Yhdysvallat räpistelee rapistuvassa unelmassa

LINDA LAINE

KUVAESSEE

dsc_0089

Rapistuvia valtateitä, joiden varsilla lukuisia Yhdyvaltain lippuja hulmuamassa syyskuun paahdetta viilentävässä tuulessa Bostonissa, Massachusettsin osavaltiossa. Kodittomia, aseita ja eriarvoisuutta maassa, jossa yli puolet kansasta tunnustaa olevansa patriootteja.

 

dsc_0562

Isänmaallisia, rehellisiä ja itsekkäitä. Näillä sanoilla yhdysvaltalaiset kuvailevat muita yhdysvaltalaisia.

Isänmaallisuuden ruumiillistuma on Yhdysvaltain lippu, jota valmistetaan myös rapakon toisella puolella. Vuosittain tähdillä ja raidoilla kuvioituja lippuja maahantuodaan lähes neljän miljoonan dollarin arvosta. Suurin osa näistä lipuista tehdään Kiinassa. Lippuja löytyy teipattuina lyhtypylväisiin, roikkumassa parvekkeilla ja ikkunoissa tai oikeastaan missä tahansa, mihin kankaan saa kiinnitettyä. Liputtaa saa, milloin haluaa.

Patriotismi on Yhdysvalloissa etenkin vanhempien sukupolvien harrastus. Milleniaaleista vain 32 prosenttia pitää Yhdysvaltoja maailman parhaana valtiona, kun vanhemmissa ikäluokissa jopa 64 prosenttia asuu mielestään maailman ykkösvaltiossa.

 

dsc_0051

Siviileillä olevien aseiden tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta arvioiden mukaan Yhdysvalloissa on tuliaseita noin 300 miljoonaa kappaletta. Aseita omistaa noin kolmasosa väestöstä, joten samalla henkilöllä on usein useampi kuin yksi ase.

Tänä vuonna koko maassa on tehty ainakin 244 joukkoampumista, joista 35 on tapahtunut kouluissa. Aseiden takia Yhdysvalloissa on tänä vuonna kuollut yli 10 500 ihmistä.

Aselakien kiristys on jo vuosien ajan aiheuttanut kiistaa maan johtajien keskuudessa, eikä huomattavia kiristyksiä ole tehty. Presidentti Barack Obama on useaan otteeseen esittänyt tuskastumisensa tilanteeseen. Viime tammikuussa hän puhui avoimesti aselobbarien vaikutuksesta kongressin jäseniin. Aselakikiistassa nostetaan usein esille Yhdysvaltain yli 200 vuotta sitten kirjoitettu perustuslaki, jossa taataan kansalaisten aseenkanto-oikeus. Bostonin keskustassa olevan parkkitalon seinään naulitussa mainoksessa on musta ase mustalla pohjalla. Aseen piipusta nousee valkoinen lippu. Massachusettsin osavaltion aselait ovat yhdet maan tiukimmista.

 

dsc_0161

Black Lives Matter -liike ajaa tummaihoisten ihmisten oikeutta tasa-arvoon. Liike perustettiin vuonna 2012 Trayvon Martinin kuoleman jälkeen. 17-vuotias Martin kuoli naapurustopartioon kuuluneen valkoihoisen George Zimmermanin ampumaan luotiin. Zimmerman ei saanut tuomiota.

Vastaavanlaisia tapauksia on Yhdysvalloissa useita. Viimeisimmät keskittyvät etenkin valkoisten poliisien tekemiin väärinkäytöksiin, jotka ovat johtaneet tummaihoisen henkilön täysin tarpeettomaan kuolemaan. Black Lives Matter -liike on synnyttänyt keskustelun, joka menee seuraavasti:

“Black lives matter.”

“Ei, kaikilla elämillä on väliä.”

Jälkimmäinen ajatustapa on saanut aikaan sosiaalisen median kampanjan #alllivesmatter, jota on kritisoitu ankarasti. Black lives matter ei tarkoita, että tummaihoisten elämät olisivat arvokkaampia kuin muiden, vaan että mustien elämät voivat todennäköisemmin päättyä poliisiväkivaltaan.

 

dsc_0525

Yhdysvaltojen kiinteistöjen hintakuplan puhkeaminen vauhditti viime vuosikymmenellä myös muut valtiot taloudelliseen taantumaan. Nyt uuden kuplan puhkeamisesta spekuloidaan. Asuntojen hintojen ennustetaan nousevan tänä vuonna 5 prosenttia, eli saman verran kuin viime vuonna. Hinnat ovat nousseet tasaista tahtia vuodesta 2011 lähtien etenkin suurissa kaupungeissa.

Suuri kysyntä ylläpitää hintojen nousua ja pienestä omakotitalosta voidaan Bostonissa pyytää helposti yli miljoona dollaria. Vaikka uutta hintakuplaa ei muodostuisi, niin halvalla ei kukaan pääse.

 

dsc_0192

Asumisen kalleus, pienet palkat ja heikko sosiaaliturva ajavat ihmisiä kaduille. Virallisesti Yhdysvalloissa oli viime vuonna puoli miljoonaa koditonta, joista joka neljäs oli lapsi.

Todellisuudessa luku on vielä korkeampi, koska kaikkia kodittomia ei tavoiteta. Heistä näkee metrotunneleissa ja puistonpenkeillä ikonisiksi muodostuneet pahvikyltit käsissään, mutta monesti ihmisten katseet pyyhkäisevät heidän ohitseen aivan kuin kodittomat olisivat ilmaa.

 

dsc_0029

Yhdysvallat on rapistuva maa. Kirjaimellisesti. Sen tiet ovat kuoppaiset ja monet sillat ja vesijohtoverkosto kaipaisivat perusteellista korjausta. Arvioiden mukaan maan infrastruktuurin korjaamiseen voitaisiin helposti käyttää biljoonia dollareita vuoteen 2020 mennessä. Etenkin maan katujen alla mutkittelevaa kaasu- ja öljyputkistoa on kuvailtu tikittäväksi aikapommiksi, joka saa putkien haljetessa aikaa pahaa jälkeä ja kuolenuhreja.

Pelkästään ikääntyvien öljyputkien korjaus vaatisi 270 miljardia dollaria, mutta rahoja ei tunnu löytyvän. Osa putkista on yli sata vuotta vanhoja.

Itsemurha somessa – Vastuullinen raportointi voi pelastaa nykypäivän Wertherit

KARLA KEMPAS

Median on oltava äärimmäisen varovainen, kun se uutisoi itsemurhista. Sosiaalisessa mediassa vastuullisesti toimiva voi herättää toivon.

 

Olet ehkä huomannut, että suomalaiset mediat raportoivat itsemurhasta harvoin, vaikka väkilukuun suhteutettuna Suomessa tehdään paljon itsemurhia. Ja vaikka tapauksista kerrottaisiinkin, sana itsemurha jää mainitsematta.

Tällaisissa tapauksissa vaikeneminen on usein hyve.

Vastuullinen media kertoo itsemurhista harkiten, koska kymmenet tutkimukset ovat päätyneet samaan tulokseen: Itsemurhasta raportointi julkisuudessa voi johtaa siihen, että haavoittuvaisessa tilassa oleva yksilö matkii tekoa. Sama vaikutus voi olla myös populaarikulttuurissa esitetyillä fiktiivisillä itsemurhilla.

Nuoret ja masennusta sairastavat ovat muita ryhmiä alttiimpia imitoimaan itsemurhia.

Ilmiö on tunnettu pitkään ja sitä kutsutaan Werther-vaikutukseksi vuonna 1774 julkaistun Nuoren Wertherin kärsimykset -kirjan päähenkilön mukaan. Kirjassa Werther tappaa itsensä, ja tarinan on väitetty yllyttäneen lukuisia nuoria tekemään itsemurhan. Siksi kirja oli kielletty useissa maissa 1800-luvulla.

Wertherin tapaus kuvaa copycat-itsemurhia hyvin, sillä erityisen otollista matkimiselle on, jos itsemurhaan liittyviä yksityiskohtia käsitellään tarkasti tai tekijä on julkisuuden henkilö tai muuten samaistuttava. Teon tavan, paikan ja oletetun syyn kertomista pitäisi välttää viimeiseen asti.

 

HYVÄ UUTINEN on se, että koulutetut journalistit tietävät tämän – tai ainakin heidän pitäisi tietää. Huono uutinen taas on se, että se ei enää riitä. Vastuunsa kantava media ei ole vuosiin ollut portinvartijan asemassa. Sosiaalisessa mediassa jokainen voi toimia oman elämänsä uutistoimistona.

Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Facebookissa ja Youtubessa voi levitä vaarallisen yksityiskohtaista tietoa teoista, jotka voivat olla viimeinen pisara itsetuhoiselle ruudun toisessa päässä.

Mitä siis voimme tehdä asialle?

Viestimet näyttelevät suurta roolia itsemurhien ehkäisyssä. Samalla kun sensaationhakuinen yksityiskohdilla mässäilevä uutisointi voi tehdä hallaa, voi vastuullinen ja ratkaisuja korostava raportointi auttaa.

Myös yksityishenkilön teoilla on väliä. Voimme käyttää sitä samaa valtaa, jolla tietämättömät levittelevät tappavia yksityiskohtia. Voimme kommentoida julkaisuun paikallisen mielenterveysseuran auttavan puhelimen numeron tai muuten kertoa, miten apua saa. Voimme kertoa Facebook-päivityksen tekijälle, että sanoilla on väliä.

Voimme auttaa myös jakamalla selviytymistarinoita, sillä Werther-efektillä on onneksi vastakohtansa, Papageno-ilmiö. Se tarkoittaa sitä, että itsemurhakriisistä selviytyneiden tarinat voivat vähentää itsemurhien lukumäärää.

Papageno on Taikahuilu-oopperan hahmo, joka ystäviensä avulla pääsee irti itsetuhoisista ajatuksistaan.

 

Lähteenä: THL:n työkalupaketti median ammattilaisille ja World Health Organization -järjestön Preventing Suicide -raportti

Ytimekkäät ohjeet medialle vastuullisesta itsemurha-uutisoinnista:

Psychology today: The media’s influence on suicide – Responsible reporting on suicide helps, sensational reporting on suicide hurts

Tuottavuutta osataan parantaa vain leikkaamalla

VEERA TEGELBERG
KOLUMNI

dsc_0091-2

Kuva: Veera Tegelberg

Suomi tavoittelee nopeaa tuottavuusloikkaa, vaikka se huonontaisi pitkän aikavälin kilpailukykyämme. Tuottavuuden tavoittelu on tuonut toistaiseksi vain epäluottamusta.

 

“Luottamus instituutioiden toimintakykyyn ja oikeudenmukaisuuteen vapauttaa kansalaisten voimavaroja niihin töihin, joita jokainen järkevä ihminen haluaakin tehdä: luoda, tuottaa ja rakentaa.” Näin kirjoittaa vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan entinen EU:n talouskomissaari, nykyinen elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.).

Myrskyn silmässä -teoksessaan Rehn kertoo, miten eurokriisin suosta noustaan. Nyt entinen komissaari on saanut jatkaa talousongelmien ratkomista kotimaassa.

Toisin kuin valtaosa muista EU- ja euromaista, Suomi on epäonnistunut viennin ja kansantalouden nostamisessa. Sekä nykyinen hallitus että edellinen Jyrki Kataisen (kok.) ja Alexander Stubbin (kok.) hallitus pyrkivät parantamaan Suomen kilpailukykyä ja tuottavuutta.

