Hallitus on maalannut itsensä pakkolaeilla nurkkaan

VEERA TEGELBERG

Suomen hallituksen asearsenaalin ydinkärki, pakkolait, on vaarassa kääntyä tänä vuonna itseään vastaan. Alkaneesta vuodesta tulee ärhäkkä lakkovuosi, jos työntekijät alkavat vaatia korvauksia pakkolakien takia menettämiensä etujen tilalle.

 

Viime syksy ei mennyt ihan nappiin. Hallituksen oli tarkoitus luoda työmarkkinoille raamit, jotka helpottaisivat tänä syksynä alkavaa sopimusurakkaa. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt onnistuivat kuitenkin ajamaan kaikkia osapuolia sitovan tulopoliittisen ratkaisun loppuvuodesta päin seinää.

Onnistuessaan niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta olisi ollut hyötyä kaikille osapuolille. Hallitus olisi saanut varmistettua, että työn kustannukset eivät nouse, ja työnantajat ja työntekijät olisivat saaneet hallituksen kädenpuristuksen varmistukseksi siitä, että esimerkiksi veronkorotuksilta vältytään.

 

NYT TILANNE on toinen. Yhteistä ohjenuoraa ei ole. Hallitus, työnantajat ja työntekijät osoittelevat toinen toisiaan syyttävällä sormella sopimuksen kariutumisesta.

Työntekijöiden on sanottu änkyröinnillään tehneen sopimisesta vaikeaa. Auto- ja kuljetusalaa edustavan AKT:n lähtö neuvotteluista marraskuussa oli viimeinen tikki työnantajia edustavalle Elinkeinoelämän keskusliitolle (EK). Neuvottelukabinetista poistuessaan EK huikkasi vielä olkansa yli, että se ei enää huhtikuun jälkeen aio suostua vastaavanlaiseen neuvottelurumbaan. Yhteiskuntasopimuksen kaltaisten tulopoliittisten sopimusten, eli tupojen, aika on siis ohi.

Työntekijöiden mukaan EK:n vetäytyminen oli paljon haitallisempaa kuin AKT:n lähtö, sillä yhteiskuntasopimus olisi ollut autoilijoiden puuttumisesta huolimatta varsin sitova ratkaisu.

Hallitus on puolestaan saanut kuulla kunniansa siitä, että se ylipäätään alkoi ajaa kattavaa työmarkkinaratkaisua pakon voimalla.

 

JUHA SIPILÄN (kesk.) hallitus ilmoitti jo kesällä, että se ottaa voimaan niin sanotut pakkolait, jos valtio ja työmarkkinaosapuolet eivät pääse syksyllä yhteisymmärrykseen siitä, millaisia työehtosopimuksia Suomessa seuraavina vuosina solmitaan.

Pakkolakien, eli hallituksen omalla kielellä sanottuna kustannuskilpailukykyä vahvistavien toimien, runnominen läpi on kuitenkin vielä epävarmaa. On vaikeaa uskoa, että Sipilän hallitus itsekään haluaa toteuttaa aikeitaan. Vuodesta 2016 tulee koko Suomen taloutta ravisutteleva lakkovuosi, jos päätökset viedään läpi.

Niin sanotut pakkolait ovat valttikortti, jonka hallitus tomerasti vetäisi povitaskustaan kesällä. Paljon vaalien alla luvanneen keskustan ja kokoomuksen täytyi heti urakkansa alkutaipaleella osoittaa, että ne ovat valmiita vaikuttamaan poliittisin keinoin Suomen kilpailukykyyn.

Pakkolait olivat uusien hallituspuolueiden tapa osoittaa, että ne kykenevät ravistelemaan perinteistä suomalaista työmarkkinajärjestelmää, jossa neuvottelu on ollut avainsana jo vuosikymmenien ajan.

 

PAKKOLAKIEN TAUSTALLA oleva ajatus Suomen kilpailukyvyn nostamisesta ja työpaikkojen lisäämisestä on sinänsä hyvä ja kaunis. Niillä laskettaisiin työn hintaa 5 prosentilla vähentämällä esimerkiksi lomapäiviä.

Lakien voimaantulo on punainen vaate työntekijäjärjestöille. Niille kyse on etujen karsimisen lisäksi myös hallituksen tunkeutumisesta sopimuskentälle.

Työntekijäjärjestöt näkevät pakkolait haittana myös sen vuoksi, että lait ovat vähentäneet työnantajien neuvotteluhalua. EK:n ei tarvitse enää istua työntekijöiden kanssa samaan pöytään päästäkseen tavoitteisiinsa, sillä hallitus ajaa EK:ta miellyttävää politiikkaa.

Pakkolakien läpivieminen olisi pelaamista suoraan työnantajan pussiin.

 

PAKKOLAIT EIVÄT VARJOSTA pelkästään työmarkkinakentän toimintaa. Niistä nähdään tänä vuonna vääntöä myös eduskunnassa, sillä oppositio aikoo tarttua pakkolakeihin heti kevätkauden alussa.

Hallitus on umpikujassa. Sen uskottavuus kärsii, jos se luopuu pakkolaeista, mutta niistä kiinnipitäminen nostattaa myrskyn niin poliittisella kuin työmarkkinakentälläkin. Syksyllä alkavista työehtosopimusneuvotteluista tulee vaikeita, kun työntekijät alkavat hakea hyvitystä esimerkiksi menetettyjen lomapäiviensä tilalle.

 

YK:ssa ihmisoikeuksia valvovat niiden rikkojat

LINDA LAINE

Burundi on väkivallan riivaama valtio, joka vahtii ihmisoikeuksien toteutumista YK:n nimissä seuraavat kolme vuotta. Maan oma ihmisoikeustilanne on karmiva.

 

Itä-Afrikan suurten järvien alueella sijaitseva Belgian kokoinen Burundi on Afrikan seuraava sirpalepommi. Viime huhtikuusta lähtien tästä 10 miljoonan ihmisen asuttamasta, maailman toiseksi köyhimmästä valtiosta on paennut yli 200 000 ihmistä. Suurin osa on siirtynyt naapurimaihin, kuten Ruandaan, Tansaniaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Maassa opposition toimintaa tukahdutetaan pelottelulla ja murhilla. Journalisteja vangitaan ja tapetaan, sekä hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminta tehdään mahdottomaksi.

Edellisen Burundia repineen sisällissodan päättymisestä tuli tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta, ja nyt maa tasapainoilee uuden konfliktin kynnyksellä. Hallituksen ja protestoijien välisten yhteenottojen on jo kuukausien ajan povattu kärjistyvän uudeksi sisällissodaksi. Samaan aikaan maan poliitikot käyttävät valtataistelussaan hyväkseen maan etnistä jakautumista hutuihin ja tutseihin. Senaatin johtaja Reverien Ndikuriyo uhkasi lokakuussa murskata hallinnon vastustajat ja antoi seuraavan lausunnon:

“Tänään poliisi ampuu jalkoihin… mutta kun tulee se päivä, jolloin käskemme heidän ‘ryhtyä töihin’, meille on turha tulla itkemään.”

­ Reverien Ndikuriyo

Termiä ‘ryhtyä töihin’ käytettiin vuonna 1994 Ruandan kansanmurhassa koodina yli 800 000 tutsin ja maltillisen hutun systemaattiselle tappamiselle. Vastaavanlaisia puheenvuoroja laukomalla poliitikot luovat pohjaa uudelle etniselle ajojahdille, joka voi levitä myös naapurimaihin.

 

VÄKIVALTAISUUDET ALKOIVAT Burundissa viime huhtikuussa, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti hakevansa kolmannelle kaudelle. Maan perustuslain mukaan presidentti saa olla vallassa ainoastaan kaksi kautta peräkkäin. Presidentin kolmas kausi on perustuslainvastainen.

Nkurunziza sai kuitenkin ehdokkuudelleen maan oikeuslaitoksen hyväksynnän vetoamalla siihen, että ensimmäiselle kaudelle hänet nimitti parlamentti. Ensimmäistä kautta ei siis lasketa.

Oikeuden päätöstä seurasivat kahakat maan pääkaupungin Bujumburan kaduilla. Etenkin oppositio oli pettynyt ja raivoissaan. Väkivaltaisuudet leimahtivat uudelleen heinäkuussa, kun useaan kertaan lykättyjen presidentinvaalien voittajaksi julistettiin yllätyksettömästi Nkurunziza. YK on kyseenalaistanut sekä vaalien rehellisyyden että tuloksen.

Nyt, viisi kuukautta vaalien jälkeen, tilanne on edelleen kaoottinen. Ruumiita löydetään kaduilta lähes päivittäin, eikä tappajista ole esittää muuta kuin arvailuja. YK:n ihmisoikeusjärjestön mukaan maassa on viime huhtikuun jälkeen tapettu yli 400 ihmistä ja määrä kasvaa. Suurin osa kuolleista on Nkurunzizan vastustajia, mutta joukossa on myös poliisin ja turvallisuusjoukkojen jäseniä.

Yksi asia on varma. Hallitus kurittaa kansaa systemaattisella väkivallalla.

 

LOKAKUUSSA POLIISIN erikoisjoukot iskivät maan pääkaupungissa, Ngagaran asuinalueella tappaen yhdeksän ihmistä. Tapettujen joukossa oli muun muassa Burundin kansalliselle radio- ja televisioasemalle työskennellyt kameramies, sekä hänen vaimonsa ja kaksi lastaan. Surmansa sai myös Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n työntekijä. Silminnäkijöiden mukaan uhrit marssitettiin ulos talosta ja teloitettiin ampumalla.

Vajaat kaksi viikkoa myöhemmin Burundi valittiin YK:n ihmisoikeusneuvostoon. Se aloittaa ihmisoikeuksien vartioinnin tammikuussa 2016.

Marraskuussa presidentti Nkurunziza puolestaan ilmoitti, että jokainen, joka ei luovuta aseitaan viranomaisille on valtion vihollinen ja hänet voidaan tuomita terrorismilakien mukaisesti. Viisi päivää kestänyt luovutusaika sai sadat ihmiset hylkäämään kotinsa väkivaltaisuuksien pelossa. Luovutusajan päätyttyä ainakin 12 ihmistä tapettiin.

Joulukuussa Bujumburan kaduilta löydettiin yöllisten yhteenottojen jälkeen ainakin 87 ihmisen ruumiit. Suurin osa kuolleista oli nuoria miehiä, ja osalla uhreista kädet oli sidottu selän taakse.

Burundin väkivallan on tuominnut muun muassa YK , Afrikan Unioni  ja jopa Paavi. Myös Burundin naapurimaissa on tuomittu siviileihin kohdistuva väkivalta. Esimerkiksi Ruandan presidentti Paul Kagame kommentoi tilannetta seuraavasti:

“Ihmisiä tapetaan päivittäin, ruumiita löytyy kaduilta… Johtajat kuluttavat aikaansa ihmisiä tappaen.”

– Paul Kagame

Tosin mainittakoon, että ei-niin puhtoinen presidentti Kagame hakee niin ikään oikeutusta kolmannelle peräkkäiselle kaudelle, joka on Ruandan perustuslainvastainen. Ruandalaiset äänestivät perustuslain muuttamisesta 19. joulukuuta järjestetyssä kansanäänestyksessä. Maan vaalikomission mukaan 98 prosenttia äänestäneistä sanoi kyllä presidentin jatkokaudelle.

 

BURUNDIN HYVÄKSYMINEN YK:n ihmisoikeusneuvostoon vaurioittaa koko järjestön mainetta.

YK on kuitenkin omien sääntöjensä vanki. Neuvostoissa on oltava tietty määrä edustajia eri alueilta, ja ne saavat itse nimetä ehdokkaansa. Afrikalla on ihmisoikeusneuvostossa yhteensä 13 paikkaa, ja tällä hakukierroksella ehdolle asetettiin tasan se määrä maita, kuin mitä avoimia paikkoja oli tarjolla. YK:n kädet ovat sidotut.

 

 

Sori Laurent Fabius, nuijan isku ei pysäytä ilmastonmuutosta

KARLA KEMPAS

Maailman päättäjien kommenteista voisi päätellä, että yhden sopimuksen allekirjoittaminen pelastaa planeettamme ilmastonmuutokselta. Valtablogi kävi läpi Pariisin ilmastosopimuksen pääkohdat ja vertasi tehtyjä päätöksiä päättäjien lausuntoihin.

 

“Ylävitoset heitettiin.”

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen

“Ilmastosopimus tarkoittaa, että lapsenlapsemme näkevät, että teimme velvollisuutemme planeettamme tulevaisuuden turvaamiseksi.”

Ison-Britannian pääministeri David Cameron

“Maailma on nyt valmis vastaamaan ilmastohaasteeseen.”

Pääministeri Juha Sipilä Twitterissä

“Pienellä nuijalla voi tehdä suuria asioita.”

Ilmastokokouksen puheenjohtaja Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius

 

Pariisin ilmastokokouksen osanottajamaat saavuttivat sovun lauantai-iltana, päivän myöhässä aikataulusta. Pariisin ilmastosopimus on maailman ensimmäinen, kaikkia maita oikeudellisesti sitova ilmastosopimus. Neuvottelijat tiukensivat ilmaston lämpenemistä koskevia tavoitteita, päättivät ilmastorahoituksesta ja korvauksista haavoittuvaisille maille.

Kun 34-sivuinen asiakirja kelpasi kaikille, päättäjät halasivat, pitivät toisiaan käsistä ja taputtelivat toisiaan selkään. Sitten alkoi lausuntokierros, jossa osapuolet kiittelivät kilvan syntynyttä sopimusta.

 

PARIISIN sopimuksen kehutuin kohta käsittelee sitä, kuinka paljon maailman keskilämpötila saa nousta verrattuna esiteollisen ajan lämpötilaan. Lauantaina sorvatussa sopimuksessa ilmaston lämpeneminen rajoitetaan alle kahteen asteeseen. Sama yläraja on tuttu vanhoista ilmastosopimuksista, ja sitä perustellaan sillä, että sitä korkeampi lämpötilannousu olisi kohtalokas esimerkiksi useille Saharan eteläpuolisen Afrikan maille.

Uutta Pariisin sopimuksessa on se, että maiden toivotaan pyrkivän korkeintaan 1,5 asteen lämpötilannousuun.

Niin ympäristöjärjestöt kuin valtiopäämiehetkin ovat kiitelleet sopimukseen kirjattua tavoitetta kunnianhimoisuudesta. Ja kunnianhimoinen tavoite onkin. Varsinkin, kun käy ilmi, että päästörajat, joihin maailman valtiot ovat sitoutuneet, eivät riitä sopimuksen tavoitteeseen. Eivät kahteen asteeseen, eivätkä todellakaan puoleentoista asteeseen. YK:n arvioiden mukaan nykyisiä sitoumuksia noudattamalla maailman keskilämpötila nousee 2,7 asteella. Se on liikaa.

 

MYÖS KIINAN rooli oli kokouksen aikana luupin alla.

Kiina on maailman suurin kasvihuonepäästöjen alkulähde ja tunnettu siitä, että se on aiemmin jättänyt ilmastosopimukset allekirjoittamatta. Lisäksi tämä Itä-Aasian voimavaltio on maailman toiseksi suurin talous. Siitä huolimatta se nauttii yhä kehitysmaiden erivapauksista.

Kehitysmaa-status vaikuttaa siihen, kuinka kalliiksi ilmastosopimusten ratifioiminen maalle tulee. Kehitysmailla ei nimittäin ole aiemmissa sopimuksissa ollut velvollisuuksia leikata päästöjään tai maksaa köyhille maille avustuksia.

Pelkästään se, että Kiina on mukana sopimuksessa, on edistystä. Mutta kun ajattelee, että maailman toisiksi suurin talous ei edelleenkään ole velvoitettu maksamaan ilmastorahaa mereen hukkuville saarille, on vaikea olla kurtistamatta kulmiaan. Kaiken lisäksi Pariisin sopimus ei lisännyt Kiinan päästövelvotteita.

Ei siis ihme, että kiinalaiset ovat olleet tyytyväisiä sopimukseen.

 

KOKOUKSEN päätökset ovat kiistatta historialliset. Nyt on saatu ensimmäistä kertaa aikaan ilmastosopimus, joka sitoo jokaista maata Suomesta Australiaan, Yhdysvalloista Kiinaan. 195 maan mukanaolo ei silti tarkoita, että olisimme saaneet ilmastonmuutoksesta niskalenkin.

Maiden solmima sopimus on lähinnä viesti, sillä tavoitteet ja toiminta ovat aivan eri maailmoista. Sopimus ei aseta sanktioita rikkureille ja kunnianhimoisimmatkin tavoitteet on kirjattu “pyrkimyksiksi”. Lisäksi koko sopimusnivaskassa ei käytetä kertaakaan ilmaisua “fossiilinen energia”.

On oikeastaan aika hämmentävää, että sopimusta kutsutaan sitovaksi.

Yksi sopimus ei ole ihmelääke ilmastonmuutokseen, varsinkaan jos sopimukseen jätetään porsaanreikiä. Esimerkiksi kasvihuonekaasujen kasvun käännekohdan toivottiin tulevan “niin pian kuin mahdollista”. Näin avoimet aikataulut antavat valtioille mahdollisuuden viivytellä.

Näyttää siltä, että Pariisin ilmastokokousta voi pitää onnistumisena vain, koska aiemmat ilmastosopimukset ovat olleet niin kehnoja. Täysin epäonnistuneen Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen mikä tahansa sopimus näyttäytyy hyvässä valossa.

Pariisin sopimus on askel oikeaan suuntaan, mutta toistaiseksi hyvin lyhyt sellainen. Edessä on sopimuksen yksityiskohdista sopiminen ja ratifioimisrumba. Työ on vasta alussa.

Vielä ei ole ylävitosten aika. Vielä ei päättäjien pitäisi yliarvioida nuijansa voimaa.

 

Lue lisää päättäjien kommentteja sopimuksesta tästä HS:n jutusta ja tästä Ylen artikkelista.

Ylen tiivistys sopimuksen sisällöstä

Ilmastosopimus kokonaisuudessaan

Kyynelkaasua ja Molotovin cocktaileja – oppositio on halvaannuttanut Kosovon

Eilinen mielenosoitus ajoitettiin Albanian lipun päivän juhlinnan yhteyteen. Kuva: Oona Lohilahti

OONA LOHILAHTI

Euroopan nuorimman valtion demokratia on koetuksella. Kuluneen kahden kuukauden aikana parlamentin istunnot ovat keskeytyneet opposition säännöllisten kananmuna- ja kyynelkaasuiskujen takia. Oppositio vaatii kahden sopimuksen perumista, mutta tavoittelee oikeasti uusia vaaleja ja yrittää lykätä sotarikoksia tutkivan tuomioistuimen toiminnan käynnistymistä.

 

Kosovon poliisi on odottanut monta viikkoa sopivaa tilaisuutta. Pidätysmääräys suurimman oppositiopuolueen johtajasta Albin Kurtista annettiin viikkoja sitten, mutta opposition kannattajien reaktiota pelkäävä poliisi on siirtänyt pidätystä. Kun Kurti viimeksi otettiin kiinni, Pristinan keskustan yölliset mielenosoitukset rikkoivat uutiskynnyksen jopa Suomessa. Tuolloin mielenosoittajat saivat tahtonsa läpi, ja Kurti vapautettiin.

Eilen lauantaina tuhannet mielenosoittajat huusivat Albin Kurtin nimeä ja hurrasivat hänen noustessaan lavalle puhumaan. Myöhemmin opposition kokoon kutsuma mielenosoitus riistäytyi yhteenotoksi. Mellakkapoliisi vei oppositiopuolue Vetëvendosjen päämajasta tietokoneiden palvelimet ja pidätti lähes 100 mielenosoittajaa.

Yksi pidätetyistä oli Kurti.

 

ALBIN KURTI on yksi syyllisistä siihen, miksi Kosovon parlamentti ei ole kyennyt tekemään päätöksiä lokakuun alun jälkeen. Opposition salakuljettamat ja istunnoissa avaamat kyynelkaasupullot keskeyttävät istunnot viikko toisensa jälkeen. Kurtin pidätysmääräys johtui nimenomaan kyynelkaasusta. Aiemmin tällä viikolla Kurti lausui ”oodin kyynelkaasulle” yhdessä Kosovon suurimmista päivälehdistä. 

Kaksi viikkoa sitten mielenosoittajat tunkeutuivat väkivaltaisesti parlamenttiin ja aiheuttivat kyynelkaasuiskullaan kaaosta. 

Samana päivänä siivooja löysi perustuslakituomioistuimen pihasta käsikranaatin. Yliopistolla ollut epämääräinen kassi oli täynnä Molotovin cocktaileja.

 

KOSOVO ON ottanut merkittäviä askelia kohti vielä kaukana häämöttävää EU-jäsenyyttä. Kesällä parlamentti äänesti erityistuomioistuimen perustamisesta vuosien 1998–1999 sodan sotarikosten käsittelemiseksi. Tuomioistuimen perustaminen oli EU:n ehto Kosovolle poliittisten suhteiden lähentämiseksi.

Hallitus kannatti tuomioistuinta, vaikka useat ministerit joutuvat itse tuomioistuimen eteen. Oppositio äänesti päätöstä vastaan, koska tuomioistuimessa syytteitä tulevat saamaan Kosovon vapautusarmeijan johtohahmot, jotka ovat erityisesti opposition keskuudessa edelleen sotasankareita ja uhreja, eivät sotarikollisia. 

Ei Kosovon jakamiselle. Vapauttakaa aktivistit. Ei Kosovon jakamiselle -kyltissä Kosovon kartasta on otettu pois serbienemmistöiset kunnat. Kosovo kuuluisi siis vain albaaneille. Vapauttakaa aktivistit -kyltti viittaa poliisin jo pidättämiin oppositiopoliitikkoihin ja mielenosoittajiin. Kuva: Oona Lohilahti

 

TÄLLÄ HETKELLÄ oppositio sanoo jatkavansa mielenosoituksia ja kyynelkaasuiskuja niin kauan, kunnes hallitus vetäytyy kahdesta syksyllä allekirjoittamastaan sopimuksesta. 

Serbikuntien liiton perustaminen mainitaan jo Kosovon itsenäistymisen mahdollistaneessa Ahtisaaren sopimuksessa, ja toteutuessaan se antaa Kosovon serbivähemmistölle enemmän itsehallintoa. Toinen sopimus siirsi maata Kosovolta Montenegrolle.

Vaikka liiton perustaminen oli periaatteessa välttämätöntä, hallituksen tapa viedä asiaa eteenpäin ei ollut riittävän läpinäkyvä, eikä asiasta käyty tarpeeksi parlamentaarista keskustelua.

Silti opposition populistiset mielenosoitukset ovat demokratialle enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Mitä kauemmin mellakointi jatkuu, sitä helpommin myös poliisi rikkoo sopivan toiminnan rajan. 

Opposition rähinöinti perustuu pitkälti ajatukselle Kosovosta vain albaaneille kuuluvana valtiona, vaikka maassa on myös merkittäviä vähemmistöjä, suurimpana niistä serbit. Tämän takia serbien itsehallinnon lisääminen ja maan pinta-alan kutistuminen ovat oppositiolle kynnyskysymyksiä. 

Kuten erityistuomioistuin, myös serbikuntien liiton perustaminen oli EU:n vaatimus Kosovolle neuvottelujen jatkamiseksi. Koska molemmat päätökset tehtiin, lokakuussa Kosovo allekirjoitti EU:n kanssa Stabilization and Association Agreementin, jonka tuloksena Kosovo on virallisesti EU-jäsenehdokas.

 

VASTUSTAMALLA serbikuntien liittoa ja sotarikosten selvittämistä oppositio vastustaa myös Kosovon eurooppalaistumista ja oikeusvaltiokehitystä.

Parlamentin vähemmistö on ottanut väkivallan keinokseen edistää tavoitteitaan. Saksan suurlähettiläs arvioikin, että koska kahden sopimuksen allekirjoituksia ei enää voi perua, opposition tavoitteena on ainakin viivästää tuomioistuimen toiminnan käynnistymistä. Kaikkien oppositiopoliitikkojenkaan sotavuosien historia ei ole puhdas.

Selkein syy mielenosoituksille on silti opposition haave uusista vaaleista. Tämän syksyn tapahtumat ovat kuitenkin nostaneet hallituksen kannatusta, ei opposition.

Kosovolaiset ymmärtävät, ettei kyynelkaasu kuulu demokratiaan tai kansanedustajan mandaattiin.

EU-kritiikki voisi kasvaa aikuiseksi

KARLA KEMPAS

Pöydät tärisevät rytmikkäästä rummutuksesta. Yksinpuhelu jatkuu, vaikka puheaika on jo loppunut. Puheenvuorot tyssäävät huutoihin. Keskeytetty joutuu vetoamaan aikuisiin kuin riehakkaisiin lapsiin, joilta on jäänyt päiväunet väliin. “Pyydän kunnioitusta. Antakaa minun puhua loppuun.”

Episodi on Euroopan parlamentin täysistunnosta Strasbourgista. Huutelijat kuuluvat Euroopan parlamentin EU-kriitikko-meppehin, joilla on mielessään Brexit, eli tavoite Ison-Britannian EU-erosta.

Rakentavuus on heidän EU-kritiikistään kaukana.

 

EU-KRIITIKOIDEN joukkoon mahtuu monenlaisia tapauksia.

Karkeasti heidät voi jakaa kahteen leiriin, pehmoihin ja koviksiin. Pehmot eivät halua erota unionista, mutta vastustavat EU:n kehitystä liittovaltioksi ja arvostelevat unionin demokratiaa sekä sääntelyä. Esimerkiksi perussuomalaisten europarlamentaarikkojen Jussi Halla-ahon ja Pirkko Ruohonen-Lernerin puolue Euroopan konservatiivit ja reformistit (ECR) lasketaan pehmeän eurokritiikin puolueeksi.

Kovikset, joihin esimerkiksi pöytiä hakkaavat britit lukeutuvat, haluavat vähintään irti unionista. Äärimmäisimmät kovan eu-kritiikin kannattajista toivovat koko järjestelmän tuhoa. Puolalainen europarlamentaarikko Janusz Korwin-Mikke on esimerkiksi sanonut, että jos olisi tarpeen, tulisi eu-kriitikoiden tehdä yhteistyötä vaikka Luciferin kanssa, sillä EU on niin suuri uhka eurooppalaisille.

Rakentavaa, eikö vain?

 

EHKÄ tunnetuin Euroopan parlamentin eu-kriittinen puolue on Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa (EFDD). Se edustaa kovaa linjaa. Ryhmän perustuskirjan mukaan puolue ei usko ‘Euroopan kansan’ olemassaoloon ja sen mielestä kansallisvaltiolla pitäisi olla oikeus vahvistaa omia rajojaan, kulttuuriaan ja uskontoaan. Poliittisesti ryhmä on muuten hajanainen, mutta yhteinen vihollinen on EU.

Kovan linjan eu-kriitikoita kuvaakin paremmin sana eu-häirikkö.

EFDD-puolue tuntuu olevan ylpeä häirikköstatuksestaan. Edes ryhmän johto ei yritä peitellä sitä. Esimerkiksi brittipuheenjohtaja Nigel Farage toi esiin puolueen kapinahengen, kun neuvotteli EFDD:n uudesta suunnasta ryhmän italialaisjäsenten kanssa. Julkilausumassaan hän totesi, että jos neuvottelut päättyvät yhteistyöhön, liittoutuma voisi “pitää hauskaa ja aiheuttaa ongelmia Brysselissä”.

Sopu syntyi ja Brysselin väki on taatusti ainakin pyöritellyt silmiään.

Faragen puolue on järjestänyt lukuisia tempauksia, joiden tavoite on vaikuttanut olevan muiden meppien työrauhan häiritseminen. Ryhmän brittihaara on esimerkiksi kääntänyt selkänsä orkesterille ja unionin lipulle EU-hymnin soidessa sekä tullut täysistuntoon pukeutuneena kantaaottaviin t-paitoihin. Lisäksi he ovat häirinneet täysistuntoja taputtamalla, nousemalla seisomaan ja huutelemalla silloin, kun on ollut jonkun muun vuoro puhua.

Brittien mielenilmaukset ovat harmittomia mutta ärsyttäviä. Varsinkin kun ne hidastavat jo valmiiksi tiukkaa täysistuntoaikataulua. Lisäksi on hassua, että mepit tukeutuvat julisteisiin ja t-paitoihin. Hehän kuuluvat itse päättäjiin.

EFDD:n tekstipaitakapinalliset eivät silti ole pahimpia eu-häiriköitä. Esimerkiksi puolalainen europarlamentaarikko Korwin-Mikke on tehnyt parlamentin kokoontumisessa natsitervehdyksen ja viittannut maahanmuuttajiin “ihmisroskana”. Italialainen Gianluca Buonanno taas teki natsitervehdyksen Hitler-viikset kasvoillaan, kun Saksan liittokansleri Angela Merkel oli paikalla.

 

EUROPARLAMENTAARIKOISTA noin yksi kolmasosa on eu-kriitikkoja. Se on paljon, ja sitä ei voi perustella pelkästään protestiäänillä ja kapinahengellä, vaikka myös niillä on ollut osuutensa. Unionin jäsenmaiden asukkaat ovat äänestäneet kriittiset mepit parlamenttiin, koska haluavat, ettei EU-päätöksiä oteta annettuina.

EU:n on yhdistynyt nopeasti, ja on vain viisasta suhtautua asiaan kyseenalaistaen. Euroopan unionia pitää kritisoida ja kehittää. Järjestelmä on kaukana täydellisestä.

Todellista kritiikkiä kaivataan, mutta niin kauan kuin näkyvimmät eu-kriittiset hahmot häiriköivät tai ilmaisevat rasistisia mielipiteitä, on myös asialliset Euroopan unionia kritisoivat äänet helppo kuitata eu-kriitikkojen möläytyksinä. Rakentava kritiikki on välttämätöntä, mutta se jää helposti huutomyrskyn alle.

Eu-häiriköiden on aika aikuistua. Kiukutteleva lapsi saa ehkä huomiota, muttei tahtoaan läpi.

Far-Right Parties in the European Parliament

The day the populists came to town

Korjaus 1.10.2017. Jutussa kutsuttiin EU-kriitikoita aiemmin eurokriitikoiksi. Sanalla euroscepticism viitataan englanniksi Euroopan unionin kriitikoihin, mutta Suomessa eurokriitikko-sana liitetään euro-valuutan kritiikkiin.

Yksi valtio, neljä presidenttiä

OONA LOHILAHTI

Euroopassa on valtio, jonka kolme suurinta etnistä ryhmää koulutetaan kukin eri opetussuunnitelman mukaan. Räätälöidyn opetuksen takia joka kuudes lapsi ei tahdo olla samassa luokkahuoneessa toiseen etniseen ryhmään kuuluvan lapsen kanssa.

 

Bosnia ja Hertsegovinasta leivotaan nyt tulevaa EU-jäsenkandidaattia. EU:ta on usein syytetty siitä, etteivät uudet jäsenmaat täytä jäsenyysehtoja, joista sovittiin Kööpenhaminassa vuonna 1993. Ehtoihin kuuluvat muun muassa toimiva markkinatalous ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Myös Bosnia ja Hertsegovinan jäsenyyshaaveilua voi kritisoida.

Maan taloustilanteesta kertoo se, että nuorisotyöttömyys on lähes 60 prosenttia. Jopa velkojiensa kanssa kamppailevassa Kreikassa nuorisotyöttömyysprosentti on pienempi, alle 50 prosenttia.

Bosnia ja Hertsegovinan suurin ongelma on kuitenkin se, että vielä 20 vuotta Bosnian sodan jälkeen valtion toiminta perustuu pitkälti kolmen kansanryhmän identiteettien erojen korostamiselle ja vahvistamiselle. Taloustilanteen parantaminen on pikkujuttu verrattuna siihen, että ihmisten pitäisi muuttaa vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen mittaiset käsitykset toisesta etnisestä ryhmästä.

Maan tie kohti EU-jäsenyyttä alkoi vuonna 2005. Jäsenyyden esteenä on ainakin kolme tekijää, jotka kaikki liittyvät etnisen integraation puuttumiseen.

 

SERBITASAVALTA. 1990-luvun alkupuolella käydyt Jugoslavian hajoamissodat kärjistyivät Bosnia ja Hertsegovinassa bosniakkien, kroaattien ja serbien väliseksi taisteluksi. Kun Bosnia ja Hertsegovina julistautui itsenäiseksi 1. maaliskuuta 1992, kansallismieliset Bosnian serbit eivät hyväksyneet tilannetta, jossa he eivät enää eläneet samojen rajojen sisällä Serbian serbien kanssa.

Ennen Bosnian sotaa islaminuskoiset bosniakit, katoliset kroaatit ja ortodoksiset serbit elivät valtion alueella sekaisin kuin palat tilkkutäkissä. Sodan seurauksena serbit kuitenkin saivat mitä halusivat: he asuttavat nyt selkeästi omaa aluetta Itä-Bosniassa, minkä autonomian kasvattamista ja lopulta liittämistä Serbiaan he voivat ajaa.

Sodan päättäneellä Daytonin rauhansopimuksella on ollut valtava merkitys Bosnia ja Hertsegovinan nykytilanteen kannalta. Sopimuksessa muun muassa tunnustetaan Itä-Bosnian serbialueen olemassaolo. Sopimuksella myös luotiin perusta maata edelleen jakavalle etniselle identiteetille perustuvalle politiikalle.

Serbien asuttamaa Itä-Bosniaa kutsutaan Republika Sprskaksi, eli Serbitasavallaksi. Vaikka alue kuuluu Bosnia ja Hertsegovinaan, sillä on oma presidentti, poliisivoimat, hallitus ja parlamentti sekä oikeuslaitos ja perustuslaki. Tämän takia valtio on jakautunut kahteen hyvin itsevaltaiseen poliittiseen kokonaisuuteen – Serbitasavaltaan ja Bosnia ja Hertsegovinan federaatioon.

Bosnia ja Hertsegovinassa on siis jopa Britanniaa pidemmällä oleva kahden valtion malli. Skotlannilla on oma pääministeri, mutta ei perustuslakia.

Federaation ja Serbitasavallan välillä on paljon erimielisyyksiä, mutta kaikista kipein ja kiistanalaisin asia liittyy sotarikoksiin ja erityisesti Srebrenican kansanmurhaan. Vuonna 1995 Itä-Bosniassa sijaitsevassa kaupungissa serbit tappoivat parissa päivässä yli 7 000 muslimimiestä ja -poikaa, mutta viime kuussa Serbitasavalta ei suostunut käsittelemään tapahtumia ja tuomitsemaan sitä kansanmurhaksi.

EU totesi jo vuonna 2011, että kansanmurhan kieltäminen on anteeksiantamatonta. Kansanmurhan tunnustaminen olisikin yksi ensimmäisistä askeleista kohti parempia suhteita kahden hallinnollisen alueen ja ihmisten välillä. Myös Serbia hakee EU:n jäsenvaltioksi, joten sotarikosten tunnustaminen hyödyttäisi Serbiaakin.

 

KOULULAITOS. Joka seitsemäs bosnialainen koululainen käyttäytyy aggressiivisesti toista etnistä ryhmää kohtaan. Maassa asuu kroaattien, bosniakkien ja serbien lisäksi muitakin ryhmiä, mutta koululaitos tunnistaa vain kolme suurinta. Näille ryhmille on omat opetussuunnitelmat.

Lapset siis kasvatetaan näkemään ihmisten välillä vain eroja, ei yhtäläisyyksiä.

Tämä ”kaksi koulua yhden katon alla”-järjestelmä on käytössä kymmenissä kouluissa pääosin niissä federaation kouluissa, joissa on sekä kroaatti- että bosniakkioppilaita. Erottelu on johtanut siihen, etteivät lapset halua olla tekemisissä kuin omaan ryhmään kuuluvien lasten kanssa, mutta myös siihen, että monet lapset joutuvat matkustamaan pitkiä matkoja, jotta pääsevät osallistumaan oman opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen. Joissain kouluissa eri etnisiin ryhmiin kuuluvat lapset käyttävät eri ovia.

Erityisesti historian ja maantiedon opetuksessa eri opetussuunnitelmat ovat huolestuttava ilmiö. EU-komissio oli vuonna 2011 tekemällään tarkastusmatkalla tyytyväinen siihen, ettei näiden aineiden oppikirjoissa opetettu enää vihapuheen avulla. Sen sijaan poliitikot olivat alkaneet avoimesti kannattaa syrjivää koululaitosta entistä enemmän.

 

POLIITTINEN JÄRJESTELMÄ. Bosnia ja Hertsegovinan poliittinen järjestelmä on ainakin Euroopan, jos ei koko maailman, monimutkaisin. Järjestelmä perustuu vahvasti etnisille identiteeteille. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on huomauttanut jo vuonna 2009, että maan perustuslaki ja vaalilaki ovat etnisiä ryhmiä syrjiviä, mutta komission vuoden 2011 vierailuun mennessä lakeja ei ollut korjattu.

Parlamentin nykymuoto luotiin Daytonin rauhansopimuksella, joka kyllä lopetti sodan, mutta ei korjannut sodan syttymissyitä, etnisiä jakolinjoja.

Bosnia ja Hertsegovinan federaatiolla on kolme presidenttiä, joista yksi on bosniakki, yksi kroaatti ja yksi serbi. Presidentin kausi kestää neljä vuotta ja jokainen presidentti on maan johdossa kahdeksan kuukautta kerrallaan, jonka jälkeen vuoro vaihtuu. Järjestelmä on kallis ja syrjii vähemmistöjä, joilla ei nykyisten lakien mukaan ole mahdollisuutta päästä presidentiksi ollenkaan. Tämän lisäksi Serbitasavallalla on oma presidentti, eli käytännössä serbeillä on kaksi presidenttiä.

Myös parlamentissa bosniakit, kroaatit ja serbit muodostavat kukin oman ryhmänsä, joilla kaikilla on mahdollisuus käyttää veto-oikeutta, jos kokevat lain tai päätöksen vahingoittavan omaa etnistä intressiä. Sarajevossa sijaitseva kansallismuseo on ollut suljettuna jo kolme vuotta, koska serbit käyttivät veto-oikeuttaan museoiden rahoituksen kohdalla vuonna 2012.

 

BOSNIA JA HERTSEGOVINA todella haluaa EU-jäseneksi. Nyt sen täytyykin uudistaa rakenteitaan perusteellisesti, eikä se ole helppoa korruptoituneessa maassa. Suhde serbeihin on normalisoitava, joskin tämä vaatii myönnytyksiä myös serbien puolelta.

EU-jäsenyyteen kuuluu unionin ja Euroopan yhteisen edun ajatteleminen, mutta Bosnia ja Hertsegovinassa poliitikot eivät ajattele edes oman valtion etua, vaan ainoastaan oman etnisen ryhmän parasta.

Monet perusasiat on pantava kuntoon. Bosnia ja Hertsegovinassa ei ole tehty väestönmittausta sitten vuoden 1991, koska kaikki ryhmät pelkäävät oman väestöosuutensa pudonneen. Jos totta puhutaan, uusi laskenta aloitettiin vuonna 2013, mutta tulosten julkistaminen on viivästynyt federaation  ja Serbitasavallan tilastoviranomaisten kiistojen takia.

Länsi-Balkan on EU:lle valtava urakka. Toisaalta unioni hyötyy jokaisesta uudesta jäsenestä, koska jäsenyys tuo Eurooppaan vakautta ja rauhaa. Toisaalta esimerkiksi juuri Bosnia ja Hertsegovina tarvitsee valtavan määrän taloudellista ja poliittista tukea, jotta se täyttäisi edes jäsenyysehdot. Pakolaiskriisin ja taantuman keskellä EU-mailla ei välttämättä ole tahtoa jakaa rahaa ja aikaa Länsi-Balkanille.

Vaikka on vaikea sanoa, ravistelisiko jäsenyyden hakeminen ja jäsenyys Bosnia ja Hertsegovinaa tarpeeksi, on hyvin todennäköistä, että maa hyväksytään jäseneksi ennen jäsenyysehtojen täyttämistä.

Koska mikä voisi olla Euroopan kannalta pahempaa kuin se, että Balkanin ruutitynnyri alkaisi kyteä jälleen.

Lue lisää:

Divided schools in Bosnia and Hertzegovina: Apples and pears still don’t mix

Minä-minä-asenne halkoo Eurooppaa 28 osaan

VEERA TEGELBERG

Euroopan yhtenäisyys on heikentynyt pitkän taantuman takia. Euroalue on jakautunut menestyjiin ja ongelmaoppilaisiin. Valtioiden taloudellinen luottoluokitus on laskenut, mutta myös jäsenmaiden luottamus toisiinsa on kortilla. Sunnuntaina testataan, miten paljon kreikkalaiset luottavat päättäjiinsä, kun kansa kokoontuu jälleen vaaliuurnien ääreen.

 

40 prosenttia. Niin pieni osa eurooppalaisista luottaa EU:hun. Jäsenmaiden kansalaisten usko unioniin on laskenut 1990-luvulta, mutta talouskriisi on vähentänyt entisestään luottamusta järjestelmää kohtaan. Luottamuksen laskuakin huolestuttavampaa on, että puolet unionin jäsenmaiden kansalaisista ajattelee, että heidän mielipiteellään ei ole EU:n päätöksenteossa merkitystä.

Vaikea taloustilanne on vaikuttanut myös valtioiden suhteisiin. Maanosa on henkisesti jakautumassa rikkaaseen ja köyhään Eurooppaan. Yhtenäisyyden vaalimisen sijaan Euroopassa on keskitytty barrikadien rakentamiseen: tiukkaa talouspolitiikkaa vetäneet saksalaiset leimataan etelässä natseiksi ja tavalliset kreikkalaiset pohjoisessa laiskureiksi. Esimerkiksi saksalainen media on pitänyt yllä mielikuvaa siitä, että velkakriisin kärsijöitä eivät suinkaan ole katalat kreikkalaiset, vaan vähään tyytyvät saksalaiset veronmaksajat. Samaa ajatusta on viljelty myös Suomessa.

JÄSENMAAT jakautuvat taloudellisen toimintakykynsä perusteella priimuksiin, keskinkertaisiin pärjääjiin ja ongelmaoppilaisiin. Opettajan lellikkejä ovat ainakin toistaiseksi vakaat valtiot, kuten Saksa ja Suomi. Keskiluokkaan kuuluvat esimerkiksi Irlanti ja Espanja, jotka tasapainoilevat taloutensa kanssa, ja pahnan pohjimmaisena nököttää nykyisen politiikan kyseenalaistanut Kreikka, jonka matalakiito on jatkunut jo yli puoli vuosikymmentä.

Parin viime vuoden ajan kasvanut pakolaisten määrä on kiristänyt jäsenmaiden välejä entisestään, koska jo valmiiksi talousvaikeuksissa oleva etelä on ottanut vastaan kovimmat iskut. Eri osapuolet ovat keskittyneet oman uhri-statuksensa rakentamiseen ja oman etunsa tuijottamiseen pitääkseen äänestäjät tyytyväisinä. Eurooppalaisen ajattelun ytimessä on tällä hetkellä minä eikä me.

OLIPA talouskriisin syistä, seurauksista tai ratkaisuista mitä mieltä tahansa, jokaisen eurooppalaisen pitäisi olla huolissaan maanosan yhtenäisyydestä. Unionin perusarvoihin kuuluvaa solidaarisuutta on jaossa aiempaa niukemmin, kuten myös rahaa. Kreikan tapauksessa kumpaakaan ei haluta antaa enää tippaakaan. Maan katsotaan itse keittäneen soppansa, niin kuin se osin on tehnytkin. Eurooppaa johtavien talousmaiden tekopyhyydelle ei silti ole sijaa, sillä lainoittajien ehdot ovat kaventaneet Kreikan kasvumahdollisuuksia.

Euroalue on ristiriitaisessa tilanteessa: talousvaikeuksissa olevaa Kreikkaa ei haluta potkia ulos yhteisvaluutasta imagokriisin ja joukkopaon pelossa, mutta leikkauksia teettämällä maata potkitaan kuitenkin jatkuvasti päähän. Tämä on ristiriidassa EU:n perusarvojen kanssa.

Kreikkalaiset ovat tänä vuonna jo kahteen otteeseen osoittaneet olevansa kyllästyneitä ja pettyneitä Euroopan talouspolitiikkaan. Ensin maa äänesti tammikuussa selvään vaalivoittoon vasemmistolaisen Syrizan, ja kesäkuun lopussa pidetyssä kansanäänestyksessä kreikkalaiset sanoivat ”ei” troikan, eli Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston, lainaehdoille.

JÄÄRÄPÄISINKÄÄN talouskurin kannattaja ei voi sivuuttaa sitä seikkaa, että kreikkalaisten ääni on jäänyt omista velkasaatavistaan huolehtivien jäsenmaiden äänen alle.

Kuluvalla viikolla Kreikassa tehdään taas demokratiaa, kun kansa äänestää itselleen jälleen kerran uuden hallituksen. Kyseessä ovat kuudennet ennenaikaiset parlamenttivaalit kuuden vuoden aikana. Viimeistään tänä vuonna on käynyt selväksi, ettei jäsenmaan kansalaisten äänellä ole väliä, jos sen suunta on europäättäjien mielestä väärä. Valitsivatpa kreikkalaiset sunnuntaina maansa johtoon Syrizan tai Uuden demokratian, vaalivoittaja jatkaa Kreikan talouspolitiikan hoitoa troikan oppien mukaisesti.

KANSAN luottamus oman valtionsa toimintakykyyn heikentyy, jos parlamentti valitaan kerran vuodessa. Kreikan sisäinen epävakaus on myös euroalueen ja EU:n ongelma. Pahimmillaan voimattomuuden tunne ja luottamuksen katoaminen demokratiaan passivoivat kansaa ja antavat tilaa radikaaleille liikkeille.

Tapasin huhtikuun lopussa ateenalaisen Alexandra Pavloun, joka työttömäksi jäätyään on keskittynyt köyhien kreikkalaisten auttamiseen. Pavloun mukaan monet kreikkalaiset ovat olleet eniten pettyneitä kansallisen itsemääräämisoikeutensa menettämiseen ja siihen, että EU on osoittautunut järjestelmäksi, jossa vain taloudellisesti vahvimpien sana painaa. Euroopan yhtenäisyyden kannalta erityisen huolestuttavaa oli Pavloun toteamus siitä, että kreikkalaiset ovat kadottamassa identiteettinsä: ”Kun herään aamulla, en enää tunne itseäni maani kansalaiseksi”, Pavlou totesi.

EUROOPPA on syvän humaanin luottoluokituskriisin partaalla: Kreikkalaiset eivät luota lainoittajiinsa, pankkeihinsa tai tulevaisuuteensa. Varakkaat eurovaltiot eivät luota Kreikan kykyyn maksaa velkojaan takaisin tai uudistaa valtionsa rakenteita. Myös pankkimaailman usko eurovaltioihin on koetuksella.

Talousongelmien ratkaisu ja markkinoiden luottamuksen palauttaminen ovat elintärkeitä tavoitteita euroalueen ja koko Euroopan tulevaisuuden kannalta. Taloudellisen uskon kohentaminen on kuitenkin pikkujuttu verrattuna siihen urakkaan, joka Eurooppaa odottaa, jos eri jäsenvaltioiden uskoa toisiinsa ja yhteistyöhön ei saada palautettua.

Euroopan yhteisö täyttää 60 vuotta puolentoista vuoden päästä. Jos se haluaa juhlia tasavuosiaan kaikkien nykyisten 28 jäsenensä kesken, unionissa on alettava puhua jälleen meistä.

Lisää aiheesta muualla:

http://europa.eu/rapid/press-release_IP-15-5451_fi.htm

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/eu/10586961/Trust-in-EU-at-an-all-time-low-latest-figures-show.html

http://www.welt.de/politik/ausland/article145987882/Ploetzlich-wird-Tsipras-von-der-Konkurrenz-ueberfluegelt.html