Loading

Euroopan unioni kokoaa rivejään tiiviimpää yhdentymistä varten samalla, kun Ison-Britannian eroneuvottelut alkavat. Kuvitus: Oona Lohilahti

KOLUMNI
VEERA TEGELBERG

EU-maiden johtajat sitoutuivat lauantaina Roomassa edistämään “vieläkin suurempaa yhtenäisyyttä”. Isoin kysymys on, pystyvätkö kaikki jäsenmaat kulkemaan samaa tahtia eteenpäin.

 

Jos viime vuosi oli mullistava Euroopan tulevaisuuden kannalta, näyttää sitä olevan myös vuosi 2017. Maaliskuussa kansalaisille on esitelty viisi visiota siitä, millainen EU voisi tulevaisuudessa olla. Lauantaina jäsenmaiden johtajat allekirjoittivat Rooman julistuksen, jossa vannotaan yhtenäisyyden nimeen. Valmiina tai ei, täältä tulee uusi EU!

Viisi visiota esitellyt valkoinen kirja ja lauantainen Rooman julistus ovat merkkejä unionin torhistumisesta. Samalla ne ovat olleet kaivattu tilaisuus jäsenmaiden päämiehille takoa rintaansa. Kyse on sisäisestä viestinnästä, joka on suunnattu kovimmille kriitikoille, Isolle-Britannialle mutta ennen kaikkea presidentinvaaleihin valmistautuvalle Ranskalle ja Marine Le Penille.

Valkoiset kirjat ovat asiakirjoja, joissa komissio esittelee ehdotuksiaan johonkin aihepiiriin liittyen.

 

ROOMAN JULISTUS on symbolinen ele. Vuodesta 2010 alkaen EU on ollut kierteessä, jossa sen energia on kulunut yksi toisensa jälkeen puhjenneiden kriisien selvittämiseen. Tilaa tulevaisuuden pohdinnalle on ollut niukasti, eikä ilmapiiri ole ollut sille sopiva.

Velkakriisit, maailmanlaajuiset talousvaikeudet, ainakin toistaiseksi haudattu vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa, pakolaistilanteen hoito ja päätään nostanut terrorismi ovat saaneet EU:n näyttämään heikolta, toimintakyvyttömältä ja eripuraiselta. Monet uudistukset on jouduttu tekemään pakon edessä ja nopealla aikataululla.

Vaikka Rooman julistuksen allekirjoittaminen on eleenä lähitulevaisuuden kannalta tärkeä, se tarjoaa vasta ohuita suuntaviivoja siitä, mihin poliitikot haluavat unionia viedä. 

Seuraavaksi Euroopassa on kyettävä vastaamaan valtaviin kysymyksiin, kuten siihen, mitä yhdentyminen oikeasti tarkoittaisi, etenevätkö kaikki samaa tahtia ja miten kansalaiset saadaan vakuutettua integraation järkevyydestä. Jos jäsenmaat haluavat näyttää yhtenäisiltä myös vielä ensi vuonna, vastaukset on muodostettava mahdollisimman pian. Samaan aikaan Iso-Britannia pitäisi saada sulavasti ulos EU-perheestä.

 

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on puhunut sen sijaan keskitiestä, jossa koko unioni etenisi samaa tahtia, ja jossa ei olisi “uusia hyppyjä integraatioon”.

 

KESKEISIMMÄKSI KYSYMYKSEKSI näyttää nousevan se, edetäänkö unionissa yhtä matkaa vai eri ryhmissä. EU:ssa on totuttu siihen, että kaikki jäsenmaat tavoittelevat lähtökohtaisesti samaa päämäärää. Eritahtinen integraatio ei sinänsä ole uutta, sillä jo nyt vain osa EU-jäsenistä kuuluu esimerkiksi talous- ja rahaliittoon (Emu). Tällä kertaa mentäisiin kuitenkin syvemmälle ja kenties nopeammin.

Aihe on jakanut mielipiteitä myös Suomessa. Presidentti Sauli Niinistö antoi maaliskuun alussa ymmärtää, että eritahtinen eteneminen olisi EU:ssa hyväksyttävää. Asiasta kysyttiin, kun Viron presidentti Kersti Kaljulaid vieraili Suomessa. Myös Kaljulaid kertoi kannattavansa eritahtista Eurooppaa yhtenä vaihtoehtona, ja hän kutsui erojen tunnustamista “terveeksi järjeksi”. Myös Ruotsin pitkäaikainen pääministeri Göran Persson on puhunut eritahtisuuden puolesta. Persson myös mielellään näkisi Ruotsin EU:n ydinjoukossa.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) kirjoitti maaliskuun puolivälissä, että Suomen on lyöttäydyttävä integraation kovaan ykkösryhmään, jos jäsenmaat päättävät jatkaa matkaa eri tahtiin. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on puhunut sen sijaan keskitiestä, jossa koko unioni etenisi samaa tahtia, ja jossa ei olisi “uusia hyppyjä integraatioon”. Lauantaina Suomi kuitenkin sitoutui Sipilän allekirjoituksella myös vaihtoehtoon eritahtisesta Euroopasta. Pääministerin mukaan tämä vastaa Suomen tavoitteita.

 

KESKUSTELU Suomen jäämisestä “kakkoskehälle” tai EU:n jakautumisesta a- ja b-luokan maihin sisältää oleellisia huolia. Uhkakuvat sisäisestä jakautumisesta on otettava vakavasti, mutta myös liian jäykkä yhtä matkaa meno voi koitua eurooppalaiselle yhteistyölle kohtaloksi. Se on tullut viime vuosina selväksi euroalueella.

Eroja euromaiden välillä ei ole saatu tasoitettua yhteisvaluutan aikana, eikä yhteisistä alijäämää- ja velkatasotavoitteista ole pidetty kiinni. Vuonna 2010 puhjennut velkakriisi on vain kasvattanut eroja. Vahva Saksa huitelee omassa sarjassaan samalla, kun iso joukko joutuu sopeuttamaan julkista talouttaan – Suomi mukaan lukien.

Kova säästöpolitiikka on heikentänyt kotimaista kysyntää ja lisännyt työttömyyttä ympäri Eurooppaa. Samalla kansalaisten tyytymättömyys on kasvanut. Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen väläyttikin viime viikolla, että eriytymistä tapahtuisi tulevaisuudessa mahdollisesti juuri Emussa

 

Eritahtinen integraatio huolehtisi siitä, että kaikki maat kulkisivat samaan suuntaan, mutta itselleen sopivassa rytmissä.

 

EURO ON OSOITUS siitä, että pelkkien tavoitteiden luominen ei takaa yhtenäisyyttä. Jäsenmailla on oltava todelliset edellytykset yhteistyön syventämiselle. Mitä syvemmälle unionin integraatiossa mennään, sitä epätodennäköisempää on, että kaikki maat pystyvät täyttämään samat kriteerit ja sitoutumaan samoihin tavoitteisiin ainakaan samassa ajassa.

Yhdentymisen kannalta keskeisin ongelma on juuri eriarvoisuus, jota myös velkakriisin hoito on aiheuttanut. Kun Euroopan talousyhteisön perustamisesta päätettiin Roomassa 60 vuotta sitten, paperin allekirjoitti kuusi maata. Lauantaina Rooman julistukseen laittoivat nimensä 27:n eri jäsenvaltion johtajat. Eritahtinen integraatio huolehtisi siitä, että kaikki maat kulkisivat samaan suuntaan, mutta itselleen sopivassa rytmissä.

 

ERITAHTISUUS ei voi tarkoittaa, että jokainen maa noukkii rusinat pullasta: ryhmää on seurattava, kun sen valitsee. Jos Suomi haluaa olla mukana EU:n ytimessä, olisi sen juuri nyt neuvoteltava siitä, millaista unionia rakennetaan. Hallitusta ovat huomauttaneet aktiivisemman roolin tarpeellisuudesta sekä suomalaiset mepit että Katainen.

Vaikka Rooman julistus on pohjimmiltaan symbolinen paperi, sisältää se lupauksia, jotka EU-johtajien toivoisi täyttävän. Allekirjoittajat lupaavat julistuksessa esimerkiksi kuunnella kansalaisiaan ja kansallisia parlamentteja yhä herkemmin.

Kritiikin ottaminen vastaan on ensisijaisen tärkeää, muutettiinpa EU:ta mihin suuntaan tahansa. Unionin on pakko vastata talouskriisin aikana vahvistuneisiin epäoikeudenmukaisuuden ja epätasa-arvon tunteisiin. Jos äänestäjien tuki EU:lle hiipuu, katoaa pian myös Rooman sopimuksen hohto ja valkoista kirjaa voi käyttää piirustuspaperina.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Top