Loading

OONA LOHILAHTI

 

Hallituksen leikkauslistasta päätellen opiskelijat ja tutkijat ovat Suomen hitaan talouskasvun syy. Tämän takia opintotukea suunnitellaan leikattavan tällä vaalikaudella 70 miljoonaa ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa, eli neljäsosa tuen tämänhetkisestä määrästä. Opiskelijan on vaikeaa ymmärtää, mitä hallitus häneltä haluaa.

 

Opintotuen kustannukset valtiolle ovat pysyneet noin 800 miljoonassa eurossa koko opintotuen historian ajan.

Tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet takaava tuki on menettänyt inflaation takia arvoaan vuosi vuodelta. Se ei ole kuitenkaan aiheuttanut valtiolle kasvavia menoja samalla tavalla kuin esimerkiksi asumisen tuet

Silti opintotukimenoista on yhtäkkiä tullut ongelma.

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset voitaisiin estää esimerkiksi varallisuusveron palauttamisella tai autoveron laskun perumisella. Talvivaarakin sai viime kesänä lisäbudjetissa 112 miljoonaa euroa.

Rahaa siis on. Ideologinen valinta on kuitenkin tehty.

 

SUUNNITELMA LEIKATA opintotukea rajusti on erityisen huolestuttavaa aikana, jolloin huoltosuhde huononee vuosi vuodelta ja talous ei kasva. Nyt jos koskaan Suomi tarvitsee osaavaa, hyvin koulutettua työvoimaa. 

Kasvua tuovat innovaatiotkaan tuskin syntyvät ilman kunnollista korkeakoulutusta ja perustutkimusta.

Koulutus on myös loistava tapa lisätä työvoiman tarjontaa. On työnantajien etu, että työmarkkinoilla on korkeasti koulutettuja ja päteviä työntekijöitä.

Koulutusta tarvitaan, sillä Suomessa ei ole enää kysyntää suorittavaa työtä tekevälle ja kouluttautumattomalle työntekijälle. Sen takia koulutuksen kelkasta pudonneet jäävät yleensä myös työelämän ulkopuolelle. Näitä nuoria kutsutaan syrjäytyneiksi, ja heistä ollaan huolissaan. 

Kyse on paljon muustakin. Korkeakoulutetut ovat esimerkiksi huomattavasti terveempiä kuin matalasti koulutetut ja tuottavat siten yhteiskunnalle vähemmän terveydenhoitokustannuksia.

 

SUOMESSA KOULUTUS on nähty investointina sekä yksilön että koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. 

Sipilän hallitus tuumaa toisin: opiskelu on yksilön sijoitus omaan tulevaisuuteensa. Jos tähän sijoitukseen ei ole varaa, kouluttautuminen jää. 

Ajattelutavan muutos on merkittävä, sillä tasa-arvoisen opintotuen mahdollistama lahjakkaimpien nousu yhteiskunnassa on periaatteessa istunut myös entisen sivistyspuolueen kokoomukseen oikeistolaiseen ideologiaan.

Hallitus teki uuden kantansa selväksi valitsemalla opintotukiselvityksen tekijäksi professori Roope Uusitalon, joka tunnetusti kannattaa lukukausimaksuja.

Mallia on otettu Britanniasta. Siellä yliopistot ovat muuttuneet pahimmillaan tehtaiksi, joissa opiskelija on asiakas. Jos opiskelija vaatii helpompia kokeita, hänen on maksavana asiakkaana käytännössä saatava, mitä hän pyytää. 

 

PROFESSORI UUSITALON selvitys opintotuesta julkaistiin tiistaina. Monia leikkauksia kokenut opintotuki on heikkenemässä jälleen – tällä kertaa merkittävästi.

Kun opintoraha tippuu lähes sadalla eurolla kuussa, opiskelijoille jää kaksi keinoa elämän perusedellytysten rahoittamiseksi: käydä töissä tai ottaa lainaa.

Kaikki eivät kuitenkaan uskalla opiskella velkarahalla. Lainan nostamisen pelkoa ei Uusitalon esityksessä edes yritetty liennyttää, sillä hän kehottaa lainan hyvityksen pienentämiseen.

Monelle opiskelijalle ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi työnteko. Tulorajojen sitominen indeksiin olisi myönteinen uudistus, mutta näin isojen leikkausten jälkeen tulorajoja pitäisi korottaa.

 

HALLITUS LISÄÄ rangaistuksia, mutta ei kannustimia. Viiden opintopisteen sijaan opiskelijan olisi suoritettava kuusi, jotta tuki kilahtaa tilille. Niille, jotka rahoittavat opintojaan työnteolla, opiskelutahdin koventuminen tarkoittaisi entistä vaikeampaa tilannetta. Kaiken lisäksi Uusitalo ehdottaa tukikuukausien määrän leikkaamista, taas.

Esityksessä on hyvää se, että helposti työllistyvien ammattien opiskelijat, joiden koulutukseen kuuluu esimerkiksi myös pakollisia harjoitteluja, voivat opiskella rauhassa lainan turvin. Lainan enimmäismäärä nousee Uusitalon selvityksessä 400 eurosta 650 euroon kuukaudessa.

Yksi suurimmista muutoksista olisi se, että opintotuen loputtua opintojaan ei voisi enää suorittaa loppuun sosiaaliturvan avulla, vaan opiskelijan olisi pakko nostaa lainaa. Tämä olisi uusi keino panna opiskelijat eriarvoiseen asemaan muihin tuen saajiin verrattuna.

Opiskelijoita syrjii jo nyt 15 prosentin korko, joka täytyy maksaa Kelalle palautettavien opintotukikuukausien kyljessä. Muilla ryhmillä ei vastaavia korkoja ole.

 

NUORTEN LÄHTÖKOHTANA toisen asteen suorittamisen jälkeen on se, että kouluttautuminen on Suomessa käytännössä pakollista. Siivoojakin tarvitsee yleensä tutkinnon.

Jos vanhemmat eivät suostu tai pysty tukemaan nuorta taloudellisesti, omaa rahoitusta aletaan kerätä vaikka välivuosien avulla. Ensin tehdään töitä ja säästetään ja vasta sitten lähdetään opiskelemaan.

Hallitus ei ole ottanut oppia aiempien vuosien kokemuksista. Vaikka valtionjohdon tavoitteena on vähentää toisen asteen jälkeisiä välivuosia, aiemmat leikkaukset ja muutokset esimekiksi alan vaihtamisen mahdollisuuksiin ovat johtaneet siihen, että yhä useampi harkitsee välivuotta.

 

SIPILÄN HALLITUKSEN linja hämmentää opiskelijoita. On vaikea käsittää, mitä opiskelijoilta vaaditaan.

Opiskelijat tekevät väärin, kun he kerryttävät työkokemusta opiskelujen ohessa, mikä auttaa heitä työllistymään valmistumisen jälkeen. Opiskelijat tekevät väärin myös silloin, jos he valmistuvat työttömiksi maistereiksi, koska eivät ole hankkineet työkokemusta opiskelujen aikana.

Kuvio on hankala, sillä työn tekemisestä on sekä opiskelijalle että valtiolle yleensä enemmän hyötyä kuin haittaa. Aivan pienestä asiasta ei ole kyse, sillä vuonna 2012 jopa 88 prosenttia opintotuen käyttäjistä ilmoitti, että hänellä on muitakin tuloja. Kaiken lisäksi valtio saa lisää verotuloja kaikilta näiltä työssäkäyviltä opiskelijoilta.

 

TYÖN TEOLLA ON kaksi tehtävää. Opintorahalla ja asumislisällä saa useimmiten maksettua vuokran, mutta opiskelijan on myös syötävä. Elämän rahoittaminen kesätöillä ei ole enää itsestään selvää, sillä työpaikat vähenevät vuosi vuodelta.

Opiskelijat haluavat myös parantaa työllistymismahdollisuuksiaan kartuttamalla työkokemusta jo opiskelujen ohessa, sillä harva työnantaja katsoo hyvällä 25-vuotiaan maisterin tyhjää ansioluetteloa. 

Koska opiskeleminen on opiskelijan työtä, kahden työn tekeminen helposti hidastaa opintoja.

 

TILANNE PAHENEE, mikäli professori Uusitalon kaavailut toteutuvat. Jos korkeakouluopiskelu hoituu lähinnä lainalla, entistä suurempi osa opiskelijoista yrittäisi tehdä kahta työtä.

Hallitus kuitenkin haluaa, että juuri lukiosta päässeet nuoret velkaantuisivat kymmenillä tuhansilla euroilla muutamassa vuodessa. Siitäkin huolimatta, että hallitus on rummuttanut jo lähes vuoden ajan mantraa, jonka mukaan velkaantuminen on vaarallista. 

Moni opiskelija ymmärtää sen, että yksityinen velka on huomattavasti suurempi riski kuin valtion velka. Hallituksen pitääkin olla tyytyväinen siihen, etteivät nuoret halua ottaa liikaa taloudellisia riskejä.

Pahimmillaan velan välttely johtaa siihen, että yhä useampi nuori jää kokonaan ilman koulutusta toisen asteen jälkeen. Monen kunnianhimoisen ja älykkään nuoren urahaaveet voivat kaatua siihen, että laina ei ole turvallinen vaihtoehto.

 

HALLITUKSEN MUKAAN tässä tilanteessa opiskelijoilta on pakko leikata neljäsosa toimeentulosta, koska Suomen talous ei kasva. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen puolestaan arvelee, että opiskelijoiden mieltä parantaa se, että näiden säästötoimien avulla Suomi saadaan nousuun. 

Opiskelijoita tuskin lohduttaa se, että hallituksen aikeet romuttaa korkeakoulutuksen tasa-arvoisuus on ristiriidassa esimerkiksi Arto Kokkisen tutkimuksen kanssa. Sen mukaan koulutuksen avulla muodostettu inhimillinen pääoma on merkittävä tekijä bruttokansantuotteen kasvussa. 

Tutkimuksen valossa Suomen taloustilanne siis ei heikkenisi, jos kaikille taattaisiin jatkossakin mahdollisuus kouluttautua varallisuudesta ja alan valinnasta riippumatta. Päinvastoin, opintotuki- ja koulutusleikkaukset romuttavat talouskasvua.

Politiikassa harva asia on pakko. Opiskelijoilta leikkaaminen on pelkästään poliittinen valinta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Top