Kauko-ohjatusta ihmisjahdista tuli taistelutrendi

LINDA LAINE

Viime vuosituhannella valtiot kävivät nopeuskilpailua ydinaseiden hankinnassa. Tämän vuosituhannen kilpavarustelun ykkösaseeksi ovat puolestaan nousseet sotilaslennokit. Tällä hetkellä aseilla varustettuja lennokkeja on Yhdysvaltojen ja Israelin lisäksi muun muassa Nigerialla, Kiinalla ja Iranilla. Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat nimittäneet lennokki-iskuja sotarikoksiksi, minkä lisäksi muun muassa YK on ärähtänyt siviilien vaarantamisesta. Lennokkisotaa ei tarvitse odottaa, se on jo alkanut. 

 

Sotilaslennokit ovat etenkin Yhdysvaltain armeijan käyntikortti ja sivullisten surmanloukku. Päätökset ilmasta käsin tehtävistä kauko-ohjatuista teloituksista tehdään suljettujen ovien takana ilman oikeudenkäyntejä tai syytettyjen kuulemista. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA:n koordinoimaa tappolistaa täydennetään kerran viikossa videopalaverissa, jossa noin 100 turvallisuusviranomaista päättää, kenen on aika kuolla seuraavaksi. Terroritiistaiksi nimitetyssä kokouksessa esitetyt nimet lähetetään Valkoiseen taloon, jossa presidentti Barack Obama antaa suullisen hyväksyntänsä jokaiselle nimelle, minkä jälkeen jahti voi alkaa.

”You can run but you’ll only die tired”

Teksti Yhdysvaltojen sotilaslennokkeja
ihailevassa t-paidassa  

On surkuhupaisaa, että ihmisten kauko-ohjattua saalistamista katsotaan läpi sormien, mutta eläinten etätappamista paheksutaan. Vuonna 2004 Teksasissa asuva John Lockwood perusti nettisivuston, jonka kautta oli mahdollista ampua eläimiä yhdellä hiiren klikkauksella. Sivusto sai osakseen paljon vastustusta ja lopulta eläinten etätappaminen internetin avulla kiellettiin useassa Yhdysvaltain osavaltiossa, koska käytäntöä pidettiin julmana ja tarpeettomana tappamisena.

Yhdysvallat perustelee lennokkien käyttämistä pääasiassa terroriuhkien poistamisella. Syyskuun 11. päivän terrori-iskut avasivat niin terrorismin vastaiseen sotaan  kuin myös miehittämättömien alusten kehittämiseen ohjatut rahavirrat. Tällä vuosikymmenellä lennokkeihin käytetyt varat ovat Yhdysvalloissa lisääntyneet entisestään. Kun maa supisti puolustusbudjettiaan vuonna 2013, ja teki useita leikkauksia armeijan eri yksiköissä, miehittämättömien asejärjestelmien kehittämiseen suunnattua rahoitusta kasvatettiin 30 prosentilla. Maa  on käyttänyt sotilaslennokkeja ainakin Pakistanissa, Afganistanissa, Irakissa, Somaliassa, Jemenissä ja Syyriassa. Tarkkaa tietoa tapettujen terroristien ja  kuolleiden sivullisten määrästä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta eräiden arvioiden mukaan esimerkiksi Pakistanissa kuoli lennokki-iskuissa 2 476–3 989 ihmistä vuosina 2004–2015.

Jo lennokkien nimet kertovat, millä asialla miehittämättömät alukset ovat. Yhdysvalloilla on käytössään muun muassa Predator– ja Reaper-lennokit, jotka ampuvat Hellfire-nimisiä ohjuksia. Predatorin ampuma Hellfire tappaa kaikki 15 metrin säteellä ja haavoittaa vakavasti kaikkia 20 metrin säteellä olevia. Yhdysvaltojen armeija on mainostanut tätä tappokeinoa inhimillisenä ja tarkkana aseena.

 

LENNOKKIEN käyttäminen on johtanut uudenlaiseen sodankäyntiin, jossa lennokkivallat eivät ole valmiita vaarantamaan omien sotilaidensa turvallisuutta tappaessaan muiden valtioiden kansalaisia. Lennokin tuhoaminen ei tapa sitä ohjaavaa sotilasta. Häntä eivät uhkaa myöskään vammautuminen tai vangiksi joutuminen. Sen sijaan lennokin kohteen mahdollisuudet selvitä Hellfire-hyökkäyksestä ovat vähäiset.

Eliminointiin riittää napin painallus. Tappaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Tämä ihmishenkien epätasa-arvo ja lennokki-iskujen vaatimat sivulliset uhrit aiheuttavat paitsi pelkoa myös vihaa maissa, jotka joutuvat lennokkivaltojen leikkikentiksi. Myös lennokkien avulla tehtävä kohteiden etsintä ja seuraaminen aiheuttavat ihmisissä ahdistusta. Lennokit ovat jatkuvati läsnä, vaikkei niitä näkisikään. Ihmiset, joilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa ovat peloissaan, koska he voivat joutua uhreiksi yleisen hyvän nimissä.

Terrorismiuhkien vähentämisen sijaan Yhdysvaltojen lennokki-iskut luovat uusia uhkia. Väkivaltaiset järjestöt saavat lisää jäseniä, kun ihmisten pelko ja epätoivo kasvavat. Samalla lennokki-iskut ohjaavat terroristit kohdistamaan väkivaltaisuutensa lennokkivaltojen heikkoon kohtaan: kun sotilaat ovat kostotoimien ulottumatomissa, sijaiskärsijöiksi kelpaavat esimerkiksi yhdysvaltalaiset siviilit.

Reaper-lennokkeihin yhdistetty motto ”That others may die” saattaa lopulta kääntyä käyttäjiään vastaan.

Usein unohdetaan, että taistelutilanteissa aseistettuja lennokkeja ovat käyttäneet myös muun muassa Iso-Britannia, Israel ja Pakistan. Omaa laivuettaan havittelee tällä hetkellä muun muassa Intia. Yhdysvallat ja Israel ovat nähneet sotilaslennokeissa hyvän markkinaraon ja myyvät lennokkeja liittolaisilleen. Tappokonebisneksen kukoistus johtaa lopulta entistä tehokkaampien ja kuolettavampien aseiden kehittämiseen.

 

SOTILASLENNOKKI ei ole tämän vuosituhannen keksintö. Toisen maailmansodan aikana yhdysvaltalaiset asekehittäjät käyttivät lennokkeja harjoituksiin soveltuvina liikkuvina maalitauluina. Englanninkielisen nimityksen (drone) takana on kuhnuri, eli koirasmehiläinen, jonka muut mehiläiset lopulta pistävät kuoliaaksi. Alun perin lennokit siis suunniteltiin alasammuttaviksi, kuten parittelun jälkeen tarpeettomiksi käyvät kuhnurit.

Sotatoimiin lennokit pääsivät Vietnamin sodassa, jossa Yhdysvallat käytti niitä vihollisten harhauttamiseen ja siten omien lentäjiensä suojelemiseen. Israel puolestaan käytti lennokkeja harhautuksena muun muassa Egyptiä vastaan vuonna 1973 käymässään Jom Kippur -sodassa.

Ennen 2000-lukua sotilaslennokit toimivat kuitenkin ainoastaan lisäsilminä ja tiedustelukalustona. Lennokit saivat kyntensä vasta Kosovon sodassa vuonna 1999. Tuolloin Yhdysvaltojen johtaman Nato-operaation käytössä olleet Predator-lennokit varustettiin lasereilla, joilla pystyttiin osoittamaan kohteita lentäjille. Ei mennyt kauaa ennen kuin Predatoreihin keksittiin lisätä ammuksia. Helmikuussa 2001 Predator ampui onnistuneesti Hellfire-ohjuksen kohteeseen. Pari kuukautta myöhemmin Yhdysvallat otti aseistetun Predatorin käyttöön Afganistanissa.

US AIR FORCE tarjoaa mahdollisuuden kokeilla ohjusten ampumista nettisivuillaan olevassa simulaatiossa. Tosielämä ei kuitenkaan ole videopeliltä näyttävä simulaatio, vaan kokoelma kuolleita sivullisia, vaurioituneita mieliä ja ruumiita sekä silloin tällöin hengiltä päästettyjä terroristeja.

Jos lennokki-iskuista tehtäisiin elokuva afgaanien tai jemeniläisten näkökulmasta, juoni ei suurestikaan poikkeaisi hiteiksi nousseista Hunger Games- tai Maze Runner-elokuvista. Lisää Jennifer Lawrence  tai Dylan O’Brien Afganistanin  katukuvaan ja sinulla on kohtaus, jossa edistyneempää teknologiaa käyttävä ihmisryhmä tappaa omaksi edukseen niitä, joilla ei ole mahdollisuutta puolustautua ja jotka koetaan uhaksi vallitsevalle järjestelmälle. Kenen puolella olisit? Onko lopulta niin yllättävää, että terroristiryhmät saavat lisää jäseniä, kun ihmiset yrittävät taistella tällaista väkivaltakoneistoa vastaan omassa pommien ja ammusten runtelemassa paikallisessa maailmanlopussaan. Lennokkien armoilla elävien on vaikea suhtautua myönteisesti sellaisiin ihmisiin, jotka hiljaisesti hyväksyvät iskut tai eivät jaksa välittää niistä.

Elokuvissa olemme aina niiden puolella, jotka taistelevat pahaa vastaan. Lennokkivaltojen on aika myöntää, että taistellessaan uhkakuvia vastaan siviilien ja oikeusjärjestelmän kustannuksella myös ne ovat pahoja.

Kirjallisuus: Chamayou Gregoire, 2015, Drone Theory, Penguin Books, Paris, France

Yritä ymmärtää terroristia

KARLA KEMPAS

Terroristit on helppo lokeroida sekopäiksi, jotka tappavat silmiä räpäyttämättä ja seurauksista välittämättä. Onhan terrorismi väkivaltaa, jonka tarkoitus on vaikuttaa päätöksentekoon pelon avulla. Terroritekojen taustalla on silti ihmisiä, ja ihmisten tekoihin voi vaikuttaa.

 

Sanojen ‘ymmärrys’ ja ‘terrorismi’ sovittaminen samaan lauseeseen tuntuu monella tavalla väärältä. Ihmisoikeusloukkaukset maalaavat terroristeista epäinhimillisen, paholaismaisen kuvan. Kansainvälinen rauhan ja turvallisuuden yhteistyöjärjestö Yhdistyneet kansakunnat tuomitsee terrorismin kaikissa muodoissaan. Järjestön mukaan mikään ei oikeuta terrorismia.

Tuomitseminen ei silti tarkoita, etteivätkö terrorismin vastustajat voisi ymmärtää terrorismia ilmiönä. Siitä voi olla jopa hyötyä. Aiheeseen perehtyneet psykologit ovat uskoneet jo vuosien ajan, että terroristien tavoitteiden ymmärrys voi auttaa estämään tulevia terroritekoja.

 

POMMEJA rauhanmarssilla Turkissa. Kalashnikoveja Tunisian aurinkorannalla. YouTube-videoita panttivankien murhista.

Terrorismi on vain kiihtynyt vuoden 2001 kaksoistorni-iskujen jälkeen. Yhdysvaltojen sota terrorismia vastaan ei ole lopettanut eikä edes vähentänyt terroria.

Vielä 1960-luvulla tutkijat uskoivat, että terroristiksi päätyvät ihmiset ovat mieleltään poikkeavia tai suurten vastoinkäymisten traumatisoimia. Vaikka tiedepiireissä tiedetään nykyään paremmin, sama ajatus vetoaa arkijärkeen, kun uutisissa kerrotaan mestauksista ja elävältäpolttamisista.

Kuka tervejärkinen muka pystyisi näihin tekoihin?

Ikävä kyllä, tietyissä olosuhteissa, aika moni.

Terroristien moraalia tutkinut sosiaalipsykologi Albert Bandura kertoo, että ”tavalliset ja kunnolliset” ihmiset ovat vastuussa suuresta osasta vuosisatojen aikana tehdyistä hirmuteoista.

Tarkoitus on pyhittänyt keinot, kun ihmiset ovat saaneet aikaan holokaustin ja kansanmurhia. Terroristit eivät ole poikkeus. Tarkoitukseksi on kelvannut ideologia, uskonto tai aate. Ihmiset ovat oikeuttaneet tekonsa joko siirtämällä vastuun johtajille tai ajattelemalla vastapuolen olevan äärimmäinen vihollinen, jolla ei ole edes ihmisarvoa.

Samalla tavalla työmies muuttuu kylmäpäiseksi sotilaaksi sodissa, joista olemme lukeneet historian tunneilla.

”Mie en tiiä. Mie en oo ampunt ko vihollissii”, vastaa alikersantti Rokka Tuntemattomassa sotilaassa, kun sotamies Hauhia kysyy, miltä tuntuu ampua ihmistä.

 

TIEDEYHTEISÖSSÄ on ajateltu jo yli 30 vuoden ajan, että terrorismia syntyy historiallisten, taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden pettäessä. Rikkinäinen yhteiskunta, jonka kansalaiset eivät koe voivansa vaikuttaa päätöksentekoon, on altis radikaalien ryhmien muodostumiselle.

Köyhyys ja epäoikeudenmukainen hallinto ovat historiallisesti olleet polttoainetta terrorin liekeissä.

Italialainen Punainen prikaati syntyi pitkälti, koska opiskelijat turhautuivat hallinnon korruptioon. Irlannissa taas Väliaikainen Irlannin tasavaltalaisarmeija yritti väkivalloin irrottaa Pohjois-Irlannin Isosta-Britanniasta.

Syyrian tunnetuin terroristiryhmä ISIS muistetaan erityisesti sen värväämistä länsimaalaisista taistelijoista, jotka ovat innoittuneet järjestön ankarasta islamin tulkinnasta. Kun puhumme lännestä värvätyistä, unohdamme usein syyrialaiset. Äärijärjestön ideologia ei ole ainoa syy liittyä ISIS-joukkoihin. Syyrialaisista järjestöön liittyneistä osa on ajautunut terroristijärjestöjen palkkalistoille elättääkseen perheensä sisällissodan runtelemassa maassa, osa taas voidakseen taistella maan nykyistä hallitsijaa Bashar al-Assadia vastaan.

Syitä on myös muita. Esimerkiksi seikkailunhalu ja yhteisön kaipuu voivat houkutella järjestöjen riveihin. Yhteisön voima voi saada terroristin jäämään vielä silloin, kun ideologia ei enää vaikuta.

Psykologi John Horgan haastatteli noin 60 entistä terroristia tutkimustaan varten ja totesi, että terroristin omat teot ja sanomiset liimaavat hänet järjestöön. Kun omatunnolla on hengen tai vapauden riisto, raja on ylitetty. Tuntuu siltä, ettei paluuta normaaliin yhteisöön enää ole. Vain aseveljet ymmärtävät rikosten taakan. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että radikalisoitumiseen puututaan ennen kuin teot ovat anteeksiantamattomia.

 

MAAILMASSA on lukuisia nuoria, jotka ovat vaarassa päätyä terrorin välineiksi. Ymmärrys radikalisoitumisen syistä auttaa kansainvälistä yhteisöä keksimään, miten estämme niitä nuoria ikinä joutumasta järjestöjen kynsiin.

Psykologit ovat havainneet, että orastavia terroristeja ajaa kohti radikalisoitumista pelko oman kulttuurin tuhoutumisesta, me ja ne -vastakkainasettelu ja harhakuvat siitä, että terroristin elämä olisi kuin toimintaelokuvasta.

Näille käsityksille voi tehdä jotain esimerkiksi kaikkien tasavertaista ihmisarvoa korostamalla ja ristiriitaisia käsityksiä terroristin elämästä korjaaamalla. Saudi-Arabiassa on etsitty radikalisoitumisvaarassa olevia nuoria esimerkiksi sosiaalisen median avulla. Tutkimusryhmä oikaisi nuorten vääristyneitä ajatuksia islamista, ennen kuin nuoret olivat ylittäneet rajan, jonka jälkeen paluu on vaikeaa.

Saudeissa on saatu hyviä tuloksia myös muista radikalisoitumisen purkamisen ohjelmista.

Ymmärtäminen on oikeastaan aika voimakas ase.

 

Lähteinä:

American Psycological Association: Understanding Terrorism

The Terrorism Reader, toimittanut David J. Whittaker

 

Saksan sisäpolitiikka antaa Euroopalle mahdollisuuden sulkea ovensa

Kuvitus: Karla Kempas. Alkuperäinen kuva.

VEERA TEGELBERG

Nobel-ehdokas Angela Merkelin linjaa kannattaa yhä yli puolet saksalaisista, mutta kustannusten kasvu pakottaa Merkelin muuttamaan kurssiaan. Muille EU-maille tämä sopii mainiosti.

 

Nobelin rauhanpalkinto ojennettiin perjantaina Saksan sijasta Tunisiaan, vaikka monet mediatalot pitivät liittokansleri Angela Merkeliä yhtenä varteenotettavimmista ehdokkaista. Merkelin avointa pakolaispolitiikkaa on ylistetty, mutta kaikki eivät ole edes Saksassa kanslerin kanssa samoilla linjoilla ‒ eivät edes hänen omassa puolueessaan.

Saksa on ottanut vastaan suurimman osan Eurooppaan tulevista pakolaisista. Nyt maan kantokyky alkaa osoittaa heikkenemisen merkkejä. Syy tähän ovat kasvavat kulut ja kansalaisyhteiskunnassa kytevä kriittisyys, joka heijastuu jo päähallituspuolueen sisäiseen yhtenäisyyteen.

Vielä elokuussa Saksan sisäministeriö arveli, että maahan tulee tänä vuonna 800 000 turvapaikanhakijaa. Viikko sitten sunnuntaina Bild uutisoi, että maahan odotetaan jopa 1,5 miljoonaa ihmistä. Asia käy ilmi lehden käsiinsä saamasta valtionhallinnon salaisesta arviosta. Asiakirjan julkitulon jälkeen alkoi kädenvääntö siitä, pitääkö arvio paikkansa, ja perustuuko se todenmukaisiin lukuihin. Hallituksen tiedottaja kiirehti heti kertomaan, ettei kukaan hallituksessa ole tietoinen kyseisen, salaisen paperin olemassaolosta. Muun muassa Welt on kuitenkin arvioinut, että yli miljoonan hengen saapuminen maahan on mahdollista.

 

TOSIASIASSA kukaan ei voi tietää, paljonko ihmisiä Eurooppaan vielä tämän vuoden aikana pakenee. Kuluva vuosi on joka tapauksessa ollut poikkeuksellinen koko Euroopalle. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana ei ole koettu samanlaista pakolaisliikettä. Vaikka Saksassa on tottu esimerkiksi Suomea paremmin vieraiden kulttuurien läsnäoloon ja yhteiskunnan muutokseen, ei maa kokenut vastaavaa edes 1990-luvulla Balkanin sodan aikana, jolloin turvapaikanhakijoita tuli huippuvuonna 1992 noin 440 000. Kunnat ja liittovaltiot ovat helisemässä kasvavien kustannusten kanssa, ja kriisi alkaa näkyä jo tavallisten saksalaisten kukkarossa.

Rahasta puhuminen on ikävää, kun toisessa vaakakupissa painavat ihmiskohtalot. Saksassa on kuitenkin laskettu, että jokainen vuoden ajan maassa turvapaikkapäätöstä odottava ihminen maksaa valtiolle 13 000‒14 000 euroa. Media on nostanut esiin myös korkeampia kustannusarvioita.

Vaikka Lähi-idän aseelliset konfliktit ovat lisänneet merkittävästi turvapaikanhakijoiden määrää, tulee silti 40 prosenttia hakijoista yhä Balkanilta. Lähes jokainen alueelta tuleva saa Saksassa kielteisen turvapaikkapäätöksen, ja joutuu palaamaan kotimaahansa.

Saksan järjestelmä on siis ylikuormittunut, minkä vuoksi se onkin viime vuoden lopusta lähtien pyrkinyt hillitsemään Balkanilta tulevien määrää julistamalla alueen maita turvalliseksi. Joulukuussa annettu julistus koski Bosnia ja Hertsegovinaa, Makedoniaa ja Serbiaa. Nyt näistä maista tulevat turvapaikanhakijat voidaan käännyttää nopeammin takaisin. Heinäkuussa maan pakolais- ja maahanmuuttovirasto esitti, että maahantulijoiden määrää pitäisi rajoittaa julistamalla myös Länsi-Balkanin maita turvalliseksi. Virasto viittasi Albaniaan, Kosovoon ja Montenegroon. Samaa ajaa nyt myös EU-komissio.

 

SAKSA ON VENYNYT monia muita EU-maita enemmän pakolaiskriisin yltyessä, mutta nyt sen kantokyky ‒ tai ainakin kansalaisten ymmärrys ‒ alkaa tulla vastaan. Maa yritti jo alkuvuodesta neuvotella muiden maiden kanssa kriisin tasapuolisesta ratkaisusta ehdottamalla esimerkiksi kiintiöiden perustamista kaikille EU-maille.

Loppukesän ja alkusyksyn aikana Saksan äänenpainot ovat koventuneet. Viime kuussa talousministeri Sigmar Gabriel totesi, että EU-tukia pitäisi vähentää niiltä valtioilta, jotka eivät halua osallistua pakolaisten vastaanottamiseen. Tällaisia maita ovat olleet esimerkiksi useat Itä-Euroopan maat. Samaa oli vihjannut jo aiemmin maan sisäministeri Thomas de Maizière.

Samalla, kun kustannukset kasvavat, myös pakolaisvastaisuus on lisääntynyt. Viharikokset ovat päivittäisiä. Poliisin tietoon on Saksassa tullut tänä vuonna jo 490 rangaistavaa rasistista tekoa. Määrä on moninkertainen verrattuna viime vuoden lukuihin. Saksassa on muun muassa hyökätty toistuvasti turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskuksia vastaan.

Maahan on kehittynyt pieni, mutta äänekäs, uusnatsivähemmistö, joka pitää maahanmuuttoa todellisena ongelmana saksalaisen kulttuurin kannalta. NPD-puolue on onnistunut vetoamaan erityisesti nuoriin miehiin. Kritiikki ei kuitenkaan kumpua vain pienestä uusnatsileiristä. Viime vuonna Dresdenistä alkunsa saanut Pegida (Isänmaalliset eurooppalaiset länsimaiden islamisaatiota vastaan) saavutti talven aikana suuren suosion tavallisten saksalaisten keskuudessa, jotka kokoontuivat eri puolilla Saksaa, Eurooppaa ja koko maailmaa osoittamaan mieltä islaminuskoisten maahanmuuttoa vastaan.

 

SAKSAN POLIITTINEN JOHTO on toiminut koko vuoden suuren paineen alla. Merkelin “Wir schaffen das!”-linja (“Me pystymme siihen!”) puree yhä harvempaan äänestäjään. Merkelin takana seisoo yhä yli puolet saksalaisista, mutta yli 40 prosenttia kannattaa tiukempaa pakolaispolitiikkaa, ja vielä suurempi osa kritisoi Euroopan ulkopuolelta tulevaa pakolaisliikettä.

Nobel-ehdokas on joutunut kääntämään vaivihkaa kurssiaan. Balkanin turvalliseksi julistamisen lisäksi tämä on tarkoittanut  EU:n neuvotteluja Turkin kanssa pakolaisleirien perustamisesta. Sopimusta perustellessa on annettu ymmärtää, että tilanteessa ajatellaan turvapaikanhakijoiden parasta: salakuljetusbisnes tyrehdytetään, ja ihmiset voivat jäädä lähelle omaa kotiseutuaa. Olisi sinisilmäistä ajatella, että kyse ei olisi myös rahasta ja vastaanottavien maiden asenteiden kiristymisestä.

Saksan linjan tiukentuminen tuskin harmittaa monia EU-johtajia. Onhan pakolaistilanteesta tullut Euroopassa ikävä sisäpoliittinen kysymys. Kun Saksan voimavarat alkavat olla lopussa, mutta tulijoita riittää, on vaikeaa uskoa, että yksikään toinen maa alkaisi ottaa nykyistä vahvemmin roolia pakolaisten vastaanottajana. Esimerkiksi Ruotsi, joka on ottanut toiseksi eniten Euroopassa turvapaikanhakijoita vastaan, kertoi viime viikolla tiukentavansa seulaansa. Maat, jotka tähänkin asti ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan turvapaikanhakijoita, tuskin avaavat oviaan, kun linja tiukentuu aiemmin avoimissa maissa.

 

Yksi valtio, neljä presidenttiä

OONA LOHILAHTI

Euroopassa on valtio, jonka kolme suurinta etnistä ryhmää koulutetaan kukin eri opetussuunnitelman mukaan. Räätälöidyn opetuksen takia joka kuudes lapsi ei tahdo olla samassa luokkahuoneessa toiseen etniseen ryhmään kuuluvan lapsen kanssa.

 

Bosnia ja Hertsegovinasta leivotaan nyt tulevaa EU-jäsenkandidaattia. EU:ta on usein syytetty siitä, etteivät uudet jäsenmaat täytä jäsenyysehtoja, joista sovittiin Kööpenhaminassa vuonna 1993. Ehtoihin kuuluvat muun muassa toimiva markkinatalous ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Myös Bosnia ja Hertsegovinan jäsenyyshaaveilua voi kritisoida.

Maan taloustilanteesta kertoo se, että nuorisotyöttömyys on lähes 60 prosenttia. Jopa velkojiensa kanssa kamppailevassa Kreikassa nuorisotyöttömyysprosentti on pienempi, alle 50 prosenttia.

Bosnia ja Hertsegovinan suurin ongelma on kuitenkin se, että vielä 20 vuotta Bosnian sodan jälkeen valtion toiminta perustuu pitkälti kolmen kansanryhmän identiteettien erojen korostamiselle ja vahvistamiselle. Taloustilanteen parantaminen on pikkujuttu verrattuna siihen, että ihmisten pitäisi muuttaa vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen mittaiset käsitykset toisesta etnisestä ryhmästä.

Maan tie kohti EU-jäsenyyttä alkoi vuonna 2005. Jäsenyyden esteenä on ainakin kolme tekijää, jotka kaikki liittyvät etnisen integraation puuttumiseen.

 

SERBITASAVALTA. 1990-luvun alkupuolella käydyt Jugoslavian hajoamissodat kärjistyivät Bosnia ja Hertsegovinassa bosniakkien, kroaattien ja serbien väliseksi taisteluksi. Kun Bosnia ja Hertsegovina julistautui itsenäiseksi 1. maaliskuuta 1992, kansallismieliset Bosnian serbit eivät hyväksyneet tilannetta, jossa he eivät enää eläneet samojen rajojen sisällä Serbian serbien kanssa.

Ennen Bosnian sotaa islaminuskoiset bosniakit, katoliset kroaatit ja ortodoksiset serbit elivät valtion alueella sekaisin kuin palat tilkkutäkissä. Sodan seurauksena serbit kuitenkin saivat mitä halusivat: he asuttavat nyt selkeästi omaa aluetta Itä-Bosniassa, minkä autonomian kasvattamista ja lopulta liittämistä Serbiaan he voivat ajaa.

Sodan päättäneellä Daytonin rauhansopimuksella on ollut valtava merkitys Bosnia ja Hertsegovinan nykytilanteen kannalta. Sopimuksessa muun muassa tunnustetaan Itä-Bosnian serbialueen olemassaolo. Sopimuksella myös luotiin perusta maata edelleen jakavalle etniselle identiteetille perustuvalle politiikalle.

Serbien asuttamaa Itä-Bosniaa kutsutaan Republika Sprskaksi, eli Serbitasavallaksi. Vaikka alue kuuluu Bosnia ja Hertsegovinaan, sillä on oma presidentti, poliisivoimat, hallitus ja parlamentti sekä oikeuslaitos ja perustuslaki. Tämän takia valtio on jakautunut kahteen hyvin itsevaltaiseen poliittiseen kokonaisuuteen – Serbitasavaltaan ja Bosnia ja Hertsegovinan federaatioon.

Bosnia ja Hertsegovinassa on siis jopa Britanniaa pidemmällä oleva kahden valtion malli. Skotlannilla on oma pääministeri, mutta ei perustuslakia.

Federaation ja Serbitasavallan välillä on paljon erimielisyyksiä, mutta kaikista kipein ja kiistanalaisin asia liittyy sotarikoksiin ja erityisesti Srebrenican kansanmurhaan. Vuonna 1995 Itä-Bosniassa sijaitsevassa kaupungissa serbit tappoivat parissa päivässä yli 7 000 muslimimiestä ja -poikaa, mutta viime kuussa Serbitasavalta ei suostunut käsittelemään tapahtumia ja tuomitsemaan sitä kansanmurhaksi.

EU totesi jo vuonna 2011, että kansanmurhan kieltäminen on anteeksiantamatonta. Kansanmurhan tunnustaminen olisikin yksi ensimmäisistä askeleista kohti parempia suhteita kahden hallinnollisen alueen ja ihmisten välillä. Myös Serbia hakee EU:n jäsenvaltioksi, joten sotarikosten tunnustaminen hyödyttäisi Serbiaakin.

 

KOULULAITOS. Joka seitsemäs bosnialainen koululainen käyttäytyy aggressiivisesti toista etnistä ryhmää kohtaan. Maassa asuu kroaattien, bosniakkien ja serbien lisäksi muitakin ryhmiä, mutta koululaitos tunnistaa vain kolme suurinta. Näille ryhmille on omat opetussuunnitelmat.

Lapset siis kasvatetaan näkemään ihmisten välillä vain eroja, ei yhtäläisyyksiä.

Tämä ”kaksi koulua yhden katon alla”-järjestelmä on käytössä kymmenissä kouluissa pääosin niissä federaation kouluissa, joissa on sekä kroaatti- että bosniakkioppilaita. Erottelu on johtanut siihen, etteivät lapset halua olla tekemisissä kuin omaan ryhmään kuuluvien lasten kanssa, mutta myös siihen, että monet lapset joutuvat matkustamaan pitkiä matkoja, jotta pääsevät osallistumaan oman opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen. Joissain kouluissa eri etnisiin ryhmiin kuuluvat lapset käyttävät eri ovia.

