Lämpimästä ilmastosta hyötyy koko Suomen kansa

Kansan Syvät Rivit, Valtablogin pakinoitsija

Mietin tässä vaan, kun maailman päättäjät nyt kokoontuvat Pariisiin, että miten sitä meidän pieni Suomi siellä suuressa kokouksessa pystyy puoliaan pitämään. Joutessani lueskelin vähän esityslistoja, ja kyllä meni päivä pilalle, kun tajusin, miten meitä taas viedään kuin naapurin isäntää Ikeassa.

SUNNUNTAINA 98 vuotta täyttänyt isänmaamme on ilmastonmuutoksen pääuhri. Kuten presidentti Niinistö kokouksen avauspuheessaan asiallisesti muistutti, on Suomi kärsinyt ilmastonmuutoksesta enemmän kuin muut maat, sillä meillä ilmasto lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin maailmassa keskimäärin.

Suomen sijaan huomio Pariisissakin on keskittynyt Tyynenmeren pikkuruisiin saarivaltioihin, joissa ihmisten pelätään kastelevan varpaansa merenpinnan noustessa. Jos ihmiset jaksaisivat itse ottaa asioista selvää, huomaisivat he, että ei se Tuvalu minnekään huku. Itse asiassa suurin osa Tyynenmeren saarista on kasvanut 1960-luvulta lähtien.

Me sen sijaan olemme menettäneet hohtavat hiihtohankemme, ja punkkeja on jo Keski-Suomessa saakka. Jopa Suomen mahdollisuudet mäkihypyn maailmancupin järjestäjänä ovat vaarassa. Kyllä nyt pitäisi ottaa järki käteen! Suomen täytyy lopettaa huonon omantunnon poteminen siitä, että meillä Hanasaaren nokassa kököttää muutama hiilikasa. Meidän on rohkeasti tartuttava hyötyihin, joita ilmastonmuutos meille tuo.

JOS LÄMPENEMINEN JATKUU yhtä tehokkaasti kuin tähän saakka, pitenee satokautemme jopa kaksi kuukautta vuoteen 2100 mennessä. Satokauden ja peltopinta-alan kasvu voi edistää Suomen elintarvikevientiä, koska muut maat ovat tuhonneet omaa viljelymaataan. Lisäksi viljelykasviemme kirjo ja eläinlajistostamme muuttuvat monipuolisemmiksi. Tylsien perunan ja sokerijuurikkaan sijaan peltojamme valtaavat auringonkukka, hamppu ja maissi. Lintuharrastajilla riittää pian yhä enemmän bongattavaa.

Ja ajatelkaa nyt, miten hyvää aluepolitiikkaa ilmastonmuutos on! Etelään valuneet ihmiset voivat pian palata takaisin Lappiin viljelemään maata. Pakolaiset voidaan siirtää Etelä-Savoon kekoamaan norpille talvipesiä sinne, missä jäätä vielä on.

Mutta täytyy sanoa, että kyllä minä yhdestä asiasta olin tyytyväinen niitä esityslistoja selatessani: lihan tuotannosta siellä ei puhuttu mitään. On siellä joku tolkku sentään ollut papereita laatimassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *