Kenia luo huippuvauhtia uusia mobiilisovelluksia ja nauraa työstressille

TEKSTI: LINDA LAINE, VEERA TEGELBERG
KUVAT: SENNI LUTTINEN
REPORTAASI

senniluttinen_25

Cytonn Investmentsin perustajat Patricia Wanjama (vas.), Elizabeth Nkukuu ja Edwin Dande jättivät suuryrityksen ja varman palkan taakseen. Tuloksena oli oikeussotku ja lopulta menestyvä yritys.

Edwin Dande, Elizabeth Nkukuu ja Patricia Wanjama saapuvat myöhässä isoon neuvotteluhuoneeseen. Aamu on ollut kiireinen. Tornitalon keskikerroksessa sijaitsevan toimiston auki olevista ikkunoista kantautuvat sisään Nairobin ruuhkaisten katujen äänet.

Danden, Nkukuun, Wanjaman ja Shiv Aroran vuonna 2014 perustaman kiinteistöyhtiön Cytonn Investmentsin tulevaisuus näytti vielä vajaat kaksi vuotta sitten kehnolta. Nelikon entinen työnantaja, sijoitusyhtiö Britam oli nostanut syytteet yrityksestä lähteneitä työntekijöitään vastaan. Heidän epäiltiin tehneen luvattomia tilisiirtoja 3,9 miljardin Kenian shillingin edestä, mikä nykyisen kurssin mukaan tarkoittaa 34 miljoonaa euroa.

Pahimmillaan osa perustajista istui putkassa, mutta lopulta Britam veti syytteen takaisin keväällä 2015.

”Se on bisnestä”, toteaa Dande rennosti.

Hänen, Nkukuun ja Wanjaman mukaan he päättivät perustaa oman yrityksen, koska Britam ei vaalinut tarpeeksi hyvin sijoittajien etua. Oikeusjupakan tarkoitus oli vain estää uuden kilpailijan pääsy markkinoille.

Sen enempää perustajajäsenet eivät halua muistella Keniassa runsaasti julkisuutta saanutta tapausta. Parissa vuodessa Cytonn on noussut Kenian johtavaksi kiinteistösijoitusyhtiöksi. Neljän hengen ydintiimi on muuttunut 120 ihmisen työllistäjäksi, jossa työntekijöiden keski-ikä on alle 30 vuotta.

 

SOTAISAN SOMALIAN ja epävakaan Ugandan välissä sijaitseva Kenia on yksi Afrikan mantereen nopeimmin kasvavista talouksista. Maan bruttokansantuote nousee yli viiden prosentin vuositahtia.

Suuri osa kasvusta perustuu raaka-ainekauppaan ja maan oman keskiluokan vaurastumiseen. Keniasta viedään esimerkiksi teetä, kahvia ja leikkokukkia.

Vuosittain noin 100 000 ihmisen on arvioitu muuttavan Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Suurin syy muuttoon on toivo paremmasta. Cytonnin kaltaisille kasvuyrityksille Nairobi on todellinen runsaudensarvi.

Kiihtyvällä vauhdilla täyttyvässä suurkaupungissa kaikki tuntuvat olevan kiireisiä, olipa kyse pilvenpiirtäjän suojissa sopimusta hierovista liikemiehistä tai slummin pääkadun romukauppiaista. Raha vaihtaa omistajaa. Jokaiselle työlle löytyy tekijä.

Ja kun raha liikkuu, se ei siirry kolikkoina tai seteleinä, vaan M-Pesa-mobiilisovelluksen avulla bittiavaruudessa. Pitkien etäisyyksien sävyttämä maa osaa ottaa hyödyn irti älypuhelinajasta. Terveys-, opetus- ja viljelysovellukset valtaavat kännyköitä, ja myös viihteelle on kysyntää.

 

TEKNOLOGISIIN INNOVAATIOIHIN perustuva iHub-yhteisö auttaa start up -yrittäjiä kehittämään suursuosioon nousseen M-Pesan kaltaisia hittituotteita, jotka helpottavat tavallisten kenialaisten elämää. iHub tarjoaa aloitteleville yrittäjille työskentelytiloja, kontakteja ja muuta tukea.

Vuonna 2010 perustettua yhteisöä luotsaava Josiah Mugambi on hiljainen mies, joka on auttanut yli sataa yritystä kehittämään liikeideaansa. Kiireisen Ngong roadin varrella sijaitsevasta ilmastoidusta toimistosta on puolen kilometrin matka Afrikan suurimpaan slummiin Kiberaan.

”Yrittäminen on vaikeaa kaikkialla, mutta tässä osassa maailmaa se on erityisen haastavaa”, sanoo Mugambi.

Kyse on perusasioista, kuten siitä miten nuoret pystyvät maksamaan vuokransa ja kustantamaan elämisensä, kun he kehittävät tuotettaan.

”Monilla on sisaruksia, vanhempia tai muita sukulaisia, joita he joutuvat avustamaan rahallisesti. Veljen koulumaksuja tai äidin sairaanhoitoa on vaikea pistää jäihin”, sanoo Mugambi.

senniluttinen_24

iHubia pyöritettiin ensimmäiset vuodet apurahojen turvin. Nyt 70 prosenttia ideahautomon rahoituksesta tulee sen tarjoamista tutkimuspalveluista. Josiah Mugambin mukaan tähtäimessä on lopulta täydellinen omavaraisuus.

iHub-yhteisöön on tarjolla kolmea eri jäsenyyttä: valkoista, vihreää ja punaista. Näistä kallein eli punainen jäsenyys kustantaa 75 Yhdysvaltain dollaria kuukaudessa.

”On suhteellista, voiko hintaa pitää korkeana. Kaikki eivät sitä pysty maksamaan.”

Ilmaisia vihreitä jäsenyyksiä joutuu jonottamaan. iHubin tiloihin mahtuu kerrallaan 80 henkilöä, mutta värikkäillä sohvilla, pöydillä ja työpisteillä täytettyyn tilaan mahtuu mukavasti noin 60 ihmistä.

 

SUURIN OSA TOIMISTOLLA käyvistä jäsenistä on parikymppisiä miehiä ja naisia. He haluavat sparrata suunnitelmiaan, luoda kontakteja ja löytää sovellustensa toteuttamiseen rahoittajia.

Toistaiseksi toimitiloja on ainoastaan pääkaupunki Nairobissa. Tämän takia tarjolla on myös ilmainen etäjäsenyys. Kenian ulkopuolella olevat käyttäjät ovat lähinnä Yhdysvalloissa ja Alankomaissa, joista myös monen start up -yrityksen rahoitus tulee. Osittain taustalla on maiden kehitysyhteistyöjärjestöjen ja investointirahastojen kiinnostus Keniaa kohtaan. Yhteensä etäjäseniä on yli 16 000.

”Tällä hetkellä monilla aloilla on paljon kasvumahdollisuuksia, ja olemme olleet mukana useissa menestystarinoissa. Yksi asiakkaistamme esimerkiksi rakentaa älykkäitä kasvihuoneita maanviljelijöille. Rakennelmat raportoivat maaperän voinnista ja muista asioista, jotka auttavat parantamaan tuottavuutta”, kertoo Mugambi.

Hän uskoo, että Kenialla on maailmalle paljon annettavaa niillä aloilla, joilla maassa ollaan jo nyt hyviä.

”Etenkin mobiilimaksamisessa olemme edelläkävijöitä. Käytän M-Pesaa ajattelematta koko asiaa.”

 

KASVUN EDISTÄMISEN YMPÄRILLE on kasvanut Keniassa myös oma konsulttibisneksensä. Jos yrittäjä haluaa laajentaa toimintaansa tai kaipaa apua henkilöstön kehittämiseen, puhelu lähtee mahdollisesti Wylde Internationalin perustajajäsenelle Joram Mwinamolle.

Wylde International auttaa muita yrityksiä parantamaan rakenteitaan ja toimintatapojaan tehokkaammiksi, mikä edistää yrityksen kasvua ja suurempien voittojen saantia.

”Meillä on yksityisyrittäjille erillinen ohjelma, joka on räätälöity vastaamaan heidän tarpeitaan”, kertoo Mwinamo.

Tähän mennessä Greatness Business Club -ohjelmasta on valmistunut 185 yritystä. Osaan niistä yhtiö pitää edelleen yhteyttä ja auttaa kehittymään entistä paremmiksi.

”Osa asiakkaistamme kasvaa jopa nopeammin kuin me itse, joten meilläkin on vielä parannettavaa”, sanoo Mwinamo.

senniluttinen_27

Joram Mwinamo liikekumppaneineen näki markkinaraon ja iski kiinni siihen. Mwinamon mukaan Wylde International oli ensimmäinen yritys Nairobissa, joka tarjosi kehittämispalveluja pienille yrityksille.

Istumme Java Cafessa, yhdessä Kenian nopeimmin kasvavan kahvilaketjun myyntipisteistä. Terassilla kiertelee mies, joka myy kahvilassa asioiville kukkakimppuja.

Mwinamo haaveilee seuraavan viiden vuoden aikana laajentavansa yrityksensä naapurimaihin ja kenties myös toisille mantereille. Viime vuonna yritys avasi haaratoimiston Ugandaan. Suunnitelmia Tansanian suhteen jouduttiin lykkäämään viime vuonna maassa järjestettyjen presidentinvaalien takia.

Mwinamon mukaan kiinnostavien sijoitusmaiden turvallisuustilanteen seuraaminen on liiketoiminnan kannalta erittäin tärkeää.

”Etelä-Sudanin itsenäistyttyä kenialaiset yritykset lähtivät mukaan maan markkinoille, koska kasvunäkymät olivat suuret. Kun taistelut taas alkoivat, moni yritys joutui vaikeuksiin”, kertoo Mwinamo.

Hän itse on parhaillaan kiinnostunut Nigerian markkinoista maan kasvavan poliittisen vakauden ja suuren asukasluvun takia. Terrorismista hän ei ole erityisen huolissaan.

”Näen Nigeriassa enemmän mahdollisuuksia kuin ongelmia. Kiinnostukseni ei synny siitä, mitä näen mediassa, vaan siitä, mitä kuulen nigerialaisilta ystäviltäni.”

Mielikuvaa Afrikasta epävakaana sijoitusalueena on hänen mielestään turha lietsoa.

”Olemme nähneet suuria iskuja Pariisissa ja Brysselissä, mutta Ranskaa tai Belgiaa ei kutsuta epävakaiksi maiksi. Jos taas mietimme Yhdysvaltojen Donald Trumpia, on hän täysi katastrofi moniin Afrikan johtajiin verrattuna.”

Sotaa ja terroria enemmän Mwinamoa huolettavat huonot liikenneyhteydet. Jos Nairobista haluaa matkustaa Nigerian pääkaupunkiin Abujaan, on usein lennettävä Euroopan kautta. Kunnollista tie- tai rautatieyhteyttä ei toistaiseksi ole.

Mwinamo toivoo, että Afrikkaa ei nähtäisi yhtenä möykkynä, vaan erillisinä maina, jotka ovat itsessään monikulttuurisia ja rikkaita. Esimerkiksi Keniassa on yli 40 heimoa, joilla on omat kielensä ja tapansa.

 

KENIALLA ON HYVÄT kortit kädessään. Valtio rakentaa jatkuvasti uusia teitä ja rautateitä liikkuvuuden parantamiseksi, vanhemmat näkevät lastensa koulutuksen sijoituksena ja uusille tuotteille riittää ostajia. Halu hyötyä kasvusta on kova.

Päivittäin kenialaisyritykset joutuvat kuitenkin painiskelemaan perustavanlaatuisten kysymysten kanssa. Koulutettua väkeä on esimerkiksi liian vähän.

”Mitenköhän saisimme tänne suomalaisia harjoittelijoita?” tiedustelee Cytonn Investmentsin toimitusjohtaja Dande kiinnostuneena.

Hänen mukaansa harvalla korkeakoulusta Keniassa valmistuneella on minkäänlaista käytännön kokemusta työelämästä. Wall Streetillä aiemmin työskennelleen Danden mukaan Kenian ongelma on innostuksesta ja työhön liittyvästä intohimosta huolimatta alhainen koulutustaso. Lisäksi harvalla kenialaisella nuorella on kansainvälistä työkokemusta.

”Laadukkaan työvoiman löytäminen on vaikeaa. Meilläkin ihmiset koulutetaan työhön täällä työpaikalla.”

Kenialaisyrityksistä tullaan kuulemaan vielä, jos on uskominen yrityksiä työkseen luotsaavaa Mwinamoa. Useimmat kansainvälistyvät kenialaisfirmat laajentavat pääasiassa muihin Afrikan maihin, mutta muutamilla yrityksillä on toimintaa jo esimerkiksi Puolassa.

Mwinamon mukaan kenialaisten vahvuus on kilpailuvietti.

”Haluamme aina peitota kaverimme. Työnteko on Keniassa intohimo. Täällä ei puhuta stressistä.”

Espanjan vaalit voivat olla poikkeus eurooppalaiseen sääntöön

OONA LOHILAHTI
AJANKOHTAISTA

Pablo_Iglesias_Ahora_Madrid_2015_-_04Podemoksen johtaja Pablo Iglesias leikkasi palkkaansa päästyään Euroopan parlamenttiin. Kuva: Wikimedia Commons

Sunnuntaina Espanja äänestää demokraattisen historiansa ensimmäisissä uusintavaaleissa. Vaalit ovat erityisen tärkeät uudelle vasemmistopuolueelle Podemokselle, jonka nousu on poikkeuksellinen. Espanja on Kreikan lisäksi ainoa EU-maa, jossa talouskriisin jälkeen vastausta on haettu vasemmistolaisuudesta, eikä oikeistolaisuudesta.

 

Pablo Iglesias elää kuten opettaa: politiikka on jotain, mitä voit joko tehdä itse tai antaa muiden tehdä puolestasi. 

Valtio-oppia yliopistossa opettava Iglesias on tämän hetken seuratuin, palvotuin ja myös vihatuin henkilö Espanjassa. Hänen vuonna 2014 perustamansa vasemmistopuolue Podemos on uusien parlamenttivaalien gallupeissa toisella sijalla.

Podemoksen nopea nousu perustuu pitkälti Iglesiaksen persoonalle ja oikeiston mukaan populistisille puheille. Populismia voivat olla lyhyet iskulauseet, korruptoituneen eliitin vastaisuus ja Ikea-katalogin muodossa julkaistu vaaliohjelma, mutta televisiokeskusteluissa kansalaistottelemattomuudesta ja globalisaation vastaisista protesteista väitellyt Iglesias ei jää toiseksi.

Hän ei ole yhden asian ajaja, vaan hänen tavoitteenaan on perusteellinen suunnanmuutos. Podemos haluaa korkeamman minimipalkan, veroparatiisit kuriin ja julkisilla varoilla pelastettujen pankkien kansallistamisen.

Velka- ja talouskriisin seurauksena monelta espanjalaiselta puuttuvat perusasiat. 21 prosenttia kaikista ja 45 prosenttia nuorista espanjalaisista on työttömänä, sadat tuhannet on häädetty kodeistaan ja minimipalkka on alle 800 euroa.

Podemos on herättänyt aiemmin politiikasta vieraantuneet, leikkauspolitiikasta kärsineet espanjalaiset ajattelemaan, että muutos on mahdollinen.

Vain kaksi ja puoli vuotta vanha puolue uhkaa nyt murtaa 1970-luvun puolivälistä jatkuneen kahden puolueen vallan.

 

TOUKOKUUSSA 2011 Espanjassa alkoi rauhanomainen kansalaisliike, josta myöhemmin samana vuonna Occupy Wall Street -protestit ottivat mallia sekä New Yorkissa että ympäri maailmaa.

Indignados, suuttuneet, koostui talouskuripolitiikan kolhimista nuorista, joilla ei ollut poliittista kotia. Kumpikaan suurista puolueista ei edustanut heitä. Gallupien mukaan yli 70 prosenttia espanjalaisista antoi tukensa liikkeelle, vaikkei sillä ollut heti alussa esittää selkeitä toimenpiteitä esimerkiksi työttömyyden vähentämiseksi. Vuonna 2011 yleinen työttömyys oli 20 prosenttia, ja nuorista lähes joka toinen oli ilman työtä.

Aukioiden valloitus loppui lyhyeen, ja protestien jälkeisissä kunnallis- ja parlamenttivaaleissa valtaan nousi jälleen kerran konservatiivipuolue. Luultiin, että indignadosin henki oli kuollut.

Kunnes tammikuussa 2014 perustettiin Podemos, Me pystymme. Aluksi puolueeseen ei suhtauduttu vakavasti. Heillä ei ollut rahaa, ei selkeää puoluerakennetta, eikä realistisia poliittisia ehdotuksia.

Toukokuussa Euroopan unionin parlamenttivaaleissa muutaman kuukauden vanha puolue kuitenkin yllätti kaikki ja nousi viidellä paikalla kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi isoimmissa kaupungeissa. Iglesias itse on nyt europarlamentaarikko.

Iglesiaksen tv-esiintymiset ja puheet mielenosoittajille saivat ihmiset uskomaan puolueeseen. Media onkin Iglesiaksen tärkein väline. Hän oli nähnyt, kuinka oikeistopopulistipuolueet hyödynsivät mediaa ja totesi, että vasemmiston pitää tehdä samoin.

Podemoksen suosion kasvuun vaikutti se, että vuonna 2011 hallituksen perustanut oikeistopuolue PP ei saanut Espanjan taloutta nousemaan liberaalilla talouspolitiikalla ja leikkauksilla.

Kansa oli kyllästynyt myös toiseen suureen puolueeseen, sosiaalidemokraattiseen PSOE:seen. Molempien puolueiden jäsenet ovat rypeneet suurissa korruptioskandaaleissa ja menettäneet käsityksensä poliittisesta vastuusta.

Podemoksen oli helppo käydä eliittiä ja korruptiota vastaan.

 

JOULUKUUN 2015 parlamenttivaaleissa toiveikkaat espanjalaisnuoret antoivat äänensä eurooppalaisittain poikkeuksellisesti vasemmistopuolueelle. Vain Espanjassa ja Kreikassa talouskriisi on nostanut vastaukseksi vasemmiston, eikä konservatiiveja ja äärioikeistoa.

Joulukuun 20. päivän vaalien jälkeen Espanja siirtyi uuteen poliittiseen aikaan. 1970-luvun lopusta viime joulukuuhun asti Espanjan parlamenttivaaleissa toinen suurista puolueista on aina saanut enemmistön ja on siten pystynyt perustamaan hallituksen yksin. 

Neljä vuotta huonoin tuloksin hallinnut PP sai 28,7, PSOE 22 ja Podemos 20,7 prosenttia äänistä. Uusi keskusta-vasemmistolainen liberaalipuolue Ciudadanoskin ylsi 13,9 prosenttiin.

Koska PP:n paikat eivät riittäneet enemmistöön, puolueet yrittivät saavuttaa koalition, eli monipuoluehallituksen. Maassa, jossa valtakunnan politiikassa ei ole tarvinnut neuvotella koalitiohallitukseen kuuluvista kompromisseista, lähtökohta neuvotteluille oli huono.

Maaliskuussa puolueet luovuttivat.

Kun sopua ei syntynyt, moni äänestäjä pettyi. Hehän olivat nimenomaan halunneet lopun kahden puolueen vallalle ja toivoneet monipuoluehallitusta

barcelona-blogi

Podemos kannattaa Katalonian itsenäisyysäänestystä. Barcelona on Katalonian pääkaupunki. Kuva: Oona Lohilahti

 

UUDET VAALIT tuntuivat aluksi riskiltä nimenomaan Podemokselle. Nuorelle, pitkittyneeseen kriisiin vastaavalle puolueelle ei anneta montaa mahdollisuutta toteuttaa äänestäjien toiveita.

Vasemmisto onkin tehnyt jo lukuisia virheitä. Joulukuun vaalien jälkeen sillä olisi ollut mahdollisuus muodostaa hallitus, mutta ei Podemos eikä PSOE ollut valmis sen vaatimiin kompromisseihin.

Vasemmisto on myös kilpaillut toisiaan vastaan, vaikka liittoutuminen joulukuussa olisi tuonut Podemokselle laskujen mukaan 14 lisäpaikkaa.

Virheistä on sentään opittu, sillä Podemos, vasemmistopuolueiden liitto IU ja vihreä Equon muodostivat toukokuussa vaaliliiton, Unidos Podemoksen, Yhdessä me pystymme. Tällä hetkellä liitto näyttää saavan neljänneksen äänistä ja PP alle 30 prosenttia.

 

SUNNUNTAIN JÄLKEEN kompromissi on kuitenkin välttämätön.

Jos PP voittaa, eikä saa muodostettua koalitiota, on vasemmiston pakko yhdistää voimansa ja tehdä myönnytyksiä. Sosiaalidemokraattinen PSOE on jo ilmoittanut vaalitentissä, ettei yhteistyö konservatiivien kanssa tule kuuloonkaan, mutta yhteistyön mahdollisuudesta Podemoksen kanssa se ei ole suostunut kertomaan.

Espanja kieltämättä kaipaa muutosta. Kohta 40 vuotta vuorotellen vallassa olleet PP ja PSOE ovat kietoutuneet tiukkaan korruption vyyhtiin. On selvää, että PP:n talouskuripolitiikka ja esimerkiksi veron paneminen aurinkopaneeleilla tuotetulle sähkölle eivät ole purreet talouden alamäkeen.

Monien nuorten tulevaisuus on karannut niin kauaksi, että syntyvyys on kääntynyt laskuun, kun perhettä ei uskalleta perustaa.  Espanja tarvitsee uusia ideoita.

 

VAIKKA Unidos Podemoksen vaaliliitto voittaisi vaalit tai PP luovuttaisi hallituksen muodostamisessa, se ei tarkoita sitä, että vasemmisto olisi onnistunut. Voitto olisi historiallinen, mutta sen jälkeen olisi edessä neuvottelut. Vaaliliitto tarvitsisi tuekseen myös sosiaalidemokraatit, joista osa pitää Podemosta liian radikaalina.

Podemos on alusta asti korostanut kansan oikeutta tehdä itse politiikkaa. Puolue yrittää toimia mahdollisimman pitkälle suoran demokratian periaatteen pohjalta. Jos puolue saisi hallitusvastuun, osallistava puoluerakenne saattaisi kärsiä. Joillekin kannattajille se olisi liikaa.

Kansa myös kaipaa muutosta ja vaatii tuloksia. Pitkään jatkuneelle lamalle halutaan loppu, eikä ole varmaa, kuinka kauan kansa antaisi Podemokselle aikaa toteuttaa lupauksiaan ennen kritiikin yltymistä.

 

UUSINTAVAALIEN huonoin lopputulos olisi se, että politiikan umpikuja jatkuisi. Jos puolueet eivät suostu luopumaan ehdottomista periaatteistaan ja tekemään kompromissia, kukaan ei tiedä, mitä siitä seuraisi.

Podemos on kuitenkin tehnyt sen, mitä Bernie Sanders teki pyrkiessään presidenttiehdokkaaksi: se on tuonut uuden näkökulman politiikkaan ja avannut keskustelua vaihtoehdoista.

Vaikka PP nousisi jälleen valtaan, Espanjan politiikka on muuttunut pysyvästi.

Selkeä esimerkki muutoksesta tuli kesäkuun puolivälissä televisioidussa vaalikeskustelussa. Se oli ensimmäinen vaalikeskustelu, jossa olivat mukana muidenkin puolueiden kuin PP:n ja PSOE:n johtajat.

Valtablogi datasi: 12 Nato-maata kuluttaa puolustusvoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi

TOIMITUKSELTA

NATO

Lähes koko Nato-keskustelu tiivistyy yhteen kysymykseen. Kumman kaa, länsi vai itä? Valtablogi otti etäisyyttä politiikkaan ja pureutui lukuihin.

 

Sotilasliitto Nato on yhä 2010-luvun Suomessa arka poliittinen aihe.

Nobel-presidentti Martti Ahtisaari tiivisti vuonna 2007 Nato-ongelman.

”Nato-optio on illuusio, jos ajatuksena on, että palovakuutus otetaan vasta sitten, kun tuli jo kytee nurkan alla.”

Hieman selkeämmin sanottuna se tarkoittaa, että kun kaikki on hyvin, ei Natoon haluta liittyä. Kun ulkopoliittinen tilanne kiristyy, Natoon ei enää päästä.

Suomalaisten vaakakupissa painavat halu kuulua länteen ja Venäjän pelko.

Valtablogin toimitus päätti jättää tällä kertaa politiikan poliitikoille. Pureuduimme Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) tietokantaan, joka vertailee maailman maiden puolustusvoimiin käyttämiä rahoja.

 

SUOMESSA raha on oleellinen osa puolustus-keskustelua. Suomen puolustusvoimat ovat olleet koko 2010-luvun otsikoissa säästöjen vuoksi. Kasarmeja on lakkautettu ja kenttäharjoituksia vähennetty. Yksi jos toinenkin armeijan käynyt on nähnyt inttiaikojensa palveluspaikan poistuvan käytöstä.

Silti Suomen puolustusbudjetti on nyt lähes sama kuin ennen vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä. Vielä 2000-luvun alussa asevoimien määrärahat olivat vain liki puolet siitä, mitä ne olivat viime vuonna.

Puolustukseen käytettävät rahat ja “uskottava puolustus” ovat olleet keskustelun ytimessä. Ei ole ihme, että mammona saa huomiota myös Nato-keskustelussa. Sotilasliiton hintaa on vuosien ajan pohdittu keskustelupalstoilla, lehtien mielipideosastoilla ja poliitikkojen blogiteksteissä.

 

YLEISKÄSITYS on, että Nato tulee kalliiksi.

Ulkoministeriön asiantuntijat, jotka laativat aiheesta laadukkaaksi kehutun selvityksen, arvioivat, että Natoon liittyminen lisäisi Suomen puolustuksen vuosibudjettia 730 miljoonalla eurolla.

Sotilasliitto ei vaadi, mutta suosittelee, että jäsenmaiden puolustusmenojen tulisi olla kaksi prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Suomen valtion käytti asevoimiin viime vuoden bruttokansantuotteesta 1,3 prosenttia.

Silkan numerotiedon valossa näyttää siltä, että alle kahden prosentin puolustusmenot tuskin olisivat kynnyskysymys Natoon hyväksymiseen. Siprin tietokannan mukaan vain seitsemän Nato-maata täytti vuonna 2015 kahden prosentin suosituksen.

Suomen menot vastasivat täysin keskivertoa Nato-maata. Suomi sijoittui vuonna 2015 tismalleen Naton keskikastiin, Italian ja Tanskan välille.

(Avoimuuden nimissä haluamme kertoa, että myös muut tahot ovat laskeneet puolustukseen käytettyjä varoja ja päätyneet erilaisiin lopputuloksiin. Wall Street Journalin mukaan viisi maata tavoitti Nato-suosituksen. Valtablogi käyttä SIPRIn lukuja, jotka instituutin mukaan pohjautuvat Naton määritelmään.) 

MYÖS tosiasiallinen rahankäyttö, vailla suhteutuksia, kertoo, ettei Suomen tarvitse häpeillä sotavarustuksiaan Nato-porukassa. Vuonna 2015 noin joka kolmas sotilasliittoon kuuluvista maista käytti asevoimiin vähemmän rahaa kuin Suomi. SIPRIn tietokannan mukaan 12 maata.

Vaikuttaa siltä, että raha ei ole Suomelle este liittyä Natoon.

Voimme siis palata keskusteluun Suomen paikasta maailmanpoliittisella areenalla.

Uruguay edustaa kartassa maailman maiden mediaania, eli keskimmäistä lukua. Yhdysvallat käytti vuonna 2015 eniten rahaa. Kiina tuli toiseksi, mutta ylsi vain noin yhteen kolmasosaan jenkkien puolustuspotista. Kuten kartan aukoista huomaa, kaikkien maiden puolustustuskulut eivät ole tiedossa.

 

Grafiikat tehty Datawrapper.de-sivustolla. Suurkiitos konsultoinnista Olli Pietiläiselle.

Miljoonat palavat pakolaisleireissä taivaalle

REPORTAASI

LINDA LAINE

perhepotretti

Etelä-Sudanista nälkää ja sotaa paennut Kuer Gai Ayuen on viettänyt lastensa kanssa yli kolme vuotta Nyumanzin pakolaisleirillä Ugandassa. Päivittäiseen ruuanlaittoon kuluu nyt vähemmän polttopuuta, sillä Ayuen sai Luterilaiselta maailmansäätiöltä käyttöönsä energiatehokkaan lieden. Kuva: Hannele Kauppinen

 

Teknologia kestävämpään energiantuotantoon on olemassa, mutta toistaiseksi se on käytössä vain osittain ja harvoilla leireillä.

 

Pakolaisten energiankäyttö on nykyisellään taloudellisesti ja sosiaalisesti kestämätöntä sekä ympäristölle haitallista. Vuosittain metsää hakataan pakolaisten tarpeisiin noin 49 000 jalkapallokentän verran, eli 64 700 hehtaaria.

Paremmin hoidettuina esimerkiksi valaistukseen, ruoanlaittoon ja lämmitykseen liittyvät energiaratkaisut voisivat helpottaa avustusjärjestöjen ja isäntämaiden taloudellista taakkaa. Lisäksi puhtaampi ja tehokkaampi energia koituisi sekä pakolaisten että paikallisväestön hyödyksi.

Alkeellisiin energiamuotoihin, kuten puun polttamiseen tai kerosiiniin, turvautuminen johtaa vuosittain arviolta 20 000 pakolaisen kuolemaan. Esimerkiksi lapset ovat vahingossa juoneet vesipulloissa säilytettyä kerosiinia ja kuolleet myrkytykseen. Lisäksi ihmiset kuolevat erilaisiin hengitystiesairauksiin altistuessaan puun polttamisesta syntyvälle savulle ja siinä oleville yhdisteille.

Pakolaisleirien päästöjä on mahdollista hillitä ja energiatehokkuutta parantaa käyttämällä puhtaampia energialähteitä, kuten sähköä tai aurinkovoimaa. Esimerkiksi yksistään laaja aurinkopaneelien ja paranneltujen liesien käyttöönotto voisi brittiläisen Chatham House -instituutin mukaan vähentää pakolaisten energialaskua maailmanlaajuisesti 323 miljoonaa dollaria vuodessa. Vastaavasti hiilidioksidipäästöt vähenisivät 6,85 miljoonalla tonnilla vuodessa. Energiatehokkailla liesillä polttopuuta kuluisi 30–70 prosenttia vähemmän.

 

MAAILMASSA ON YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n arvion mukaan yli 60 miljoonaa pakolaista, eli enemmän kuin Australiassa ja Kanadassa on asukkaita yhteensä. Etenkin leireillä asuvista vajaasta 10 miljoonasta suurin osa käyttää ruoanlaittoon ja valaistukseen puuta.

Yhdeksän hengen taloutta pyörittävä Kuer Gai Ayuen valmistaa perheelleen papuja kahdesti päivässä uudella, energiatehokkaalla liedellä. Hän on asunut Nyumanzin pakolaisleirillä Ugandan Adjumanissa yli kolmen vuoden ajan. Lieden hän sai vastikään Luterilaisen maailman säätiön (LWF) kautta.

– Uusi liesi toimii hyvin, koska se ei kuluta yhtä paljon puuta kuin entinen, Ayuen sanoo ja viittoo keittiön ulkopuolella olevaan kivirykelmään, joka aiemmin toimi hellana.

Hänen mukaansa uusi liesi ei myöskään aiheuta lapsille palovammoja tai uhkaa polttaa kotia. Lisäksi hänelle saattaa tarjoutua mahdollisuus hankkia lisätienestejä rakentamalla uusia liesiä, jotka LWF ostaa ja jakaa muille leirin asukkaille.

– Ongelma on, että meillä ei ole muotteja uusien liesien valmistamiseen. Olemme pyytäneet niitä LWF:ltä, sillä kunnollisten liesien ja toimeentulon saaminen on meille kaikille tärkeää.

Ayuenillä on oikeus työskennellä ja poistua leiriltä. Ugandaa onkin kehuttu yhdeksi pakolaispolitiikan mallioppilaista, sillä se antaa pakolaisille enemmän oikeuksia kuin monet muut valtiot. Esimerkiksi naapurimaa Keniassa pakolaiset eivät saa poistua leireiltä, ja palkalliset työt on varattu lähinnä kenialaisille.

Oikeuksista on kuitenkin vähän iloa, jos perheen asiat ovat huonosti.

– Pakenimme Etelä-Sudanista, kun kapinalliset alkoivat ampua ihmisiä. Miestäni ammuttiin jalkaan, ja hän joutui sairaalaan eikä päässyt mukaamme. En ole kuullut hänestä sen jälkeen.

Monien muiden äitien tavoin Ayuen on huolissaan, miten leirin olot vaikuttava hänen lapsiinsa. Esimerkiksi ravinnon yksipuolisuus turhauttaa.

– Lapsille ei ole terveellistä syödä pelkkiä papuja. Etelä-Sudanissa he saivat maitoa, mutta sitä ei ole täällä, Ayuen kertoo.

Häntä harmittaa myös se, että papujen kypsymiseen menee paljon aikaa ja siten myös paljon puuta. Sähköjä leirillä ei ole.

Harvat pakolaisleirit on yhdistetty kaasu- tai sähköverkkoon. Lisäksi ne sijaitsevat yleensä syrjäisillä alueilla, joissa palveluja on harvassa. Nyumanzin leiri on keskellä ei mitään, kaukana kaikesta.

Pakolaisia kohdellaan useissa vastaanottomaissa väliaikaisina asukkaina, mikä vaikuttaa energiaratkaisuihin. Leirien on tarkoitus olla väliaikaisia, jolloin niiden infrastruktuuri jää heikoksi. Usein leirit kuitenkin ovat pystyssä vuosikymmeniä ja toimivalla infralla voitaisiin säästää niin avustusjärjestöjen, isäntämaiden kuin pakolaisten rahoja. Esimerkiksi Ugandan Nakivalen leiri perustettiin 50-luvulla, ja se on edelleen toiminnassa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on arvioinut, että pakolaisuus kestää keskimäärin 17 vuotta.

 

PAKOLAISTEN KERÄÄMIEN polttopuiden ja rakennusmateriaalien sekä kotieläinten laiduntamisen aiheuttaman metsäkadon pelätään kiristävän pakolaisten ja paikallisyhteisön välejä ympäri maailman. Toisin kuin monissa muissa maissa, Ugandassa pakolaiset saavat kerätä polttopuuta leirien lähistöltä. Suojeltujen puiden kaataminen on kuitenkin kiellettyä.

– Adjumanissa pakolaiset ja paikalliset jakavat vähäiset luonnonvarat. Yritämme osaltamme estää konfliktia heidän välillään istuttamalla alueelle uusia puita, kertoo LWF:n ohjelmavastaava Charnelle Etti.

Toistaiseksi järjestö on mahdollistanut yli 34 000 puun istuttamisen alueelle. Varsinaisen istutustyön ovat tehneet pakolaiset ja paikalliset asukkaat.

Polttopuun hankkiminen ei ainoastaan rasita luontoa, vaan se voi olla myös vaarallista.

Chatham House -instituutin julkaiseman raportin mukaan naiset ja tytöt kokevat usein seksuaalista väkivaltaa, kun he lähtevät keräämään polttopuuta leirien ulkopuolelle. Maissa, joissa polttopuun kerääminen on kielletty, naiset harvoin raportoivat kokemaansa väkivaltaa.

 

MYÖS VALAISTUS ja sen puutteen tuoma turvattomuus ovat leirien energiapoliittisia ongelmia. Nyumanzissa turvallisuutta on yritetty kohentaa asentamalla aurinkopaneeleilla toimivia katuvaloja paikkoihin, joita asukkaat pitävät turvattomina.

Ongelmina Ugandan pohjoisosien leireillä ovat muun muassa raiskaukset, pakkoavioliitot, pahoinpitelyt, kotiväkivalta ja henkinen väkivalta. Tammikuussa julkaistun raportin mukaan sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa on kokenut 45 prosenttia alueen pakolaisista.

– Etenkin nuoret osallistuvat mielellään kokoontumisiin, joissa he voivat tanssia, ja siten hetkeksi unohtaa kokemansa kidutuksen ja ongelmat kotona. Nämä tapahtumat kestävät usein myöhään, ja on tärkeää, että nuoret pääsevät kotiin turvallisesti, kertoo LWF:n projektiasiamies Emmanuel Odede.

Hänen mukaansa suurin osa leirin asukkaista käyttäytyy asiallisesti, mutta mukaan mahtuu myös epäilyttäviä henkilöitä. Lisäksi leirin turvattomuutta lisää se, että sinne voi tulla ja sieltä voi lähteä vapaasti.

– Meillä on paikallisia, jotka polttavat oopiumia ja marihuanaa, ja se on aiheuttanut vaaratilanteita. Katuvalot ovat kuitenkin vähentäneet hyökkäysten määrää, Odede sanoo ja ajaa auton monitoimitalon pihaan hämärän laskeutuessa Nyumanziin.

Monitoimitalon vieressä palaa katuvalo.

 

 

Leirien energiaongelmat

 

Miljoonilla pakolaisilla ei ole pääsyä puhtaisiin, turvallisiin ja varmoihin energiapalveluihin. Osittain tämä johtuu energiaratkaisujen riittämättömästä rahoituksesta.

Lyhytaikainen ja poliittisesti sävyttynyt humanitaaristen projektien rahoitus sopii huonosti pitkäaikaisiin energiaratkaisuihin.

Energiasta maksaminen vie suuren osan pakolaisten epätasaisista tuloista. Puun polttaminen ei ole energiatehokasta, ja suurin osa energiasta menee hukkaan.

Ugandan pakolaisleireillä  noin puolet kotitalouksista myönsi alikypsentävänsä ruokaa useammin kuin kaksi kertaa viikossa, koska raha ei riitä ruuan valmistamiseen tarvittavaan polttoaineeseen.

44 prosenttia kertoi jättävänsä tämän takia aterian väliin kerran viikossa ja 10 prosenttia puolestaan kertoi myyvänsä yli neljännekseen saamistaan ruoka-annoksista ostaakseen polttoainetta kokkaukseen.

UNHCR on tehnyt useita arvioita aurinkopaneeleilla toimivien vesipumppujen käyttöönotosta Itä-Afrikassa ja Afrikan sarvessa.

Lähteet: Chatham House, UNHCR

 

Juttu on toteutettu Tampereen yliopiston vierailijaprofessori Rauli Virtasen järjestämällä kenttämatkalla. Lisää juttuja Keniasta, Ugandasta ja Somaliasta löytyy täältä.

 

 

Saamelaiset, suomalaiset ja poliittinen katastrofi

ESSEE

LINDA LAINE

saamelaiset1

 ILO-sopimuksen ratifiointi on jämähtänyt niinkin yksinkertaisen kysymyksen äärelle kuin kuka on saamelainen. 

 

Suomi hyväksyi vuonna 1989 Genevessä monen muun maan tavoin surullisen kuuluisan, alkuperäiskansojen oikeuksia puolustavan ILO 169 -sopimuksen, jonka ratifiointia valtiomme on lykännyt lähes 30 vuotta.

Suomessa on kovia rauhanneuvottelijoita, jotka ovat mukana ratkaisemassa kansainvälisiä konflikteja. Olisiko kuitenkin jo aika suunnata katse pohjoiseen, ja hoitaa oman maan asiat kuntoon. Pohjoisessa on riitoja, jotka eivät nykyisellään ratkea. Myös luottamus pohjoisen ja pääkaupungin välillä rakoilee.

Parempia neuvottelijoita tarvitaan. Suomelta ei ole mikään häpeä pyytää saamelaismääritelmän uudistamiseen ja ILO-sopimuksen ratifiointiin ulkopuolista apua.

Osa Suomessa asuvista saamelaisista on odottanut koko ikänsä sopimuksen ratifiointia – turhaan. Viime vuonna silloinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson veti ILO-sopimuksen ratifioinnin pois esityslistalta, kun lakialoite saamelaismääritelmän uudistamisesta kaadettiin eduskunnassa äänin 162-28 . Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen yritys sopimuksen ratifioimiselle.

Viimeinen se ei myöskään ole. Oikeusministeriö ilmoitti toukokuun alussa, että saamelaiskäräjälakia tarkistetaan tänä vuonna. Kyseinen laki sisältää saamelaismääritelmän, josta ei viime hallituskaudella päästy sopuun. Ministeriöstä ei ole toistaiseksi kerrottu, mitä laissa tarkalleen uudistetaan.

Saamelaismääritelmä on oleellinen osa ILO-sopimuksen ratifioinnin ympärillä pyörivää poliittista katastrofia.

 

SUOMESSA ON suuria vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen siitä, ketkä ovat saamelaisia. Tärkeimmiksi määritteleviksitekijöiksi on nimetty kieli, sukulaisuus ja historialliset asiakirjat. Eniten vaivaa aiheuttaa nykyinen lain muotoilu, jonka mukaan henkilö on saamelainen, jos hänen suvustaan löytyy henkilö, joka on merkitty saamelaiseksi historiallisissa asiakirjoissa. Tämä tarkoittaa, että henkilö, joka onnistuu jäljittämään vuosisatojen takaa suvustaan yhdenkin saamelaisen, voi vaatia itselleen saamelaisen statusta ja pääsyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Esimerkiksi vuonna 2011 korkein hallinto-oikeus hyväksyi saamelaisiksi neljä henkilöä pelkän oman identifioitumisen ja vuoden 1825 maakirjaan merkityn lappalaisen esi-isän perusteella. Lähes 200 vuoden takaa löytynyt sukulainen siis riitti.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei ole saamelaisrekisteri, vaan lista niistä henkilöistä, joilla on äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa. Vaaliluetteloon pääsemistä pidetään tosin myös jonkinlaisena saamelaisuuden virallistamisena, koska luetteloon hyväksytään ainoastaan saamelaisia. Luetteloon pääsemiseen tarvitaan saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hyväksyntä. Jos sitä ei heru, asiasta voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jolla on asiassa ylin päätösvalta.

 

SAAMELAISTEN KESKUUDESSA on aiheellinen huoli siitä, että heidän vaikutusmahdollisuutensa omiin asioihinsa heikkenevät. Vaikutukset voisivat olla katastrofaaliset, jos saaamelaisstatus annettaisiin kaikille ihmisille, joilla on vuosisatojen takainen saamelainen esi-isä, mutta jotka eivät itse elä saamelaisessa kulttuurissa.

Saamelaiskäräjien entisen lakiasiainsihteerin Heikki Hyvärisen arvion mukaan Suomesta löytyisi yllättäen 30 000 uutta saamelaista, jos kaikki vuoden 1825 maakirjaan lappalaisiksi merkittyjen jälkeläiset hyväksyttäisiin saamelaisiksi. Tällä hetkellä saamelaisia on Suomessa noin 10 000. Heidän määränsä siis kolminkertaistuisi, ja saamelaisasioista päättämään tulisi ihmisiä, joilla ei ole siteitä kulttuuriin tai kieleen. Tätä voitaisiin pitää alkuperäiskansan pakkosulauttamisena valtaväestöön, mikä on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista.

Esimerkiksi YK:n rotusyrjintäkomitea moitti Suomen saamelaispolitiikkaa vuonna 2012. Komitean mukaan saamelaismääritelmä on liian laaja, minkä takia vaaliluetteloon päätyy ei-saamelaisia.

ILO-sopimuksen ratifiointipuheet ovat saaneet täysin umpisuomalaisilta vaikuttavat henkilöt kiinnostumaan mahdollisista saamelaisista esi-isistään. Osittain kyse on puhtaasta kiinnostuksesta oman suvun historiaan, mutta taustalla on myös ILO-sopimuksessa mainitut alkuperäiskansojen oikeudet heidän perinteisiin maa-alueisiinsa. Saamelaisten mukaan osa valtaväestöstä haluaakin varmistaa omia etujaan hankkiutumalla saamelaiseksi. Toisaalta saamelaisiksi ilmoittautuvien suomalaisten pelätään myös yrittävän estää ILO-sopimuksen ratifioiminen saamelaisyhteisön sisältä käsin.

Saamelaiseksi yritetään myös kieliperustein. Saamenkielen opetteleminen ei kuitenkaan tee ihmisestä saamelaista, vaan saamen on oltava hakijan tai toisen hänen vanhempansa tai isovanhempansa ensimmäinen kieli.

Saamelaisyhteisö itse korostaa ryhmäidentifikaatiota, eli sitä että saamelaiset tunnistavat toinen toisensa. Tällä hetkellä ryhmäidentifikaatiota ei ole kirjattu lakiin saamelaisuuden edelletykseksi.

Suomen Saamelaisnuoret havainnollistaa asiaa kysymällä, olisiko oikein, jos saksalaiset voisivat määritellä, kuka on suomalainen.

 

SAAMELAISMÄÄRITELMÄN yhteydessä nostetaan kerta toisensa jälkeen esille niin kutsutut statuksettomat saamelaiset ja metsäsaamelaiset. He ovat niitä henkilöitä, jotka kokevat itsensä saamelaisiksi, mutta joita ei ole hyväksytty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tähän joukkoon kuuluu myös ahkeria sukututkimuksen harrastajia.

He syyttävät saamelaisia siitä, että nämä sortavat omaa vähemmistöään. Metsäsaamelaisiksi ilmoittautuvat ovat Kemin Lapissa asuneiden saamelaisten jälkeläisiä, joiden kieli ja kulttuuri on kuollut. Nykyään elävillä ihmisillä ei ole yhteyttä aikoja sitten kadonneeseen kulttuuriin, eikä heillä ole saamelaista elämäntapaa. Kuolleen kulttuurin elvyttäminen ei ole mahdollista. Esimerkiksi keminsaamesta on tiedossa vain yksittäisiä tekstipätkiä, kuten joikuja ja katekismuksen käännös. Itse kieli katosi 1700-luvun lopussa.

Saamelaisten suomalaistuneet jälkeläiset eivät ole saamelaisia. Nykyään elossa oleva ihminen ei voi olla muinaisen yhteisön jäsen. Metsäsaamelaiset ovat kuitenkin vedonneet siihen, että he tuntevat itsensä saamelaisiksi. Lisäksi esiin on tuotu se, että yhteyden katkeaminen vanhaan kulttuuriin ei ole heidän vikansa. Syy on Suomen muinoin harjoittamassa sulauttamispolitiikassa, joka on riistänyt heiltä kielen ja kulttuurin.

 

METSÄSAAMELAISTEN ympärillä pyörivä uhriutuva, nykyisiä saamelaisia ja muinoin eläneitä suomalaisia syyllistävä puhetapa on yksi syy, minkä takia viime hallitus halusi pitää vanhan saamelaismääritelmän voimassa. Saamelaiskäräjien ja ministeri Henrikssonin ehdottamat muutokset olisivat tiukentaneet saamelaiseksi pääsemisen kriteereitä.

Esimerkiksi saamelaisen esi-isän vaikutusta vaaliluetteloon pääsemiseksi olisi rajoitettu siten, että hakijalla pitäisi esi-isän lisäksi olla katkeamaton yhteys saamelaiseen kulttuuriin.

Se, että eduskunnassa ollaan niin huolestuneita kuolleiden saamenkulttuurien jälkeläisistä aiheuttaa sen, että elävien kulttuurien ja kielten eteen tehtävä työ kärsii.

Esimerkiksi kuolleen keminsaamen elvytystyön aloittamisesta ilmoitettiin viime kesänä. Päätöksen kritisoijat muistuttavat, että kolme yhä käytössä olevaa saamen kieltä ovat kaikki vaarassa kadota, ja julkiset varat tulisi suunnata elävien kielten elvyttämiseen.

On suuri menetys, että osa saamen kulttuureista on kadonnut. Kulttuureihin pätee kuitenkin sama sääntö kuin ihmisiin: kuollutta ei saa eläväksi.

 

JOS SAAMELAISKÄRÄJÄT ja Suomen eduskunta joskus pääsevät yhteisymmärrykseen saamelaismääritelmästä, edessä on vielä itse ILO. Sopimuksen ympärillä liikkuu paljon huhuja ja vääriä väittämiä, kuten se, että ILO-sopimuksen avulla yksityismaita siirrettäisiin saamelaisille. Sopimuksessa on kohta, jonka mukaan alkuperäiskansalla on oikeus perinteisiin maa-alueisiinsa ja niiden luonnonvaroihin. Käytännössä maa-asioista olisi kuitenkin neuvoteltava eduskunnan kanssa.

Esimerkiksi ILO-sopimuksen ratifioineessa Norjassa paikallisilla kunnilla, lääneillä ja saamelaiskäräjillä on tasa-arvoinen hallinto maihin saamelaisalueella. Tästä huolimatta Suomen ILO-keskustelussa on käytetty kovia äänenpainoja. Esimerkiksi vuonna 2013 Enontekiön kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi, että sopimuksen ratifiointi aiheuttaisi Lappiin sotatilan.

Viime hallituskauden ILO-ponnisteluissa saatiin aikaan saamelaiskäräjien hyväksymä, sopimuksen maaoikeuksia koskeva selitysosa. Sen mukaan saamelaisalueen maanomistusoloihin ei ILO-sopimuksen takia olisi tehty muutoksia, eikä valtion ja yksityisten maiden omistusoikeuksiin olisi koskettu. Myös jokamiehenoikeus olisi säilynyt ennallaan.

ILO-sopimuksen ratifioinnin perimmäisenä tarkoituksena on ennen kaikkea saamelaisten kielen, elämäntavan ja identiteetin turvaaminen sekä aiemman sulauttamispolitiikan aiheuttamien vahinkojen korjaaminen. Se myös takaisi saamelaisille oikeuden osallistua entistä enemmän heitä koskevaan päätöksentekoon.

Vuosikymmenistä toiseen käytävät ILO-väännöt ovat kiusallisia, minkä lisäksi ne syövät verorahoja. Viime hallituskaudella saamelaiskäräjälakia valmisteltiin kolmen vuoden ajan, ja työ valui hukkaan. Tänä vuonna saamelaiskäräjälaki avataan jälleen. Materiaali on kuitenkin samaa vanhaa, eli saamelaiskäräjälakityöryhmän mietintö vuodelta 2013 ja viime hallituskaudella kumoon äänestetty saamelaiskäräjälakiesitys.

Saamelaiset ovat EU-alueen ainoa alkuperäiskansa. Elossa olevan kulttuurin turvaaminen ei ole kuolleilta pois. Ja jos joku kuolleista saamelaisista kulttuureista yllättäen kokee toisen tulemisen, niin sen ei pitäisi olla ongelma. Saamelaiskäräjälain voi varmasti avata uudestaa. Niin on tehty monta kertaa ennenkin.

 

 

EU:n ainoa alkuperäiskansa

 

Saamelaiset ovat yksi kansa, joka asuu neljän valtion alueella: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.

Suomessa puhutaan kolmea eri saamen kieltä: pohjoissaamea, koltansaamea ja inarinsaamea.

Saamelaisten alkuperäiskansa-asema on vahvistettu Suomen perustuslaissa.

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa keskeisesti säätelevä saamelaiskäräjälaki asetettiin vuonna 1995.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo on tarkin tieto Suomen saamelaisten määrästä.

Vaaliluettelosta ei voi myöntää tietoja kuin saamelaiskäräjien hallituksen luvalla tilastointi- ja tutkimustarkoitukseen.

Suomessa saamelaisia asuu noin 10 000.

Heistä 60 prosenttia asuu perinteisen saamelaisalueen ulkopuolella.

Valtaosa saamelaisista asuu Norjassa.

Kaikkiaan saamelaisia yhteensä 75 000-100 000.

Lähde: Saamelaiskäräjät

 

Yle on listannut ILO 169 -sopimukseen liittyviä virheellisiä uskomuksia täällä.

Vähemmistövaltuutetun 99 kysymystä ja vastausta ILO 169 -sopimuksesta löytyvät täältä.

Saamelaiskäräjälaki löytyy täältä.

Kirjallisuutta: Lehtola, 2015, Saamelaiskiista – sortaako Suomi omaa alkuperäiskansaansa, Into, Helsinki

 

Hävitä todisteet ja älä eroa – opas makedonialaiseen poliittiseen skandaaliin

OONA LOHILAHTI

AJANKOHTAISTA


skopje6

Nikola Gruevskin pääministerikaudella pääkaupunki Skopjen keskustaan on ilmestynyt valtava määrä suuruudenhulluja rakennuksia ja muovisen näköisiä patsaita. Kuva: Oona Lohilahti

 

Makedonian johtajat ovat kuluneen vuoden aikana antaneet oppikirjaesimerkin siitä, kuinka itseaiheutettuun poliittiseen skandaaliin ei pidä reagoida. Pääministeri ja presidentti ovat sotkeneet maan asiat tällä kertaa niin pahasti, että EU harkitsee Makedonian jäsenyysneuvottelujen jäädyttämistä.

 

Makedonian oppositio pudotteli uutispommeja koko kevään 2015. Nämä pommit olivat Makedonian historian suurin poliittinen skandaali: 670 000 salakuuntelunauhaa 20 000 numerosta kerättynä. 

Nauhojen takana oli autoritaarinen oikeistohallitus, joka oli käskenyt maan turvallisuuspalvelun nauhoittamaan etenkin toimittajien, tuomarien, syyttäjien, suurlähettiläiden, oppositiopoliitikkojen ja muiden hallituksen poliittisten vihollisten puheluita. 

Nauhoilla kuultiin myös hallituksen kannalta kiusallisia, korkeiden virkamiesten välisiä keskusteluja vaalivilpistä, tuomarien lahjonnasta ja murhien peittelystä. Yhdellä tällaisella nauhalla pääministerin serkku, turvallisuuspalvelun poliisi iloitsee poliittisen vastustajan raiskauksesta vankilassa.  Salakuunteluskandaali paljastui, kun isänmaan parasta ajatelleet virkamiehet vuotivat nauhat oppositiolle.

Moni pääministeri anoisi eroa heti tällaisen kohun noustua. Makedoniassa, missä pitkään hallinnut puolue ei halua päästää irti vallastaan, skandaalia on kuitenkin hoidettu varsin erikoisella tavalla.

Tämä on makedonialainen tapa hoitaa poliittinen kriisi.

1. KEKSI SALALIITTOTEORIOITA

Kun laaja skandaali alkaa levitä, ensimmäisenä pääministerin pitää syyttää läntisiä tiedustelupalveluita salakuuntelusta. Joku selvästi tahtoo tuhota pääministerin oman puolueen ja luoda pelkoa makedonialaisiin. Seuraavaksi salakuuntelusta kannattaa syyttää oppositiojohtajaa, joka on ollut  päävastuussa nauhojen julkaisusta. Myöhemmin syytteet voi pudottaa, kun huomataan, ettei oppositiojohtajalla ollutkaan mitään tekemistä itse rikoksen kanssa. 

2. HARHAUTA

Kun haluat kääntää huomion omasta skandaalista muualle, järjestä maan pohjoisosaan välikohtaus, josta syytät “albaaniterroristeja”. Albaanit ovat aiheuttaneet aiemminkin harmia, joten tarina on aukoton. Ongelmia ilmenee vasta silloin, kun joku ihmettelee julkisuudessa välikohtauksen täydellistä ajoitusta.

3. PIDÄ KIINNI VALLANKAHVASTA

Pääministerin ei kannata erota, ennen kuin on aivan pakko. Yleensä pakko tulee vastaan sitten, kun EU uhkaa lisätoimilla. Ja kun eron aika tulee, eroa vain väliaikaisesti. Ennen pääministerin eroa pitää kuitenkin kokeilla, jos mielenosoittajat rauhoittuisivat kahden ministerin ja turvallisuuspalvelujen johtajan eroista.

4. HÄVITÄ TODISTEET

Ei ole yhtään pahitteeksi, jos pari sisäministeriön korkeaa virkamiestä sattuu hävittämään salakuuntelutodisteita.

5. HARHAUTA, OSA 2

Pakolaisia voi käyttää huomion viemiseen itse ongelmasta etenkin, kun EU on riippuvainen maastasi Balkanin reitin takia. Kun maasi poliisit käyttävät kumiluoteja ja kyynelkaasua, ei EU:nkaan aika riitä monen asian paheksumiseen yhtä aikaa.

6. SUUTUTA KAIKKI

Kun kaikki näyttää menevän paremmin, presidentin kannattaa vapauttaa kaikki 56 epäiltyä ja lopettaa erikoissyyttäjän työ. Etenkin, kun EU varta vasten vaati erikoissyyttäjän viraston perustamista, salakuuntelutapauksen syyllisten etsimistä ja rikosten selvittämistä. Kun olet tällä tavalla suututtanut kotimaassa ja ulkomailla käytännössä kaikki muut paitsi syytteistä vapautuneen poliittisen eliitin, tuloksena on suuria mielenosoituksia ja harvinaisen kovia sanoja EU:lta. Tässä vaiheessa EU uhkaa panna poliittisen eliitin matkustuskieltoon ja jäädyttää maan EU-integraatioprosessin.

 

”Merry crisis and happy new fear”, graffiti Ohridissa, Makedoniassa. Kuva: Oona Lohilahti

 

MAKEDONIAN poliittisen eliitin resepti tilanteen hoitamiseksi on vienyt maan umpikujaan.

Koska Makedonia pyrkii EU-jäseneksi, sen kriisit eivät ole vain maan sisäisiä asioita. EU riensikin apuun heti kriisin alettua. Przinon sopimus neuvoteltiin kesällä, ja syksyllä komissio uhkasi sisällyttää sopimuksen noudattamisen osaksi Makedonian EU-jäseneksi hakemista. Sopimuksen seurauksena pääministeri Nikola Gruevski erosi tammikuussa väliaikaisesti. Huhtikuussa myös parlamentti hajosi.

Salakuuntelunauhoilta paljastui vaalipetoksia ja suunnitelmia tehdä niitä tulevaisuudessakin. Tämän vuoksi sopimus velvoittaa Makedoniaa myös uusien vaalien järjestämiseen. Alkuperäinen vaalipäivä huhtikuussa hylättiin, koska vaalilainsäädäntöön ei saatu sillä aikataululla muutoksia. Uusi päivä kesäkuussa on myös vaarassa, sillä oppositio on kertonut boikotoivansa vaaleja, ja EU pelkää, että hallitus ei ole tekemässä riittävästi lainsäädännön eteen.

Makedonian kaltaisessa korruptoituneessa maassa kymmenen vuoden vallassaolon aika on ajanut etenkin pääministeri Gruevskin puolueen mukavuusalueelle, joka on johtanut laiskaan politiikkaan, valtion resurssien väärinkäyttöön ja oman vaikutusvallan ulottamiseen hyvin laajalle yhteiskuntaan. Lukuisat muutokset vaalilakeihin on tehty yleensä ilman opposition tukea, pari viikkoa ennen vaaleja. 

 

EU:N HERMOT katkesivat viimeistään huhtikuussa, kun pääministeri Gruevskin liittolainen, presidentti Gjorgje Ivanov ilmoitti lopettavansa salakuuntelutapauksen rikostutkinnat. Ivanov onnistui suututtamaan päätöksellään jopa Makedonian vangit, jotka ovat alkaneet osoittaa mieltään vankiloissa ja vaatimaan omien tuomioidensa lyhentämistä.  EU syytti presidenttiä oikeusvaltion vastaisesta politiikasta ja jopa perui kokouksen, jossa oli tarkoitus sovitella kriisiä hallituksen ja opposition välillä. 

EU:n uhkaukset ovat kovat. Komissio aikoo vetää pois suosituksen Makedonian jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta, jos presidentti ei peru tekoaan eikä vaaliuudistuksia ja median vapautta turvaavia toimia toteuteta nopeasti. EU siis suunnittelee jäädyttävänsä Makedonian integraatioprosessin, jos edistystä ei tapahdu. EU yrittää nyt näyttää, ettei se ole lapsenvahti, joka vahtii joukkoa teini-ikäisiä kiusantekijöitä. Unioni ei aio kuluttaa loputtomasti voimiaan Makedoniaan, vaan maan johdon täytyy itse kantaa vastuu. 

Jo matkustuskieltojen asettaminen olisi EU:lta poikkeuksellisen suuri teko. Koska Makedonia on vasta EU:n hakijavaltio, sanktiot vaatisivat kaikkien EU:n 28 jäsenen hyväksynnän. Sen sijaan helpompi keino eristää valtio on perua Makedonian kutsut ensi kesän tärkeisiin Länsi-Balkan ja Nato-kokouksiin.

 

MAKEDONIAN itsenäisyyden ajan suurimpiin kuuluva skandaali on paljastanut kiusallisella tavalla, kuinka itsevaltaiseksi Makedonian poliittinen eliitti on muuttunut. Jäsenyyspolku EU:n kanssa ja lähentyminen Natoon ovat molemmat nyt vakavasti vaakalaudallaMakedonian EU-tie on ollut viime vuosina jo valmiiksi tahmea, koska maa kiistelee nimestään Kreikan kanssa.

Vaikka salakuuntelua ei saa enää tekemättömäksi, syylliset eivät osoittaneet edes katumuksen merkkejä. Sen sijaan he aloittivat maansa tulevaisuudella leikkivän sirkusesityksen.

Makedonialaiset jatkavat mielenosoituksia ympäri maata, ja esimerkiksi Pohjois-Makedonian Tetovossa etniset ryhmät ovat poikkeuksellisesti yhdistäneet voimansa.  Skandaali on kuitenkin jo ehtinyt vaikuttaa makedonialaisten luottamukseen. Kansalaiset ovat alkaneet vetää talletuksia pois pankeista, koska he pelkäävät kriisin vaikuttavan myös pankkien vakavaraisuuteen. 

Pahimpien ennusteiden mukaan Balkanin ruutitynnyri on alkanut taas kyteä.

 

Paperin makua, kiitos! Byrokratiasta Suomelle vientivaltti

VEERA TEGELBERG

ESSEE

Nairobi, Valta

Kenian pääkaupunki Nairobi on kasvanut omaan luokkaansa suhteessa muuhun maahan. Kenia teki hiljattain radikaalin vedon, kun se hajautti osan hallinnostaan piirikuntiin, lähemmäs kansalaisia. Kuva: Veera Tegelberg

Kehittyvien maiden byrokratian on kiinnostettava suomalaista veronmaksajaa, sillä ilman toimivaa hallintoa entisten kehitysmaiden kasvu junnaa paikallaan.

 

Käsi nousee pystyyn keskelle maantietä raahatun piikkipalkin kohdalla. Tuosta tiesulusta ajetaan yli korkeintaan telaketjuilla. Vaaleaan univormuun pukeutunut poliisi lähestyy tien sivuun jarruttavaa maastoautoamme.

“Mitä nyt taas?” huokaa vänkärin paikalla istuva avustusjärjestön kenialainen työntekijä itsekseen.

Poliisi kurkkaa sisään kuljettajan ikkunasta, sanoo jotain ja viittoo kulmat kurtussa auton keulaa kohti.

Kuljettajamme avaa oven ja hyppää ulos autosta. Yhdessä poliisin kanssa he lähtevät tutkimaan autoa.

“Tämä on niin tätä”, toteaa etupenkillä istuva työntekijä turhautuneena.

“Rekisterikilpi on kuulemma liian haalistunut tai pölyinen. Ei todellakaan ole! Aina ne yrittävät etsiä jotain vikaa.”

Hänen takanaan istuvaa toista työntekijää tilanne vain naurattaa.

“This is Kenya!” hän toteaa hymyssä suin.

 

KORRUPTIOTA TARKKAILEVAN Transparency Internationalin tuoreimman, vuotta 2014 käsittelevän tilaston mukaan Kenia pitää korruptiolistalla sijaa 145. Arvioitavia valtioita on 177. Vaikka Kenian hallitus on nostanut korruptionvastaisen kamppailun omalle asialistalleen, ei edistys näy ainakaan vielä kansainvälisissä tilastoissa. Itse asiassa Kenia otti toissa vuonna takapakkia, koska vielä vuonna 2013 sen sijoitus oli 136:s.

Poliisi on yksi esimerkki tavallisten kenialaisten arkeen ulottuvasta korruptiosta. 75 miljoonaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa asuvaa ihmistä joutui viime vuonna maksamaan lahjuksia esimerkiksi poliisille tai oikeusjärjestelmälle. Kaikkialla tilanne ei tietenkään ole yhtä huono. Esimerkiksi Botswanassa ja Senegalissa korruptio on vähentynyt, ja ihmiset kokevat kykenevänsä taistelemaan sitä vastaan. Sen sijaan Sierra Leonessa ja Nigeriassa tilanne on päinvastainen.

Kun kenialaisilta viime vuonna kysyttiin, pärjääkö valtio hyvin vai huonosti korruption vastaisessa työssä, 70 prosenttia ruksi jälkimmäisen vaihtoehdon. Keniassa korruptio onkin yleisempää kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimäärin. Toisaalta Kenian naapurimaa Uganda ei pärjää juurikaan Keniaa paremmin, ja Somalia on täydellinen katastrofi.

 

YLI KOLMANNES KENIALAISISTA joutui maksamaan lahjuksia viime vuoden aikana opettajalle, sairaalan työntekijälle, valtion virkamiehelle, poliisille tai tuomarille saadakseen julkisia palveluja. Afrikan tasolla tällaiseen vastaavanlaiseen lahjusten maksuun törmäsi harvempi, joka viides. Eniten korruptiota esiintyy poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa asioitaessa.

Kuten Afrikan tuoreimpia korruptiolukuja käsittelevässä raportissakin todetaan, korruption ongelma on, että se hidastaa valtioiden kehitystä sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti. Lisäksi se myös heikentää ihmisten luottamusta hallintojärjestelmään.

Luottamuksen kasvattaminen on mielessä myös kenialaisilla poliitikoilla. Heimojärjestelmän sävyttämässä maassa rykäistiin toissa vuonna lähes tyhjästä pystyyn alueellinen piirikuntajärjestelmä. Uuden rakenteen tarkoituksena on hajauttaa valtaa Nairobista maaseudulle ja tuoda päätöksenteko lähemmäs kansalaisia. Uudistusta on toki ehditty kritisoida jo siitä, että se vain luo lisää lahjottavia viranomaisia.

 

KEHITTYVIEN MAIDEN BYROKRATIA ei herätä Suomessa suoranaisia intohimoja. Aihe ei nouse suureen rooliin esimerkiksi kehitysyhteistyöstä tai sen leikkauksista keskusteltaessa. Kuivakasta mausta huolimatta tavallisten suomalaisten pitäisi kuitenkin olla kiinnostuneita juuri hallinnosta. Kyseenalaistetaanhan valtion ja kansalaisjärjestöjen tekemää kehitysyhteistyötä usein juuri siksi, että veronmaksaja tai lahjoittaja ei voi olla varma, meneekö hänen rahansa niille ihmisille tai niihin hankkeisiin, joihin se on tarkoitettu.

Korruptio ulottuu kaikkialle, jos rahan liikkumista hallinnon, liikemiesten ja tavallisten kansalaisten välillä ei voida valvoa. Yksilöllä ei ole paljoa valtaa asiaan, jos lahjusten maksaminen ja vastaanottaminen on arkipäivää.

Korruptiossa ei ole kyse ihmisten ilkeydestä tai moraalittomuudesta. Sen taustalla on köyhyyttä, suuret sosiaalierot, tavaksi muuttunut käytäntö ja se, että järjestelmä mahdollistaa pienten tippien maksun.

 

SUOMEN KENIAN-SUURLÄHETYSTÖ onkin kiinnittänyt viime vuosina yhä enemmän huomiota juuri byrokratiaan. Hieman yli 20 miljoonan euron hankebudjetistaan Suomi käytti Keniassa hallinnon kehittämiseen viime vuonna kuusi miljoonaa euroa. Esimerkiksi humanitaariseen apuun budjetoitiin puolitoista miljoonaa euroa kansainvälisten järjestöjen kautta.

Suomen tilaaman riippumattoman selvityksen mukaan hyvän hallinnon edistäminen on yksi Suomen onnistuneimmista projekteista Keniassa. Arvion laatijoiden mukaan Suomen pitäisi kuitenkin saada Kenian paikallishallinto paremmin mukaan hallinnon kehittämiseen ja kuunnella kenialaisia muutenkin enemmän suunnitellessaan erilaisia projekteja.

 

AINA SUOMI ei ole onnistunut tekemään yhtä kiiteltyjä hankkeita. Entisen Kenian ja Mosambikin suurlähettilään Matti Kääriäisen viime vuonna julkaistu kirja Kehitysavun kirous herätti runsaasti keskustelua siitä, kenen tarpeisiin kehitysyhteistyöprojekteja perustetaan, miten niitä johdetaan ja miten varoja käytetään.

Helsingin Sanomien haastattelussaan Kääriäinen muun muassa toteaa, että iso osa Suomen kehitysavusta menee korruptioon, koska autettavat maat ovat korruptoituneita. Kirjassaan Kääriäinen kritisoi juuri liian vähäisen huomion antamista kehittyvän maan byrokratialle, verotukselle, finanssijärjestelmälle ja tulonjaolle. Ne jäävät hänen mukaansa “yleensä tarkastelun ulkopuolelle donoreiden näperrellessä hanketason pikkuasioiden kanssa”. Donoreilla tarkoitetaan kehitysavun antajia.

Ei Suomi tietenkään ole yksin puutteidensa kanssa. YK:ssa hyvästä hallinnosta alettiin keskustella vasta 1990-luvun lopulla, vaikka kehitystyötä oli tehty jo useita vuosikymmeniä.

 

HYVÄ HALLINTO ei itsessään ratkaise kehittyvien valtioiden ongelmia. Maalaisjärjellä ajateltuna kaikkia kansalaisia reilusti kohtelevasta hallinnosta ei varmaankaan olisi silti mitään haittaa. Sen sijaan pienen eliitin aseman vahvistaminen tai korruption edistäminen tuskin suoranaisesti vakauttaa taloudellista järjestelmää tai lisää kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Kenia on yksi esimerkki valtiosta, jossa yhteiskunta on sellaisella kehityksen asteella, että huomion kiinnittäminen hallintoon on mahdollista. Talouden kasvaessa olisi tärkeää huolehtia siitä, että voitot eivät putoa pelkästään taloudellisen ja poliittisen eliitin pussiin.

 

ON TÄRKEÄÄ, että osa kasvavasta varallisuudesta valuu myös meidät maantiellä pysäyttäneelle poliisille. Silloin tämän palkka riittäisi kenties paremmin asuinkuluihin, muihin elinkustannuksiin ja lasten koulutuksen maksamiseen.

Ai, niin, ja jouduimmeko maksamaan hänelle? Emme sillä kertaa. Asioista voi selvitä myös puhumalla.

 

Lähteet:

Evaluation, Finland’s Development Cooperation with Kenya in 2007ㅡ2013 

Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous

Suomen Kenian suurlähetystö

Transparency International: People and Corruption: Africa Survey 2015, Global Corruption Barometer 

EU ei ole maineensa veroinen ihmisoikeuksien puolustaja

OONA LOHILAHTI

ESSEE

IMG_1080

Pakolaisten leiri puistossa Belgradissa, Serbiassa. Kuva: Oona Lohilahti

Pakolaiskriisi, Puolan ja Unkarin oikeusvaltioiden rapistuminen sekä talouskuripolitiikan aiheuttama inhimillinen kärsimys ovat esimerkkejä siitä, kuinka EU on kädetön ja jäsenmaiden armoilla unionin sisäisessä ihmisoikeuspolitiikassa.

 

Vuonna 2016 Euroopan unionin jäsenmaat saavat rakentaa muureja, takavarikoida pakolaisten omaisuutta ja valita yleisradioyhtiön toimittajat oletetun puoluekannan perusteella. Rajat ovat ihmisoikeuksia tärkeämpiä, ja eristäytyminen demokratiaa arvostetumpaa.

Kun EU:ta edeltänyt Euroopan yhteisö perustettiin 1950-luvulla, sille hahmoteltiin ihmisoikeusstrategia, joka oli kunnianhimoisuudessaan vertaansa vailla. Ihmisoikeuksia piti suojella ja edistää sekä jäsenmaissa että yhteisön ulkosuhteissa. Suunnitelman mukaan yhteisöllä olisi ollut kyky puuttua jäsenmaissa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Elettiin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Kaikki pelkäsivät totalitaristisia poliittisia ideologioita, paljon tuhoa aiheuttaneita fasismia ja kommunismia. Poliitikot tiesivät, että valtio voi kääntyä omia kansalaisiaan vastaan.

Kunnianhimoinen suunnitelma hylättiin, sillä hiili- ja teräsliitoksi perustetun yhteisön täytyi jäsenmaiden mielestä keskittyä pelkästään taloudelliseen yhteistyöhön. Poikkiteloin asettui etenkin Ranska, joka vastusti vallan luovuttamista yhteisölle ja kavahti poliittista integraatiota.  

 

IHMISOIKEUDET palasivat politiikkaan 1970-luvulla. Euroopan yhteisö valmistautui ensimmäiseen laajentumiseen, loi yhteisen ulkopoliittisen ohjelinjan ja etsi rooliaan kansainvälisenä toimijana. Tärkeä kysymys oli, millaisena muut maat näkevät yhteisön.  

Länsi-Saksa yritti alusta asti tehdä yhteisöstä vahvempaa ihmisoikeuksien puolustajaa. 1970-luvulla Länsi-Saksa toikin Euroopan unionin tuomioistuimeen tapauksia, joiden tuomioiden jälkeen yhteisön oli pakko myöntää, että ihmisoikeudet ovat olennainen osa yhteisön identiteettiä.

Ensimmäinen merkittävä ihmisoikeusdokumentti oli vuoden 1978 Kööpenhaminan julistus, joka määrittelee edelleen uusien jäsenvaltioiden poliittiset vaatimukset. Jäseniksi haluavien maiden täytyy noudattaa oikeusvaltioperiaatetta ja olla toimivia demokratioita, joissa kunnioitetaan ja edistetään ihmisoikeuksia. Tämä oli historiallista: EU liitti ihmisoikeuksien kunnioittamisen osaksi laajentumispolitiikkaansa.

Mutta kun valtio liittyy jäseneksi, demokratian tilan ja ihmisoikeuksien loukkaamattomuuden seuraaminen käytännössä loppuu.

 

EU:STA TULI edistyksellinen ihmisoikeustoimija kuitenkin vasta 1990-luvun alussa. Vuonna 1993 solmittu Maastrichtin sopimus teki Euroopan yhteisöstä unionin ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta osan korkeinta EU-lakia, eli sopimuksia. Myöhemmin 1990-luvulla jäsenyyden vaatimukset määrittelevät Kööpenhaminan kriteerit otettiin osaksi sopimuksia.

Samana vuonna EU hyväksyi keinon, jonka avulla ihmisoikeuksia ja demokratiaa säännöllisesti loukkaavalta jäsenvaltiolta voidaan ottaa määräajaksi äänestysoikeus pois. Näitä diplomaattisia sanktioita on käytetty vain kerran: vuonna 2000, kun Itävalta hyväksyi hallitukseensa äärioikeistopuolueen.

 

TÄLLÄ HETKELLÄ unionin jäsenvaltiot pelkäävät vahvaa EU:ta. Nationalismi jyllää, rajat suljetaan ja oma maa on mansikka. Valtiot eivät halua antaa EU:lle valtaa jäsenmaiden ihmisoikeustilanteen tarkistamiseksi.

EU on juuri niin vahva kuin jäsenmaat haluavat sen olevan, myös ihmisoikeuksien puolustajana. Juuri nyt jäsenmaat tahtovat EU:n olevan heikko. 

Jäsenvaltiot eivät ole halunneet kohdella ihmisoikeuksia asiana, joka koskee laajasti kaikkea EU:n sisäpolitiikkaa. Sen sijaan jäsenmaat haluavat kohdella ihmisoikeuksia vain ulkopolitiikkaan liittyvänä asiana, EU:n vientituotteena.

Lissabonin sopimuksessa unionin sisäisiä ihmisoikeuksia kuvaillaankin ympäripyöreästi parilla lauseella, kun taas ulkosuhteisiin liittyvät ihmisoikeusasiat saavat moninkertaisesti palstatilaa. 

Vaikka EU:n saavutuksia ihmisoikeusrintamalla ei voi kiistää, ei EU tällä hetkellä silti ole maineensa veroinen ihmisoikeuksien puolustaja.

 

EUROOPAN UNIONIN perusoikeuskirja liitettiin vuonna 2009 Lissabonin sopimukseen, ja siitä tuli siten jäsenmaita laillisesti sitova. EU:n sisäisissä asioissa ihmisoikeusnäkökulmaa katsotaan lähinnä vain silloin, kun päätetään syrjinnän vastaisista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevista toimista.

EU:n kaksinaismoraali näkyy esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksien puolustamisessa. Vaikka unionin perustajajäsenillä Ranskalla ja Belgialla on ongelmia vähemmistöjen kanssa, ne eivät ole ratifioineet kansallisia vähemmistöjä suojelevaa konventiota.

Vähemmistöjen oikeuksia ajetaan kyllä raivoisasti EU:n ulkopuolella, mutta romanien asema on kaikkialla Euroopassa edelleen kurja. Erityisesti viime vuosina myös muslimivähemmistö on joutunut elämään pelossa monissa unionin maissa.

Koska ihmisoikeuksien suojeleminen on vientituote, EU-hakijavaltioiden on pakko allekirjoittaa sopimus, vaikka kaikki nykyiset jäsenmaat eivät ole sitä tehneet. 

 

TÄLLÄ HETKELLÄ EU käyttää energiaansa ihmisoikeuksien viemiseen kolmansiin maihin, mutta ei saa estettyä omien rajojen sisäpuolella tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia.

Unkarissa oikeusvaltion alasajo on jatkunut jo vuosia. Puolan uusi hallitus on ollut vallassa vasta reilun puoli vuotta, mutta se on muun muassa ehtinyt ottaa tiukan otteen mediasta sekä oikeuslaitoksesta ja ajaa nyt aborttikieltoa.

Puolan ja Unkarin tilanne on niin huono, etteivät maat enää kelpaisi Euroopan unionin jäseniksi, jos ne hakisivat jäsenyyttä nyt. EU on uhannut molempia maita äänestysoikeuden jäädyttämisellä, mutta sanktioiden langettaminen on poliittisesti melkein mahdotonta.

 

MYÖS TALOUSKURIPOLITIIKKA on aiheuttanut unionin sisälle valtavan ihmisoikeusongelman. 2010-luvun EU:ssa talous on mennyt ihmisoikeuksien ohi.

Kreikassa velan pienentäminen ei ole onnistunut, mutta kreikkalaisten elintason leikkaus sen sijaan onnistui paremmin kuin hyvin. Riittävä elintaso sekä pelosta ja puutteesta vapaana eläminen on määritelty ihmisoikeuksiksi, mutta iso osa kreikkalaisista joutuu nyt elämään ilman niitä.

Kansalaiset ovat kärsineet suuresti myös Espanjassa ja Portugalissa. Kasvaneen työttömyyden takia Euroopassa puhutaan jo menetetystä sukupolvesta. Euroopan komissio tuijottaa talouskasvua ja velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta ei niitä lukuja, jotka kertovat ihmisten kärsimyksestä ja elämän perusedellytysten puuttumisesta.

Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa EU ei ole seisonut hiljaa vieressä ja kädet välillä sidottuina, kuten Puolan ja Unkarin kohdalla on tapahtunut. Päinvastoin, EU on määrätietoisesti ajanut politiikkaa, jonka seurauksena esimerkiksi kreikkalaisten terveydenhuolto on romahtanut.

 

KUN EU katsoo vierestä, miten demokratia ja ihmisoikeuksien kunnioitus murenevat jäsenmaissa, se näyttää huonoa esimerkkiä jäsenyydestä haaveileville valtioille.

Vaikka Länsi-Balkanin valtioiden liittyminen unioniin on vielä kaukana, ei Puolan ja Unkarin toiminta ja EU:n hiljaisuus rohkaise näitä valtioita tekemään uudistuksia nopeasti ja perusteellisesti. 

Ennen kaikkea se luo hakijoille tunteen siitä, että EU:lla on eri vaatimuksia eri valtioille, eikä kaikkia kohdella tasavertaisesti.

kukaaneilaiton

”Kukaan ei ole laiton”-teksti Brysselissä. Kuva: Karla Kempas

 

RÄIKEIN ESIMERKKI EU:n sisäisen ihmisoikeuspolitiikan epäonnistumisesta on kuitenkin turvapaikanhakijat. Rajojen turvallisuus ja maahanmuuton hallinta ovat EU:lle ja sen jäsenvaltioille listan kärjessä.

Se, mitä EU on saanut aikaan, on vain huonontanut ihmisoikeuksien toteutumista. Balkanin reitin sulkeminen on lisännyt ihmissalakuljetusta. EU:n ja Turkin pakolaissopimus rikkoo humanitaarista oikeutta, mutta yksikään päättäjä ei tunnu välittävän tästä pienestä epäkohdasta.

Ihmisoikeudet huuhtoutuivat Välimereen tuhansien turvaa etsivien mukana.

Sen sijaan, että asialle tehtäisiin jotain, vihapuhe kiihtyy, rasismi kasvaa ja ihmisoikeuksien puolustajille on keksitty Suomessa oma haukkumanimi, jonka käyttämiseen myös ministerit sortuvat.

Oikeistopopulismin nousu on saanut ihmiset unohtamaan sen, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille: valkoisille, mustille, muslimeille, kristityille, vammaisille, naisille, lapsille, juutalaisille, rikollisille, poliitikoille ja  myös oikeistopopulisteille itselleen.

Nyt, kun Eurooppa katsoo 1930-luvun tapahtumia, se häpeää oman hiljaisuutensa seurauksia. On hyvin mahdollista, että 50 vuoden kuluttua näitä vuosia muistellaan yhtä lailla häveten.

Lähteet:

Paul Craig ja Gráinne de Búrca: The evolution of EU law

Gráinne de Búrca: The Road Not Taken: The EU as a Global Human Rights Actor

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 

Luonto on hyväksytty tappaja

KOLUMNI

LINDA LAINE

DSC_0558

Japanilainen mies vuoden 1995 Koben maanjäristyksen muistopaikalla Koben satamassa Japanissa. Tuolloin järistys vaati yli 6 000 ihmisen hengen. Kuva: Linda Laine

 

Luonnonvoimat ovat aivan yhtä arvaamattomia kuin terroristit, mutta silti esimerkiksi Pariisin ja Brysselin uhrit sekä lukuisat Syyrian taistelut saivat enemmän huomiota, kuin raunioissa loukuissa olevat japanilaiset ja ecuadorilaiset.

 

Viime viikolla Japanissa koettiin voimakkain maanjäristys sitten vuoden 2011 kolmoiskatastrofin. Myös Ecuadorissa maa järisi historiallisen voimakkaasti. Viimeviikkoista voimakkaampi järistys tapahtui Ecuadorissa yli sata vuotta sitten.

Molemmat järistysalueet kuuluvat Tyynenmeren tulirenkaaksi kutsuttuun alueeseen, jossa on paljon tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä. Maailman vuotuisista maanjäristyksistä 90 prosenttia tapahtuu tällä alueella.

Japanissa kuolleita on varsinaisen järistyksen ja sitä voimakkaamman jälkijäristyksen jäljiltä yli 40, ja Ecuadorissa lähennellään 300 kuolleen rajapyykkiä. Molemmilla järistysalueilla rakennukset, tiet ja sähköverkko ovat pahoin vaurioituneet. Japanissa 250 000 ihmisen on kerrottu jättäneen kotinsa. Ecuadorissa omaiset kaivavat käsin perheenjäseniään raunioista.

 

LUONTO SAA AIKAAN samanlaista äkillistä tuhoa ja kuolemaa, kuin mitä ihmiset aiheuttavat kalashnikoveilla ja pommi-iskuilla. Tuntuu siltä, että luonnonkatastrofien uhrien oletetaan kuitenkin olevan jotenkin tyytyväisempiä kohtaloonsa kuin niiden, jotka ovat  joutuneet ihmisten aikaansaamien kauheuksien kohteeksi. Luulisi, että rakennuksen alle murskautuminen on yhtä kivuliasta, aiheutti sen pommi tai mannerlaattojen nytkähtely.

Mieliimme on kuitenkin iskostunut ajatus luonnosta armottomana, mutta tasapuolisena hengenpäästäjänä. Luonto ei tähtää kehenkään, eikä se suunnittele iskujaan. Toisin kuin ihminen.

Lisäksi luonnonkatastrofeja pidetään usein luonnollisina ja välttämättöminä. Niihin voidaan varautua, mutta niitä ei voida estää. Ihmisten aiheuttamia katastrofeja sen sijaan pidetään luonnottomina ja siten myös traagisempina, koska ne olisi voitu välttää.

 

LUONNONKATASTROFIN ja ihmisten aikaansaamaan konfliktin jälkipyykit ovat kuitenkin hyvin samanlaisia. Ihmisiä on kuollut, elossa olevat ovat paenneet kodeistaan, infrastruktuuri on tuhoutunut ja monet ovat menettäneet mahdollisuuden elantonsa ansaitsemiseen. Elämän palautuminen normaaliksi vie vuosia. Esimerkiksi Haiti ei ole vieläkään noussut jaloilleen vuoden 2010 maanjäristyksestä.

Vastaavasti sekä luonto että ihminen tuhoavat yhtä armottomasti kulttuuriaarteita. Isis on turmellut Palmyran muinaiskaupungin, ja Kumamoton maanjäristys puolestaan romahdutti osan Kumamoton linnan 400-vuotiaasta muurista.

 

LUONTO JA IHMINEN pystyvät molemmat tuottamaan ja riistämään elämää. Silloin, kun tuhoa on luotu ja elämiä viety, ovat kaikki samalla viivalla, oli tuhon tuoja mikä tai kuka tahansa. Kaiken menettäneillä ei ole yhtään sen helpompaa Japanissa ja Ecuadorissa kuin Irakissa ja Syyriassa.

Helppoheikki, leikkausmaanikko ja kelvoton sotaan – Suomen ministerit kansan syynissä

PAKINA

syvatrivitkuva (2)

 

Sipilän hallituksen ensimmäisessä vuodessa on ollut käänteitä kuin saippuaoopperassa. Siksi Kansan Syvät Rivit heräsi talviuniltaan kertomaan, mitä kansa tästä kaikesta kiemurtelusta oikein tuumaa.

 

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.)

Voihan Veteli ja Kempele tuon Sipilän Juhan kanssa, ajattelin, kun palasin kevään ensimmäiseltä risusavotalta.

Savottaa on nimittäin ollut Juhallakin.

Äijä on noussut Suomen politiikan eliittiin nopeammin kuin mökkinaapurin liiteri kaavamuutoksen uhatessa. Silti mies itse vatuloi minkä kerkeää, vaikka pitäisi muka olla prosessikaaviot, kärkihankkeet ja yritysmaailman johtamismanööverit hallussa niin maan perusteellisen hyvin.

Itse en edes tiedä, miksi sillä puulaakitaustalla kehtaa niin paljon kehuskella. Maailma on pullollaan kaiken maailman helppoheikkejä, jotka kutsuvat itseään yrittäjiksi. Ei se ole mikään tae valtiomieskyvyistä.

 

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.)

En ole henkilökohtaisesti oikein koskaan ymmärtänyt Alexander Stubbin päälle, mutta viime aikoina hänestä on tullut helpommin lähestyttävä. Taannoisen numeroidenkeksimisjupakan jälkeen ministeri on pysynyt tiukasti asialinjalla, tihrannut lausuntoja papereista ja muutenkin pitänyt sellaisen epäsuomalaisen positiivisuuden minimeissään.

Kasvuyritys-puheenparret sen sijaan ovat pysyneet Alexin naamarissa. Pointit eivät vain lopu. Mutta kyllä se tuntuu kadunmiehestä kummalliselta, että miekkonen puhuu kokoomuksen puheenjohtajuudesta “projektina”. En tiedä, mitä siellä Hesassa puhutaan, mutta kehäkolmosen ulkopuollella projekti tarkoittaa, että pohjoiskarjalaisilta kielletään voi ja makkara.

Rankan projektin vuoksi Alexia tukevat kokoomusvaikuttajat pyysivät maaliskuun lopussa Stubbille työrauhaa istuvaa puheenjohtajaa tukevassa kannanotossaan.

Työrauha se on kyllä hyvä asia, jos se suodaan ministerille. Ehkä prosenttilaskutkin alkavat pikkuhiljaa sujua.

 

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.)

Dynaamisuutta, yritysmaailman arvoja ja suuria uudistuksia! Niitä Anne Berner on totisesti tuonut Suomen hallitukseen. Liikenne- ja viestintäministeri toteutti ensin kokoom… siis keskustalaista aluepolitiikkaa kurjistamalla maakuntien junayhteyksiä.

Kiitoksia vain Anne. Nyt pitää meidänkin huushollissa harkita auton ostoa, että pääsemme käymään Varkauden tehtaanhajussa isotätiä tervehtimässä.

Seuraavaksi raiteet avataan kilpailulle, ja veronkierr… siis verosuunnittelusta tunnettu ministerimme on todennäköisesti ministeripestinsä jälkeen haluttu henkilö junayhtiöiden hallituksissa.

Berner on sanonut olevansa politiikassa mukana vain tämän kauden. Bernerin motoksi sopisikin “Suomi minun bisnesteni kannalta parhaaseen kuntoon neljässä vuodessa”.

 

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.)

Brysselin komissiohommista ministerin tointa hoitamaan saapunut Olli Rehn on ottanut omakseen Ikean lanseeraaman lauseen “on ok muuttaa mieltään”.

Elinkeinoministeri Olli Rehn muutti näkemystään ydinvoimasta varsin selvästi vain puolessa vuodessa. Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta on kehittymässä uusi ja vakava energia- ja teollisuuspoliittinen pohjakosketus” vaihtui muotoon “Energiassa pidän ensimmäisenä vaihtoehtona vahvistaa uusiutuvan kotimaisen energian osuutta ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Sen rinnalla ydinvoima on siirtymäkauden välttämätön pahe.”

Totta kai ydinvoimala työllistää. Ainakin rakennusmiehiä, koska Olkiluoto ei ota valmistuakseen. Mutta näin Tsernobylin ydinvoimaonnettomuuden vuosipäivän lähestyessä, tavan kansalaiselle tulee mieleen, että voisi niitä olla turvallisempiakin tapoja työllistää kuin venäläinen ydinvoimala.

 

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.)

Minä pohdin vielä sellaista, että jos tämän hallituksen mediasuhde pitäisi tiivistää yhteen tapaukseen, se olisi puolustusministeri Jussi Niinistö A-studiossa.

Siinä välteltiin kysymyksiä, uhriuduttiin ja kaikki huipentui lapselliseen kiukutteluun. Väkisin hiipii mieleen, että Jussista ei olisi hyötyä sodan etulinjassa. Ei pakenemalla sotasankariksi tulla.

Tiedotuksessakin on ollut sotaministerillä puutteita. Presidentti Sauli Niinistö sai tiedon yhdysvaltalaisten hävittäjien ja panssarivaunujen saapumisesta Suomeen yhteisiin sotaharjoituksiin median kautta, koska ministeri Niinistön mielestä tällaisella treenailulla ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Sisäpolitiikkaako se Niinistön silmissä oli? No ainakin tiedämme sen, ettei Jussia kannata sijoittaa sodan aikana myöskään viestintätehtäviin, jos se mitenkään voidaan välttää.

 

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.)

En ole lääkäri, mutta diagnoosini opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle on akuutti leikkausmania. Sen verran paljon on juustohöylä heilunut Sannin sektorilla.

Sannia kiinnostaa myös lakikimaran saksiminen, eli niin sanottu normien purku. Byrokratian vihaaminenhan on kovin muodikasta. Käyrät kurkut ja tähtisädetikut, kerpele! Turhat säännöt poistettava, niillä se vienti lähtee vetämään!

#Suominousuun

#Suomikuntoon

#Kokoomusrokkaa

Sanni taisi unohtaa, että byrokratia pitää yllä myös hyödyllisiä asioita. Kun kuntien tehtäviä vähennetään, eli normeja puretaan, esimerkiksi vanhusten ja vammaisten eduista leikataan.

 

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.)

Lenita Toivakka on pysynyt ministerikautensa aikana jämäkästi omalla tontillaan. Yksi Lenitan tärkeimmistä arvoista onkin “yrittäjyys” ja jopa lempiväri, sininen, vaikuttaa olevan valittu yhteisymmärryksessä kokoomuksen viestintäosaston kanssa. Ihailtavaa omistautumista!

Kehitysministerinä Lenita näyttää keskittyneen lähinnä kehitysavun alasajoon. Samaan aikaan, kun hallituspuolueista kuuluu vaatimuksia, että ihmisiä pitää auttaa paikan päällä.

Mikkeliläistynyt hesalainen haluaa kehitysministerinä yritykset aiempaa vahvemmin mukaan kehitysyhteistyöhön. Se on hänen mielestään “win–win-mahdollisuus”. Ehkä emme ymmärrä toisiamme, koska Lenita on mikkeliläistynyt liikaa, mutta meillä päin 300 miljoonan kehitysyhteistyöleikkauksista on vaikea löytää yhtään ketään voittajaa.

 

Maatalous-, ympäristö- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.)

Kun vanhat korvani kuulivat ensimmäisen kerran Tiilikaisen Kimmosta, ajattelin, että tämä ukko se sopii tehtäväänsä. Että maatalous- ja ympäristöasioista vastaa luomuviljelijä. Sehän sopii kuin traktori Senaatintorille!

Tiilikainen onkin päässyt osallistumaan historiallisen Pariisin ilmasto-sopimuksen tekoon ihan ulkomailla asti. Kun sopimus saatiin kasaan, heitettiin ylävitoset, kuten hallituksen tyyliin kuuluu.

Maatalouspuolelta on sen sijaan näkynyt vähän erilaisia käsimerkkejä. Luomu-Kimmon kaudella maatalouspolitiikka ei ole nimittäin sujunut aivan Säkkijärven polkan tahtiin. Erityisesti metsähallituslaki ja maanviljelijöiden tukihäslinki ovat saaneet Kansan Syvät Rivit harkitsemaan sydämentahdistinta.

 

Ulkoministeri Timo Soini (ps.)

Kun ulkoministerimme Timo Soini esiintyy julkisuudessa, hänellä  on joka kerta takki eri päin. Takin vuoret vilkkuivat varsinkin silloin, kun Soini johti puolueensa vahvistamaan Kreikan kolmannen tukipaketin. Kyllä nauratti.

Perussuomalaisten kannattajia ei tainnut naurattaa, tai sitten he olivat siirtyneet nauramaan jonkun toisen puolueen reserviin taikka nukkuviin.

Timppa ei oikein tunnu tykkäävän muiden mokien selittelystä, ja kuka tykkäisikään. Edes populisti ei jaksa roikkua julkisuudessa, jos joutuu selittelemään puoluetovereidensa uusnatsiyhteyksiä.

Timppa onkin kertonut suosivansa äkkilähtöjä. Onhan se kätevää – pakoon pääsee lyhyelläkin varoitusajalla. Ministerin lempikohde on Lanzarote, eli nyt tiedämme mistä etsiä, kun Timppa on seuraavan kerran poliittisella pakomatkalla.

 

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.)

ja Hanna Mäntylä sosiaali- ja terveysministeri (ps.)

Nyt täytyy Kansan Syvien Rivien tunnustaa, että googleen piti mennä. Paljon sekään tiennyt.

Kävi ilmi, että Anu Vehviläisen yksi suurimmista saavutuksista on ollut maakuntavaalien ajankohdan siirtely. Vaalien on nimittäin ilmoitettu tulevan 2021, 2017 ja 2018. Olen pahoillani Anu, mutta tämä herättää melkein yhtä paljon luottamusta kuin Stubbin prosenttilaskut.

Hanna Mäntylästä sentään löytyy vuonna 2011 kirjoitettu Yle Lapin artikkeli, joka kuvasi Hanna Mäntylää “Vielä tuntemattomaksi lappilaiseksi politiitikoksi”. Jos tästä pitää jotain myönteistä veistellä, niin ainakin Ylen uutinen on pysynyt ajankohtaisena.

 

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.)

Sen verran elitisti minäkin olen, että oikeusministerinä haluaisin nähdä lainoppineen kansalaisen. Oikeusministerin ei kyllä paranisi kehottaa näitä Odineja tervetulleeksi kaduille, vaan käyttää se aika vaikka perustuslain kertaamiseen. Työministerinä olo sen sijaan on enemmän Lindströmin pihvi.

Tässä kohtaa seuraa kipeä tunnustus. Haluan kovasti uskoa, että Lindströmin Jari on hyvä äijä. Mies ei suolla turhan poliittista kielimattoa, eikä aiheuta äkillistä eliittiärsytystä ulosannillaan eikä ulkomuodollaan. “Perus-Jarppa” on niitä harvoja ministereitä, jonka kanssa voisi käydä lähibupissa kaatamassa pari karhua taikka kutsua terassille paistamaan kabanossia.

Yksi asia on kuitenkin maksanut Jarpalta kutsun makkarajuhliin. Helsingin Sanomien mukaan Jarppa nimittäin teki lopullisen päätöksen persuihin liittymisestä edesmenneen kansanedustajan Tony Halmeen puheiden perusteella. Oikeasti Jari?



Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.)

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on pannut tuulemaan, jotta suomalaiset saisivat helpommin alkoholia! Sipilän veneentulppavertauksen veroinen arvoitus silti on, että miten tämä liittyy Rehulan ministerisalkkuun. Vai onko kolmen ässän hallitus linjannut, että Alko kuuluu suomalaisten peruspalveluihin?

Perheiden tasa-arvosta perheministeri ei sitten olekaan niin välittänyt, sillä subjektiivinen päivähoito-oikeus katosi kuin Soini natsikohun uhatessa. Lisäksi samalla päivähoitomaksut nousivat niin, että suomalainen perusperhe joutuu miettimään palaamista 1960-luvulle, jolloin äidit olivat kotona.



Sisäministeri Petteri Orpo (kok.)

Sisäministeri Petteri Orpo on lehdistön ihannepoika, joka on säilyttänyt malttinsa pakolaiskriisin ja katupartioiden pyörityksessä.

Yhteen asiaan Orpo on kuitenkin kompastunut. Se on hänen oma nimensä.

Kansan Syville Riveille vuodettujen tietojen mukaan arvostettu sisäministerimme tulee puhelinlankoja pitkin mediataloihin, jos näkee nimensä taivutettuna kielioppisääntöjen mukaan “Orvon”. Orpo vaatii nimen taivutusta väärään muotoon “Orpon”.

Petteri hyvä, sukunimet taipuvat normaalien kielioppisääntöjen mukaan. Seuraavan kerran, kun Orpo näkee mediassa nimensä taivutettuna oikein, eli Orvon, herra sisäministeri voi soittaa toimituksen sijaan Kotimaisten kielten keskuksen nimistön neuvontapuhelimeen: 0295 333 203 (torstaisin ja perjantaisin klo 10–12).

Kansan Syvät Rivit