EU ei ole maineensa veroinen ihmisoikeuksien puolustaja

Pakolaisten leiri puistossa Belgradissa, Serbiassa. Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Pakolaiskriisi, Puolan ja Unkarin oikeusvaltioiden rapistuminen sekä talouskuripolitiikan aiheuttama inhimillinen kärsimys ovat esimerkkejä siitä, kuinka EU on kädetön ja jäsenmaiden armoilla unionin sisäisessä ihmisoikeuspolitiikassa.

 

Vuonna 2016 Euroopan unionin jäsenmaat saavat rakentaa muureja, takavarikoida pakolaisten omaisuutta ja valita yleisradioyhtiön toimittajat oletetun puoluekannan perusteella. Rajat ovat ihmisoikeuksia tärkeämpiä, ja eristäytyminen demokratiaa arvostetumpaa.

Kun EU:ta edeltänyt Euroopan yhteisö perustettiin 1950-luvulla, sille hahmoteltiin ihmisoikeusstrategia, joka oli kunnianhimoisuudessaan vertaansa vailla. Ihmisoikeuksia piti suojella ja edistää sekä jäsenmaissa että yhteisön ulkosuhteissa. Suunnitelman mukaan yhteisöllä olisi ollut kyky puuttua jäsenmaissa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Elettiin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Kaikki pelkäsivät totalitaristisia poliittisia ideologioita, paljon tuhoa aiheuttaneita fasismia ja kommunismia. Poliitikot tiesivät, että valtio voi kääntyä omia kansalaisiaan vastaan.

Kunnianhimoinen suunnitelma hylättiin, sillä hiili- ja teräsliitoksi perustetun yhteisön täytyi jäsenmaiden mielestä keskittyä pelkästään taloudelliseen yhteistyöhön. Poikkiteloin asettui etenkin Ranska, joka vastusti vallan luovuttamista yhteisölle ja kavahti poliittista integraatiota.  

 

IHMISOIKEUDET palasivat politiikkaan 1970-luvulla. Euroopan yhteisö valmistautui ensimmäiseen laajentumiseen, loi yhteisen ulkopoliittisen ohjelinjan ja etsi rooliaan kansainvälisenä toimijana. Tärkeä kysymys oli, millaisena muut maat näkevät yhteisön.  

Länsi-Saksa yritti alusta asti tehdä yhteisöstä vahvempaa ihmisoikeuksien puolustajaa. 1970-luvulla Länsi-Saksa toikin Euroopan unionin tuomioistuimeen tapauksia, joiden tuomioiden jälkeen yhteisön oli pakko myöntää, että ihmisoikeudet ovat olennainen osa yhteisön identiteettiä.

Ensimmäinen merkittävä ihmisoikeusdokumentti oli vuoden 1978 Kööpenhaminan julistus, joka määrittelee edelleen uusien jäsenvaltioiden poliittiset vaatimukset. Jäseniksi haluavien maiden täytyy noudattaa oikeusvaltioperiaatetta ja olla toimivia demokratioita, joissa kunnioitetaan ja edistetään ihmisoikeuksia. Tämä oli historiallista: EU liitti ihmisoikeuksien kunnioittamisen osaksi laajentumispolitiikkaansa.

Mutta kun valtio liittyy jäseneksi, demokratian tilan ja ihmisoikeuksien loukkaamattomuuden seuraaminen käytännössä loppuu.

 

EU:STA TULI edistyksellinen ihmisoikeustoimija kuitenkin vasta 1990-luvun alussa. Vuonna 1993 solmittu Maastrichtin sopimus teki Euroopan yhteisöstä unionin ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta osan korkeinta EU-lakia, eli sopimuksia. Myöhemmin 1990-luvulla jäsenyyden vaatimukset määrittelevät Kööpenhaminan kriteerit otettiin osaksi sopimuksia.

Samana vuonna EU hyväksyi keinon, jonka avulla ihmisoikeuksia ja demokratiaa säännöllisesti loukkaavalta jäsenvaltiolta voidaan ottaa määräajaksi äänestysoikeus pois. Näitä diplomaattisia sanktioita on käytetty vain kerran: vuonna 2000, kun Itävalta hyväksyi hallitukseensa äärioikeistopuolueen.

 

TÄLLÄ HETKELLÄ unionin jäsenvaltiot pelkäävät vahvaa EU:ta. Nationalismi jyllää, rajat suljetaan ja oma maa on mansikka. Valtiot eivät halua antaa EU:lle valtaa jäsenmaiden ihmisoikeustilanteen tarkistamiseksi.

EU on juuri niin vahva kuin jäsenmaat haluavat sen olevan, myös ihmisoikeuksien puolustajana. Juuri nyt jäsenmaat tahtovat EU:n olevan heikko. 

Jäsenvaltiot eivät ole halunneet kohdella ihmisoikeuksia asiana, joka koskee laajasti kaikkea EU:n sisäpolitiikkaa. Sen sijaan jäsenmaat haluavat kohdella ihmisoikeuksia vain ulkopolitiikkaan liittyvänä asiana, EU:n vientituotteena.

Lissabonin sopimuksessa unionin sisäisiä ihmisoikeuksia kuvaillaankin ympäripyöreästi parilla lauseella, kun taas ulkosuhteisiin liittyvät ihmisoikeusasiat saavat moninkertaisesti palstatilaa. 

Vaikka EU:n saavutuksia ihmisoikeusrintamalla ei voi kiistää, ei EU tällä hetkellä silti ole maineensa veroinen ihmisoikeuksien puolustaja.

 

EUROOPAN UNIONIN perusoikeuskirja liitettiin vuonna 2009 Lissabonin sopimukseen, ja siitä tuli siten jäsenmaita laillisesti sitova. EU:n sisäisissä asioissa ihmisoikeusnäkökulmaa katsotaan lähinnä vain silloin, kun päätetään syrjinnän vastaisista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevista toimista.

EU:n kaksinaismoraali näkyy esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksien puolustamisessa. Vaikka unionin perustajajäsenillä Ranskalla ja Belgialla on ongelmia vähemmistöjen kanssa, ne eivät ole ratifioineet kansallisia vähemmistöjä suojelevaa konventiota.

Vähemmistöjen oikeuksia ajetaan kyllä raivoisasti EU:n ulkopuolella, mutta romanien asema on kaikkialla Euroopassa edelleen kurja. Erityisesti viime vuosina myös muslimivähemmistö on joutunut elämään pelossa monissa unionin maissa.

Koska ihmisoikeuksien suojeleminen on vientituote, EU-hakijavaltioiden on pakko allekirjoittaa sopimus, vaikka kaikki nykyiset jäsenmaat eivät ole sitä tehneet. 

 

TÄLLÄ HETKELLÄ EU käyttää energiaansa ihmisoikeuksien viemiseen kolmansiin maihin, mutta ei saa estettyä omien rajojen sisäpuolella tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia.

Unkarissa oikeusvaltion alasajo on jatkunut jo vuosia. Puolan uusi hallitus on ollut vallassa vasta reilun puoli vuotta, mutta se on muun muassa ehtinyt ottaa tiukan otteen mediasta sekä oikeuslaitoksesta ja ajaa nyt aborttikieltoa.

Puolan ja Unkarin tilanne on niin huono, etteivät maat enää kelpaisi Euroopan unionin jäseniksi, jos ne hakisivat jäsenyyttä nyt. EU on uhannut molempia maita äänestysoikeuden jäädyttämisellä, mutta sanktioiden langettaminen on poliittisesti melkein mahdotonta.

 

MYÖS TALOUSKURIPOLITIIKKA on aiheuttanut unionin sisälle valtavan ihmisoikeusongelman. 2010-luvun EU:ssa talous on mennyt ihmisoikeuksien ohi.

Kreikassa velan pienentäminen ei ole onnistunut, mutta kreikkalaisten elintason leikkaus sen sijaan onnistui paremmin kuin hyvin. Riittävä elintaso sekä pelosta ja puutteesta vapaana eläminen on määritelty ihmisoikeuksiksi, mutta iso osa kreikkalaisista joutuu nyt elämään ilman niitä.

Kansalaiset ovat kärsineet suuresti myös Espanjassa ja Portugalissa. Kasvaneen työttömyyden takia Euroopassa puhutaan jo menetetystä sukupolvesta. Euroopan komissio tuijottaa talouskasvua ja velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta ei niitä lukuja, jotka kertovat ihmisten kärsimyksestä ja elämän perusedellytysten puuttumisesta.

Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa EU ei ole seisonut hiljaa vieressä ja kädet välillä sidottuina, kuten Puolan ja Unkarin kohdalla on tapahtunut. Päinvastoin, EU on määrätietoisesti ajanut politiikkaa, jonka seurauksena esimerkiksi kreikkalaisten terveydenhuolto on romahtanut.

 

KUN EU katsoo vierestä, miten demokratia ja ihmisoikeuksien kunnioitus murenevat jäsenmaissa, se näyttää huonoa esimerkkiä jäsenyydestä haaveileville valtioille.

Vaikka Länsi-Balkanin valtioiden liittyminen unioniin on vielä kaukana, ei Puolan ja Unkarin toiminta ja EU:n hiljaisuus rohkaise näitä valtioita tekemään uudistuksia nopeasti ja perusteellisesti. 

Ennen kaikkea se luo hakijoille tunteen siitä, että EU:lla on eri vaatimuksia eri valtioille, eikä kaikkia kohdella tasavertaisesti.

kukaaneilaiton

”Kukaan ei ole laiton”-teksti Brysselissä. Kuva: Karla Kempas

 

RÄIKEIN ESIMERKKI EU:n sisäisen ihmisoikeuspolitiikan epäonnistumisesta on kuitenkin turvapaikanhakijat. Rajojen turvallisuus ja maahanmuuton hallinta ovat EU:lle ja sen jäsenvaltioille listan kärjessä.

Se, mitä EU on saanut aikaan, on vain huonontanut ihmisoikeuksien toteutumista. Balkanin reitin sulkeminen on lisännyt ihmissalakuljetusta. EU:n ja Turkin pakolaissopimus rikkoo humanitaarista oikeutta, mutta yksikään päättäjä ei tunnu välittävän tästä pienestä epäkohdasta.

Ihmisoikeudet huuhtoutuivat Välimereen tuhansien turvaa etsivien mukana.

Sen sijaan, että asialle tehtäisiin jotain, vihapuhe kiihtyy, rasismi kasvaa ja ihmisoikeuksien puolustajille on keksitty Suomessa oma haukkumanimi, jonka käyttämiseen myös ministerit sortuvat.

Oikeistopopulismin nousu on saanut ihmiset unohtamaan sen, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille: valkoisille, mustille, muslimeille, kristityille, vammaisille, naisille, lapsille, juutalaisille, rikollisille, poliitikoille ja  myös oikeistopopulisteille itselleen.

Nyt, kun Eurooppa katsoo 1930-luvun tapahtumia, se häpeää oman hiljaisuutensa seurauksia. On hyvin mahdollista, että 50 vuoden kuluttua näitä vuosia muistellaan yhtä lailla häveten.

Lähteet:

Paul Craig ja Gráinne de Búrca: The evolution of EU law

Gráinne de Búrca: The Road Not Taken: The EU as a Global Human Rights Actor

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 

Luonto on hyväksytty tappaja

Japanilainen mies vuoden 1995 Koben maanjäristyksen muistopaikalla Koben satamassa Japanissa. Tuolloin järistys vaati yli 6 000 ihmisen hengen. Kuva: Linda Laine

LINDA LAINE

Luonnonvoimat ovat aivan yhtä arvaamattomia kuin terroristit, mutta silti esimerkiksi Pariisin ja Brysselin uhrit sekä lukuisat Syyrian taistelut saivat enemmän huomiota, kuin raunioissa loukuissa olevat japanilaiset ja ecuadorilaiset.

 

Viime viikolla Japanissa koettiin voimakkain maanjäristys sitten vuoden 2011 kolmoiskatastrofin. Myös Ecuadorissa maa järisi historiallisen voimakkaasti. Viimeviikkoista voimakkaampi järistys tapahtui Ecuadorissa yli sata vuotta sitten.

Molemmat järistysalueet kuuluvat Tyynenmeren tulirenkaaksi kutsuttuun alueeseen, jossa on paljon tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä. Maailman vuotuisista maanjäristyksistä 90 prosenttia tapahtuu tällä alueella.

Japanissa kuolleita on varsinaisen järistyksen ja sitä voimakkaamman jälkijäristyksen jäljiltä yli 40, ja Ecuadorissa lähennellään 300 kuolleen rajapyykkiä. Molemmilla järistysalueilla rakennukset, tiet ja sähköverkko ovat pahoin vaurioituneet. Japanissa 250 000 ihmisen on kerrottu jättäneen kotinsa. Ecuadorissa omaiset kaivavat käsin perheenjäseniään raunioista.

 

LUONTO SAA AIKAAN samanlaista äkillistä tuhoa ja kuolemaa, kuin mitä ihmiset aiheuttavat kalashnikoveilla ja pommi-iskuilla. Tuntuu siltä, että luonnonkatastrofien uhrien oletetaan kuitenkin olevan jotenkin tyytyväisempiä kohtaloonsa kuin niiden, jotka ovat  joutuneet ihmisten aikaansaamien kauheuksien kohteeksi. Luulisi, että rakennuksen alle murskautuminen on yhtä kivuliasta, aiheutti sen pommi tai mannerlaattojen nytkähtely.

Mieliimme on kuitenkin iskostunut ajatus luonnosta armottomana, mutta tasapuolisena hengenpäästäjänä. Luonto ei tähtää kehenkään, eikä se suunnittele iskujaan. Toisin kuin ihminen.

Lisäksi luonnonkatastrofeja pidetään usein luonnollisina ja välttämättöminä. Niihin voidaan varautua, mutta niitä ei voida estää. Ihmisten aiheuttamia katastrofeja sen sijaan pidetään luonnottomina ja siten myös traagisempina, koska ne olisi voitu välttää.

 

LUONNONKATASTROFIN ja ihmisten aikaansaamaan konfliktin jälkipyykit ovat kuitenkin hyvin samanlaisia. Ihmisiä on kuollut, elossa olevat ovat paenneet kodeistaan, infrastruktuuri on tuhoutunut ja monet ovat menettäneet mahdollisuuden elantonsa ansaitsemiseen. Elämän palautuminen normaaliksi vie vuosia. Esimerkiksi Haiti ei ole vieläkään noussut jaloilleen vuoden 2010 maanjäristyksestä.

Vastaavasti sekä luonto että ihminen tuhoavat yhtä armottomasti kulttuuriaarteita. Isis on turmellut Palmyran muinaiskaupungin, ja Kumamoton maanjäristys puolestaan romahdutti osan Kumamoton linnan 400-vuotiaasta muurista.

 

LUONTO JA IHMINEN pystyvät molemmat tuottamaan ja riistämään elämää. Silloin, kun tuhoa on luotu ja elämiä viety, ovat kaikki samalla viivalla, oli tuhon tuoja mikä tai kuka tahansa. Kaiken menettäneillä ei ole yhtään sen helpompaa Japanissa ja Ecuadorissa kuin Irakissa ja Syyriassa.

Helppoheikki, leikkausmaanikko ja kelvoton sotaan – Suomen ministerit kansan syynissä

Kansan Syvät Rivit

Sipilän hallituksen ensimmäisessä vuodessa on ollut käänteitä kuin saippuaoopperassa. Siksi Kansan Syvät Rivit heräsi talviuniltaan kertomaan, mitä kansa tästä kaikesta kiemurtelusta oikein tuumaa.

 

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.)

Voihan Veteli ja Kempele tuon Sipilän Juhan kanssa, ajattelin, kun palasin kevään ensimmäiseltä risusavotalta.

Savottaa on nimittäin ollut Juhallakin.

Äijä on noussut Suomen politiikan eliittiin nopeammin kuin mökkinaapuri kaupunkisuunnittelulautakuntaan liiterin kaavamuutoksen uhatessa. Silti mies itse vatuloi minkä kerkeää, vaikka pitäisi muka olla prosessikaaviot, kärkihankkeet ja yritysmaailman johtamismanööverit hallussa niin maan perusteellisen hyvin.

Itse en edes tiedä, miksi sillä puulaakitaustalla kehtaa niin paljon kehuskella. Maailma on pullollaan kaiken maailman helppoheikkejä, jotka kutsuvat itseään yrittäjiksi. Ei se ole mikään tae valtiomieskyvyistä.

 

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.)

En ole henkilökohtaisesti oikein koskaan ymmärtänyt Alexander Stubbin päälle, mutta viime aikoina hänestä on tullut helpommin lähestyttävä. Taannoisen numeroidenkeksimisjupakan jälkeen ministeri on pysynyt tiukasti asialinjalla, tihrannut lausuntoja papereista ja muutenkin pitänyt sellaisen epäsuomalaisen positiivisuuden minimeissään.

Kasvuyritys-puheenparret sen sijaan ovat pysyneet Alexin naamarissa. Pointit eivät vain lopu. Mutta kyllä se tuntuu kadunmiehestä kummalliselta, että miekkonen puhuu kokoomuksen puheenjohtajuudesta “projektina”. En tiedä, mitä siellä Hesassa puhutaan, mutta kehäkolmosen ulkopuollella projekti tarkoittaa, että pohjoiskarjalaisilta kielletään voi ja makkara.

Rankan projektin vuoksi Alexia tukevat kokoomusvaikuttajat pyysivät maaliskuun lopussa Stubbille työrauhaa istuvaa puheenjohtajaa tukevassa kannanotossaan.

Työrauha se on kyllä hyvä asia, jos se suodaan ministerille. Ehkä prosenttilaskutkin alkavat pikkuhiljaa sujua.

 

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.)

Dynaamisuutta, yritysmaailman arvoja ja suuria uudistuksia! Niitä Anne Berner on totisesti tuonut Suomen hallitukseen. Liikenne- ja viestintäministeri toteutti ensin kokoom… siis keskustalaista aluepolitiikkaa kurjistamalla maakuntien junayhteyksiä.

Kiitoksia vain Anne. Nyt pitää meidänkin huushollissa harkita auton ostoa, että pääsemme käymään Varkauden tehtaanhajussa isotätiä tervehtimässä.

Seuraavaksi raiteet avataan kilpailulle, ja veronkierr… siis verosuunnittelusta tunnettu ministerimme on todennäköisesti ministeripestinsä jälkeen haluttu henkilö junayhtiöiden hallituksissa.

Berner on sanonut olevansa politiikassa mukana vain tämän kauden. Bernerin motoksi sopisikin “Suomi minun bisnesteni kannalta parhaaseen kuntoon neljässä vuodessa”.

 

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.)

Brysselin komissiohommista ministerin tointa hoitamaan saapunut Olli Rehn on ottanut omakseen Ikean lanseeraaman lauseen “on ok muuttaa mieltään”.

Elinkeinoministeri Olli Rehn muutti näkemystään ydinvoimasta varsin selvästi vain puolessa vuodessa. Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta on kehittymässä uusi ja vakava energia- ja teollisuuspoliittinen pohjakosketus” vaihtui muotoon “Energiassa pidän ensimmäisenä vaihtoehtona vahvistaa uusiutuvan kotimaisen energian osuutta ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Sen rinnalla ydinvoima on siirtymäkauden välttämätön pahe.”

Totta kai ydinvoimala työllistää. Ainakin rakennusmiehiä, koska Olkiluoto ei ota valmistuakseen. Mutta näin Tsernobylin ydinvoimaonnettomuuden vuosipäivän lähestyessä, tavan kansalaiselle tulee mieleen, että voisi niitä olla turvallisempiakin tapoja työllistää kuin venäläinen ydinvoimala.

 

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.)

Minä pohdin vielä sellaista, että jos tämän hallituksen mediasuhde pitäisi tiivistää yhteen tapaukseen, se olisi puolustusministeri Jussi Niinistö A-studiossa.

Siinä välteltiin kysymyksiä, uhriuduttiin ja kaikki huipentui lapselliseen kiukutteluun. Väkisin hiipii mieleen, että Jussista ei olisi hyötyä sodan etulinjassa. Ei pakenemalla sotasankariksi tulla.

Tiedotuksessakin on ollut sotaministerillä puutteita. Presidentti Sauli Niinistö sai tiedon yhdysvaltalaisten hävittäjien ja panssarivaunujen saapumisesta Suomeen yhteisiin sotaharjoituksiin median kautta, koska ministeri Niinistön mielestä tällaisella treenailulla ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Sisäpolitiikkaako se Niinistön silmissä oli? No ainakin tiedämme sen, ettei Jussia kannata sijoittaa sodan aikana myöskään viestintätehtäviin, jos se mitenkään voidaan välttää.

 

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.)

En ole lääkäri, mutta diagnoosini opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle on akuutti leikkausmania. Sen verran paljon on juustohöylä heilunut Sannin sektorilla.

Sannia kiinnostaa myös lakikimaran saksiminen, eli niin sanottu normien purku. Byrokratian vihaaminenhan on kovin muodikasta. Käyrät kurkut ja tähtisädetikut, kerpele! Turhat säännöt poistettava, niillä se vienti lähtee vetämään!

#Suominousuun

#Suomikuntoon

#Kokoomusrokkaa

Sanni taisi unohtaa, että byrokratia pitää yllä myös hyödyllisiä asioita. Kun kuntien tehtäviä vähennetään, eli normeja puretaan, esimerkiksi vanhusten ja vammaisten eduista leikataan.

 

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.)

Lenita Toivakka on pysynyt ministerikautensa aikana jämäkästi omalla tontillaan. Yksi Lenitan tärkeimmistä arvoista onkin “yrittäjyys” ja jopa lempiväri, sininen, vaikuttaa olevan valittu yhteisymmärryksessä kokoomuksen viestintäosaston kanssa. Ihailtavaa omistautumista!

Kehitysministerinä Lenita näyttää keskittyneen lähinnä kehitysavun alasajoon. Samaan aikaan, kun hallituspuolueista kuuluu vaatimuksia, että ihmisiä pitää auttaa paikan päällä.

Mikkeliläistynyt hesalainen haluaa kehitysministerinä yritykset aiempaa vahvemmin mukaan kehitysyhteistyöhön. Se on hänen mielestään “win–win-mahdollisuus”. Ehkä emme ymmärrä toisiamme, koska Lenita on mikkeliläistynyt liikaa, mutta meillä päin 300 miljoonan kehitysyhteistyöleikkauksista on vaikea löytää yhtään ketään voittajaa.

 

Maatalous-, ympäristö- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.)

Kun vanhat korvani kuulivat ensimmäisen kerran Tiilikaisen Kimmosta, ajattelin, että tämä ukko se sopii tehtäväänsä. Että maatalous- ja ympäristöasioista vastaa luomuviljelijä. Sehän sopii kuin traktori Senaatintorille!

Tiilikainen onkin päässyt osallistumaan historiallisen Pariisin ilmasto-sopimuksen tekoon ihan ulkomailla asti. Kun sopimus saatiin kasaan, heitettiin ylävitoset, kuten hallituksen tyyliin kuuluu.

Maatalouspuolelta on sen sijaan näkynyt vähän erilaisia käsimerkkejä. Luomu-Kimmon kaudella maatalouspolitiikka ei ole nimittäin sujunut aivan Säkkijärven polkan tahtiin. Erityisesti metsähallituslaki ja maanviljelijöiden tukihäslinki ovat saaneet Kansan Syvät Rivit harkitsemaan sydämentahdistinta.

 

Ulkoministeri Timo Soini (ps.)

Kun ulkoministerimme Timo Soini esiintyy julkisuudessa, hänellä  on joka kerta takki eri päin. Takin vuoret vilkkuivat varsinkin silloin, kun Soini johti puolueensa vahvistamaan Kreikan kolmannen tukipaketin. Kyllä nauratti.

Perussuomalaisten kannattajia ei tainnut naurattaa, tai sitten he olivat siirtyneet nauramaan jonkun toisen puolueen reserviin taikka nukkuviin.

Timppa ei oikein tunnu tykkäävän muiden mokien selittelystä, ja kuka tykkäisikään. Edes populisti ei jaksa roikkua julkisuudessa, jos joutuu selittelemään puoluetovereidensa uusnatsiyhteyksiä.

Timppa onkin kertonut suosivansa äkkilähtöjä. Onhan se kätevää – pakoon pääsee lyhyelläkin varoitusajalla. Ministerin lempikohde on Lanzarote, eli nyt tiedämme mistä etsiä, kun Timppa on seuraavan kerran poliittisella pakomatkalla.

 

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.)

ja Hanna Mäntylä sosiaali- ja terveysministeri (ps.)

Nyt täytyy Kansan Syvien Rivien tunnustaa, että googleen piti mennä. Paljon sekään tiennyt.

Kävi ilmi, että Anu Vehviläisen yksi suurimmista saavutuksista on ollut maakuntavaalien ajankohdan siirtely. Vaalien on nimittäin ilmoitettu tulevan 2021, 2017 ja 2018. Olen pahoillani Anu, mutta tämä herättää melkein yhtä paljon luottamusta kuin Stubbin prosenttilaskut.

Hanna Mäntylästä sentään löytyy vuonna 2011 kirjoitettu Yle Lapin artikkeli, joka kuvasi Hanna Mäntylää “Vielä tuntemattomaksi lappilaiseksi politiitikoksi”. Jos tästä pitää jotain myönteistä veistellä, niin ainakin Ylen uutinen on pysynyt ajankohtaisena.

 

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.)

Sen verran elitisti minäkin olen, että oikeusministerinä haluaisin nähdä lainoppineen kansalaisen. Oikeusministerin ei kyllä paranisi kehottaa näitä Odineja tervetulleeksi kaduille, vaan käyttää se aika vaikka perustuslain kertaamiseen. Työministerinä olo sen sijaan on enemmän Lindströmin pihvi.

Tässä kohtaa seuraa kipeä tunnustus. Haluan kovasti uskoa, että Lindströmin Jari on hyvä äijä. Mies ei suolla turhan poliittista kielimattoa, eikä aiheuta äkillistä eliittiärsytystä ulosannillaan eikä ulkomuodollaan. “Perus-Jarppa” on niitä harvoja ministereitä, jonka kanssa voisi käydä lähibupissa kaatamassa pari karhua taikka kutsua terassille paistamaan kabanossia.

Yksi asia on kuitenkin maksanut Jarpalta kutsun makkarajuhliin. Helsingin Sanomien mukaan Jarppa nimittäin teki lopullisen päätöksen persuihin liittymisestä edesmenneen kansanedustajan Tony Halmeen puheiden perusteella. Oikeasti Jari?



Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.)

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on pannut tuulemaan, jotta suomalaiset saisivat helpommin alkoholia! Sipilän veneentulppavertauksen veroinen arvoitus silti on, että miten tämä liittyy Rehulan ministerisalkkuun. Vai onko kolmen ässän hallitus linjannut, että Alko kuuluu suomalaisten peruspalveluihin?

Perheiden tasa-arvosta perheministeri ei sitten olekaan niin välittänyt, sillä subjektiivinen päivähoito-oikeus katosi kuin Soini natsikohun uhatessa. Lisäksi samalla päivähoitomaksut nousivat niin, että suomalainen perusperhe joutuu miettimään palaamista 1960-luvulle, jolloin äidit olivat kotona.



Sisäministeri Petteri Orpo (kok.)

Sisäministeri Petteri Orpo on lehdistön ihannepoika, joka on säilyttänyt malttinsa pakolaiskriisin ja katupartioiden pyörityksessä.

Yhteen asiaan Orpo on kuitenkin kompastunut. Se on hänen oma nimensä.

Kansan Syville Riveille vuodettujen tietojen mukaan arvostettu sisäministerimme tulee puhelinlankoja pitkin mediataloihin, jos näkee nimensä taivutettuna kielioppisääntöjen mukaan “Orvon”. Orpo vaatii nimen taivutusta väärään muotoon “Orpon”.

Petteri hyvä, sukunimet taipuvat normaalien kielioppisääntöjen mukaan. Seuraavan kerran, kun Orpo näkee mediassa nimensä taivutettuna oikein, eli Orvon, herra sisäministeri voi soittaa toimituksen sijaan Kotimaisten kielten keskuksen nimistön neuvontapuhelimeen: 0295 333 203 (torstaisin ja perjantaisin klo 10–12).

Kansan Syvät Rivit