Erityisesti historian ja maantiedon opetuksessa eri opetussuunnitelmat ovat huolestuttava ilmiö. EU-komissio oli vuonna 2011 tekemällään tarkastusmatkalla tyytyväinen siihen, ettei näiden aineiden oppikirjoissa opetettu enää vihapuheen avulla. Sen sijaan poliitikot olivat alkaneet avoimesti kannattaa syrjivää koululaitosta entistä enemmän.

 

POLIITTINEN JÄRJESTELMÄ. Bosnia ja Hertsegovinan poliittinen järjestelmä on ainakin Euroopan, jos ei koko maailman, monimutkaisin. Järjestelmä perustuu vahvasti etnisille identiteeteille. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on huomauttanut jo vuonna 2009, että maan perustuslaki ja vaalilaki ovat etnisiä ryhmiä syrjiviä, mutta komission vuoden 2011 vierailuun mennessä lakeja ei ollut korjattu.

Parlamentin nykymuoto luotiin Daytonin rauhansopimuksella, joka kyllä lopetti sodan, mutta ei korjannut sodan syttymissyitä, etnisiä jakolinjoja.

Bosnia ja Hertsegovinan federaatiolla on kolme presidenttiä, joista yksi on bosniakki, yksi kroaatti ja yksi serbi. Presidentin kausi kestää neljä vuotta ja jokainen presidentti on maan johdossa kahdeksan kuukautta kerrallaan, jonka jälkeen vuoro vaihtuu. Järjestelmä on kallis ja syrjii vähemmistöjä, joilla ei nykyisten lakien mukaan ole mahdollisuutta päästä presidentiksi ollenkaan. Tämän lisäksi Serbitasavallalla on oma presidentti, eli käytännössä serbeillä on kaksi presidenttiä.

Myös parlamentissa bosniakit, kroaatit ja serbit muodostavat kukin oman ryhmänsä, joilla kaikilla on mahdollisuus käyttää veto-oikeutta, jos kokevat lain tai päätöksen vahingoittavan omaa etnistä intressiä. Sarajevossa sijaitseva kansallismuseo on ollut suljettuna jo kolme vuotta, koska serbit käyttivät veto-oikeuttaan museoiden rahoituksen kohdalla vuonna 2012.

 

BOSNIA JA HERTSEGOVINA todella haluaa EU-jäseneksi. Nyt sen täytyykin uudistaa rakenteitaan perusteellisesti, eikä se ole helppoa korruptoituneessa maassa. Suhde serbeihin on normalisoitava, joskin tämä vaatii myönnytyksiä myös serbien puolelta.

EU-jäsenyyteen kuuluu unionin ja Euroopan yhteisen edun ajatteleminen, mutta Bosnia ja Hertsegovinassa poliitikot eivät ajattele edes oman valtion etua, vaan ainoastaan oman etnisen ryhmän parasta.

Monet perusasiat on pantava kuntoon. Bosnia ja Hertsegovinassa ei ole tehty väestönmittausta sitten vuoden 1991, koska kaikki ryhmät pelkäävät oman väestöosuutensa pudonneen. Jos totta puhutaan, uusi laskenta aloitettiin vuonna 2013, mutta tulosten julkistaminen on viivästynyt federaation  ja Serbitasavallan tilastoviranomaisten kiistojen takia.

Länsi-Balkan on EU:lle valtava urakka. Toisaalta unioni hyötyy jokaisesta uudesta jäsenestä, koska jäsenyys tuo Eurooppaan vakautta ja rauhaa. Toisaalta esimerkiksi juuri Bosnia ja Hertsegovina tarvitsee valtavan määrän taloudellista ja poliittista tukea, jotta se täyttäisi edes jäsenyysehdot. Pakolaiskriisin ja taantuman keskellä EU-mailla ei välttämättä ole tahtoa jakaa rahaa ja aikaa Länsi-Balkanille.

Vaikka on vaikea sanoa, ravistelisiko jäsenyyden hakeminen ja jäsenyys Bosnia ja Hertsegovinaa tarpeeksi, on hyvin todennäköistä, että maa hyväksytään jäseneksi ennen jäsenyysehtojen täyttämistä.

Koska mikä voisi olla Euroopan kannalta pahempaa kuin se, että Balkanin ruutitynnyri alkaisi kyteä jälleen.

Lue lisää:

Divided schools in Bosnia and Hertzegovina: Apples and pears still don’t mix