Kun Juha Sipilä (kesk.) nousi pääministeriksi, hallitus lupasi, että Suomessa tapahtuu neljässä vuodessa tuottavuusloikka. Keinot olivat samoja, joita myös elinkeinoelämää edustavat järjestöt tarjosivat vaaliohjelmissaan.

 

KUN SUOMESSA PUHUTAAN kilpailukyvyn parantamisesta, kiinnitetään huomiota eniten tuottavuuden kohentamiseen lyhyellä aikavälillä. On totta, että taloutemme on saatava nousuun, mutta ongelman ratkaisemiseen on olemassa muitakin keinoja, kuin pelkistä henkilökustannuksista leikkaaminen.

Paikallisessa sopimisessa ei sinänsä ole mitään vikaa, jos kyse on todella neuvottelusta, ei sanelusta. Paikallista sopimista ehdottaa yhdeksi kilpailukyvyn kohentamisen keinoksi myös World Economic Forum (WEF), joka vuosittain vertailee valtioiden keskinäistä kilpailukykyä

Pelkkä karsiminen palkoista ja julkisesta sektorista on kuitenkin uhka suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Pitkän aikavälin kilpailukykyä mittaavassa WEF:n vertailussa olemme edelleen sijalla kahdeksan.

Meidät pitävät kärkisijoilla innovatiivisuus, työntekijöiden korkea koulutustaso sekä yliopistojen ja yrityselämän välinen yhteistyö. Silti juuri koulutuksesta ja työntekijöiden hyvinvoinnista on päätetty leikata nopean kilpailukyvyn edistämisen nimissä.

 

WEF:N MUKAAN Suomella olisi parannettavaa monessa muussa asiassa kuin pelkkien palkkojen kilpailukyvyssä. Näistä näkökulmista puhutaan kuitenkin vähän, koska niihin valtio ei suoraan voi vaikuttaa.

Vientiyritysten pitäisi markkinoida tuotteitaan paremmin. Asiakkaiden toiveita ja tarpeita olisi kuunneltava herkemmin. Suomen vientitarjonta on liian yksipuolista. Vientimme perustuu vanhaan, raskaaseen teollisuuteen. Lisäksi maat, joihin tuotteita viedään, ovat vuosia olleet vanhat tutut Saksa, Ruotsi, Venäjä ja Yhdysvallat.

Vientialan kapeus kostautui kaksi vuotta sitten, kun Venäjä asetti osalle tuotteista tuontikiellon. Myös ruplan heikentyminen loi monien muidenkin alojen yritysten tilauskirjoihin tyhjiä sivuja.

 

KESKUSTELUMME KILPAILUKYVYSTÄ ja tuottavuudesta on yksipuolista. Palkkakuluista haetaan pikavoittoa, ja samalla hallitus suunnittelee yrityksille huojennuksia, joista osaa on epäilty jopa täysin katteettomiksi.

Esimerkiksi tällä viikolla lainsäädännön arviointineuvosto kyseenalaisti yrittäjävähennyksen, jonka tarkoitus oli antaa osalle yrityksistä mahdollisuus saada viisi prosenttia tuloistaan verottomana. Neuvoston mukaan hallituksen esityksessä ei perusteltu, miten vähennys parantaa kilpailukykyä, ja millaisia veromenetyksiä siitä koituu.

Viime viikolla Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) puolestaan kiinnitti huomiota hallituksen raskaalle teollisuudelle suunnittelemaan sähkölaskun alennukseen.

 

YKSI SUOMEN kilpailukyvyn kohentamisen suurimmista esteistä on Rehnin pelkäämä luottamuspula. Alkuvuodesta valtaosa liitoista taipui sopimukseen, joka heikentää niiden jäsenten etuja. Samalla hallitus on ollut valmis leikkaamaan julkista taloutta ja huonontamaan hyvinvointivaltion perusteita, jotta yritysten kustannuksia saadaan alemmas.

Hallitus pelaa uhkapeliä. Seuraavat vuodet ovat yritysten lupausten lunastuksen aikaa. Jos vientiyritykset eivät toivomistaan huojennuksista huolimatta lähde kasvuun ja luo lupaamiaan työpaikkoja, on Suomen pitkän tähtäimen kilpailuvaltteja rapautettu turhaan.

 

Myrskyn silmässä – eurokriisistä eteenpäin, Olli Rehn, Otava, 2012.

Rauha tarvitsee naisia

ESSEE

OONA LOHILAHTI

 

FullSizeRender (1)

Lähde: UN Women

Suurin osa sotien uhreista on tänä päivänä siviilejä, ja uhreiksi joutuvat yhä useammin naiset ja lapset. Rauhanprosesseissa naiset jätetään kuitenkin edelleen lähes poikkeuksetta ulos.

 

Kun rauhansopimuksen neuvottelupöytään on hyväksytty vain miehiä, naiset ovat hivuttaneet omat ehdotuksensa oven alta kokoushuoneeseen. Liberiassa naiset ryhtyivät seksityöläisiä myöten seksilakkoon, ja he lukitsivat miehet barrikadeilla neuvotteluhuoneeseen, jotta sopimus varmasti allekirjoitetaan. Ugandassa naiset kokoontuivat oman pöydän ääreen kirjaamaan ylös ehdotuksensa rauhansopimuksen sisällöksi, koska he eivät päässeet mukaan neuvotteluihin.

Vaikka naiset ymmärtäisivät oman merkityksensä osana rauhanprosessia, on pitkälti miehistä kiinni, otetaanko naiset mukaan vai ei.

 

“Naisten puuttumista rauhanneuvotteluista ei selitä naisten väitetty vähäinen kokemus konfliktin ratkaisusta tai neuvotteluista, vaan kyse on selvästä yrityksen puutteesta integroida naiset rauhanprosesseihin.

UN Women

 

KYLMÄN SODAN AIKANA ei neuvoteltu aseistettujen, ei-valtiollisten joukkojen kanssa. 1990-luvulta alkaen konfliktit ovat kuitenkin olleet pääsääntöisesti valtioiden sisäisiä, eivätkä valtioiden välisiä, minkä vuoksi neuvottelupöydissä uusi normaali ovat erilaiset sissijoukot. Tutkijat toivovat, että seuraava suuri muutos on se, että aseistautumattomista naisjärjestöistä tulee itsestään selvä osa rauhanneuvottelujen kokoonpanoa.

Kun sodat ovat muuttuneet rintamasodista sissisodiksi, sodan säännöt on heitetty romukoppaan. Siviilejä tähdätään siinä missä sotilaita. Seksuaalinen väkivalta on yleisesti käytetty taktiikka sodassa, ja sen uhreja ovat yleensä naiset ja myös lapset.

Sota koskettaakin naisia eri tavalla kuin miehiä. Kun miehet kuolevat useammin suoraan tulituksessa, naiset kärsivät seksuaalisen väkivallan lisäksi sodanjälkeisistä taudeista ja talouden romahtamisesta. Naiset kokevat sodan kauhuja vielä, kun aseet on laskettu.

 

JOS RAUHANNEUVOTTELUJEN tarkoituksena on vain väkivallan lopettaminen, naisten mukaan ottamiselle ei ole niin monia perusteita, sillä naiset ovat harvoin johtavissa rooleissa osapuolten väkivaltakoneistoissa.

Mutta jos tarkoituksena on luoda pysyvä rauha, naisten osallistuminen on välttämätöntä ja lopputuloksen kannalta myös hyödyllistä. Neuvotteluissa täytyy olla mukana niiden ryhmien edustajia, jotka eivät tarttuneet aseisiin ja yrittivät kenties luoda rauhaa konfliktin ajan. Mukana täytyy olla uhreja.

Rauhansopimukset katsovat pidemmälle tulevaisuuteen ja pureutuvat syvemmälle yhteiskuntaan ja sodan syihin, kuin mitä pelkkä väkivallan lopettaminen vaatii. Neuvottelujen aikana saatetaan tehdä luonnos uudesta perustuslaista ja siitä, miten konfliktin jälkeen instituutiot toimivat.

Esimerkiksi Burundissa naiset onnistuivat saamaan sopimukseen ehtoja naisten oikeudesta valita kumppaninsa. Guatemalassa naiset tekivät rauhansopimuksen kautta seksuaalisesta häirinnästä rikoksen ja saivat perustettua vähemmistökansojen naisille oman edunvalvojan.

On siis erittäin tärkeää, että naiset voivat olla mukaan työssä, joka luo pohjan myös tulevaisuuden vallanjaolle ja naisten roolille yhteiskunnassa. Jos naiset eivät pääse mukaan tässä vaiheessa, heidän mahdollisuutensa nousta esimerkiksi parlamenttiin ovat entistä ohuemmat.

 

BOSNIA: NOLLA PROSENTTIA naisia silminnäkijöinä, neuvottelijoina ja allekirjoittajina. Darfur: alle 10 prosenttia silminnäkijöistä ja neuvottelutiimien jäsenistä oli naisia. Filippiinien rauhanprosessin naisten määrää on kiitelty historian suurimmaksi: allekirjoittajista ja neuvottelijoista kolmannes oli naisia.

Vuosina 1992–2011 vain neljä prosenttia rauhansopimusten allekirjoittajista oli naisia. Yhdeksän prosenttia neuvottelijoista ja alle neljä prosenttia kuulluista silminnäkijöistä oli naisia. Pääneuvottelijoista kaksi prosenttia oli naisia ja vain seitsemässä prosentissa vuosina 1990–2010 solmituissa rauhansopimuksissa oli maininta sukupuolten tasa-arvosta tai naisten oikeuksista.

Naisten poliittisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta tasa-arvosta on toden teolla puhuttu jo Pekingissä yli 20 vuotta sitten pidetystä maailman neljännestä naiskokouksesta asti. Kokouksen kuuluisimman lausahduksen sanoi Hillary Clinton toteamalla, että naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman vuonna 2000, mutta tämäkään keskustelu ei ole kantautunut tarpeeksi selvästi rauhantekopöytiin.

Koska rauhansopimuksilla on merkittävä vaikutus sodanjälkeiseen yhteiskuntaan, olisi syytä pitää mielessä, minkälaiset yhteiskunnat eivät ole riskissä luisua sisällissotaan. Tasa-arvoiset yhteiskunnat, joissa naiset ovat turvassa fyysiseltä väkivallalta, ovat todennäköisesti rauhallisia. Vakaa ja demokraattinen yhteiskunta ottaa huomioon eri sosiaaliset ryhmät, eri sukupuolet, vähemmistöt ja eturyhmät.

Muun muassa tämän takia naisten osallistumisen rauhanneuvotteluihin pitäisi olla itseisarvo. On hullu ajatus, että vain puolet kansasta, miehet, saa päättää maan tulevaisuudesta.

 

TUTKIMUSTEN MUKAAN naisten ottaminen mukaan neuvotteluihin kaiken lisäksi tuottaa parempia sopimuksia. Naiset neuvottelypöydässä ovat erityisen tärkeitä silloin, kun he edustavat paikallista naisjärjestöä. Se, että YK lisäisi naisten määrää neuvottelutiimissään ei paranna sopimusta, vaan naisten täytyy olla paikallisia. 

Kun naiset otetaan vahvasti mukaan rauhanprosessiin, väkivallan loppumisen todennäköisyys nousee 24 prosentilla. Kun naisjärjestöillä on merkittävä vaikutus sopimukseen, sopimus syntyy käytännössä aina. Jos naisjärjestöjä ei oteta mukaan tai niiden vaikutus on heikko, sopimusta harvoin syntyy.

