten sen jo valmiiksi niukkoihin vesivarantoihin.

Ympäristö kärsii sodasta kiistatta. Metsät, vesi ja maa unohtuvat silti listasta, kun laskemme sodan uhreja.

 

LUONTO on haavoittunut ihmisten taisteluissa jo ennen ajanlaskun alkua. Kaksoisvirranmaassa Mesopotamiassa vihollisen pellot pantiin tulvimaan. Vanhoista kirjoituksista on selvinnyt, että vastustajien viljelmiä tuhottiin myös aikansa kasvimyrkyllä, suolalla.

Vietnamin sodan aikana Yhdysvallat jalosti ajatusta. Jenkit kyllästivät Etelä-Vietnamia kasvimyrkyillä, jotteivät sissijoukot voisi enää piiloutua tiheään viidakkoon. Toistuvat lehtikatoa aiheuttavat myrkytykset tuhosivat tuhansia hyönteislajeja, satoja lintulajeja ja kasveja.

Arviolta 14 prosenttia Etelä-Vietnamin jalopuumetsistä tuhoutui. Mangrovemetsät harventuivat vielä enemmän. Trooppisten viidakkoalueiden tilalle kasvoi vähälajisia ruohokenttiä ja bambutiheikköjä.

Vietnamin sodan aikana selkkausta vastustavat amerikkalaiset ottivat käyttöön sanan “ecocide”, luonnonmurha.

 

TOISEN VALLAN sotilas on yleensä sotatoimien kohde, ja ympäristö jää sivulliseksi uhriksi. Moderneissa sodissa taistelevat yleensä sissijoukot, ja nykyaseet saavat tuhoa aikaan enemmän kuin koskaan. Sivullisille, niin luonnolle kuin ihmisillekin, sodan kehitys tulee kalliiksi.

Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitseva Virungan kansallispuisto on ollut Ruandan kansanmurhaa paenneiden ja useiden sissijoukkojen majapaikka. Pakolaiset harvensivat metsää suojakseen ja polttopuuksi. Sissisotilaat taistelivat milloin mitäkin armeijajoukkoa vastaan puiston suojassa.

Konfliktien jälkeen automaattiaseita päätyi salametsästäjien käsiin. Silloin hinnan maksoivat harvinaiset vuorigorillat.

 

SOTA saastuttaa vettä ja haittaa eläimiä, hyönteisiä sekä lintuja. Sen lisäksi sota edistää ilmastonmuutosta varsinkin hiilidioksidipäästöillä ja hakkuilla.

Konfliktit ovat vaikuttaneet merkittävästi ympäristöön Irakissa, Afganistanissa ja Pakistanissa. Tankit, jeepit ja varsinkin lentokalusto ovat kuluttaneet suuria määriä polttoaineita. Sodan hintaa tutkivan Costs of War -tiedetiimin mukaan näistä kulkuneuvoista syntyy tuhansia tonneja kasvihuonekaasuja.

Pelkkä Yhdysvaltain puolustusministeriö käyttää nestemäisiä polttoaineita enemmän kuin koko Suomi öljyä.

Sota on tietysti vain yksi muuttuja mutta ei ainoa eikä merkittävin ympäristöä tuhoava ilmiö. Se ansaitsee silti huomiota.

 

ILMASTON LÄMPENEMINEN ja luonnonvarojen ehtyminen ovat eräitä aikamme suurimpia ongelmia. Rauhaa tavoitteleva ajatuspaja Institute for Economics and Peace korostaa, että ilman rauhaa ympäristöongelmat eivät ratkea. Yhteistyö on välttämätöntä, koska ilmastonmuutos ei pysähdy maiden rajoille tai vältä ilmatilaloukkauksia.

Ajatuspajan sanoma on varmasti totta, mutta siitä ei pidä lannistua. Tekoja varten ei tarvita täydellistä maailmanrauhaa. Mallia voivat näyttää varsinkin ne valtiot, joiden takapihalla ei käydä sisällissotaa.

Meillä on vielä hengitystilmaa, puhdasta vettä ja jäätiköitä. Muttei aikaa odottaa rauhaa.

 

Lähde:

World Watch Magazine, War and the Environment