Strasbourg valmistautuu jouluun – sotilaat partioivat kuusen alla rynnäkkökiväärien kanssa

LINDA LAINE

AJANKOHTAISTA

dsc_0191Strasbourgin markkinat ovat niin kuuluisat, että ne vierailevat ulkomailla. Tänä vuonna ranskalaiskaupungin tunnelmaan päästään Taiwanin pääkaupungissa Taipeissa. Strasbourgissa talot saavat valo- ja koristekuorrutteen jo marraskuussa. Kuva: Linda Laine

Terrorisminvastainen poliisiyksikkö pidätti viikko sitten Strasbourgissa neljä miestä, joita epäillään iskun suunnittelusta Ranskaan. Se ei hidastanut kaupungin valmistautumista legendaarisiin joulumarkkinoihin, jotka houkuttavat paikan päälle vuosittain noin kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Ryhmä sotilaita partioi täysissä varustuksissa Strasbourgin katedraalin kupeessa. Heidän yläpuolellaan virnistävät kultaisista muovipuuhkista muotoillut piparkakku-ukot ja vieressä kohoaa kultaisten nallekarhujen reunustama portti, jonka yläosassa lukee ‘Strasbourg, joulun pääkaupunki’.

Vaikka kaupungissa pidätettyjen miesten on kerrottu suunnitelleen iskuja muun muassa Pariisin Disneylandiin ja Champs-Elysees’n joulutorille Pariisiin, ei Strasbourgiin, joulumielen löytäminen on vaikeaa. Glittereillä, valoilla ja joulupukeilla kuorrutetun ulkokuoren takana on jatkuva pelko väkivallasta.

Viimeksi kaupungin joulumarkkinoita uhattiin tiettävästi vuonna 2000, jolloin neljä Saksassa asunutta algerialaista suunnittelivat räjäyttävänsä pommin uudenvuodenaattona Strasbourgin keskustan kapeilla kujilla. Heidät tuomittiin 10–12 vuodeksi vankeuteen vuonna 2003.

Viime vuonna joulumarkkinoiden turvallisuutta pohdittiin Pariisin iskujen jälkeen pitkään, mutta markkinat päätettiin järjestää tietyin rajoituksin. Osa ohjelmasta kiellettiin lapsilta, raitiovaunujen kulkureitteihin tehtiin muutoksia ja autojen pysäköiminen kaupungin keskustaan kiellettiin. 

Tämän vuoden markkinoiden avajaisia vietettiin viime perjantaina. Nizzan hyökkäyksen jälkeen autoilla ei pääse lähellekään makeisia, koriste-esineitä ja hassuja hattuja myyviä markkinakojuja tai katedraalin viereen pystytettyä karusellia.

 

JOULUPÄÄKAUPUNGIN lisäksi Itä-Ranskassa sijaitseva, väkiluvultaan Espoota vastaava Strasbourg on myös Euroopan parlamentin kotikaupunki. Parlamentin 751 jäsentä sekä lukuisat avustajat ja virkamiehet kokoontuvat kaupunkiin nelipäiväiseen täysistuntoon 12 kertaa vuodessa.

Parlamentti oli parhaillaan koolla kaupungissa, kun terrorismipidätyksistä uutisoitiin. Tieto ei näkynyt EU-linnakkeen käytävillä juuri mitenkään. Ei ihme, sillä Ranskassa on kuluvana vuonna pidätetty yli 400 ihmistä, joita epäillään yhteyksistä terrorismiin. 

Viime viikolla ikonisen Louise Weiss -rakennuksen edessä seisoi jatkuvasti ryhmä aseistautuneita sotilaita, jotka valvoivat parlamentin porteista kulkevia ihmisiä. Tämän jälkeen luvassa oli useita turvatarkastuksia.

Sisällä rakennuksessa aseita ei näkynyt, mutta kulkulupia tarkkailtiin jatkuvasti. Alituiseen vahdittavana olemiseen turtui, kuten kaupungilla näkyviin aseisiinkin.

 

ON SELVÄÄ, että terrorismi on onnistunut ajamaan Ranskan krooniseen pelkotilaan, jossa kuka tahansa voi olla valtion vihollinen.

Maassa on voimassa poikkeustila, joka asetettiin Pariisin iskujen jälkeen, ja jota jatkettiin Nizzan hyökkäyksen takia. Presidentti François Hollande on kertonut, että hallitus pyrkii pitämään poikkeustilan voimassa ensi kevään presidentinvaaleihin asti.

Poikkeustila on antanut poliisille lisää valtuuksia, mutta parhaiten tilanne näkyy Ranskan rajoilla, joilla on otettu käyttöön Schengen-alueen sisäiset rajatarkastukset.

Strasbourgin pienellä lentokentällä on ensin vilautettava passia ja lentolippua, minkä jälkeen aulassa ovat vastassa jälleen kerran aseistetut sotilaat. Monet matkustajat tuntuvat teeskentelevän, että sotilaat ovat ilmaa ja suurin osa kiertää heidät kaukaa.

Kun lentokenttäjuna pysähtyy Strasbourgin päärautatieasemalle ja ihmiset virtaavat ulos rakennuksesta, vastassa on taas lisää rynnäkkökivääreitä.

 

STRASBOURG ON OLLUT unionin koti jo vuosikymmeniä ja joulumarkkinoita kaupungissa on järjestetty aina 1500-luvulta lähtien. Vaikka nyt pidätettyjen henkilöiden kohde oli muualla, ei Strasbourg voi huokaista helpotuksesta.

Isku kaupunkiin olisi hyökkäys myös Euroopan unionia vastaan. Jos isku ajoittuisi jouluun, sitä voitaisiin pitää iskuna myös kristittyjä vastaan, vaikka siinä todennäköisesti menehtyisi myös muiden uskontokuntien edustajia. Joulu on kaikesta kaupallisuudesta ja Strasbourgin tapauksessa rakennusten kylkiin niitatuista pehmoleluista huolimatta kristittyjen juhlapyhä. Sen muuttaminen verilöylyksi ja vuosittaisiksi muistotilaisuuksiksi palvelisi hyvin terroristien tarkoitusperiä.

Iskut suurina juhlapyhinä sopisivat myös kesän jatkumoon: Nizzaan hyökättiin Ranskan kansallispäivänä ja muslimimaihin tehtiin verisiä iskuja ramadanin aikaan.

Viime viikkona uutisoitujen pidätysten jälkeen muun muassa Yhdysvalloissa reagoitiin voimakkaasti Euroopan joulutorien turvallisuustilanteeseen. Kansalaisia kehotettiin noudattamaan terrorismiuhan takia äärimmäistä varovaisuutta, jos he matkustavat Euroopan joulutoreille.

Iskujen mahdollisuus on todellinen, mutta todennäköisyys sellaisessa kuolemiseen häviävän pieni. The Independent julkaisi Nizzan iskujen jälkeen lukuja todennäköisyyksistä. Esimerkiksi ranskalainen kuolee 27 kertaa todennäköisemmin auto-onnettomuudessa kuin terroristi-iskussa. Todennäköisyyksien valossa pukkia uskaltaa lähteä torille halaamaan.

Tosimaailman atlantikset saattavat päätyä kalojen kodeiksi tällä vuosisadalla

KARLA KEMPAS

KOLUMNI

Salomonsaaret. Kuva: YK:n kuvapankki.

Samoa. Vanuatu. Palau. Cookinsaaret. Fidzi. Ja ei, tämä ei ole ainoastaan luettelo Selviytyjät-sarjan kuvauspaikoista. Edellä mainitut maat ovat muutamia esimerkkejä niistä kymmenistä pienistä saarivaltioista, joissa eläminen on vaakalaudalla, ellei merenpinnan nousua saada pysäytettyä.

 

Pienissä saarivaltioissa asuvien kodit voivat kadota aaltoihin, koska etenkin rikkaat teollistuneet maat ovat vuosikymmenien ajan laiminlyöneet ympäristöä. Kivihiili, öljy ja maakaasu tuottavat valtaosan hiilidioksidipäästöistä, ja suurimmat saastuttajat ovat EU, Yhdysvallat, Kiina ja Intia.

Saarivaltioilla on oma lehmä meressä.

Siksi ne ovat vaikuttaneet voimakkaasti siihen, että Pariisin ilmastosopimuksesta tuli kunnianhimoisempi kuin etukäteen odotettiin. Pienten saarivaltioiden oikeuksia ajavat järjestöt lobbasivat ankarasti ja saivat äänensä kuuluviin ilmastokokouksessa. Ilman niitä Pariisin sopimukseen olisi tuskin kirjattu tavoitteeksi keskilämpötilan alle 1,5 asteen nousua.

Pariisin sopimus tuli voimaan yllättävän nopeasti, muttei hetkeäkään liian aikaisin. Ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu voi pakottaa tuhannet pienten saarivaltioiden asukkaat pakenemaan kotoaan jo kuluvan vuosisadan aikana.

Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan merenpinta voi nousta jopa metrin vuoteen 2100 mennessä, jos maailman keskilämpötila nousee neljä astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Se tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi Tuvalussa, Kiribatissa ja Marshallinsaarilla pitäisi keksiä varsin atlantismaisia ratkaisuja, jotta asuminen siellä olisi edelleen mahdollista.

Näissä maissa ajoittaiset tulvat aiheuttavat jo nyt laajoja vahinkoja viljelykasveille ja juomavedelle. Merenpinnan nousu kaventaisi elintilaa myös monissa muissa saarivaltioissa.

 

MONET ilmastonmuutokselle alttiina olevista saarivaltioista ovat köyhiä, mutta ne ovat silti julistaneet kunnianhimoisia tavoitteita uusiutuvan energian käytölle. Esimerkiksi Tuvalu ja Uuden-Seelannin territorio Niue ovat asettaneet tavoitteekseen, että maiden kaikki sähkö tuotettaan uusiutuvilla energiamuodoilla vuoteen 2020 mennessä.

Vuonna 2015 Niuen sähköstä ei tuotettu uusiutuvilla prosenttiakaan ja Tuvalun sähköstä uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettiin viisi prosenttia.

Ei tarvita loogikkoa päättelemään, että Tuvalun ja Niuen tavoitteet ovat epärealistisia, kalliita ja vaikeasti toteutettavia. Samalla on selvää, että saarivaltioiden rooli ilmastonmuutoksen aiheuttamisessa ja estämisessä on hyvin pieni. Vaikka joka ikinen saari saavuttaisi utopistisimmatkin tavoitteensa, se itsessään ei pysäytä vedenpinnan nousemista.

On silti symbolisesti arvokasta, että köyhienkin saarien asukkaat yrittävät elää, kuten opettavat.

 

MAROKON Marrakechissa keskusteltiin marraskuussa, miten maailman maat voisivat muuttaa Pariisissa sopimusteksiin raapustetut lupaukset käytännön toiminnaksi. Marraskuun ilmastokokouksessa Pariisin sopimuksen suunnitelma hyväksyttiin.

Jo silloin, kun Pariisin sopimus allekirjoitettiin, oli tiedossa, että tehdyt lupaukset päästöjen vähentämiseksi eivät riitä. (Valtablogi kirjoitti silloin, ettei vielä ole aika heittää yläfemmoja.YK julkisti vastikään ympäristöraportin, jonka mukaan Pariisin ilmastosopimuksen nykyiset tavoitteet voivat johtaa jopa 3,4 asteen nousuun.

Se tuntuu vaarallisen korkealta, kun tietää miten saarien käy, jos keskilämpötila nousee 4 astetta.

Pariisin ilmastosopimus perustuu luottamukseen. Jokainen valtio laatii omat suunnitelmansa päästöjen vähentämiseksi ja niiden sanaan on vain luotettava. Jos maa ei noudata omia suunnitelmiaan, rikkomusta ei seuraa rangaistus. Saarivaltiot sen sijaan kärsivät rangaistuksen muiden puolesta.

Saarivaltioiden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että muut maat ovat luottamuksen arvoisia. Tässä tilanteessa maailman maat ovat kuin Selviytyjien heimoneuvosto, joka päättää, kuinka moni saari saa pysyä merenpinnan yläpuolella.

 

Lähde:

Matthew Dornan  – Renewable Energy Development in Small Island Developing States of the Pacific

Kuolema taivaalta – Jemenin sodassa kohteena ovat siviilit

VEERA TEGELBERG
AJANKOHTAISTA

kuvitus_jemen3

Koulut, sairaalat ja asuinalueet ovat joutuneet Jemenin sodassa ilmaiskujen kohteeksi. Myös suomalaisten asekaupat Saudi-Arabian kanssa ovat saaneet arvostelua osakseen.

Jemenin sisällissodan alusta tuli sunnuntaina kuluneeksi 600 päivää. Nälänhätä pahenee samalla, kun lännen tukemat Saudi-Arabian ilmaiskut jatkuvat.

 

Kolme miljoonaa kotinsa jättänyttä, ainakin yli 8 000 kuollutta ja satoja tuhansia nälänhädästä kärsiviä. Neljä viidestä tarvitsee humanitaarista apua selviytyäkseen. Siinä 600 päivää kestäneen Jemenin sisällissodan saldo.

Arabian niemimaan köyhimmässä valtiossa on käyty kamppailua huthikapinallisten ja Saudi-Arabiaan paenneen presidentin Abd-Rabbu Mansour Hadin välillä jo puolitoista vuotta. Konfliktiin on sotkeutunut myös Arabian niemimaan al-Qaida. Sisällissota on huipentuma pitkälle, sisäisen epävakauden ajanjaksolle.

600 päivää jatkuneen konfliktin suurimpia kärsijöitä ovat olleet siviilit. Maassa toimivat avustusjärjestöt kertovat toistuvista, Saudi-Arabian johtaman koalition tekemistä ilmaiskuista, joiden kohteena ovat asuinalueet, koulut ja sairaalat. Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja on paikoin lopettanut toimintansa turvallisuussyistä, kun Saudi-Arabia on iskenyt sen tukemiin sairaaloihin. Valtiosta ei ole enää sairaanhoidon tai muiden peruspalvelujen järjestäjäksi taloustilanteen takia.

 

JEMENIN SODASSA EI OLE KYSE pelkästä maan sisäisestä valtataistelusta, koska esimerkiksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat sotkeutuneet siihen mukaan. Presidentti Barack Obaman hallintoa on kritisoitu toistuvasti Saudi-Arabian tukemisesta, mutta Yhdysvaltain toisessa vaakakupissa painavat terrorismin vastainen sota ja pelko al-Qaidan vahvistumisesta. Sotaa on luonnehdittu jopa kansanmurhaksi, ja ilmaiskuja on pidetty sotarikoksina.

Saudi-Arabian johtama liittouma teki yhden tuhoisimmista ilmaiskuistaan lokakuun alussa, kun kolme pommikonetta iski pääkaupunki Sanaassa huthi-mielisen poliitikon isän hautajaisiin. Iskussa kuoli yli 140 siviiliä, ja yli 500 loukkaantui. Saudien omistamalla Al Arabiya -tv-kanavalla maan sotilasjohto kuitenkin kiisti, että pommitus olisi ollut saudi-hävittäjien tekemä. Yhdysvaltalaisten sotilasviranomaisten mukaan kukaan muu ei voinut olla iskun taustalla.

Vaikka Yhdysvalloilla on keskeinen rooli ilmaiskujen jatkumisessa, ei Jemen noussut keskustelun aiheeksi viime viikolla päättyneissä presidentinvaaleissa. Yhtenä syynä vaikenemiseen on pidetty asekauppaa, jolla on maiden välisissä suhteissa sekä poliittista että taloudellista merkitystä.

Syyskuussa ilmestyneen raportin mukaan Obaman valtakauden aikana Yhdysvallat on tehnyt Saudi-Arabialle asemyyntitarjouksia 115 miljardin dollarin edestä. On vaikea arvioida, kuinka ison osan tarjouksista Saudi-Arabia on hyväksynyt. Myyntikatalogiin ovat kuuluneet muun muassa lentokoneista ammuttavat ohjukset. Ison-Britannian on puolestaan arvioitu myyneen Saudi-Arabialle yli kolmen miljardin dollarin edestä aseita vuonna 2015.

 

SAMALLA, KUN KANSAINVÄLINEN YHTEISÖ on epäonnistunut poliittisen ratkaisun aikaansaamisessa, humanitaarinen tilanne Jemenissä jatkaa huononemistaan. Ruokatilanne on surkea, ja Saudi-Arabian ilmaiskujen lisäksi siviilejä uhkaavat maajoukkojen taistelut, joiden YK raportoi muuttuneen loppukesästä yhä väkivaltaisemmiksi.

Saudi-Arabian johtama, presidentti Hadin takana seisova liittouma sanoo saaneensa maasta 80 prosenttia haltuunsaVaikka länsimaiden tukema liittouma saisikin Jemenissä sotilaallisesti vallan käsiinsä, on se jokaisella ilmaiskullaan moukaroinut mahdollisuuksiaan saada jo valmiiksi jakautuneeseen maahan aikaiseksi todellinen rauha. Rauhanneuvottelut ovat olleet jäissä elokuusta lähtien.

fakta2

 

Republikaanipuolueen kaaos loi presidenttiehdokas Trumpin

OONA LOHILAHTI

ESSEE

trueadministration

Osa republikaaneista tukee Donald Trumpia, vaikkei seiso hänen ajamansa politiikan takana. Syy on se, että seuraava presidentti pääsee nimittämään todennäköisesti useamman korkeimman oikeuden tuomarin. Kuvat: Oona Lohilahti

 

Donald Trumpin mahdollisuus nousta Yhdysvaltojen presidentiksi ei ole syy, vaan seuraus. Trump-hetki on 1960-luvulla alkaneiden tapahtumien huipentuma. Tuolloin demokraatit menettivät etelävaltiot.

 

“Tässä meni etelä sukupolveksi eteenpäin,” totesi Lyndon B. Johnson vuonna 1965. Demokraattipresidentti oli juuri allekirjoittanut lain, joka takasi äänioikeuden myös mustille amerikkalaisille. Johnson oli oikeassa, mutta ei voinut aavistaa, että allekirjoitus sinetöi etelän republikaanien kannatusalueeksi paljon pidemmäksi aikaa kuin vain sukupolveksi.

Yhdysvaltojen etelävaltioiden valkoisen väestön kannatuksen siirtyminen demokraateilta republikaaneille on yksi merkittävimmistä syistä sille, miksi republikaanit ovat pärjänneet viime vuosina niin hyvin Yhdysvaltojen politiikassa.

Erityisesti tämän takia Donald Trumpilla on huomenna mahdollisuus nousta Yhdysvaltojen presidentiksi.

 

VUONNA 1964 lähes 80 prosenttia yhdysvaltalaisista uskoi, että maan hallitus tekee hyvää työtä.

Samana vuonna republikaanien riveistä presidentiksi pyrki arkansaslainen, oman aikansa oikeistopopulisti, senaattori Barry Goldwater. Hänen mielestään valtion tuli lopettaa sosiaaliturvan tarjoaminen, talouteen puuttuminen ja jokaisella osavaltiolla pitäisi olla oikeus päättää perusoikeuksista itse. Kansalaisoikeuslaki oli perustuslain vastainen, ydinase vain ase muiden joukossa ja Neuvostoliitto kaiken pahan alku ja juuri.

Kun Goldwater kärsi murskatappion Johnsonille, Suomessa asti huokaistiin helpotuksesta. Goldwaterin mahdollinen presidenttiys nähtiin uhkana koko maailmalle erityisesti kylmän sodan jännittyneessä ilmapiirissä. Hänen ideologiansa oli liian oikeistolainen aikana, jolloin molemmat puolueet ihannoivat Länsi-Eurooppaan syntynyttä hyvinvointiyhteiskunnan alkua, ja markkinatalouteen kuului olennaisesti pankkisektorin sääntely.

Yli 50 vuotta myöhemmin hallituksen hyviin aikeisiin uskoo enää 20 prosenttia kansasta. Obaman presidenttikausilla pahimmillaan vain viisi prosenttia republikaaneista luotti poliittisiin instituutioihin. Kolmasosa ei osaa nimetä liittovaltion poliittisista instituutioista yhtäkään. Moni keskustalainen liikkuva äänestäjä kannattaa republikaaneja, koska luulee demokraatteja vasemmistoksi ja republikaaneja keskustaksi, vaikka demokraatit ovat keskustapuolue ja republikaanit oikeistolainen. 

Goldwaterin linjasta sen sijaan on tullut republikaanipolitiikan valtavirtaa. Vuoden 1964 presidenttiehdokasta muistuttava ydinasemyönteinen Donald Trump on ehdolla Valkoisen talon isännäksi.

 

1960-LUVULLA YHDYSVALTOJEN kaksipuoluejärjestelmässä ei ollut suuria ideologisia eroja. Johnsonin vaalivoiton jälkeen psykologi David Sears kuvasi Yhdysvaltojen puolueiden välistä kunnioitusta suureksi. ”Yhdysvalloissa hävinnyt oppositio hyväksyy yleensä enemmistön tahdon suhteellisen rauhallisesti ellei jopa täydellisen tyynesti”, hän kirjoitti.

Molempien puolueiden muutos alkoi kuitenkin 1960-luvulla. Kun demokraatit käänsivät politiikkansa ja alkoivat ajaa tasa-arvoisia kansalaisoikeuksia myös mustille, republikaanien goldwaterilainen siipi näki mahdollisuuden. 

Tämän ansiosta Goldwaterin liian oikeistolainen linja ei hajottanut puoluetta. Goldwaterin edustamat etelän konservatiivit saivat puolueessa vallan idän ja pohjoisen maltillisemmilta republikaaneilta. He alkoivat noudattaa niin sanottua Southern Strategya, jonka tarkoituksena oli poistaa puolueen yleispätevä imago ja alkaa houkutella erityisesti etelän valkoisia äänestäjiä.  

Southern Strategy onnistui. Etelävaltioiden valkoiset, rotuerottelua kannattavat amerikkalaiset siirtyivät pikkuhiljaa demokraattien äänestäjistä republikaanien riveihin.

Presidentti Johnsonin epäonninen kamppailu Vietnamin sodan kanssa puolestaan karkotti demokraattien äänestäjiä samaan aikaan, kun hyvinvointivaltiomallinen sosiaalipolitiikka toi uusia. Sodan koko ajan kasvavan uhrimäärän takia Johnson ei pyrkinyt toiselle kaudelle.

Republikaanien ja maan yleisen muutoksen ensimmäinen huipentuma oli Goldwaterin kampanjan kautta politiikkaan astuneen Ronald Reaganin presidenttiys vuosina 1981–1989. Reagan tunnetaan hyvinvointivaltiota eniten vastustaneena Yhdysvaltojen presidenttinä, jonka sääntelyä purkanutta talouspolitiikkaa kutsuttiin nimellä reaganomics. Reaganin linja ei poikennut merkittävästi Goldwaterin mielipiteistä.

Reaganin kaudella demokraatit muuttuivat erityisesti Bill ja Hillary Clintonin johdolla korkeakoulutettujen puolueeksi, joka alkoi ajaa tasa-arvoisten kansalaisoikeuksien lisäksi muitakin liberaaleja arvoja. Konservatiivipuolueesta tuli uusi työväenpuolue, ja vuonna 1994 republikaanit saivat kongressiin enemmistön lähes puolen vuosisadan tauon jälkeen.

nyc4

TRUMPIN NOUSU presidenttiehdokkaaksi ei tietenkään ole sattumaa. Se on viidenkymmenen vuoden kehityksen summa. Goldwaterin, Reaganin ja Sarah Palinin teekutsuliikkeen jälkeen Trump on kiistämättä republikaanien Southern Strategysta alkaneen politiikan huipentuma.

Trumpin pääseminen kisassa näin pitkälle kertoo erityisesti republikaanien kriisistä. Taloustieteilijä Paul Krugman tiivistää osuvasti maansa toisen puolueen tämän hetken tilan viime viikolla julkaistussa New York Timesin kolumnissaan.

“Puhemies Paul Ryan ei ole rasisti eikä autoritäärinen hallitsija. Hän kuitenkin tekee kaikkensa, jotta rasistista ja itsevaltiaasta tulee maailman vaikutusvaltaisin mies. Miksi? Koska silloin hän voisi yksityistää sosiaalivakuutuksen ja leikata rikkaiden veroja. Ja tämä, tiivistetysti, kertoo, mitä republikaaneille ja Yhdysvalloille on tapahtunut.”

Republikaanit ovat toisin sanoen valmiita menemään äärimmäisyyksiin päästäkseen toteuttamaan omaa politiikkaansa, tai vähintään estääkseen demokraattien suunnitelmat. Päätöksenteko Washingtonissa on joutunut viime vuosina useaan otteeseen republikaanien taipumattoman ja toisaalta myös puolueen sisällä hajanaisen politiikaan panttivangiksi. 

 

 

KRUGMAN MUISTELEE, että republikaanien kampanja demokraatteja vastaan kävi erityisen likaiseksi, kun puolue oli saanut kongressiin enemmistön. Bill Clintonin presidenttikausilla perättömät väitteet mediassa olivat tavallisia ja oikeusprosesseja käynnistettiin kiusantekomielessä. 

Vaihtoehdoton politiikka on kasvanut uusiin ulottuvuuksiin Barack Obaman presidenttiyden aikana. Republikaanit eivät hyväksyneet demokraatin paluuta Valkoiseen taloon ja yksinkertaisesti kieltäytyivät tekemästä yhteistyötä. Tämän seurausta oli esimerkiksi taistelu velkakaton nostamisesta vuonna 2013. Valtion virkamiesten palkkojen maksu pantiin jäihin, ja koko pääkaupunki pysähtyi käytännössä yhden miehen, Ted Cruzin, takia. Kun kansa ei seuraa politiikan arkea, poliitikkojen houkutus käyttää tällaisia tosi-tv-elementtejä oman agendan ajamiseksi kasvaa.

Vuoden 2016 kärjistynyt, vaihtoehdoton ja mustavalkoinen meno Washingtonissa johtuu osittain siitä, että puolueet ovat kauempana toisistaan kuin kahteen vuosikymmeneen. Vuoden 2004 jälkeen demokraattien ja republikaanien välinen ideologinen ero on tuplaantunut.

Republikaanien osalta siirtyminen oikealle on seurausta esimerkiksi teekutsuliikkeen noususta heti talousromahduksen jälkeen. Teekutsuliikkeen patriootit eivät halua nähdä puolueensa tekevän pienintäkään kompromissia demokraattien kanssa. Yli 70 prosenttia teekutsulaisista ei myöskään hyväksy kongressin republikaanijohtajia. Äärikonservatiivisten uskovaisten ääniä tavoitellakseen moni valtavirran republikaani on joutunut siirtymään oikealle. 

Puolueen radikalisoitumisen on saanut tuntea nahoissaan esimerkiksi viime vuonna eronnut puhemies John Boehner.  Hänen mahdottomana tehtävänään oli pitää yhdessä koko ajan konservatiivisemmaksi muuttuvia republikaaneja samaan aikaan, kun puolueen sisäiset erot kasvoivat.

 

REPUBLIKAANIEN SUURIN ongelma on se, ettei puolueen äänestäjäkunta ole muuttunut Southern Strategyn aloittamisesta. Konservatiivipuolueen arvot vetävät edelleen puoleensa etenkin etelävaltioiden valkoista työväestöä.

Puolueen äänestäjät ovat vuosi vuodelta vanhempia, valkoisempia ja vähemmän koulutettuja. He, jotka identifioivat itsensä ensisijasesti amerikkalaisiksi, äänestävät mieluummin republikaaneja kuin demokraatteja.

Sarah Palinin johtama teekutsuliike ei uudistanut puoluetta tai laajentanut äänestäjäkuntaa. Lähes 90 prosenttia liikkeen kannattajista oli valkoisia, 75 prosenttia yli 45-vuotiaita ja vain alle 25 prosentilla oli yliopistotutkinto.

Kun verrataan republikaanien ja demokraattien äänestäjiä, republikaanit ovat harvemmasta asiasta samaa mieltä puolueensa kanssa kuin demokraatit. Republikaanien äänestäjät ovat myös eniten riippuvaisia liittovaltion rahoittamasta sosiaaliturvasta, vaikka konservatiivien yhteinen vihollinen on sosiaaliturvaa rahoittava liittovaltio. 

 

nyc30

TRUMP ON VEDONNUT erityisesti niihin amerikkalaisiin, jotka ovat kyllästyneet Washingtonin poliittiseen eliittiin – sekä demokraatteihin että republikaaneihin. Huomisissa vaaleissa on siis kyse pitkälti samasta kuin EU:sta lähtemisestä äänestäneessä Britanniassa. Rajat kiinni ja valta takaisin kansalle!

Vanhempi sukupolvi haluaa muutoksen, vaikka heidän nostalgista maailmankuvaansa ei ole mahdollista enää palauttaa.  He tahtovat osoittaa, että vaikka valta on keskittynyt Washingtoniin, he pystyvät saamaan aikaan muutoksen. Sillä ei ole väliä, miten uskottavia Trumpin lupaukset ovat. Pääasia, että jokin muuttuu. 

Se, että osa republikaaneista on irtisanoutunut ehdokkaansa puheista, on vain hyvä asia. Mitä vähemmän eliitti Trumpista pitää, sitä enemmän hän näyttäytyy kapinan ja vallankumouksen johtajana.

Trumpin äänestäjät ovat menettäneet uskonsa siihen, että liberaali demokratia hyödyttäisi heitä. He eivät usko yhteistyöhön ja dialogiin. Eikä se sinänsä ole mikään ihme. Kansa on vain ottanut mallia riitaisastaWashingtonista.

Trumpin kannattajien kokemus vaikutusmahdollisuuksien menetyksestä on osittain myös totta. Martin Gilesin ja Benjamin Pagen tutkimus osoitti, että Yhdysvaltojen poliittisiin päätöksiin ei vaikuta kansan enemmistön, vaan rikkaimman kymmenyksen mielipide. Yhdysvallat – oligarkia vai demokratia, otsikoi BBC

 

HUOMISTEN VAALIEN asetelma ei todennäköisesti olisi tämä, jos Yhdysvaltojen talous ei olisi romahtanut vuonna 2007. Koska demokraattinen järjestelmä ei estänyt katastrofia, moni kotinsa ja työnsä menettänyt menetti myös uskonsa nykypolitiikkaan. Tutkimusten mukaan talouskriisin jälkeen äärioikeiston suosio nousee keskimäärin peräti 30 prosenttia. Trump vain jatkoi siitä, mihin teekutsuliike jäi.

Hillary Clinton totesikin New Yorkerin haastattelussa melko suoraan, että presidentti Barack Obaman olisi kannattanut edes yrittää saattaa talousromahduksen syyllisiä vastuuseen, vaikka ketään ei voinutkaan syyttää suoraan. Tämä oli yksi tekijä Trumpin nousun takana.

“Joten jos emme voi syyttää yritys X:ää, syytetään maahanmuuttajia. Eikö vain? On pakko syyttää jotakuta, se on osa ihmisluontoa. Jos et kerro ihmisille, mitä heille tapahtuu – – voisit edes käyttäytyä niin, että tiedät, miltä kansalaisista tuntuu”, Clinton sanoi.

 

TRUMP EI OLE SYY, vaan seuraus. Vaikka republikaanit ovat valittaneet Trumpin kaapanneen puolueen, Trump-ilmiö ei olisi ollut mahdollinen ilman puolueen pitkää flirttailua rasismin ja populismin kanssa. Trump on seuraus republikaanien hajanaisuudesta, kannattajakunnan valkoisuudesta ja siitä, että republikaanien valtavirran politiikan ja teekutsuliikkeen välinen ero on sumentunut uhkaavasti.

Trumpin kampanjaa  on kuvannut viha. Jos viha politiikassa kohdistuu esimerkiksi jonkin kansanosan kokemaan epätasa-arvoon, kuten 1960-luvulla rotuerotteluun, se on merkki terveestä yhteiskunnasta. Trumpin tapauksessa viha kuitenkin kohdistuu yhteiskunnan heikoimpiin. Silloin on kyse oman edun ajamisesta muiden kustannuksella – pahimmassa tapauksessa väkivaltaisesti.

Kaikki tämä kertoo professori Yuval Noah Hararin mielestä siitä, että liberaalin demokratian tarina on juuri nyt suuressa kriisissä. Kun vanha tarina romahtaa, tarvitaan uusia tapoja ajatella ja selittää maailmaa, ratkaista ilmastonmuutoksen uhka ja teknologian kehittymisestä johtuva työpaikkojen menetys.

“Tällä hetkellä kuitenkin olemme vielä nihilistisessä pettymyksen ja vihan hetkessä, jossa ihmiset menettävät uskonsa vanhaan tarinaan ennen kuin he ovat omaksuneet uuden. Tämä on Trump-hetki.” 

Hararin mukaan Trump-hetken voi rinnastaa Hitler-hetkeen tai ensimmäisen maailmansodan aloittaneeseen Frans Ferdinand -hetkeen. Tällä kertaa liberaalia demokratiaa ei kuitenkaan vastusta ideologia, kuten fasismi, sillä Trumpilla ei ole ideologiaa. Vuodesta 1987 lähtien Donald Trump on ollut republikaani, sitoutumaton, demokraatti, uudestaan republikaani, sen jälkeen taas sitoutumaton ja tällä hetkellä hän on republikaani lähinnä nimellisesti, sillä hänen ajamansa politiikka ei ole erityisen konservatiivista. 

patsas

VAIKKA TRUMP HÄVIÄISI, hän voi tehdä goldwaterit ja määritellä republikaanien uuden suunnan. Jos puolue lähtee sille tielle, demokraatit vahvistuvat entisestään. Trumpin linja kun houkuttelee vain vähimmistöön jääviä valkoisia, eläkeikää lähestyviä amerikkalaisia. 

Republikaanit saattavatkin muotoilla Johnsonin lauseen uudestaan: “Nyt menetimme latinot ja mustat sukupolveksi.”

Parhaassa tapauksessa vuosi 2016 kuitenkin herättää puolueen pohtimaan, mitä on konservatiivinen politiikka 2010-luvulla. Se ei voi olla haikailua Reaganin aikaan eikä se voi olla unelmointia paluusta takaisin valkoisten ylivaltaan, jolloin vähemmistöillä ei ollut poliittisia oikeuksia.

 

JOS CLINTON VOITTAA huomenna, Trumpin kannattajat eivät katoa. Yhdysvalloissa on edelleen suuri joukko ihmisiä, jotka kokevat elämäntapansa olevan viimeisiä hengenvetoja ottava uhanalainen laji, jonka Washington haluaa hävittää.

Clintonin suurin tehtävä presidenttinä olisi maan yhdistäminen. Se on vaikeampaa kuin vuoden 2007 talouskriisin hoitaminen.

Lähteet:

Antti Kaihovaara (toim.) – Jakolinjojen Suomi

Tommi Uschanov – Tämä on Amerikka

The New Yorker – The Unconnected  

Washington Post – Trump Isn’t the Next Barry Goldwater, It’d be Easier if He Was

The Atlantic: What Will the Trump Aftershock Look Like

New Republic – Southern Strategy Made Donald Trump Possible 

The New Yorker –Two  Americas: Why Donald Trump Still Has a Lot Of Support

Henkiä uhraava miljardibisnes – Lääkeväärentäjät käärivät rahat sairaita ja köyhiä huijaamalla

ANALYYSI

LINDA LAINE

photogrid_1477843351227

Kuvan tabletit on ostettu suomalaisista apteekeista. Kirjoittaja toivoo, että ne ovat aitoja. Kuva: Karla Kempas, Linda Laine

Lääkkeiden väärentämisessä tuotot ovat suuret ja riskit huomattavasti pienemmät kuin huumekaupassa. Väärennettyjä lääkkeitä on päätynyt apteekkeihin myös Suomessa.

 

Osta syöpälääkkeitä netistä, saat Viagraa kaupan päälle! Pienet siniset pillerit hallitsevat monien nettiapteekkien etusivuja, joilla luvataan reseptilääkkeistä jopa 80 prosentin alennuksia. Eikä reseptiä tarvita.

Kaikki huijauksen tunnusmerkit täyttyvät. Todennäköisesti ainakin osa tällaisten sivustojen lääkkeistä on yhdistelmä lattiavahaa, hyönteismyrkkyä, sokeria, sementtiä ja monia muita aineita, jotka eivät paranna ketään.

Silti miljoonat ihmiset tilaavat vuosittain lääkkeensä näiltä sivustoilta säästöjen ja helpon saatavuuden takia. Jos diagnosoit itse itsesi Googlella, voit samalla tilata lääkkeesikin itse. Miksi käyttää rahaa lääkäriin, kun netissä reseptiäkään ei tarvita?

Sivustot osaavat pelata ihmisten tunteilla. Englanninkielisillä sivustoilla on yleensä kuvia onnellisen ja hyvinvoivan näköisistä valkoisista ihmisistä, jotka hymyilevät kameralle. Pilleripurkit on lisätty kuvan reunaan.

Lisäksi sivustoilla on “käyttäjien jättämiä suosituksia”. Yhdessä kehutaan sivusto taivaisiin ja kehotetaan sitä perustamaan fanisivu Facebookiin, toisessa haukutaan kilpailevaa sivustoa hitaasta toimituksesta ja kolmannessa kiitetään sivustoa siitä, että se tarjoaa edullisen tavan parantua sairaudesta.

Suositusten ensisijaisena tarkoituksena on vakuuttaa ihminen siitä, että sivusto on hyvä ja luotettava.

 

KEHITTYNEISSÄ MAISSA rahat kääritään etenkin elämäntapalääkkeiden, kuten laihdutustuotteiden ja potenssilääkkeiden, väärentämisestä ja niiden myymisestä internetissä.

Aasian ja Afrikan vähemmän kehittyneissä valtioissa väärennöksiä sen sijaan kaupataan avoimesti kaduilla ja jopa apteekeissa. Yleisesti käytetty kikka on sekoittaa väärennöksiä oikeiden, sairaaloista varastettujen lääkkeiden joukkoon. Arviolta 10–30 prosenttia kehitysmaissa myytävistä lääkkeitä on väärennettyjä. Järkyttävimpänä esimerkkinä voi pitää 2000-luvun alun Nigeriaa, jossa Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan jopa 70 prosenttia markkinoilla olleista lääkkeistä oli vanhentuneita tai väärennettyjä.

Väärennettyjen lääkkeiden aiheuttama uhka on maailmanlaajuinen. Kansainvälinen rikospoliisijärjestö Interpol on jo yhdeksän vuoden ajan järjestänyt vuosittain tehoviikon, jonka aikana takavarikoidaan miljoonien arvosta lääkkeitä, suljetaan tuhansia nettisivuja ja pidätetään satoja ihmisiä.

Tänä vuonna väärentäjien kimppuun käytiin kesäkuussa 103 maan viranomaisten voimin. Tuloksena oli yli 300 pidätystä, 4 932 suljettua nettisivustoa ja 53 miljoonan dollarin arvosta takavarikoituja väärennettyjä lääkkeitä. Ja tämä on vasta jäävuoren huippu. Kokonaisuudessaan lääkeväärennösbisneksessä arvioidaan liikkuvan vuosittain miljardeja dollareita.

Monet lääkeväärennökset saavat alkunsa epähygienisissä oloissa Aasiassa, jossa rangaistukset lääkkeiden väärentämisestä ovat lyhyitä. Tietyissä tapauksissa rangaistus voi olla sama kuin piraattituotteiden, kuten feikkilaukkujen tai -hajuvesien myyjällä. Interpolin operaation aikana esimerkiksi Singaporessa löydettiin väärennettyjä raskaustestejä, unilääkkeitä ja laihdutuslääkkeitä. Myanmarin viranomaiset puolestaan takavarikoivat laittomia syöpälääkkeitä.

Mutta osataan sitä Euroopassakin. Itävallassa löydettiin samaisessa operaatiossa laiton lääketehdas, jossa väärennettiin lääkkeitä ja steroideja. Unkarissa puolestaan jäi kiinni lääkkeiden salakuljettaja, joka oli piilottanut pillerit auton istuimiin ja vararenkaaseen. Samanlaisia kätköjä käytetään myös huumeiden salakuljetukseen.

 

SUOMESSA KULUTTAJILLE päätyy lääkeväärennöksiä useimmiten internetostojen kautta ulkomailta. Monet tilaajat sortuvat tietämättään rikokseen esimerkiksi tilaamalla lääkkeitä ETA-alueen ulkopuolelta. Se on laitonta samoin kuin reseptilääkkeiden ostaminen ilman asianmukaisia reseptejä.

Suomessa Interpolin johtamaan tehovalvontaan osallistui Tulli, joka tarkasti viikon aikana tuhansia posti- ja pikarahtilähetyksiä. Tämän seurauksena Suomessa aloitettiin 20 rikostutkintaa ja takavarikoitiin satoja tabletteja. Väärennetyt ja laittomat lääkkeet saapuivat Suomeen muun muassa Yhdysvalloista, Singaporesta, Puolasta ja Romaniasta.

Ostamalla lääkkeitä halvalla laittomista nettikaupoista, ostaja paitsi vaarantaa oman terveytensä, mutta myös tukee kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta. Uutena ilmiönä lääkeväärennöksissä ovat nousseet esiin kalliiden syöpälääkkeiden väärennökset. Niiden tehtaileminen on väärentäjille huomattavasti tuottoisampaa kuin halvempien kipulääkkeiden tai vuosittain yli 120 000 ihmistä tappavien väärennettyjen malarianestolääkkeiden valmistaminen.

Vuonna 2014 Suomessa päätyi jakelujärjestelmään väärennettyä syöpälääkettä, mutta sitä ei ehditty antaa potilaille. Kolmessa lääkepakkauksessa oli aidon lääkkeen sijaan tuntematonta liuosta. Väärennösten uskotaan päätyneen EU-markkinoille Italiassa varkauksien kautta.

Samana vuonna lääkkeitä vedettiin pois myös suomalaisista apteekeista, kun selvisi, että romanialaisen lääketukun alihankkijat olivat hankkineet lääkkeitä laittomasti. Kyseisiä lääkkeitä käytettiin nivelreuman ja psykoosin hoitoon, ja ne oli varastettu lääkekuljetuksista ja sairaaloista. Varkauksien jälkeen lääkepakkauksia oli kaupattu eteenpäin väärennetyillä asiakirjoilla.

Väärennöksiä on löydetty myös muualta Euroopasta. Vuonna 2013 Ranskassa takavarikoitiin historiallisen suuri erä lääkkeitä, kun maahan yritettiin tuoda 1,2 miljoonaa annosta väärennettyä aspiriinia. Kiinasta tulleista väärennöksistä puuttui tyystin lääkkeen vaikuttava ainesosa.

Vuotta aiemmin Kiinassa pidätettiin 2 000 lääkeväärentäjää ja takavarikoitiin 180 miljoonan dollarin arvosta väärennöksiä. Samalla poliisi tuhosi noin 1 100 tuotantolaitosta, joissa lääkkeitä valmistettiin.

Mikään lääke ei ole turvassa väärentämiseltä. Viime vuonna Yhdysvalloista löydettiin jopa väärennettyä botoxia.

 

LÄÄKEVÄÄRENNÖKSET tai niiden pakkaukset eivät näytä väärennetyiltä. Niissä ei ole kirjoitusvirheitä tai puuttuvia pakkausmerkintöjä. Pillerin pinta on usein tasainen ja kiiltävä, ei epäilyksiä herättävän kuhmurainen tai oudosti värjäytynyt.

Taitavat väärennökset tappavat ihmisiä kahdella tavalla. Joko ihminen kuolee väärennöksen sisältämiin aineisiin tai siihen, ettei hän saa sairauteensa oikeaa lääkitystä, vaikka luulee syövänsä lääkkeitä, joiden pitäisi auttaa.

Pelkkään lääkkeen ulkonäköön ei voi luottaa, jos haluaa varjella omaa terveyttään, ja kenties jopa parantua sairaudestaan. Varmin tapa saada aitoja lääkkeitä on ostaa ne kivijalka-apteekista Suomesta.

Lääkeväärennösten välikädet ovat levittäytyneet ympäri maailmaa, eikä edes suomenkielinen nettisivu ole tae lääkkeiden aitoudesta. Väärentäjien jäljittäminen on vaikeaa, aikaavievää ja vaatii usein eri valtioiden viranomaisten yhteistyötä.

EU:n viranomaiset yrittävät saada väärentäjät ahtaalle lisäämällä sääntelyä. Helmikuuhun 2019 mennessä lähes jokainen unionissa myyty lääkepakkaus on pystyttävä jäljittämään. Tällä halutaan estää väärennösten päätyminen esimerkiksi apteekkeihin ja sairaaloihin. Nettikauppaa sillä ei kuitenkaan saada aisoihin.

Toisin kuin riippuvuuteen perustuvassa huumekaupassa, laittomassa lääkekaupassa on usein kyse ostajien laiskuudesta, kokemattomuudesta tai huonosta taloudellisesta tilanteesta.

Jokainen netistä tilattu väärennös on järjestäytyneen rikollisuuden tukemista, sillä kysyntä ruokkii tarjontaa. Sinun ostopäätöksesi voi aiheuttaa välillisesti toisen ihmisen kuoleman.

 

 

Luettelo Suomessa toimivista laillisista verkkoapteekeista 

Tullin ohjeet lääkkeiden tilaamiseen internetistä

Yle Areena, Tappavat lääkkeet -dokumentti: Syöpälääke olikin vettä ja hometta

Propagandasta tuli propagandan uhri – Miksi näemme propagandaa vain idässä?

KARLA KEMPAS

ESSEE

”Tietämättömyys on voimaa.” Lainaus George Orwellin klassikkokirjasta Vuonna 1984. Kuva: Karla Kempas

Vielä 1950-luvulla puhuttiin huoleti bisnespropagandasta, kun aiheena oli markkinointi tai mainonta. Milloin propagandasta tuli ruma sana?

 

Natsi-Saksa, Maon Kiina ja dystopiakirjallisuus. Äärijärjestö Isis, Putinin trolliarmeijat, infosota ja Pohjois-Korean suljettu yhteiskunta.

Propaganda tuntuu usein kaukaiselta, pölyttyneisiin historiankirjoihin kuuluvalta asialta tai ilmiöltä, joka ei koske vauraassa ja turvallisessa maassa asuvia.

Täällä se on viihdykettä. Ehkä juonikoukku elokuvassa tai jännittävä ajatusleikki, josta on mukava herätä todellisuuteen napsauttamalla televisio tai kirja kiinni.

 

ME LÄNSIMAALAISET ajattelemme näin pitkälti, koska propaganda itse joutui propagandan uhriksi 1900-luvun puolivälissä.

Professori Heikki Luostarisen artikkelissa Mistä propaganda tuli ja mihin se meni kerrotaan, että vielä ennen kylmää sotaa propaganda oli varsin neutraali sana.

Sanaa propaganda saatettiin käyttää kuvaamaan mainontaa, markkinointia, public relations -toimintaa ja muuta vaikuttavaa viestintää.

Ei ole tavatonta ajatella, että vielä 1950-luvun alussa joku olisi kertonut työskentelevänsä bisnespropagandan parissa.

Kylmän sodan aikana Yhdysvallat alkoi käyttää sanaa propaganda Neuvostoliiton vaikuttamisviestinnästä, kun taas omaa propagandaansa se alkoi nimittää kansalaisten informoimiseksi. Propaganda liittyi jo valmiiksi kansalaisten ajatuksissa mielikuvaan sodasta ja aivopesusta, joten se jouti pois varjostamasta Yhdysvaltojen julkisuuskuvaa.

Kikka tehosi. Propaganda sulautui neuvostokommunismin imagoon kuin kurkkusalaatti metsämättäälle. Siitä tuli paha sana.

Mutta propaganda ei kadonnut minnekään lännestä, vaikka nimitykset vaihtuivatkin.

 

TODELLISUUDESSA tuskin mikään maailmankolkka välttyy propagandalta nykypäivänä.

Vaikuttavaa viestintää on kaikkialla, eikä se ole aina haitallista. Sitä näkyy sosiaalisessa mediassa, viihteessä, vaali- ja mainoskampanjoissa sekä joskus jopa journalismissa. Moraalittomaksi se silti muuttuu perustuessaan valheisiin ja tiettyjen ihmisryhmien herjaamiseen.

Aikakauslehti Vanity Fairin politiikasta kirjoittava Michael Kinsley toi esille kolumnissaan, että suoranainen valehtelu on palannut politiikkaanEnsi kuussa ratkeava Yhdysvaltojen presidentinvaali on kuvaava esimerkki tästä.

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump valehteli viime vuonna nähneensä tuhansien arabitaustaisten hurraavan, kun World Trade Center sortui Yhdysvaltojen tuhoisimmassa terrori-iskussa vuonna 2001. Tänä vuonna hän väitti, että nykyinen Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama perusti äärijärjestö Isisin.

Trump onkin saanut kyseenalaisen kunnian esiintyä faktantarkistussivusto PolitiFactin emävale-listauksessa harvinaisen usein.

 

TRUMPIN LISÄKSI Britannian EU-eroa kannattaneet poliitikot ovat syöttäneet äänestäjille pajunköyttä.

Kampanjabussin kyljessä liioiteltiin sitä summaa, minkä Britannia EU-jäsenyydessään viikossa maksaa ja luvattiin laittaa raha kansalliseen terveydenhuoltoon. Vaikka väite on todistettu monissa viestimissä palturiksi, koristaa slogan edelleen Leave-kampanjan Twitter-tiliä.

Lisäksi EU-eroa kannattava leiri laati julisteen, jossa on kuva turvapaikanhakijoista, jotka kulkevat sankoin joukoin jonossa. Kuvassa oli teksti “Viimeinen pisara”. Twitterissä kuva rinnastettiin natsipropagandaan, jossa lähes identtistä kuvastoa yhdistettiin juutalaisiin.

Brexitin kannalla olleet voittivat, joten kampanja näköjään tehosi.

Myös valtiovetoista propagandaa esiintyy lännessä.

Historian onnistuneimmat propagandakampanjat ovat olleet henkilökultin luomisia. Esimerkiksi Hitler saavutti aikanaan niin voimakkaan kansansuosion, että sen vaikutuksia voi nähdä vielä nykypäivänäkin.

Persianlahden sodassa Valkoinen talo teki päinvastaisen ratkaisun. 1990-luvulla pr-yritys Hill & Knowlton teki mielipidetutkimuksen, josta selvisi, ettei amerikkalaisia juuri kiinnostanut vapautuuko Kuwait vai ei. Samassa tutkimuksessa selvisi, että Saddam Husseinin imago oli hyvin huono. Saddamin kurjan julkisuuskuvan varaan oli hyvä rakentaa kampanja, jossa häntä demonisoitiin entisestään.

Yhdysvaltojen entisen presidentin George W. Bushin viestintähenkilöstöön kuulunut Scott McClellan kertoi vuonna 2008, että Valkoinen talo järjesti propaganda-kampanjan, jotta kansalaiset suhtautuisivat myönteisesti Irakin sotaan.

 

KIRJAILIJA George Orwellin klassikkoteoksessa Vuonna 1984 päähenkilö Winston Smith työskentelee totuusministeriössä, missä hän väärentää työkseen historiaa hallinnolle mieluisammaksi. Kuvitteellisessa Oseaniassa väärin ajatteleminen on rikos ja Isoveli valvoo.

Myös vuonna 2016 monessa maailmankolkassa eletään todellisuudessa, jossa propaganda hallitsee viestimiä ja sananvapaus on pelkkä päiväuni.

Propaganda on voimakas sana. Siksi maissa, joissa päättäjiä voi kritisoida ja uutisiin pääasiassa luottaa, tuntuu rajulta syyttää valheellista kampanjointia tai valtionviestintää propagandaksi.

Tärkeää on silti tiedostaa propagandan jatkuva läsnäolo ja osoittaa, etteivät valheet vakuuta meitä.

 

Lähteenä: Professori Heikki Luostarinen, Mistä propaganda tuli ja mihin se meni

Lue lisää: Valtablogi, Sosiaalinen media toi kissanpennut terroristien propagandaan

Italia uhkaa seurata Britanniaa

VEERA TEGELBERG

ANALYYSI

versio6

Finanssikriisi on vahvistanut italialaisten elintasoeroja. Taloudellinen keskus Milano (vas.) on yksi maan vauraimmista alueista, kun taas Sisilia (kesk. ja oik.) kuuluu köyhimpiin alueisiin. Kuvat: Veera Tegelberg

Italialaiset äänestävät perustuslain uudistamisesta joulukuussa. Äänestyksessä oli alun perin tarkoitus vain keventää lakien säätämistä, mutta se voi olla alku Italian hivuttautumiselle ulos eurosta.

 

Iän karttuessa kuuroudumme heinäsirkan siritykselle. Korvan simpukkamme karvasolualue rapistuu, jolloin korkean sirinän kuuleminen muuttuu mahdottomaksi. Samanlainen kuurous on vaivannut eurokriisin alun jälkeen myös Italian poliittista johtoa.

Iäkkäät valtionjohtajat ovat sulkeneet korvansa talousongelmiin kyllästyneiden italialaisten vaativalta kuorolta. Etenkin alle 45-vuotiaat italialaiset ovat siirtyneet koomikkona tunnetuksi tulleen Beppe Grillon riveihin. Grillon vuonna 2009 perustama Viisi tähteä -liike on kasvanut finanssikriisin jälkeen yhdeksi Italian suurimmista puolueista. Se on 630-paikkaisen alahuoneen suurin oppositiopuolue.

Viisi tähteä -liikettä pidettiin alussa pelkkänä suunsoittajana, jonka äänekäs ja boheemin näköinen keulakuva ei sopinut poliittisen eliitin joukkoon. Puolue on hiljalleen hivuttautunut kohti maan poliittista ydintä. Sillä on jo vankka tuki maakuntatasolla, ja kesällä puolue sai haltuunsa yhden Italian merkittävimmistä poliittista paikoista, kun puolueen Virginia Raggista tuli Rooman ensimmäinen naispormestari.

Nyt Italian keskusta-vasemmistolainen pääministeri Matteo Renzi on ajanut maansa tilanteeseen, jossa Viisi tähteä -liike voi nousta Italian johtoon. Nelikymppisen Renzin kuulossa ei pitäisi olla vielä mitään vikaa, mutta Italian historian nuorimman pääministerin ura uhkaa päättyä taktisen harha-askeleen takia joulukuussa davidcameroneihin.

 

KAIKKI LÄHTI LIIKKEELLE vuonna 2014 valtaan nousseen Renzin melko harmittomasta taka-ajatuksesta. Firenzen pormestarina toiminut nuori uraohjus halusi uudistaa Italian raskasta poliittista järjestelmää sujuvammaksi. Sen hän aikoi tehdä muuttamalla perustuslakia niin, että parlamentin ylähuoneen, eli senaatin, valtaa vähennettäisiin.

Perustuslakiuudistus on edennyt hyvin, mutta se vaatii vielä kansan hyväksynnän. Sinettinä toimiva kansanäänestys on päätetty järjestää sunnuntaina 4. joulukuuta.

Lähestyvässä äänestyksessä ei kuitenkaan ole italialaisille kyse enää pelkästä lakimuutoksesta. Renzi on antanut ymmärtää, että äänestys on hänelle myös arvovaltakysymys. Pääministeri on ilmoittanut eroavansa, jos kansa äänestää uudistusta vastaan.

Grillolle Renzin ilmoitus oli kuin tarjottimella nenän eteen tuotu herkkupala. Viisi tähteä onkin nyt markkinoinut äänestyksen italialaisille tapana osoittaa tyytymättömyyttään nykyiselle hallitukselle, joka on vaikeuksista huolimatta yrittänyt noudattaa EU:n tiukkaa budjettikuria.

Talousasiantuntijat pitävätkin Italian kansanäänestyksen ja Renzin mahdollisen eron seurauksia jopa huolestuttavampina kuin brexitin jälkilöylyjä. Jos italialaiset päättävät sanoa uudistukselle ja Renzille ei, edessä ovat ennenaikaiset vaalit, joissa valtaan voi nousta ensimmäistä kertaa eurokriittinen puolue. Sen on ennustettu tietävän pahimmillaan jopa Italian eroa yhteisvaluutasta.

 

Vielä 1990-luvun lopussa italialainen tienasi keskimäärin enemmän kuin suomalainen.”

 

ITALIALAISTEN EUROKRIITTISYYDEN KASVUUN on olemassa useita syitä. Viisi tähteä -liikkeen kannatusta on pönkittänyt etenkin surkeaan suuntaan kehittynyt taloustilanne. Myös pakolaisten määrän kasvu ja luonnonkatastrofit ovat vaikeuttaneet osaltaan EU-myönteisen hallituksen tilannetta.

Italialaiset ovat yksi Euroopan tyytymättömimmistä kansoista heti kreikkalaisten ja portugalilaisten jälkeen. Vain hieman yli puolella työikäisistä italialaisista on töitä, ja kolmannes maan 20–24-vuotiaista on vailla opinto- tai työpaikkaa.

Lisäksi italialaisten tulotaso on pienentynyt ja tuloerot ovat kasvaneet. Vielä 1990-luvun lopussa italialainen tienasi keskimäärin enemmän kuin suomalainen. Siinä missä suomalaisen ansiot ovat sen jälkeen nousseet liki 10 000 dollarilla, italialaisten tienestit ovat vähentyneet 500 dollarilla.

Maalla oli taloudellisia vaikeuksia jo ennen eurokriisiä, mutta vuoden 2007 jälkeen italialaisten kotitalouksien käytössä olevan rahan määrä on vähentynyt merkittävästi verrattuna muihin OECD-maihin. Toisaalta varakkain viidennes tienaa kuusi kertaa sen, mitä toisessa päässä oleva köyhin viidennes.

2-81-127

Italian puoluekenttä on ollut 20 vuotta jatkuvassa liikkeessä. Myös alueellisia asioita ajavia puolueita on paljon. Catanialaisen torin kulmalle liimatussa UGS-puolueen julisteessa käsketään lopettamaan Sisilian ryöstäminen.

 

MYÖS LUOTTAMUS PERINTEISIIN PUOLUEISIIN on ollut koetukselle. Hallitukseen ja poliittisiin instituutioihin luotti ennen finanssikriisiä vain 30 prosenttia kansasta. Nyt luku on enää 15 prosenttia.

Epäluottamuksella on pitkät juuret. Italialaisten uskoa poliitikkojensa ammattitaitoon ja lainkuuliaisuuteen on koeteltu jo yli 20 vuotta. Maan poliittisella huipulla onkin ollut tuulista, kun hallitukset ovat vaihtuneet muutaman vuoden välein.

Äänestäjien luottamus poliitikkoihin sai kenties pahimman iskun 1990-luvun alussa, kun suuri osa maan kansanedustajista joutui syytteeseen korruptiosta. Puhtaiksi käsiksi, eli Mani puliteksi, ristityn operaation aikana syytetyn penkillä istui muun muassa yli puolet maan parlamentista. Osa poliitikoista päätyi paineiden alla itsemurhaan.

Mani pulite pyyhki Italian poliittiselta kartalta pois useita puolueita, esimerkiksi neljä hallituspuoluetta. Tapahtumat olivat niin dramaattisia, että Italian historiassa vuosi 1992 tunnetaan ensimmäisen tasavallan kauden loppuna.

Mani puliten piti olla uusi alku, mutta joidenkin asiantuntijoiden mukaan Italian korruptio on vain pahentunut.

 

VIISI TÄHTEÄ -LIIKKEEN riveissä seisoo nyt uusi sukupolvi, joka vaatii jälleen eräänlaista puhdistusta Italian poliittiselle kentälle. Euroero ja Grillon valtaannousu eivät välttämättä tuo onnea italialaisille. Vaikka Grillon puolueella on varmasti tarkoitus ajaa italialaisten parasta, voi edessä olla poliittinen kriisi, jossa maan talous sukeltaa syvään kuiluun.

Viiden tähden suosiossa on jotain tuttua. Kun Mani pulite pyyhki perinteiset sosialistiset ja kristilliset puolueet pois maan poliittiselta kartalta, valtaan nousi uusi, parempaa huomista italialaisille luvannut Forza Italia. Sitä johti kuusikymppinen bisnesmies Silvio Berlusconi.

Puheenjohtajakeskeisestä Forza Italiasta tuli 2000-luvun alussa Italian tasavallan pitkäaikaisin pääministeripuolue. Suosio oli suurta, mutta kaikki ei mennyt lopulta nappiin. Berlusconin johtama koalitio kasvatti maan velkataakkaa, ja vuonna 2011 oikeistokoalition suosio romahti, kun maan talouden tola paljastui.

Jos Renzin ajama uudistus äänestetään nurin joulukuussa ja Grillo voittaa ennenaikaiset parlamenttivaalit, Italian sotkuisesta politiikasta tulee yhä vahvemmin koko Euroopan ongelma. Harva tuntuu unionin alueella silti kuulevan sirkkojen sirinää.

Viikossa valtion johtajaksi

TOIMITUKSELTA

Kun kuninkaat ja kuningattaret hallitsivat Eurooppaa, valtaan saattoi päästä nopeasti avioliiton kautta. Kersti Kaljulaid, 46, osoitti, että valtakunnan voi saada muutamassa päivässä ilman naimakauppoja. Riittää, että tekee työnsä pirun hyvin.

 

KALJULAIDIN nimi oli vielä pari viikkoa sitten monelle virolaiselle täysin vieras, mutta tänään maanantaina hän vannoo virkavalansa ja saa kantaakseen Viron presidentin arvonimen.

Biologista ja bisnesnaisesta tulee ensimmäinen naispuolinen presidentti Viron historiassa. Itsenäisyyden aikana häntä on edeltänyt neljä miestä, joista viimeisimmän, kaksi viisivuotiskautta hallinneen Toomas Hendrik Ilveksen kausi loppuu tänään maanantaina.

 

VIROLAISET OVAT pääosin hyväksyneet uuden presidenttinsä, mutta eivät valintatapaa. Kyseessä ei ole suora kansanvaali, kuten Suomessa, vaan presidentin valitsee Viron parlamentti riigikogu. Esimerkiksi suurta kansansuosiota nauttinut Marina Kaljurand ei saanut parlamentissa tarpeeksi ääniä, mikä tuskastutti virolaisia.

Valintatavalla halutaan taata, että presidentti toimii yhteistyössä parlamentin kanssa, eikä yritä laajentaa valtaoikeuksiaan. Vaalien jälkeen oppositio ehdotti siirtymistä kansanvaaliin, mutta hallitus ei ole ajatukselle juuri lämmennyt.

Viron presidentin asemaa kuvaillaan usein symboliseksi, vaikka kyse ei ole vallattomasta nukkehallitsijasta. Presidentti toimii muun muassa armeijan ylipäällikkönä, edustaa maata ulkomailla ja hänellä on veto-oikeus tietyissä virkanimityksissä. Presidentillä on myös valta palauttaa lakeja parlamenttiin, jos ne ovat perustuslain vastaisia.

 

81 ÄÄNELLÄ PRESIDENTIKSI valittu Kaljulaid oli lopulta vaalien ainoa ehdokas. Parlamentin puolueet valitsivat  hänet kompromissiehdokkaaksi poliittisen eliitin ulkopuolelta saadakseen maalle vihdoin presidentin viikkojen tuskailun jälkeen.

Muutama viikko sitten Kaljulaid istui yksin vaalitentissä, jossa oli aiemmin ollut viisi ehdokasta taistelemassa ruutuajasta.

Viime maanantaina Kaljulaid odotti äänestystulosta varsin rauhallisena. Ennen kyseistä vaalia parlamentti oli yrittänyt valita presidenttiä moneen kertaa.

 

ENSIN PARLAMENTISSA käytiin loppukesästä useita epäonnisia äänestyskierroksia. Ehdokkaat tulivat ja menivät kuin pyöröovista, sillä uusia ehdokkaita voi ilmoittautua mukaan lähes jokaisen kierroksen jälkeen.

Kaikkiaan äänestyskierroksia oli kolme, mutta kukaan kulloinkin ehdolla olleista ei saanut tarvittavaa kahta kolmasosaa äänistä.

Seuraavaksi äänestämään pääsivät valitsijamiehet, joiden joukossa oli parlamentin jäsenten lisäksi myös kuntien edustajia. Tuloksena oli kuitenkin katastrofi, kun kukaan ehdokkaista ei taaskaan saanut tarvittavaa äänimäärää ja presidentin valinta palautettiin parlamentille ensimmäistä kertaa maan historiassa.

Sitten tuli Kaljulaid ja korjasi koko potin. Vajaassa parissa viikossa virka Euroopan tilintarkastustoimistossa vaihtuu presidenttiyteen.

Satumaisesta alusta huolimatta Kaljulaid ei voi odottaa kaudestaan ihanaa ja auvoista. Siitä pitävät huolen Itämeren Nato-keskustelu, EU:n kriiseily ja naapurimaa Venäjä.

Brexit ja Balkan – EU:n kaksi päänvaivaa voivat yhdessä johtaa uuteen kriisiin

OONA LOHILAHTI

ANALYYSI

img_5821EULEX on EU:n suurin siviilikriisinhallintaoperaatio. Se aloitti Kosovossa vuonna 2008. Serbien asuttamassa Pohjois-Mitrovicassa EULEX on epäsuosittu. Kaikki kuvat: Oona Lohilahti

Toivo EU-jäsenyydestä on Länsi-Balkanin maille ainoa syy tehdä demokratiaa vahvistavia poliittisia ja taloudellisia uudistuksia. Pelkona on, että sotiin johtaneet etniset kiistat syttyvät uudestaan, jos EU:n painostus herpaantuu.

Länsi-Balkanin maat ovat tällä hetkellä yhtä epädemokraattisia kuin 12 vuotta sitten.

Vaikka EU on valmistellut alueen maita unionin jäsenyyteen jo yli vuosikymmenen käyttäen siihen sekä miljardeja että henkilötyövuosia, satsaus uhkaa valua hukkaan.

EU-huuma on vaihtunut vanhojen etnisten kiistojen lämmittelyyn. Länsi-Balkanilla on nyt entistä itsevaltaisempia johtajia, vähemmistön itsenäisyyshaluja, ja esimerkiksi Kosovossa EU-vastainen oppositio on häirinnyt poliittista päätöksentekoa jo vuoden.

 

LÄNSI-BALKANIN TULEVAISUUS on neljäs tärkeä kysymys brexitin, talouskriisin ja pakolaisten rinnalla.

EU sitoi itsensä Länsi-Balkanin kohtaloon jo 1990-luvulla Jugoslavian hajoamissotien aikana. Koska unioni on alun perin rauhanprojekti, Länsi-Balkan oli otollinen paikka testata unionin rauhaa tekevää voimaa. Jos Ranska ja Saksa ystävystyivät Euroopan yhteisön ansiosta, sama voitaisiin saavuttaa Länsi-Balkanilla. Tutkimustulokset osoittavatkin selvästi, että kahden demokraattisen valtion keskinäinen sotiminen on erittäin epätodennäköistä.

Kosovon sodan päätyttyä kesällä 1999 EU lähti tekemään sitä, minkä se uskoi johtavan pysyvään rauhaan: EU lupasi entisille Jugoslavian tasavalloille, Kosovolle ja Albanialle, että vielä jonain päivänä ne ovat EU-jäseniä. Siitä asti unioni on yrittänyt viedä demokratiaa sodasta toipuvalle alueelle oman laajentumispolitiikkansa kautta. 

Länsi-Balkan on osoittautunut vaikeammaksi alueeksi EU:lle kuin vuonna 2004 liittyneet entiset neuvostotasavallat. Vanhan vallan syrjäyttäminen ja vaalien järjestäminen eivät riitä demokraattisen yhteiskunnan luomiseksi.

presentation-4

ALUSSA SUUNTA OLI oikea, motivaatio kova ja tulokset ensimmäisinä vuosina hyviä: maat tekivät demokraattisia muutoksia, ja EU auttoi Montenegron ja Kosovon itsenäisiksi ilman uusien konfliktien syttymistä. Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimessa alettiin tuomita serbien tekemiä sotarikoksia. Mikään näistä ei kuitenkaan tuonut helpotusta kaikista vanhimpaan ongelmaan, eli etniseen vihaan.

Olli Rehn sai Länsi-Balkanin kontolleen aloittaessaan EU:n laajentumiskomissaarina vuonna 2004. Rehn otti laajentumiseen tiukan linjan, sillä unionin ilmapiiri oli muuttunut merkittävästi. Vuoden 2004 jättilaajentumisen jälkeen jäsenmaat olivat haluttomia uudelle suurelle kierrokselle.

Kun unionin perustuslaki vielä ajautui ongelmiin jäsenmaissa, Rehnille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin painottaa, että Länsi-Balkanin maiden on jatkettava uudistuksia ja täytettävä vaatimukset ennen kuin jäsenyydestä edes keskustellaan. Vuonna 2004 liittyneiden jäsenmaiden saamia myönnytyksiä ei olisi tarjolla Länsi-Balkanille.

Ilmapiiri muuttui pian vieläkin huonommaksi. Kun Kosovo oli julistautunut yksipuolisesti itsenäiseksi Serbiasta vuonna 2008, Yhdysvaltojen pankkisektori romahti. Siitä alkanut pitkä taantuma on vienyt unionin voimavaroja, mikä näkyy myös Länsi-Balkanilla. Pankkikriisin jälkeen Kreikan talous hajosi. Sitä seurasi pakolaiskriisi.

Suurin isku unionille on kuitenkin Britannian EU-ero.

1

BREXIT-NEUVOTTELUJEN viemä aika seuraavien vuosien aikana on pois jostain muusta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Länsi-Balkan kärsii sekä brexitistä että siihen johtaneesta euroskeptisyyden noususta.

Unioni laajeni vuosina 2004–2013 peräti 13 maalla. Kierros kierrokselta mukaan otettiin valtioita, joiden demokratian tila oli aina huonompi kuin aiemmilla liittyjillä. Jäsenmaat eivät halua enää ottaa sitä riskiä, että jäseniksi päästetään liian kehittymättömiä maita, joiden ongelmat kaatuvat heti unionin niskoille.

Vaikka Euroopan parlamentti ääriryhmiä lukuun ottamatta kannattaa Länsi-Balkanin integraatiota, ei kenelläkään ole suurta intohimoa tehdä sitä nopeasti. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on todennut, ettei hänen kaudellaan oteta mukaan uusia jäsenmaita. Laajentuminen ei siis ole asialistalla vielä vuosiin, vaikka EU-johtajat Angela Merkel ja Francois Hollande etunenässä ovatkin koettaneet puhua faktoja ympäri ja vakuuttaneet laajentumisen jatkuvan. He eivät halua, että jäsenyydestä haaveilevat maat kadottavat toivonsa ja sitä mukaa halunsa tehdä uudistuksia.

Unionin lukuisat ongelmat talouskriisistä unionin jäsenen lähtemiseen ovat myös tehneet unionista vähemmän houkuttelevan Länsi-Balkanin maille. Kun uudistusten suurin palkinto, EU-jäsenyys ei enää näyttäydy kaikkien ongelmien ratkaisijana, into demokratisointiin pienenee.

 

SUUREN LAAJENTUMISEN lisäksi toinen syy integraation jarruttamiselle ovat Puola ja Unkari, joiden oikeusvaltiota alasajaville oikeistohallituksille EU ei voi tehdä juuri mitään. Tämä johtuu siitä, että sinä hetkenä, kun maa liittyy unionin jäseneksi, unionin valta maan sisäiseen kehitykseen supistuu.

Siksi Länsi-Balkanilta vaaditaankin nyt paljon enemmän kuin Tsekiltä, Virolta, Romanialta ja Bulgarialta vaadittiin. Unioni haluaa varmistaa, että uudet jäsenet ovat taloudellisesti valmiita ottamaan jäsenyyden velvollisuudet vastaan, ettei niiden demokratia ole pelkkä kulissi, ja että maiden sisällä kunnioitetaan ihmisoikeuksia.

2

NYT JOS KOSKAAN EU voisi siis vaikuttaa Länsi-Balkanin maiden demokratisoitumiseen.

Maat ovat tehneet poliittisia ja taloudellisia uudistuksia vain siksi, että EU velvoittaa niiltä pitkän listan muutoksia. Sen lisäksi, että maiden täytyy siirtyä markkinatalouteen, niiden täytyy kitkeä korruptio, luoda toimiva ja kriittinen kansalaisyhteiskunta, kunnioittaa vähemmistöjen oikeuksia, saada oikeuslaitoksensa toimimaan, opetella tulemaan toimeen naapurimaiden kanssa ja tietenkin luoda toimiva ja vahva demokraattinen järjestelmä.

Lista on pidempi ja vaativampi kuin millään EU-jäsenkandidaatilla ikinä. Nykyisellä laajentumiskomissaarilla on nyt käytännössä mahdoton tehtävä. Hänen on painostettava demokratialle osittain vastustuskykyisiksi osoittautuneita maita muutoksiin, yrittää uskotella hakijamaille, että jäsenyys on saavutettavissa oleva tavoite ja toivottava, ettei jäsenmaiden ja komission ilmapiiri muutu enää nuivemmaksi.

Jos EU:n kiinnostus entisestään herpaantuu, ei mailla ole syytä jatkaa uudistuksia. Erityisen huolestuttavaa se on demokratiakehityksen kannalta, koska tuolloin maat ottaisivat mallia todennäköisesti Venäjältä ja Turkista. 

Ensimerkit Länsi-Balkanin uudesta suunnasta tuloksesta on nähty. Kosovossa, Montenegrossa, Makedoniassa ja Albaniassa on jo ollut väkivaltaisia mielenosoituksia hallituksia vastaan. Vaarallinen varoitus tuli reilu viikko sitten Bosnia ja Hertsegovinasta, kun Bosnian serbit äänestivät Serbitasavallan itsenäisyyspäivästä laittomasti, minkä uskotaan enteilevän alueen itsenäisyyspyrkimyksiä

Maiden 15–35 prosentin työttömyysasteet takaavat sen, että iso osa ihmisistä Länsi-Balkanilla on yhteiskunnan ulkopuolella. Isis onkin rekrytoinut ahkerasti etenkin Kosovossa ja Bosniassa, ja viime vuonna Suomenkin vastaanottokeskuksissa oli tuhansia kosovolaisia ja albanialaisia, joilla ei kotimaassaan ole tulevaisuutta.

 

LÄNSI-BALKANIN poliittinen eliitti ja valtaosa kansasta kannattaa edelleen EU-jäsenyyttä. Maat kuitenkin tarvitsevat selkeän suunnan ja varmistuksen, että jäsenyys on lähi- eikä kaukaista tulevaisuutta. Oikeusvaltion vahvistaminen ei nimittäin ole maiden johtajille mieluisin harrastus, sillä demokratian lisääminen tarkoittaa myös vallan hajauttamista heiltä pois.

Länsi-Balkan elää niin kriittistä vaihetta, että EU:n painostus ja tuki uudistusten jatkamiseksi olisi elintärkeää. 

Alueen jokaisessa maassa on vuoden sisällä tapahtunut asioita, jotka osoittavat niiden liukuvan nyt kauemmaksi EU:n haluamasta suunnasta. Montenegron neljännesvuosisadan vallassa ollutta pääministeriä vastaan osoitettiin mieltä viime vuonna, Serbian johtajat ovat ottaneet etenkin median kovakouraisesti otteeseensa, Kosovon tuore presidentti joutunee sotarikostuomioistuimen kuultavaksi, ja Bosnia ja Hertsegovinassa Serbitasavalta voi käytännössä dominoida poliittista keskustelua.

Makedoniassa paljastunut salakuunteluskandaali ja sen itsevaltainen hoito ovat vaurioittaneet maan suhteita EU:hun niin pahasti, että EU on ensimmäistä kertaa uhannut lopettaa integraation valtion kanssa. Myös alueen ainoassa Jugoslaviaan kuulumattomassa maassa Albaniassa on osoitettu mieltä pääministeriä ja hallitusta vastaan

 

EU ON LÄNSI-BALKANILLA lähes umpikujassa. Toisaalta unionin on ymmärrettävästi varmistettava, että se ottaa jäsenikseen vain siihen täysin valmiita valtioita. Toisaalta liika viivyttely uhkaa johtaa siihen, että alue luisuu takaisin vanhoihin epädemokraattisiin käytäntöihin. Pahin pelko on uusi etninen konflikti. 

Uusin järkytys Länsi-Balkanin johtajille tuli syyskuun puolivälissä, kun Jean-Claude Juncker ei edes maininnut laajentumista vuosittaisessa Unionin tila -puheessaan. Toivo EU-jäsenyydestä hiipui entisestään.

Mutta jos EU haluaa vielä joskus käyttää alueen maista sanaa demokratia, unionin on löydettävä Länsi-Balkanin politiikkansa uudestaan.

Muuten käy, kuten International Commission totesi pari vuotta sitten: “Toivon ja perspektiivin menettäminen on Länsi-Balkanin poliittinen todellisuus. Ja se on vaarallinen todellisuus.”

 

Lähteet:

Kirjoittajan gradu, joka valmistuu vuonna 2017.

Geoffrey Pridham: Change and Continuity in the European Union’s Political Conditionality: Aims, Approach, and Priorities 

Solveig Richter: Two at one blow? The EU and its quest for security and democracy by political conditionality in the Western Balkans 

Yhdysvallat räpistelee rapistuvassa unelmassa

LINDA LAINE

KUVAESSEE

dsc_0089

Rapistuvia valtateitä, joiden varsilla lukuisia Yhdyvaltain lippuja hulmuamassa syyskuun paahdetta viilentävässä tuulessa Bostonissa, Massachusettsin osavaltiossa. Kodittomia, aseita ja eriarvoisuutta maassa, jossa yli puolet kansasta tunnustaa olevansa patriootteja.

 

dsc_0562

Isänmaallisia, rehellisiä ja itsekkäitä. Näillä sanoilla yhdysvaltalaiset kuvailevat muita yhdysvaltalaisia.

Isänmaallisuuden ruumiillistuma on Yhdysvaltain lippu, jota valmistetaan myös rapakon toisella puolella. Vuosittain tähdillä ja raidoilla kuvioituja lippuja maahantuodaan lähes neljän miljoonan dollarin arvosta. Suurin osa näistä lipuista tehdään Kiinassa. Lippuja löytyy teipattuina lyhtypylväisiin, roikkumassa parvekkeilla ja ikkunoissa tai oikeastaan missä tahansa, mihin kankaan saa kiinnitettyä. Liputtaa saa, milloin haluaa.

Patriotismi on Yhdysvalloissa etenkin vanhempien sukupolvien harrastus. Milleniaaleista vain 32 prosenttia pitää Yhdysvaltoja maailman parhaana valtiona, kun vanhemmissa ikäluokissa jopa 64 prosenttia asuu mielestään maailman ykkösvaltiossa.

 

dsc_0051

Siviileillä olevien aseiden tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta arvioiden mukaan Yhdysvalloissa on tuliaseita noin 300 miljoonaa kappaletta. Aseita omistaa noin kolmasosa väestöstä, joten samalla henkilöllä on usein useampi kuin yksi ase.

Tänä vuonna koko maassa on tehty ainakin 244 joukkoampumista, joista 35 on tapahtunut kouluissa. Aseiden takia Yhdysvalloissa on tänä vuonna kuollut yli 10 500 ihmistä.

Aselakien kiristys on jo vuosien ajan aiheuttanut kiistaa maan johtajien keskuudessa, eikä huomattavia kiristyksiä ole tehty. Presidentti Barack Obama on useaan otteeseen esittänyt tuskastumisensa tilanteeseen. Viime tammikuussa hän puhui avoimesti aselobbarien vaikutuksesta kongressin jäseniin. Aselakikiistassa nostetaan usein esille Yhdysvaltain yli 200 vuotta sitten kirjoitettu perustuslaki, jossa taataan kansalaisten aseenkanto-oikeus. Bostonin keskustassa olevan parkkitalon seinään naulitussa mainoksessa on musta ase mustalla pohjalla. Aseen piipusta nousee valkoinen lippu. Massachusettsin osavaltion aselait ovat yhdet maan tiukimmista.

 

dsc_0161

Black Lives Matter -liike ajaa tummaihoisten ihmisten oikeutta tasa-arvoon. Liike perustettiin vuonna 2012 Trayvon Martinin kuoleman jälkeen. 17-vuotias Martin kuoli naapurustopartioon kuuluneen valkoihoisen George Zimmermanin ampumaan luotiin. Zimmerman ei saanut tuomiota.

Vastaavanlaisia tapauksia on Yhdysvalloissa useita. Viimeisimmät keskittyvät etenkin valkoisten poliisien tekemiin väärinkäytöksiin, jotka ovat johtaneet tummaihoisen henkilön täysin tarpeettomaan kuolemaan. Black Lives Matter -liike on synnyttänyt keskustelun, joka menee seuraavasti:

“Black lives matter.”

“Ei, kaikilla elämillä on väliä.”

Jälkimmäinen ajatustapa on saanut aikaan sosiaalisen median kampanjan #alllivesmatter, jota on kritisoitu ankarasti. Black lives matter ei tarkoita, että tummaihoisten elämät olisivat arvokkaampia kuin muiden, vaan että mustien elämät voivat todennäköisemmin päättyä poliisiväkivaltaan.

 

dsc_0525

Yhdysvaltojen kiinteistöjen hintakuplan puhkeaminen vauhditti viime vuosikymmenellä myös muut valtiot taloudelliseen taantumaan. Nyt uuden kuplan puhkeamisesta spekuloidaan. Asuntojen hintojen ennustetaan nousevan tänä vuonna 5 prosenttia, eli saman verran kuin viime vuonna. Hinnat ovat nousseet tasaista tahtia vuodesta 2011 lähtien etenkin suurissa kaupungeissa.

Suuri kysyntä ylläpitää hintojen nousua ja pienestä omakotitalosta voidaan Bostonissa pyytää helposti yli miljoona dollaria. Vaikka uutta hintakuplaa ei muodostuisi, niin halvalla ei kukaan pääse.

 

dsc_0192

Asumisen kalleus, pienet palkat ja heikko sosiaaliturva ajavat ihmisiä kaduille. Virallisesti Yhdysvalloissa oli viime vuonna puoli miljoonaa koditonta, joista joka neljäs oli lapsi.

Todellisuudessa luku on vielä korkeampi, koska kaikkia kodittomia ei tavoiteta. Heistä näkee metrotunneleissa ja puistonpenkeillä ikonisiksi muodostuneet pahvikyltit käsissään, mutta monesti ihmisten katseet pyyhkäisevät heidän ohitseen aivan kuin kodittomat olisivat ilmaa.

 

dsc_0029

Yhdysvallat on rapistuva maa. Kirjaimellisesti. Sen tiet ovat kuoppaiset ja monet sillat ja vesijohtoverkosto kaipaisivat perusteellista korjausta. Arvioiden mukaan maan infrastruktuurin korjaamiseen voitaisiin helposti käyttää biljoonia dollareita vuoteen 2020 mennessä. Etenkin maan katujen alla mutkittelevaa kaasu- ja öljyputkistoa on kuvailtu tikittäväksi aikapommiksi, joka saa putkien haljetessa aikaa pahaa jälkeä ja kuolonuhreja.

Pelkästään ikääntyvien öljyputkien korjaus vaatisi 270 miljardia dollaria, mutta rahoja ei tunnu löytyvän. Osa putkista on yli sata vuotta vanhoja.