Naisten mukana olo lisää yli kolmanneksella todennäköisyyttä, että rauha kestää 15 vuotta. Samanlaiset prosentit on löydetty myös sopimuksen toteuttamisessa: mitä suurempi vaikutus naisjärjestöillä sopimukseen oli, sitä todennäköisempää oli, että sopimus todella toteutettiin käytännössä.

Naisjärjestöt eivät tietenkään ole ainoa tekijä, jotka vaikuttavat sopimusten syntyyn, mutta niillä on selvästi merkittävä vaikutus. Yksi yleinen peruste naisten jättämiselle ulos neuvotteluista on kuitenkin se, että naisten mukana olo hidastaisi ja vaikeuttaisi neuvotteluja. Ainakin lopputuloksen valossa tämä ei pidä paikkaansa.

Genovalaisen Graduate Institute of International and Development Studiesin tutkimuksessa ei myöskään löytynyt yhtään tapausta, jossa naisjärjestöillä olisi ollut kielteinen vaikutus rauhanprosessin kannalta.

 

”Kun sodan osapuolille annetaan hallitseva rooli sillä kustannuksella, että enemmistöä ei konsultoida ja oteta mukaan, annetaan heille oikeus päättää muiden puolesta ja samalla heitä palkitaan aseisiin tarttumisesta.”

Graça Machel

 

 

KUN NAISJÄRJESTÖT SAAVAT vaikuttaa neuvotteluihin, ne vaativat, että sukupuolinäkökulma otetaan huomioon valtiollisissa ja kansainvälisissä asevoimissa esimerkiksi koulutuksen muodossa. Naiset haluavat, että seksuaalinen väkivalta on tulitaukoa vahingoittava hyökkäys. 75 prosenttia naisten vaatimuksista liittyykin seksuaaliseen väkivaltaan, jota ei mainita sopimuksissa tarpeeksi usein.  

He haluavat kiintiöitä, joiden avulla naiset pääsevät rauhan tultua etenemään valtion viroissa ja päättämään asioista parlamentissa. Konfliktin jälkeisissä Ugandassa ja Ruandassa tässä onkin onnistuttu ainakin numeroiden perusteella.

Kun naiset pääsevät vaikuttamaan neuvotteluihin, käsiteltävien asioiden kirjo laajenee. Naiset ottavat puheeksi turvallisuuteen ja ihmisoikeuksiin liittyvät ongelmat, jotka ovat yleensä osatekijöitä konfliktin syntyyn. Kansainvälisesti yleinen käsitys rauhasta tarkoittaa väkivallan puuttumista, mutta naiset korostavat sotaan johtaneiden tekijöiden poistamista. 

 

RAUHANTYÖSSÄ MUKANA olevat kertovat, että neuvotteluihin osallistuville naisille  asetetaan enemmän vaatimuksia kuin miehille. Sen lisäksi, että nainen tuo sukupuolensa näkökulman pöytään, hänen pitäisi olla tekninen asiantuntija ja aktivisti. Naisilta vaaditaan yksimielisyyttä vain sukupuolensa takia, vaikka jokainen pöydän ympärillä oleva mies olisi eri mieltä ehdotetuista toimenpiteistä.

Valta on yksi syy, miksi naisia ei useinkaan haluta rauhanpöytiin. Neuvottelut ovat tilaisuus jakaa valtaa uudestaan, eikä kukaan halua luopua omasta vallastaan. Mitä vähemmän eri osapuolia ja intressejä pöydän ympärillä on, sitä suurempi mahdollisuus kullakin ryhmällä on saada itselleen eniten valtaa.

Toinen harhaan osuva kritiikki on kokemattomuus. Etenkin konfliktialueilla naiset ovat miehiä aktiivisempia ruohonjuuritason rauhantyössä. 

On myös erikoinen ajatus, että aseisiin tarttuneet pääosin miehistä koostuvat ryhmät olisivat ansainneet paikkansa pöydässä ennemmin, kuin paikallista rauhantyötä tekevät naiset. Todellisuudessa aseistetun ryhmän kannatus voi olla hyvinkin pientä, ja on helppoa kyseenalaistaa nimenomaan heidän kykynsä neuvotella rauhasta. Silti he pääsevät vaikuttamaan rauhan ehtoihin.

 

ESIMERKIKSI UN WOMEN on kehitellyt ratkaisuja naisten osallistamiseksi. YK:n naisasiajärjestö sysää vastuuta etenkin YK:lle ja rahoittajille. Naisten osallistumiselle on monia erilaisia malleja, joista suora osallistuminen neuvottelupöydässä on tehokkain. Riippuu täysin neuvottelujen johtajista, otettaisiinko esimerkiksi konsultoivien naisryhmien mielipiteet huomioon ollenkaan.

Rahoittajien täytyy muistaa, että naisten osallistuminen maksaa. Kun naisten pitää järjestää lastenhoito ja usein heidän fyysinen turvallisuutensa on taattava eri tavalla kuin miesten, on tehtävä valinta. UN Women ehdottaa, että rahoittajat tarjoaisivat jokaiselle neuvotteluryhmälle yhden lisäpaikan sillä ehdolla, että jokainen ottaa neuvotteluihin mukaan yhden naisen lisää.

Joskus myös kulttuuri aiheuttaa vaikeuksia. Kokenut rauhantekijä Pekka Haavisto on kertonut siitä, kuinka esimerkiksi Somaliassa naisia ja miehiä voi olla vaikeaa saada edes saman pöydän ääreen kulttuurisista ja uskonnollisista syistä. 

 

RAUHANPROSESSI ON MAHDOLLISUUS. Parhaimmillaan sen aikana korjataan yhteiskuntaa ja saadaan eväät parempaan tulevaisuuteen. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että rauhansopimus on mahdollisimman laajalti hyväsytty. Tällöin pöydän ympärille on otettava muitakin kuin toisia tappaneet. 

Jos tietyt ryhmät, kuten naiset, jätetään kokonaan ulkopuolelle ilman vaikutusmahdollisuutta uuteen yhteiskuntaan, lopputuloksen voi jokainen arvata: yksi iso ryhmä ei taaskaan voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja yhteiskuntaan. 

Silloin rauhan aika alkaa samalla tavalla, kuin mistä konflikti todennäköisesti alkoi.

 

Lähteet:

UN Women: Women’s Participation in Peace Negotiations: Connections between Presence and Influence

International Peace Institute: Reimagining Peacemaking: Women’s Roles in Peace Processes

Kenia luo huippuvauhtia uusia mobiilisovelluksia ja nauraa työstressille

TEKSTI: LINDA LAINE, VEERA TEGELBERG
KUVAT: SENNI LUTTINEN
REPORTAASI

senniluttinen_25

Cytonn Investmentsin perustajat Patricia Wanjama (vas.), Elizabeth Nkukuu ja Edwin Dande jättivät suuryrityksen ja varman palkan taakseen. Tuloksena oli oikeussotku ja lopulta menestyvä yritys.

Edwin Dande, Elizabeth Nkukuu ja Patricia Wanjama saapuvat myöhässä isoon neuvotteluhuoneeseen. Aamu on ollut kiireinen. Tornitalon keskikerroksessa sijaitsevan toimiston auki olevista ikkunoista kantautuvat sisään Nairobin ruuhkaisten katujen äänet.

Danden, Nkukuun, Wanjaman ja Shiv Aroran vuonna 2014 perustaman kiinteistöyhtiön Cytonn Investmentsin tulevaisuus näytti vielä vajaat kaksi vuotta sitten kehnolta. Nelikon entinen työnantaja, sijoitusyhtiö Britam oli nostanut syytteet yrityksestä lähteneitä työntekijöitään vastaan. Heidän epäiltiin tehneen luvattomia tilisiirtoja 3,9 miljardin Kenian shillingin edestä, mikä nykyisen kurssin mukaan tarkoittaa 34 miljoonaa euroa.

Pahimmillaan osa perustajista istui putkassa, mutta lopulta Britam veti syytteen takaisin keväällä 2015.

”Se on bisnestä”, toteaa Dande rennosti.

Hänen, Nkukuun ja Wanjaman mukaan he päättivät perustaa oman yrityksen, koska Britam ei vaalinut tarpeeksi hyvin sijoittajien etua. Oikeusjupakan tarkoitus oli vain estää uuden kilpailijan pääsy markkinoille.

Sen enempää perustajajäsenet eivät halua muistella Keniassa runsaasti julkisuutta saanutta tapausta. Parissa vuodessa Cytonn on noussut Kenian johtavaksi kiinteistösijoitusyhtiöksi. Neljän hengen ydintiimi on muuttunut 120 ihmisen työllistäjäksi, jossa työntekijöiden keski-ikä on alle 30 vuotta.

 

SOTAISAN SOMALIAN ja epävakaan Ugandan välissä sijaitseva Kenia on yksi Afrikan mantereen nopeimmin kasvavista talouksista. Maan bruttokansantuote nousee yli viiden prosentin vuositahtia.

Suuri osa kasvusta perustuu raaka-ainekauppaan ja maan oman keskiluokan vaurastumiseen. Keniasta viedään esimerkiksi teetä, kahvia ja leikkokukkia.

Vuosittain noin 100 000 ihmisen on arvioitu muuttavan Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Suurin syy muuttoon on toivo paremmasta. Cytonnin kaltaisille kasvuyrityksille Nairobi on todellinen runsaudensarvi.

Kiihtyvällä vauhdilla täyttyvässä suurkaupungissa kaikki tuntuvat olevan kiireisiä, olipa kyse pilvenpiirtäjän suojissa sopimusta hierovista liikemiehistä tai slummin pääkadun romukauppiaista. Raha vaihtaa omistajaa. Jokaiselle työlle löytyy tekijä.

Ja kun raha liikkuu, se ei siirry kolikkoina tai seteleinä, vaan M-Pesa-mobiilisovelluksen avulla bittiavaruudessa. Pitkien etäisyyksien sävyttämä maa osaa ottaa hyödyn irti älypuhelinajasta. Terveys-, opetus- ja viljelysovellukset valtaavat kännyköitä, ja myös viihteelle on kysyntää.

 

TEKNOLOGISIIN INNOVAATIOIHIN perustuva iHub-yhteisö auttaa start up -yrittäjiä kehittämään suursuosioon nousseen M-Pesan kaltaisia hittituotteita, jotka helpottavat tavallisten kenialaisten elämää. iHub tarjoaa aloitteleville yrittäjille työskentelytiloja, kontakteja ja muuta tukea.

Vuonna 2010 perustettua yhteisöä luotsaava Josiah Mugambi on hiljainen mies, joka on auttanut yli sataa yritystä kehittämään liikeideaansa. Kiireisen Ngong roadin varrella sijaitsevasta ilmastoidusta toimistosta on puolen kilometrin matka Afrikan suurimpaan slummiin Kiberaan.

”Yrittäminen on vaikeaa kaikkialla, mutta tässä osassa maailmaa se on erityisen haastavaa”, sanoo Mugambi.

Kyse on perusasioista, kuten siitä miten nuoret pystyvät maksamaan vuokransa ja kustantamaan elämisensä, kun he kehittävät tuotettaan.

”Monilla on sisaruksia, vanhempia tai muita sukulaisia, joita he joutuvat avustamaan rahallisesti. Veljen koulumaksuja tai äidin sairaanhoitoa on vaikea pistää jäihin”, sanoo Mugambi.

senniluttinen_24

iHubia pyöritettiin ensimmäiset vuodet apurahojen turvin. Nyt 70 prosenttia ideahautomon rahoituksesta tulee sen tarjoamista tutkimuspalveluista. Josiah Mugambin mukaan tähtäimessä on lopulta täydellinen omavaraisuus.

iHub-yhteisöön on tarjolla kolmea eri jäsenyyttä: valkoista, vihreää ja punaista. Näistä kallein eli punainen jäsenyys kustantaa 75 Yhdysvaltain dollaria kuukaudessa.

