Suomen synti kalpenee kansainvälisessä vertailussa

VEERA TEGELBERG

Moni ajankohtainen keskustelu kilpistyy Suomessa valtionvelkaan. Hallitus haluaa velkaantumisen loppuvan. Velkaa verrataan syntiin ja syöpään, ja sen ottamista kritisoidaan lastemme tulevaisuuden nimissä. Mikä on liian paljon velkaa, ja miksi sitä ei voi verrata asuntolainaan tai pikavippiin?

Suomalaismedia uutisoi marraskuussa, kuinka valtionvelka ohitti 100 miljardin euron rajapyykin. Uutinen oli mielenkiintoinen, mutta ei siksi, että velka olisi noussut ennätysmäisiin lukemiin, vaan siksi, että sen viesti johti lukijaa harhaan. Ainoastaan Keskuskauppakamarin (KKK) ikkunaansa virittämän velkakellon luku kipusi tuona marraskuisena päivänä yli 100 miljardin euron.

KKK:n toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä kertoi tuoreeltaan Ylen haastattelussa olevansa tyytyväinen, että viesti valtion velkaantumisesta on mennyt perille. Ja miksei Penttilä olisi myhäillyt? Olihan KKK:n tavoite ennen eduskuntavaaleja ollut, että velkaantuminen on pysäytettävä. Nyt velan kasvu oli saanut median huomion, ja vallassa oli uusi hallitus, jolle velan kasvun pysäyttäminen oli sydämen asia.

Päivän osuvin otsikko oli Taloussanomien aiheesta kirjoittamassa jutussa: “Juuri äsken ei tapahtunut mitään: valtiolla yhä alle 100 miljardia velkaa”.

 

ON VÄÄRIN VÄITTÄÄ, että kaikki valtion velkaantumista kritisoivat tahot moittisivat valtionvelkaa sinänsä. Esimerkiksi KKK on todennut olevansa huolissaan pikemmin vauhdista, jolla Suomi velkaantuu. Silti julkiseen keskusteluun putkahtelevat kerta toisensa jälkeen tyhjät hokemat, kuten “Suomi on Kreikan tiellä” ja ”velkakello tikittää”.

Perjantaina valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) totesi, että kevään kehysriihessä ei ole luvassa lisälainaa, koska Suomella ei ole siihen varaa.

Valtablogi haluaa nostaa runsaan kuukauden päästä järjestettävän kehysriihen kunniaksi esiin kolme pointtia valtionvelasta.

 

Mihin rahaa käytetään?

On erinomaisen tärkeää kysyä, miksi velkaa otetaan. Tämä onkin velkakeskustelun keskeinen ristiriita. Velan kasvattaminen itsessään tuskin lienee kenenkään tavoite.

Esimerkiksi vasemmistoliitto ja sdp ovat perustelleet lisävelan ottamista pääasiassa talouden elvyttämisellä. Lainarahalla siis halutaan työllistää suomalaisia. Hallitus puolestaan katsoo, että velalla ei voida ratkaista Suomen ongelmia, koska esimerkiksi työttömyydessä on kyse rakenteellisesta ongelmasta. Hallitus ei halua velkaa, vaan uusia toimintatapoja.

Joidenkin päättäjien lausunnot antavat ymmärtää, että velkaantumisen lopettaminen on moraalisesti oikeanlaista politiikkaa. Lisävelkaa kammoksuvat katsovat velan itsessään olevan jotain turmiollista, suoranaista syntiä.

Näin toki on, jos valtio humputtelee velkarahaa kannattamattomiin investointeihin. Tällöin valtion käytös muistuttaa pikavippikierteessä elävän, laskutaidottoman teinin tilannetta.

 

Valtion tarkoitus ei ole olla velaton.

Toisin kuin tavallisen asuntovelallisen, valtion ei ole tarkoituskaan pyrkiä vuosikymmenten saatossa pääsemään eroon veloistaan. Jos velkaa ei olisi, valtio voisi käyttää vain kassassaan olevia ropoja, mikä tekisi esimerkiksi pitkäjänteisten investointien tekemisestä vaikeaa.

Velan kasvu ei valtion tapauksessa ole yhtä huolestuttavaa kuin esimerkiksi kotitalouden, jos näköpiirissä on kasvua, jolla velkaa voidaan alkaa myöhemmin kuitata pois. On huvittaa, että Suomessa puhutaan valtion velkaantumisesta enemmän kuin kotitalouksien, vaikka todellisuudessa kotitalouksien velkaantuminen on suurempaa kuin valtion.

Kaikki maailman valtiot ovat velkaa jollekulle. Vähävelkaisimmillakin kansantalouksilla on velkaa muutamia prosentteja bruttokansantuotteestaan. Kymmenen vähiten velkaantuneen maan joukossa on keskenään hyvin erilaisia valtioita, kuten Hong Kong, Brunei, Viro ja Uzbekistan. Myös velkaisimpien valtioiden joukko on kirjava. Kymmenen kärjessä ovat esimerkiksi Japani, Kreikka, Libanon ja Jamaika.

Syitä vähäisen velan määrään on useita. Esimerkiksi useiden öljyvaltioiden velka on alle 10 prosentin luokkaa. Pieneen velkataakkaan päästään myös, jos leikataan valtion menoja, kuten Virossa on tehty. Viron pientä velkaprosenttia selittää myös se, että maa on kyennyt kasvattamaan vientiteollisuuttaan, mikä on edistänyt talouskasvua.

 

Kuinka paljon on liikaa?

Suomen on sanottu kulkevan Kreikan polkua. Toisin sanottuna maamme on siis vaarassa vajota korruptoituneeksi, velalla eläväksi, oikeaa tilannettaan salailevaksi hylkiöksi. Kohta muiden eurooppalaisten valtioiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) on rynnättävä tukemaan Osuuspankkia, säästöpankkeja ja muita riskirajoilla toimivia pankkejamme, jotta suomalaiset eivät menetä säästöjään.

Velan määrä ei valtionvelasta puhuttaessa ole oikeastaan ongelma, vaan se, miten hyvä luottamus velkojilla on velalliseen valtioon. Esimerkiksi Japani, jonka velka huitelee jo yli 240 prosentissa, on edelleen toimintakykyinen, koska suuri osa sen luotottajista on japanilaisia, ja velkojat luottavat maan toimintakykyyn.

Jos Japani olisi eurooppalainen valtio, samanlainen peli ei saisi jatkua. Kovien ehtojen eteen joutuneen Kreikan valtionvelka oli viime vuonna hieman alle 200 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomen velka taasen oli yli kolme kertaa pienempi, 62 prosenttia.

Jos EU-virkamieheltä olisi vielä pari vuotta sitten kysynyt, paljonko on liian paljon, olisi hän vastannut 60 prosenttia. Tämä yhteisesti määritelty velkaraja on kuitenkin lytätty jo kerran jos toisenkin.

Ylivelkaantumisen raja on häilyvä. Oikean vastauksen saavat määritellä kulloinkin vallassa olevat puolueet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *