100 000 dollarin todellisuus – elämää maksullisen koulutuksen ikeessä

LINDA LAINE

Kun korkeakoulutuksesta tulee bisnestä, yliopistoille tärkeintä eivät ole nopeat valmistumisajat vaan opiskelijoilta nyhdettävä tasainen rahavirta.

 

Tässä moraalinen pähkinä.

Englantia Tampereen yliopistossa opiskelevan Roosamari Kuttilan ja historiallisten rakennusten restaurointia Boston Architectural Collegessa opiskelevan James Brownin välinen lainakuilu kasvaa 20 000 dollarilla vuodessa. Valmistumisen jälkeen Jamesin opintolaina on yli 100 000 dollaria. Nykyisen kurssin mukaan se on noin 90 000 euroa. Roosamarilla lainaa on reilut 3 000 euroa.

Edellä mainittu esimerkki on tosi.

Kysymys: Onko tämä reilua?
Vastaus: Ei, tämä on elämää.

Koulutuksen antaminen on yksi laajimmista ja epätasa-arvoisimmista vallankäytön muodoista. Toinen maksaa opetuksesta ja koulun nimestä, toiselle valtio antaa rahaa kerran kuukaudessa.

Maksullinen korkeakoulutus kummittelee myös Suomen kynnyksellä. Noin viisi vuotta sitten opetusministeriön työryhmä pohti keinoja korkeakouluopiskelijoiden valmistumisen nopeuttamiseen. Yhtenä vaihtoehtona oli tuhannen euron lukukausimaksu kaikille korkeakouluopiskelijoille. Lopulta työryhmä luopui ajatuksesta. Toinen viime vuosina puhuttanut maksu koskee EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita.

Eduskunnassa maksujen on ajateltu tai oikeastaan toivottu nopeuttavan valmistumista, mutta samalla myös hieman helpottavan valtion taloudellista taakkaa. Maksullisuudella ei kuitenkaan saavuteta kestävää ratkaisua, sillä taloudelliset paineet eivät katoa, vaan ainoastaan siirtyvät lukukausimaksujen muodossa valtiolta opiskelijoille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lukukausimaksut sitovat opiskelijan todellisuuteen, jossa laina on vain numeroita ja elämä on elettävä nuorena.

Yhdysvaltalaisista vastavalmistuneista moni ei pysty hankkimaan autoa tai asuntoa, koska luottotiedot ovat kuralla valtavien opintolainojen takia. Tulevaisuus on sidottu lainan takaisinmaksuun.

”Ei autoa, ei asuntoa, ei elämää. En juurikaan ajattele lainaani, sillä se on niin suuri.”
James Brown, 22, Yhdysvallat

100 000 dollarin lainaan verrattuna suomalaisopiskelijoiden lainataakka on kevyt, keskimäärin 5 420 euroa.

 

TÄSSÄ TOINEN pähkinä:

Yhdysvalloissa Denverin yliopistossa Aasian tutkimusta opiskeleva John Harhai maksaa yhden vuoden opinnoistaan yli 60 000 dollaria. Lukukausi on jaettu kolmeen osaan ja jokaisen kolmanneksen aikana opintopisteitä saa kertyä enintään 18, muuten napsahtaa lisälasku. Kanadassa Manitoban yliopistossa historiaa opiskeleva Kimberly Cielos puolestaan saa 2 000 Kanadan dollarin lukukausimaksullaan suorittaa 15 opintopistettä lukukaudessa.

Uudessa-Seelannissa Victoria University of Wellingtonissa moderneja kielitieteitä opiskeleva Ronan Kelly puolestaan maksaa erikseen jokaisesta opiskelemastaan kurssista. Hinnat vaihtelevat 800–1 000 Uuden-Seelannin dollarin välillä. Nykyisellä kurssilla tämä tarkoittaa noin 455–570 euroa.

Kysymys: Onko tämä reilua?

Vastaus: Ei, tämä on liiketoimintaa.

Bisnes pyörittää myös yliopistomaailmaa. Edes yli 30 000 dollarin lukukausimaksuja maksavat opiskelijat eivät saa opiskella rajattomasti. Mitä kauemmin opiskelija viipyy yliopistossa, sitä enemmän rahaa siirtyy yliopiston pankkitilille.

