Mieluummin eri tahtia eteenpäin kuin samaa tahtia eri suuntiin

Euroopan unioni kokoaa rivejään tiiviimpää yhdentymistä varten samalla, kun Ison-Britannian eroneuvottelut alkavat. Kuvitus: Oona Lohilahti

KOLUMNI
VEERA TEGELBERG

EU-maiden johtajat sitoutuivat lauantaina Roomassa edistämään “vieläkin suurempaa yhtenäisyyttä”. Isoin kysymys on, pystyvätkö kaikki jäsenmaat kulkemaan samaa tahtia eteenpäin.

 

Jos viime vuosi oli mullistava Euroopan tulevaisuuden kannalta, näyttää sitä olevan myös vuosi 2017. Maaliskuussa kansalaisille on esitelty viisi visiota siitä, millainen EU voisi tulevaisuudessa olla. Lauantaina jäsenmaiden johtajat allekirjoittivat Rooman julistuksen, jossa vannotaan yhtenäisyyden nimeen. Valmiina tai ei, täältä tulee uusi EU!

Viisi visiota esitellyt valkoinen kirja ja lauantainen Rooman julistus ovat merkkejä unionin torhistumisesta. Samalla ne ovat olleet kaivattu tilaisuus jäsenmaiden päämiehille takoa rintaansa. Kyse on sisäisestä viestinnästä, joka on suunnattu kovimmille kriitikoille, Isolle-Britannialle mutta ennen kaikkea presidentinvaaleihin valmistautuvalle Ranskalle ja Marine Le Penille.

Valkoiset kirjat ovat asiakirjoja, joissa komissio esittelee ehdotuksiaan johonkin aihepiiriin liittyen.

 

ROOMAN JULISTUS on symbolinen ele. Vuodesta 2010 alkaen EU on ollut kierteessä, jossa sen energia on kulunut yksi toisensa jälkeen puhjenneiden kriisien selvittämiseen. Tilaa tulevaisuuden pohdinnalle on ollut niukasti, eikä ilmapiiri ole ollut sille sopiva.

Velkakriisit, maailmanlaajuiset talousvaikeudet, ainakin toistaiseksi haudattu vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa, pakolaistilanteen hoito ja päätään nostanut terrorismi ovat saaneet EU:n näyttämään heikolta, toimintakyvyttömältä ja eripuraiselta. Monet uudistukset on jouduttu tekemään pakon edessä ja nopealla aikataululla.

Vaikka Rooman julistuksen allekirjoittaminen on eleenä lähitulevaisuuden kannalta tärkeä, se tarjoaa vasta ohuita suuntaviivoja siitä, mihin poliitikot haluavat unionia viedä. 

Seuraavaksi Euroopassa on kyettävä vastaamaan valtaviin kysymyksiin, kuten siihen, mitä yhdentyminen oikeasti tarkoittaisi, etenevätkö kaikki samaa tahtia ja miten kansalaiset saadaan vakuutettua integraation järkevyydestä. Jos jäsenmaat haluavat näyttää yhtenäisiltä myös vielä ensi vuonna, vastaukset on muodostettava mahdollisimman pian. Samaan aikaan Iso-Britannia pitäisi saada sulavasti ulos EU-perheestä.

 

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on puhunut sen sijaan keskitiestä, jossa koko unioni etenisi samaa tahtia, ja jossa ei olisi “uusia hyppyjä integraatioon”.

 

KESKEISIMMÄKSI KYSYMYKSEKSI näyttää nousevan se, edetäänkö unionissa yhtä matkaa vai eri ryhmissä. EU:ssa on totuttu siihen, että kaikki jäsenmaat tavoittelevat lähtökohtaisesti samaa päämäärää. Eritahtinen integraatio ei sinänsä ole uutta, sillä jo nyt vain osa EU-jäsenistä kuuluu esimerkiksi talous- ja rahaliittoon (Emu). Tällä kertaa mentäisiin kuitenkin syvemmälle ja kenties nopeammin.

Aihe on jakanut mielipiteitä myös Suomessa. Presidentti Sauli Niinistö antoi maaliskuun alussa ymmärtää, että eritahtinen eteneminen olisi EU:ssa hyväksyttävää. Asiasta kysyttiin, kun Viron presidentti Kersti Kaljulaid vieraili Suomessa. Myös Kaljulaid kertoi kannattavansa eritahtista Eurooppaa yhtenä vaihtoehtona, ja hän kutsui erojen tunnustamista “terveeksi järjeksi”. Myös Ruotsin pitkäaikainen pääministeri Göran Persson on puhunut eritahtisuuden puolesta. Persson myös mielellään näkisi Ruotsin EU:n ydinjoukossa.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) kirjoitti maaliskuun puolivälissä, että Suomen on lyöttäydyttävä integraation kovaan ykkösryhmään, jos jäsenmaat päättävät jatkaa matkaa eri tahtiin. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on puhunut sen sijaan keskitiestä, jossa koko unioni etenisi samaa tahtia, ja jossa ei olisi “uusia hyppyjä integraatioon”. Lauantaina Suomi kuitenkin sitoutui Sipilän allekirjoituksella myös vaihtoehtoon eritahtisesta Euroopasta. Pääministerin mukaan tämä vastaa Suomen tavoitteita.

 

KESKUSTELU Suomen jäämisestä “kakkoskehälle” tai EU:n jakautumisesta a- ja b-luokan maihin sisältää oleellisia huolia. Uhkakuvat sisäisestä jakautumisesta on otettava vakavasti, mutta myös liian jäykkä yhtä matkaa meno voi koitua eurooppalaiselle yhteistyölle kohtaloksi. Se on tullut viime vuosina selväksi euroalueella.

Eroja euromaiden välillä ei ole saatu tasoitettua yhteisvaluutan aikana, eikä yhteisistä alijäämää- ja velkatasotavoitteista ole pidetty kiinni. Vuonna 2010 puhjennut velkakriisi on vain kasvattanut eroja. Vahva Saksa huitelee omassa sarjassaan samalla, kun iso joukko joutuu sopeuttamaan julkista talouttaan – Suomi mukaan lukien.

Kova säästöpolitiikka on heikentänyt kotimaista kysyntää ja lisännyt työttömyyttä ympäri Eurooppaa. Samalla kansalaisten tyytymättömyys on kasvanut. Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen väläyttikin viime viikolla, että eriytymistä tapahtuisi tulevaisuudessa mahdollisesti juuri Emussa

 

Eritahtinen integraatio huolehtisi siitä, että kaikki maat kulkisivat samaan suuntaan, mutta itselleen sopivassa rytmissä.

 

EURO ON OSOITUS siitä, että pelkkien tavoitteiden luominen ei takaa yhtenäisyyttä. Jäsenmailla on oltava todelliset edellytykset yhteistyön syventämiselle. Mitä syvemmälle unionin integraatiossa mennään, sitä epätodennäköisempää on, että kaikki maat pystyvät täyttämään samat kriteerit ja sitoutumaan samoihin tavoitteisiin ainakaan samassa ajassa.

Yhdentymisen kannalta keskeisin ongelma on juuri eriarvoisuus, jota myös velkakriisin hoito on aiheuttanut. Kun Euroopan talousyhteisön perustamisesta päätettiin Roomassa 60 vuotta sitten, paperin allekirjoitti kuusi maata. Lauantaina Rooman julistukseen laittoivat nimensä 27:n eri jäsenvaltion johtajat. Eritahtinen integraatio huolehtisi siitä, että kaikki maat kulkisivat samaan suuntaan, mutta itselleen sopivassa rytmissä.

