Sosiaalinen media toi kissanpennut terroristien propagandaan

KARLA KEMPAS

Mustiin pukeutunut mies tarjoilee kirjavalle kissalle kahvipannusta maitoa. Samassa valokuvassa matolla löhöää mies, jonka sylissä lepää ase. Tällaista on terroristien propaganda 2010-luvulla.

Kuten kaikki muukin viestintä myös propaganda on muuttunut huimasti vuosisadan vaihteen jälkeen. Pönötysvideot eivät enää vaikuta nuoriin kuten ennen. Jopa terroristien pitää olla somessa.

Terroristijärjestö Isisiä voi hyvällä perusteella kutsua nykyajan tunnetuimmaksi terroristibrändiksi. Järjestö tunnetaan joukkomurhistaan, teloitusvideoistaan ja maailmanlopun ideologiastaan. Isis on alkutaipaleestaan asti hyödyntänyt sosiaalista mediaa. Kun Isis-taistelijat aloittivat hyökkäykset, alkoi samalla Twitterissä propaganda-kampanja #AllEyesonISIS. 

Isisin propaganda tuntuu purevan. Ainakin The Soufan Groupin raportin mukaan ulkomaalaisia on matkustanut äärijärjestöjen riveihin Syyriaan ja Irakiin 27 00031 000. Määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2014. Myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdyt terrori-iskut ovat usein Isisin ihailijoiden käsialaa.

 

ISIS ON vastannut median muutokseen ammattimaisesti tuotettujen videoiden ja Twitter-propagandan lisäksi emojeilla ja meemeillä. Jopa suklainen pähkinälevite Nutella on yhdistetty Isisiin.

Buzzfeedin ja muiden viraalisivustojen tapaan myös Isis on tajunnut, että kissat ovat internetin klikkikeisareita. Isisin kissoille on jopa perustettu omia someprofiileja. Twitterissä ja Instagramissa “jihad-kissat” kiehnäävät konetuliaseiden ympärillä ja ovat Isis-taistelijoiden paijattavina.

Kissapropaganda on suunnattu erityisesti länsikulttuurissa kasvaneille, ja juuri siksi se on herättänyt huomiota länsimediassa.

KISSOJEN valokuvaaminen voi vaikuttaa naurettavalta tavalta rekrytoida uusia taistelijoita sodan runtelemaan Syyriaan. Jopa Isisin omat kannattajat ovat vitsailleet CNN-televisioyhtiön kustannuksella, koska se nosti Nutellan ja kissameemit uutislähetykseensä.

Ei olisi silti ensimmäinen kerta, kun huvittava sisältö tehoaisi yleisöön.

Tietokirjailijat Katleena Kortesuo ja Olli-Pekka Vainio kuvaavat kirjassaan Diktaattorin käsikirja, miten Yhdysvalloissa testattiin toisen maailmansodan aikana kampanjavideoiden vaikutuksia ihmisten asenteisiin. Testiryhmä, joka katseli maanpuolustusta ihannoivia videoita, piti niitä huvittavina ja tunnisti ne propagandaksi. Siitä huolimatta yhdeksän viikon jälkeen videoille altistunut ryhmä suhtautui sotaretkeen toista testiryhmää myönteisemmin.

Isis tavoittelee samanlaista vaikutusta, eli myönteisiä mielikuvia ja pysyvää muistijälkeä. Ja kukapa meistä ei pitäisi edes yhdestä näistä kolmesta: meemeistä, kissoista tai Nutellasta.

Lisälukemista:

Popular Science: Terror on Twitter – How ISIS is taking war to social media

The Economist: Unfriended – There are signs that Islamic State’s propaganda machine is losing its edge

Patobuumi ja paskahommat kiihdyttävät Etiopian kasvua

Etiopian patoinnostuksen kruununjalokivi on Sudanin rajalle rakennettava Afrikan suurin pato. Valmistuessaan patoallas on 5 kertaa Lokan tekojärven kokoinen. Kuva: Google Maps

VEERA TEGELBERG

Hallitus haluaa vihreästä energiasta vientivaltin, ulkomaiset yritykset pystyttävät kilpaa tuulivoimapuistoja ja kotitaloudet tuottavat oman energiansa biokaasulla. 30 vuotta sitten nälänhädästä kärsinyt Etiopia on yksi maailman rohkeimmista vihreän energian tuottajista.

The Grand Ethiopian Renaissance Dam, eli Suuri Etiopian uudelleensyntymisen pato. Jo nimi kertoo, että tässä hankkeessa ei ole kyse pelkästä sähköntuotannon turvaamisesta. Mikäli aikataulu pitää, kohoaa Afrikan sarvessa sijaitsevan Etiopian länsirajalla ensi vuonna 170 metriä korkea ja liki 2 kilometriä pitkä pato. Se on valmistuessaan Afrikan suurin.

Kehittyvät valtiot saivat Pariisin ilmastosopimuksessa osansa ilmastotavoitteiden kantamisesta. Monella kehittyvällä valtiolla on erinomaiset mahdollisuudet muuttua uusiutuvan energian suurkuluttajaksi. Etiopia on yksi nopeimmin vihreään energiaan sijoittavista maista, ja sen tavoite on tulla yhdeksi Afrikan suurimmista sähkön viejistä.

 

VIELÄ 1980- JA 1990-LUVULLA Etiopia tunnettiin nälänhädän riivaamana kuivana ja köyhänä valtiona. Edeltävien vuosikymmenten aikana maassa oli koettu sisällissotia, vallankaappauksia ja sotatoimiksi äityneitä konflikteja naapurimaiden kanssa. Tänä päivänä Etiopian kasvot näyttävät toiselta. Maan pääkaupunki Addis Abeba on saanut lisänimen Afrikan Bryssel.

Etiopian talous kasvaa 10 prosenttia ja väestön määrä 2,5 prosenttia vuodessa. Jatkuvan kasvun vuoksi maa on joutunut kohtaamaan uudenlaisia pulmia. Sen on täytynyt miettiä, miten se kykenee tuottamaan esimerkiksi sähköä kaikille sitä tarvitseville yrityksille ja kotitalouksille.

Järkisyistä Etiopia on kääntänyt katseensa uusiutuvaan energiaan hiilen ja öljyn sijaan: maalla ei ole omia maakaasu- tai öljyvaroja, joihin se voisi turvautua. Öljyn rahtaaminen ulkomailta käy pidemmän päälle kalliiksi, joten vihreällä energialla on Etiopiassa vahva poliittinen tuki.

Etiopia ei ole aikeidensa kanssa yksin, sillä monissa kehittyvissä valtioissa uusiutuvat luonnonvarat ovat halvin tapa tuottaa energiaa. Sähköä tuotetaan aurinko-, tuuli- ja vesivoimalla, maalämmöllä sekä esimerkiksi lehmänlannalla. Varsinkin maaseudulla, missä sähköä ei muuten ole saatavilla, itsetehtyä biokaasua käytetään esimerkiksi ruoanvalmistuksessa.

 

LUONNON VALJASTAMINEN virtalähteeksi ei ole kuitenkaan ollut ongelmatonta rauhattoman Afrikan sarven alueella. Etiopia on käyttänyt rahaa etenkin vesivoiman rakentamiseen, ja maassa on puhuttu jo suoranaisesta patobuumista.

Innokas vesivoiman rakentaminen on kiristänyt Etiopian välejä Egyptin ja Sudanin kanssa, sillä ne kilvoittelevat samasta vesilähteestä. Etelästä virtaava Niili on Egyptin ja Sudanin elinehto. Ne ovat olleet huolissaan siitä, että Afrikan suurin pato heikentää joen virtausta. Tällä olisi vaikutusta niiden omiin mahdollisuuksiin käyttää Niilin vettä muun muassa ruoantuotannossa – ja omissa vesivoimaloissaan.

Vesivoiman rakentamiseen liittyy toki myös muita pulmia kuin kansainvälisten suhteiden kiristyminen. Etiopian jokien patoamista on kritisoitu sademäärien vähenemisen vuoksi. Maatalous voi kärsiä, jos vähävetiset joet otetaan sähköntuotantoon.

Vedelle olisi Etiopiassa muutakin käyttöä, koska maan koillis- ja itäosia uhkaa jälleen nälänhätäPatojen rakentaminen vaikuttaa lisäksi voimakkaasti niiden lähistöllä asuviin ihmisiin. Arviolta noin 20 000 etiopialaisen on muutettava pois uudelleensyntymistä juhlistavan jättipadon tieltä. Patoallas peittää alleen alueen, joka on kooltaan kaksi kertaa Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisen kokoinen.

 

ON IHAILTAVAA, että Etiopian kaltaiset kehittyvät valtiot pyrkivät kohti puhdasta energiantuotantoa. Muutaman vuoden kuluttua teollisuusmaiden ympäristö- ja elinkeinoministerit voivat toivottavasti matkustaa Etiopiaan, Etelä-Afrikkaan, Brasiliaan tai Keniaan ihmettelemään uusia kekseliäitä energiantuotanto- tai viljelymenetelmiä.

Talouskasvun nimissä tapahtuva energiarakentaminen ei kuitenkaan saa muuttua uhkaksi maan omille kansalaisille. Vähäisten vesivarojen käytöstä on myös pystyttävä sopimaan naapurimaiden kesken niin, että vedestä ei tule itsekkään valtapolitiikan välinettä. Siihen ei ole ainakaan rauhattoman Afrikan sarven alueella varaa.

Turvapaikka on monen kosovolaisen viimeinen mahdollisuus

My milk lasts longer than my visa. Maitoni kestää kauemmin kuin viisumini. Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Pakolaisuus on kosovolaisille tuttu asia. Kun Kosovossa sodittiin 1990-luvun lopussa, kymmenettuhannet Kosovon albaanit saivat turvapaikan toisista Euroopan maista. Elintaso kotimaassa on jäänyt jälkeen, minkä takia moni siirtää katseensa jälleen Saksaan ja Pohjoismaihin. Toinen suunta on Syyria.

 

Kun turvapaikanhakijoiden määrä lähti nousuun viime vuonna, yksi asia pisti kaikkien silmään. Toiseksi ja kolmanneksi eniten turvapaikanhakijoita saapui Saksaan maista, joissa ei sodita: Albaniasta ja Kosovosta. 

Poliitikot totesivat, että turvapaikat on varattu vainotuille sekä konfliktia ja Isistä pakeneville. Syksyllä Länsi-Balkanin maat julistettiin turvallisiksi. Niistä saapuvat turvapaikanhakijat palautetaan takaisin kotimaahansa mahdollisimman nopeasti.

Tällä kertaa kosovolaiset eivät pakene sotaa. He eivät asu pakolaisleireillä Makedoniassa, eivätkä hae turvapaikkaa tuntemattomasta maasta. Päinvastoin, monille esimerkiksi Saksa, Suomi ja Ruotsi ovat maita, joissa heillä on valmiina oma yhteisö ja sukulaisia. Suomessakin on noin 12 000 kosovolaista.

Kosovolaiset pakenevat, koska toivottomuus ja tulevaisuuden näkymien puute ovat monelle arkipäivää.

 

MUUTTOAALTO alkoi jo vuoden 2014 lopulla. Valtava joukko kosovolaisia nousi bussiin pääkaupunki Pristinassa ja matkusti Serbian ja Unkarin rajalle Suboticaan.  Arviot laittomasti maasta lähteneiden määrästä vaihtelevat 40 000:sta ylöspäin. Maassa, jossa on alle kaksi miljoonaa asukasta, luvut ovat suuria.

Muuttamisen takia monet yritykset ovat menettäneet ison osan työntekijöistään, ja kouluja on tyhjentynyt oppilaista, kun kokonaiset perheet ovat lähteneet pääosin Saksaan etsimään parempaa elämää.

Kosovo itsenäistyi vuonna 2008, mutta sen jälkeen kehitys on ollut hidasta. Erityisesti nuoret ovat pettyneet siihen, ettei elintaso ole noussut eikä maa ole lähentynyt muuta Eurooppaa tarpeeksi nopeasti.

Yhteiskunta on epävakaa ja köyhä, ja korruptio on arkipäivää esimerkiksi sairaaloissa. Tällainen ympäristö ei houkuttele kansainvälisiä yrityksiä sijoittamaan ja luomaan työpaikkoja Kosovoon.

 

MAA ON päässyt vähintään polvilleen verrattuna sodan jälkeiseen sekasortoon, mutta tavallisia ihmisiä jaloilleen nousun tahti ei huimaa. Kosovolaisen keskitulo on vain 3 600 euroa vuodessa  (Suomessa vastaava luku on noin 37 000 euroa).

Maan täydellisen romahduksen on estänyt diaspora. Ulkomailla asuvat ja työskentelevät kosovolaiset lähettävät sukulaisilleen rahaa joka kuukausi, ja vuonna 2012 lähes neljännes kosovolaisista perheistä sai rahalähetyksiä. Samana vuonna yksi perhe hyötyi tästä keskimäärin 2 800 euroa vuodessa. Diasporan lähettämät rahat ja tavarat ja heidän Kosovossa vieraillessaan käyttämänsä rahat tekevät peräti 10 prosenttia Kosovon bruttokansantuotteesta.

 

KOSOVOSSA lakimiehet hakevat tosissaan autonkuljettajan työtä. Työttömyysprosentti on 35 ja nuorisotyöttömyys jo 60 prosenttia. Hyvin harva kosovolainen voi tavoitella unelmiaan, koska heidän on tehtävä sitä työtä, josta maksetaan ensimmäisenä. Mikäli he löytävät työtä lainkaan.

Toivottoman tulevaisuuden lisäksi toinen syy pakenemiselle on liikkumisen vapauden puuttuminen. Kosovolaisilla ei ole viisumivapautta, ja he saavat matkustaa passilla vain naapurimaihin, Turkkiin ja Malediiveille.

Suomalainen nuori voi lähteä kolmeksi kuukaudeksi Ranskaan vain etsimään työtä, mutta kosovolainen ei voi sitä tehdä. Viisumivapauden puuttumisen takia interrail, Saksassa asuvien sukulaisten luona vierailu tai lyhyt työnteko toisessa eurooppalaisessa maassa ei ole kosovolaiselle helppoa.

 

AINOA MAHDOLLISUUS työntekoon ulkomailla on työlupa, jota anotaan kohdemaan suurlähetystön kautta. Työluvan saaminen edellyttää valmista työpaikkaa ja taattua toimeentuloa esimerkiksi Suomessa.

Osa kosovolaisista lähteekin maasta laittomasti siksi, että työlupia EU-maihin on vaikeaa saada. Tällä hetkellä toiveet liikkumisen vapaudesta ja maan kansainvälisen aseman parantumisesta ovat jäissä. Yritys liittyä Unescon jäseneksi kaatui marraskuussa, ja poliitikkojen vakuuttelusta huolimatta EU ei antanut viime vuonna suositusta Kosovon viisumirajoitusten poistosta.

Toivo muutoksista on hiipunut jo kuukausien ajan, kun maan poliittinen tilanne on ajautunut umpikujaan. Opposition mielenosoitukset ovat jatkuneet lokakuusta asti.

 

KOSOVOLAISET eivät pakene sotaa, vaan köyhyyttä, kurjuutta ja toivottomuutta. Ainoastaan vähemmistöjen edustajat voivat olla kotimaassaan hengenvaarassa.

Pakolaisten määrän takia palauttaminen on oikea ratkaisu, mutta kosovolaisten lähteminen on myös ymmärrettävää. Kun tulevaisuuden näkymät kotimaassa ovat olemattomat tai heikot, ovat suomalaisetkin lähteneet Ruotsiin tai Yhdysvaltoihin etsimään parempaa elämää.

Yhden kosovolaisen pääseminen Länsi-Euroopan työmarkkinoille voi myös pelastaa kokonaisen perheen. Ratkaisu ei ole kestävä, mutta toistaiseksi monilla kosovolaisilla ei ole muuta mahdollisuutta.

 

KUN KOSOVOLAINEN hakee turvapaikkaa, hän saattaa jättää kaiken taakseen. Kotimaahan palautuksen jälkeen hänen on aloitettava alusta maassa, jossa mahdollisuuksia on hyvin vähän. 

Tällaisessa tilanteessa radikalisoituminen uhkaa entistä varmemmin entistä useampaa kosovolaista.

Toinen suunta onkin Syyria. Turvatun tulevaisuuden puuttuminen, epätasa-arvo ja köyhyys ovat radikalisoineet suuren määrän perinteisesti erittäin maallisia Kosovon muslimeja. Väkilukuun suhteutettuna Syyriaan taistelemaan lähtevien kosovolaisten määrä on Euroopan suurin, arvioiden mukaan yli 300.

Kosovolaisilla on siis kaksi suuntaa: Eurooppa ja Syyria. Eurooppa voi vielä vaikuttaa siihen, kumpaan kosovolaiset kääntyvät.

Lue lisää:

Spiegel: Western Balkan Exodus puts pressure on Germany and EU.

Slow Journalism: Anatomy of an Exodus.

Vice Newsin raportti Pristinan mielenosoituksista. 

Vallankumoukset osoittivat, mikä Egyptissä mättää

Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Tasan viisi vuotta sitten alkaneet mielenosoitukset Kairon Tahrir-aukiolla innostivat länsimaalaisia. Vihdoin egyptiläiset nousevat kapinaan vaatimaan vapautta ja demokratiaa, ajateltiin. Nykytilanne poikkeaa huomattavasti sekä länsimaalaisten että mielenosoittajien haaveista.

 

Tammikuussa 2011 Tahrirille kokoontuneiden nuorten iskulauseissa kuuluivat sanat vapaus, leipä ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Demokratiasta ei puhuttu. Köyhässä maassa kansalaisten on ensin saatava vatsansa täyteen, ja vasta sen jälkeen voidaan miettiä poliittista järjestelmää.

Vallankumousta tai kansannousua seuranneiden viiden vuoden aikana egyptiläiset ovat onnistuneet heittämään vallasta kaksi presidenttiä: diktaattori Hosni Mubarakin ja Muslimiveljeskunnan Mohammed Mursin

Mubarakin astuttua syrjään helmikuussa 2011 Egyptissä järjestettiin vaalit. Nykyään terroristijärjestöksi luokiteltu Muslimiveljeskunta oli ainoa hyvin järjestäytynyt ryhmä, joka kenties tämän takia voitti vaalit. 

 

TÄSSÄ VAIHEESSA länsimaat heräsivät. Vallankumouksella olikin heidän mielestään vääriä seurauksia, sillä se toi islamistit valtaan. Diktatuuriin tottuneeseen yhteiskuntaan ei syntynyt länsimaista demokratiaa edes mielenosoitusten ja vaalien avulla.

Länsimaiden riemuksi Egypti kuitenkin ajautui entistä suurempaan kaaokseen Mursin ensimmäisen presidenttivuoden aikana. Myös egyptiläiset näkivät, etteivät poliittisen islamin kannattajat osanneet hoitaa maata.

Kesällä 2013 Tahrirille lähtivät nuoren Twitter-sukupolven lisäksi heidän vanhempansa. Kansan vaatimukset yhdessä armeijan järjestämän vallankaappauksen kanssa johtivat Mursin eroon. Vallankaappausta johti Abdel Fattah al-Sisi

Vanha järjestelmä teki paluun, vaikka kansa ei sitä vielä huomannut.

 

EGYPTI ON tällä hetkellä huonommassa kunnossa kuin ennen ensimmäistä vallankumousta. Nyt maata johtaa armeijan kasvattama al-Sisi, joka perustelee ihmisoikeusloukkauksia, toimittajien mielivaltaista vangitsemista ja kansalaisten oikeuksien rajoittamista terrorismin torjunnalla. Turvallisuus ensin, vapaus sitten. 

Presidentin mukaan Egypti elää poikkeuksellista aikaa. Ihmisoikeuksien polkeminen ja mielenosoitusoikeuden rajoittaminen palvelevat al-Sisin mielestä koko 90-miljoonaista kansaa. Mielenosoittajat ja vapauden vaatijat eivät hänen mielestään ajattele maan etua.

Al-Sisi onkin ottanut median, yliopistot ja oikeuslaitoksen tiukasti valvontaansa. Viime vuoden parlamenttivaalit eivät olleet rehelliset, ja äänestysprosentti laski alle 30 prosentin.

Vaikka Muslimiveljeskunta on al-Sisin päävihollinen, toinen vastustaja, Isis, on levittänyt toimintansa jo Siinain niemimaalle. Viime aikojen veriset terrori-iskut pelaavat valitettavasti myös presidentin pussiin, joka voi yleisen turvallisuuden nimissä rajoittaa kansalaistensa oikeuksia entisestään.

 

ISLAMILAISTEN järjestöjen ja toimittajien lisäksi maalliset ihmisoikeusjärjestöt ja vasemmistolaiset aktivistit ovat presidentin tulilinjalla. Al-Sisin hallinto on pidättänyt kymmeniätuhansia egyptiläisiä poliittisista ja yleensä hyvin mitättömistä syistä.

Uudet protestilait käytännössä estävät demokratiaan kuuluvan sananvapauden käytön julkisissa tiloissa. Yli 10 ihmisen kokoontuminen tulkitaan epäilyttävänä, ja kokoontumiseen vaaditaan lupa. Monia on pidätetty vain sen takia, että he ovat hakeneet lupaa kokouksen pitämiseen. Pidätykset ovat usein mielivaltaisia, ja kaltereiden taakse on pantu myös lapsia.

Ongelmia pahentaa se, että Egyptin talous laahaa. Budjettialijäämä on 10 prosenttia. Silti al-Sisi on ohjannut vähäiset rahat näyttäviin, rikkainta väestönosaa hyödyttäviin suurprojekteihin, kuten uuden Kairon rakennukseen.

Suuren loven maan talouteen teki turismin romahtaminen viisi vuotta sitten, eivätkä viime aikojen terrori-iskut houkuttele turisteja takaisin Egyptiin.

 

OSA EGYPTILÄISISTÄ on tyytyväisiä al-Sisiin, koska hän on saanut ajettua Muslimiveljeskunnan pois vallasta ja pitää terrorismin torjuntaa tärkeimpänä tehtävänään. Monien mielestä hän on kuitenkin itsevaltaisempi hallitsija kuin 30 vuotta vallassa ollut Mubarak oli. 

Samat jännitteet, jotka johtivat viisi vuotta sitten Mubarakin lähtöön, ovat maassa nyt entistä voimakkaampia. Pelolla hallitseva al-Sisi on onnistunut rakentamaan kuilun valtion ja kansan välille. Periaatteessa olosuhteet uuteen vallankumoukseen ovat valmiit. 

Vaikka vallankumoukset eivät ole onnistuneet tavoitteissaan, harva katuu niitä. Tahrir antoi tuhansille egyptiläisille kokemuksen siitä, että muutkin haluavat samoja asioita kuin he. Vallankumoukset paljastivat myös sen, että presidentin vaihtaminen on vasta ensimmäinen askel. Muutos täytyy ulottaa kaikkiin julkisiin instituutioihin ja armeijaan.

 

EGYPTIN TILANNE on herkkä erityisesti siksi, että väestöstä puolet on alle 25-vuotiaita. He vaativat parempaa elintasoa, koulutusta ja työtä. Tällä hetkellä Egyptin johto ei pysty tai halua tarjota nuorille mitään näistä.

Nuoret myös tietävät, että kansa voi poistaa heille epämieluisan johtajan. He ovat tehneet sen ennenkin.

Lue lisää:

Det fria samtalet kvävs i Egypten

Egypt: BBC expert urges British tourists to return to land of the pharaohs

Is another revolution brewing in Egypt?

Kuvat ovat lokakuulta 2014, jolloin Valtablogin toimitus oli Egyptissä mediakurssilla.

Kuvat: Oona Lohilahti, paitsi kaksi viimeistä: Veera Tegelberg

Kuva: Oona Lohilahti

Älä leimaa itseäsi rasistiksi

LINDA LAINE

Suomeen on muodostunut ihmisryhmä, joka kutsuu itseään ylpeydellä rasisteiksi. Kaikki heistä eivät kuitenkaan sellaisia ole.

 

Asiakaspalvelutilanteet, kahvipöytäkeskustelut ja sivusta kuullut kommentit joukkoliikennevälineissä. Lause ‘minä olen rasisti’ on kantautunut korviini useasti. Julkisuudessa asian tunnustavat vain harvat, kuten Etelä-Suomen Sanomien haastattelema lahtelaisnainen.

Kaikki rasisteiksi itseään nimittävät eivät sellaisia ole.

Osa suomalaisista tuntuu unohtaneen, mitä rasismi tarkoittaa. Esimerkiksi rasismia ei ole se, ettet halua Suomeen sotarikollisia tai raiskaajia. Kuka haluaisi? Rasismia puolestaan on se, että pidät ihmistä raiskaajana hänen etnisyytensä tai uskontonsa takia tai se, että pidät laukustasi tiukemmin kiinni, kun erivärinen ihminen ohittaa sinut kadulla.

 

Rasismi on ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista. Rasismiin usein kuuluu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä.

Suomen Punainen Risti 

 

Syy itsensä virheellisesti rasistiksi julistamiseen löytyy niin median tarjoamista rooleista kuin omasta tietämättömyydestä. Etenkin suomalaisissa iltapäivälehdissä ja sosiaalisessa mediassa ovat toistuneet sanat suvakki ja rasisti, jotka esitetään toistensa ääripäinä.

Ihmisillä on tarve muodostaa oma mielipiteensä yhteiskunnallisista asioista ja lokeroida itsensä joukkoon, joka ajattelee samoin. Pakolaiskeskustelussa olet kärjistetysti joko suvakkihuora, joka paapoo raiskaajia tai rasisti, joka haluaa haluaa kieltää avun sitä tarvitsevilta ihmisiltä. Pakolaistilanteesta huolestunut henkilö saattaa ajatella olevansa rasisti, jos hänellä on turvapaikanhakijoista kriittisiä mielipiteitä, jotka eivät sovi stereotypisen suvakin suuhun. Mustavalkoinen ajattelu on helppoa, mutta haitallista. Suomessa on rasisteja liikaa ilman, että heiksi ilmoittautuvat myös henkilöt, jotka eivät rasisteja ole.

 

ON MYÖS SUOMALAISIA, jotka eivät uskalla sanoa mitään kielteistä turvapaikanhakijoista rasistin leiman pelossa. Tämä on vaarallista. Hiljenemällä annatte areenan niille, joiden ajatukset ja teot eivät edusta omia näkemyksiänne.

Suomeen tarvitaan rohkeaa keskustelua niin rasismista kuin turvapaikanhakijoista. Tarvitsemme oikeita mielipiteitä, emme poliittisia korulauseita, joiden merkitystä on vaikea ymmärtää. Ennakkoluuloja on vaikea murtaa, jos emme uskalla sanoa niitä ääneen.

Kaikkien on myös hyvä muistaa, että usein jankutettu klisee on tosi: me olemme kaikki ihmisiä. Turvapaikanhakija voi olla mulkku aivan samalla tavalla kuin suomalainenkin. Samaten turvapaikanhakija voi olla inspiroiva ihminen aivan kuin suomalainenkin.

Ketään ei pidä paapoa, mutta kenenkään ihmisoikeuksia ei saa polkea oman sananvapauden harjoittamisen nimissä.

 

SUOMALAINEN, joka ei tunne ainuttakaan ulkomaalaista voi helposti muodostaa käsityksensä pakolaisista, maahanmuuttajista ja eri uskontokuntien edustajista uutisten, kuulopuheiden ja sosiaalisen median perusteella.

Uutisten katveeseen jää kuitenkin miljardien ihmisten elämä, eivätkä sosiaalinen media ja huhut aina kerro todellisista tapahtumista. Jos jokainen suomalainen oppisi tuntemaan edes yhden ulkomaalaisen, rasismia olisi vähemmän ja maailmassa ymmärrystä enemmän.

Miltä kuulostaa syyrialainen mies imitoimassa napatanssia yhden huoneen baarissa, bruneilainen hunnutettu muslimi esittämässä Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong Unia japaninkielisessä sketsissä tai myanmarilainen nainen kertomassa rakastavansa muumeja.

Herättävätkö he sinussa vihaa? Pidätkö heitä huonoina tai vaarallisina ihmisinä? Jos et, sinä et ole rasisti.

 

Viisi uutista, jotka jäävät historiaan vuodelta 2015

KARLA KEMPAS

Kädenpuristuksia, neuvottelupöydissä istuvia tärkeitä ihmisiä, savusumua ja mieleenpainuvia väkivallantekoja. Niistä oli vuosi 2015 tehty. Valtablogi kokosi yhteen viisi uutista, joista puhumme vielä tulevina vuosina ja jotka saattavat päätyä jopa historiankirjoihin asti.

 

1. Iranin ydinsopimus muuttaa Lähi-idän ryhmädynamiikkaa

 

Heinäkuussa Iran ja Yhdysvallat, Kiina, Ranska, Saksa, Iso-Britannia ja Venäjä saavuttivat sovun, jonka vuoksi oli paiskittu töitä 12 vuotta.

Iranin ydinsopuna tunnetun sopimuksen tarkoituksena on estää Irania rakentamasta ydinasetta. Maa joutuu luopumaan lähes kaikesta rikastetusta uraanistaan ja kahdesta kolmasosasta rikastamiseen tarvittavista sentrifugeista. Lisäksi Iran suostuu siihen, että kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA valvoo, että Iran noudattaa sopimusta. Vastineeksi Iranin vastaisista talouspakotteista luovutaan. Tämä tarkoittaa, että Iran saa ulkomailla säilössä olleita varojaan jälleen käyttöön ja valtion asukkaat pystyvät ostamaan ulkomailla tuotettuja syöpälääkkeitä.

Sopimuksen diplomaattisia ansioita on kehuttu laajalti, mutta kaikkien mielestä neuvottelujen tulos ei riitä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen republikaanit ovat kritisoineet sopimusta äänekkäästi, koska sopimuksen ehdot eivät takaa sitä, että Iran luopuu täysin ydinaseen kehittelemisestä.

Optimistisimmat ovat silti povanneet ydinsopimuksen rauhoittavan Lähi-itää, koska se vähentää alueen kilpavarustelua. Toiset ovat ennakoineet päinvastaista tulosta. Varsinkin Saudi-Arabian liittolaisen Yhdysvaltojen ja  saudien vihamiehen Iranin lähentymisen on uskottu lyövän entistä syvemmän railon saudien ja iranilaisten välille. Välien kiristymisestä on jo nyt viitteitä.

Kävi miten kävi, Iranin ydinsopimuksella on kauaskantoiset vaikutukset Lähi-idän suhteisiin.

Lue lisää:

Mikä hiertää Saudi-Arabian ja Iranin välillä? 

Ydinsovun seuraukset: öljyn hintaan muutoksia ja lääkkeitä iranilaisille.

 

2. Euroopan pakolaiskriisi alkoi

 

Vuosi 2015 tullaan maanosassamme muistamaan vuotena, jona alkoi Euroopan pakolaiskriisi.

Uutiset Välimeren ylittäneistä pakolaisista ovat tulleet vähän väliä esiin suomalaisessa mediassa, mutta eivät missään vaiheessa nousseet pohjoisen kansan kahvipöytäkeskustelujen keskeisimmäksi aiheeksi.

Sitten pakolaisten reittien painopiste muuttui. Kesällä 2015 Balkanin halki kulki Eurooppaan enemmän pakolaisia kuin Välimeren tyrskyjen kautta. Euroopan lähialueilta paenneiden ihmisten kohtalo jäänee historiaan, sillä yhtä paljon paettiin viimeksi toisen maailmansodan aikana. Monissa maissa turvapaikanhakijoiden määrä on moninkertaistunut.

Kun vastaanottokeskuksia alettiin pykäämään pohjolan perukoille asti, suomalaiset heräsivät ja iski ymmärrys. Sieltä ne pakolaiset oikeasti tulevat. Kaukomaiden huolet vaikuttavat myös meihin. Alkoi keskustelu, joka tuskin loppuu lähivuosina.

Lisää tietoa:

Pakolaisneuvonnan kokoama faktapaketti pakolaisuudesta.

Valtablogin Saksan sisäpolitiikka antaa Euroopalle mahdollisuuden sulkea ovensa -teksti Saksan pakolaispolitiikasta.

 

3. Ihminen aiheutti Indonesian jättiläismäiset metsäpalot

 

Mikä näkyy avaruuteen saakka, on aiheuttaa hengitystiesairauksia sadoilletuhansille ihmisille ja on tituleerattu vuosisadan pahimmaksi ilmastokatastrofiksi?

Indonesian suurmetsäpalo, tietenkin. Ai et ole kuullut siitä? Älä syytä itseäsi. Kyseinen uutistapahtuma meni monelta muultakin ohi.

Elokuussa 2015 alkoi Indonesiassa jo vuosittaiseksi muodostunut metsäpalokausi, joka on pitkälti seurausta syttymisalttiista maaperästä ja niin kansainvälisten kuin paikallistenkin yritysten harjoittamasta metsän raivaamisesta polttamalla.

Viime vuonna tuli ei kuitenkaan talttunut aiempien vuosien tapaan. Etenkin Sumatran ja Borneon alueet kärsivät tulesta ja savusta. Savusumu näkyi satelliittikuvissa ja myrkytti hengitysilmaa. Lokakuuhun mennessä puoli miljoonaa ihmistä alueella kärsi hengitystiesairauksista, joiden pelätään aiheuttavan jopa satojentuhansien ennenaikaisia kuolemia tulevien vuosien aikana.

Indonesialaiset ja naapurimaiden asukkaat eivät ole ainoita, jotka kärsivät roihuavista metsistä. Indonesian metsäpalot ovat haitaksi koko ihmiskunnalle, koska tuhansien palojen yhteinen päästövaikutus on päätähuimaava. World Recources Institute -tutkimuslaitoksen mukaan metsäpalojen päiväkohtaiset päästöt ovat suuremmat kuin koko Yhdysvaltojen talouden aiheuttamat päästöt.

Valtablogin toimitus toivoo, että Indonesian poliittinen johto ja alueella toimivat yritykset heräävät ja lopettavat maan raivaamisen polttamalla. Siten vastaavanlaiset luonnonkatastrofit voidaan tulevaisuudessa välttää.

Lue lisää:

Marraskuussa Indonesiassa oli palanut metsää Kainuun kokoisen alueen verran.

The Guardianissa julkaistu mielipidekirjoitus, jossa pohditaan, miksei media tarttunut Indonesian metsäpaloihin niin hanakasti kuin olisi ollut tarpeen.

 

4. Isisistä tuli myös eurooppalaisten ongelma

 

Viime vuonna opimme, miten sanotaan “Olen Charlie” ranskaksi. Kielten oppiminen ei ole ikinä ollut niin masentavaa.

Terrorismi nousi vuosi sitten tammikuussa pääuutiseksi ympäri maailman ja Euroopassa huolestuttiin toden teolla terroristijärjestö Isisistä, kun kalashnikovien piipuilla tähdättiin satiirilehden toimitusta. 12 kuoli ja sananvapaudesta puhuttiin sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla päiväkaupalla. Samassa kuussa Boko Haram otti haltuunsa Bakan kaupungin Nigeriassa ja poltti sen lähes maan tasalle. Satoja ellei tuhansia kuoli.

Verenvuodatus ei loppunut tammikuuhun. Terroristit iskivät Tunisiassa ensin museoon ja myöhemmin turistirannalle. Myös Kenia, Irak, Turkki, Jemen, Egypti ja Libanon joutuivat terrorihyökkäysten kohteiksi vuonna 2015.

Marraskuussa somekansa ja lukuisat valtiorakennukset Sydneystä Helsinkiin verhoutuivat Ranskan väreihin. Trikolori koristi Facebook-profiilikuvia ja sanomalehtien etusivuja. Pariisin iskuina tunnettu tapahtumasarja järisytti Eurooppaa. Asein ja itsemurhapommein tehdyt iskut tappoivat 130 ihmistä. Heidän lisäkseen sadat haavoittuivat. Isku oli Ranskan verisin sitten toisen maailmansodan.

Vaikka terroristijärjestöt Isis ja Boko Haram aloittivat iskunsa suurella intensiteetillä jo vuonna 2014, vuosi 2015 tullaan todennäköisesti muistamaan terrorin vuotena. Silloin ilmiö tuli lähelle eurooppalaisia.

Lue lisää:

Valtablogissa julkaistu Tiedä ketä pelätä -kolumni, joka kirjoitettiin heti Pariisin iskujen jälkeen.

Foreign Policyn listaus vuoden verisimmistä terrori-iskuista.

 

5. Ilmastosopimus antoi toivoa puhtaammasta tulevaisuudesta

 

Pariisissa tehtiin onneksi muutakin kuin terrorismihistoriaa. Yksi vuoden hypetetyimmistä uutisista on ehdottomasti Pariisin ilmastosopimus, eli 34-sivuinen paperinivaska, jonka tarkoituksena on saada kuriin koko planeettaamme uhkaava ilmaston lämpeneminen. Ei paineita.

Erityisen merkittävää sopimuksessa on se, että kaikki maat, eli niin öljyporhot kuin atlantismaisesti veden alle vajoavat saarivaltiotkin, ovat hyväksyneet laaditun sopimuksen. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Kiina, eli kaksi maailman suurimpiin päästelijöihin kuuluvaa maata, ovat aiemmin jättäytyneet ilmastosopimusten ulkopuolelle. Sopimus on historiallinen myös kunnianhimoisten tavoitteidensa vuoksi.

Päättäjien saavuttama sopu on ennen kaikkea viesti maailman valtioilta: Suhtaudumme ilmaston lämpenemiseen vakavasti ja aiomme osallistua sen pysäyttämiseen.

Jos ihmiskunta saa niskalenkin ilmastonmuutoksesta, Pariisin ilmastosopimus tullaan näkemään varmasti käännekohtana historiassa. Paperinivaskana, joka todella muutti maailmaa.

Lue lisää:

Valtablogin Sori Laurent Fabius, nuijan isku ei pysäytä ilmastonmuutosta -teksti, jossa analysoidaan Pariisin ilmastosopimuksen sisältöä.

Miten sopimusprosessi etenee?

 

Hallitus on maalannut itsensä pakkolaeilla nurkkaan

VEERA TEGELBERG

Suomen hallituksen asearsenaalin ydinkärki, pakkolait, on vaarassa kääntyä tänä vuonna itseään vastaan. Alkaneesta vuodesta tulee ärhäkkä lakkovuosi, jos työntekijät alkavat vaatia korvauksia pakkolakien takia menettämiensä etujen tilalle.

 

Viime syksy ei mennyt ihan nappiin. Hallituksen oli tarkoitus luoda työmarkkinoille raamit, jotka helpottaisivat tänä syksynä alkavaa sopimusurakkaa. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt onnistuivat kuitenkin ajamaan kaikkia osapuolia sitovan tulopoliittisen ratkaisun loppuvuodesta päin seinää.

Onnistuessaan niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta olisi ollut hyötyä kaikille osapuolille. Hallitus olisi saanut varmistettua, että työn kustannukset eivät nouse, ja työnantajat ja työntekijät olisivat saaneet hallituksen kädenpuristuksen varmistukseksi siitä, että esimerkiksi veronkorotuksilta vältytään.

 

NYT TILANNE on toinen. Yhteistä ohjenuoraa ei ole. Hallitus, työnantajat ja työntekijät osoittelevat toinen toisiaan syyttävällä sormella sopimuksen kariutumisesta.

Työntekijöiden on sanottu änkyröinnillään tehneen sopimisesta vaikeaa. Auto- ja kuljetusalaa edustavan AKT:n lähtö neuvotteluista marraskuussa oli viimeinen tikki työnantajia edustavalle Elinkeinoelämän keskusliitolle (EK). Neuvottelukabinetista poistuessaan EK huikkasi vielä olkansa yli, että se ei enää huhtikuun jälkeen aio suostua vastaavanlaiseen neuvottelurumbaan. Yhteiskuntasopimuksen kaltaisten tulopoliittisten sopimusten, eli tupojen, aika on siis ohi.

Työntekijöiden mukaan EK:n vetäytyminen oli paljon haitallisempaa kuin AKT:n lähtö, sillä yhteiskuntasopimus olisi ollut autoilijoiden puuttumisesta huolimatta varsin sitova ratkaisu.

Hallitus on puolestaan saanut kuulla kunniansa siitä, että se ylipäätään alkoi ajaa kattavaa työmarkkinaratkaisua pakon voimalla.

 

JUHA SIPILÄN (kesk.) hallitus ilmoitti jo kesällä, että se ottaa voimaan niin sanotut pakkolait, jos valtio ja työmarkkinaosapuolet eivät pääse syksyllä yhteisymmärrykseen siitä, millaisia työehtosopimuksia Suomessa seuraavina vuosina solmitaan.

Pakkolakien, eli hallituksen omalla kielellä sanottuna kustannuskilpailukykyä vahvistavien toimien, runnominen läpi on kuitenkin vielä epävarmaa. On vaikeaa uskoa, että Sipilän hallitus itsekään haluaa toteuttaa aikeitaan. Vuodesta 2016 tulee koko Suomen taloutta ravisutteleva lakkovuosi, jos päätökset viedään läpi.

Niin sanotut pakkolait ovat valttikortti, jonka hallitus tomerasti vetäisi povitaskustaan kesällä. Paljon vaalien alla luvanneen keskustan ja kokoomuksen täytyi heti urakkansa alkutaipaleella osoittaa, että ne ovat valmiita vaikuttamaan poliittisin keinoin Suomen kilpailukykyyn.

Pakkolait olivat uusien hallituspuolueiden tapa osoittaa, että ne kykenevät ravistelemaan perinteistä suomalaista työmarkkinajärjestelmää, jossa neuvottelu on ollut avainsana jo vuosikymmenien ajan.

 

PAKKOLAKIEN TAUSTALLA oleva ajatus Suomen kilpailukyvyn nostamisesta ja työpaikkojen lisäämisestä on sinänsä hyvä ja kaunis. Niillä laskettaisiin työn hintaa 5 prosentilla vähentämällä esimerkiksi lomapäiviä.

Lakien voimaantulo on punainen vaate työntekijäjärjestöille. Niille kyse on etujen karsimisen lisäksi myös hallituksen tunkeutumisesta sopimuskentälle.

Työntekijäjärjestöt näkevät pakkolait haittana myös sen vuoksi, että lait ovat vähentäneet työnantajien neuvotteluhalua. EK:n ei tarvitse enää istua työntekijöiden kanssa samaan pöytään päästäkseen tavoitteisiinsa, sillä hallitus ajaa EK:ta miellyttävää politiikkaa.

Pakkolakien läpivieminen olisi pelaamista suoraan työnantajan pussiin.

 

PAKKOLAIT EIVÄT VARJOSTA pelkästään työmarkkinakentän toimintaa. Niistä nähdään tänä vuonna vääntöä myös eduskunnassa, sillä oppositio aikoo tarttua pakkolakeihin heti kevätkauden alussa.

Hallitus on umpikujassa. Sen uskottavuus kärsii, jos se luopuu pakkolaeista, mutta niistä kiinnipitäminen nostattaa myrskyn niin poliittisella kuin työmarkkinakentälläkin. Syksyllä alkavista työehtosopimusneuvotteluista tulee vaikeita, kun työntekijät alkavat hakea hyvitystä esimerkiksi menetettyjen lomapäiviensä tilalle.

 

Hallitus joutaa jälki-istuntoon kertaamaan perustuslakia

Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Keväällä kautensa aloittanut hallitus halusi uudistaa poliittisen päätöksenteon, ja on onnistunut siinä. Suomen uudessa poliittisessa kulttuurissa hallitus kävelee tietoisesti perustuslain yli.

 

Sipilän hallitukselle perustuslaki on politiikan teon este. Lain olemassaolosta on jouduttu muistuttamaan niin pakkolakien, turvapaikanhakijoiden kuin sote-uudistuksenkin kohdalla.

Muistuttajistakaan hallitus ei ole pitänyt. Pakkolakien perustuslaillisuuden kyseenalaistanut ammattiyhdistysliike on ajettu nurkkaan, ja professoreille ja dosenteille on kerrottu, että he ovat aina kieltämässä kaiken.

 

USEAT hallituksen esitykset on tuotu julkisuuteen, vaikka ne ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Räikein esimerkki on suunnitelma kahden kerroksen sosiaaliturvasta oleskeluluvan saaville turvapaikanhakijoille. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

On selvää, että Sipilän hallitus haluaa heikentää perustuslaissa määritettyjä perusoikeuksia. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen asettaa lapset eriarvoiseen asemaan, koulutusleikkaukset heikentävät tasa-arvoa, ja kaiken seurauksena tuloerot kasvavat.

Perusoikeuksia voidaan kyllä heikentää, jos se palvelee koko yhteiskunnan etua. Esimerkiksi sananvapautta rajataan siten, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rangaistavaa, eikä elinkeinovapaus ole niin täydellinen, että ihmiskauppa olisi laillista.

 

VALITETTAVASTI hallituksen asenne lainsäätämistä kohtaan on huolestuttavan välinpitämätön. Lait pitäisi valmistella alusta asti perustuslain mukaisiksi ja vaikutukset arvioida huolellisesti.

Hallitus tietää tämän, ja siksi valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi hallituksen kuulleen perustuslakiasiantuntijoita työelämäpaketin valmistelussa, vaikka sitä ei ollut tehty.

Välinpitämättömyydestä kieli myös Stubbin tietoinen valehtelu eduskunnan edessä.

Kansalaisten kannalta pelottavimman kommentin sanoi kuitenkin pääministeri Juha Sipilä kesäkuussa. “Uudistetaan ensin, arvioidaan sitten”, oli pääministerin vastaus, kun professorit kysyivät hallitusohjelman tasa-arvovaikutuksista.

Monet hallituksen esityksistä ovat kaatuneet perustuslakiin, kansalaisten vastustukseen tai opposition teettämiin laskelmiin. Kun esitys on todistettu hataraksi ja vaikutukset huonoiksi, hallitus mieluummin peruu esityksensä kuin tekee siitä kelvollisen. Esityksen korjaaminen esimerkiksi perustuslain mukaiseksi ei siis kiinnosta hallitusta.

 

PERUSTUSLAIN väheksymisellä voi olla vakavia seurauksia, sillä perustuslaki on ensimmäinen edellytys oikeusvaltiolle. Lain tarkoituksena on luoda tasa-arvoinen ja hyvä elämä kaikille, ja suojella yksilöä poliitikkojen ja toisten kansalaisten hulluimmilta ideoilta.

Perustuslain olemassaolo ei kuitenkaan takaa sitä, että sitä noudatetaan. Esimerkiksi Unkari, Turkki ja Tsekki olivat aikanaan matkalla kohti oikeusvaltiota, mutta kaikkien suunta on kääntynyt itsevaltaisten ja korruptoituneiden poliitikkojen takia.

Tällaisissa valtioissa instituutiot toimivat ja kansalaisten arki sujuu, mutta julkisivun takana kaikki keinot ovat sallittuja. Poliitikot saattavat käyttää perustuslakia politikointiin tai toimia, kuin perustuslakia ei olisi olemassa. Myös kansalaiset voivat ylittää omat oikeutensa ja laistaa velvollisuuksistaan.

 

SUOMESSA sekä poliitikot että kansalaiset ovat hyväksyneet ajatuksen kaikille kuuluvista, perustuslaissa määritetyistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Tämä ajattelutapa on syntynyt pitkän ajan kuluessa, ja Suomen maine edistyksellisenä demokratiana perustuu pitkälti tähän.

Suomi onkin perinteisesti ollut opettaja. Suomi on kertonut kehittyville valtioille, kuinka yhteiskunnasta poistetaan korruptio ja kuinka kansanvalta toteutuu.

Sipilän hallituksen asenne lainsäätämiseen on kääntänyt tilanteen päälaelleen. Nyt joutaisimme itse jälki-istuntoon kertaamaan, miksi perustuslailla on väliä. Rangaistuksena ministerimme voisivat kopioida perustuslain pykälät kymmenen kertaa.

Vaikka Suomi on vielä kaukana esimerkiksi Turkin itsevaltaisesta hallinnosta, sekä kansalaisten että poliitikkojen on hyvä muistaa, että demokratia ei ole pysyvä tila edes Suomessa.

Lue lisää:

Suomen perustuslaki

YK:ssa ihmisoikeuksia valvovat niiden rikkojat

LINDA LAINE

Burundi on väkivallan riivaama valtio, joka vahtii ihmisoikeuksien toteutumista YK:n nimissä seuraavat kolme vuotta. Maan oma ihmisoikeustilanne on karmiva.

 

Itä-Afrikan suurten järvien alueella sijaitseva Belgian kokoinen Burundi on Afrikan seuraava sirpalepommi. Viime huhtikuusta lähtien tästä 10 miljoonan ihmisen asuttamasta, maailman toiseksi köyhimmästä valtiosta on paennut yli 200 000 ihmistä. Suurin osa on siirtynyt naapurimaihin, kuten Ruandaan, Tansaniaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Maassa opposition toimintaa tukahdutetaan pelottelulla ja murhilla. Journalisteja vangitaan ja tapetaan, sekä hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminta tehdään mahdottomaksi.

Edellisen Burundia repineen sisällissodan päättymisestä tuli tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta, ja nyt maa tasapainoilee uuden konfliktin kynnyksellä. Hallituksen ja protestoijien välisten yhteenottojen on jo kuukausien ajan povattu kärjistyvän uudeksi sisällissodaksi. Samaan aikaan maan poliitikot käyttävät valtataistelussaan hyväkseen maan etnistä jakautumista hutuihin ja tutseihin. Senaatin johtaja Reverien Ndikuriyo uhkasi lokakuussa murskata hallinnon vastustajat ja antoi seuraavan lausunnon:

“Tänään poliisi ampuu jalkoihin… mutta kun tulee se päivä, jolloin käskemme heidän ‘ryhtyä töihin’, meille on turha tulla itkemään.”

­ Reverien Ndikuriyo

Termiä ‘ryhtyä töihin’ käytettiin vuonna 1994 Ruandan kansanmurhassa koodina yli 800 000 tutsin ja maltillisen hutun systemaattiselle tappamiselle. Vastaavanlaisia puheenvuoroja laukomalla poliitikot luovat pohjaa uudelle etniselle ajojahdille, joka voi levitä myös naapurimaihin.

 

VÄKIVALTAISUUDET ALKOIVAT Burundissa viime huhtikuussa, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti hakevansa kolmannelle kaudelle. Maan perustuslain mukaan presidentti saa olla vallassa ainoastaan kaksi kautta peräkkäin. Presidentin kolmas kausi on perustuslainvastainen.

Nkurunziza sai kuitenkin ehdokkuudelleen maan oikeuslaitoksen hyväksynnän vetoamalla siihen, että ensimmäiselle kaudelle hänet nimitti parlamentti. Ensimmäistä kautta ei siis lasketa.

Oikeuden päätöstä seurasivat kahakat maan pääkaupungin Bujumburan kaduilla. Etenkin oppositio oli pettynyt ja raivoissaan. Väkivaltaisuudet leimahtivat uudelleen heinäkuussa, kun useaan kertaan lykättyjen presidentinvaalien voittajaksi julistettiin yllätyksettömästi Nkurunziza. YK on kyseenalaistanut sekä vaalien rehellisyyden että tuloksen.

Nyt, viisi kuukautta vaalien jälkeen, tilanne on edelleen kaoottinen. Ruumiita löydetään kaduilta lähes päivittäin, eikä tappajista ole esittää muuta kuin arvailuja. YK:n ihmisoikeusjärjestön mukaan maassa on viime huhtikuun jälkeen tapettu yli 400 ihmistä ja määrä kasvaa. Suurin osa kuolleista on Nkurunzizan vastustajia, mutta joukossa on myös poliisin ja turvallisuusjoukkojen jäseniä.

Yksi asia on varma. Hallitus kurittaa kansaa systemaattisella väkivallalla.

 

LOKAKUUSSA POLIISIN erikoisjoukot iskivät maan pääkaupungissa, Ngagaran asuinalueella tappaen yhdeksän ihmistä. Tapettujen joukossa oli muun muassa Burundin kansalliselle radio- ja televisioasemalle työskennellyt kameramies, sekä hänen vaimonsa ja kaksi lastaan. Surmansa sai myös Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n työntekijä. Silminnäkijöiden mukaan uhrit marssitettiin ulos talosta ja teloitettiin ampumalla.

Vajaat kaksi viikkoa myöhemmin Burundi valittiin YK:n ihmisoikeusneuvostoon. Se aloittaa ihmisoikeuksien vartioinnin tammikuussa 2016.

Marraskuussa presidentti Nkurunziza puolestaan ilmoitti, että jokainen, joka ei luovuta aseitaan viranomaisille on valtion vihollinen ja hänet voidaan tuomita terrorismilakien mukaisesti. Viisi päivää kestänyt luovutusaika sai sadat ihmiset hylkäämään kotinsa väkivaltaisuuksien pelossa. Luovutusajan päätyttyä ainakin 12 ihmistä tapettiin.

Joulukuussa Bujumburan kaduilta löydettiin yöllisten yhteenottojen jälkeen ainakin 87 ihmisen ruumiit. Suurin osa kuolleista oli nuoria miehiä, ja osalla uhreista kädet oli sidottu selän taakse.

Burundin väkivallan on tuominnut muun muassa YK , Afrikan Unioni  ja jopa Paavi. Myös Burundin naapurimaissa on tuomittu siviileihin kohdistuva väkivalta. Esimerkiksi Ruandan presidentti Paul Kagame kommentoi tilannetta seuraavasti:

“Ihmisiä tapetaan päivittäin, ruumiita löytyy kaduilta… Johtajat kuluttavat aikaansa ihmisiä tappaen.”

– Paul Kagame

Tosin mainittakoon, että ei-niin puhtoinen presidentti Kagame hakee niin ikään oikeutusta kolmannelle peräkkäiselle kaudelle, joka on Ruandan perustuslainvastainen. Ruandalaiset äänestivät perustuslain muuttamisesta 19. joulukuuta järjestetyssä kansanäänestyksessä. Maan vaalikomission mukaan 98 prosenttia äänestäneistä sanoi kyllä presidentin jatkokaudelle.

 

BURUNDIN HYVÄKSYMINEN YK:n ihmisoikeusneuvostoon vaurioittaa koko järjestön mainetta.

YK on kuitenkin omien sääntöjensä vanki. Neuvostoissa on oltava tietty määrä edustajia eri alueilta, ja ne saavat itse nimetä ehdokkaansa. Afrikalla on ihmisoikeusneuvostossa yhteensä 13 paikkaa, ja tällä hakukierroksella ehdolle asetettiin tasan se määrä maita, kuin mitä avoimia paikkoja oli tarjolla. YK:n kädet ovat sidotut.

 

 

Sori Laurent Fabius, nuijan isku ei pysäytä ilmastonmuutosta

KARLA KEMPAS

Maailman päättäjien kommenteista voisi päätellä, että yhden sopimuksen allekirjoittaminen pelastaa planeettamme ilmastonmuutokselta. Valtablogi kävi läpi Pariisin ilmastosopimuksen pääkohdat ja vertasi tehtyjä päätöksiä päättäjien lausuntoihin.

 

“Ylävitoset heitettiin.”

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen

“Ilmastosopimus tarkoittaa, että lapsenlapsemme näkevät, että teimme velvollisuutemme planeettamme tulevaisuuden turvaamiseksi.”

Ison-Britannian pääministeri David Cameron

“Maailma on nyt valmis vastaamaan ilmastohaasteeseen.”

Pääministeri Juha Sipilä Twitterissä

“Pienellä nuijalla voi tehdä suuria asioita.”

Ilmastokokouksen puheenjohtaja Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius

 

Pariisin ilmastokokouksen osanottajamaat saavuttivat sovun lauantai-iltana, päivän myöhässä aikataulusta. Pariisin ilmastosopimus on maailman ensimmäinen, kaikkia maita oikeudellisesti sitova ilmastosopimus. Neuvottelijat tiukensivat ilmaston lämpenemistä koskevia tavoitteita, päättivät ilmastorahoituksesta ja korvauksista haavoittuvaisille maille.

Kun 34-sivuinen asiakirja kelpasi kaikille, päättäjät halasivat, pitivät toisiaan käsistä ja taputtelivat toisiaan selkään. Sitten alkoi lausuntokierros, jossa osapuolet kiittelivät kilvan syntynyttä sopimusta.

 

PARIISIN sopimuksen kehutuin kohta käsittelee sitä, kuinka paljon maailman keskilämpötila saa nousta verrattuna esiteollisen ajan lämpötilaan. Lauantaina sorvatussa sopimuksessa ilmaston lämpeneminen rajoitetaan alle kahteen asteeseen. Sama yläraja on tuttu vanhoista ilmastosopimuksista, ja sitä perustellaan sillä, että sitä korkeampi lämpötilannousu olisi kohtalokas esimerkiksi useille Saharan eteläpuolisen Afrikan maille.

Uutta Pariisin sopimuksessa on se, että maiden toivotaan pyrkivän korkeintaan 1,5 asteen lämpötilannousuun.

Niin ympäristöjärjestöt kuin valtiopäämiehetkin ovat kiitelleet sopimukseen kirjattua tavoitetta kunnianhimoisuudesta. Ja kunnianhimoinen tavoite onkin. Varsinkin, kun käy ilmi, että päästörajat, joihin maailman valtiot ovat sitoutuneet, eivät riitä sopimuksen tavoitteeseen. Eivät kahteen asteeseen, eivätkä todellakaan puoleentoista asteeseen. YK:n arvioiden mukaan nykyisiä sitoumuksia noudattamalla maailman keskilämpötila nousee 2,7 asteella. Se on liikaa.

 

MYÖS KIINAN rooli oli kokouksen aikana luupin alla.

Kiina on maailman suurin kasvihuonepäästöjen alkulähde ja tunnettu siitä, että se on aiemmin jättänyt ilmastosopimukset allekirjoittamatta. Lisäksi tämä Itä-Aasian voimavaltio on maailman toiseksi suurin talous. Siitä huolimatta se nauttii yhä kehitysmaiden erivapauksista.

Kehitysmaa-status vaikuttaa siihen, kuinka kalliiksi ilmastosopimusten ratifioiminen maalle tulee. Kehitysmailla ei nimittäin ole aiemmissa sopimuksissa ollut velvollisuuksia leikata päästöjään tai maksaa köyhille maille avustuksia.

Pelkästään se, että Kiina on mukana sopimuksessa, on edistystä. Mutta kun ajattelee, että maailman toisiksi suurin talous ei edelleenkään ole velvoitettu maksamaan ilmastorahaa mereen hukkuville saarille, on vaikea olla kurtistamatta kulmiaan. Kaiken lisäksi Pariisin sopimus ei lisännyt Kiinan päästövelvotteita.

Ei siis ihme, että kiinalaiset ovat olleet tyytyväisiä sopimukseen.

 

KOKOUKSEN päätökset ovat kiistatta historialliset. Nyt on saatu ensimmäistä kertaa aikaan ilmastosopimus, joka sitoo jokaista maata Suomesta Australiaan, Yhdysvalloista Kiinaan. 195 maan mukanaolo ei silti tarkoita, että olisimme saaneet ilmastonmuutoksesta niskalenkin.

Maiden solmima sopimus on lähinnä viesti, sillä tavoitteet ja toiminta ovat aivan eri maailmoista. Sopimus ei aseta sanktioita rikkureille ja kunnianhimoisimmatkin tavoitteet on kirjattu “pyrkimyksiksi”. Lisäksi koko sopimusnivaskassa ei käytetä kertaakaan ilmaisua “fossiilinen energia”.

On oikeastaan aika hämmentävää, että sopimusta kutsutaan sitovaksi.

Yksi sopimus ei ole ihmelääke ilmastonmuutokseen, varsinkaan jos sopimukseen jätetään porsaanreikiä. Esimerkiksi kasvihuonekaasujen kasvun käännekohdan toivottiin tulevan “niin pian kuin mahdollista”. Näin avoimet aikataulut antavat valtioille mahdollisuuden viivytellä.

Näyttää siltä, että Pariisin ilmastokokousta voi pitää onnistumisena vain, koska aiemmat ilmastosopimukset ovat olleet niin kehnoja. Täysin epäonnistuneen Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen mikä tahansa sopimus näyttäytyy hyvässä valossa.

Pariisin sopimus on askel oikeaan suuntaan, mutta toistaiseksi hyvin lyhyt sellainen. Edessä on sopimuksen yksityiskohdista sopiminen ja ratifioimisrumba. Työ on vasta alussa.

Vielä ei ole ylävitosten aika. Vielä ei päättäjien pitäisi yliarvioida nuijansa voimaa.

 

Lue lisää päättäjien kommentteja sopimuksesta tästä HS:n jutusta ja tästä Ylen artikkelista.

Ylen tiivistys sopimuksen sisällöstä

Ilmastosopimus kokonaisuudessaan