Miljoonat palavat pakolaisleireissä taivaalle

Etelä-Sudanista nälkää ja sotaa paennut Kuer Gai Ayuen on viettänyt lastensa kanssa yli kolme vuotta Nyumanzin pakolaisleirillä Ugandassa. Päivittäiseen ruuanlaittoon kuluu nyt vähemmän polttopuuta, sillä Ayuen sai Luterilaiselta maailmansäätiöltä käyttöönsä energiatehokkaan lieden. Kuva: Hannele Kauppinen

LINDA LAINE

Teknologia kestävämpään energiantuotantoon on olemassa, mutta toistaiseksi se on käytössä vain osittain ja harvoilla leireillä.

 

Pakolaisten energiankäyttö on nykyisellään taloudellisesti ja sosiaalisesti kestämätöntä sekä ympäristölle haitallista. Vuosittain metsää hakataan pakolaisten tarpeisiin noin 49 000 jalkapallokentän verran, eli 64 700 hehtaaria.

Paremmin hoidettuina esimerkiksi valaistukseen, ruoanlaittoon ja lämmitykseen liittyvät energiaratkaisut voisivat helpottaa avustusjärjestöjen ja isäntämaiden taloudellista taakkaa. Lisäksi puhtaampi ja tehokkaampi energia koituisi sekä pakolaisten että paikallisväestön hyödyksi.

Alkeellisiin energiamuotoihin, kuten puun polttamiseen tai kerosiiniin, turvautuminen johtaa vuosittain arviolta 20 000 pakolaisen kuolemaan. Esimerkiksi lapset ovat vahingossa juoneet vesipulloissa säilytettyä kerosiinia ja kuolleet myrkytykseen. Lisäksi ihmiset kuolevat erilaisiin hengitystiesairauksiin altistuessaan puun polttamisesta syntyvälle savulle ja siinä oleville yhdisteille.

Pakolaisleirien päästöjä on mahdollista hillitä ja energiatehokkuutta parantaa käyttämällä puhtaampia energialähteitä, kuten sähköä tai aurinkovoimaa. Esimerkiksi yksistään laaja aurinkopaneelien ja paranneltujen liesien käyttöönotto voisi brittiläisen Chatham House -instituutin mukaan vähentää pakolaisten energialaskua maailmanlaajuisesti 323 miljoonaa dollaria vuodessa. Vastaavasti hiilidioksidipäästöt vähenisivät 6,85 miljoonalla tonnilla vuodessa. Energiatehokkailla liesillä polttopuuta kuluisi 30–70 prosenttia vähemmän.

 

MAAILMASSA ON YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n arvion mukaan yli 60 miljoonaa pakolaista, eli enemmän kuin Australiassa ja Kanadassa on asukkaita yhteensä. Etenkin leireillä asuvista vajaasta 10 miljoonasta suurin osa käyttää ruoanlaittoon ja valaistukseen puuta.

Yhdeksän hengen taloutta pyörittävä Kuer Gai Ayuen valmistaa perheelleen papuja kahdesti päivässä uudella, energiatehokkaalla liedellä. Hän on asunut Nyumanzin pakolaisleirillä Ugandan Adjumanissa yli kolmen vuoden ajan. Lieden hän sai vastikään Luterilaisen maailman säätiön (LWF) kautta.

– Uusi liesi toimii hyvin, koska se ei kuluta yhtä paljon puuta kuin entinen, Ayuen sanoo ja viittoo keittiön ulkopuolella olevaan kivirykelmään, joka aiemmin toimi hellana.

Hänen mukaansa uusi liesi ei myöskään aiheuta lapsille palovammoja tai uhkaa polttaa kotia. Lisäksi hänelle saattaa tarjoutua mahdollisuus hankkia lisätienestejä rakentamalla uusia liesiä, jotka LWF ostaa ja jakaa muille leirin asukkaille.

– Ongelma on, että meillä ei ole muotteja uusien liesien valmistamiseen. Olemme pyytäneet niitä LWF:ltä, sillä kunnollisten liesien ja toimeentulon saaminen on meille kaikille tärkeää.

Ayuenillä on oikeus työskennellä ja poistua leiriltä. Ugandaa onkin kehuttu yhdeksi pakolaispolitiikan mallioppilaista, sillä se antaa pakolaisille enemmän oikeuksia kuin monet muut valtiot. Esimerkiksi naapurimaa Keniassa pakolaiset eivät saa poistua leireiltä, ja palkalliset työt on varattu lähinnä kenialaisille.

Oikeuksista on kuitenkin vähän iloa, jos perheen asiat ovat huonosti.

– Pakenimme Etelä-Sudanista, kun kapinalliset alkoivat ampua ihmisiä. Miestäni ammuttiin jalkaan, ja hän joutui sairaalaan eikä päässyt mukaamme. En ole kuullut hänestä sen jälkeen.

Monien muiden äitien tavoin Ayuen on huolissaan, miten leirin olot vaikuttava hänen lapsiinsa. Esimerkiksi ravinnon yksipuolisuus turhauttaa.

– Lapsille ei ole terveellistä syödä pelkkiä papuja. Etelä-Sudanissa he saivat maitoa, mutta sitä ei ole täällä, Ayuen kertoo.

Häntä harmittaa myös se, että papujen kypsymiseen menee paljon aikaa ja siten myös paljon puuta. Sähköjä leirillä ei ole.

Harvat pakolaisleirit on yhdistetty kaasu- tai sähköverkkoon. Lisäksi ne sijaitsevat yleensä syrjäisillä alueilla, joissa palveluja on harvassa. Nyumanzin leiri on keskellä ei mitään, kaukana kaikesta.

Pakolaisia kohdellaan useissa vastaanottomaissa väliaikaisina asukkaina, mikä vaikuttaa energiaratkaisuihin. Leirien on tarkoitus olla väliaikaisia, jolloin niiden infrastruktuuri jää heikoksi. Usein leirit kuitenkin ovat pystyssä vuosikymmeniä ja toimivalla infralla voitaisiin säästää niin avustusjärjestöjen, isäntämaiden kuin pakolaisten rahoja. Esimerkiksi Ugandan Nakivalen leiri perustettiin 50-luvulla, ja se on edelleen toiminnassa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on arvioinut, että pakolaisuus kestää keskimäärin 17 vuotta.

 

PAKOLAISTEN KERÄÄMIEN polttopuiden ja rakennusmateriaalien sekä kotieläinten laiduntamisen aiheuttaman metsäkadon pelätään kiristävän pakolaisten ja paikallisyhteisön välejä ympäri maailman. Toisin kuin monissa muissa maissa, Ugandassa pakolaiset saavat kerätä polttopuuta leirien lähistöltä. Suojeltujen puiden kaataminen on kuitenkin kiellettyä.

– Adjumanissa pakolaiset ja paikalliset jakavat vähäiset luonnonvarat. Yritämme osaltamme estää konfliktia heidän välillään istuttamalla alueelle uusia puita, kertoo LWF:n ohjelmavastaava Charnelle Etti.

Toistaiseksi järjestö on mahdollistanut yli 34 000 puun istuttamisen alueelle. Varsinaisen istutustyön ovat tehneet pakolaiset ja paikalliset asukkaat.

Polttopuun hankkiminen ei ainoastaan rasita luontoa, vaan se voi olla myös vaarallista.

Chatham House -instituutin julkaiseman raportin mukaan naiset ja tytöt kokevat usein seksuaalista väkivaltaa, kun he lähtevät keräämään polttopuuta leirien ulkopuolelle. Maissa, joissa polttopuun kerääminen on kielletty, naiset harvoin raportoivat kokemaansa väkivaltaa.

 

MYÖS VALAISTUS ja sen puutteen tuoma turvattomuus ovat leirien energiapoliittisia ongelmia. Nyumanzissa turvallisuutta on yritetty kohentaa asentamalla aurinkopaneeleilla toimivia katuvaloja paikkoihin, joita asukkaat pitävät turvattomina.

Ongelmina Ugandan pohjoisosien leireillä ovat muun muassa raiskaukset, pakkoavioliitot, pahoinpitelyt, kotiväkivalta ja henkinen väkivalta. Tammikuussa julkaistun raportin mukaan sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa on kokenut 45 prosenttia alueen pakolaisista.

– Etenkin nuoret osallistuvat mielellään kokoontumisiin, joissa he voivat tanssia, ja siten hetkeksi unohtaa kokemansa kidutuksen ja ongelmat kotona. Nämä tapahtumat kestävät usein myöhään, ja on tärkeää, että nuoret pääsevät kotiin turvallisesti, kertoo LWF:n projektiasiamies Emmanuel Odede.

Hänen mukaansa suurin osa leirin asukkaista käyttäytyy asiallisesti, mutta mukaan mahtuu myös epäilyttäviä henkilöitä. Lisäksi leirin turvattomuutta lisää se, että sinne voi tulla ja sieltä voi lähteä vapaasti.

– Meillä on paikallisia, jotka polttavat oopiumia ja marihuanaa, ja se on aiheuttanut vaaratilanteita. Katuvalot ovat kuitenkin vähentäneet hyökkäysten määrää, Odede sanoo ja ajaa auton monitoimitalon pihaan hämärän laskeutuessa Nyumanziin.

Monitoimitalon vieressä palaa katuvalo.

 

 

Leirien energiaongelmat

 

Miljoonilla pakolaisilla ei ole pääsyä puhtaisiin, turvallisiin ja varmoihin energiapalveluihin. Osittain tämä johtuu energiaratkaisujen riittämättömästä rahoituksesta.

Lyhytaikainen ja poliittisesti sävyttynyt humanitaaristen projektien rahoitus sopii huonosti pitkäaikaisiin energiaratkaisuihin.

Energiasta maksaminen vie suuren osan pakolaisten epätasaisista tuloista. Puun polttaminen ei ole energiatehokasta, ja suurin osa energiasta menee hukkaan.

Ugandan pakolaisleireillä  noin puolet kotitalouksista myönsi alikypsentävänsä ruokaa useammin kuin kaksi kertaa viikossa, koska raha ei riitä ruuan valmistamiseen tarvittavaan polttoaineeseen.

44 prosenttia kertoi jättävänsä tämän takia aterian väliin kerran viikossa ja 10 prosenttia puolestaan kertoi myyvänsä yli neljännekseen saamistaan ruoka-annoksista ostaakseen polttoainetta kokkaukseen.

UNHCR on tehnyt useita arvioita aurinkopaneeleilla toimivien vesipumppujen käyttöönotosta Itä-Afrikassa ja Afrikan sarvessa.

Lähteet: Chatham House, UNHCR

 

Juttu on toteutettu Tampereen yliopiston vierailijaprofessori Rauli Virtasen järjestämällä kenttämatkalla. Lisää juttuja Keniasta, Ugandasta ja Somaliasta löytyy täältä.