 

ERITAHTISUUS ei voi tarkoittaa, että jokainen maa noukkii rusinat pullasta: ryhmää on seurattava, kun sen valitsee. Jos Suomi haluaa olla mukana EU:n ytimessä, olisi sen juuri nyt neuvoteltava siitä, millaista unionia rakennetaan. Hallitusta ovat huomauttaneet aktiivisemman roolin tarpeellisuudesta sekä suomalaiset mepit että Katainen.

Vaikka Rooman julistus on pohjimmiltaan symbolinen paperi, sisältää se lupauksia, jotka EU-johtajien toivoisi täyttävän. Allekirjoittajat lupaavat julistuksessa esimerkiksi kuunnella kansalaisiaan ja kansallisia parlamentteja yhä herkemmin.

Kritiikin ottaminen vastaan on ensisijaisen tärkeää, muutettiinpa EU:ta mihin suuntaan tahansa. Unionin on pakko vastata talouskriisin aikana vahvistuneisiin epäoikeudenmukaisuuden ja epätasa-arvon tunteisiin. Jos äänestäjien tuki EU:lle hiipuu, katoaa pian myös Rooman sopimuksen hohto ja valkoista kirjaa voi käyttää piirustuspaperina.

 

Italia uhkaa seurata Britanniaa

Finanssikriisi on vahvistanut italialaisten elintasoeroja. Taloudellinen keskus Milano (vas.) on yksi maan vauraimmista alueista, kun taas Sisilia (kesk. ja oik.) kuuluu köyhimpiin alueisiin. Kuvat: Veera Tegelberg

VEERA TEGELBERG

ANALYYSI

Italialaiset äänestävät perustuslain uudistamisesta joulukuussa. Äänestyksessä oli alun perin tarkoitus vain keventää lakien säätämistä, mutta se voi olla alku Italian hivuttautumiselle ulos eurosta.

 

Iän karttuessa kuuroudumme heinäsirkan siritykselle. Korvan simpukkamme karvasolualue rapistuu, jolloin korkean sirinän kuuleminen muuttuu mahdottomaksi. Samanlainen kuurous on vaivannut eurokriisin alun jälkeen myös Italian poliittista johtoa.

Iäkkäät valtionjohtajat ovat sulkeneet korvansa talousongelmiin kyllästyneiden italialaisten vaativalta kuorolta. Etenkin alle 45-vuotiaat italialaiset ovat siirtyneet koomikkona tunnetuksi tulleen Beppe Grillon riveihin. Grillon vuonna 2009 perustama Viisi tähteä -liike on kasvanut finanssikriisin jälkeen yhdeksi Italian suurimmista puolueista. Se on 630-paikkaisen alahuoneen suurin oppositiopuolue.

Viisi tähteä -liikettä pidettiin alussa pelkkänä suunsoittajana, jonka äänekäs ja boheemin näköinen keulakuva ei sopinut poliittisen eliitin joukkoon. Puolue on hiljalleen hivuttautunut kohti maan poliittista ydintä. Sillä on jo vankka tuki maakuntatasolla, ja kesällä puolue sai haltuunsa yhden Italian merkittävimmistä poliittista paikoista, kun puolueen Virginia Raggista tuli Rooman ensimmäinen naispormestari.

Nyt Italian keskusta-vasemmistolainen pääministeri Matteo Renzi on ajanut maansa tilanteeseen, jossa Viisi tähteä -liike voi nousta Italian johtoon. Nelikymppisen Renzin kuulossa ei pitäisi olla vielä mitään vikaa, mutta Italian historian nuorimman pääministerin ura uhkaa päättyä taktisen harha-askeleen takia joulukuussa davidcameroneihin.

 

KAIKKI LÄHTI LIIKKEELLE vuonna 2014 valtaan nousseen Renzin melko harmittomasta taka-ajatuksesta. Firenzen pormestarina toiminut nuori uraohjus halusi uudistaa Italian raskasta poliittista järjestelmää sujuvammaksi. Sen hän aikoi tehdä muuttamalla perustuslakia niin, että parlamentin ylähuoneen, eli senaatin, valtaa vähennettäisiin.

Perustuslakiuudistus on edennyt hyvin, mutta se vaatii vielä kansan hyväksynnän. Sinettinä toimiva kansanäänestys on päätetty järjestää sunnuntaina 4. joulukuuta.

Lähestyvässä äänestyksessä ei kuitenkaan ole italialaisille kyse enää pelkästä lakimuutoksesta. Renzi on antanut ymmärtää, että äänestys on hänelle myös arvovaltakysymys. Pääministeri on ilmoittanut eroavansa, jos kansa äänestää uudistusta vastaan.

Grillolle Renzin ilmoitus oli kuin tarjottimella nenän eteen tuotu herkkupala. Viisi tähteä onkin nyt markkinoinut äänestyksen italialaisille tapana osoittaa tyytymättömyyttään nykyiselle hallitukselle, joka on vaikeuksista huolimatta yrittänyt noudattaa EU:n tiukkaa budjettikuria.

Talousasiantuntijat pitävätkin Italian kansanäänestyksen ja Renzin mahdollisen eron seurauksia jopa huolestuttavampina kuin brexitin jälkilöylyjä. Jos italialaiset päättävät sanoa uudistukselle ja Renzille ei, edessä ovat ennenaikaiset vaalit, joissa valtaan voi nousta ensimmäistä kertaa eurokriittinen puolue. Sen on ennustettu tietävän pahimmillaan jopa Italian eroa yhteisvaluutasta.

 

Vielä 1990-luvun lopussa italialainen tienasi keskimäärin enemmän kuin suomalainen.”

 

ITALIALAISTEN EUROKRIITTISYYDEN KASVUUN on olemassa useita syitä. Viisi tähteä -liikkeen kannatusta on pönkittänyt etenkin surkeaan suuntaan kehittynyt taloustilanne. Myös pakolaisten määrän kasvu ja luonnonkatastrofit ovat vaikeuttaneet osaltaan EU-myönteisen hallituksen tilannetta.

Italialaiset ovat yksi Euroopan tyytymättömimmistä kansoista heti kreikkalaisten ja portugalilaisten jälkeen. Vain hieman yli puolella työikäisistä italialaisista on töitä, ja kolmannes maan 20–24-vuotiaista on vailla opinto- tai työpaikkaa.

Lisäksi italialaisten tulotaso on pienentynyt ja tuloerot ovat kasvaneet. Vielä 1990-luvun lopussa italialainen tienasi keskimäärin enemmän kuin suomalainen. Siinä missä suomalaisen ansiot ovat sen jälkeen nousseet liki 10 000 dollarilla, italialaisten tienestit ovat vähentyneet 500 dollarilla.

Maalla oli taloudellisia vaikeuksia jo ennen eurokriisiä, mutta vuoden 2007 jälkeen italialaisten kotitalouksien käytössä olevan rahan määrä on vähentynyt merkittävästi verrattuna muihin OECD-maihin. Toisaalta varakkain viidennes tienaa kuusi kertaa sen, mitä toisessa päässä oleva köyhin viidennes.

2-81-127

Italian puoluekenttä on ollut 20 vuotta jatkuvassa liikkeessä. Myös alueellisia asioita ajavia puolueita on paljon. Catanialaisen torin kulmalle liimatussa UGS-puolueen julisteessa käsketään lopettamaan Sisilian ryöstäminen.

 

MYÖS LUOTTAMUS PERINTEISIIN PUOLUEISIIN on ollut koetukselle. Hallitukseen ja poliittisiin instituutioihin luotti ennen finanssikriisiä vain 30 prosenttia kansasta. Nyt luku on enää 15 prosenttia.

