Yritä ymmärtää terroristia

KARLA KEMPAS

Terroristit on helppo lokeroida sekopäiksi, jotka tappavat silmiä räpäyttämättä ja seurauksista välittämättä. Onhan terrorismi väkivaltaa, jonka tarkoitus on vaikuttaa päätöksentekoon pelon avulla. Terroritekojen taustalla on silti ihmisiä, ja ihmisten tekoihin voi vaikuttaa.

 

Sanojen ‘ymmärrys’ ja ‘terrorismi’ sovittaminen samaan lauseeseen tuntuu monella tavalla väärältä. Ihmisoikeusloukkaukset maalaavat terroristeista epäinhimillisen, paholaismaisen kuvan. Kansainvälinen rauhan ja turvallisuuden yhteistyöjärjestö Yhdistyneet kansakunnat tuomitsee terrorismin kaikissa muodoissaan. Järjestön mukaan mikään ei oikeuta terrorismia.

Tuomitseminen ei silti tarkoita, etteivätkö terrorismin vastustajat voisi ymmärtää terrorismia ilmiönä. Siitä voi olla jopa hyötyä. Aiheeseen perehtyneet psykologit ovat uskoneet jo vuosien ajan, että terroristien tavoitteiden ymmärrys voi auttaa estämään tulevia terroritekoja.

 

POMMEJA rauhanmarssilla Turkissa. Kalashnikoveja Tunisian aurinkorannalla. YouTube-videoita panttivankien murhista.

Terrorismi on vain kiihtynyt vuoden 2001 kaksoistorni-iskujen jälkeen. Yhdysvaltojen sota terrorismia vastaan ei ole lopettanut eikä edes vähentänyt terroria.

Vielä 1960-luvulla tutkijat uskoivat, että terroristiksi päätyvät ihmiset ovat mieleltään poikkeavia tai suurten vastoinkäymisten traumatisoimia. Vaikka tiedepiireissä tiedetään nykyään paremmin, sama ajatus vetoaa arkijärkeen, kun uutisissa kerrotaan mestauksista ja elävältäpolttamisista.

Kuka tervejärkinen muka pystyisi näihin tekoihin?

Ikävä kyllä, tietyissä olosuhteissa, aika moni.

Terroristien moraalia tutkinut sosiaalipsykologi Albert Bandura kertoo, että ”tavalliset ja kunnolliset” ihmiset ovat vastuussa suuresta osasta vuosisatojen aikana tehdyistä hirmuteoista.

Tarkoitus on pyhittänyt keinot, kun ihmiset ovat saaneet aikaan holokaustin ja kansanmurhia. Terroristit eivät ole poikkeus. Tarkoitukseksi on kelvannut ideologia, uskonto tai aate. Ihmiset ovat oikeuttaneet tekonsa joko siirtämällä vastuun johtajille tai ajattelemalla vastapuolen olevan äärimmäinen vihollinen, jolla ei ole edes ihmisarvoa.

Samalla tavalla työmies muuttuu kylmäpäiseksi sotilaaksi sodissa, joista olemme lukeneet historian tunneilla.

”Mie en tiiä. Mie en oo ampunt ko vihollissii”, vastaa alikersantti Rokka Tuntemattomassa sotilaassa, kun sotamies Hauhia kysyy, miltä tuntuu ampua ihmistä.

 

TIEDEYHTEISÖSSÄ on ajateltu jo yli 30 vuoden ajan, että terrorismia syntyy historiallisten, taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden pettäessä. Rikkinäinen yhteiskunta, jonka kansalaiset eivät koe voivansa vaikuttaa päätöksentekoon, on altis radikaalien ryhmien muodostumiselle.

Köyhyys ja epäoikeudenmukainen hallinto ovat historiallisesti olleet polttoainetta terrorin liekeissä.

Italialainen Punainen prikaati syntyi pitkälti, koska opiskelijat turhautuivat hallinnon korruptioon. Irlannissa taas Väliaikainen Irlannin tasavaltalaisarmeija yritti väkivalloin irrottaa Pohjois-Irlannin Isosta-Britanniasta.

Syyrian tunnetuin terroristiryhmä ISIS muistetaan erityisesti sen värväämistä länsimaalaisista taistelijoista, jotka ovat innoittuneet järjestön ankarasta islamin tulkinnasta. Kun puhumme lännestä värvätyistä, unohdamme usein syyrialaiset. Äärijärjestön ideologia ei ole ainoa syy liittyä ISIS-joukkoihin. Syyrialaisista järjestöön liittyneistä osa on ajautunut terroristijärjestöjen palkkalistoille elättääkseen perheensä sisällissodan runtelemassa maassa, osa taas voidakseen taistella maan nykyistä hallitsijaa Bashar al-Assadia vastaan.

Syitä on myös muita. Esimerkiksi seikkailunhalu ja yhteisön kaipuu voivat houkutella järjestöjen riveihin. Yhteisön voima voi saada terroristin jäämään vielä silloin, kun ideologia ei enää vaikuta.

Psykologi John Horgan haastatteli noin 60 entistä terroristia tutkimustaan varten ja totesi, että terroristin omat teot ja sanomiset liimaavat hänet järjestöön. Kun omatunnolla on hengen tai vapauden riisto, raja on ylitetty. Tuntuu siltä, ettei paluuta normaaliin yhteisöön enää ole. Vain aseveljet ymmärtävät rikosten taakan. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että radikalisoitumiseen puututaan ennen kuin teot ovat anteeksiantamattomia.

 

MAAILMASSA on lukuisia nuoria, jotka ovat vaarassa päätyä terrorin välineiksi. Ymmärrys radikalisoitumisen syistä auttaa kansainvälistä yhteisöä keksimään, miten estämme niitä nuoria ikinä joutumasta järjestöjen kynsiin.

Psykologit ovat havainneet, että orastavia terroristeja ajaa kohti radikalisoitumista pelko oman kulttuurin tuhoutumisesta, me ja ne -vastakkainasettelu ja harhakuvat siitä, että terroristin elämä olisi kuin toimintaelokuvasta.

Näille käsityksille voi tehdä jotain esimerkiksi kaikkien tasavertaista ihmisarvoa korostamalla ja ristiriitaisia käsityksiä terroristin elämästä korjaaamalla. Saudi-Arabiassa on etsitty radikalisoitumisvaarassa olevia nuoria esimerkiksi sosiaalisen median avulla. Tutkimusryhmä oikaisi nuorten vääristyneitä ajatuksia islamista, ennen kuin nuoret olivat ylittäneet rajan, jonka jälkeen paluu on vaikeaa.

Saudeissa on saatu hyviä tuloksia myös muista radikalisoitumisen purkamisen ohjelmista.

Ymmärtäminen on oikeastaan aika voimakas ase.

 

Lähteinä:

American Psycological Association: Understanding Terrorism

The Terrorism Reader, toimittanut David J. Whittaker

 

Saksan sisäpolitiikka antaa Euroopalle mahdollisuuden sulkea ovensa

Kuvitus: Karla Kempas. Alkuperäinen kuva.

VEERA TEGELBERG

Nobel-ehdokas Angela Merkelin linjaa kannattaa yhä yli puolet saksalaisista, mutta kustannusten kasvu pakottaa Merkelin muuttamaan kurssiaan. Muille EU-maille tämä sopii mainiosti.

 

Nobelin rauhanpalkinto ojennettiin perjantaina Saksan sijasta Tunisiaan, vaikka monet mediatalot pitivät liittokansleri Angela Merkeliä yhtenä varteenotettavimmista ehdokkaista. Merkelin avointa pakolaispolitiikkaa on ylistetty, mutta kaikki eivät ole edes Saksassa kanslerin kanssa samoilla linjoilla ‒ eivät edes hänen omassa puolueessaan.

Saksa on ottanut vastaan suurimman osan Eurooppaan tulevista pakolaisista. Nyt maan kantokyky alkaa osoittaa heikkenemisen merkkejä. Syy tähän ovat kasvavat kulut ja kansalaisyhteiskunnassa kytevä kriittisyys, joka heijastuu jo päähallituspuolueen sisäiseen yhtenäisyyteen.

Vielä elokuussa Saksan sisäministeriö arveli, että maahan tulee tänä vuonna 800 000 turvapaikanhakijaa. Viikko sitten sunnuntaina Bild uutisoi, että maahan odotetaan jopa 1,5 miljoonaa ihmistä. Asia käy ilmi lehden käsiinsä saamasta valtionhallinnon salaisesta arviosta. Asiakirjan julkitulon jälkeen alkoi kädenvääntö siitä, pitääkö arvio paikkansa, ja perustuuko se todenmukaisiin lukuihin. Hallituksen tiedottaja kiirehti heti kertomaan, ettei kukaan hallituksessa ole tietoinen kyseisen, salaisen paperin olemassaolosta. Muun muassa Welt on kuitenkin arvioinut, että yli miljoonan hengen saapuminen maahan on mahdollista.

 

TOSIASIASSA kukaan ei voi tietää, paljonko ihmisiä Eurooppaan vielä tämän vuoden aikana pakenee. Kuluva vuosi on joka tapauksessa ollut poikkeuksellinen koko Euroopalle. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana ei ole koettu samanlaista pakolaisliikettä. Vaikka Saksassa on tottu esimerkiksi Suomea paremmin vieraiden kulttuurien läsnäoloon ja yhteiskunnan muutokseen, ei maa kokenut vastaavaa edes 1990-luvulla Balkanin sodan aikana, jolloin turvapaikanhakijoita tuli huippuvuonna 1992 noin 440 000. Kunnat ja liittovaltiot ovat helisemässä kasvavien kustannusten kanssa, ja kriisi alkaa näkyä jo tavallisten saksalaisten kukkarossa.

Rahasta puhuminen on ikävää, kun toisessa vaakakupissa painavat ihmiskohtalot. Saksassa on kuitenkin laskettu, että jokainen vuoden ajan maassa turvapaikkapäätöstä odottava ihminen maksaa valtiolle 13 000‒14 000 euroa. Media on nostanut esiin myös korkeampia kustannusarvioita.

Vaikka Lähi-idän aseelliset konfliktit ovat lisänneet merkittävästi turvapaikanhakijoiden määrää, tulee silti 40 prosenttia hakijoista yhä Balkanilta. Lähes jokainen alueelta tuleva saa Saksassa kielteisen turvapaikkapäätöksen, ja joutuu palaamaan kotimaahansa.

Saksan järjestelmä on siis ylikuormittunut, minkä vuoksi se onkin viime vuoden lopusta lähtien pyrkinyt hillitsemään Balkanilta tulevien määrää julistamalla alueen maita turvalliseksi. Joulukuussa annettu julistus koski Bosnia ja Hertsegovinaa, Makedoniaa ja Serbiaa. Nyt näistä maista tulevat turvapaikanhakijat voidaan käännyttää nopeammin takaisin. Heinäkuussa maan pakolais- ja maahanmuuttovirasto esitti, että maahantulijoiden määrää pitäisi rajoittaa julistamalla myös Länsi-Balkanin maita turvalliseksi. Virasto viittasi Albaniaan, Kosovoon ja Montenegroon. Samaa ajaa nyt myös EU-komissio.

 

SAKSA ON VENYNYT monia muita EU-maita enemmän pakolaiskriisin yltyessä, mutta nyt sen kantokyky ‒ tai ainakin kansalaisten ymmärrys ‒ alkaa tulla vastaan. Maa yritti jo alkuvuodesta neuvotella muiden maiden kanssa kriisin tasapuolisesta ratkaisusta ehdottamalla esimerkiksi kiintiöiden perustamista kaikille EU-maille.

Loppukesän ja alkusyksyn aikana Saksan äänenpainot ovat koventuneet. Viime kuussa talousministeri Sigmar Gabriel totesi, että EU-tukia pitäisi vähentää niiltä valtioilta, jotka eivät halua osallistua pakolaisten vastaanottamiseen. Tällaisia maita ovat olleet esimerkiksi useat Itä-Euroopan maat. Samaa oli vihjannut jo aiemmin maan sisäministeri Thomas de Maizière.

Samalla, kun kustannukset kasvavat, myös pakolaisvastaisuus on lisääntynyt. Viharikokset ovat päivittäisiä. Poliisin tietoon on Saksassa tullut tänä vuonna jo 490 rangaistavaa rasistista tekoa. Määrä on moninkertainen verrattuna viime vuoden lukuihin. Saksassa on muun muassa hyökätty toistuvasti turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskuksia vastaan.

Maahan on kehittynyt pieni, mutta äänekäs, uusnatsivähemmistö, joka pitää maahanmuuttoa todellisena ongelmana saksalaisen kulttuurin kannalta. NPD-puolue on onnistunut vetoamaan erityisesti nuoriin miehiin. Kritiikki ei kuitenkaan kumpua vain pienestä uusnatsileiristä. Viime vuonna Dresdenistä alkunsa saanut Pegida (Isänmaalliset eurooppalaiset länsimaiden islamisaatiota vastaan) saavutti talven aikana suuren suosion tavallisten saksalaisten keskuudessa, jotka kokoontuivat eri puolilla Saksaa, Eurooppaa ja koko maailmaa osoittamaan mieltä islaminuskoisten maahanmuuttoa vastaan.

 

SAKSAN POLIITTINEN JOHTO on toiminut koko vuoden suuren paineen alla. Merkelin “Wir schaffen das!”-linja (“Me pystymme siihen!”) puree yhä harvempaan äänestäjään. Merkelin takana seisoo yhä yli puolet saksalaisista, mutta yli 40 prosenttia kannattaa tiukempaa pakolaispolitiikkaa, ja vielä suurempi osa kritisoi Euroopan ulkopuolelta tulevaa pakolaisliikettä.

Nobel-ehdokas on joutunut kääntämään vaivihkaa kurssiaan. Balkanin turvalliseksi julistamisen lisäksi tämä on tarkoittanut  EU:n neuvotteluja Turkin kanssa pakolaisleirien perustamisesta. Sopimusta perustellessa on annettu ymmärtää, että tilanteessa ajatellaan turvapaikanhakijoiden parasta: salakuljetusbisnes tyrehdytetään, ja ihmiset voivat jäädä lähelle omaa kotiseutuaa. Olisi sinisilmäistä ajatella, että kyse ei olisi myös rahasta ja vastaanottavien maiden asenteiden kiristymisestä.

Saksan linjan tiukentuminen tuskin harmittaa monia EU-johtajia. Onhan pakolaistilanteesta tullut Euroopassa ikävä sisäpoliittinen kysymys. Kun Saksan voimavarat alkavat olla lopussa, mutta tulijoita riittää, on vaikeaa uskoa, että yksikään toinen maa alkaisi ottaa nykyistä vahvemmin roolia pakolaisten vastaanottajana. Esimerkiksi Ruotsi, joka on ottanut toiseksi eniten Euroopassa turvapaikanhakijoita vastaan, kertoi viime viikolla tiukentavansa seulaansa. Maat, jotka tähänkin asti ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan turvapaikanhakijoita, tuskin avaavat oviaan, kun linja tiukentuu aiemmin avoimissa maissa.

 

Huntu voi vapauttaa naisen

OONA LOHILAHTI

Mitä yhteistä on Saudi-Arabialla, jossa autoa ajava nainen on radikaali näky ja Ranskalla, jossa vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa juhlistettiin jo 1700-luvulla? Molemmissa valtionjohto määrittelee, mitä nainen saa pukea ylleen. Kyse on musliminaisten hunnusta.

 

Keskustelu kasvot peittävän hunnun, niqabin ja burkan, käytöstä Euroopassa pyörii lähinnä kolmen kohdan ympärillä. Hunnun käytön katsotaan olevan naisten alistamista, ihmisoikeusloukkaus ja kädenojennus terroristeille. Muslimit joutuvat puolustelemaan vaatevalintojaan myös ilmaisunvapauden nimiin vannovassa Euroopassa.

Iranissa laki velvoittaa naiset peittämään hiuksensa huivilla. Saudi-Arabiassa säännöt ovat tätäkin tiukemmat­ ­– laki pakottaa saudinaiset pukeutumaan julkisilla paikoilla väljään abayaan ja verhoamaan hiuksensa. Vaikka tämä on täysi vastakohta niin sanotulle länsimaiselle, kristilliselle kulttuurille, on joissain Euroopan maissa viime vuosina astuttu Iranin ja Saudi-Arabian tielle.

Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa ja Sveitsissä naisten oikeutta pukeutua uskontoaan heijastavalla tavalla rajataan lailla, joka kieltää heiltä kasvot peittävän hunnun käytön. Sveitsiä lukuun ottamatta nämä maat kuuluvat Euroopan unioniin, jonka perusoikeuskirjassa korostetaan tavoitteita naisten ja vähemmistöjen oikeuksien suojelemiseksi.

”–– Ei kukaan vapaaehtoisesti pukeudu burkaan, jos oma elämänhallinta on kunnossa.––”

Nimimerkki Laksu kommentoi HS:n uutista ”Hollannin hallitus hyväksyi burkakiellon

Islamilaisissa maissa naisten pukeutuminen peilaa poliittista ilmapiiriä. Iranissa naiset pukeutuivat 1960-luvulla lähestulkoon samalla tavalla kuin naiset länsimaissa. Nilkat näkyivät, hameen helma ulottui vain polviin ja hiukset hulmusivat vapaana. Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen kaikki muuttui, ja naiset määrättiin lailla käyttämään huntua. Viime aikoina Facebookissa on toiminut aktiivisesti ryhmä, jossa naiset paljastavat hiuksensa. Muutos on tulossa, sen voi aistia.

Huntu kertoo paljon enemmän sekä kantajastaan että ympäröivästä yhteiskunnasta kuin moni aavistaakaan. Hunnun väri, kuosi, tapa sitoa se ja hiusten määrä, joka hunnun alta paljastuu, kertovat kaikki naisesta, hänen ajatusmaailmastaan ja myös maailman ajasta. Huntu voi edustaa kantajansa halua kapinoida ympäröivän yhteiskunnan arvoja vastaan.

Tällä hetkellä Iranissa huivipakkoa vahtii moraalipoliisi basij. Myös yksittäiset kansalaiset ovat ottaneet naisten pukeutumisen omaan valvontaansa. Happohyökkäykset, joissa naisen päälle kaadetaan saavillinen happoa, ovat syövyttäneet muiston vapaudesta epäonnisten naisten ihoille. On siis väärin moittia esimerkiksi iranilaisia naisia lakien alle alistumisesta. Jos rangaistukset ovat kovia, moni ymmärrettävästi vaikenee.

HUIVIPAKOSTA syytetään usein uskontoa, islamia, mutta Koraani ei määrää naisia peittämään kasvojaan. Sen sijaan se ohjeistaa muslimeja, sekä miehiä että naisia, pukeutumaan siveellisesti. Yleensä Koraania on tulkittu niin, että naisten pitää vähintään peittää hiuksensa hijabilla. Monet liberaalit ja korkeasti koulutetut musliminaiset tulkitsevat pyhiä säkeitä vapaammin, eivätkä koe Koraanin kehottavan heitä peittämään edes hiuksiaan.

Kuten Raamattua, myös Koraania voi tulkita monella eri tavalla.

Muslimifeministeilläkin on ristiriitainen suhtautuminen huntuun. Toisten mielestä se on patriarkaalinen muinaisjäänne, ja toisille tärkeintä on naisten oikeus valita itse käyttääkö huntua vai ei. Osalle kasvot peittävä huntu on myös tapa kapinoida länsimaista kauneusihannetta ja ulkonäkökeskeisyyttä vastaan.

Burka on vaate naisen alistamiseen. Kuka haluaa vapaaehtoisesti pukea itsensä kaiken peittävään säkkiin? Ja on aivan turha kysyä musliminaisilta tästä, koska he vastaavat aina, että haluavat käyttää burkaa omasta tahdosta. Kyse on kuitenkin uskonnollisesti aivopesusta ja painostuksesta. Muuta vaihtoehtoa ei vain ole.

Nimimerkki Akateeminen kommentoi HS:n uutista ”Hollannin hallitus hyväksyi burkakiellon

Perussuomalaisten tuore varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen kommentoi Facebookissa 12. elokuuta, että burkan käyttö on aivopesun tulosta, eikä nainen ole millään voinut valita asuaan vapaaehtoisesti. Sen sijaan, että Tynkkynen olisi käynyt kysymässä bussipysäkillä istuvalta naiselta, miksi hän on pukeutunut niqabiin, hän otti naisesta kuvan ja latasi sen Facebookiin.

Harvalla käy mielessä, että nainen on todella voinut valita asunsa itse. Tai jos käy, heidän mielipidettään ei haluta kuunnella ­– nämä naisethan ovat alistettuja, joten heidän ajatuksensakin täytyvät olla jonkun toisen.

Tehdäänpä pieni ajatusleikki: Jos nainen olisi valinnut kulkea keskellä kaupunkia bikineissä, kuinka moni ajattelisi, että hänen perheensä tai miehensä on pakottanut hänet pukeutumaan niin paljastavasti? Todennäköisesti hyvin harva. Onhan naisella oikeus omaan kehoon ja oikeus valita vaatteensa.

Jotain länsimaisesta kulttuurista kertoo sekin, että naisen vapaus rinnastuu paljastavaan pukeutumiseen, mutta peittävä vaatetus kertoo naisen oman tahdon puuttumisesta ja alistamisesta. Vaikka erilaisten huntujen käyttö voi johtua etenkin Lähi-idässä myös sosiaalisesta paineesta, sama paine ja hyväksynnän hakeminen saattaa ajaa länsieurooppalaiset naiset pukeutumaan minihameeseen tai tavoittelemaan tietynlaista vartaloa.

HUNNUN KÄYTTÖ Lähi-idässä on eri asia kuin hunnun käyttö Euroopassa. Persianlahden maissa niqab yleensä mahdollistaa naisen osallistumisen yhteiskuntaan. Se suojaa häntä häirinnältä, tuo kunnioitusta. Alun perin kasvot peittävää huntua käyttivätkin profeetta Muhammedin vaimot, jotka pystyivät hunnun turvin tekemään yhteiskunnallista työtä. Heidät tunnistettiin ja heitä arvostettiin.

Yhteiskunta ei tietenkään ole tasa-arvoista nähnytkään, jos naisten täytyy pukeutua niqabiin voidakseen kulkea kadulla rauhassa. Tasa-arvoa ei ole sekään, että naisten pukeutumisesta säädetään lailla.

Euroopassa tilanne on toinen. Maanosassamme pukeutuminen on lähtökohtaisesti vapaata. Vähiin vaatteisiin pukeutuneet naiset ovat katukuvassa tavallinen näky, ja alusvaatemainosten seassa nainen niqabissa huomataan. Hän erottuu joukosta.

Tämän perusteella voisi päätellä, että Euroopassa niqabiin pukeutuminen vaatii valtavaa rohkeutta, sillä niqab ei edusta länsimaista kauneusihannetta. Niqab peittää vartalonmuodot, ja muuttaa katseen suuntaa. Perinteisesti naisen katsominen on ollut miehen oikeus, mutta kasvot peittävä huntu kääntää katseen toisin päin. Niqab ja burka ovat länsimaisen kulttuurin kanssa törmäyskurssilla myös siksi, ettei niitä käyttävien naisten identiteettiä ole helppo tunnistaa julkisilla paikoilla.

Olen yhden nigabin kohdannut ja pelästynyt! En halua omassa maassani pelästyä uudelleen.

Nimimerkki Antro kommentoi HS:n uutista ”Perussuomalaisten Saarakkala teki lakialoitteen burkien kieltämiseksi

Huntukeskustelun voi odottaa kuumenevan lähitulevaisuudessa. Ennusteiden mukaan islam nousee vuoteen 2070 mennessä maailman suurimmaksi uskonnoksi. Sodat ja niiden seurauksena muun muassa syyrialaisten ja irakilaisten turvapaikanhakijoiden saapuminen myös Eurooppaan on antanut erityisesti oikeistopopulistisille puolueille tekosyyn varoittaa islamin ja sen vaikutusten invaasiosta.

Koska burkakielto on voimassa muutamassa Euroopan maassa, keskustelu on jo alkanut. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjasi vuonna 2014, ettei Ranskan burkakielto riko uskonnon-, ilmaisun- tai sananvapautta. Päätöksen seurauksena liberalismille ja individualismille rakennettu Eurooppa otti askeleen kohti yhtenäiskulttuuria, jossa parlamentit päättävät, mitä on ranskalainen, hollantilainen, sveitsiläinen ja belgialainen kulttuuri.

Sen sijaan Suomen oikeusministeriö otti vuonna 2013 erilaisen kannan asiaan perustelemalla huntukieltoa ajaneen aloitteen hylkäämistä sillä, että ”käyttökiellolla puututtaisiin ihmisten perusoikeuksiin, joten kaikille rajoituksille pitäisi olla painava yhteiskunnallinen tarve.”

KYSYMYS HUNNUN käytöstä on saanut Euroopassa asian oikeaa kokoa suuremmat mittasuhteet. Kun Ranskan laki astui voimaan, maan sisäministeriön laskelmien mukaan laki koski vain noin 2 000:ta naista.

Pepicelli (2014) kertoo teoksessaan Islamin huntu, että tutkimusten mukaan suurin osa näistä eurooppalaisista musliminaisista käyttää kasvot peittävää huntua omasta tahdostaan, uskonnollisista syistä ­– usein vastoin perheensä mielipidettä. Burkan ja niqabin kieltävät lait sulkevat nämä naiset yhteiskunnan ulkopuolelle, koska heidän uskonnollinen vakaumuksensa vaatii hunnun käyttöä.

Pientä vähemmistöä koskevaa, uskonnollista ilmaisunvapautta rajoittavaa lakia on perusteltu myös turvallisuussyistä. Pariisin, Madridin ja Lontoon pommi-iskujen tekijät ovat silti kulkeneet tavallisissa vaatteissa, eikä ihmekään, sillä niqab herättää Euroopassa huomiota. Laki ulottuu myös turisteihin, ja on karkottanut joitain Persianlahden valtiosta tulevia turisteja Pariisista Lontooseen.

Länsimailla on oltava oikeus omaan elämäntapaansa – ei voi olla niin, että muualta tulleita vaikutteita pitää kunnioittaa enemmän kuin omaa perinnettään. – –

Nimimerkki Plätty kommentoi HS:n uutista ”Hollannin hallitus hyväksyi burkakiellon

Olli Immosen Facebook-kirjoituksen ja turvapaikanhakijoiden ympärillä käydystä keskustelusta on tullut vaikutelma siitä, miten suomalaisten on vaikea hyväksyä sitä, että toiset kulttuurit ovat erilaisia kuin omamme. Monella tuntuu myös olevan käsitys, että on olemassa vain länsimainen kulttuuri ja sen vastaparina islamilainen kulttuuri, jolta meidän pitää suojautua.

Se, että Ranskassa pieni osa musliminaisista pukeutuu kasvot peittävään huntuun, ei uhkaa perinteistä länsimaista kulttuuria, jos sellaista voidaan edes sanoa olevan.

Vaikka meistä tuntuu oudolta, kun nainen haluaa peittää vartalonsa ja kasvonsa täysin siksi, että se tekee hänestä paremman uskovaisen, ei asian muuttaminen ole eurooppalaisten asia. Jos lait ja Koraanin tulkinta muuttuvat, muutos lähtee muslimiyhteisöistä itsestään.

Burkakielloilla asia ei ratkea. Lait eivät saa perustua länsimaalaisten vieraan pelkoon.

Nyt burkakiellot rajoittavat pieneen vähemmistöön kuuluvien naisten mahdollisuutta toimia yhteiskunnassa. Tämä vähemmistö kokee, että niqabin tai burkan käyttö on heille esimerkiksi uskonnollisessa tai kulttuurisessa mielessä tärkeää.

BURKAKIELLON MYÖTÄ eurooppalaisten halu länsimaalaistaa vieraita kulttuureja uhkaa herätä jälleen henkiin – tällä kertaa omassa maanosassamme. Kohteena on nainen, naisen vartalo ja naisen oikeus valita.

Monet Euroopan valtiot Ranska etunenässä ovat hyvin maallistuneita. Sen vuoksi meidän on vaikea ymmärtää, miksi islamilla on niin vahva rooli useimpien muslimien elämässä. Koska länsimaisiin ihanteisiin kuuluvat yksilönvapaus ja tasa-arvo, olisi helppo johtopäätös se, että kaikki saisivat päättää itse omasta pukeutumisestaan.

Nyt näyttää siltä, että samainen länsimainen kulttuuri ja poliitikot määräävät naiset pukeutumaan, kuten valtioita johtava, usein hyvin miesvaltainen eliitti haluaa. Täsmälleen niin kuin Iranissa ja Saudi-Arabiassa.

Lähteet:

Pepicelli, Renata (2014): Islamin huntu