”Täydellinen ADHD-tapaus” – EU:ssa odotetaan selkeyttä Trumpin puheisiin

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen poistui europarlamentin täysistunnosta keskiviikkona. Kuva: Veera Tegelberg

AJANKOHTAISTA
VEERA TEGELBERG

Yhdysvaltojen presidentiksi nousee tänään mies, jonka Eurooppa-linja herättää huolta. EU:ssa toistetaan nyt mantraa siitä, miten Euroopan tulevaisuus on sen omissa käsissä.

 

Donald Trumpin lähestyvä virkavalan vannominen kehysti kuluvalla viikolla europarlamentin vuoden ensimmäistä täysistuntoa Ranskan Strasbourgissa. Trumpin valintaa on ehditty sulatella Euroopassa yli kahden kuukauden ajan. Ensijärkytys on hälventynyt, mutta tilalle on tullut epävarmuutta. Kuluneet kuukauden ovat jättäneet jälkeensä valtavan joukon vailla vastausta olevia kysymyksiä.

Päättäjät niin parlamentissa, komissiossa kuin Eurooppa-neuvostossa ovat joutuneet tulkitsemaan Trumpin toinen toistaan ristiriitaisempia lausuntoja. Käsitystä siitä, millaista Yhdysvaltain ja EU:n yhteistyö seuraavien neljän vuoden ajan on, on yritetty haroa kasaan twiittien ja lehtitekstien perusteella.

Päätelmiä tulevasta on vedetty myös siitä, että Trump on tavannut ensimmäisten joukossa Euroopan EU-skeptistä kärkeä, kuten Nigel Faragen. Myös Ranskan Marine Le Pen nähtiin Trump Towerissa viikko sitten. Trumpin politiikan punaisen langan löytämistä ovat vaikeuttaneet myös tulevan presidentin ministerivalinnat.

EU:ssa huolta kannetaan etenkin siitä, että Trump on antanut ymmärtää pitävänsä brexitiä myönteisenä asiana. Tulevan presidentin edustajat ovat tiedustelleet Yhdysvaltojen nykyisen EU-edustajan Anthony L. Gardnerin mukaan, mitkä EU-jäsenmaat ovat seuraavia lähtijöitä. Toinen suuri huolenaihe on puolustusliitto Naton rooli Euroopassa.

 

EUROOPAN KOMISSION varapuheenjohtaja Jyrki Katainen yritti hälventää Trump-huolta keskiviikkona Strasbourgissa. Katainen muistutti parlamentissa, että Euroopan tulevaisuus on edelleen maanosan omissa käsissä.

Hän kuitenkin totesi unionin olevan uudenlaisessa tilanteessa. Taloudellisen ja poliittisen kriisin lisäksi Eurooppaa koettelee Kataisen mukaan nyt myös geopoliittinen epävakaus: etenkin itä-Euroopassa Trumpin Venäjä-myönteisiä kommentteja seurataan hermostuneina.

Jo marraskuun presidentinvaaleista lähtien EU:n poliittinen johto on kirittänyt keskustelua tiiviimmästä, eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä. Katainen nosti keskiviikkona esiin Trumpin puheet Natosta vanhentuneena toimijana.

Trump on myös korostanut puolustusliiton jäsenten taloudellista vastuuta. Hän on antanut ymmärtää, että mikäli maksut eivät ole kunnossa, apua Yhdysvalloilta ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. 

“Vähentyykö artikla 5:n merkitys [velvollisuus puolustaa muita jäsenmaita], ja onko Minskin-sopimus kaupan?” pohti Katainen keskiviikkona.

Graffiti Lontoon kadulla kysyi rehellisyyden perään. Kuva: Oona Lohilahti

 

KYSEENALAISTAJA. Sellaiseksi useat Suomen mepit Trumpia luonnehtivat. Arviot uuden presidentin EU-suhteesta tai muusta ulkopolitiikasta ovat kuitenkin toistaiseksi äärimmäisen varovaisia.

Trumpin valinnan aiheuttamaa huolta ei silti peitellä.

“Meillä on tässä täydellinen esimerkki ADHD-tapauksesta”, totesi liberaalien Nils Torvalds keskiviikkona lehdistötapaamisessa.

“Se tulee tuottamaan myös ADHD-päätöksiä.”

S&D:n Liisa Jaakonsaari pitää Trumpin valintaa saranakohtana EU:n historiassa. Euroopan päätöksentekopöydissä pohditaan, voidaanko Yhdysvalloilta perinteisesti saatuun tukeen enää luottaa yhtä sokeasti kuin vielä Barack Obaman aikana. Liian naiivista luottamuksesta Yhdysvaltojen tukeen puhui viikko sitten myös Saksan liittokansleri Angela Merkel.

“Trump on todennut tavoitteekseen EU:n tuhoamisen. Hän on todellinen tuuliviiri”, toteaa Jaakonsaari.

Kataisen tapaan monet suomalaiset europarlamentin jäsenet korostavat, että EU:n on pidettävä itse puoliaan ja tehtävä itsenäisiä päätöksiä.

“EU:ta rapautetaan sisältä ja ulkoa”, toteaa vihreiden Heidi Hautala ja viittaa euroskeptisyyden nousuun unionin sisällä.

“Kehitystä ei voida katsoa enää sivusta.”

 

PERJANTAIN VIRKAANASTUJAISTEN jälkeen Euroopan isät ja äidit odottavat Trumpilta vastauksia maanosien suhteesta. Rakkauskirjettä tuskin on tulossa, mutta EU:lle riittänee selkeä viesti siitä, millaisena osapuolten liitto jatkuu – ja onko Yhdysvalloilla kenties jo uusi mielitietty kiikarissa.

Viitteitä tulevasta saadaan varmasti perjantain virkaanastujaisten puheesta.

 

Trumpin valatilaisuus alkaa noin kello 17 Suomen aikaa. Näin päivä etenee. 

Tervemenoa Kekkonen ja Mannerheim – teatterilavoille kaivataan politiikan tämän hetken haasteita

LINDA LAINE
KULTTUURIKUUKAUSI

Mennyt vuosi oli täynnä poliittista teatteria Tampereen delfiinien salasiirrosta pääministeri Sipilän kiukunpuuskiin ja vaalivoittaja Trumpin töräytyksiin. Vuosi oli erityisen antoisa poliittisista aiheista ammentavalle näyttämötaiteelle. Valtablogi kokosi yhteen vuoden suurimmat inspiraation lähteet.

 

Viime kesänä saimme todistaa, miten europarlamentaarikko Paavo Väyrynen sovitti päähänsä kaljua ja muuntautui presidentti Urho Kekkoseksi. Keminmaan lisäksi Kekkonen marssi viime kesänä teatterin lavalla myös ainakin Imatralla, Lopella ja Paltamossa. Toinen ikoninen hahmo Mannerheim puolestaan saapasteli sisälavoilla esimerkiksi Helsingissä.

Ikävä tosiasia on, että useimmat lavoilla esitetyt poliitikot ovat kuolleita, eikä näiden sankarihahmojen elämän ja tekojen ruotiminen muuta yhteiskuntaamme mitenkään.

Elävät poliitikot ja heidän politiikkansa ovat aihealueita, joihin yllättävän harva ohjaaja tai käsikirjoittaja kajoaa. Poikkeuksia löytyy, mutta harmillisen vähän. Eniten julkisuudessa on viime vuosina pyöritelty ohjaaja Susanna Kuparisen Valtuusto- ja Eduskunta-trilogioita, joista viimeisin nousi jälleen julkisuuteen Yle-kohun jälkimainingeissa.

Suomalaista poliittista satiiria puolestaan hallitsevat tällä hetkellä Helsingin Sanomien Uutisraportti ja Ylen Noin viikon uutiset. Vastaavanlainen sisältö toimii myös lavalla. Ja jos jotain olemme oppineet ensi keväänä kahdeksannelle kaudelle ponnistavasta Putous-sarjasta, se on, että viikossa ehtii toteuttaa vaikka mitä.

Politiikalle ja poliitikoille ei ole kuitenkaan pakko nauraa. Epäusko, tuohtumus ja ihastus ovat myös sallittuja tuntemuksia.

 

LUOTTAMUSPULA. Sosiaalinen media julisti, että vuosi 2016 oli hirveä ja toi mukanaan vain kuolemaa. Tällä viitataan etenkin rakastettujen julkisuuden hahmojen, kuten David Bowien, Alan Rickmanin ja Carrie Fisherin kuolemiin. Heidän lisäkseen viime vuosi näyttää tappaneen myös tavallisen kansan luottamuksen poliitikkoihin.

Financial Times julisti viime juhannuksena kauhistuttaneen brexitin maskien takaa näytellyksi kabukiksi viitaten japanilaiseen teatterimuotoon, jossa miehet esittävät kaikki roolit ja kätkevät omat kasvonsa. Brittiläinen käsikirjoittaja James Graham on jo tarttunut brexitin tarjoamaan dramatiikkaan ja kirjoittanut The Guardianille näytelmän Strong Exit, jossa poliitikot hikoilevat lontoolaisessa bunkkerissa valmiina ottamaan käyttöön 50. artiklan ja eroamaan lopullisesti EU:sta.

Seuraavaksi Graham kirjoittaa brexitistä televisiodraaman, jossa hän ruotii kansanäänestyskampanjaa ja syitä, jotka johtivat EU-eron kannattajien voittoon.

Vallanpitäjät kärsivät viime vuonna luottamuspulasta myös Italiassa. Britannian eronnut pääministeri David Cameron sai seurakseen italialaisen kollegansa Matteo Renzin, joka niin ikään luopui tehtävästään pieleen menneen kansanäänestyksen jälkeen.

Suomalaispoliitikoillakaan ei ole syytä tuulettaa. Viime heinäkuussa julkaistujen tutkimustulosten mukaan suomalaisista vain kymmenisen prosenttia luottaa poliitikkoihin. Iltalehden teettämän tuoreen kyselyn mukaan jopa 48 prosenttia äänestäjistä toivoo, että Sipilän hallitus kaatuu. Syitä voidaan hakea esimerkiksi hallituksen leikkauspolitiikasta tai Terrafame-farssista, jossa kaivokseen on kerta toisensa jälkeen syydetty satoja miljoonia euroja. Kun tehdas vielä kantoi nimeä Talvivaara, sen vaiheista tehtiin scifi-näytelmä, joka kiersi ympäri Suomea.

 

VALHEET. Kiinteistömoguli ja Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump valehteli kampanjansa aikana niin paljon, että siihen ehti jo kyllästyä. PolitiFact-sivusto vertasi niin Trumpin kuin hänen vastaehdokkaansa Hillary Clintonin väittämiä faktoihin, ja Trump voitti valehtelutilaston reippaasti. Clinton puolestaan sortui varsin usein puolitotuuksiin.

Trump muun muassa väitti, että Yhdysvaltojen rikollisuus on kasvussa, useissa Clintonin voittamissa osavaltioissa tehtiin vaalivilppiä ja nykyinen presidentti Barack Obama perusti Clintonin tuella Isis-terroristijärjestön.

Valheiden lisäksi Trump kohautti myös törkeydellään. Hän haukkui naisia, vammaisia ja eri etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä ja sieti varsin vähän itseensä tai lähipiiriinsä kohdistunutta kritiikkiä. Trump jakoi marraskuussa tuohtumustaan Twitter-yleisölle, kun miehen tuleva varapresidentti Mike Pence sai osakseen buuauksia teatteriesityksen aikana New Yorkissa.

Suomessa poliitikot harvemmin valehtelevat päin naamaa. Sen sijaan he puhuvat ympäripyöreää poliitikkokieltä, joka on pullollaan kielikuvia ja vertauksia, jotka eivät tarkoita mitään. Viime maaliskuussa kielikuvan käytöstä sai kärsiä pääministeri Juha Sipilä, joka kommentoi kilpailukykysopimuksen etenemistä kuuluisalla lauseella: toivottavasti tulppa lähtee paatista ja päästään eteenpäin. Myöhemmin Sipilä sai selitellä, ettei suinkaan toivonut kiky-paatin uppoamista.

Ongelmia oli viime vuonna myös puolustusministeriössä. Sielläkään ei ollut kyse suoranaisesta valheesta, vaan huonosta viestinnästä. Milloin yllätyksenä tulivat Yhdysvaltain hävittäjien tulo Rissalaan tai panssarivaunujen saapuminen Niinisaloon.

 

POLIITTINEN EPÄKORREKTIUS. Toisin sanoen täysi idioottimaisuus. Filippiineillä presidentin virkaan viime kesänä noussut Rodrigo Duterte päihittää tökeröillä lausunnoillaan Trumpin mennen tullen. Presidentti Duterte on ehtinyt haukkua Obamaa huoranpenikaksi, uhannut maansa lähtevän YK:sta ja oikeuttanut tuhansien ihmisten surmaamisen ilman oikeudenkäyntiä vertaamalla tekoa holokaustiin.

Duterte pyysi Obamalta myöhemmin anteeksi ja väitti YK-lausuntonsa olleen vitsi. Huumesotaansa presidentti ei ole kansainvälisen yhteisön ja ihmisoikeusjärjestöjen lukuisista pyynnöistä huolimatta lopettanut. Lähes 6000 ihmisen kerrotaan kuolleen poliisien käsissä epäselvissä olosuhteissa.

Duterte kohautti viimeksi joulukuussa, kun hän kertoi tappaneensa rikoksista epäiltyjä toimiessaan Davaon pormestarina ennen presidentin uraansa. Hän myös ilmoitti heittävänsä korruptoituneet virkamiehet alas helikopterista pääkaupunki Manilan yllä. Näin hän pröystäili tehneensä aiemminkin.

Duterten tukijat ovat useaan otteeseen sanoneet, että presidentin puheet on otettava vakavasti, muttei kirjaimellisesti.

Epäkorrektius osataan myös Euroopassa. Äärioikeistot kautta mantereen ovat kunnostautuneet etenkin maahanmuuttoa vastustavissa lausunnoissa. Kansallinen rintama -puoluetta johtava ranskalaispolitiikko Marine Le Pen vaati joulukuussa, että oikeus ilmaiseen koulutukseen ja terveydenhoitoon poistetaan laittomasti maassa olevilta siirtolaisilta ja niiltä maahanmuuttajilta, jotka eivät maksa veroja. Le Penin uskotaan pääsevän toiselle kierrokselle Rankan ensi kevään presidentinvaaleissa.

Maahanmuuttokriittinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) on puolestaan vahvistanut asemiaan Saksassa. Maassa käydään liittopäivävaalit ensi syksynä. AfD:tä luotsaava Frauke Petry sanoi viime tammikuussa, että poliisien pitäisi saada lupa ampua maahan laittomasti pyrkiviä siirtolaisia, jos tarve vaatii.