Epäluottamuksella on pitkät juuret. Italialaisten uskoa poliitikkojensa ammattitaitoon ja lainkuuliaisuuteen on koeteltu jo yli 20 vuotta. Maan poliittisella huipulla onkin ollut tuulista, kun hallitukset ovat vaihtuneet muutaman vuoden välein.

Äänestäjien luottamus poliitikkoihin sai kenties pahimman iskun 1990-luvun alussa, kun suuri osa maan kansanedustajista joutui syytteeseen korruptiosta. Puhtaiksi käsiksi, eli Mani puliteksi, ristityn operaation aikana syytetyn penkillä istui muun muassa yli puolet maan parlamentista. Osa poliitikoista päätyi paineiden alla itsemurhaan.

Mani pulite pyyhki Italian poliittiselta kartalta pois useita puolueita, esimerkiksi neljä hallituspuoluetta. Tapahtumat olivat niin dramaattisia, että Italian historiassa vuosi 1992 tunnetaan ensimmäisen tasavallan kauden loppuna.

Mani puliten piti olla uusi alku, mutta joidenkin asiantuntijoiden mukaan Italian korruptio on vain pahentunut.

 

VIISI TÄHTEÄ -LIIKKEEN riveissä seisoo nyt uusi sukupolvi, joka vaatii jälleen eräänlaista puhdistusta Italian poliittiselle kentälle. Euroero ja Grillon valtaannousu eivät välttämättä tuo onnea italialaisille. Vaikka Grillon puolueella on varmasti tarkoitus ajaa italialaisten parasta, voi edessä olla poliittinen kriisi, jossa maan talous sukeltaa syvään kuiluun.

Viiden tähden suosiossa on jotain tuttua. Kun Mani pulite pyyhki perinteiset sosialistiset ja kristilliset puolueet pois maan poliittiselta kartalta, valtaan nousi uusi, parempaa huomista italialaisille luvannut Forza Italia. Sitä johti kuusikymppinen bisnesmies Silvio Berlusconi.

Puheenjohtajakeskeisestä Forza Italiasta tuli 2000-luvun alussa Italian tasavallan pitkäaikaisin pääministeripuolue. Suosio oli suurta, mutta kaikki ei mennyt lopulta nappiin. Berlusconin johtama koalitio kasvatti maan velkataakkaa, ja vuonna 2011 oikeistokoalition suosio romahti, kun maan talouden tola paljastui.

Jos Renzin ajama uudistus äänestetään nurin joulukuussa ja Grillo voittaa ennenaikaiset parlamenttivaalit, Italian sotkuisesta politiikasta tulee yhä vahvemmin koko Euroopan ongelma. Harva tuntuu unionin alueella silti kuulevan sirkkojen sirinää.

Brexit ja Balkan – EU:n kaksi päänvaivaa voivat yhdessä johtaa uuteen kriisiin

EULEX on EU:n suurin siviilikriisinhallintaoperaatio. Se aloitti Kosovossa vuonna 2008. Serbien asuttamassa Pohjois-Mitrovicassa EULEX on epäsuosittu. Kaikki kuvat: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

ANALYYSI

Toivo EU-jäsenyydestä on Länsi-Balkanin maille ainoa syy tehdä demokratiaa vahvistavia poliittisia ja taloudellisia uudistuksia. Pelkona on, että sotiin johtaneet etniset kiistat syttyvät uudestaan, jos EU:n painostus herpaantuu.

Länsi-Balkanin maat ovat tällä hetkellä yhtä epädemokraattisia kuin 12 vuotta sitten.

Vaikka EU on valmistellut alueen maita unionin jäsenyyteen jo yli vuosikymmenen käyttäen siihen sekä miljardeja että henkilötyövuosia, satsaus uhkaa valua hukkaan.

EU-huuma on vaihtunut vanhojen etnisten kiistojen lämmittelyyn. Länsi-Balkanilla on nyt entistä itsevaltaisempia johtajia, vähemmistön itsenäisyyshaluja, ja esimerkiksi Kosovossa EU-vastainen oppositio on häirinnyt poliittista päätöksentekoa jo vuoden.

 

LÄNSI-BALKANIN TULEVAISUUS on neljäs tärkeä kysymys brexitin, talouskriisin ja pakolaisten rinnalla.

EU sitoi itsensä Länsi-Balkanin kohtaloon jo 1990-luvulla Jugoslavian hajoamissotien aikana. Koska unioni on alun perin rauhanprojekti, Länsi-Balkan oli otollinen paikka testata unionin rauhaa tekevää voimaa. Jos Ranska ja Saksa ystävystyivät Euroopan yhteisön ansiosta, sama voitaisiin saavuttaa Länsi-Balkanilla. Tutkimustulokset osoittavatkin selvästi, että kahden demokraattisen valtion keskinäinen sotiminen on erittäin epätodennäköistä.

Kosovon sodan päätyttyä kesällä 1999 EU lähti tekemään sitä, minkä se uskoi johtavan pysyvään rauhaan: EU lupasi entisille Jugoslavian tasavalloille, Kosovolle ja Albanialle, että vielä jonain päivänä ne ovat EU-jäseniä. Siitä asti unioni on yrittänyt viedä demokratiaa sodasta toipuvalle alueelle oman laajentumispolitiikkansa kautta. 

Länsi-Balkan on osoittautunut vaikeammaksi alueeksi EU:lle kuin vuonna 2004 liittyneet entiset neuvostotasavallat. Vanhan vallan syrjäyttäminen ja vaalien järjestäminen eivät riitä demokraattisen yhteiskunnan luomiseksi.

presentation-4

ALUSSA SUUNTA OLI oikea, motivaatio kova ja tulokset ensimmäisinä vuosina hyviä: maat tekivät demokraattisia muutoksia, ja EU auttoi Montenegron ja Kosovon itsenäisiksi ilman uusien konfliktien syttymistä. Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimessa alettiin tuomita serbien tekemiä sotarikoksia. Mikään näistä ei kuitenkaan tuonut helpotusta kaikista vanhimpaan ongelmaan, eli etniseen vihaan.

Olli Rehn sai Länsi-Balkanin kontolleen aloittaessaan EU:n laajentumiskomissaarina vuonna 2004. Rehn otti laajentumiseen tiukan linjan, sillä unionin ilmapiiri oli muuttunut merkittävästi. Vuoden 2004 jättilaajentumisen jälkeen jäsenmaat olivat haluttomia uudelle suurelle kierrokselle.

Kun unionin perustuslaki vielä ajautui ongelmiin jäsenmaissa, Rehnille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin painottaa, että Länsi-Balkanin maiden on jatkettava uudistuksia ja täytettävä vaatimukset ennen kuin jäsenyydestä edes keskustellaan. Vuonna 2004 liittyneiden jäsenmaiden saamia myönnytyksiä ei olisi tarjolla Länsi-Balkanille.

Ilmapiiri muuttui pian vieläkin huonommaksi. Kun Kosovo oli julistautunut yksipuolisesti itsenäiseksi Serbiasta vuonna 2008, Yhdysvaltojen pankkisektori romahti. Siitä alkanut pitkä taantuma on vienyt unionin voimavaroja, mikä näkyy myös Länsi-Balkanilla. Pankkikriisin jälkeen Kreikan talous hajosi. Sitä seurasi pakolaiskriisi.

Suurin isku unionille on kuitenkin Britannian EU-ero.

1

BREXIT-NEUVOTTELUJEN viemä aika seuraavien vuosien aikana on pois jostain muusta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Länsi-Balkan kärsii sekä brexitistä että siihen johtaneesta euroskeptisyyden noususta.