 

 

Saamelaiset, suomalaiset ja poliittinen katastrofi

LINDA LAINE

 ILO-sopimuksen ratifiointi on jämähtänyt niinkin yksinkertaisen kysymyksen äärelle kuin kuka on saamelainen. 

 

Suomi hyväksyi vuonna 1989 Genevessä monen muun maan tavoin surullisen kuuluisan, alkuperäiskansojen oikeuksia puolustavan ILO 169 -sopimuksen, jonka ratifiointia valtiomme on lykännyt lähes 30 vuotta.

Suomessa on kovia rauhanneuvottelijoita, jotka ovat mukana ratkaisemassa kansainvälisiä konflikteja. Olisiko kuitenkin jo aika suunnata katse pohjoiseen, ja hoitaa oman maan asiat kuntoon. Pohjoisessa on riitoja, jotka eivät nykyisellään ratkea. Myös luottamus pohjoisen ja pääkaupungin välillä rakoilee.

Parempia neuvottelijoita tarvitaan. Suomelta ei ole mikään häpeä pyytää saamelaismääritelmän uudistamiseen ja ILO-sopimuksen ratifiointiin ulkopuolista apua.

Osa Suomessa asuvista saamelaisista on odottanut koko ikänsä sopimuksen ratifiointia – turhaan. Viime vuonna silloinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson veti ILO-sopimuksen ratifioinnin pois esityslistalta, kun lakialoite saamelaismääritelmän uudistamisesta kaadettiin eduskunnassa äänin 162-28 . Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen yritys sopimuksen ratifioimiselle.

Viimeinen se ei myöskään ole. Oikeusministeriö ilmoitti toukokuun alussa, että saamelaiskäräjälakia tarkistetaan tänä vuonna. Kyseinen laki sisältää saamelaismääritelmän, josta ei viime hallituskaudella päästy sopuun. Ministeriöstä ei ole toistaiseksi kerrottu, mitä laissa tarkalleen uudistetaan.

Saamelaismääritelmä on oleellinen osa ILO-sopimuksen ratifioinnin ympärillä pyörivää poliittista katastrofia.

 

SUOMESSA ON suuria vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen siitä, ketkä ovat saamelaisia. Tärkeimmiksi määritteleviksitekijöiksi on nimetty kieli, sukulaisuus ja historialliset asiakirjat. Eniten vaivaa aiheuttaa nykyinen lain muotoilu, jonka mukaan henkilö on saamelainen, jos hänen suvustaan löytyy henkilö, joka on merkitty saamelaiseksi historiallisissa asiakirjoissa. Tämä tarkoittaa, että henkilö, joka onnistuu jäljittämään vuosisatojen takaa suvustaan yhdenkin saamelaisen, voi vaatia itselleen saamelaisen statusta ja pääsyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Esimerkiksi vuonna 2011 korkein hallinto-oikeus hyväksyi saamelaisiksi neljä henkilöä pelkän oman identifioitumisen ja vuoden 1825 maakirjaan merkityn lappalaisen esi-isän perusteella. Lähes 200 vuoden takaa löytynyt sukulainen siis riitti.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei ole saamelaisrekisteri, vaan lista niistä henkilöistä, joilla on äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa. Vaaliluetteloon pääsemistä pidetään tosin myös jonkinlaisena saamelaisuuden virallistamisena, koska luetteloon hyväksytään ainoastaan saamelaisia. Luetteloon pääsemiseen tarvitaan saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hyväksyntä. Jos sitä ei heru, asiasta voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jolla on asiassa ylin päätösvalta.

 

SAAMELAISTEN KESKUUDESSA on aiheellinen huoli siitä, että heidän vaikutusmahdollisuutensa omiin asioihinsa heikkenevät. Vaikutukset voisivat olla katastrofaaliset, jos saaamelaisstatus annettaisiin kaikille ihmisille, joilla on vuosisatojen takainen saamelainen esi-isä, mutta jotka eivät itse elä saamelaisessa kulttuurissa.

Saamelaiskäräjien entisen lakiasiainsihteerin Heikki Hyvärisen arvion mukaan Suomesta löytyisi yllättäen 30 000 uutta saamelaista, jos kaikki vuoden 1825 maakirjaan lappalaisiksi merkittyjen jälkeläiset hyväksyttäisiin saamelaisiksi. Tällä hetkellä saamelaisia on Suomessa noin 10 000. Heidän määränsä siis kolminkertaistuisi, ja saamelaisasioista päättämään tulisi ihmisiä, joilla ei ole siteitä kulttuuriin tai kieleen. Tätä voitaisiin pitää alkuperäiskansan pakkosulauttamisena valtaväestöön, mikä on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista.

Esimerkiksi YK:n rotusyrjintäkomitea moitti Suomen saamelaispolitiikkaa vuonna 2012. Komitean mukaan saamelaismääritelmä on liian laaja, minkä takia vaaliluetteloon päätyy ei-saamelaisia.

ILO-sopimuksen ratifiointipuheet ovat saaneet täysin umpisuomalaisilta vaikuttavat henkilöt kiinnostumaan mahdollisista saamelaisista esi-isistään. Osittain kyse on puhtaasta kiinnostuksesta oman suvun historiaan, mutta taustalla on myös ILO-sopimuksessa mainitut alkuperäiskansojen oikeudet heidän perinteisiin maa-alueisiinsa. Saamelaisten mukaan osa valtaväestöstä haluaakin varmistaa omia etujaan hankkiutumalla saamelaiseksi. Toisaalta saamelaisiksi ilmoittautuvien suomalaisten pelätään myös yrittävän estää ILO-sopimuksen ratifioiminen saamelaisyhteisön sisältä käsin.

Saamelaiseksi yritetään myös kieliperustein. Saamenkielen opetteleminen ei kuitenkaan tee ihmisestä saamelaista, vaan saamen on oltava hakijan tai toisen hänen vanhempansa tai isovanhempansa ensimmäinen kieli.

Saamelaisyhteisö itse korostaa ryhmäidentifikaatiota, eli sitä että saamelaiset tunnistavat toinen toisensa. Tällä hetkellä ryhmäidentifikaatiota ei ole kirjattu lakiin saamelaisuuden edelletykseksi.

Suomen Saamelaisnuoret havainnollistaa asiaa kysymällä, olisiko oikein, jos saksalaiset voisivat määritellä, kuka on suomalainen.

 

SAAMELAISMÄÄRITELMÄN yhteydessä nostetaan kerta toisensa jälkeen esille niin kutsutut statuksettomat saamelaiset ja metsäsaamelaiset. He ovat niitä henkilöitä, jotka kokevat itsensä saamelaisiksi, mutta joita ei ole hyväksytty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tähän joukkoon kuuluu myös ahkeria sukututkimuksen harrastajia.

He syyttävät saamelaisia siitä, että nämä sortavat omaa vähemmistöään. Metsäsaamelaisiksi ilmoittautuvat ovat Kemin Lapissa asuneiden saamelaisten jälkeläisiä, joiden kieli ja kulttuuri on kuollut. Nykyään elävillä ihmisillä ei ole yhteyttä aikoja sitten kadonneeseen kulttuuriin, eikä heillä ole saamelaista elämäntapaa. Kuolleen kulttuurin elvyttäminen ei ole mahdollista. Esimerkiksi keminsaamesta on tiedossa vain yksittäisiä tekstipätkiä, kuten joikuja ja katekismuksen käännös. Itse kieli katosi 1700-luvun lopussa.

Saamelaisten suomalaistuneet jälkeläiset eivät ole saamelaisia. Nykyään elossa oleva ihminen ei voi olla muinaisen yhteisön jäsen. Metsäsaamelaiset ovat kuitenkin vedonneet siihen, että he tuntevat itsensä saamelaisiksi. Lisäksi esiin on tuotu se, että yhteyden katkeaminen vanhaan kulttuuriin ei ole heidän vikansa. Syy on Suomen muinoin harjoittamassa sulauttamispolitiikassa, joka on riistänyt heiltä kielen ja kulttuurin.

 

METSÄSAAMELAISTEN ympärillä pyörivä uhriutuva, nykyisiä saamelaisia ja muinoin eläneitä suomalaisia syyllistävä puhetapa on yksi syy, minkä takia viime hallitus halusi pitää vanhan saamelaismääritelmän voimassa. Saamelaiskäräjien ja ministeri Henrikssonin ehdottamat muutokset olisivat tiukentaneet saamelaiseksi pääsemisen kriteereitä.

Esimerkiksi saamelaisen esi-isän vaikutusta vaaliluetteloon pääsemiseksi olisi rajoitettu siten, että hakijalla pitäisi esi-isän lisäksi olla katkeamaton yhteys saamelaiseen kulttuuriin.

Se, että eduskunnassa ollaan niin huolestuneita kuolleiden saamenkulttuurien jälkeläisistä aiheuttaa sen, että elävien kulttuurien ja kielten eteen tehtävä työ kärsii.

Esimerkiksi kuolleen keminsaamen elvytystyön aloittamisesta ilmoitettiin viime kesänä. Päätöksen kritisoijat muistuttavat, että kolme yhä käytössä olevaa saamen kieltä ovat kaikki vaarassa kadota, ja julkiset varat tulisi suunnata elävien kielten elvyttämiseen.

On suuri menetys, että osa saamen kulttuureista on kadonnut. Kulttuureihin pätee kuitenkin sama sääntö kuin ihmisiin: kuollutta ei saa eläväksi.

 

JOS SAAMELAISKÄRÄJÄT ja Suomen eduskunta joskus pääsevät yhteisymmärrykseen saamelaismääritelmästä, edessä on vielä itse ILO. Sopimuksen ympärillä liikkuu paljon huhuja ja vääriä väittämiä, kuten se, että ILO-sopimuksen avulla yksityismaita siirrettäisiin saamelaisille. Sopimuksessa on kohta, jonka mukaan alkuperäiskansalla on oikeus perinteisiin maa-alueisiinsa ja niiden luonnonvaroihin. Käytännössä maa-asioista olisi kuitenkin neuvoteltava eduskunnan kanssa.

Esimerkiksi ILO-sopimuksen ratifioineessa Norjassa paikallisilla kunnilla, lääneillä ja saamelaiskäräjillä on tasa-arvoinen hallinto maihin saamelaisalueella. Tästä huolimatta Suomen ILO-keskustelussa on käytetty kovia äänenpainoja. Esimerkiksi vuonna 2013 Enontekiön kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi, että sopimuksen ratifiointi aiheuttaisi Lappiin sotatilan.

Viime hallituskauden ILO-ponnisteluissa saatiin aikaan saamelaiskäräjien hyväksymä, sopimuksen maaoikeuksia koskeva selitysosa. Sen mukaan saamelaisalueen maanomistusoloihin ei ILO-sopimuksen takia olisi tehty muutoksia, eikä valtion ja yksityisten maiden omistusoikeuksiin olisi koskettu. Myös jokamiehenoikeus olisi säilynyt ennallaan.

ILO-sopimuksen ratifioinnin perimmäisenä tarkoituksena on ennen kaikkea saamelaisten kielen, elämäntavan ja identiteetin turvaaminen sekä aiemman sulauttamispolitiikan aiheuttamien vahinkojen korjaaminen. Se myös takaisi saamelaisille oikeuden osallistua entistä enemmän heitä koskevaan päätöksentekoon.

Vuosikymmenistä toiseen käytävät ILO-väännöt ovat kiusallisia, minkä lisäksi ne syövät verorahoja. Viime hallituskaudella saamelaiskäräjälakia valmisteltiin kolmen vuoden ajan, ja työ valui hukkaan. Tänä vuonna saamelaiskäräjälaki avataan jälleen. Materiaali on kuitenkin samaa vanhaa, eli saamelaiskäräjälakityöryhmän mietintö vuodelta 2013 ja viime hallituskaudella kumoon äänestetty saamelaiskäräjälakiesitys.

Saamelaiset ovat EU-alueen ainoa alkuperäiskansa. Elossa olevan kulttuurin turvaaminen ei ole kuolleilta pois. Ja jos joku kuolleista saamelaisista kulttuureista yllättäen kokee toisen tulemisen, niin sen ei pitäisi olla ongelma. Saamelaiskäräjälain voi varmasti avata uudestaa. Niin on tehty monta kertaa ennenkin.

 

 

EU:n ainoa alkuperäiskansa

 

Saamelaiset ovat yksi kansa, joka asuu neljän valtion alueella: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.

Suomessa puhutaan kolmea eri saamen kieltä: pohjoissaamea, koltansaamea ja inarinsaamea.

Saamelaisten alkuperäiskansa-asema on vahvistettu Suomen perustuslaissa.

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa keskeisesti säätelevä saamelaiskäräjälaki asetettiin vuonna 1995.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo on tarkin tieto Suomen saamelaisten määrästä.

Vaaliluettelosta ei voi myöntää tietoja kuin saamelaiskäräjien hallituksen luvalla tilastointi- ja tutkimustarkoitukseen.

Suomessa saamelaisia asuu noin 10 000.

Heistä 60 prosenttia asuu perinteisen saamelaisalueen ulkopuolella.

Valtaosa saamelaisista asuu Norjassa.

Kaikkiaan saamelaisia yhteensä 75 000-100 000.

Lähde: Saamelaiskäräjät

 

Yle on listannut ILO 169 -sopimukseen liittyviä virheellisiä uskomuksia täällä.

Vähemmistövaltuutetun 99 kysymystä ja vastausta ILO 169 -sopimuksesta löytyvät täältä.

Saamelaiskäräjälaki löytyy täältä.

Kirjallisuutta: Lehtola, 2015, Saamelaiskiista – sortaako Suomi omaa alkuperäiskansaansa, Into, Helsinki

 

Hävitä todisteet ja älä eroa – opas makedonialaiseen poliittiseen skandaaliin

Nikola Gruevskin pääministerikaudella pääkaupunki Skopjen keskustaan on ilmestynyt valtava määrä suuruudenhulluja rakennuksia ja muovisen näköisiä patsaita. Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Makedonian johtajat ovat kuluneen vuoden aikana antaneet oppikirjaesimerkin siitä, kuinka itseaiheutettuun poliittiseen skandaaliin ei pidä reagoida. Pääministeri ja presidentti ovat sotkeneet maan asiat tällä kertaa niin pahasti, että EU harkitsee Makedonian jäsenyysneuvottelujen jäädyttämistä.

 

Makedonian oppositio pudotteli uutispommeja koko kevään 2015. Nämä pommit olivat Makedonian historian suurin poliittinen skandaali: 670 000 salakuuntelunauhaa 20 000 numerosta kerättynä. 

Nauhojen takana oli autoritaarinen oikeistohallitus, joka oli käskenyt maan turvallisuuspalvelun nauhoittamaan etenkin toimittajien, tuomarien, syyttäjien, suurlähettiläiden, oppositiopoliitikkojen ja muiden hallituksen poliittisten vihollisten puheluita. 

Nauhoilla kuultiin myös hallituksen kannalta kiusallisia, korkeiden virkamiesten välisiä keskusteluja vaalivilpistä, tuomarien lahjonnasta ja murhien peittelystä. Yhdellä tällaisella nauhalla pääministerin serkku, turvallisuuspalvelun poliisi iloitsee poliittisen vastustajan raiskauksesta vankilassa.  Salakuunteluskandaali paljastui, kun isänmaan parasta ajatelleet virkamiehet vuotivat nauhat oppositiolle.

Moni pääministeri anoisi eroa heti tällaisen kohun noustua. Makedoniassa, missä pitkään hallinnut puolue ei halua päästää irti vallastaan, skandaalia on kuitenkin hoidettu varsin erikoisella tavalla.

Tämä on makedonialainen tapa hoitaa poliittinen kriisi.

1. KEKSI SALALIITTOTEORIOITA

Kun laaja skandaali alkaa levitä, ensimmäisenä pääministerin pitää syyttää läntisiä tiedustelupalveluita salakuuntelusta. Joku selvästi tahtoo tuhota pääministerin oman puolueen ja luoda pelkoa makedonialaisiin. Seuraavaksi salakuuntelusta kannattaa syyttää oppositiojohtajaa, joka on ollut  päävastuussa nauhojen julkaisusta. Myöhemmin syytteet voi pudottaa, kun huomataan, ettei oppositiojohtajalla ollutkaan mitään tekemistä itse rikoksen kanssa. 

2. HARHAUTA

Kun haluat kääntää huomion omasta skandaalista muualle, järjestä maan pohjoisosaan välikohtaus, josta syytät “albaaniterroristeja”. Albaanit ovat aiheuttaneet aiemminkin harmia, joten tarina on aukoton. Ongelmia ilmenee vasta silloin, kun joku ihmettelee julkisuudessa välikohtauksen täydellistä ajoitusta.

3. PIDÄ KIINNI VALLANKAHVASTA

Pääministerin ei kannata erota, ennen kuin on aivan pakko. Yleensä pakko tulee vastaan sitten, kun EU uhkaa lisätoimilla. Ja kun eron aika tulee, eroa vain väliaikaisesti. Ennen pääministerin eroa pitää kuitenkin kokeilla, jos mielenosoittajat rauhoittuisivat kahden ministerin ja turvallisuuspalvelujen johtajan eroista.

4. HÄVITÄ TODISTEET

Ei ole yhtään pahitteeksi, jos pari sisäministeriön korkeaa virkamiestä sattuu hävittämään salakuuntelutodisteita.

5. HARHAUTA, OSA 2

Pakolaisia voi käyttää huomion viemiseen itse ongelmasta etenkin, kun EU on riippuvainen maastasi Balkanin reitin takia. Kun maasi poliisit käyttävät kumiluoteja ja kyynelkaasua, ei EU:nkaan aika riitä monen asian paheksumiseen yhtä aikaa.

6. SUUTUTA KAIKKI

Kun kaikki näyttää menevän paremmin, presidentin kannattaa vapauttaa kaikki 56 epäiltyä ja lopettaa erikoissyyttäjän työ. Etenkin, kun EU varta vasten vaati erikoissyyttäjän viraston perustamista, salakuuntelutapauksen syyllisten etsimistä ja rikosten selvittämistä. Kun olet tällä tavalla suututtanut kotimaassa ja ulkomailla käytännössä kaikki muut paitsi syytteistä vapautuneen poliittisen eliitin, tuloksena on suuria mielenosoituksia ja harvinaisen kovia sanoja EU:lta. Tässä vaiheessa EU uhkaa panna poliittisen eliitin matkustuskieltoon ja jäädyttää maan EU-integraatioprosessin.

 

”Merry crisis and happy new fear”, graffiti Ohridissa, Makedoniassa. Kuva: Oona Lohilahti

 

MAKEDONIAN poliittisen eliitin resepti tilanteen hoitamiseksi on vienyt maan umpikujaan.

Koska Makedonia pyrkii EU-jäseneksi, sen kriisit eivät ole vain maan sisäisiä asioita. EU riensikin apuun heti kriisin alettua. Przinon sopimus neuvoteltiin kesällä, ja syksyllä komissio uhkasi sisällyttää sopimuksen noudattamisen osaksi Makedonian EU-jäseneksi hakemista. Sopimuksen seurauksena pääministeri Nikola Gruevski erosi tammikuussa väliaikaisesti. Huhtikuussa myös parlamentti hajosi.

Salakuuntelunauhoilta paljastui vaalipetoksia ja suunnitelmia tehdä niitä tulevaisuudessakin. Tämän vuoksi sopimus velvoittaa Makedoniaa myös uusien vaalien järjestämiseen. Alkuperäinen vaalipäivä huhtikuussa hylättiin, koska vaalilainsäädäntöön ei saatu sillä aikataululla muutoksia. Uusi päivä kesäkuussa on myös vaarassa, sillä oppositio on kertonut boikotoivansa vaaleja, ja EU pelkää, että hallitus ei ole tekemässä riittävästi lainsäädännön eteen.

Makedonian kaltaisessa korruptoituneessa maassa kymmenen vuoden vallassaolon aika on ajanut etenkin pääministeri Gruevskin puolueen mukavuusalueelle, joka on johtanut laiskaan politiikkaan, valtion resurssien väärinkäyttöön ja oman vaikutusvallan ulottamiseen hyvin laajalle yhteiskuntaan. Lukuisat muutokset vaalilakeihin on tehty yleensä ilman opposition tukea, pari viikkoa ennen vaaleja. 

 

EU:N HERMOT katkesivat viimeistään huhtikuussa, kun pääministeri Gruevskin liittolainen, presidentti Gjorgje Ivanov ilmoitti lopettavansa salakuuntelutapauksen rikostutkinnat. Ivanov onnistui suututtamaan päätöksellään jopa Makedonian vangit, jotka ovat alkaneet osoittaa mieltään vankiloissa ja vaatimaan omien tuomioidensa lyhentämistä.  EU syytti presidenttiä oikeusvaltion vastaisesta politiikasta ja jopa perui kokouksen, jossa oli tarkoitus sovitella kriisiä hallituksen ja opposition välillä. 

EU:n uhkaukset ovat kovat. Komissio aikoo vetää pois suosituksen Makedonian jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta, jos presidentti ei peru tekoaan eikä vaaliuudistuksia ja median vapautta turvaavia toimia toteuteta nopeasti. EU siis suunnittelee jäädyttävänsä Makedonian integraatioprosessin, jos edistystä ei tapahdu. EU yrittää nyt näyttää, ettei se ole lapsenvahti, joka vahtii joukkoa teini-ikäisiä kiusantekijöitä. Unioni ei aio kuluttaa loputtomasti voimiaan Makedoniaan, vaan maan johdon täytyy itse kantaa vastuu. 

Jo matkustuskieltojen asettaminen olisi EU:lta poikkeuksellisen suuri teko. Koska Makedonia on vasta EU:n hakijavaltio, sanktiot vaatisivat kaikkien EU:n 28 jäsenen hyväksynnän. Sen sijaan helpompi keino eristää valtio on perua Makedonian kutsut ensi kesän tärkeisiin Länsi-Balkan ja Nato-kokouksiin.

 

MAKEDONIAN itsenäisyyden ajan suurimpiin kuuluva skandaali on paljastanut kiusallisella tavalla, kuinka itsevaltaiseksi Makedonian poliittinen eliitti on muuttunut. Jäsenyyspolku EU:n kanssa ja lähentyminen Natoon ovat molemmat nyt vakavasti vaakalaudallaMakedonian EU-tie on ollut viime vuosina jo valmiiksi tahmea, koska maa kiistelee nimestään Kreikan kanssa.

Vaikka salakuuntelua ei saa enää tekemättömäksi, syylliset eivät osoittaneet edes katumuksen merkkejä. Sen sijaan he aloittivat maansa tulevaisuudella leikkivän sirkusesityksen.

Makedonialaiset jatkavat mielenosoituksia ympäri maata, ja esimerkiksi Pohjois-Makedonian Tetovossa etniset ryhmät ovat poikkeuksellisesti yhdistäneet voimansa.  Skandaali on kuitenkin jo ehtinyt vaikuttaa makedonialaisten luottamukseen. Kansalaiset ovat alkaneet vetää talletuksia pois pankeista, koska he pelkäävät kriisin vaikuttavan myös pankkien vakavaraisuuteen. 

Pahimpien ennusteiden mukaan Balkanin ruutitynnyri on alkanut taas kyteä.

 

Paperin makua, kiitos! Byrokratiasta Suomelle vientivaltti

Kenian pääkaupunki Nairobi on kasvanut omaan luokkaansa suhteessa muuhun maahan. Kenia teki hiljattain radikaalin vedon, kun se hajautti osan hallinnostaan piirikuntiin, lähemmäs kansalaisia. Kuva: Veera Tegelberg

VEERA TEGELBERG

Kehittyvien maiden byrokratian on kiinnostettava suomalaista veronmaksajaa, sillä ilman toimivaa hallintoa entisten kehitysmaiden kasvu junnaa paikallaan.

 

Käsi nousee pystyyn keskelle maantietä raahatun piikkipalkin kohdalla. Tuosta tiesulusta ajetaan yli korkeintaan telaketjuilla. Vaaleaan univormuun pukeutunut poliisi lähestyy tien sivuun jarruttavaa maastoautoamme.

“Mitä nyt taas?” huokaa vänkärin paikalla istuva avustusjärjestön kenialainen työntekijä itsekseen.

Poliisi kurkkaa sisään kuljettajan ikkunasta, sanoo jotain ja viittoo kulmat kurtussa auton keulaa kohti.

Kuljettajamme avaa oven ja hyppää ulos autosta. Yhdessä poliisin kanssa he lähtevät tutkimaan autoa.

“Tämä on niin tätä”, toteaa etupenkillä istuva työntekijä turhautuneena.

“Rekisterikilpi on kuulemma liian haalistunut tai pölyinen. Ei todellakaan ole! Aina ne yrittävät etsiä jotain vikaa.”

Hänen takanaan istuvaa toista työntekijää tilanne vain naurattaa.

“This is Kenya!” hän toteaa hymyssä suin.

 

KORRUPTIOTA TARKKAILEVAN Transparency Internationalin tuoreimman, vuotta 2014 käsittelevän tilaston mukaan Kenia pitää korruptiolistalla sijaa 145. Arvioitavia valtioita on 177. Vaikka Kenian hallitus on nostanut korruptionvastaisen kamppailun omalle asialistalleen, ei edistys näy ainakaan vielä kansainvälisissä tilastoissa. Itse asiassa Kenia otti toissa vuonna takapakkia, koska vielä vuonna 2013 sen sijoitus oli 136:s.

Poliisi on yksi esimerkki tavallisten kenialaisten arkeen ulottuvasta korruptiosta. 75 miljoonaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa asuvaa ihmistä joutui viime vuonna maksamaan lahjuksia esimerkiksi poliisille tai oikeusjärjestelmälle. Kaikkialla tilanne ei tietenkään ole yhtä huono. Esimerkiksi Botswanassa ja Senegalissa korruptio on vähentynyt, ja ihmiset kokevat kykenevänsä taistelemaan sitä vastaan. Sen sijaan Sierra Leonessa ja Nigeriassa tilanne on päinvastainen.

Kun kenialaisilta viime vuonna kysyttiin, pärjääkö valtio hyvin vai huonosti korruption vastaisessa työssä, 70 prosenttia ruksi jälkimmäisen vaihtoehdon. Keniassa korruptio onkin yleisempää kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimäärin. Toisaalta Kenian naapurimaa Uganda ei pärjää juurikaan Keniaa paremmin, ja Somalia on täydellinen katastrofi.

 

YLI KOLMANNES KENIALAISISTA joutui maksamaan lahjuksia viime vuoden aikana opettajalle, sairaalan työntekijälle, valtion virkamiehelle, poliisille tai tuomarille saadakseen julkisia palveluja. Afrikan tasolla tällaiseen vastaavanlaiseen lahjusten maksuun törmäsi harvempi, joka viides. Eniten korruptiota esiintyy poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa asioitaessa.

Kuten Afrikan tuoreimpia korruptiolukuja käsittelevässä raportissakin todetaan, korruption ongelma on, että se hidastaa valtioiden kehitystä sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti. Lisäksi se myös heikentää ihmisten luottamusta hallintojärjestelmään.

Luottamuksen kasvattaminen on mielessä myös kenialaisilla poliitikoilla. Heimojärjestelmän sävyttämässä maassa rykäistiin toissa vuonna lähes tyhjästä pystyyn alueellinen piirikuntajärjestelmä. Uuden rakenteen tarkoituksena on hajauttaa valtaa Nairobista maaseudulle ja tuoda päätöksenteko lähemmäs kansalaisia. Uudistusta on toki ehditty kritisoida jo siitä, että se vain luo lisää lahjottavia viranomaisia.

 

KEHITTYVIEN MAIDEN BYROKRATIA ei herätä Suomessa suoranaisia intohimoja. Aihe ei nouse suureen rooliin esimerkiksi kehitysyhteistyöstä tai sen leikkauksista keskusteltaessa. Kuivakasta mausta huolimatta tavallisten suomalaisten pitäisi kuitenkin olla kiinnostuneita juuri hallinnosta. Kyseenalaistetaanhan valtion ja kansalaisjärjestöjen tekemää kehitysyhteistyötä usein juuri siksi, että veronmaksaja tai lahjoittaja ei voi olla varma, meneekö hänen rahansa niille ihmisille tai niihin hankkeisiin, joihin se on tarkoitettu.

Korruptio ulottuu kaikkialle, jos rahan liikkumista hallinnon, liikemiesten ja tavallisten kansalaisten välillä ei voida valvoa. Yksilöllä ei ole paljoa valtaa asiaan, jos lahjusten maksaminen ja vastaanottaminen on arkipäivää.

Korruptiossa ei ole kyse ihmisten ilkeydestä tai moraalittomuudesta. Sen taustalla on köyhyyttä, suuret sosiaalierot, tavaksi muuttunut käytäntö ja se, että järjestelmä mahdollistaa pienten tippien maksun.

 

SUOMEN KENIAN-SUURLÄHETYSTÖ onkin kiinnittänyt viime vuosina yhä enemmän huomiota juuri byrokratiaan. Hieman yli 20 miljoonan euron hankebudjetistaan Suomi käytti Keniassa hallinnon kehittämiseen viime vuonna kuusi miljoonaa euroa. Esimerkiksi humanitaariseen apuun budjetoitiin puolitoista miljoonaa euroa kansainvälisten järjestöjen kautta.

Suomen tilaaman riippumattoman selvityksen mukaan hyvän hallinnon edistäminen on yksi Suomen onnistuneimmista projekteista Keniassa. Arvion laatijoiden mukaan Suomen pitäisi kuitenkin saada Kenian paikallishallinto paremmin mukaan hallinnon kehittämiseen ja kuunnella kenialaisia muutenkin enemmän suunnitellessaan erilaisia projekteja.

 

AINA SUOMI ei ole onnistunut tekemään yhtä kiiteltyjä hankkeita. Entisen Kenian ja Mosambikin suurlähettilään Matti Kääriäisen viime vuonna julkaistu kirja Kehitysavun kirous herätti runsaasti keskustelua siitä, kenen tarpeisiin kehitysyhteistyöprojekteja perustetaan, miten niitä johdetaan ja miten varoja käytetään.

Helsingin Sanomien haastattelussaan Kääriäinen muun muassa toteaa, että iso osa Suomen kehitysavusta menee korruptioon, koska autettavat maat ovat korruptoituneita. Kirjassaan Kääriäinen kritisoi juuri liian vähäisen huomion antamista kehittyvän maan byrokratialle, verotukselle, finanssijärjestelmälle ja tulonjaolle. Ne jäävät hänen mukaansa “yleensä tarkastelun ulkopuolelle donoreiden näperrellessä hanketason pikkuasioiden kanssa”. Donoreilla tarkoitetaan kehitysavun antajia.

Ei Suomi tietenkään ole yksin puutteidensa kanssa. YK:ssa hyvästä hallinnosta alettiin keskustella vasta 1990-luvun lopulla, vaikka kehitystyötä oli tehty jo useita vuosikymmeniä.

 

HYVÄ HALLINTO ei itsessään ratkaise kehittyvien valtioiden ongelmia. Maalaisjärjellä ajateltuna kaikkia kansalaisia reilusti kohtelevasta hallinnosta ei varmaankaan olisi silti mitään haittaa. Sen sijaan pienen eliitin aseman vahvistaminen tai korruption edistäminen tuskin suoranaisesti vakauttaa taloudellista järjestelmää tai lisää kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Kenia on yksi esimerkki valtiosta, jossa yhteiskunta on sellaisella kehityksen asteella, että huomion kiinnittäminen hallintoon on mahdollista. Talouden kasvaessa olisi tärkeää huolehtia siitä, että voitot eivät putoa pelkästään taloudellisen ja poliittisen eliitin pussiin.

 

ON TÄRKEÄÄ, että osa kasvavasta varallisuudesta valuu myös meidät maantiellä pysäyttäneelle poliisille. Silloin tämän palkka riittäisi kenties paremmin asuinkuluihin, muihin elinkustannuksiin ja lasten koulutuksen maksamiseen.

Ai, niin, ja jouduimmeko maksamaan hänelle? Emme sillä kertaa. Asioista voi selvitä myös puhumalla.

 

Lähteet:

Evaluation, Finland’s Development Cooperation with Kenya in 2007ㅡ2013 

Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous

Suomen Kenian suurlähetystö

Transparency International: People and Corruption: Africa Survey 2015, Global Corruption Barometer