Tätä äärioikeiston sanataidetta vastaan on käynyt muun muassa berliiniläinen Schaubühne Theatre, jonka FEAR-näytelmä sai AfD:n edustajan vaatimaan näytelmän hyllyttämistä.

Sekä Kansallista rintamaa että AfD:tä yhdistävät paitsi naisjohtaja myös vahva EU-kriittisyys.

Suomessa poliittinen epäkorrektius yhdistetään yleensä perussuomalaisten puhetapaan. Viime vuonna syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaa saivat esimerkiksi kansanedustaja Teuvo Hakkarainen  sekä kansanedustaja Lea Mäkipään avustajana toimiva Terhi Kiemunki, joka itse pyysi poliisia tutkimaan, onko hän syyllistynyt rikokseen. Kiemunki sai tuomion ja 450 euron sakot. Hakkaraisen tilanteen käsittely on kesken.

 

NYKYPOLITIIKASSA on kaikki ainekset viihdyttäviin ja ravisteleviin esityksiin. Taiteen avulla voidaan myös nostattaa kansalaisten mielenkiintoa politiikan seuraamiseen. Vallanpitäjien vetäminen mukaan teatteriin voidaan nähdä myös vastavetona sille, että poliitikoista näytti viime vuonna tulleen pikemminkin tosi-tv-tähtiä kuin vakavasti otettava valtion ohjastajia.

Jos kuitenkin katsot lavalla mieluummin Mannerheimia tai Kekkosta, ei hätää. Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi marsalkasta tehdään ainakin ooppera

Republikaanipuolueen kaaos loi presidenttiehdokas Trumpin

Osa republikaaneista tukee Donald Trumpia, vaikkei seiso hänen ajamansa politiikan takana. Syy on se, että seuraava presidentti pääsee nimittämään todennäköisesti useamman korkeimman oikeuden tuomarin. Kuvat: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

ESSEE

Donald Trumpin mahdollisuus nousta Yhdysvaltojen presidentiksi ei ole syy, vaan seuraus. Trump-hetki on 1960-luvulla alkaneiden tapahtumien huipentuma. Tuolloin demokraatit menettivät etelävaltiot.

 

“Tässä meni etelä sukupolveksi eteenpäin,” totesi Lyndon B. Johnson vuonna 1965. Demokraattipresidentti oli juuri allekirjoittanut lain, joka takasi äänioikeuden myös mustille amerikkalaisille. Johnson oli oikeassa, mutta ei voinut aavistaa, että allekirjoitus sinetöi etelän republikaanien kannatusalueeksi paljon pidemmäksi aikaa kuin vain sukupolveksi.

Yhdysvaltojen etelävaltioiden valkoisen väestön kannatuksen siirtyminen demokraateilta republikaaneille on yksi merkittävimmistä syistä sille, miksi republikaanit ovat pärjänneet viime vuosina niin hyvin Yhdysvaltojen politiikassa.

Erityisesti tämän takia Donald Trumpilla on huomenna mahdollisuus nousta Yhdysvaltojen presidentiksi.

 

VUONNA 1964 lähes 80 prosenttia yhdysvaltalaisista uskoi, että maan hallitus tekee hyvää työtä.

Samana vuonna republikaanien riveistä presidentiksi pyrki arkansaslainen, oman aikansa oikeistopopulisti, senaattori Barry Goldwater. Hänen mielestään valtion tuli lopettaa sosiaaliturvan tarjoaminen, talouteen puuttuminen ja jokaisella osavaltiolla pitäisi olla oikeus päättää perusoikeuksista itse. Kansalaisoikeuslaki oli perustuslain vastainen, ydinase vain ase muiden joukossa ja Neuvostoliitto kaiken pahan alku ja juuri.

Kun Goldwater kärsi murskatappion Johnsonille, Suomessa asti huokaistiin helpotuksesta. Goldwaterin mahdollinen presidenttiys nähtiin uhkana koko maailmalle erityisesti kylmän sodan jännittyneessä ilmapiirissä. Hänen ideologiansa oli liian oikeistolainen aikana, jolloin molemmat puolueet ihannoivat Länsi-Eurooppaan syntynyttä hyvinvointiyhteiskunnan alkua, ja markkinatalouteen kuului olennaisesti pankkisektorin sääntely.

Yli 50 vuotta myöhemmin hallituksen hyviin aikeisiin uskoo enää 20 prosenttia kansasta. Obaman presidenttikausilla pahimmillaan vain viisi prosenttia republikaaneista luotti poliittisiin instituutioihin. Kolmasosa ei osaa nimetä liittovaltion poliittisista instituutioista yhtäkään. Moni keskustalainen liikkuva äänestäjä kannattaa republikaaneja, koska luulee demokraatteja vasemmistoksi ja republikaaneja keskustaksi, vaikka demokraatit ovat keskustapuolue ja republikaanit oikeistolainen. 