Unioni laajeni vuosina 2004–2013 peräti 13 maalla. Kierros kierrokselta mukaan otettiin valtioita, joiden demokratian tila oli aina huonompi kuin aiemmilla liittyjillä. Jäsenmaat eivät halua enää ottaa sitä riskiä, että jäseniksi päästetään liian kehittymättömiä maita, joiden ongelmat kaatuvat heti unionin niskoille.

Vaikka Euroopan parlamentti ääriryhmiä lukuun ottamatta kannattaa Länsi-Balkanin integraatiota, ei kenelläkään ole suurta intohimoa tehdä sitä nopeasti. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on todennut, ettei hänen kaudellaan oteta mukaan uusia jäsenmaita. Laajentuminen ei siis ole asialistalla vielä vuosiin, vaikka EU-johtajat Angela Merkel ja Francois Hollande etunenässä ovatkin koettaneet puhua faktoja ympäri ja vakuuttaneet laajentumisen jatkuvan. He eivät halua, että jäsenyydestä haaveilevat maat kadottavat toivonsa ja sitä mukaa halunsa tehdä uudistuksia.

Unionin lukuisat ongelmat talouskriisistä unionin jäsenen lähtemiseen ovat myös tehneet unionista vähemmän houkuttelevan Länsi-Balkanin maille. Kun uudistusten suurin palkinto, EU-jäsenyys ei enää näyttäydy kaikkien ongelmien ratkaisijana, into demokratisointiin pienenee.

 

SUUREN LAAJENTUMISEN lisäksi toinen syy integraation jarruttamiselle ovat Puola ja Unkari, joiden oikeusvaltiota alasajaville oikeistohallituksille EU ei voi tehdä juuri mitään. Tämä johtuu siitä, että sinä hetkenä, kun maa liittyy unionin jäseneksi, unionin valta maan sisäiseen kehitykseen supistuu.

Siksi Länsi-Balkanilta vaaditaankin nyt paljon enemmän kuin Tsekiltä, Virolta, Romanialta ja Bulgarialta vaadittiin. Unioni haluaa varmistaa, että uudet jäsenet ovat taloudellisesti valmiita ottamaan jäsenyyden velvollisuudet vastaan, ettei niiden demokratia ole pelkkä kulissi, ja että maiden sisällä kunnioitetaan ihmisoikeuksia.

2

NYT JOS KOSKAAN EU voisi siis vaikuttaa Länsi-Balkanin maiden demokratisoitumiseen.

Maat ovat tehneet poliittisia ja taloudellisia uudistuksia vain siksi, että EU velvoittaa niiltä pitkän listan muutoksia. Sen lisäksi, että maiden täytyy siirtyä markkinatalouteen, niiden täytyy kitkeä korruptio, luoda toimiva ja kriittinen kansalaisyhteiskunta, kunnioittaa vähemmistöjen oikeuksia, saada oikeuslaitoksensa toimimaan, opetella tulemaan toimeen naapurimaiden kanssa ja tietenkin luoda toimiva ja vahva demokraattinen järjestelmä.

Lista on pidempi ja vaativampi kuin millään EU-jäsenkandidaatilla ikinä. Nykyisellä laajentumiskomissaarilla on nyt käytännössä mahdoton tehtävä. Hänen on painostettava demokratialle osittain vastustuskykyisiksi osoittautuneita maita muutoksiin, yrittää uskotella hakijamaille, että jäsenyys on saavutettavissa oleva tavoite ja toivottava, ettei jäsenmaiden ja komission ilmapiiri muutu enää nuivemmaksi.

Jos EU:n kiinnostus entisestään herpaantuu, ei mailla ole syytä jatkaa uudistuksia. Erityisen huolestuttavaa se on demokratiakehityksen kannalta, koska tuolloin maat ottaisivat mallia todennäköisesti Venäjältä ja Turkista. 

