Tervemenoa Kekkonen ja Mannerheim – teatterilavoille kaivataan politiikan tämän hetken haasteita

LINDA LAINE
KULTTUURIKUUKAUSI

Mennyt vuosi oli täynnä poliittista teatteria Tampereen delfiinien salasiirrosta pääministeri Sipilän kiukunpuuskiin ja vaalivoittaja Trumpin töräytyksiin. Vuosi oli erityisen antoisa poliittisista aiheista ammentavalle näyttämötaiteelle. Valtablogi kokosi yhteen vuoden suurimmat inspiraation lähteet.

 

Viime kesänä saimme todistaa, miten europarlamentaarikko Paavo Väyrynen sovitti päähänsä kaljua ja muuntautui presidentti Urho Kekkoseksi. Keminmaan lisäksi Kekkonen marssi viime kesänä teatterin lavalla myös ainakin Imatralla, Lopella ja Paltamossa. Toinen ikoninen hahmo Mannerheim puolestaan saapasteli sisälavoilla esimerkiksi Helsingissä.

Ikävä tosiasia on, että useimmat lavoilla esitetyt poliitikot ovat kuolleita, eikä näiden sankarihahmojen elämän ja tekojen ruotiminen muuta yhteiskuntaamme mitenkään.

Elävät poliitikot ja heidän politiikkansa ovat aihealueita, joihin yllättävän harva ohjaaja tai käsikirjoittaja kajoaa. Poikkeuksia löytyy, mutta harmillisen vähän. Eniten julkisuudessa on viime vuosina pyöritelty ohjaaja Susanna Kuparisen Valtuusto- ja Eduskunta-trilogioita, joista viimeisin nousi jälleen julkisuuteen Yle-kohun jälkimainingeissa.

Suomalaista poliittista satiiria puolestaan hallitsevat tällä hetkellä Helsingin Sanomien Uutisraportti ja Ylen Noin viikon uutiset. Vastaavanlainen sisältö toimii myös lavalla. Ja jos jotain olemme oppineet ensi keväänä kahdeksannelle kaudelle ponnistavasta Putous-sarjasta, se on, että viikossa ehtii toteuttaa vaikka mitä.

Politiikalle ja poliitikoille ei ole kuitenkaan pakko nauraa. Epäusko, tuohtumus ja ihastus ovat myös sallittuja tuntemuksia.

 

LUOTTAMUSPULA. Sosiaalinen media julisti, että vuosi 2016 oli hirveä ja toi mukanaan vain kuolemaa. Tällä viitataan etenkin rakastettujen julkisuuden hahmojen, kuten David Bowien, Alan Rickmanin ja Carrie Fisherin kuolemiin. Heidän lisäkseen viime vuosi näyttää tappaneen myös tavallisen kansan luottamuksen poliitikkoihin.

Financial Times julisti viime juhannuksena kauhistuttaneen brexitin maskien takaa näytellyksi kabukiksi viitaten japanilaiseen teatterimuotoon, jossa miehet esittävät kaikki roolit ja kätkevät omat kasvonsa. Brittiläinen käsikirjoittaja James Graham on jo tarttunut brexitin tarjoamaan dramatiikkaan ja kirjoittanut The Guardianille näytelmän Strong Exit, jossa poliitikot hikoilevat lontoolaisessa bunkkerissa valmiina ottamaan käyttöön 50. artiklan ja eroamaan lopullisesti EU:sta.

Seuraavaksi Graham kirjoittaa brexitistä televisiodraaman, jossa hän ruotii kansanäänestyskampanjaa ja syitä, jotka johtivat EU-eron kannattajien voittoon.

Vallanpitäjät kärsivät viime vuonna luottamuspulasta myös Italiassa. Britannian eronnut pääministeri David Cameron sai seurakseen italialaisen kollegansa Matteo Renzin, joka niin ikään luopui tehtävästään pieleen menneen kansanäänestyksen jälkeen.

Suomalaispoliitikoillakaan ei ole syytä tuulettaa. Viime heinäkuussa julkaistujen tutkimustulosten mukaan suomalaisista vain kymmenisen prosenttia luottaa poliitikkoihin. Iltalehden teettämän tuoreen kyselyn mukaan jopa 48 prosenttia äänestäjistä toivoo, että Sipilän hallitus kaatuu. Syitä voidaan hakea esimerkiksi hallituksen leikkauspolitiikasta tai Terrafame-farssista, jossa kaivokseen on kerta toisensa jälkeen syydetty satoja miljoonia euroja. Kun tehdas vielä kantoi nimeä Talvivaara, sen vaiheista tehtiin scifi-näytelmä, joka kiersi ympäri Suomea.

 

VALHEET. Kiinteistömoguli ja Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump valehteli kampanjansa aikana niin paljon, että siihen ehti jo kyllästyä. PolitiFact-sivusto vertasi niin Trumpin kuin hänen vastaehdokkaansa Hillary Clintonin väittämiä faktoihin, ja Trump voitti valehtelutilaston reippaasti. Clinton puolestaan sortui varsin usein puolitotuuksiin.

Trump muun muassa väitti, että Yhdysvaltojen rikollisuus on kasvussa, useissa Clintonin voittamissa osavaltioissa tehtiin vaalivilppiä ja nykyinen presidentti Barack Obama perusti Clintonin tuella Isis-terroristijärjestön.

Valheiden lisäksi Trump kohautti myös törkeydellään. Hän haukkui naisia, vammaisia ja eri etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä ja sieti varsin vähän itseensä tai lähipiiriinsä kohdistunutta kritiikkiä. Trump jakoi marraskuussa tuohtumustaan Twitter-yleisölle, kun miehen tuleva varapresidentti Mike Pence sai osakseen buuauksia teatteriesityksen aikana New Yorkissa.

Suomessa poliitikot harvemmin valehtelevat päin naamaa. Sen sijaan he puhuvat ympäripyöreää poliitikkokieltä, joka on pullollaan kielikuvia ja vertauksia, jotka eivät tarkoita mitään. Viime maaliskuussa kielikuvan käytöstä sai kärsiä pääministeri Juha Sipilä, joka kommentoi kilpailukykysopimuksen etenemistä kuuluisalla lauseella: toivottavasti tulppa lähtee paatista ja päästään eteenpäin. Myöhemmin Sipilä sai selitellä, ettei suinkaan toivonut kiky-paatin uppoamista.

Ongelmia oli viime vuonna myös puolustusministeriössä. Sielläkään ei ollut kyse suoranaisesta valheesta, vaan huonosta viestinnästä. Milloin yllätyksenä tulivat Yhdysvaltain hävittäjien tulo Rissalaan tai panssarivaunujen saapuminen Niinisaloon.

 

POLIITTINEN EPÄKORREKTIUS. Toisin sanoen täysi idioottimaisuus. Filippiineillä presidentin virkaan viime kesänä noussut Rodrigo Duterte päihittää tökeröillä lausunnoillaan Trumpin mennen tullen. Presidentti Duterte on ehtinyt haukkua Obamaa huoranpenikaksi, uhannut maansa lähtevän YK:sta ja oikeuttanut tuhansien ihmisten surmaamisen ilman oikeudenkäyntiä vertaamalla tekoa holokaustiin.

Duterte pyysi Obamalta myöhemmin anteeksi ja väitti YK-lausuntonsa olleen vitsi. Huumesotaansa presidentti ei ole kansainvälisen yhteisön ja ihmisoikeusjärjestöjen lukuisista pyynnöistä huolimatta lopettanut. Lähes 6000 ihmisen kerrotaan kuolleen poliisien käsissä epäselvissä olosuhteissa.

Duterte kohautti viimeksi joulukuussa, kun hän kertoi tappaneensa rikoksista epäiltyjä toimiessaan Davaon pormestarina ennen presidentin uraansa. Hän myös ilmoitti heittävänsä korruptoituneet virkamiehet alas helikopterista pääkaupunki Manilan yllä. Näin hän pröystäili tehneensä aiemminkin.

Duterten tukijat ovat useaan otteeseen sanoneet, että presidentin puheet on otettava vakavasti, muttei kirjaimellisesti.

Epäkorrektius osataan myös Euroopassa. Äärioikeistot kautta mantereen ovat kunnostautuneet etenkin maahanmuuttoa vastustavissa lausunnoissa. Kansallinen rintama -puoluetta johtava ranskalaispolitiikko Marine Le Pen vaati joulukuussa, että oikeus ilmaiseen koulutukseen ja terveydenhoitoon poistetaan laittomasti maassa olevilta siirtolaisilta ja niiltä maahanmuuttajilta, jotka eivät maksa veroja. Le Penin uskotaan pääsevän toiselle kierrokselle Rankan ensi kevään presidentinvaaleissa.

Maahanmuuttokriittinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) on puolestaan vahvistanut asemiaan Saksassa. Maassa käydään liittopäivävaalit ensi syksynä. AfD:tä luotsaava Frauke Petry sanoi viime tammikuussa, että poliisien pitäisi saada lupa ampua maahan laittomasti pyrkiviä siirtolaisia, jos tarve vaatii.

Tätä äärioikeiston sanataidetta vastaan on käynyt muun muassa berliiniläinen Schaubühne Theatre, jonka FEAR-näytelmä sai AfD:n edustajan vaatimaan näytelmän hyllyttämistä.

Sekä Kansallista rintamaa että AfD:tä yhdistävät paitsi naisjohtaja myös vahva EU-kriittisyys.

Suomessa poliittinen epäkorrektius yhdistetään yleensä perussuomalaisten puhetapaan. Viime vuonna syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaa saivat esimerkiksi kansanedustaja Teuvo Hakkarainen  sekä kansanedustaja Lea Mäkipään avustajana toimiva Terhi Kiemunki, joka itse pyysi poliisia tutkimaan, onko hän syyllistynyt rikokseen. Kiemunki sai tuomion ja 450 euron sakot. Hakkaraisen tilanteen käsittely on kesken.

 

NYKYPOLITIIKASSA on kaikki ainekset viihdyttäviin ja ravisteleviin esityksiin. Taiteen avulla voidaan myös nostattaa kansalaisten mielenkiintoa politiikan seuraamiseen. Vallanpitäjien vetäminen mukaan teatteriin voidaan nähdä myös vastavetona sille, että poliitikoista näytti viime vuonna tulleen pikemminkin tosi-tv-tähtiä kuin vakavasti otettava valtion ohjastajia.

Jos kuitenkin katsot lavalla mieluummin Mannerheimia tai Kekkosta, ei hätää. Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi marsalkasta tehdään ainakin ooppera

Kantaa ottavat sarjakuvat ovat portti koviin uutisiin

Kuva: Wikimedia Commons

KARLA KEMPAS

KULTTUURIKUUKAUSI

Tiesitkö, että smurffit olivat Belgian kieliriidan vertauskuva? Entä sitä, että Suomessa on lakkautettu kokonainen lehti pilakuvien vuoksi? Valtablogi selvitti, mitä vaikuttaville kuvituksille kuuluu nyt.

 

Poliittiset pilapiirrokset, kantaa ottavat sarjakuvat ja vaikuttavat kuvitukset. Englanninkielinen sana “cartoon” suomennetaan usein pilapiirrokseksi, mutta ilmiö on käännöstään laajempi.

Miksi taiteenmuotoa kutsuukaan, tulee mieleen sanomalehtipaperin haju, isopäiset karikatyyrihahmot ja nasevat päivänpolitiikkaa kommentoivat sutkaukset. Joskus vitsi menee ohi, jos ei ole pysynyt mukana uutistapahtuman jokaisessa käänteessä.

Jos mielikuvasi poliittisista pilapiirroksista on edellä kuvatun tapainen, et ole väärässä. Kantaa ottavat kuvitukset ovat silti paljon muutakin.

Kuvitukset kärjistävät, liioittelevat, ironisoivat ja käyttävät hyväkseen vertauskuvia, olettamuksia ja mielikuvia. Ne nauravat vallakkaille ja rikkaille ja niillä on kätevä tökätä poliittisiin ja sosiaalisiin herhiläispesiin.

Onnistunut poliittinen piirros herättää katsojassaan halun sanoa “tismalleen”.

Valtablogi kokosi muutaman tiedonmurun muuttuvasta taiteenmuodosta.

 

 

Perinteisessä mediassa näkymättömät saavat kuvansa esiin sosiaalisessa mediassa

 

Kun arvostetun talouslehti The Economistin pilakuvissa esiintyvät usein keski-ikäiset rikkaat miehet, joilla on valtaa, Instagramin poliittisissa kuvituksissa kuuluu etenkin nuorten naisten ääni.

Huumorin suunta on erilainen. Kun sanomalehdissä vitsin kohteena on usein kuvituksen aihe, Instagramin vaikuttavissa kuvituksissa kuvan kohde kouluttaa, opastaa, pohtii tai jopa voimaannuttaa katsojaansa. Aiheet vaihtelevat arkielämän ongelmista yhteiskunnalliseen kritiikkiin.

Sana pilakuva harvoin kuvaa näitä piirroksia, mutta halu vaikuttaa ja kiinnittää huomiota epäkohtiin on kuvituksissa läsnä.

Anonyymi taiteilija @ambivalentlyyours piirtää silmiään pyörittelevistä hahmoja ja ottaa kantaa mielenterveyteen ja tasa-arvoon liittyviin aiheisiin. Yllä näkyvässä twiitissä hän viittaa keskusteluun siitä, että seksuaalisen väkivallan uhreja ei usein uskota, vaikka he kertoisivat kokemastaan.

Ruotsalainen Bim Eriksson on itseään ”graafiseksi aktivistiksi” kuvaileva sarjakuvataiteilija. Hän on kommentoinut sarjakuvillaan esimerkiksi Yhdysvaltojen seuraavan presidentin Donald Trumpin naisvihamielisiä puheita. Yllä näkyvässä kuvassa hän käsittelee maailmantuskaa.

Australialainen Joanna Thangiah piirtää naisia, joilla on on raskausarpia, ihokarvoja ja rutkasti itsevarmuutta. Thangiahin värikkäät naishahmot puhuvat kehonkuvasta ja seksuaalisestä häirinnästä.

 

Sarjakuva on valjastettu journalismin työkaluksi

 

Mitä sarjakuvia olet lukenut viimeaikoina?

No. Modesty Blaiseja, Fingerporia ja New York Timesin Viimeisen puhelinsoiton.

Vaikka sarjakuvajournalismi on varsin harvinainen tapa kertoa tositarinoita, siihen ovat lähteneet mukaan myös muutkin kuin pienet ja kokeilunhaluiset verkkojulkaisut. Yhdysvaltalaisen median kruununjalokivenä pidetty New York Times on julkaissut kuolemaan tuomittujen vankien kokemuksista kertovan artikkelisarjan, jossa tarinaa etenee kuvittajan kokemusten kautta.

Myös Chicago Reader kokeili sarjakuvajournalismia jutussa, jossa lukijalle kerrotaan, kuinka selviytyä ammuskelusta.

Sarjakuvajournalismi vie ajatuksen hitaasta journalismista aivan uusiin korkeuksiin. The Economist kirjoitti lokakuussa toimittaja Sarah Gliddenistä, joka teki sarjakuvakirjan pakolaisilta saatuihin haastatteluihin pohjautuen. Rolling Blackouts -kirja julkaistiin vasta tänä vuonna eli noin kuusi vuotta sen jälkeen, kuin Glidden haastatteli pakolaisia Lähi-idässä.

Eli aivan lähiaikoina on varmaan turha odottaa saada päivittäisiä uutisiaan sarjakuvamuodossa.

 

Kuva välittää sanoman yli kielirajojen

 

Sosiaalisessa mediassa sarjakuvatyyliset kuvitukset ovat myös tapa saavuttaa yleisöjä yli kielirajojen. Esimerkiksi terrori-iskujen jälkeen sosiaalisessa mediassa onkin liikkunut usein piirroksia, joita ymmärtääkseen ei ole tarvitse sanakirjaa. Myötätunnon ja surun ilmaisut ovat universaaleja.

Aikakauslehti Independent kokosi Pariisin iskujen jälkeen parhaita piirroksia tähän juttuun.

Ehkä ikonisin on tämä kuvittaja Jean Julienin yksinkertainen kuva, joka levisi iskujen jälkeen sosiaalisessa mediassa.

 

Peace for Paris

Kuva, jonka Jean Jullien (@jean_jullien) julkaisi

 

Sarjakuvissa on myös otettu kantaa kieliongelmiin.

Nettilehti Politicon mukaan luomistaan smurffeista tunnettu belgialainen sarjakuvataiteilija Peyo käytti sinisiä olentojaan kuvatakseen Belgian jakoa kahteen kielialueeseen. Pohjoisessa puhutaan hollantia ja etelässä ranskaa.

Vuonna 1972 julkaistussa sarjakuvassa Schtroumpf Vert et Vert Schtroumpf Peyo käsitteli eri kieliryhmiin kuuluvien smurffien riitaa siitä, mitä ”smurffata” todella tarkoittaa. Smurffien viesti jäi ehkä kielimuuriin, sillä kielipolitiikka on 2000-luvullakin johtanut Belgiassa hallituskriisiin.

 

Sarjakuvia on sensuroitu myös Suomessa

 

On melkein kaksi vuotta siitä, kun aseistetut miehet hyökkäsivät satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen Pariisissa ja ampuivat useita toimittajia. Nykyään satiirisista piirroksista onkin vaikea puhua mainitsematta Charlie Hebdo -iskuja.

Iskut eivät silti jääneet viimeisiksi piirtäjiä vastaan kohdistuneiksi ylilyönneiksi.

Esimerkiksi Turkissa ja Iranissa pilapiirtäjiä on viime vuosina vangittu työnsä vuoksi. Vaikka Suomessa on viime aikoina Yle-kohun jälkimainingeissa keskusteltu sananvapaudesta jopa huolestuneesti, tuntuu älyttömältä ajatella, että satiiriset piirrokset voisivat suututtaa suomalaisia päättäjiä niin, että tulisi seurauksia.

Aina näinkään ei ole ollut.

Suomalaisia pilapiirroksia tutkinut Marja Ylönen kertoo Mitä pilapiirros kertoo Suomen historiasta -artikkelissaan, että 1800-luvun lopussa Suomessa lakkautettiin kokonainen pilailulehti Matti Meikäläinen, koska se kritisoi Venäjää liian voimakkaasti.

 

Pilakuvat kukoistavat vaikeina aikoina

 

Vuodenvaihde lähestyy. Tänä vuonna sosiaalisessa mediassa väitellään siitä, oliko vuosi 2016 kamalin ikinä. Siihen tarkemmin kantaa ottamatta, Valtablogi myöntää, että ainakaan satiirintekijöiltä ei ole puuttunut aihetta tänä vuonna. Maailmanpolitiikan suuret yllätykset kuten Donald Trumpin vaalivoitto ja Britannian EU-eroa kannattavien kansanäänestyksen tulos ovat innoittaneet useita sarjakuvataitelijoita.

Politico kokosi vuoden parhaat poliittiset pilapiirrokset tänne.

Pilapiirrosten historiasta kirjoittaneen Robert Philippen mukaan pilapiirrostaide on parhaimmillaan kriisiaikoina, kun valtioiden sisällä kuohuu ja maailma tuntuu muuttuvan hallitsemattoman nopeasti.

Siispä Valtablogi toivookin ensi vuodelle erityisen haukotuttavaa satiiria ja hampaattomia pilapiirroksia.