Goldwaterin linjasta sen sijaan on tullut republikaanipolitiikan valtavirtaa. Vuoden 1964 presidenttiehdokasta muistuttava ydinasemyönteinen Donald Trump on ehdolla Valkoisen talon isännäksi.

 

1960-LUVULLA YHDYSVALTOJEN kaksipuoluejärjestelmässä ei ollut suuria ideologisia eroja. Johnsonin vaalivoiton jälkeen psykologi David Sears kuvasi Yhdysvaltojen puolueiden välistä kunnioitusta suureksi. ”Yhdysvalloissa hävinnyt oppositio hyväksyy yleensä enemmistön tahdon suhteellisen rauhallisesti ellei jopa täydellisen tyynesti”, hän kirjoitti.

Molempien puolueiden muutos alkoi kuitenkin 1960-luvulla. Kun demokraatit käänsivät politiikkansa ja alkoivat ajaa tasa-arvoisia kansalaisoikeuksia myös mustille, republikaanien goldwaterilainen siipi näki mahdollisuuden. 

Tämän ansiosta Goldwaterin liian oikeistolainen linja ei hajottanut puoluetta. Goldwaterin edustamat etelän konservatiivit saivat puolueessa vallan idän ja pohjoisen maltillisemmilta republikaaneilta. He alkoivat noudattaa niin sanottua Southern Strategya, jonka tarkoituksena oli poistaa puolueen yleispätevä imago ja alkaa houkutella erityisesti etelän valkoisia äänestäjiä.  

Southern Strategy onnistui. Etelävaltioiden valkoiset, rotuerottelua kannattavat amerikkalaiset siirtyivät pikkuhiljaa demokraattien äänestäjistä republikaanien riveihin.

Presidentti Johnsonin epäonninen kamppailu Vietnamin sodan kanssa puolestaan karkotti demokraattien äänestäjiä samaan aikaan, kun hyvinvointivaltiomallinen sosiaalipolitiikka toi uusia. Sodan koko ajan kasvavan uhrimäärän takia Johnson ei pyrkinyt toiselle kaudelle.

Republikaanien ja maan yleisen muutoksen ensimmäinen huipentuma oli Goldwaterin kampanjan kautta politiikkaan astuneen Ronald Reaganin presidenttiys vuosina 1981–1989. Reagan tunnetaan hyvinvointivaltiota eniten vastustaneena Yhdysvaltojen presidenttinä, jonka sääntelyä purkanutta talouspolitiikkaa kutsuttiin nimellä reaganomics. Reaganin linja ei poikennut merkittävästi Goldwaterin mielipiteistä.

Reaganin kaudella demokraatit muuttuivat erityisesti Bill ja Hillary Clintonin johdolla korkeakoulutettujen puolueeksi, joka alkoi ajaa tasa-arvoisten kansalaisoikeuksien lisäksi muitakin liberaaleja arvoja. Konservatiivipuolueesta tuli uusi työväenpuolue, ja vuonna 1994 republikaanit saivat kongressiin enemmistön lähes puolen vuosisadan tauon jälkeen.

nyc4

TRUMPIN NOUSU presidenttiehdokkaaksi ei tietenkään ole sattumaa. Se on viidenkymmenen vuoden kehityksen summa. Goldwaterin, Reaganin ja Sarah Palinin teekutsuliikkeen jälkeen Trump on kiistämättä republikaanien Southern Strategysta alkaneen politiikan huipentuma.

Trumpin pääseminen kisassa näin pitkälle kertoo erityisesti republikaanien kriisistä. Taloustieteilijä Paul Krugman tiivistää osuvasti maansa toisen puolueen tämän hetken tilan viime viikolla julkaistussa New York Timesin kolumnissaan.

“Puhemies Paul Ryan ei ole rasisti eikä autoritäärinen hallitsija. Hän kuitenkin tekee kaikkensa, jotta rasistista ja itsevaltiaasta tulee maailman vaikutusvaltaisin mies. Miksi? Koska silloin hän voisi yksityistää sosiaalivakuutuksen ja leikata rikkaiden veroja. Ja tämä, tiivistetysti, kertoo, mitä republikaaneille ja Yhdysvalloille on tapahtunut.”

Republikaanit ovat toisin sanoen valmiita menemään äärimmäisyyksiin päästäkseen toteuttamaan omaa politiikkaansa, tai vähintään estääkseen demokraattien suunnitelmat. Päätöksenteko Washingtonissa on joutunut viime vuosina useaan otteeseen republikaanien taipumattoman ja toisaalta myös puolueen sisällä hajanaisen politiikaan panttivangiksi. 

 

 

KRUGMAN MUISTELEE, että republikaanien kampanja demokraatteja vastaan kävi erityisen likaiseksi, kun puolue oli saanut kongressiin enemmistön. Bill Clintonin presidenttikausilla perättömät väitteet mediassa olivat tavallisia ja oikeusprosesseja käynnistettiin kiusantekomielessä. 

Vaihtoehdoton politiikka on kasvanut uusiin ulottuvuuksiin Barack Obaman presidenttiyden aikana. Republikaanit eivät hyväksyneet demokraatin paluuta Valkoiseen taloon ja yksinkertaisesti kieltäytyivät tekemästä yhteistyötä. Tämän seurausta oli esimerkiksi taistelu velkakaton nostamisesta vuonna 2013. Valtion virkamiesten palkkojen maksu pantiin jäihin, ja koko pääkaupunki pysähtyi käytännössä yhden miehen, Ted Cruzin, takia. Kun kansa ei seuraa politiikan arkea, poliitikkojen houkutus käyttää tällaisia tosi-tv-elementtejä oman agendan ajamiseksi kasvaa.

Vuoden 2016 kärjistynyt, vaihtoehdoton ja mustavalkoinen meno Washingtonissa johtuu osittain siitä, että puolueet ovat kauempana toisistaan kuin kahteen vuosikymmeneen. Vuoden 2004 jälkeen demokraattien ja republikaanien välinen ideologinen ero on tuplaantunut.

Republikaanien osalta siirtyminen oikealle on seurausta esimerkiksi teekutsuliikkeen noususta heti talousromahduksen jälkeen. Teekutsuliikkeen patriootit eivät halua nähdä puolueensa tekevän pienintäkään kompromissia demokraattien kanssa. Yli 70 prosenttia teekutsulaisista ei myöskään hyväksy kongressin republikaanijohtajia. Äärikonservatiivisten uskovaisten ääniä tavoitellakseen moni valtavirran republikaani on joutunut siirtymään oikealle. 

Puolueen radikalisoitumisen on saanut tuntea nahoissaan esimerkiksi viime vuonna eronnut puhemies John Boehner.  Hänen mahdottomana tehtävänään oli pitää yhdessä koko ajan konservatiivisemmaksi muuttuvia republikaaneja samaan aikaan, kun puolueen sisäiset erot kasvoivat.

 

REPUBLIKAANIEN SUURIN ongelma on se, ettei puolueen äänestäjäkunta ole muuttunut Southern Strategyn aloittamisesta. Konservatiivipuolueen arvot vetävät edelleen puoleensa etenkin etelävaltioiden valkoista työväestöä.

Puolueen äänestäjät ovat vuosi vuodelta vanhempia, valkoisempia ja vähemmän koulutettuja. He, jotka identifioivat itsensä ensisijasesti amerikkalaisiksi, äänestävät mieluummin republikaaneja kuin demokraatteja.

Sarah Palinin johtama teekutsuliike ei uudistanut puoluetta tai laajentanut äänestäjäkuntaa. Lähes 90 prosenttia liikkeen kannattajista oli valkoisia, 75 prosenttia yli 45-vuotiaita ja vain alle 25 prosentilla oli yliopistotutkinto.

Kun verrataan republikaanien ja demokraattien äänestäjiä, republikaanit ovat harvemmasta asiasta samaa mieltä puolueensa kanssa kuin demokraatit. Republikaanien äänestäjät ovat myös eniten riippuvaisia liittovaltion rahoittamasta sosiaaliturvasta, vaikka konservatiivien yhteinen vihollinen on sosiaaliturvaa rahoittava liittovaltio. 

 

nyc30

TRUMP ON VEDONNUT erityisesti niihin amerikkalaisiin, jotka ovat kyllästyneet Washingtonin poliittiseen eliittiin – sekä demokraatteihin että republikaaneihin. Huomisissa vaaleissa on siis kyse pitkälti samasta kuin EU:sta lähtemisestä äänestäneessä Britanniassa. Rajat kiinni ja valta takaisin kansalle!

Vanhempi sukupolvi haluaa muutoksen, vaikka heidän nostalgista maailmankuvaansa ei ole mahdollista enää palauttaa.  He tahtovat osoittaa, että vaikka valta on keskittynyt Washingtoniin, he pystyvät saamaan aikaan muutoksen. Sillä ei ole väliä, miten uskottavia Trumpin lupaukset ovat. Pääasia, että jokin muuttuu. 

Se, että osa republikaaneista on irtisanoutunut ehdokkaansa puheista, on vain hyvä asia. Mitä vähemmän eliitti Trumpista pitää, sitä enemmän hän näyttäytyy kapinan ja vallankumouksen johtajana.

Trumpin äänestäjät ovat menettäneet uskonsa siihen, että liberaali demokratia hyödyttäisi heitä. He eivät usko yhteistyöhön ja dialogiin. Eikä se sinänsä ole mikään ihme. Kansa on vain ottanut mallia riitaisastaWashingtonista.

Trumpin kannattajien kokemus vaikutusmahdollisuuksien menetyksestä on osittain myös totta. Martin Gilesin ja Benjamin Pagen tutkimus osoitti, että Yhdysvaltojen poliittisiin päätöksiin ei vaikuta kansan enemmistön, vaan rikkaimman kymmenyksen mielipide. Yhdysvallat – oligarkia vai demokratia, otsikoi BBC

 

HUOMISTEN VAALIEN asetelma ei todennäköisesti olisi tämä, jos Yhdysvaltojen talous ei olisi romahtanut vuonna 2007. Koska demokraattinen järjestelmä ei estänyt katastrofia, moni kotinsa ja työnsä menettänyt menetti myös uskonsa nykypolitiikkaan. Tutkimusten mukaan talouskriisin jälkeen äärioikeiston suosio nousee keskimäärin peräti 30 prosenttia. Trump vain jatkoi siitä, mihin teekutsuliike jäi.

Hillary Clinton totesikin New Yorkerin haastattelussa melko suoraan, että presidentti Barack Obaman olisi kannattanut edes yrittää saattaa talousromahduksen syyllisiä vastuuseen, vaikka ketään ei voinutkaan syyttää suoraan. Tämä oli yksi tekijä Trumpin nousun takana.

“Joten jos emme voi syyttää yritys X:ää, syytetään maahanmuuttajia. Eikö vain? On pakko syyttää jotakuta, se on osa ihmisluontoa. Jos et kerro ihmisille, mitä heille tapahtuu – – voisit edes käyttäytyä niin, että tiedät, miltä kansalaisista tuntuu”, Clinton sanoi.

 

TRUMP EI OLE SYY, vaan seuraus. Vaikka republikaanit ovat valittaneet Trumpin kaapanneen puolueen, Trump-ilmiö ei olisi ollut mahdollinen ilman puolueen pitkää flirttailua rasismin ja populismin kanssa. Trump on seuraus republikaanien hajanaisuudesta, kannattajakunnan valkoisuudesta ja siitä, että republikaanien valtavirran politiikan ja teekutsuliikkeen välinen ero on sumentunut uhkaavasti.

Trumpin kampanjaa  on kuvannut viha. Jos viha politiikassa kohdistuu esimerkiksi jonkin kansanosan kokemaan epätasa-arvoon, kuten 1960-luvulla rotuerotteluun, se on merkki terveestä yhteiskunnasta. Trumpin tapauksessa viha kuitenkin kohdistuu yhteiskunnan heikoimpiin. Silloin on kyse oman edun ajamisesta muiden kustannuksella – pahimmassa tapauksessa väkivaltaisesti.

Kaikki tämä kertoo professori Yuval Noah Hararin mielestä siitä, että liberaalin demokratian tarina on juuri nyt suuressa kriisissä. Kun vanha tarina romahtaa, tarvitaan uusia tapoja ajatella ja selittää maailmaa, ratkaista ilmastonmuutoksen uhka ja teknologian kehittymisestä johtuva työpaikkojen menetys.

“Tällä hetkellä kuitenkin olemme vielä nihilistisessä pettymyksen ja vihan hetkessä, jossa ihmiset menettävät uskonsa vanhaan tarinaan ennen kuin he ovat omaksuneet uuden. Tämä on Trump-hetki.” 

Hararin mukaan Trump-hetken voi rinnastaa Hitler-hetkeen tai ensimmäisen maailmansodan aloittaneeseen Frans Ferdinand -hetkeen. Tällä kertaa liberaalia demokratiaa ei kuitenkaan vastusta ideologia, kuten fasismi, sillä Trumpilla ei ole ideologiaa. Vuodesta 1987 lähtien Donald Trump on ollut republikaani, sitoutumaton, demokraatti, uudestaan republikaani, sen jälkeen taas sitoutumaton ja tällä hetkellä hän on republikaani lähinnä nimellisesti, sillä hänen ajamansa politiikka ei ole erityisen konservatiivista. 

patsas

VAIKKA TRUMP HÄVIÄISI, hän voi tehdä goldwaterit ja määritellä republikaanien uuden suunnan. Jos puolue lähtee sille tielle, demokraatit vahvistuvat entisestään. Trumpin linja kun houkuttelee vain vähimmistöön jääviä valkoisia, eläkeikää lähestyviä amerikkalaisia. 

Republikaanit saattavatkin muotoilla Johnsonin lauseen uudestaan: “Nyt menetimme latinot ja mustat sukupolveksi.”

Parhaassa tapauksessa vuosi 2016 kuitenkin herättää puolueen pohtimaan, mitä on konservatiivinen politiikka 2010-luvulla. Se ei voi olla haikailua Reaganin aikaan eikä se voi olla unelmointia paluusta takaisin valkoisten ylivaltaan, jolloin vähemmistöillä ei ollut poliittisia oikeuksia.

 

JOS CLINTON VOITTAA huomenna, Trumpin kannattajat eivät katoa. Yhdysvalloissa on edelleen suuri joukko ihmisiä, jotka kokevat elämäntapansa olevan viimeisiä hengenvetoja ottava uhanalainen laji, jonka Washington haluaa hävittää.

Clintonin suurin tehtävä presidenttinä olisi maan yhdistäminen. Se on vaikeampaa kuin vuoden 2007 talouskriisin hoitaminen.

Lähteet:

Antti Kaihovaara (toim.) – Jakolinjojen Suomi

Tommi Uschanov – Tämä on Amerikka

The New Yorker – The Unconnected  

Washington Post – Trump Isn’t the Next Barry Goldwater, It’d be Easier if He Was

The Atlantic: What Will the Trump Aftershock Look Like

New Republic – Southern Strategy Made Donald Trump Possible 

The New Yorker –Two  Americas: Why Donald Trump Still Has a Lot Of Support

Suomea vaivaavat Trumpin levyiset ulkomaansivut

Republikaanien Donald Trump (kesk.) on vienyt huomion ulkomaansivuilla. Suomalaisten voisi olla hyödyllistä tietää enemmän Virosta, missä Toomas Hendrik Ilveksen (vas.) kenkiin voi syksyllä astua uusi presidentti, tai Intiasta, missä Sumitra Mahajanista (oik.) on veikattu maan toista naispresidenttiä. Kuvat: Getty Images

VEERA TEGELBERG

Suomalaiset uutistalot ovat seuranneet herkeämättä jokaista Yhdysvaltojen presidentinvaalien liikettä. Uutisointi on ollut niin ahkeraa, että tietämättömämpi voisi kuvitella Yhdysvaltain presidentin olevan myös Suomen poliittinen johtohahmo.

Kiihkeä vaaliuutisointi alkoi jo viime kesänä, puolitoista vuotta ennen varsinaista vaalipäivää. Jos suomalaismedia olisi yhtä fiiliksissä esimerkiksi Suomen kunnallisvaaleista, olisi ensi vuonna järjestettävien vaalien uutisointi jo kovassa vauhdissa.

Yhdysvaltain vaalit herättävät intohimoja ainakin toimituksissa. Tiedonjano on kyltymätön. Jokainen uutistippa on elintärkeä. Vaaleja otetaan analysoimaan muitakin kuin varsinaisia asiantuntijoita. Esimerkiksi muusikko Paula Vesala laitettiin kommentoimaan uuden kotimaansa vaaleja ja tunnelmia, kun hän vieraili EVS-ohjelmassa pääsiäisen aikaan.

 

YHDYSVALTAIN presidentinvaalien ahkeralle uutisoinnille on omat perusteensa. Kyseessä on suurvalta, jolla on edelleen maailmanlaajuista mahtia niin poliittisesti, sotilaallisesti, taloudellisesti kuin myös kulttuurisesti. Mutta miksi keskivertosuomalaisen uutiskuluttajan on tiedettävä esivaalien jokaisesta käänteestä tai Donald Trumpin käsien kokoon liittyvästä keskustelusta?

Maailma on pullollaan muitakin aiheita ja vaaleja, joista sietäisi rustata muutama rivi tai kattava reportaasi. Tiesitkö esimerkiksi, että etelänaapurissamme Virossa järjestetään syyskuussa presidentinvaalit?

Entäpä Yhdysvaltoihin verrattavat suurvallat? Esimerkiksi Intian ja Kiinan politiikkaa seurataan varsin vähäisellä mielenkiinnolla. Intiassa valitaan uusi presidentti ensi vuonna. Presidentti johtaa 1,2 miljardin hengen suuruista kansaa, eli lähes neljä kertaa suurempaa joukkoa kuin Yhdysvaltain virkaveljensä.

Intian poliittinen järjestelmä ei ole yhtä presidenttivetoinen kuin Yhdysvaltojen, mutta silti presidentti voi esimerkiksi erottaa parlamentin alemman huoneen ja hylätä parlamentin valmistelemat lait. Kaiken järjen mukaan näiden vaalien pitäisi edes vähän kiinnostaa suomalaisia.

 

HYVÄ ON, Viron presidentti joutuu tyytymään vähempään valtaan kuin Yhdysvaltain presidentti, eikä Suomi kenties tunne samanlaista yhteyttä Intiaan kuin Yhdysvaltoihin. Tästä huolimatta Viro on naapurivaltiomme, ja maan merkitys on myös kansainvälisesti kasvanut.

Intian on puolestaan arvioitu seuraavien 30 vuoden aikana kasvavan maailman toiseksi vaikutusvaltaisimmaksi valtioksi. Ja ei, vaikutusvaltaisin ei ole tuolloin enää Yhdysvallat, vaan Kiina.

Yhdysvaltain presidentinvaalit on loputon taikalaatikko, josta on helppo ammentaa aiheita ulkomaansivuille. Huomion keskittäminen liian innokkaasti aiheeseen kuin aiheeseen voi viedä turhan paljon tilaa muilta merkittäviltä tapahtumilta. Ja jos Yhdysvaltain vaalit halutaan pitää pinnalla, on niihin varmasti myös muita näkökulmia kuin Donald Trump.

 

Lähde:

Pursiainen, Forsberg, Ulkopolitiikkaa norsunluutornista, 2015.