Ensimerkit Länsi-Balkanin uudesta suunnasta tuloksesta on nähty. Kosovossa, Montenegrossa, Makedoniassa ja Albaniassa on jo ollut väkivaltaisia mielenosoituksia hallituksia vastaan. Vaarallinen varoitus tuli reilu viikko sitten Bosnia ja Hertsegovinasta, kun Bosnian serbit äänestivät Serbitasavallan itsenäisyyspäivästä laittomasti, minkä uskotaan enteilevän alueen itsenäisyyspyrkimyksiä

Maiden 15–35 prosentin työttömyysasteet takaavat sen, että iso osa ihmisistä Länsi-Balkanilla on yhteiskunnan ulkopuolella. Isis onkin rekrytoinut ahkerasti etenkin Kosovossa ja Bosniassa, ja viime vuonna Suomenkin vastaanottokeskuksissa oli tuhansia kosovolaisia ja albanialaisia, joilla ei kotimaassaan ole tulevaisuutta.

 

LÄNSI-BALKANIN poliittinen eliitti ja valtaosa kansasta kannattaa edelleen EU-jäsenyyttä. Maat kuitenkin tarvitsevat selkeän suunnan ja varmistuksen, että jäsenyys on lähi- eikä kaukaista tulevaisuutta. Oikeusvaltion vahvistaminen ei nimittäin ole maiden johtajille mieluisin harrastus, sillä demokratian lisääminen tarkoittaa myös vallan hajauttamista heiltä pois.

Länsi-Balkan elää niin kriittistä vaihetta, että EU:n painostus ja tuki uudistusten jatkamiseksi olisi elintärkeää. 

Alueen jokaisessa maassa on vuoden sisällä tapahtunut asioita, jotka osoittavat niiden liukuvan nyt kauemmaksi EU:n haluamasta suunnasta. Montenegron neljännesvuosisadan vallassa ollutta pääministeriä vastaan osoitettiin mieltä viime vuonna, Serbian johtajat ovat ottaneet etenkin median kovakouraisesti otteeseensa, Kosovon tuore presidentti joutunee sotarikostuomioistuimen kuultavaksi, ja Bosnia ja Hertsegovinassa Serbitasavalta voi käytännössä dominoida poliittista keskustelua.

Makedoniassa paljastunut salakuunteluskandaali ja sen itsevaltainen hoito ovat vaurioittaneet maan suhteita EU:hun niin pahasti, että EU on ensimmäistä kertaa uhannut lopettaa integraation valtion kanssa. Myös alueen ainoassa Jugoslaviaan kuulumattomassa maassa Albaniassa on osoitettu mieltä pääministeriä ja hallitusta vastaan

 

EU ON LÄNSI-BALKANILLA lähes umpikujassa. Toisaalta unionin on ymmärrettävästi varmistettava, että se ottaa jäsenikseen vain siihen täysin valmiita valtioita. Toisaalta liika viivyttely uhkaa johtaa siihen, että alue luisuu takaisin vanhoihin epädemokraattisiin käytäntöihin. Pahin pelko on uusi etninen konflikti. 

Uusin järkytys Länsi-Balkanin johtajille tuli syyskuun puolivälissä, kun Jean-Claude Juncker ei edes maininnut laajentumista vuosittaisessa Unionin tila -puheessaan. Toivo EU-jäsenyydestä hiipui entisestään.

Mutta jos EU haluaa vielä joskus käyttää alueen maista sanaa demokratia, unionin on löydettävä Länsi-Balkanin politiikkansa uudestaan.

Muuten käy, kuten International Commission totesi pari vuotta sitten: “Toivon ja perspektiivin menettäminen on Länsi-Balkanin poliittinen todellisuus. Ja se on vaarallinen todellisuus.”

 

Lähteet:

Kirjoittajan gradu, joka valmistuu vuonna 2017.

Geoffrey Pridham: Change and Continuity in the European Union’s Political Conditionality: Aims, Approach, and Priorities 

Solveig Richter: Two at one blow? The EU and its quest for security and democracy by political conditionality in the Western Balkans