Kun Suomessa ajatellaan maksullisuuden nopeuttavan valmistumista, Pohjois-Amerikassa tilanne on kääntynyt nurinpäin, eivätkä yliopistot halua opiskelijoiden valmistuvan nopeasti. Opintoja yritetään hidastaa muun muassa kursseilla, joiden reputtaminen tai joilta poisjääminen tietää automaattisesti opintojen pitkittymistä vuodella. Esimerkiksi Jamesin koulussa monet valmistuvat kandidaatiksi seitsemässä vuodessa, koska kurssijärjestelmä aiheuttaa ylimääräisiä opiskeluvuosia.

 

OPISKELUPAIKAN lisäksi maailmalla on kustannettava myös majoitus itse. Suomalaisopiskelijat puolestaan saavat valtiolta kuukausittain tukea asumiskustannuksiinsa. Asumista 40 neliön keskustakaksiossa asumislisä ei kata, mutta soluhuone laitakaupungilta summalla todennäköisesti irtoaa.

Entä miten elävät ihmiset, joiden asumista valtio ei tue?

James asuu Bostonissa tätinsä ja setänsä kämppiksenä. Vuokraa hän maksaa 500 dollaria kuukaudessa. John puolestaan asuu yliopiston asuntolassa, koska asuminen kuuluu hänen jättiläismäisen lukukausimaksunsa hintaan. Ronan ja Kimberly asuvat edelleen vanhempiensa kanssa, koska oma asunto tulisi liian kalliiksi.

”Uudessa-Seelannissa yliopiston asuntolassa asumisesta joutuu maksamaan enemmän kuin itse opiskelusta.”
Ronan Kelly, 19, Uusi-Seelanti

Opintojen rahoittamiseen on niin ikään omat konstinsa. Näitä ovat muun muassa sijoitukset, vanhempien rahat, kesätyöt, isoäidin sairasvakuutus ja lainat.

Toki ilmaista rahaa on tarjolla niille, jotka ovat tarpeeksi vähäosaisia tai akateemisesti riittävän lahjakkaita. Uudessa-Seelannista valtion apua heruu, jos opiskelijan vanhempien palkka on vain hieman yli minimipalkan, mikä on noin 14 Uuden-Seelannin dollaria tunnissa.

Ronan sai 5 000 dollarin stipendin hyvästä koulumenestyksestään lukiossa. Tämän takia hänellä ei toistaiseksi ole opintolainaa. Myös John rahoittaa osan opinnoistaan stipendin turvin. Hän saa vuosittain 10 000 dollaria opintojaan varten, koska oli lukionsa toiseksi paras oppilas. Vastineeksi hänen on kuitenkin valmistuttuaan työskenneltävä vuosi CIA:lle, NSA:lle tai armeijalle.

”Yleensä stipendejä saavat vain urheilijat ja maahanmuuttajat.”
John Harhai, 21, Yhdysvallat

Valtio muisti myös kanadalaista Kimberlyä stipendillä yliopisto-opintojen alussa. Hänen stipendinsä oli kertaluontoinen ja suuruudeltaan 800 Kanadan dollaria.

 

MAAILMA on globaali, mutta kuten näemme, käytännöt eivät. Raaka tosiasia on, että toiset meistä pärjäävät tällä talouden pyörittämällä leikkikentällä paremmin kuin toiset. Selviytymiseen eivät aina vaikuta älykkyys tai tahtotila, vaan hallitusten budjetit ja arvovalinnat.

Seuraavat vuodet ovat Suomelle taloudellisesti vaikeita ja arvovalintoja tehdään lisää sitä mukaan, kun leikkauslistat kasvavat.

Maksullinen korkeakoulutus on kuitenkin sellainen globaali trendi, jota Suomeen ei tarvita. Maksullisuus ei takaa nopeaa valmistumista ja siirtymistä työelämään, eikä myöskään laadukkaampaa opetusta. Sen sijaan maksullisuus eriarvoistaa ja ajaa nuoria taloudelliseen ahdinkoon.

Tällä hetkellä meillä on mahdollisuus valmistua ilman 90 000 euron lainaa tai vanhempien kokoamaa yliopistorahastoa. Meillä opiskelu on kiinni halusta ja tahdosta, ei rahasta.

” Tapelkaa sen puolesta, mitä teillä on. Leikkaukset ovat aina huono asia.”
Kimberly Cielos, 20, Kanada

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *