Hallitus joutaa jälki-istuntoon kertaamaan perustuslakia

Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Keväällä kautensa aloittanut hallitus halusi uudistaa poliittisen päätöksenteon, ja on onnistunut siinä. Suomen uudessa poliittisessa kulttuurissa hallitus kävelee tietoisesti perustuslain yli.

 

Sipilän hallitukselle perustuslaki on politiikan teon este. Lain olemassaolosta on jouduttu muistuttamaan niin pakkolakien, turvapaikanhakijoiden kuin sote-uudistuksenkin kohdalla.

Muistuttajistakaan hallitus ei ole pitänyt. Pakkolakien perustuslaillisuuden kyseenalaistanut ammattiyhdistysliike on ajettu nurkkaan, ja professoreille ja dosenteille on kerrottu, että he ovat aina kieltämässä kaiken.

 

USEAT hallituksen esitykset on tuotu julkisuuteen, vaikka ne ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Räikein esimerkki on suunnitelma kahden kerroksen sosiaaliturvasta oleskeluluvan saaville turvapaikanhakijoille. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

On selvää, että Sipilän hallitus haluaa heikentää perustuslaissa määritettyjä perusoikeuksia. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen asettaa lapset eriarvoiseen asemaan, koulutusleikkaukset heikentävät tasa-arvoa, ja kaiken seurauksena tuloerot kasvavat.

Perusoikeuksia voidaan kyllä heikentää, jos se palvelee koko yhteiskunnan etua. Esimerkiksi sananvapautta rajataan siten, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rangaistavaa, eikä elinkeinovapaus ole niin täydellinen, että ihmiskauppa olisi laillista.

 

VALITETTAVASTI hallituksen asenne lainsäätämistä kohtaan on huolestuttavan välinpitämätön. Lait pitäisi valmistella alusta asti perustuslain mukaisiksi ja vaikutukset arvioida huolellisesti.

Hallitus tietää tämän, ja siksi valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi hallituksen kuulleen perustuslakiasiantuntijoita työelämäpaketin valmistelussa, vaikka sitä ei ollut tehty.

Välinpitämättömyydestä kieli myös Stubbin tietoinen valehtelu eduskunnan edessä.

Kansalaisten kannalta pelottavimman kommentin sanoi kuitenkin pääministeri Juha Sipilä kesäkuussa. “Uudistetaan ensin, arvioidaan sitten”, oli pääministerin vastaus, kun professorit kysyivät hallitusohjelman tasa-arvovaikutuksista.

Monet hallituksen esityksistä ovat kaatuneet perustuslakiin, kansalaisten vastustukseen tai opposition teettämiin laskelmiin. Kun esitys on todistettu hataraksi ja vaikutukset huonoiksi, hallitus mieluummin peruu esityksensä kuin tekee siitä kelvollisen. Esityksen korjaaminen esimerkiksi perustuslain mukaiseksi ei siis kiinnosta hallitusta.

 

PERUSTUSLAIN väheksymisellä voi olla vakavia seurauksia, sillä perustuslaki on ensimmäinen edellytys oikeusvaltiolle. Lain tarkoituksena on luoda tasa-arvoinen ja hyvä elämä kaikille, ja suojella yksilöä poliitikkojen ja toisten kansalaisten hulluimmilta ideoilta.

Perustuslain olemassaolo ei kuitenkaan takaa sitä, että sitä noudatetaan. Esimerkiksi Unkari, Turkki ja Tsekki olivat aikanaan matkalla kohti oikeusvaltiota, mutta kaikkien suunta on kääntynyt itsevaltaisten ja korruptoituneiden poliitikkojen takia.

Tällaisissa valtioissa instituutiot toimivat ja kansalaisten arki sujuu, mutta julkisivun takana kaikki keinot ovat sallittuja. Poliitikot saattavat käyttää perustuslakia politikointiin tai toimia, kuin perustuslakia ei olisi olemassa. Myös kansalaiset voivat ylittää omat oikeutensa ja laistaa velvollisuuksistaan.

 

SUOMESSA sekä poliitikot että kansalaiset ovat hyväksyneet ajatuksen kaikille kuuluvista, perustuslaissa määritetyistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Tämä ajattelutapa on syntynyt pitkän ajan kuluessa, ja Suomen maine edistyksellisenä demokratiana perustuu pitkälti tähän.

Suomi onkin perinteisesti ollut opettaja. Suomi on kertonut kehittyville valtioille, kuinka yhteiskunnasta poistetaan korruptio ja kuinka kansanvalta toteutuu.

Sipilän hallituksen asenne lainsäätämiseen on kääntänyt tilanteen päälaelleen. Nyt joutaisimme itse jälki-istuntoon kertaamaan, miksi perustuslailla on väliä. Rangaistuksena ministerimme voisivat kopioida perustuslain pykälät kymmenen kertaa.

Vaikka Suomi on vielä kaukana esimerkiksi Turkin itsevaltaisesta hallinnosta, sekä kansalaisten että poliitikkojen on hyvä muistaa, että demokratia ei ole pysyvä tila edes Suomessa.

Lue lisää:

Suomen perustuslaki

YK:ssa ihmisoikeuksia valvovat niiden rikkojat

LINDA LAINE

Burundi on väkivallan riivaama valtio, joka vahtii ihmisoikeuksien toteutumista YK:n nimissä seuraavat kolme vuotta. Maan oma ihmisoikeustilanne on karmiva.

 

Itä-Afrikan suurten järvien alueella sijaitseva Belgian kokoinen Burundi on Afrikan seuraava sirpalepommi. Viime huhtikuusta lähtien tästä 10 miljoonan ihmisen asuttamasta, maailman toiseksi köyhimmästä valtiosta on paennut yli 200 000 ihmistä. Suurin osa on siirtynyt naapurimaihin, kuten Ruandaan, Tansaniaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Maassa opposition toimintaa tukahdutetaan pelottelulla ja murhilla. Journalisteja vangitaan ja tapetaan, sekä hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminta tehdään mahdottomaksi.

Edellisen Burundia repineen sisällissodan päättymisestä tuli tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta, ja nyt maa tasapainoilee uuden konfliktin kynnyksellä. Hallituksen ja protestoijien välisten yhteenottojen on jo kuukausien ajan povattu kärjistyvän uudeksi sisällissodaksi. Samaan aikaan maan poliitikot käyttävät valtataistelussaan hyväkseen maan etnistä jakautumista hutuihin ja tutseihin. Senaatin johtaja Reverien Ndikuriyo uhkasi lokakuussa murskata hallinnon vastustajat ja antoi seuraavan lausunnon:

“Tänään poliisi ampuu jalkoihin… mutta kun tulee se päivä, jolloin käskemme heidän ‘ryhtyä töihin’, meille on turha tulla itkemään.”

­ Reverien Ndikuriyo

Termiä ‘ryhtyä töihin’ käytettiin vuonna 1994 Ruandan kansanmurhassa koodina yli 800 000 tutsin ja maltillisen hutun systemaattiselle tappamiselle. Vastaavanlaisia puheenvuoroja laukomalla poliitikot luovat pohjaa uudelle etniselle ajojahdille, joka voi levitä myös naapurimaihin.

 

VÄKIVALTAISUUDET ALKOIVAT Burundissa viime huhtikuussa, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti hakevansa kolmannelle kaudelle. Maan perustuslain mukaan presidentti saa olla vallassa ainoastaan kaksi kautta peräkkäin. Presidentin kolmas kausi on perustuslainvastainen.

Nkurunziza sai kuitenkin ehdokkuudelleen maan oikeuslaitoksen hyväksynnän vetoamalla siihen, että ensimmäiselle kaudelle hänet nimitti parlamentti. Ensimmäistä kautta ei siis lasketa.

Oikeuden päätöstä seurasivat kahakat maan pääkaupungin Bujumburan kaduilla. Etenkin oppositio oli pettynyt ja raivoissaan. Väkivaltaisuudet leimahtivat uudelleen heinäkuussa, kun useaan kertaan lykättyjen presidentinvaalien voittajaksi julistettiin yllätyksettömästi Nkurunziza. YK on kyseenalaistanut sekä vaalien rehellisyyden että tuloksen.

Nyt, viisi kuukautta vaalien jälkeen, tilanne on edelleen kaoottinen. Ruumiita löydetään kaduilta lähes päivittäin, eikä tappajista ole esittää muuta kuin arvailuja. YK:n ihmisoikeusjärjestön mukaan maassa on viime huhtikuun jälkeen tapettu yli 400 ihmistä ja määrä kasvaa. Suurin osa kuolleista on Nkurunzizan vastustajia, mutta joukossa on myös poliisin ja turvallisuusjoukkojen jäseniä.

Yksi asia on varma. Hallitus kurittaa kansaa systemaattisella väkivallalla.

 

LOKAKUUSSA POLIISIN erikoisjoukot iskivät maan pääkaupungissa, Ngagaran asuinalueella tappaen yhdeksän ihmistä. Tapettujen joukossa oli muun muassa Burundin kansalliselle radio- ja televisioasemalle työskennellyt kameramies, sekä hänen vaimonsa ja kaksi lastaan. Surmansa sai myös Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n työntekijä. Silminnäkijöiden mukaan uhrit marssitettiin ulos talosta ja teloitettiin ampumalla.

Vajaat kaksi viikkoa myöhemmin Burundi valittiin YK:n ihmisoikeusneuvostoon. Se aloittaa ihmisoikeuksien vartioinnin tammikuussa 2016.

Marraskuussa presidentti Nkurunziza puolestaan ilmoitti, että jokainen, joka ei luovuta aseitaan viranomaisille on valtion vihollinen ja hänet voidaan tuomita terrorismilakien mukaisesti. Viisi päivää kestänyt luovutusaika sai sadat ihmiset hylkäämään kotinsa väkivaltaisuuksien pelossa. Luovutusajan päätyttyä ainakin 12 ihmistä tapettiin.

Joulukuussa Bujumburan kaduilta löydettiin yöllisten yhteenottojen jälkeen ainakin 87 ihmisen ruumiit. Suurin osa kuolleista oli nuoria miehiä, ja osalla uhreista kädet oli sidottu selän taakse.

Burundin väkivallan on tuominnut muun muassa YK , Afrikan Unioni  ja jopa Paavi. Myös Burundin naapurimaissa on tuomittu siviileihin kohdistuva väkivalta. Esimerkiksi Ruandan presidentti Paul Kagame kommentoi tilannetta seuraavasti:

“Ihmisiä tapetaan päivittäin, ruumiita löytyy kaduilta… Johtajat kuluttavat aikaansa ihmisiä tappaen.”

– Paul Kagame

Tosin mainittakoon, että ei-niin puhtoinen presidentti Kagame hakee niin ikään oikeutusta kolmannelle peräkkäiselle kaudelle, joka on Ruandan perustuslainvastainen. Ruandalaiset äänestivät perustuslain muuttamisesta 19. joulukuuta järjestetyssä kansanäänestyksessä. Maan vaalikomission mukaan 98 prosenttia äänestäneistä sanoi kyllä presidentin jatkokaudelle.

 

BURUNDIN HYVÄKSYMINEN YK:n ihmisoikeusneuvostoon vaurioittaa koko järjestön mainetta.

YK on kuitenkin omien sääntöjensä vanki. Neuvostoissa on oltava tietty määrä edustajia eri alueilta, ja ne saavat itse nimetä ehdokkaansa. Afrikalla on ihmisoikeusneuvostossa yhteensä 13 paikkaa, ja tällä hakukierroksella ehdolle asetettiin tasan se määrä maita, kuin mitä avoimia paikkoja oli tarjolla. YK:n kädet ovat sidotut.

 

 

Sori Laurent Fabius, nuijan isku ei pysäytä ilmastonmuutosta

KARLA KEMPAS

Maailman päättäjien kommenteista voisi päätellä, että yhden sopimuksen allekirjoittaminen pelastaa planeettamme ilmastonmuutokselta. Valtablogi kävi läpi Pariisin ilmastosopimuksen pääkohdat ja vertasi tehtyjä päätöksiä päättäjien lausuntoihin.

 

“Ylävitoset heitettiin.”

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen

“Ilmastosopimus tarkoittaa, että lapsenlapsemme näkevät, että teimme velvollisuutemme planeettamme tulevaisuuden turvaamiseksi.”

Ison-Britannian pääministeri David Cameron

“Maailma on nyt valmis vastaamaan ilmastohaasteeseen.”

Pääministeri Juha Sipilä Twitterissä

“Pienellä nuijalla voi tehdä suuria asioita.”

Ilmastokokouksen puheenjohtaja Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius

 

Pariisin ilmastokokouksen osanottajamaat saavuttivat sovun lauantai-iltana, päivän myöhässä aikataulusta. Pariisin ilmastosopimus on maailman ensimmäinen, kaikkia maita oikeudellisesti sitova ilmastosopimus. Neuvottelijat tiukensivat ilmaston lämpenemistä koskevia tavoitteita, päättivät ilmastorahoituksesta ja korvauksista haavoittuvaisille maille.

Kun 34-sivuinen asiakirja kelpasi kaikille, päättäjät halasivat, pitivät toisiaan käsistä ja taputtelivat toisiaan selkään. Sitten alkoi lausuntokierros, jossa osapuolet kiittelivät kilvan syntynyttä sopimusta.

 

PARIISIN sopimuksen kehutuin kohta käsittelee sitä, kuinka paljon maailman keskilämpötila saa nousta verrattuna esiteollisen ajan lämpötilaan. Lauantaina sorvatussa sopimuksessa ilmaston lämpeneminen rajoitetaan alle kahteen asteeseen. Sama yläraja on tuttu vanhoista ilmastosopimuksista, ja sitä perustellaan sillä, että sitä korkeampi lämpötilannousu olisi kohtalokas esimerkiksi useille Saharan eteläpuolisen Afrikan maille.

Uutta Pariisin sopimuksessa on se, että maiden toivotaan pyrkivän korkeintaan 1,5 asteen lämpötilannousuun.

Niin ympäristöjärjestöt kuin valtiopäämiehetkin ovat kiitelleet sopimukseen kirjattua tavoitetta kunnianhimoisuudesta. Ja kunnianhimoinen tavoite onkin. Varsinkin, kun käy ilmi, että päästörajat, joihin maailman valtiot ovat sitoutuneet, eivät riitä sopimuksen tavoitteeseen. Eivät kahteen asteeseen, eivätkä todellakaan puoleentoista asteeseen. YK:n arvioiden mukaan nykyisiä sitoumuksia noudattamalla maailman keskilämpötila nousee 2,7 asteella. Se on liikaa.

 

MYÖS KIINAN rooli oli kokouksen aikana luupin alla.

Kiina on maailman suurin kasvihuonepäästöjen alkulähde ja tunnettu siitä, että se on aiemmin jättänyt ilmastosopimukset allekirjoittamatta. Lisäksi tämä Itä-Aasian voimavaltio on maailman toiseksi suurin talous. Siitä huolimatta se nauttii yhä kehitysmaiden erivapauksista.

Kehitysmaa-status vaikuttaa siihen, kuinka kalliiksi ilmastosopimusten ratifioiminen maalle tulee. Kehitysmailla ei nimittäin ole aiemmissa sopimuksissa ollut velvollisuuksia leikata päästöjään tai maksaa köyhille maille avustuksia.

Pelkästään se, että Kiina on mukana sopimuksessa, on edistystä. Mutta kun ajattelee, että maailman toisiksi suurin talous ei edelleenkään ole velvoitettu maksamaan ilmastorahaa mereen hukkuville saarille, on vaikea olla kurtistamatta kulmiaan. Kaiken lisäksi Pariisin sopimus ei lisännyt Kiinan päästövelvotteita.

Ei siis ihme, että kiinalaiset ovat olleet tyytyväisiä sopimukseen.

 

KOKOUKSEN päätökset ovat kiistatta historialliset. Nyt on saatu ensimmäistä kertaa aikaan ilmastosopimus, joka sitoo jokaista maata Suomesta Australiaan, Yhdysvalloista Kiinaan. 195 maan mukanaolo ei silti tarkoita, että olisimme saaneet ilmastonmuutoksesta niskalenkin.

Maiden solmima sopimus on lähinnä viesti, sillä tavoitteet ja toiminta ovat aivan eri maailmoista. Sopimus ei aseta sanktioita rikkureille ja kunnianhimoisimmatkin tavoitteet on kirjattu “pyrkimyksiksi”. Lisäksi koko sopimusnivaskassa ei käytetä kertaakaan ilmaisua “fossiilinen energia”.

On oikeastaan aika hämmentävää, että sopimusta kutsutaan sitovaksi.

Yksi sopimus ei ole ihmelääke ilmastonmuutokseen, varsinkaan jos sopimukseen jätetään porsaanreikiä. Esimerkiksi kasvihuonekaasujen kasvun käännekohdan toivottiin tulevan “niin pian kuin mahdollista”. Näin avoimet aikataulut antavat valtioille mahdollisuuden viivytellä.

Näyttää siltä, että Pariisin ilmastokokousta voi pitää onnistumisena vain, koska aiemmat ilmastosopimukset ovat olleet niin kehnoja. Täysin epäonnistuneen Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen mikä tahansa sopimus näyttäytyy hyvässä valossa.

Pariisin sopimus on askel oikeaan suuntaan, mutta toistaiseksi hyvin lyhyt sellainen. Edessä on sopimuksen yksityiskohdista sopiminen ja ratifioimisrumba. Työ on vasta alussa.

Vielä ei ole ylävitosten aika. Vielä ei päättäjien pitäisi yliarvioida nuijansa voimaa.

 

Lue lisää päättäjien kommentteja sopimuksesta tästä HS:n jutusta ja tästä Ylen artikkelista.

Ylen tiivistys sopimuksen sisällöstä

Ilmastosopimus kokonaisuudessaan

Säteilevän kauniit saaret – Japanin paluu ydinvoimaan

LINDA LAINE

Maanjäristys, tsunami, ydinonnettomuus. Kolmoiskatastrofin jälkiä siivotaan Japanissa edelleen. Samaan aikaan maan hallitus kiirehtii käynnistämään lähes kaksi vuotta uinuneita ydinreaktoreita, vaikka niiden tuottamalle jätteelle ei ole löydetty loppusijoituspaikkaa.

 

Japanin pääsaarella sijaitsevan Fukushima Daiichin kolmen ydinreaktorin sulaminen vuonna 2011 aiheutti Japanissa ydinvoiman vastaisen rintaman, ja  kaikki maan ydinvoimalat suljettiin. Syyskuuhun 2013 mennessä 43 toimintakuntoista reaktoria hiljeni, ja sähkön hinta karkasi käsistä.

Vuonna 2010 Japani tuotti vajaan kolmanneksen käyttämästään energiasta ydinvoiman avulla. Tuottaakseen tarpeeksi sähköä 127-miljoonaiselle kansalle ydinvoiman poistuttua kuvioista Japani lisäsi ulkomailta tuotujen fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Japani on tällä hetkellä maailman suurin nestemäisen maakaasun maahantuoja.

Öljyn ja kaasun käyttö ei kuitenkaan laskenut sähkön hintaa entiselleen. Esimerkiksi Tokion alueella kotitalouden kuukausittainen sähkölasku nousi keskimäärin noin 15 eurolla vuosien 2011 ja 2015 välisenä aikana. Kaiken lisäksi Japanin hiilidioksidipäästöt kasvoivat.

 

YDINVOIMAKYSYMYS on ollut erityisen arka aihe nykyisen pääministerin Shinzo Aben hallitukselle, joka kannattaa ydinvoimaa. Kansan syvät rivit pitävät ydinvoimaa vaarallisena, mutta toisaalta voimaloiden työllistävä vaikutus ja ja ydinvoiman tuomat helpotukset sähkön hintaan saavat monet toivomaan ydinvoiman paluuta. Ihmiset poukkoilevat leiristä toiseen.

Viime syyskuussa ydinvoiman puolustajat saivat erävoiton, kun Kyushun saarella  Satsumasendaissa käynnistettiin maan ensimmäinen ydinreaktori lähes kahteen vuoteen. Tuolloin ydinvoimalan porteilla nähtiin noin 200 mielenosoittajan joukko, johon liittyi myös ydinkatastrofin aikana Japanin pääministerinä toiminut Naoto Kan.

Ex-pääministeri Kanin huoli ydinvoiman turvallisuudesta ei ole aiheeton. Japani sijaitsee neljän mannerlaatan yhtymäkohdassa, ja maa järisee keskimäärin 4 800 kertaa vuodessa. Näistä suurin osa on alle neljän magnitudin maanjäristyksiä, jotka eivät aiheuta mittavaa tuhoa. Suuren järistyksen uhka on kuitenkin aina olemassa. Ennemmin tai myöhemmin maa järisee jälleen yhtä rajusti kuin maaliskuussa 2011.

Tulevaisuudessa näemme yhä useampien ydinvoimaloiden heräävän henkiin Japanissa. Lokakuussa käynnistettiin Satsumasendain kakkosreaktori ja kolmannen ydinreaktorin käyttöönottaminen on vain ajan kysymys. Tietotoimisto Bloombergin mukaan yksi vahva kandidaatti kolmanneksi käynnistettäväksi reaktoriksi on Ikatan ydinvoimalan kolmosreaktori. Aikaisintaan se voidaan käynnistää ensi maaliskuussa.

Koko maassa uudelleenkäynnistämislupa on annettu ainakin 18 reaktorille.

 

LÄHES KAKSI ydinvoimatonta vuotta kostautuivat etenkin ympäristölle, koska uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen ei pystynyt korvaamaan ydinvoiman jättämää energia-aukkoa.

Ennen katastrofia Japanin energiasta 9 prosenttia tuotettiin uusiutuvilla energianlähteillä, lähinnä vesivoimalla. Aurinkovoiman osuus oli prosentti.

Kolmoiskatastrofin ja ydinvoimaloiden sulkemisen jälkeen hallitus otti käyttöön syöttötariffin, joka velvoitti energiayhtiöt ostamaan sähköä 40 jenin kilowattituntihinnalla. Kuka tahansa, joka laittoi aurinkopaneelit katolleen saattoi ryhtyä sähköntuottajaksi.

Viime vuoden lopulla Japanin suurimmat energiayhtiöt ilmoittivat aurinkoenergian tuottajille, etteivät ne voi ostaa enempää sähköä. Samaan aikaan hallitus laski aurinkosähköstä maksettavan korvauksen määrää 27 jeniin kilowattitunnilta.

Viime kesäkuussa Aben johtama hallitus asetti tavoitteeksi, että vuoteen 2030 mennessä 24 prosenttia maan energiantuotannosta tulee uusiutuvista energialähteistä. Japanilla on kuitenkin edellytykset paljon suurempaan prosenttiosuuteen.

Japanissa on yli 100 aktiivista tulivuorta ja mahdollisuudet esimerkiksi geotermisen energian valjastamiseen samoin kuin tuuli-, vesi- ja aurinkovoiman tuotannon lisäämiseen. Uusiutuvien energialähteiden lupaavasti alkanut kehitys uhkaa kuitenkin hidastua nyt kun ydinreaktorit otetaan jälleen käyttöön .

Japani näyttääkin siirtyvän takaisin ennen Fukushiman katastrofia harjoitettuun energiapolitiikkaan. Maan hallitus on ilmoittanut, että ydinvoimaa tarvitaan luomaan pohja Japanin omavaraiselle energiantuotannolle.

REAKTORIEN KÄYNNISTÄMINEN uudelleen on ympäristön kannalta ristiriitaista. Aluksi voimaloiden käyttöönotto hyödyttää ympäristöä, sillä se vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa ja siten myös päästöjen määrää. Toisaalta ydinvoimaloiden lopputuote, eli säteilevä ydinjäte ei ole millään muotoa ympäristöystävällistä.

Jatkuvasti järisevässä valtiossa ydinjätteen varastointi on hankala kysymys. Jätettä on vuosien saatossa kuljetettu laivarahdilla hävitettäväksi muun muassa Ranskaan ja Isoon-Britanniaan.

Fukushima on osoittanut, että ympäristöön päästyään ydinjäte aiheuttaa tuhoa ja riesaa vuosikausiksi. Yksistään Fukushiman siivoaminen ydinjätteestä vie voimalan omistavan Tokyo Electric Power Companyn mukaan noin 40 vuotta. Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan siivoustöissä voi kestää vuosikymmeniä kauemmin.

Fukushimasta kaavitun jätteen säilytys on myös ongelmallista. Tällä hetkellä tuhannet siniset ja mustat jätesäkit koristavat Fukushiman maisemaa, kun niiden sisältämälle likaiselle jätteelle etsitään säilytyspaikkaa. Syyskuussa yli sata säkkiä voimalan alueelta kerättyä säteilevää jätettä pääsi karkuteille, kun aluetta kurittaneet tulvat huuhtoivat säkit läheiseen jokeen.

Tällä hetkellä ydinjätteelle ei ole Japanissa loppusijoituspaikkaa, vaan maan 17 000 tonnin jätevuori etsii edelleen kotia. Yksikään kaupunki ei ole tarjonnut sille vapaaehtoisesti majapaikkaa. Vuonna 2007 Toyon kaupungin pormestari kokeili onneaan, mutta hänet äänestettiin nopeasti ulos virasta. Yli kymmenen vuoden tuloksettoman odottelun jälkeen maan hallitus päätti vuonna 2013 vihdoin itse etsiä turvallisen paikan jätteen loppusijoitukselle.

Tällä kierroksella ei vapaaehtoisuutta enää kysytä. Kahden vuoden etsintöjen jälkeen loppusijoituspaikka on Japanissa edelleen suuri kysymysmerkki.

Lämpimästä ilmastosta hyötyy koko Suomen kansa

Kansan Syvät Rivit, Valtablogin pakinoitsija

Mietin tässä vaan, kun maailman päättäjät nyt kokoontuvat Pariisiin, että miten sitä meidän pieni Suomi siellä suuressa kokouksessa pystyy puoliaan pitämään. Joutessani lueskelin vähän esityslistoja, ja kyllä meni päivä pilalle, kun tajusin, miten meitä taas viedään kuin naapurin isäntää Ikeassa.

SUNNUNTAINA 98 vuotta täyttänyt isänmaamme on ilmastonmuutoksen pääuhri. Kuten presidentti Niinistö kokouksen avauspuheessaan asiallisesti muistutti, on Suomi kärsinyt ilmastonmuutoksesta enemmän kuin muut maat, sillä meillä ilmasto lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin maailmassa keskimäärin.

Suomen sijaan huomio Pariisissakin on keskittynyt Tyynenmeren pikkuruisiin saarivaltioihin, joissa ihmisten pelätään kastelevan varpaansa merenpinnan noustessa. Jos ihmiset jaksaisivat itse ottaa asioista selvää, huomaisivat he, että ei se Tuvalu minnekään huku. Itse asiassa suurin osa Tyynenmeren saarista on kasvanut 1960-luvulta lähtien.

Me sen sijaan olemme menettäneet hohtavat hiihtohankemme, ja punkkeja on jo Keski-Suomessa saakka. Jopa Suomen mahdollisuudet mäkihypyn maailmancupin järjestäjänä ovat vaarassa. Kyllä nyt pitäisi ottaa järki käteen! Suomen täytyy lopettaa huonon omantunnon poteminen siitä, että meillä Hanasaaren nokassa kököttää muutama hiilikasa. Meidän on rohkeasti tartuttava hyötyihin, joita ilmastonmuutos meille tuo.

JOS LÄMPENEMINEN JATKUU yhtä tehokkaasti kuin tähän saakka, pitenee satokautemme jopa kaksi kuukautta vuoteen 2100 mennessä. Satokauden ja peltopinta-alan kasvu voi edistää Suomen elintarvikevientiä, koska muut maat ovat tuhonneet omaa viljelymaataan. Lisäksi viljelykasviemme kirjo ja eläinlajistostamme muuttuvat monipuolisemmiksi. Tylsien perunan ja sokerijuurikkaan sijaan peltojamme valtaavat auringonkukka, hamppu ja maissi. Lintuharrastajilla riittää pian yhä enemmän bongattavaa.

Ja ajatelkaa nyt, miten hyvää aluepolitiikkaa ilmastonmuutos on! Etelään valuneet ihmiset voivat pian palata takaisin Lappiin viljelemään maata. Pakolaiset voidaan siirtää Etelä-Savoon kekoamaan norpille talvipesiä sinne, missä jäätä vielä on.

Mutta täytyy sanoa, että kyllä minä yhdestä asiasta olin tyytyväinen niitä esityslistoja selatessani: lihan tuotannosta siellä ei puhuttu mitään. On siellä joku tolkku sentään ollut papereita laatimassa.

Neljä näkökulmaa Pariisin ilmastokokoukseen

Kuva: Oona Lohilahti

Maailman päättäjät ovat kokoontuneet Pariisiin keskustelemaan maapallomme tulevaisuudesta. Ilmastokokouksen tärkein tavoite on saada aikaan säännöt, joiden avulla ilmastonmuutosta saadaan hidastettua.

 

Pariisissa ilmastokokouksen neuvottelupöydissä istuu lähinnä valtioiden edustajia. Osapuolina on valtioiden muodostamia ryhmiä, kuten Euroopan unioni, öljyvaltioiden muodostama ryhmä ja sademetsien lähivaltioiden liittouma. Suurimmat kysymykset ovat, miten jaetaan vastuut teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä ja tuleeko sopimuksesta ylipäätään oikeudellisesti sitova.

Valtablogi avaa neljän tahon suhdetta ilmastosopimukseen.

 

TEOLLISUUSMAAT

Rikkailla teollisuusmailla on Pariisin ilmastokokouksessa kaikista suurin vastuu. Vaikka maiden päästöjä tarkastelisi millä tahansa mittarilla, niiden vaikutusta ilmastonmuutokseen ei voi kieltää. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon muistutti tänä syksynä G20-ryhmän maita siitä, että ne vastaavat yli 75 prosentista maailman hiilidioksipäästöistä. Esimerkiksi Iso-Britannia on ehtinyt saastuttaa ilmastoa vuosisatoja kauemmin kuin vaikkapa Tansania.

Suurimpien päästelijöiden listan kärjessä keikkuvat lähes poikkeuksetta Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Saksa. Suomi kärkkyy kärkikolmikkoa maailman neljänneksi suurimmalla kuluttajakohtaisella hiilijalanjäljellä.

Teollisuusmailla on likaisen historian lisäksi myös rahaa ja osaamista. Siksi on ensisijaisesti niiden velvollisuus rahoittaa tutkimuksia, jotka tuottavat tekniikkaa ja tietoa, joiden avulla ilmastonmuutosta voi hidastaa.

Osa teollisuusmaista ymmärtää vastuunsa, mutta esimerkiksi Yhdysvallat on aiemmin jättäytynyt esimerkiksi Kioton pöytäkirjan ulkopuolelle.

KEHITTYVÄT MAAT

Kehittyvien maiden rooli neuvotteluissa on hankala, koska ryhmä on hajanainen. Siihen kuuluu monta pientä edunvalvontaryhmää. Kiinan, Intian ja öljymaiden toiveet poikkeavat suuresti pienten saarivaltioiden ja esimerkiksi Etelä-Amerikan nousevien talouksien tavoitteista. Runsaasti päästöjä tehtailevan Kiinan näkemykset päästörajoista ovat erilaiset kuin köyhien Afrikan maiden.

Arvioiden mukaan kehittyvät valtiot tarvitsevat ilmastorahoitusta vuoteen 2020 asti 100 miljardia dollaria vuodessa, jotta ne voivat selviytyä ilmastonmuutoksen seurauksista ja leikata päästöjään. Tukea maksavat pitkään saastuttaneet rikkaat maat. Ilmastorahastossa on nyt vain hieman yli 60 miljardia dollaria, vaikka rahoituksen tarve tiedetään. 

Kehittyvien maiden tilanne on huomioitu ilmastosopimuksissa. Kioton pöytäkirjassa vuonna 1997 kehitysmaille ei asetettu velvoitteita, mutta teollisuusmaita velvoitettiin vähentämään päästöjään. Pariisissa tilanne voi muuttua. Esimerkiksi Euroopan parlamentti on ehdottanut velvoitteiden lisäämistä kehittyville maille päätöslauselmassaan syksyllä 2015.

KANSAINVÄLISET YHTEISÖT

EU:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet toimimaan niin, että ilmasto lämpenisi korkeintaan kaksi astetta kuluvan vuosisadan aikana. Vuosi sitten EU päätti vähentää päästöjään 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. EU:n ilmastoasioista ja energiasta vastaavan komissaarin Miguel Arias Cañeten mukaan EU:lle on tärkeintä yhteisen pitkäjänteisen sopimuksen ja tarkkailujärjestelmän solmiminen. Hän on korostanut erityisesti kehittyvien maiden tukemista ja yritysten osallistumisen tärkeyttä.

Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD on ajanut yhtenä päätavoitteenaan päästöjen hinnan tiukkaa määrittelyä. Se haluaa hintakilpailulla edistää vähäpäästöisten tuotteiden ja ratkaisujen kilpailukykyä. Useat maat ovat jo säätäneet päästöille kiinteän hinnan tai vaikuttaneet siihen verotuksella.

IMF, eli Kansainvälinen valuuttarahasto, on seisonut OECD:n rinnalla hiilen hinnan nostamisessa. IMF on korostanut, miten myös valtiovarainministeriöillä on tärkeä rooli teollisuuden ohjailussa ympäristöystävällisille raiteille. Se on kannustanut valtioita sopimuksen aikaansaamiseen, sillä se on huolissaan etenkin kehittyvien maiden taloudesta. Myös valtakunnalliset elinkeinojärjestöt ovat puhuneet maailmanlaajuisen päästökaupan puolesta.

YRITYKSET

Konsulttiyritys PwC:n raportin mukaan yrityssektori pystyisi kansainvälisesti tekemään 65 prosenttia hiilidioksidipäästöjen leikkauksista, jotka vaaditaan ilmaston lämpenemisen pitämiseen alle kahdessa asteessa. Suomessa suuri osa yrityksistä myös suhtautuu ilmastonmuutoksen torjuntaan myönteisesti. Sitran viime vuonna suomalaisyrityksille teettämän kyselyn mukaan 83 prosenttia vastanneista piti ilmastonmuutosta merkittävänä tekijänä toiminnalleen.

Mielipiteet ovat kuitenkin merkityksettömiä, jos ne eivät johda tekoihin. Vähähiilisyyttä pidettiin tutkimusvastauksissa tärkeänä, mutta vain neljännes 500 vastanneesta yrityksestä kertoi mittaavansa hiilijalanjälkeään.

Hiilineutraalius näyttää olevan edelleen yrityksen imagoa kiillottava trendisana. Sitran tutkimuksesta paljastui, että yritysten mukaan suurimmat kannustimet hiilineutraaliuteen tulevat jätemäärän vähentymisestä, myönteisestä yrityskuvasta ja lainsäädännön pakotteista. Hiilineutraaliuden tuomia uusia liiketoimintamahdollisuuksia pidettiin vähiten tärkeinä vaikuttimina.

Yritykset eivät tosissaan yritä pienentää hiilidioksidipäästöjään, jos hiilineutraalit tuotteet tuottavat huonosti. Ilmastonmuutosta bisnemahdollisuutena on Pariisin neuvottelujen alla mainostanut muun muassa Suomen pääneuvottelija Harri Laurikka.
Pariisissa tehtävillä päätöksillä voidaan ohjailla yritysten toimintaa, mutta edistymistä tapahtuu vasta sitten, kun yritykset näkevät hiilen uhkana liiketoiminnan tuottavuudelle. Yritysten on vaadittava valtiota tukemaan uusiutuvaa energiaa ja hiilineutraaleja tuotteita, jotta hiilettömästä bisneksestä tulee taloudellisesti tuottavaa.

Pietikäinen: Ilmastonmuutosta pitää torjua erityisesti silloin, kun talous laahaa

Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Sirpa Pietikäisen mielestä ilmastonmuutoksen torjuntaa saa ja pitää ajatella bisneksenä. Tämä on myös ainoa asia, joka voi nostaa Suomen kilpailukykyä.

 

Kun Lehman Brothers kaatui vuonna 2008, kukaan ei kyseenalaistanut sitä, että nyt pitää toimia. Poliitikot muokkasivat finanssijärjestelmää, jotta vastaavaa ei tapahtuisi uudestaan.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) ihmettelee, miksi ilmastonmuutoksen torjunnassa ei ole tällaista asennetta.

”Meiltä puuttuu kriisitietoisuus. Ilmastopolitiikassa poliitikoilla ei ole samanlaista vastuuta kuin talouspolitiikassa. Kaikki tiesivät vuonna 2008, että on tehtävä jotain tai koko järjestelmä kaatuu.”

Pietikäinen korostaa, että ilmastonmuutoksen torjunnassa on käsillä vastaava hetki – järjestelmä uhkaa kaatua. Jos ihmiskunta jatkaa kulutusta samalla tahdilla, vuonna 2050 käytämme yhdessä vuodessa neljän maapallon edestä luonnonvaroja. On selvää, että niin ei voi käydä, Pietikäinen sanoo.

 

PARIISIN ilmastokokouksessa on mahdollisuudet muutokseen. Pietikäisen mielestä myönteistä on se, että ongelma tiedetään ja osataan määritellä. On olemassa tarvittava teknologia, ja muutoksista voi tehdä hyvää bisnestä.

”Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kyse talousjärjestelmän periaatteiden ja energiajärjestelmän uudistamisesta. Meidän ei silti tarvitse siirtyä oravannahkojen vaihtoon, vaan muutokset voidaan tehdä markkinataloudessa. Tällä hetkellä ongelma kuitenkin on poliittinen ja poliitikkojen pään sisällä.”

Osa ongelmaa on oman maan edun paneminen yhteisen edun edelle. Jokaisella valtiolla on syynsä sille, miksi muiden täytyy tehdä itseä enemmän ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Esimerkiksi Puola on riippuvainen hiilestä. Suomi sen sijaan sijaitsee kylmässä pohjoisessa, ja välimatkat maan sisällä ovat suuret.

 

LÄHES KAIKKIA valtioita yhdistävä perustelu ilmastotoimien puuttumiseen on heikko taloustilanne. Kun talous laahaa, ratkaisuja pitää siirtää.

Pietikäinen tyrmää väitteen.

”Perusteelliset muutokset on tehtävä nimenomaan silloin, kun taloudessa menee huonosti. Uusi järjestelmä täytyy joka tapauksessa rakentaa, ja nyt on uhkana, että tehdään virheinvestointeja.”

Selkeä virheinvestointi on Pietikäisen mielestä uusi ydinvoimala. Kun Fennovoiman ja Rosatomin voimala nousee Pyhäjoelle, eletään jo vuotta 2030. Koska energiajärjestelmän on oltava täysin uusiutuvan energian varassa viimeistään vuonna 2050, ydinvoimala on väärää tekniikkaa väärään aikaan.

 

VIIME KEVÄÄN eduskuntavaalien jälkeen Suomen hallitus on ottanut tavoitteekseen Suomen kilpailukyvyn nostamisen. Keinoina on esitetty palkkojen leikkaamista ja työajan pidentämistä.

Pietikäisen mielestä ilmastonmuutos ja sen torjunta ovat ainoat asiat, jotka voivat parantaa Suomen kilpailukykyä. Ilmastonmuutoksen torjuntaa saa ja pitää ajatella myös bisneksen kannalta.

”On järkevää elintarviketeollisuutta, joka tuottaa luomua, läheltä ja laatua. Sitten on elintarviketeollisuutta, joka tuo broileria Brasiliasta. Tässä on kyse jokaisen toimialan sisällä käytävästä kilpailusta. Osa yrityksistä kykenee katsomaan eteenpäin, osa ei. Ei pitäisi olla vaikeaa päättää, tuetaanko fiksuja vai tyhmiä yrityksiä.”

Pietikäinen haluaa uskoa, että Pariisissa saadaan aikaiseksi kunnianhimoinen ilmastosopimus. Sellaiseen myös EU tähtää, vaikka unionin ilmastopolitiikan tavoitteet ovatkin laskeneet viime vuosina.

”On vain pakko uskoa. Jos kukaan ei olisi uskonut, että esimerkiksi orjuus saadaan poistettua maailmasta, se ei olisi ollut mahdollista.”