”On suhteellista, voiko hintaa pitää korkeana. Kaikki eivät sitä pysty maksamaan.”

Ilmaisia vihreitä jäsenyyksiä joutuu jonottamaan. iHubin tiloihin mahtuu kerrallaan 80 henkilöä, mutta värikkäillä sohvilla, pöydillä ja työpisteillä täytettyyn tilaan mahtuu mukavasti noin 60 ihmistä.

 

SUURIN OSA TOIMISTOLLA käyvistä jäsenistä on parikymppisiä miehiä ja naisia. He haluavat sparrata suunnitelmiaan, luoda kontakteja ja löytää sovellustensa toteuttamiseen rahoittajia.

Toistaiseksi toimitiloja on ainoastaan pääkaupunki Nairobissa. Tämän takia tarjolla on myös ilmainen etäjäsenyys. Kenian ulkopuolella olevat käyttäjät ovat lähinnä Yhdysvalloissa ja Alankomaissa, joista myös monen start up -yrityksen rahoitus tulee. Osittain taustalla on maiden kehitysyhteistyöjärjestöjen ja investointirahastojen kiinnostus Keniaa kohtaan. Yhteensä etäjäseniä on yli 16 000.

”Tällä hetkellä monilla aloilla on paljon kasvumahdollisuuksia, ja olemme olleet mukana useissa menestystarinoissa. Yksi asiakkaistamme esimerkiksi rakentaa älykkäitä kasvihuoneita maanviljelijöille. Rakennelmat raportoivat maaperän voinnista ja muista asioista, jotka auttavat parantamaan tuottavuutta”, kertoo Mugambi.

Hän uskoo, että Kenialla on maailmalle paljon annettavaa niillä aloilla, joilla maassa ollaan jo nyt hyviä.

”Etenkin mobiilimaksamisessa olemme edelläkävijöitä. Käytän M-Pesaa ajattelematta koko asiaa.”

 

KASVUN EDISTÄMISEN YMPÄRILLE on kasvanut Keniassa myös oma konsulttibisneksensä. Jos yrittäjä haluaa laajentaa toimintaansa tai kaipaa apua henkilöstön kehittämiseen, puhelu lähtee mahdollisesti Wylde Internationalin perustajajäsenelle Joram Mwinamolle.

Wylde International auttaa muita yrityksiä parantamaan rakenteitaan ja toimintatapojaan tehokkaammiksi, mikä edistää yrityksen kasvua ja suurempien voittojen saantia.

”Meillä on yksityisyrittäjille erillinen ohjelma, joka on räätälöity vastaamaan heidän tarpeitaan”, kertoo Mwinamo.

Tähän mennessä Greatness Business Club -ohjelmasta on valmistunut 185 yritystä. Osaan niistä yhtiö pitää edelleen yhteyttä ja auttaa kehittymään entistä paremmiksi.

”Osa asiakkaistamme kasvaa jopa nopeammin kuin me itse, joten meilläkin on vielä parannettavaa”, sanoo Mwinamo.

senniluttinen_27

Joram Mwinamo liikekumppaneineen näki markkinaraon ja iski kiinni siihen. Mwinamon mukaan Wylde International oli ensimmäinen yritys Nairobissa, joka tarjosi kehittämispalveluja pienille yrityksille.

Istumme Java Cafessa, yhdessä Kenian nopeimmin kasvavan kahvilaketjun myyntipisteistä. Terassilla kiertelee mies, joka myy kahvilassa asioiville kukkakimppuja.

Mwinamo haaveilee seuraavan viiden vuoden aikana laajentavansa yrityksensä naapurimaihin ja kenties myös toisille mantereille. Viime vuonna yritys avasi haaratoimiston Ugandaan. Suunnitelmia Tansanian suhteen jouduttiin lykkäämään viime vuonna maassa järjestettyjen presidentinvaalien takia.

Mwinamon mukaan kiinnostavien sijoitusmaiden turvallisuustilanteen seuraaminen on liiketoiminnan kannalta erittäin tärkeää.

”Etelä-Sudanin itsenäistyttyä kenialaiset yritykset lähtivät mukaan maan markkinoille, koska kasvunäkymät olivat suuret. Kun taistelut taas alkoivat, moni yritys joutui vaikeuksiin”, kertoo Mwinamo.

Hän itse on parhaillaan kiinnostunut Nigerian markkinoista maan kasvavan poliittisen vakauden ja suuren asukasluvun takia. Terrorismista hän ei ole erityisen huolissaan.

”Näen Nigeriassa enemmän mahdollisuuksia kuin ongelmia. Kiinnostukseni ei synny siitä, mitä näen mediassa, vaan siitä, mitä kuulen nigerialaisilta ystäviltäni.”

Mielikuvaa Afrikasta epävakaana sijoitusalueena on hänen mielestään turha lietsoa.

”Olemme nähneet suuria iskuja Pariisissa ja Brysselissä, mutta Ranskaa tai Belgiaa ei kutsuta epävakaiksi maiksi. Jos taas mietimme Yhdysvaltojen Donald Trumpia, on hän täysi katastrofi moniin Afrikan johtajiin verrattuna.”

Sotaa ja terroria enemmän Mwinamoa huolettavat huonot liikenneyhteydet. Jos Nairobista haluaa matkustaa Nigerian pääkaupunkiin Abujaan, on usein lennettävä Euroopan kautta. Kunnollista tie- tai rautatieyhteyttä ei toistaiseksi ole.

Mwinamo toivoo, että Afrikkaa ei nähtäisi yhtenä möykkynä, vaan erillisinä maina, jotka ovat itsessään monikulttuurisia ja rikkaita. Esimerkiksi Keniassa on yli 40 heimoa, joilla on omat kielensä ja tapansa.

 

KENIALLA ON HYVÄT kortit kädessään. Valtio rakentaa jatkuvasti uusia teitä ja rautateitä liikkuvuuden parantamiseksi, vanhemmat näkevät lastensa koulutuksen sijoituksena ja uusille tuotteille riittää ostajia. Halu hyötyä kasvusta on kova.

Päivittäin kenialaisyritykset joutuvat kuitenkin painiskelemaan perustavanlaatuisten kysymysten kanssa. Koulutettua väkeä on esimerkiksi liian vähän.

”Mitenköhän saisimme tänne suomalaisia harjoittelijoita?” tiedustelee Cytonn Investmentsin toimitusjohtaja Dande kiinnostuneena.

Hänen mukaansa harvalla korkeakoulusta Keniassa valmistuneella on minkäänlaista käytännön kokemusta työelämästä. Wall Streetillä aiemmin työskennelleen Danden mukaan Kenian ongelma on innostuksesta ja työhön liittyvästä intohimosta huolimatta alhainen koulutustaso. Lisäksi harvalla kenialaisella nuorella on kansainvälistä työkokemusta.

”Laadukkaan työvoiman löytäminen on vaikeaa. Meilläkin ihmiset koulutetaan työhön täällä työpaikalla.”

Kenialaisyrityksistä tullaan kuulemaan vielä, jos on uskominen yrityksiä työkseen luotsaavaa Mwinamoa. Useimmat kansainvälistyvät kenialaisfirmat laajentavat pääasiassa muihin Afrikan maihin, mutta muutamilla yrityksillä on toimintaa jo esimerkiksi Puolassa.

Mwinamon mukaan kenialaisten vahvuus on kilpailuvietti.

”Haluamme aina peitota kaverimme. Työnteko on Keniassa intohimo. Täällä ei puhuta stressistä.”

Espanjan vaalit voivat olla poikkeus eurooppalaiseen sääntöön

OONA LOHILAHTI
AJANKOHTAISTA

Pablo_Iglesias_Ahora_Madrid_2015_-_04Podemoksen johtaja Pablo Iglesias leikkasi palkkaansa päästyään Euroopan parlamenttiin. Kuva: Wikimedia Commons

Sunnuntaina Espanja äänestää demokraattisen historiansa ensimmäisissä uusintavaaleissa. Vaalit ovat erityisen tärkeät uudelle vasemmistopuolueelle Podemokselle, jonka nousu on poikkeuksellinen. Espanja on Kreikan lisäksi ainoa EU-maa, jossa talouskriisin jälkeen vastausta on haettu vasemmistolaisuudesta, eikä oikeistolaisuudesta.

 

Pablo Iglesias elää kuten opettaa: politiikka on jotain, mitä voit joko tehdä itse tai antaa muiden tehdä puolestasi. 

Valtio-oppia yliopistossa opettava Iglesias on tämän hetken seuratuin, palvotuin ja myös vihatuin henkilö Espanjassa. Hänen vuonna 2014 perustamansa vasemmistopuolue Podemos on uusien parlamenttivaalien gallupeissa toisella sijalla.

Podemoksen nopea nousu perustuu pitkälti Iglesiaksen persoonalle ja oikeiston mukaan populistisille puheille. Populismia voivat olla lyhyet iskulauseet, korruptoituneen eliitin vastaisuus ja Ikea-katalogin muodossa julkaistu vaaliohjelma, mutta televisiokeskusteluissa kansalaistottelemattomuudesta ja globalisaation vastaisista protesteista väitellyt Iglesias ei jää toiseksi.

Hän ei ole yhden asian ajaja, vaan hänen tavoitteenaan on perusteellinen suunnanmuutos. Podemos haluaa korkeamman minimipalkan, veroparatiisit kuriin ja julkisilla varoilla pelastettujen pankkien kansallistamisen.

Velka- ja talouskriisin seurauksena monelta espanjalaiselta puuttuvat perusasiat. 21 prosenttia kaikista ja 45 prosenttia nuorista espanjalaisista on työttömänä, sadat tuhannet on häädetty kodeistaan ja minimipalkka on alle 800 euroa.

Podemos on herättänyt aiemmin politiikasta vieraantuneet, leikkauspolitiikasta kärsineet espanjalaiset ajattelemaan, että muutos on mahdollinen.

Vain kaksi ja puoli vuotta vanha puolue uhkaa nyt murtaa 1970-luvun puolivälistä jatkuneen kahden puolueen vallan.

 

TOUKOKUUSSA 2011 Espanjassa alkoi rauhanomainen kansalaisliike, josta myöhemmin samana vuonna Occupy Wall Street -protestit ottivat mallia sekä New Yorkissa että ympäri maailmaa.

Indignados, suuttuneet, koostui talouskuripolitiikan kolhimista nuorista, joilla ei ollut poliittista kotia. Kumpikaan suurista puolueista ei edustanut heitä. Gallupien mukaan yli 70 prosenttia espanjalaisista antoi tukensa liikkeelle, vaikkei sillä ollut heti alussa esittää selkeitä toimenpiteitä esimerkiksi työttömyyden vähentämiseksi. Vuonna 2011 yleinen työttömyys oli 20 prosenttia, ja nuorista lähes joka toinen oli ilman työtä.

Aukioiden valloitus loppui lyhyeen, ja protestien jälkeisissä kunnallis- ja parlamenttivaaleissa valtaan nousi jälleen kerran konservatiivipuolue. Luultiin, että indignadosin henki oli kuollut.

Kunnes tammikuussa 2014 perustettiin Podemos, Me pystymme. Aluksi puolueeseen ei suhtauduttu vakavasti. Heillä ei ollut rahaa, ei selkeää puoluerakennetta, eikä realistisia poliittisia ehdotuksia.

Toukokuussa Euroopan unionin parlamenttivaaleissa muutaman kuukauden vanha puolue kuitenkin yllätti kaikki ja nousi viidellä paikalla kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi isoimmissa kaupungeissa. Iglesias itse on nyt europarlamentaarikko.

Iglesiaksen tv-esiintymiset ja puheet mielenosoittajille saivat ihmiset uskomaan puolueeseen. Media onkin Iglesiaksen tärkein väline. Hän oli nähnyt, kuinka oikeistopopulistipuolueet hyödynsivät mediaa ja totesi, että vasemmiston pitää tehdä samoin.

Podemoksen suosion kasvuun vaikutti se, että vuonna 2011 hallituksen perustanut oikeistopuolue PP ei saanut Espanjan taloutta nousemaan liberaalilla talouspolitiikalla ja leikkauksilla.

Kansa oli kyllästynyt myös toiseen suureen puolueeseen, sosiaalidemokraattiseen PSOE:seen. Molempien puolueiden jäsenet ovat rypeneet suurissa korruptioskandaaleissa ja menettäneet käsityksensä poliittisesta vastuusta.

Podemoksen oli helppo käydä eliittiä ja korruptiota vastaan.

 

JOULUKUUN 2015 parlamenttivaaleissa toiveikkaat espanjalaisnuoret antoivat äänensä eurooppalaisittain poikkeuksellisesti vasemmistopuolueelle. Vain Espanjassa ja Kreikassa talouskriisi on nostanut vastaukseksi vasemmiston, eikä konservatiiveja ja äärioikeistoa.

Joulukuun 20. päivän vaalien jälkeen Espanja siirtyi uuteen poliittiseen aikaan. 1970-luvun lopusta viime joulukuuhun asti Espanjan parlamenttivaaleissa toinen suurista puolueista on aina saanut enemmistön ja on siten pystynyt perustamaan hallituksen yksin. 

Neljä vuotta huonoin tuloksin hallinnut PP sai 28,7, PSOE 22 ja Podemos 20,7 prosenttia äänistä. Uusi keskusta-vasemmistolainen liberaalipuolue Ciudadanoskin ylsi 13,9 prosenttiin.

Koska PP:n paikat eivät riittäneet enemmistöön, puolueet yrittivät saavuttaa koalition, eli monipuoluehallituksen. Maassa, jossa valtakunnan politiikassa ei ole tarvinnut neuvotella koalitiohallitukseen kuuluvista kompromisseista, lähtökohta neuvotteluille oli huono.

Maaliskuussa puolueet luovuttivat.

Kun sopua ei syntynyt, moni äänestäjä pettyi. Hehän olivat nimenomaan halunneet lopun kahden puolueen vallalle ja toivoneet monipuoluehallitusta

barcelona-blogi

Podemos kannattaa Katalonian itsenäisyysäänestystä. Barcelona on Katalonian pääkaupunki. Kuva: Oona Lohilahti

 

UUDET VAALIT tuntuivat aluksi riskiltä nimenomaan Podemokselle. Nuorelle, pitkittyneeseen kriisiin vastaavalle puolueelle ei anneta montaa mahdollisuutta toteuttaa äänestäjien toiveita.

Vasemmisto onkin tehnyt jo lukuisia virheitä. Joulukuun vaalien jälkeen sillä olisi ollut mahdollisuus muodostaa hallitus, mutta ei Podemos eikä PSOE ollut valmis sen vaatimiin kompromisseihin.

Vasemmisto on myös kilpaillut toisiaan vastaan, vaikka liittoutuminen joulukuussa olisi tuonut Podemokselle laskujen mukaan 14 lisäpaikkaa.

Virheistä on sentään opittu, sillä Podemos, vasemmistopuolueiden liitto IU ja vihreä Equon muodostivat toukokuussa vaaliliiton, Unidos Podemoksen, Yhdessä me pystymme. Tällä hetkellä liitto näyttää saavan neljänneksen äänistä ja PP alle 30 prosenttia.

 

SUNNUNTAIN JÄLKEEN kompromissi on kuitenkin välttämätön.

Jos PP voittaa, eikä saa muodostettua koalitiota, on vasemmiston pakko yhdistää voimansa ja tehdä myönnytyksiä. Sosiaalidemokraattinen PSOE on jo ilmoittanut vaalitentissä, ettei yhteistyö konservatiivien kanssa tule kuuloonkaan, mutta yhteistyön mahdollisuudesta Podemoksen kanssa se ei ole suostunut kertomaan.

Espanja kieltämättä kaipaa muutosta. Kohta 40 vuotta vuorotellen vallassa olleet PP ja PSOE ovat kietoutuneet tiukkaan korruption vyyhtiin. On selvää, että PP:n talouskuripolitiikka ja esimerkiksi veron paneminen aurinkopaneeleilla tuotetulle sähkölle eivät ole purreet talouden alamäkeen.

Monien nuorten tulevaisuus on karannut niin kauaksi, että syntyvyys on kääntynyt laskuun, kun perhettä ei uskalleta perustaa.  Espanja tarvitsee uusia ideoita.

 

VAIKKA Unidos Podemoksen vaaliliitto voittaisi vaalit tai PP luovuttaisi hallituksen muodostamisessa, se ei tarkoita sitä, että vasemmisto olisi onnistunut. Voitto olisi historiallinen, mutta sen jälkeen olisi edessä neuvottelut. Vaaliliitto tarvitsisi tuekseen myös sosiaalidemokraatit, joista osa pitää Podemosta liian radikaalina.

Podemos on alusta asti korostanut kansan oikeutta tehdä itse politiikkaa. Puolue yrittää toimia mahdollisimman pitkälle suoran demokratian periaatteen pohjalta. Jos puolue saisi hallitusvastuun, osallistava puoluerakenne saattaisi kärsiä. Joillekin kannattajille se olisi liikaa.

Kansa myös kaipaa muutosta ja vaatii tuloksia. Pitkään jatkuneelle lamalle halutaan loppu, eikä ole varmaa, kuinka kauan kansa antaisi Podemokselle aikaa toteuttaa lupauksiaan ennen kritiikin yltymistä.

 

UUSINTAVAALIEN huonoin lopputulos olisi se, että politiikan umpikuja jatkuisi. Jos puolueet eivät suostu luopumaan ehdottomista periaatteistaan ja tekemään kompromissia, kukaan ei tiedä, mitä siitä seuraisi.

Podemos on kuitenkin tehnyt sen, mitä Bernie Sanders teki pyrkiessään presidenttiehdokkaaksi: se on tuonut uuden näkökulman politiikkaan ja avannut keskustelua vaihtoehdoista.

Vaikka PP nousisi jälleen valtaan, Espanjan politiikka on muuttunut pysyvästi.

Selkeä esimerkki muutoksesta tuli kesäkuun puolivälissä televisioidussa vaalikeskustelussa. Se oli ensimmäinen vaalikeskustelu, jossa olivat mukana muidenkin puolueiden kuin PP:n ja PSOE:n johtajat.

Valtablogi datasi: 12 Nato-maata kuluttaa puolustusvoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi

TOIMITUKSELTA

NATO

Lähes koko Nato-keskustelu tiivistyy yhteen kysymykseen. Kumman kaa, länsi vai itä? Valtablogi otti etäisyyttä politiikkaan ja pureutui lukuihin.

 

Sotilasliitto Nato on yhä 2010-luvun Suomessa arka poliittinen aihe.

Nobel-presidentti Martti Ahtisaari tiivisti vuonna 2007 Nato-ongelman.

”Nato-optio on illuusio, jos ajatuksena on, että palovakuutus otetaan vasta sitten, kun tuli jo kytee nurkan alla.”

Hieman selkeämmin sanottuna se tarkoittaa, että kun kaikki on hyvin, ei Natoon haluta liittyä. Kun ulkopoliittinen tilanne kiristyy, Natoon ei enää päästä.

Suomalaisten vaakakupissa painavat halu kuulua länteen ja Venäjän pelko.

Valtablogin toimitus päätti jättää tällä kertaa politiikan poliitikoille. Pureuduimme Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) tietokantaan, joka vertailee maailman maiden puolustusvoimiin käyttämiä rahoja.

 

SUOMESSA raha on oleellinen osa puolustus-keskustelua. Suomen puolustusvoimat ovat olleet koko 2010-luvun otsikoissa säästöjen vuoksi. Kasarmeja on lakkautettu ja kenttäharjoituksia vähennetty. Yksi jos toinenkin armeijan käynyt on nähnyt inttiaikojensa palveluspaikan poistuvan käytöstä.

Silti Suomen puolustusbudjetti on nyt lähes sama kuin ennen vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä. Vielä 2000-luvun alussa asevoimien määrärahat olivat vain liki puolet siitä, mitä ne olivat viime vuonna.

Puolustukseen käytettävät rahat ja “uskottava puolustus” ovat olleet keskustelun ytimessä. Ei ole ihme, että mammona saa huomiota myös Nato-keskustelussa. Sotilasliiton hintaa on vuosien ajan pohdittu keskustelupalstoilla, lehtien mielipideosastoilla ja poliitikkojen blogiteksteissä.

 

YLEISKÄSITYS on, että Nato tulee kalliiksi.

Ulkoministeriön asiantuntijat, jotka laativat aiheesta laadukkaaksi kehutun selvityksen, arvioivat, että Natoon liittyminen lisäisi Suomen puolustuksen vuosibudjettia 730 miljoonalla eurolla.

Sotilasliitto ei vaadi, mutta suosittelee, että jäsenmaiden puolustusmenojen tulisi olla kaksi prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Suomen valtion käytti asevoimiin viime vuoden bruttokansantuotteesta 1,3 prosenttia.

Silkan numerotiedon valossa näyttää siltä, että alle kahden prosentin puolustusmenot tuskin olisivat kynnyskysymys Natoon hyväksymiseen. Siprin tietokannan mukaan vain seitsemän Nato-maata täytti vuonna 2015 kahden prosentin suosituksen.

Suomen menot vastasivat täysin keskivertoa Nato-maata. Suomi sijoittui vuonna 2015 tismalleen Naton keskikastiin, Italian ja Tanskan välille.

(Avoimuuden nimissä haluamme kertoa, että myös muut tahot ovat laskeneet puolustukseen käytettyjä varoja ja päätyneet erilaisiin lopputuloksiin. Wall Street Journalin mukaan viisi maata tavoitti Nato-suosituksen. Valtablogi käyttä SIPRIn lukuja, jotka instituutin mukaan pohjautuvat Naton määritelmään.) 

MYÖS tosiasiallinen rahankäyttö, vailla suhteutuksia, kertoo, ettei Suomen tarvitse häpeillä sotavarustuksiaan Nato-porukassa. Vuonna 2015 noin joka kolmas sotilasliittoon kuuluvista maista käytti asevoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi. SIPRIn tietokannan mukaan 12 maata.

Vaikuttaa siltä, että raha ei ole Suomelle este liittyä Natoon.

Voimme siis palata keskusteluun Suomen paikasta maailmanpoliittisella areenalla.

Uruguay edustaa kartassa maailman maiden mediaania, eli keskimmäistä lukua. Yhdysvallat käytti vuonna 2015 eniten rahaa. Kiina tuli toiseksi, mutta ylsi vain noin yhteen kolmasosaan jenkkien puolustuspotista. Kuten kartan aukoista huomaa, kaikkien maiden puolustustuskulut eivät ole tiedossa.

 

Grafiikat tehty Datawrapper.de-sivustolla. Suurkiitos konsultoinnista Olli Pietiläiselle.

Miljoonat palavat pakolaisleireissä taivaalle

REPORTAASI

LINDA LAINE

perhepotretti

Etelä-Sudanista nälkää ja sotaa paennut Kuer Gai Ayuen on viettänyt lastensa kanssa yli kolme vuotta Nyumanzin pakolaisleirillä Ugandassa. Päivittäiseen ruuanlaittoon kuluu nyt vähemmän polttopuuta, sillä Ayuen sai Luterilaiselta maailmansäätiöltä käyttöönsä energiatehokkaan lieden. Kuva: Hannele Kauppinen

 

Teknologia kestävämpään energiantuotantoon on olemassa, mutta toistaiseksi se on käytössä vain osittain ja harvoilla leireillä.

 

Pakolaisten energiankäyttö on nykyisellään taloudellisesti ja sosiaalisesti kestämätöntä sekä ympäristölle haitallista. Vuosittain metsää hakataan pakolaisten tarpeisiin noin 49 000 jalkapallokentän verran, eli 64 700 hehtaaria.

Paremmin hoidettuina esimerkiksi valaistukseen, ruoanlaittoon ja lämmitykseen liittyvät energiaratkaisut voisivat helpottaa avustusjärjestöjen ja isäntämaiden taloudellista taakkaa. Lisäksi puhtaampi ja tehokkaampi energia koituisi sekä pakolaisten että paikallisväestön hyödyksi.

Alkeellisiin energiamuotoihin, kuten puun polttamiseen tai kerosiiniin, turvautuminen johtaa vuosittain arviolta 20 000 pakolaisen kuolemaan. Esimerkiksi lapset ovat vahingossa juoneet vesipulloissa säilytettyä kerosiinia ja kuolleet myrkytykseen. Lisäksi ihmiset kuolevat erilaisiin hengitystiesairauksiin altistuessaan puun polttamisesta syntyvälle savulle ja siinä oleville yhdisteille.

Pakolaisleirien päästöjä on mahdollista hillitä ja energiatehokkuutta parantaa käyttämällä puhtaampia energialähteitä, kuten sähköä tai aurinkovoimaa. Esimerkiksi yksistään laaja aurinkopaneelien ja paranneltujen liesien käyttöönotto voisi brittiläisen Chatham House -instituutin mukaan vähentää pakolaisten energialaskua maailmanlaajuisesti 323 miljoonaa dollaria vuodessa. Vastaavasti hiilidioksidipäästöt vähenisivät 6,85 miljoonalla tonnilla vuodessa. Energiatehokkailla liesillä polttopuuta kuluisi 30–70 prosenttia vähemmän.

 

MAAILMASSA ON YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n arvion mukaan yli 60 miljoonaa pakolaista, eli enemmän kuin Australiassa ja Kanadassa on asukkaita yhteensä. Etenkin leireillä asuvista vajaasta 10 miljoonasta suurin osa käyttää ruoanlaittoon ja valaistukseen puuta.

Yhdeksän hengen taloutta pyörittävä Kuer Gai Ayuen valmistaa perheelleen papuja kahdesti päivässä uudella, energiatehokkaalla liedellä. Hän on asunut Nyumanzin pakolaisleirillä Ugandan Adjumanissa yli kolmen vuoden ajan. Lieden hän sai vastikään Luterilaisen maailman säätiön (LWF) kautta.

– Uusi liesi toimii hyvin, koska se ei kuluta yhtä paljon puuta kuin entinen, Ayuen sanoo ja viittoo keittiön ulkopuolella olevaan kivirykelmään, joka aiemmin toimi hellana.

Hänen mukaansa uusi liesi ei myöskään aiheuta lapsille palovammoja tai uhkaa polttaa kotia. Lisäksi hänelle saattaa tarjoutua mahdollisuus hankkia lisätienestejä rakentamalla uusia liesiä, jotka LWF ostaa ja jakaa muille leirin asukkaille.

– Ongelma on, että meillä ei ole muotteja uusien liesien valmistamiseen. Olemme pyytäneet niitä LWF:ltä, sillä kunnollisten liesien ja toimeentulon saaminen on meille kaikille tärkeää.

Ayuenillä on oikeus työskennellä ja poistua leiriltä. Ugandaa onkin kehuttu yhdeksi pakolaispolitiikan mallioppilaista, sillä se antaa pakolaisille enemmän oikeuksia kuin monet muut valtiot. Esimerkiksi naapurimaa Keniassa pakolaiset eivät saa poistua leireiltä, ja palkalliset työt on varattu lähinnä kenialaisille.

Oikeuksista on kuitenkin vähän iloa, jos perheen asiat ovat huonosti.

– Pakenimme Etelä-Sudanista, kun kapinalliset alkoivat ampua ihmisiä. Miestäni ammuttiin jalkaan, ja hän joutui sairaalaan eikä päässyt mukaamme. En ole kuullut hänestä sen jälkeen.

Monien muiden äitien tavoin Ayuen on huolissaan, miten leirin olot vaikuttava hänen lapsiinsa. Esimerkiksi ravinnon yksipuolisuus turhauttaa.

– Lapsille ei ole terveellistä syödä pelkkiä papuja. Etelä-Sudanissa he saivat maitoa, mutta sitä ei ole täällä, Ayuen kertoo.

Häntä harmittaa myös se, että papujen kypsymiseen menee paljon aikaa ja siten myös paljon puuta. Sähköjä leirillä ei ole.

Harvat pakolaisleirit on yhdistetty kaasu- tai sähköverkkoon. Lisäksi ne sijaitsevat yleensä syrjäisillä alueilla, joissa palveluja on harvassa. Nyumanzin leiri on keskellä ei mitään, kaukana kaikesta.

Pakolaisia kohdellaan useissa vastaanottomaissa väliaikaisina asukkaina, mikä vaikuttaa energiaratkaisuihin. Leirien on tarkoitus olla väliaikaisia, jolloin niiden infrastruktuuri jää heikoksi. Usein leirit kuitenkin ovat pystyssä vuosikymmeniä ja toimivalla infralla voitaisiin säästää niin avustusjärjestöjen, isäntämaiden kuin pakolaisten rahoja. Esimerkiksi Ugandan Nakivalen leiri perustettiin 50-luvulla, ja se on edelleen toiminnassa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on arvioinut, että pakolaisuus kestää keskimäärin 17 vuotta.

 

PAKOLAISTEN KERÄÄMIEN polttopuiden ja rakennusmateriaalien sekä kotieläinten laiduntamisen aiheuttaman metsäkadon pelätään kiristävän pakolaisten ja paikallisyhteisön välejä ympäri maailman. Toisin kuin monissa muissa maissa, Ugandassa pakolaiset saavat kerätä polttopuuta leirien lähistöltä. Suojeltujen puiden kaataminen on kuitenkin kiellettyä.

– Adjumanissa pakolaiset ja paikalliset jakavat vähäiset luonnonvarat. Yritämme osaltamme estää konfliktia heidän välillään istuttamalla alueelle uusia puita, kertoo LWF:n ohjelmavastaava Charnelle Etti.

Toistaiseksi järjestö on mahdollistanut yli 34 000 puun istuttamisen alueelle. Varsinaisen istutustyön ovat tehneet pakolaiset ja paikalliset asukkaat.

Polttopuun hankkiminen ei ainoastaan rasita luontoa, vaan se voi olla myös vaarallista.

Chatham House -instituutin julkaiseman raportin mukaan naiset ja tytöt kokevat usein seksuaalista väkivaltaa, kun he lähtevät keräämään polttopuuta leirien ulkopuolelle. Maissa, joissa polttopuun kerääminen on kielletty, naiset harvoin raportoivat kokemaansa väkivaltaa.

 

MYÖS VALAISTUS ja sen puutteen tuoma turvattomuus ovat leirien energiapoliittisia ongelmia. Nyumanzissa turvallisuutta on yritetty kohentaa asentamalla aurinkopaneeleilla toimivia katuvaloja paikkoihin, joita asukkaat pitävät turvattomina.

Ongelmina Ugandan pohjoisosien leireillä ovat muun muassa raiskaukset, pakkoavioliitot, pahoinpitelyt, kotiväkivalta ja henkinen väkivalta. Tammikuussa julkaistun raportin mukaan sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa on kokenut 45 prosenttia alueen pakolaisista.

– Etenkin nuoret osallistuvat mielellään kokoontumisiin, joissa he voivat tanssia, ja siten hetkeksi unohtaa kokemansa kidutuksen ja ongelmat kotona. Nämä tapahtumat kestävät usein myöhään, ja on tärkeää, että nuoret pääsevät kotiin turvallisesti, kertoo LWF:n projektiasiamies Emmanuel Odede.

Hänen mukaansa suurin osa leirin asukkaista käyttäytyy asiallisesti, mutta mukaan mahtuu myös epäilyttäviä henkilöitä. Lisäksi leirin turvattomuutta lisää se, että sinne voi tulla ja sieltä voi lähteä vapaasti.

– Meillä on paikallisia, jotka polttavat oopiumia ja marihuanaa, ja se on aiheuttanut vaaratilanteita. Katuvalot ovat kuitenkin vähentäneet hyökkäysten määrää, Odede sanoo ja ajaa auton monitoimitalon pihaan hämärän laskeutuessa Nyumanziin.

Monitoimitalon vieressä palaa katuvalo.

 

 

Leirien energiaongelmat

 

Miljoonilla pakolaisilla ei ole pääsyä puhtaisiin, turvallisiin ja varmoihin energiapalveluihin. Osittain tämä johtuu energiaratkaisujen riittämättömästä rahoituksesta.

Lyhytaikainen ja poliittisesti sävyttynyt humanitaaristen projektien rahoitus sopii huonosti pitkäaikaisiin energiaratkaisuihin.

Energiasta maksaminen vie suuren osan pakolaisten epätasaisista tuloista. Puun polttaminen ei ole energiatehokasta, ja suurin osa energiasta menee hukkaan.

Ugandan pakolaisleireillä  noin puolet kotitalouksista myönsi alikypsentävänsä ruokaa useammin kuin kaksi kertaa viikossa, koska raha ei riitä ruuan valmistamiseen tarvittavaan polttoaineeseen.

44 prosenttia kertoi jättävänsä tämän takia aterian väliin kerran viikossa ja 10 prosenttia puolestaan kertoi myyvänsä yli neljännekseen saamistaan ruoka-annoksista ostaakseen polttoainetta kokkaukseen.

UNHCR on tehnyt useita arvioita aurinkopaneeleilla toimivien vesipumppujen käyttöönotosta Itä-Afrikassa ja Afrikan sarvessa.

Lähteet: Chatham House, UNHCR

 

Juttu on toteutettu Tampereen yliopiston vierailijaprofessori Rauli Virtasen järjestämällä kenttämatkalla. Lisää juttuja Keniasta, Ugandasta ja Somaliasta löytyy täältä.

 

 

Saamelaiset, suomalaiset ja poliittinen katastrofi

ESSEE

LINDA LAINE

saamelaiset1

 ILO-sopimuksen ratifiointi on jämähtänyt niinkin yksinkertaisen kysymyksen äärelle kuin kuka on saamelainen. 

 

Suomi hyväksyi vuonna 1989 Genevessä monen muun maan tavoin surullisen kuuluisan, alkuperäiskansojen oikeuksia puolustavan ILO 169 -sopimuksen, jonka ratifiointia valtiomme on lykännyt lähes 30 vuotta.

Suomessa on kovia rauhanneuvottelijoita, jotka ovat mukana ratkaisemassa kansainvälisiä konflikteja. Olisiko kuitenkin jo aika suunnata katse pohjoiseen, ja hoitaa oman maan asiat kuntoon. Pohjoisessa on riitoja, jotka eivät nykyisellään ratkea. Myös luottamus pohjoisen ja pääkaupungin välillä rakoilee.

Parempia neuvottelijoita tarvitaan. Suomelta ei ole mikään häpeä pyytää saamelaismääritelmän uudistamiseen ja ILO-sopimuksen ratifiointiin ulkopuolista apua.

Osa Suomessa asuvista saamelaisista on odottanut koko ikänsä sopimuksen ratifiointia – turhaan. Viime vuonna silloinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson veti ILO-sopimuksen ratifioinnin pois esityslistalta, kun lakialoite saamelaismääritelmän uudistamisesta kaadettiin eduskunnassa äänin 162-28 . Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen yritys sopimuksen ratifioimiselle.

Viimeinen se ei myöskään ole. Oikeusministeriö ilmoitti toukokuun alussa, että saamelaiskäräjälakia tarkistetaan tänä vuonna. Kyseinen laki sisältää saamelaismääritelmän, josta ei viime hallituskaudella päästy sopuun. Ministeriöstä ei ole toistaiseksi kerrottu, mitä laissa tarkalleen uudistetaan.

Saamelaismääritelmä on oleellinen osa ILO-sopimuksen ratifioinnin ympärillä pyörivää poliittista katastrofia.

 

SUOMESSA ON suuria vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen siitä, ketkä ovat saamelaisia. Tärkeimmiksi määritteleviksitekijöiksi on nimetty kieli, sukulaisuus ja historialliset asiakirjat. Eniten vaivaa aiheuttaa nykyinen lain muotoilu, jonka mukaan henkilö on saamelainen, jos hänen suvustaan löytyy henkilö, joka on merkitty saamelaiseksi historiallisissa asiakirjoissa. Tämä tarkoittaa, että henkilö, joka onnistuu jäljittämään vuosisatojen takaa suvustaan yhdenkin saamelaisen, voi vaatia itselleen saamelaisen statusta ja pääsyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Esimerkiksi vuonna 2011 korkein hallinto-oikeus hyväksyi saamelaisiksi neljä henkilöä pelkän oman identifioitumisen ja vuoden 1825 maakirjaan merkityn lappalaisen esi-isän perusteella. Lähes 200 vuoden takaa löytynyt sukulainen siis riitti.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei ole saamelaisrekisteri, vaan lista niistä henkilöistä, joilla on äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa. Vaaliluetteloon pääsemistä pidetään tosin myös jonkinlaisena saamelaisuuden virallistamisena, koska luetteloon hyväksytään ainoastaan saamelaisia. Luetteloon pääsemiseen tarvitaan saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hyväksyntä. Jos sitä ei heru, asiasta voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jolla on asiassa ylin päätösvalta.

 

SAAMELAISTEN KESKUUDESSA on aiheellinen huoli siitä, että heidän vaikutusmahdollisuutensa omiin asioihinsa heikkenevät. Vaikutukset voisivat olla katastrofaaliset, jos saaamelaisstatus annettaisiin kaikille ihmisille, joilla on vuosisatojen takainen saamelainen esi-isä, mutta jotka eivät itse elä saamelaisessa kulttuurissa.

Saamelaiskäräjien entisen lakiasiainsihteerin Heikki Hyvärisen arvion mukaan Suomesta löytyisi yllättäen 30 000 uutta saamelaista, jos kaikki vuoden 1825 maakirjaan lappalaisiksi merkittyjen jälkeläiset hyväksyttäisiin saamelaisiksi. Tällä hetkellä saamelaisia on Suomessa noin 10 000. Heidän määränsä siis kolminkertaistuisi, ja saamelaisasioista päättämään tulisi ihmisiä, joilla ei ole siteitä kulttuuriin tai kieleen. Tätä voitaisiin pitää alkuperäiskansan pakkosulauttamisena valtaväestöön, mikä on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista.

Esimerkiksi YK:n rotusyrjintäkomitea moitti Suomen saamelaispolitiikkaa vuonna 2012. Komitean mukaan saamelaismääritelmä on liian laaja, minkä takia vaaliluetteloon päätyy ei-saamelaisia.

ILO-sopimuksen ratifiointipuheet ovat saaneet täysin umpisuomalaisilta vaikuttavat henkilöt kiinnostumaan mahdollisista saamelaisista esi-isistään. Osittain kyse on puhtaasta kiinnostuksesta oman suvun historiaan, mutta taustalla on myös ILO-sopimuksessa mainitut alkuperäiskansojen oikeudet heidän perinteisiin maa-alueisiinsa. Saamelaisten mukaan osa valtaväestöstä haluaakin varmistaa omia etujaan hankkiutumalla saamelaiseksi. Toisaalta saamelaisiksi ilmoittautuvien suomalaisten pelätään myös yrittävän estää ILO-sopimuksen ratifioiminen saamelaisyhteisön sisältä käsin.

Saamelaiseksi yritetään myös kieliperustein. Saamenkielen opetteleminen ei kuitenkaan tee ihmisestä saamelaista, vaan saamen on oltava hakijan tai toisen hänen vanhempansa tai isovanhempansa ensimmäinen kieli.

Saamelaisyhteisö itse korostaa ryhmäidentifikaatiota, eli sitä että saamelaiset tunnistavat toinen toisensa. Tällä hetkellä ryhmäidentifikaatiota ei ole kirjattu lakiin saamelaisuuden edelletykseksi.

Suomen Saamelaisnuoret havainnollistaa asiaa kysymällä, olisiko oikein, jos saksalaiset voisivat määritellä, kuka on suomalainen.

 

SAAMELAISMÄÄRITELMÄN yhteydessä nostetaan kerta toisensa jälkeen esille niin kutsutut statuksettomat saamelaiset ja metsäsaamelaiset. He ovat niitä henkilöitä, jotka kokevat itsensä saamelaisiksi, mutta joita ei ole hyväksytty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tähän joukkoon kuuluu myös ahkeria sukututkimuksen harrastajia.

He syyttävät saamelaisia siitä, että nämä sortavat omaa vähemmistöään. Metsäsaamelaisiksi ilmoittautuvat ovat Kemin Lapissa asuneiden saamelaisten jälkeläisiä, joiden kieli ja kulttuuri on kuollut. Nykyään elävillä ihmisillä ei ole yhteyttä aikoja sitten kadonneeseen kulttuuriin, eikä heillä ole saamelaista elämäntapaa. Kuolleen kulttuurin elvyttäminen ei ole mahdollista. Esimerkiksi keminsaamesta on tiedossa vain yksittäisiä tekstipätkiä, kuten joikuja ja katekismuksen käännös. Itse kieli katosi 1700-luvun lopussa.

Saamelaisten suomalaistuneet jälkeläiset eivät ole saamelaisia. Nykyään elossa oleva ihminen ei voi olla muinaisen yhteisön jäsen. Metsäsaamelaiset ovat kuitenkin vedonneet siihen, että he tuntevat itsensä saamelaisiksi. Lisäksi esiin on tuotu se, että yhteyden katkeaminen vanhaan kulttuuriin ei ole heidän vikansa. Syy on Suomen muinoin harjoittamassa sulauttamispolitiikassa, joka on riistänyt heiltä kielen ja kulttuurin.

 

METSÄSAAMELAISTEN ympärillä pyörivä uhriutuva, nykyisiä saamelaisia ja muinoin eläneitä suomalaisia syyllistävä puhetapa on yksi syy, minkä takia viime hallitus halusi pitää vanhan saamelaismääritelmän voimassa. Saamelaiskäräjien ja ministeri Henrikssonin ehdottamat muutokset olisivat tiukentaneet saamelaiseksi pääsemisen kriteereitä.

Esimerkiksi saamelaisen esi-isän vaikutusta vaaliluetteloon pääsemiseksi olisi rajoitettu siten, että hakijalla pitäisi esi-isän lisäksi olla katkeamaton yhteys saamelaiseen kulttuuriin.

Se, että eduskunnassa ollaan niin huolestuneita kuolleiden saamenkulttuurien jälkeläisistä aiheuttaa sen, että elävien kulttuurien ja kielten eteen tehtävä työ kärsii.

Esimerkiksi kuolleen keminsaamen elvytystyön aloittamisesta ilmoitettiin viime kesänä. Päätöksen kritisoijat muistuttavat, että kolme yhä käytössä olevaa saamen kieltä ovat kaikki vaarassa kadota, ja julkiset varat tulisi suunnata elävien kielten elvyttämiseen.

On suuri menetys, että osa saamen kulttuureista on kadonnut. Kulttuureihin pätee kuitenkin sama sääntö kuin ihmisiin: kuollutta ei saa eläväksi.

 

JOS SAAMELAISKÄRÄJÄT ja Suomen eduskunta joskus pääsevät yhteisymmärrykseen saamelaismääritelmästä, edessä on vielä itse ILO. Sopimuksen ympärillä liikkuu paljon huhuja ja vääriä väittämiä, kuten se, että ILO-sopimuksen avulla yksityismaita siirrettäisiin saamelaisille. Sopimuksessa on kohta, jonka mukaan alkuperäiskansalla on oikeus perinteisiin maa-alueisiinsa ja niiden luonnonvaroihin. Käytännössä maa-asioista olisi kuitenkin neuvoteltava eduskunnan kanssa.

Esimerkiksi ILO-sopimuksen ratifioineessa Norjassa paikallisilla kunnilla, lääneillä ja saamelaiskäräjillä on tasa-arvoinen hallinto maihin saamelaisalueella. Tästä huolimatta Suomen ILO-keskustelussa on käytetty kovia äänenpainoja. Esimerkiksi vuonna 2013 Enontekiön kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi, että sopimuksen ratifiointi aiheuttaisi Lappiin sotatilan.

Viime hallituskauden ILO-ponnisteluissa saatiin aikaan saamelaiskäräjien hyväksymä, sopimuksen maaoikeuksia koskeva selitysosa. Sen mukaan saamelaisalueen maanomistusoloihin ei ILO-sopimuksen takia olisi tehty muutoksia, eikä valtion ja yksityisten maiden omistusoikeuksiin olisi koskettu. Myös jokamiehenoikeus olisi säilynyt ennallaan.

ILO-sopimuksen ratifioinnin perimmäisenä tarkoituksena on ennen kaikkea saamelaisten kielen, elämäntavan ja identiteetin turvaaminen sekä aiemman sulauttamispolitiikan aiheuttamien vahinkojen korjaaminen. Se myös takaisi saamelaisille oikeuden osallistua entistä enemmän heitä koskevaan päätöksentekoon.

Vuosikymmenistä toiseen käytävät ILO-väännöt ovat kiusallisia, minkä lisäksi ne syövät verorahoja. Viime hallituskaudella saamelaiskäräjälakia valmisteltiin kolmen vuoden ajan, ja työ valui hukkaan. Tänä vuonna saamelaiskäräjälaki avataan jälleen. Materiaali on kuitenkin samaa vanhaa, eli saamelaiskäräjälakityöryhmän mietintö vuodelta 2013 ja viime hallituskaudella kumoon äänestetty saamelaiskäräjälakiesitys.

Saamelaiset ovat EU-alueen ainoa alkuperäiskansa. Elossa olevan kulttuurin turvaaminen ei ole kuolleilta pois. Ja jos joku kuolleista saamelaisista kulttuureista yllättäen kokee toisen tulemisen, niin sen ei pitäisi olla ongelma. Saamelaiskäräjälain voi varmasti avata uudestaa. Niin on tehty monta kertaa ennenkin.

 

 

EU:n ainoa alkuperäiskansa

 

Saamelaiset ovat yksi kansa, joka asuu neljän valtion alueella: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.

Suomessa puhutaan kolmea eri saamen kieltä: pohjoissaamea, koltansaamea ja inarinsaamea.

Saamelaisten alkuperäiskansa-asema on vahvistettu Suomen perustuslaissa.

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa keskeisesti säätelevä saamelaiskäräjälaki asetettiin vuonna 1995.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo on tarkin tieto Suomen saamelaisten määrästä.

Vaaliluettelosta ei voi myöntää tietoja kuin saamelaiskäräjien hallituksen luvalla tilastointi- ja tutkimustarkoitukseen.

Suomessa saamelaisia asuu noin 10 000.

Heistä 60 prosenttia asuu perinteisen saamelaisalueen ulkopuolella.

Valtaosa saamelaisista asuu Norjassa.

Kaikkiaan saamelaisia yhteensä 75 000-100 000.

Lähde: Saamelaiskäräjät

 

Yle on listannut ILO 169 -sopimukseen liittyviä virheellisiä uskomuksia täällä.

Vähemmistövaltuutetun 99 kysymystä ja vastausta ILO 169 -sopimuksesta löytyvät täältä.

Saamelaiskäräjälaki löytyy täältä.

Kirjallisuutta: Lehtola, 2015, Saamelaiskiista – sortaako Suomi omaa alkuperäiskansaansa, Into, Helsinki

 

Hävitä todisteet ja älä eroa – opas makedonialaiseen poliittiseen skandaaliin

OONA LOHILAHTI

AJANKOHTAISTA


skopje6

Nikola Gruevskin pääministerikaudella pääkaupunki Skopjen keskustaan on ilmestynyt valtava määrä suuruudenhulluja rakennuksia ja muovisen näköisiä patsaita. Kuva: Oona Lohilahti

 

Makedonian johtajat ovat kuluneen vuoden aikana antaneet oppikirjaesimerkin siitä, kuinka itseaiheutettuun poliittiseen skandaaliin ei pidä reagoida. Pääministeri ja presidentti ovat sotkeneet maan asiat tällä kertaa niin pahasti, että EU harkitsee Makedonian jäsenyysneuvottelujen jäädyttämistä.

 

Makedonian oppositio pudotteli uutispommeja koko kevään 2015. Nämä pommit olivat Makedonian historian suurin poliittinen skandaali: 670 000 salakuuntelunauhaa 20 000 numerosta kerättynä. 

Nauhojen takana oli autoritaarinen oikeistohallitus, joka oli käskenyt maan turvallisuuspalvelun nauhoittamaan etenkin toimittajien, tuomarien, syyttäjien, suurlähettiläiden, oppositiopoliitikkojen ja muiden hallituksen poliittisten vihollisten puheluita. 

Nauhoilla kuultiin myös hallituksen kannalta kiusallisia, korkeiden virkamiesten välisiä keskusteluja vaalivilpistä, tuomarien lahjonnasta ja murhien peittelystä. Yhdellä tällaisella nauhalla pääministerin serkku, turvallisuuspalvelun poliisi iloitsee poliittisen vastustajan raiskauksesta vankilassa.  Salakuunteluskandaali paljastui, kun isänmaan parasta ajatelleet virkamiehet vuotivat nauhat oppositiolle.

Moni pääministeri anoisi eroa heti tällaisen kohun noustua. Makedoniassa, missä pitkään hallinnut puolue ei halua päästää irti vallastaan, skandaalia on kuitenkin hoidettu varsin erikoisella tavalla.

Tämä on makedonialainen tapa hoitaa poliittinen kriisi.

1. KEKSI SALALIITTOTEORIOITA

Kun laaja skandaali alkaa levitä, ensimmäisenä pääministerin pitää syyttää läntisiä tiedustelupalveluita salakuuntelusta. Joku selvästi tahtoo tuhota pääministerin oman puolueen ja luoda pelkoa makedonialaisiin. Seuraavaksi salakuuntelusta kannattaa syyttää oppositiojohtajaa, joka on ollut  päävastuussa nauhojen julkaisusta. Myöhemmin syytteet voi pudottaa, kun huomataan, ettei oppositiojohtajalla ollutkaan mitään tekemistä itse rikoksen kanssa. 

2. HARHAUTA

Kun haluat kääntää huomion omasta skandaalista muualle, järjestä maan pohjoisosaan välikohtaus, josta syytät “albaaniterroristeja”. Albaanit ovat aiheuttaneet aiemminkin harmia, joten tarina on aukoton. Ongelmia ilmenee vasta silloin, kun joku ihmettelee julkisuudessa välikohtauksen täydellistä ajoitusta.

3. PIDÄ KIINNI VALLANKAHVASTA

Pääministerin ei kannata erota, ennen kuin on aivan pakko. Yleensä pakko tulee vastaan sitten, kun EU uhkaa lisätoimilla. Ja kun eron aika tulee, eroa vain väliaikaisesti. Ennen pääministerin eroa pitää kuitenkin kokeilla, jos mielenosoittajat rauhoittuisivat kahden ministerin ja turvallisuuspalvelujen johtajan eroista.

4. HÄVITÄ TODISTEET

Ei ole yhtään pahitteeksi, jos pari sisäministeriön korkeaa virkamiestä sattuu hävittämään salakuuntelutodisteita.

5. HARHAUTA, OSA 2

Pakolaisia voi käyttää huomion viemiseen itse ongelmasta etenkin, kun EU on riippuvainen maastasi Balkanin reitin takia. Kun maasi poliisit käyttävät kumiluoteja ja kyynelkaasua, ei EU:nkaan aika riitä monen asian paheksumiseen yhtä aikaa.

6. SUUTUTA KAIKKI

Kun kaikki näyttää menevän paremmin, presidentin kannattaa vapauttaa kaikki 56 epäiltyä ja lopettaa erikoissyyttäjän työ. Etenkin, kun EU varta vasten vaati erikoissyyttäjän viraston perustamista, salakuuntelutapauksen syyllisten etsimistä ja rikosten selvittämistä. Kun olet tällä tavalla suututtanut kotimaassa ja ulkomailla käytännössä kaikki muut paitsi syytteistä vapautuneen poliittisen eliitin, tuloksena on suuria mielenosoituksia ja harvinaisen kovia sanoja EU:lta. Tässä vaiheessa EU uhkaa panna poliittisen eliitin matkustuskieltoon ja jäädyttää maan EU-integraatioprosessin.

 

”Merry crisis and happy new fear”, graffiti Ohridissa, Makedoniassa. Kuva: Oona Lohilahti

 

MAKEDONIAN poliittisen eliitin resepti tilanteen hoitamiseksi on vienyt maan umpikujaan.

Koska Makedonia pyrkii EU-jäseneksi, sen kriisit eivät ole vain maan sisäisiä asioita. EU riensikin apuun heti kriisin alettua. Przinon sopimus neuvoteltiin kesällä, ja syksyllä komissio uhkasi sisällyttää sopimuksen noudattamisen osaksi Makedonian EU-jäseneksi hakemista. Sopimuksen seurauksena pääministeri Nikola Gruevski erosi tammikuussa väliaikaisesti. Huhtikuussa myös parlamentti hajosi.

Salakuuntelunauhoilta paljastui vaalipetoksia ja suunnitelmia tehdä niitä tulevaisuudessakin. Tämän vuoksi sopimus velvoittaa Makedoniaa myös uusien vaalien järjestämiseen. Alkuperäinen vaalipäivä huhtikuussa hylättiin, koska vaalilainsäädäntöön ei saatu sillä aikataululla muutoksia. Uusi päivä kesäkuussa on myös vaarassa, sillä oppositio on kertonut boikotoivansa vaaleja, ja EU pelkää, että hallitus ei ole tekemässä riittävästi lainsäädännön eteen.

Makedonian kaltaisessa korruptoituneessa maassa kymmenen vuoden vallassaolon aika on ajanut etenkin pääministeri Gruevskin puolueen mukavuusalueelle, joka on johtanut laiskaan politiikkaan, valtion resurssien väärinkäyttöön ja oman vaikutusvallan ulottamiseen hyvin laajalle yhteiskuntaan. Lukuisat muutokset vaalilakeihin on tehty yleensä ilman opposition tukea, pari viikkoa ennen vaaleja. 

 

EU:N HERMOT katkesivat viimeistään huhtikuussa, kun pääministeri Gruevskin liittolainen, presidentti Gjorgje Ivanov ilmoitti lopettavansa salakuuntelutapauksen rikostutkinnat. Ivanov onnistui suututtamaan päätöksellään jopa Makedonian vangit, jotka ovat alkaneet osoittaa mieltään vankiloissa ja vaatimaan omien tuomioidensa lyhentämistä.  EU syytti presidenttiä oikeusvaltion vastaisesta politiikasta ja jopa perui kokouksen, jossa oli tarkoitus sovitella kriisiä hallituksen ja opposition välillä. 

EU:n uhkaukset ovat kovat. Komissio aikoo vetää pois suosituksen Makedonian jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta, jos presidentti ei peru tekoaan eikä vaaliuudistuksia ja median vapautta turvaavia toimia toteuteta nopeasti. EU siis suunnittelee jäädyttävänsä Makedonian integraatioprosessin, jos edistystä ei tapahdu. EU yrittää nyt näyttää, ettei se ole lapsenvahti, joka vahtii joukkoa teini-ikäisiä kiusantekijöitä. Unioni ei aio kuluttaa loputtomasti voimiaan Makedoniaan, vaan maan johdon täytyy itse kantaa vastuu. 

Jo matkustuskieltojen asettaminen olisi EU:lta poikkeuksellisen suuri teko. Koska Makedonia on vasta EU:n hakijavaltio, sanktiot vaatisivat kaikkien EU:n 28 jäsenen hyväksynnän. Sen sijaan helpompi keino eristää valtio on perua Makedonian kutsut ensi kesän tärkeisiin Länsi-Balkan ja Nato-kokouksiin.

 

MAKEDONIAN itsenäisyyden ajan suurimpiin kuuluva skandaali on paljastanut kiusallisella tavalla, kuinka itsevaltaiseksi Makedonian poliittinen eliitti on muuttunut. Jäsenyyspolku EU:n kanssa ja lähentyminen Natoon ovat molemmat nyt vakavasti vaakalaudallaMakedonian EU-tie on ollut viime vuosina jo valmiiksi tahmea, koska maa kiistelee nimestään Kreikan kanssa.

Vaikka salakuuntelua ei saa enää tekemättömäksi, syylliset eivät osoittaneet edes katumuksen merkkejä. Sen sijaan he aloittivat maansa tulevaisuudella leikkivän sirkusesityksen.

Makedonialaiset jatkavat mielenosoituksia ympäri maata, ja esimerkiksi Pohjois-Makedonian Tetovossa etniset ryhmät ovat poikkeuksellisesti yhdistäneet voimansa.  Skandaali on kuitenkin jo ehtinyt vaikuttaa makedonialaisten luottamukseen. Kansalaiset ovat alkaneet vetää talletuksia pois pankeista, koska he pelkäävät kriisin vaikuttavan myös pankkien vakavaraisuuteen. 

Pahimpien ennusteiden mukaan Balkanin ruutitynnyri on alkanut taas kyteä.